Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ei tän pitänyt mennä näin..
05.11.2013 |
Olen ollut miehen kanssa yhdessä muutamia vuosia. Kun tulin raskaaksi melkein kolme vuotta sitten, muutin miehen kotikaupunkiin omasta kotipaikastani.
Raskauden alussa minua kiusattiin pahasti ja menetin kaikki kaverini. Ajattelin silloin, että saan uusia ystäviä uudessa kaupungissa. En ole vieläkään saanut.
Omat vanhemmat eronneet, kumpikaan ei edes soittele minulle. Isä onkin sanonut minulle pari kertaa, ettei rakasta minua.
Eli minulla ei ole muita, kuin mies ja poikani. Ei paikkaa minne mennä, jos vaikka erottais, tai tulis jotain muuta. Olen "vangittu" kotiini, minulla ei ole ajokorttia (miehellä on). Mies siis voi käydä missä huvittaa. Mä en voi mennä minnekkään, en edes tunne kaupunkia kunnolla vieläkään, koska olen aina kotona lapsen kanssa.
Miehellä on paljon kavereita ja perhe täällä. Mä olen ihan yksin.
Nyt opiskelen alalla, jossa en viihdy ollenkaan. Siellä on vain miehiä (nuorempia kuin mä), ei siis kavereita sielläkään.
Anteeksi pitkä teksti, en edes kirjoittanut koko tarinaa. :D kiva, jos joku luki.
Kommentit (26)
Millä tavalla olet yrittänyt löytää ystäviä tähän mennessä? Se olisi hyvä tietää ennen neuvojen antamista. Miksi opiskelet epämieluisaa alaa? Eikö miehesi voisi kuskata sinua haluamiisi paikkoihin, jos paikallisliikennettä ei ole? Ettekö kyläile miehesi kavereiden luona yhdessä, jolloin voisit tutustua ja ehkä ystävystyä heidän ja puolisoidensa kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi kun osaisin sanoa jotain kaunista sinulle, kurjalta kuulostaa tilanteesi. Oletko puhunut olostasi miehesi kanssa, eikö hän voisi auttaa sinua jollakin tavalla? Hän on kuitenkin sinulle se läheisin ihminen ja hänen pitäisi haluta auttaa sinua huonossa olossasi. Ehkä et uskalla pyytää sitä häneltä? Mietin, jos suhteesi vanhempiisikin on tullainen kun kerroit, sinulla voi olla itsetunto-ongelmia, jotka heijastuu niin, että et ehkä edes usko olevasi rakkauden ja auttamisen arvoinen? Olet sinä!
Itse luen parhaillaan kirjaa nimeltä Tunne lukkosi, ja yritän käydä läpi omia lapsuudessa syntyneitä tunnelukkojani (joita on mm. alistumisen, uhrautumisen ja emotionaalisen estyneisyyden tunnelukoti), jospa oppisin joskus tarpeeksi arvostamaan itseni niin, että pystyisin nauttimaan elämästä. Ehkä sinäkin voisit lukea sen, eihän siitä mitään konkreettista apua ole, mutta usein pahasta olosta voi parhaiten päästä irti vasta kun omassa päässään saa asiat kuntoon, silloin ihan eri tavalla jaksaa tehdä jotain omien oikeuksiensa ja hyvinvointinsa eteen.
Joka tapauksessa, jaksamista ja hyvää syskyä sinulle!
Olen yrittänyt ystävystyä monien kanssa, miehen kavereidenkin kanssa. Olen vain aika nuori ja kellään heistä ei ole lapsia vielä. Olen siis varmaan aika tylsää seuraa, koska en puhu baarireissuista ja ryyppäämisestä.
Mies painosti menemään sille alalle, jolle pääsin. Pääsin siis vaan yhteen. Arvosanat tippuivat ennen ammattikoulua, en käynyt kunnolla 9. luokkaa kiusaamisen takia.
Ja kyläillään miehen kavereilla, mutta harvoin voin mennä mukaan lapsen kanssa, sillä kukaan heistä ei pidä lapsista. t. ap
Tee vapaaehtoistyötä, niin minua neuvottiin, kun kysyin täältä apua solmussa olevaan elämään ;) (Kuinkakohan moni täällä sitä oikeasti tekee muuten?)
