Erotilanteessa kannatatko lasten vuoroviikko asumista?

Mietin sitä, että miten normaalia arkea vuoroviikkosysteemissä eletään? Käykö niin, että esim siivous toteutetaan silloin, kun lapset ovat poissa ja on helpompi siivota. Ja näin lapset eivät opi normaalia elämänmenoa mihin kuuluu siivoukset.

Itse muistan lapsuudesta että aina kun oli iskäviikonloppu, iskällä syötiin ihan mitä sattui (ellei menty mummolle): mikropizzaa, mikrohamppareita, vanukkaita.

Meidän äiti aina on jauhanut että "kyllä lapset sopeutuu" ja varmasti on ajatellut että hyvin selvisin erosta. Muistan itkeneeni salaa illalla sängyssä aina kun tulin iskältä takaisin kotiin, oli liian rankkaa jatkuva muutos. Vielä nyt aikuisena on jäänyt vahvasti tunne että perusturvallisuutta on horjutettu, kun koti hajosi, ja alkoi reissaaminen 2 vanhemman - ja suvun välillä.

On hirveän helppoa sanoa teinille, että sinun murhe ei ole tämä vanhempien ero, mutta kun kyse ei ole pikkulapsesta vaan nuoresta, joka osaa laskea 1+1 ja kokee varmasti eron toisella tavalla kuin pikkulapsi. Esim tässä meidän tapauksessa. Ero ja isän kaksoiselämä tuli täytenä yllätyksenä. Lapselle oli tosi rankkaa katsoa vierestä kun isä pussailee, kulkee käsikkäin ja halailee uutta tyttöystävää samalla kun jätetty äiti yrittää rohkeasti näyttää urheaa ja tasapuolista, olla haukkumatta isää ja itkee salassa ja keräilee elämäänsä kasaan. Pienelle lapselle tämä näyttää aivan toiselle kuin teinille.

Aiemmin en olisi kannattanut. Nyt jos kohdalle osuisi olisi edessä vakavan harkinnan paikka.

Pääasiassa siksi, että kahdella tutulla on viikko-viikko huoltajuus ja se on sujunut todella hyvin. Sen sijaan pienille lapsille tuntuu olevan rankkaa nuo viikonloppu isällä systeemit. Kun ei edes niin ole joka viikko vaan yleensä joka toinen viikonloppu.

Viikko-viikko jutussa ei silleen neuvotella erikseen muista kuin juhlapyhistä ja ehkä lomamatkoista. Muuten on aina sama systeemi. Lapsille jotenkin vaikuttaisi selkeämmältä se että saa viikon kerrallaan asua isän tai äidin luona. Molemmat kodit tuntuu kodeilta.

Sehän on tosi hyvä systeemi, vanhemmat pääsee joka toinen viikko rauhassa etsimään uutta partneria ja muutenki tekemään aikuisten juttuja ja rentoutumaan. Miten muka voi löytää ketään uutta jos ei välillä saa käydä rauhassa baarissa ja tuoda tyyppejä yökylään (sitä tosin voi kyl tehdä vaikka lapset onki kotona. Mut baariin ei pääse nii helposti tai treffeille.)

En ole eronnut, mutta jos eroisimme, niin mukautettu viikko-viikko-systeemi olisi varmasti lasten kannalta paras. Meillä ei olisi varaa hankkia vanhemmille uusia koteja ja ylläpitää lasten vanhaa kotia, toisaalta eroaisimme todennäköisesti kotitöiden takia enkä todellakaan haluaisi olla se piika ja siivooja miehelle, kun sotkujansa siivoisin lasten kodista. Kyllä nimenomaan eroaisin siksi, etten halua enää asua miehen kanssa enkä silloin todellakaan halua jakaa hänen kanssaan kotiakaan. Samat ongelmat ja ristiriidat jatkuisivat ja välit olisivat takuulla riitaisat.

