Lue keskustelun säännöt.
Jaaha, näin vaan se tämäkin perhe hajoaa
02.11.2013 |
Onhan tässä ongelmia ollut jo pidempään, mutta kuvittelin miehen pitävänsä sanansa, kun kerran avioliitossakin ollaan. Nähtävästi hänelle kuitenkin riittää ainaiset riitamme ja haluaakin nyt muuttaa erilleen.
Olen jotenkin aivan lamaantunut.
Kommentit (42)
Ihan kuin meillä välillä. paras keino tosiaan tämmösen ajattelemattoman yksilön kanssa on se, että valitettvasti täytyy vaan koittaa sietää ja pitä mölyt mahassa. Ei se siitä muuksi muutu, vaikka kuinka nalkuttaisi. Laittaa sitten itse ne tiskit. mies tekee sitten jotain muuta ja on hyvä jossain toisessa asiassa. Esim. meillä mies on ahkera kaupassa kävijä, herää aikaisin lasten kanssa -> minä saan nukkua, pukee lapset, vaihtaa vaippaa. Mun kontolle jää sitten ne pienet (ja ah niin ärsyttävätkin) jutut. Mut hei, ei se ole eron paikka. :) Koittakapa ottaa vähän vaikka etäisyyttä toisiinne, niin jospa oppisitte arvostamaan enemmän tosianne. Toisinsanoen, älkää odottako toisiltanne MITÄÄN. Saatat yllättyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo karhunpalvelustarinan kuvittaja ei kyllä ollut karhua nähnytkään. Tuohan on joku jättiläisnäädän ja ihmissuden risteämä, ilmankos on mennytkin ajattelemattomuuttaan murskaamaan ihmisen pään...
Mistä riitelette? kumpi riitelee? Onko teillä lapsia?
Muista, että vaikka kuinka lamaannuttaisi, niin yhtenä päivänä heräät hymyillen. Tilanne ei ole välttämättä niin lopullinen kuin miltä nyt tuntuu tai huomaat alkujärkyytksen jälkeen itsekin, että näin on parempi.
Paljon voimia sinulle tulevaan!
Ainaiset riidat eivät kyllä ole mukavia kenellekään... ja jos niitä vuosia joutuu kestämään, niin ihan fiksua on lopettaa molempien kärsimys, ja ero on siihen parempi vaihtoehto kuin jokin ikävämpi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä se olen minä, joka avaan suuni ja sanon, mikä häiritsee. Mies on boheemimpi ja mm. jättää tavaransa lojumaan, väistelee kotitöitä ja muita velvollisuuksia kunnes räjähdän. Kuvio on kuin "teini-ikäinen lusmu vs. nalkuttava, väsynyt äiti". Ja ei, minä en aio ottaa kaikkia kotitöitä hoidettavakseni vain siksi että mies ei hommiaan tee kunnolla.
Tänään pahastuin siitä, kun löysin itselleni tärkeän teemukin tiskikasan takaa pöydältä, siihen oli kuivunut kaikki kiinni ja muistelen, että join siitä yli kaksi viikkoa sitten. Kysyin mieheltä, miksi hän ei ollut mukia pessyt (koska mies hoitaa tiskit, omasta tahdostaan), tämä vastasi että "en ole jaksanut pestä sitä käsin". Huomautin, että muki olisi kestänyt astianpesukonettakin, siihen mies totesi että ei tullut ajatelleeksi. Näytin hänelle mukin pohjaa, jossa oli merkintä tästä. Mies kohautti olkapäitään. Sitten räjähdin...
Olen tosi kyllästynyt ja väsynyt asumaan miehen kanssa yhdessä, myönnän. Mutta olisin kuvitellut että jonkinlainen perheneuvonta tms. olisi ollut ensimmäinen vaihtoehto, ei erilleen muuttaminen...
tää on taas näitä jonkun sekopään provoja.Mikä ihmeen lamaantuminen?
Täh? Mut tässä on jätetty vuosia sitten.Lamaantuminen tapahtui sinä päivänä kun nousin tietämättäni viimeistä kertaa autosta ulos ja seuraavassa kadun kulmassa isi-ex-mies) lapset kyydissään ottaa kyytiin tulevan uuden avopuolison.Menin lenkille ja sieltä tullessa soitin puhelimella lapsille ja he kertoo että isi esitteli meille just tyttöystävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole provo, lamaantunut olo minulla on.
Kriisejä on erilaisia, et voi 6 mitenkään vertailla noin. Oletpa katkera!
Onpa omituinen avaus. Olemmeko saaneet uuden aviokriisihullun tänne kälyhullun, Ikiksen, anoppihullun, down-hullun ja vainoharhaisen lisäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo mukista räyhääminen kuulostaa kyllä aika nalkuttamiselta. Tietysti kyse taisi olla kamelin selän katkeamiseta, mutta silti.