En tehnyt, ei ollut aikaa (50h viikossa työhö + väh 10h opiskelua...), mutta pään nostin pystyyn pienen pohjallaolon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 12:59"]
voi kun osaisin sanoa jotain kaunista sinulle, kurjalta kuulostaa tilanteesi. Oletko puhunut olostasi miehesi kanssa, eikö hän voisi auttaa sinua jollakin tavalla? Hän on kuitenkin sinulle se läheisin ihminen ja hänen pitäisi haluta auttaa sinua huonossa olossasi. Ehkä et uskalla pyytää sitä häneltä? Mietin, jos suhteesi vanhempiisikin on tullainen kun kerroit, sinulla voi olla itsetunto-ongelmia, jotka heijastuu niin, että et ehkä edes usko olevasi rakkauden ja auttamisen arvoinen? Olet sinä!
Itse luen parhaillaan kirjaa nimeltä Tunne lukkosi, ja yritän käydä läpi omia lapsuudessa syntyneitä tunnelukkojani (joita on mm. alistumisen, uhrautumisen ja emotionaalisen estyneisyyden tunnelukoti), jospa oppisin joskus tarpeeksi arvostamaan itseni niin, että pystyisin nauttimaan elämästä. Ehkä sinäkin voisit lukea sen, eihän siitä mitään konkreettista apua ole, mutta usein pahasta olosta voi parhaiten päästä irti vasta kun omassa päässään saa asiat kuntoon, silloin ihan eri tavalla jaksaa tehdä jotain omien oikeuksiensa ja hyvinvointinsa eteen.
Joka tapauksessa, jaksamista ja hyvää syskyä sinulle!
[/quote]
Kiitos ihanasta kommentista! <3 Olet oikeassa tuon itsetuntoasian suhteen. Tiedän, että hyvän itsetunnon rakentamisessa menee aikaa..
Ja nro 4: Minua kiusasivat kaikki vanhasta koulustani. Ihan oli väkivaltaisuuttakin vain raskauden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen puhunut miehen kanssa, mutta hän ei oiken halua/osaa kuunnella murheitani. t. ap
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:00"]
Tee vapaaehtoistyötä, niin minua neuvottiin, kun kysyin täältä apua solmussa olevaan elämään ;) (Kuinkakohan moni täällä sitä oikeasti tekee muuten?)
En tehnyt, ei ollut aikaa (50h viikossa työhö + väh 10h opiskelua...), mutta pään nostin pystyyn pienen pohjallaolon jälkeen.
[/quote]minä tein ennen kuin pääsin töihin. omalta alalta ei tuntunut töitä löytyvän, uusi paikkakunta, ei ystäviä... elämä oli mielekkäämpää, kun pääsi pari kertaa viikossa käymään kehitysvammaisten nuorten kanssa jossain. kävelyllä kävimme useimmiten, mutta yhden nuoren kanssa kävin myös uimassa ja yhden kanssa iskelmäkeikoilla lähikaupungissa myös. eihän se yksinäisyyttä sinällään poistanut, mutta itsetuntoa kohotti kovastikin. en ollut täysin tarpeeton ja pääsin välillä ulos neljän seinän sisältä.
joten jos aikaa on, eikä työ vie kaikkea, suosittelen kyllä vapaaehtoistyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okei. Kiitos vastauksista, ne valaisivat tilannettasi hiukan. Olisiko sinulle (taloudellisesti) mahdollista suorittaa ajokorttia, jos olet täysi-ikäinen. Silloin voisit joskus lähteä itseksesi vähän ulos harrastuksiin. Vaikka sieltä ei ystävää löytyisi, tekee hyvää päästä välillä itsekseen kotoa pois.
Oletko katsonut, löytyisikö paikkakunnaltasi jotain nuorten äitien ryhmää? Facebookistakin voisi löytyä. Ja neuvolasta kannattaa kysyä.
Kannattaa käydä juttelemassa koulussasi, voisitko vaihtaa linjaa ensi syksynä mieleisempään. Osallistu myös yhteishakuun uudelleen!