Ihan puhdas viikko-viikko-systeemi ei onnistuisi miehen työn takia, tekee välillä pitkää päivää ja toisaalta lapsilla on harrastuksia, joiden pyörittämiseen tarvitaan toista aikuista. Niinpä varmaan mies pitäisi pääsääntöisesti lapsia joka toinen viikko esim. to-su ja sen seuraavan viikon harrastuksista huolehtisi ainakin osasta. Ma-ke tekisi sitten varmaan pitkää päivää eikä osallistuisi lasten arkeen.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 18:37"]

Sehän on tosi hyvä systeemi, vanhemmat pääsee joka toinen viikko rauhassa etsimään uutta partneria ja muutenki tekemään aikuisten juttuja ja rentoutumaan. Miten muka voi löytää ketään uutta jos ei välillä saa käydä rauhassa baarissa ja tuoda tyyppejä yökylään (sitä tosin voi kyl tehdä vaikka lapset onki kotona. Mut baariin ei pääse nii helposti tai treffeille.)

[/quote] Ja tätä me sinkut vaan tehdään ja toivotaan että baarissa olisi teidän puolisoita, että voitais rikkoo kaikkien onni. Pääsisit sinäkin nauttimaan vapaaviikostasi

Päiväkodissa työskentelen, ja on yleistynyt kovasti vuoroviikkoasuminen.

Olen todennut minäkin että lapset voivat hyvin kun molempiin vanhempiin on läheiset välit ja arkea, eikä pelkkää "viikonloppuhumua". Myöskin vanhemmat voivat tehdä lyhyempää päivää lapsiviikolla ja keskittää omat menot ja harrastukset eroviikollensa.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 09:55"]

Mietin sitä, että miten normaalia arkea vuoroviikkosysteemissä eletään? Käykö niin, että esim siivous toteutetaan silloin, kun lapset ovat poissa ja on helpompi siivota. Ja näin lapset eivät opi normaalia elämänmenoa mihin kuuluu siivoukset.

Itse muistan lapsuudesta että aina kun oli iskäviikonloppu, iskällä syötiin ihan mitä sattui (ellei menty mummolle): mikropizzaa, mikrohamppareita, vanukkaita.

Meidän äiti aina on jauhanut että "kyllä lapset sopeutuu" ja varmasti on ajatellut että hyvin selvisin erosta. Muistan itkeneeni salaa illalla sängyssä aina kun tulin iskältä takaisin kotiin, oli liian rankkaa jatkuva muutos. Vielä nyt aikuisena on jäänyt vahvasti tunne että perusturvallisuutta on horjutettu, kun koti hajosi, ja alkoi reissaaminen 2 vanhemman - ja suvun välillä.

[/quote]

Yläpeukutin sinua vahingossa.

Itse olen myös eroperheen lapsi, joka oli viikonloput toisella vanhemmallaan. Mielestäni elin arkea vain lähivanhemman luona, etävanhemman tehtäväksi tuli juurikin kuvailemasi "hauska viikonloppu". Kaikki kasvatusvastuu ja vastuu koulunkäynnistä, läksyistä, arjesta ja harrastuksista oli lähivanhemmalla.

Vuoroviikkosysteemin idea on juurikin siinä, että myös ARKIvastuu on jaettua. Näin ei toisen vanhemman osaksi jää arjen pyörittäminen, kun etävanhempi toimii hauskuuttajana.

Muistan myös menneeni hangoitellen viikonloppuisin etävanhemmalleni. Se oli kuin olisi käynyt kylässä, se oli poikkeus arjesta. Silloin ei voinut tavata kavereita, silloin piti mennä täysin sen etävanhemman tapaamisen mukaan.

Tiedän pari tällaista vuoroviikkosysteemiä, joissa aivan selvästi arkea eletään molemmissa kodeissa. Molemmissa kodeissa siivotaan, molemmissa kodeissa käyvät lasten kaverit jne.

