Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä elämä alkoi tuntua tasaisen rauhalliselta ja olo rauhallisen itsevarmalta?
14.09.2020 |
Täällä miettii ailahteleva, stressaava ja muiden mielipiteistä liikaa välittävä 23v. Nyt olen alkanut eristäytyä, vaikka en ole ujo, mutta ihmissuhteet ja maailman hulina tuntuvat kuluttavalta. Haluan vain pelata ja syödä herkkuja ja olla lapsi taas.
Kommentit (28)
Aina. Mutta siltikin aloin "rauhoittua" 25-vuotiaana ja se tarkoitti minulle sitä, ettei ollut koko ajan pakko juosta jossakin tapahtumassa tai ravintolassa, vaan aloin viihtyä enimmäkseen kotona puolison kanssa. Sitä ennen en olisi uskonut muuttuvani niin tylsäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosi sitten 51-vuotiaana huomasin olevani huoleton. Ei ole enää himoja juosta kapakassa, ei maistu alkoholi. Jos joskus lähtee vaikka kaverillekin juhliin, niin haluaa kotiin jo puolilta öin. Lapsia ei tarvitse enää komentaa. On tyytyväisyys kun hyvin onnistuttiin heidät kasvattamaan. Ei huolia lainkaan.
51- vuotiaana. Nyt 52 v.
Koko elämä mennyt opetteluun kuinka selviytyä elämässä, ihmissuhteissa ja tasapainossa suhteessa itseen sekä ympäristöön.
Siitä asti kun muutin pois kotoa. Elämä on ollut siitä asti todella leppoisaa, mukavaa ja rauhallista ilman minkäänlaisia suorituspaineita. Kaikenlaisia muutoksia on tapahtunut mutta asenne on säilynyt samana. 5/5. Nyt 25v
Juuri nyt, yli nelikymppisenä. Talous kunnossa, vakaa työpaikka, perhe-elämä pelittää.
Elämä tuntuu hyvältä, mutta juuri silloinhan se pahimmin saattaa kolahtaa, kun juuri kaikki on parhaimmillaan. Ja sitä varten täytyy olla niitä henkisiä voimavaroja ja jos niitä ei jo tämän ikäisenä ole, niin sitten ei koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ainakaan vielä 30-vuotiaana. Puolison etsiminen käy sivutoimisesta työstä, mutta en silti halua luovuttaa vielä.
60+
Nyt olen 63. Olen seesteinen, en panikoi mistään, en ujostele, minulla on hyvä itsetunto. Kannatti elää tänne asti. Nuoruutta en ottaisi takaisin, jos menettäisin samalla tämän sisäisen rauhan.
Noin 40 v. Nuorena olin paniikkihäiriöinen ja sosiaalisten tilanteiden foobikko. Kolmikymppisenä alkoi helpottaa niin etten enää saanut paniikkikohtauksia, mutta silti jännitin sosiaalisia tilanteita ja vetäydyin niissä. Neljässäkympissä kaikki sellainen hävisi. En enää ole välittänyt pätkääkään siitä, mitä muut minusta ajattelee, mokaanko (ennen pelkäsin julkisia mokia hysteerisesti), olenko töksähtelevä tai outo tms. Olen mikä olen, ja saan olla tällainen.