Toivottavasti saat tilannettasi paremmaksi. Toivottavasti miehesi tukee sinua. Tsemppiä!
Olen päivisin koulussa. Sekin jo vei minusta liikaa aikaa, koska haluaisin olla lapseni kanssa joka päivä niin paljon kun voi. Siksi vapaaehtoistyö ei oikein onnistu. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:14"]
Okei. Kiitos vastauksista, ne valaisivat tilannettasi hiukan. Olisiko sinulle (taloudellisesti) mahdollista suorittaa ajokorttia, jos olet täysi-ikäinen. Silloin voisit joskus lähteä itseksesi vähän ulos harrastuksiin. Vaikka sieltä ei ystävää löytyisi, tekee hyvää päästä välillä itsekseen kotoa pois.
Oletko katsonut, löytyisikö paikkakunnaltasi jotain nuorten äitien ryhmää? Facebookistakin voisi löytyä. Ja neuvolasta kannattaa kysyä.
Kannattaa käydä juttelemassa koulussasi, voisitko vaihtaa linjaa ensi syksynä mieleisempään. Osallistu myös yhteishakuun uudelleen!
Toivottavasti saat tilannettasi paremmaksi. Toivottavasti miehesi tukee sinua. Tsemppiä!
[/quote]
Ajokorttiin ei ole vielä varaa. Olen netissä lukenut nuoten äitien palstoja ym., mutta ei niistä oikein ole apua. Mies ei oikein ymmärrä huoliani. Hän sanoo aina, että pitäisi olla onnellinen, kun mulla on hänet ja lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitat miehen valitsemaan jokmo perheen tai ryyppykaverit. Missä helvetin junttilassa asutte kun siellä ainoat kaverti on jotain ryyppykavereita.
Mitä jos lähtisit lapsen kanssa johonkin muualle. Ongelmasi on tuo idiootti mies. Jos ei ala heti toimia ei ala toimia koskaan.
Löytyisikö äitikavereita ihan hiekkalaatikolta tai leikkipuistosta? Vauvamuskarista tms. harrastuksesta? Entä edes netin kautta joku kirjekaveri, jonka kanssa voisit vaihtaa ajatuksia? Kulunut klisee, mutta tosi: elämäsi voi parin vuoden päästä näyttää ihan toiselta. Nyt vaan sinnittelet tämän vaikean ajan yli. Hali ja rutistus!
Minusta sun miehes, ja ehkä hänen kaverinsakin kuulostaa vähän tyhmiltä.Eikö miehesi halua sinun parastasi?
Ei mies ryyppää, kaverit lähinnä. Yritän selvitä. Ja kiitos asiallisista kommenteista. :)
Oon kyllä vähän pettynyt siihen, ettei mies osaa tukea. Ei se ymmärrä, että mulla on yksinäistä. ap
Mies ja kaverinsa kuulostavat nuorilta amiksilta. Onko ikää edes 20 vuotta vielä? enpä vain tiedä, miten empaattisuutta saisi mieheen lisää. Kysyppä ap, suostuisiko hän muuttamaan paikkakunnalle jolta ei tunne ketään ja opiskelemaan koruompelua? Hän ei nyt osaa ajatella asioita sinun kannaltasi.
3
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:35"]
Mies ja kaverinsa kuulostavat nuorilta amiksilta. Onko ikää edes 20 vuotta vielä? enpä vain tiedä, miten empaattisuutta saisi mieheen lisää. Kysyppä ap, suostuisiko hän muuttamaan paikkakunnalle jolta ei tunne ketään ja opiskelemaan koruompelua? Hän ei nyt osaa ajatella asioita sinun kannaltasi.
3
[/quote]
Olet oikeassa. Mä oon 18, mies 19. Oon sanonu miehelle just tollain ja ehdottanu vakavissanikin, että muutettais toiseen kaupunkiin. Ei suostu, ei ymmärrä. Onko miehet oikeasta putkiaivoja? Ap
Alue: Aihe vapaa
Pitäiskö mun vaan hyväksyä tää ja olla yksinäinen? t. ap