Ja tosiaan Ruotsissa tuo tuntuu olevan aivan arkipäivää, mitä olen ruotsalaisia dokumentteja ja ihan tv-sarjojakin katsellut. :)

Uusperheen äitinä aika huokaisen helpotuksesta, kun miehen lapset lähtevät vuoroviikoltaan. Ikinä en toki ääneen sano, mutta monesti toivon, että äiti muuttaisi niin kauas, että tämä systeemi purettaisiin. Ei vain jaksais....

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 09:25"]

Lapsille on myös törkeän raskasta elää perheessä, jossa vanhemmat voivat huonosti huonon parisuhteen vuoksi ja jopa riitelevät jatkuvasti. Sellainen invalidisoi koko lapsen elämän- pitää elää pelossa kokoajan eikä uskalla kavereita kutsua leikkimään, kun pitää kokoajan olla huolissaan. 

Lapsille on myös törkeän raskasta olla erossa jommasta kummasta vanhemmastaan- käytännössähän tämä on yleensä isä, josta joudutaan olemaan erossa jos on viikonloppuvierailu-malli. Kuitenkin sekä tyttöjen että poikien kehitykselle on todettu hyvän suhteen isään olevan erittäin tärkeä. Suhteesta harvoin tulee hyvää, jos ei ikinä eletä sitä arkea yhdessä, jos isä on se viihdyttäjä, jonka ei ikinä tarvitse asettaa rajoja. 

Lapsile on törkeän raskasta elää vuoroviikkoysteemissä. Vuoroviikko systeemi vaatii paljon vanhemmilta, koska vanhempien on sitouduttava asumaan lähekkäin, vaikka ei millään haluaisi- toki se on raskas lapsellekin, mutta ei sitä voi verrata aikuisen tilanteeseen, jossa tämä työskentelee toisella paikkakunnalla. Vuoroviikko systeemissäkin lapsella on molemmissa paikoissa koti ja huolehtiva vanhempi + joissakin tapauksissa vanhemman uusi puoliso ja ehkä uusia sisaruksia. Hän on molemmissa paikoissa lapsen asemassa ja molemmissa paikoissa on omat tavarat ja vaatteet. Ei niitä tarvitse kuljetella edestakaisin. Koulutarvikkeita ja unilelun kyllä. 

Viikonloppu malli on helpoin ja ehkä paras vaihtoehto nimenomaan äidille jonka luona lapset pääosin olisivat: joka toinen viikonloppu saa vapaata, mutta saa nähdä lapsia paljon. Elatusmaksut tulevat viikonloppusysteemissä usein äidille (kun vuoroviikko järjestelmässä ei aina makseta niitä kumpaankaan suuntaan tai ne ovat hyvin pienet) Äideillä on taipumus sekoittaa oma ja lasten etu keskenään ja puhua lasten edusta kun kyseessä on oikeastaan se, mitä itse haluaisi. Jos on katkeroitunut erossa, viikonloppusysteemissä voi helposti käyttää lapsia aseena jos ex ei toimi niinkuin haluaa ja saa paljon sympatiaa lähipiiriltä.

Lapsille on törkeän raskasta kaikissa tilanteissa joissa vanhempien sukset menevät ristiin. Kaikki ratkaisut siinä tilanteessa ovat huonoja, mutta vanhempien on mietittävä mikä on se kaikkein vähiten huono heidän tapauksessaan. Se, jossa he voivat olla parhaiten yhdessä vanhempia lapsilleen ilman syyttelyä puolin ja toisin ja toisen vanhemman haukkumista. 

[/quote]