Reseptinä määrätään molemmille peiliinkatsomista ja pariterapiaa.
onneksi erosta on vuosia.Ei palata koskaan yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä nalkutan, se on totta. Nalkutan, koska yhtään mitään ei saamaton mieheni saa aikaan ilman sitä että minä seison vieressä ja varmistelen. Yksi päivä olimme menossa hakemaan junalippuja, jotka oli aiemmin varattu puhelimessa. Koodi lipuista oli mieheni puhelimessa. Pääsimme ovesta ulos, ja mies palasi hakemaan käsineitään. Odotin ovella ja huomasin makuuhuoneen pöydällä sen puhelimen...mies ei tajunnut mitään, kun kysyin että onhan hänellä kaikki tarpeellinen mukana. Lopulta oli pakko osoittaa sitä puhelinta ja ihmetellä, olisiko mies halunnut lähteä ajamaan 50km turhaan? Ei ole iso vaiva tarkistaa taskujaan, mutta turhat ajoreissut käyvät kalliiksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että itsekin haluat erota. Ei tuommoinen elämä ole kivaa kenelläkään. Mielestäni mies oli rohkea kun uskalsi ottaa ekan askeleen asiassa. Eikä voi ajatella että "kun kerran ollaan naimisissa niin pakko kestää" - ihmisen tunteen ja mieli voi muuttua, ei voi saada takeita mistään kun on ihmisistä kyse. Voimia.
12, minusta on tullut veemäinen ämmä. En aina ollut sellainen. Olen väsynyt kantamaan yksin henkisen vastuun kaikesta.
Sinne pariterapiaan yritin muuten joskus meitä saada, muistin nyt. Mies totesi tähän, että voi lähteä kunhan minä varaan ajan.
Eiköhän mies tee sulle karhunpalveluksen muuttamalla omaan lukaaliinsa, jossa saa sotkea niin paljon kuin sielu sietää. Ansaitset aikuisen miehen, et kakaraa.
Miloin hän muuttui tuollaiseksi saamattomaksi, joka ei oma-aloitteisesti tee mitään?
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 14:45"]
Eiköhän mies tee sulle karhunpalveluksen muuttamalla omaan lukaaliinsa, jossa saa sotkea niin paljon kuin sielu sietää. Ansaitset aikuisen miehen, et kakaraa.
[/quote]
OT, karhunpalvelus tarkoittaa huonoa eikä hyvää tekoa. Outoa sinänsä, koska karhu on mukava eläin.
Miksi itsekään enää sitten haluaisit pysyä yhdessä miehen kanssa?
Meillä TÄSMÄLLEEN sama tilanne kotitöiden jne suhteen.
Mies lupaa hoitaa milloin mitäkin, muttei hoida koskaan ajallaan. Jos huomautan asiasta tai muistutan - minä nalkutan. Jos olen hiljaa jää homma tekemättä. Tai sitten minä teen sen. Ja ymmärrän todella hyvin tuon mukijutun. Kun yksittäin kertoo niitä juttuja, ne kuulostaa pieniltä, mutta kun samanlaiset tilanteet toistuvat uudestaan ja uudestaan päivästä toiseen, niin ei niihin enää jaksa suhtautua "yksittäisinä tapauksina". Aina löytyy mielettömän hyviä tekosyitä miksei ole voinut. Siis ihan aina. Ja usein täysin ristikkäisiä. "Mulla on vapaapäivä, piti levätä", "Olen menossa töihin, pitää levätä", "olen just tullut töistä, pitää levätä", "kerrankin olin yksin kotona ilman lapsia, piti levätä", "olin lasten kanssa kotona, en voinut" jne.jne.
Mutta.
Miehelläni todettiin nyt tänä syksynä adhd. Se selittää kaiken, muttei ratkaise mitään. Nyt tässä sitten mietin, että jaksanko tätä kaikkea enää. Mulla itselläni ei ole enää voimia tukea miestä kuntoutumisessa enkä usko, että hän koskaan kunnolla tulee kuntoutumaankaan, jos asumme yhdessä, koska hänen ei tarvitse koskaan kantaa vastuuta mistään. Jättämällä tekemättä - tahallaan tai tahattomasti - hän jättää hommat minulle, koska minä en yksinkertaisesti voi odottaa kuukausitolkulla, että hänellä olisi hyvä hetki imuroida. Tsemppiä teille kuitenkin!
Ei tietenkään teillä tarvitse olla sama tilanne, mutta käy lukemassa adhd:n "oirelistoja" tai tautikuvauksia. Ties vaikka sinunkin miehelläsi ongelmat olisivat syvemmällä, kuin vain tahtomisessa.