Jännä et se äidin itsekkyys tähänkin löytyy. MInä kirjoitin tuon että lapsille on törkeän raskasta vaihtaa koko ajan kotia. Mulla on kouluikäiset lapset, ja nämä asiat ovat tulleet heidän omasta suustaan, mulla ei ole ennestään kokemusta erosta. He sanovat että on raskasta jo se että sen sijaan että saa kouluviikon pääteeksi rauhoittua omiin hommiinsa pitääkin lähteä isälle ja isän kanssa sinne sun tänne, että he eivät jaksa eivätkä halua lähteä. Ajatus siitä että he asioisivat kokonaan tai vuoroviikoin isällään, on LASTEN mielestä huono.  Onneksi heillä on fiksu isä, jonka kanssa asiat sujuvat. Sen sijaan että kaikki olisi aikataulutettu, isän kanssa sovitaan tilanteiden mukaan menoista, ottaen huomioon laspet, isä sekä äiti.  Ihmettelen suuresti miten tämä on äidille helpointa. Mullahan on vastuu suurelta osaa lasten arjesta, huolista, taloudesta. Elatusmaksut ovat lisä, mutta eivät niin olennainen että niiden takia mitään ratkaisua tehtäisiin. Lisäksi isä ostaa lapsille mitä tykkää ja matkustelee heidän kanssaan. (joo ihan hirveää lusmuilua, äidillä YLIMÄÄRÄISTÄ vapaata. Taidan olla tosi huono äiti) Mulla ei siis ole joka toinen viikonloppu vapaata, mutta lähes aina silloin on kun tarvitsen vapaata. Ja tiedoksesi vielä, että lasten etu on se että vanhemmat elävät itselleen merkityksellisdtä elämää. Sen sijaan toisten miellyttäminen tai joku supermarttyyriäitiys on ainoastaan haitaksi lapsille. Tai kuvitelma siitä että av:lla, sossussa tai jossain muualla on varma tieto siitä mikä on hyvin eletty elämä, äitiys tai avioero. Ja mikä on se absoluuttinen lapsen paras, jossa äiti mieluiten luopuisi yksilöllisyydestään ja mistään merkittävästä ja nautinnollisesta. Kannattaisi tämän kirjoittajan miettiä mikä oman pään saa noin katkeraksi ja vihamieliseksi äitiyttä kohtaan.  Äidin elämänmyönteisyys on lapsille ehkä yksi suurimmista voimavaroista. Eikä kovinkaan suuressa suosiossa tässä maassa.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:11"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 09:25"]

Lapsille on myös törkeän raskasta elää perheessä, jossa vanhemmat voivat huonosti huonon parisuhteen vuoksi ja jopa riitelevät jatkuvasti. Sellainen invalidisoi koko lapsen elämän- pitää elää pelossa kokoajan eikä uskalla kavereita kutsua leikkimään, kun pitää kokoajan olla huolissaan. 

Lapsille on myös törkeän raskasta olla erossa jommasta kummasta vanhemmastaan- käytännössähän tämä on yleensä isä, josta joudutaan olemaan erossa jos on viikonloppuvierailu-malli. Kuitenkin sekä tyttöjen että poikien kehitykselle on todettu hyvän suhteen isään olevan erittäin tärkeä. Suhteesta harvoin tulee hyvää, jos ei ikinä eletä sitä arkea yhdessä, jos isä on se viihdyttäjä, jonka ei ikinä tarvitse asettaa rajoja. 

Lapsile on törkeän raskasta elää vuoroviikkoysteemissä. Vuoroviikko systeemi vaatii paljon vanhemmilta, koska vanhempien on sitouduttava asumaan lähekkäin, vaikka ei millään haluaisi- toki se on raskas lapsellekin, mutta ei sitä voi verrata aikuisen tilanteeseen, jossa tämä työskentelee toisella paikkakunnalla. Vuoroviikko systeemissäkin lapsella on molemmissa paikoissa koti ja huolehtiva vanhempi + joissakin tapauksissa vanhemman uusi puoliso ja ehkä uusia sisaruksia. Hän on molemmissa paikoissa lapsen asemassa ja molemmissa paikoissa on omat tavarat ja vaatteet. Ei niitä tarvitse kuljetella edestakaisin. Koulutarvikkeita ja unilelun kyllä. 

Viikonloppu malli on helpoin ja ehkä paras vaihtoehto nimenomaan äidille jonka luona lapset pääosin olisivat: joka toinen viikonloppu saa vapaata, mutta saa nähdä lapsia paljon. Elatusmaksut tulevat viikonloppusysteemissä usein äidille (kun vuoroviikko järjestelmässä ei aina makseta niitä kumpaankaan suuntaan tai ne ovat hyvin pienet) Äideillä on taipumus sekoittaa oma ja lasten etu keskenään ja puhua lasten edusta kun kyseessä on oikeastaan se, mitä itse haluaisi. Jos on katkeroitunut erossa, viikonloppusysteemissä voi helposti käyttää lapsia aseena jos ex ei toimi niinkuin haluaa ja saa paljon sympatiaa lähipiiriltä.

Lapsille on törkeän raskasta kaikissa tilanteissa joissa vanhempien sukset menevät ristiin. Kaikki ratkaisut siinä tilanteessa ovat huonoja, mutta vanhempien on mietittävä mikä on se kaikkein vähiten huono heidän tapauksessaan. Se, jossa he voivat olla parhaiten yhdessä vanhempia lapsilleen ilman syyttelyä puolin ja toisin ja toisen vanhemman haukkumista. 

[/quote]

Jännä et se äidin itsekkyys tähänkin löytyy. MInä kirjoitin tuon että lapsille on törkeän raskasta vaihtaa koko ajan kotia. Mulla on kouluikäiset lapset, ja nämä asiat ovat tulleet heidän omasta suustaan, mulla ei ole ennestään kokemusta erosta. He sanovat että on raskasta jo se että sen sijaan että saa kouluviikon pääteeksi rauhoittua omiin hommiinsa pitääkin lähteä isälle ja isän kanssa sinne sun tänne, että he eivät jaksa eivätkä halua lähteä. Ajatus siitä että he asioisivat kokonaan tai vuoroviikoin isällään, on LASTEN mielestä huono.  Onneksi heillä on fiksu isä, jonka kanssa asiat sujuvat. Sen sijaan että kaikki olisi aikataulutettu, isän kanssa sovitaan tilanteiden mukaan menoista, ottaen huomioon laspet, isä sekä äiti.  Ihmettelen suuresti miten tämä on äidille helpointa. Mullahan on vastuu suurelta osaa lasten arjesta, huolista, taloudesta. Elatusmaksut ovat lisä, mutta eivät niin olennainen että niiden takia mitään ratkaisua tehtäisiin. Lisäksi isä ostaa lapsille mitä tykkää ja matkustelee heidän kanssaan. (joo ihan hirveää lusmuilua, äidillä YLIMÄÄRÄISTÄ vapaata. Taidan olla tosi huono äiti) Mulla ei siis ole joka toinen viikonloppu vapaata, mutta lähes aina silloin on kun tarvitsen vapaata. Ja tiedoksesi vielä, että lasten etu on se että vanhemmat elävät itselleen merkityksellisdtä elämää. Sen sijaan toisten miellyttäminen tai joku supermarttyyriäitiys on ainoastaan haitaksi lapsille. Tai kuvitelma siitä että av:lla, sossussa tai jossain muualla on varma tieto siitä mikä on hyvin eletty elämä, äitiys tai avioero. Ja mikä on se absoluuttinen lapsen paras, jossa äiti mieluiten luopuisi yksilöllisyydestään ja mistään merkittävästä ja nautinnollisesta. Kannattaisi tämän kirjoittajan miettiä mikä oman pään saa noin katkeraksi ja vihamieliseksi äitiyttä kohtaan.  Äidin elämänmyönteisyys on lapsille ehkä yksi suurimmista voimavaroista. Eikä kovinkaan suuressa suosiossa tässä maassa.

[/quote]

ja siis jatkan vielä, että tämä on isänkin mielestä hyvä juttu, hän ei ole kovinkaan innokas ruuanlaittaja tms, paljon matkatöissä. Eli arjen pitempiaikainen vastuu ei häneltä- hänen omasta mielestään jatkuvasti luonnistuisi. Ja vaikka av:n mielestä tämä on varmasti jotenkin mun vika, niin hän oli tuollainen jo tavatessamme. Ja siinä yksi syy eroommekin, ettei se arki oikein sujunut. Lapset siis eivät halua sinne poikamiesasuntoon joka toiseksi viikoksi muuttaa. Isä on heille silti rakas ja läheinen ja joka päivä he ovat yhteydessä isän kanssa, tavaten tai puhelimella.

Lapset ovat osallistuneet siivoukseen niin meillä kuin isänkin. En tiedä miten muilla on toimitttu, mutta siivouspäivä on ollut perinteinen lauantai- oman osuutensa saa siivota aikaisemminkin, mutta lauantaina on saanut lähteä omiin menoihin vasta kun oma osuus viikkosiivouksesta on hoidettu. Oma huone tietty, mutta sen lisäksi n. 10 vuotiaasta alkaen jokaisella lapsella oli oma vastuu alueensa, joka pysyi samana n. vuoden ajan (esim. WC tai kylpyhuoneen siivous, nurmikon ajaminen kesällä/lumenluonti talvella, pyykin silittäminen...). Tehtävät muuttuivat vuosittain, jotta kaikki lapset oppivat kunnolla kaikki kotiin liittyvät perustyöt. 

Isän luona ei ollut etukäteen määriteltyjä vastuualueita, vaan viikonloppuna sovittiin kuka tekee mitäkin. 

Lapset ovat osallistuneet siivoukseen niin meillä kuin isänkin. En tiedä miten muilla on toimitttu, mutta siivouspäivä on ollut perinteinen lauantai- oman osuutensa saa siivota aikaisemminkin, mutta lauantaina on saanut lähteä omiin menoihin vasta kun oma osuus viikkosiivouksesta on hoidettu. Oma huone tietty, mutta sen lisäksi n. 10 vuotiaasta alkaen jokaisella lapsella oli oma vastuu alueensa, joka pysyi samana n. vuoden ajan (esim. WC tai kylpyhuoneen siivous, nurmikon ajaminen kesällä/lumenluonti talvella, pyykin silittäminen...). Tehtävät muuttuivat vuosittain, jotta kaikki lapset oppivat kunnolla kaikki kotiin liittyvät perustyöt. 

Isän luona ei ollut etukäteen määriteltyjä vastuualueita, vaan viikonloppuna sovittiin kuka tekee mitäkin. 

Onneksi nämä itsekkäät, katkerat ja manipuloivat lastenomija äidit saadaan kohta lailla ojennukseen :)  :

Lapsenhuoltolain uudistaminen

Työryhmän mietintö

Vieraannuttaminen ja muu tapaamisoikeuden estäminen (s.33 alkaen)

a. Lainsäädäntötoimenpiteet vieraannuttamisen estämiseksi Esityksessä ehdotetaan useita lainsäädäntötoimenpiteitä, joilla pyritään nykyistä tehokkaammin ehkäisemään nk. vieraannuttamisesta tai muusta syystä johtuvia tapaamisoikeuden toteutumisen ongelmatilanteita ja antamaan keinoja puuttua niihin. Vieraannuttamisella ei ole tarkkaa merkityssisältöä, mutta sillä tarkoitetaan usein vanhemman käyttäytymistä tavalla, joka vaikeuttaa lapsen ja toisen vanhemman tai muun henkilön välistä vuorovaikutussuhdetta ja johtaa joissakin tapauksissa sen katkeamiseen kokonaan.

Ensinnäkin ehdotetaan lain yleisten säännösten tarkistamista edellä selostetuin tavoin niin, että niissä korostetaan nykyistä selvemmin lapselle läheisten ihmissuhteiden merkitystä ja molempien vanhempien velvollisuutta huolehtia lapsen suhteen säilymisestä molempiin vanhempiin. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi myös nimenomainen säännös siitä, että vanhemman on kasvatustehtävässään vältettävä kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Tarkoituksena on kieltää kaikenlainen manipulointi ja muu epäasiallinen vaikuttaminen lapseen, esiintyipä se missä muodossa ja mistä syystä tahansa. Näillä ehdotuksilla pyritään tukemaan vanhempien ymmärrystä siitä, että lapsen tapaamisoikeus on lapselle tärkeä asia ja että sen estäminen on lapselle haitallista.

Lakiin ehdotetaan myös kirjattavaksi lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta päätettäessä huomioon otettavia seikkoja, kuten vanhemman kyky asettaa lapsen tarpeet vanhempien välisten ristiriitojen edelle. Laissa ehdotetaan säädettäväksi myös nykyistä täsmällisemmin se, että ratkaisua tehtäessä olisi kiinnitettävä huomiota muun ohella siihen, mikä ratkaisu voisi parhaiten turvata lapsen ja vanhemman välisen suhteen säilymisen. Näillä säännöksillä korostettaisiin tapaamisoikeuden ja lapselle läheisten ihmissuhteiden kunnioittamisen painoarvoa tuomioistuimen ratkaisuharkinnassa. Mahdollisuus asettaa uhkasakko jo perustepäätöksen yhteydessä sekä jäljempänä selostetut ehdotukset oikeudenkäyntien nopeuttamiseksi ja toistuvien oikeudenkäyntien hillitsemiseksi antaisivat myös uusia mahdollisuuksia puuttua lapsen edun vastaiseen toimintaan.

Bohahahahaaa....

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen äitinä aika huokaisen helpotuksesta, kun miehen lapset lähtevät vuoroviikoltaan. Ikinä en toki ääneen sano, mutta monesti toivon, että äiti muuttaisi niin kauas, että tämä systeemi purettaisiin. Ei vain jaksais....

Tässä kun on ollut muutaman vuoden vuoroviikkosysteemissä, tosin etähuoltajana vastoin tahtoani (lapset jaksoittain paljon enemmän mun luona muutenkin, koska eksällä mielenterveys- ja muuta sairastelua. seurustelee narkkarin kanssa etc), niin  välillä tulee seurusteltua, mutta minkäänlainen vakavampi sitoutuminen kehenkään "ulkopuoliseen" tuntuu täysin mahdottomalta. Aina, kun yritän kuvitella, että tässä asuisi minun ja lasten lisäksi joku muu, joka sitten kuitenkin haluaisi muuttaa meidän arkea tai saattaisi alkaa komentaa lapsia, saatikka alkaa riidellä heidän kanssaan, niin en vain saa sellaista ihmistä sovitettua omaan mielikuvaani.

En kannata, koska puolisoni tekee reissutyötä jossa saattaa olla kolmesta kahdeksaan viikkoa yhtä soittoa reissussa. Ei käytännössä oikein onnistu vuoroviikkohuolto.

Otan poikkeuksia lukuunottamatta ehdottomasti kannatan. Näin lapsella säilyy molemmat vanhemmat arjessa mukana. Ihanteellisin ratkaisu jos molemmat vanhemmat kykenevät huolehtimaan lapsista.

Varmaan kannattaisi itse ensin kokeilla millaista on pakata kassit joka sunnuntai seuraavaa viikkoa varten, silti usein jotain jää toiseen kotiin tai tulee yllättäen tarve jollekin, mikä toiseen kotiin jäänyt. Soittelua ja sopimista kumpi hakee tai tuo puuttuvia tavaroita.

Varsinkin lähemmäs teini-ikäisillä kaverisuhteet on tärkeitä ja usein nuo vuoroviikkolapset jää väkisinkin vähän ulkopuoliseksi, jos kavereita pihapiirissä. Kahden kodin kaverit, ja joka toinen viikko erillään toisista. Vaikka välimatka ei pitkä olisikaan niin yllättäen se vaikuttaa ja jossain vaiheessa nuo vuoroviikkolapset "unohtuu" kun ovat vain osa-aikaisesti kaverien saatavilla.

Toki aikuisista on kivaa kun saa viikon lomaa lapsista, mutta harvaa lasta se oikeasti palvelee. On raskasta lapsille monellakin osa-alueella.