Onko avoliitot vähentymässä eli ei muuteta yhteen vaan asutaan vakisuhteessakin erikseen?

Me ei haluta lapsia, mutta ollaan naimisissa ja asutaan yhdessä. Etenkin näin korona-aikaan kun kodin ulkopuolisia sosiaalisia tilanteita on ollut tosi vähän, on kyllä ollut todella ihanaa että kotona asuu joku muukin kuin minä! Miehen kanssa voi kuitenkin käydä laadukkaita keskusteluja tavallisen arjen keskellä, niin kyllä se piristää. Ja puuhailla kaikenlaista yhdessä. Meillä on kolmio, niin voidaan olla myös eri huoneissa ja saada omaa rauhaa kun halutaan. En ihan ymmärrä miksi joku haluaisi pysyvän suhteen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua asua saman katon alla, mutta kukin tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Me ei haluta lapsia, mutta ollaan naimisissa ja asutaan yhdessä. Etenkin näin korona-aikaan kun kodin ulkopuolisia sosiaalisia tilanteita on ollut tosi vähän, on kyllä ollut todella ihanaa että kotona asuu joku muukin kuin minä! Miehen kanssa voi kuitenkin käydä laadukkaita keskusteluja tavallisen arjen keskellä, niin kyllä se piristää. Ja puuhailla kaikenlaista yhdessä. Meillä on kolmio, niin voidaan olla myös eri huoneissa ja saada omaa rauhaa kun halutaan. En ihan ymmärrä miksi joku haluaisi pysyvän suhteen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua asua saman katon alla, mutta kukin tyylillään.

Minä olen introvertti ja tarvitsen oikeasti aikaa olla YKSIN. Siis YKSIN, en yksin kahdestaan. Täysin eri asia. Lataan akkuni niin, että voin olla täysin itseni kanssa eikä tarvitse esim. miettiä tuleeko toinen keskeyttämään jotain puuhia. Tätä ei ymmärrä ekstrovertit, mutta se on ihan ok, sillä en minäkään voi käsittää ekstroverttien tarvetta olla koko ajan jossain seurassa. Itseäni se väsyttäisi liikaa. Kyllä sitä korona-aikana voi vierailla toistensa luona jos seuraa kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei haluta lapsia, mutta ollaan naimisissa ja asutaan yhdessä. Etenkin näin korona-aikaan kun kodin ulkopuolisia sosiaalisia tilanteita on ollut tosi vähän, on kyllä ollut todella ihanaa että kotona asuu joku muukin kuin minä! Miehen kanssa voi kuitenkin käydä laadukkaita keskusteluja tavallisen arjen keskellä, niin kyllä se piristää. Ja puuhailla kaikenlaista yhdessä. Meillä on kolmio, niin voidaan olla myös eri huoneissa ja saada omaa rauhaa kun halutaan. En ihan ymmärrä miksi joku haluaisi pysyvän suhteen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua asua saman katon alla, mutta kukin tyylillään.

Minä olen introvertti ja tarvitsen oikeasti aikaa olla YKSIN. Siis YKSIN, en yksin kahdestaan. Täysin eri asia. Lataan akkuni niin, että voin olla täysin itseni kanssa eikä tarvitse esim. miettiä tuleeko toinen keskeyttämään jotain puuhia. Tätä ei ymmärrä ekstrovertit, mutta se on ihan ok, sillä en minäkään voi käsittää ekstroverttien tarvetta olla koko ajan jossain seurassa. Itseäni se väsyttäisi liikaa. Kyllä sitä korona-aikana voi vierailla toistensa luona jos seuraa kaipaa.

Tämä on jännä, mulle introverttinä kumppanien seura on ollut aina luonteva eikä yhtään kuormittava juttu. Siis vaikka jos asutaan yhdessä niin toisen kanssa oleminen on vähän kuin olisi yksin, siis kuormittavuudeltaan. Ehkä se johtuu osittain kumppanien ominaisuuksista (ei koko ajan hölöttäviä häslääjiä) ja toisaalta siitä että heidän kanssa on voinut olla täysin oma itsensä.

Siksi haluan ehdottomasti jossain kohtaa asumaan yhdessä sen rakkaimman ihmisen kanssa, saa sekä seuraa että yksinoloa sopivassa suhteessa.

Ehkä mun tapauksessa mitä rakkaampi ja tutumpi ihminen sitä vähemmän kuormittaa. En tietty sano että kaikilla näin, jopa ihmettelen tätä itsessäni.

Olen seurustellut mieheni kanssa jo kolme vuotta. Minulla on lapsi ja miehellä ei. Mies on luonani todella paljon mutta silti meistä on järkevämpää pitää taloudet erillään. Kumpikin hoitaa omat raha-asiansa miten parhaaksi näkee. Eikä minun lapsestani aiheutuvat menot kuulu milläänlailla miehelleni.

Mutta. Minua hiillostetaan esimerkiksi päiväkodista että muistathan ilmoittaa miehenkin tulot että päivähoitomaksut menevät oikein. Tuntuu kuin yhteenmuutto olisi pakollinen ja se hyväksyttävin asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapset ansaitsevat vanhempiensa täyden huomion silloin kun ovat vanhempansa luona.

Etpä ole akka tainnut ymmärtää, että sinäkin olen nyt vanhempi ... nimittäin äiti-puoli.

Tietääkö miehesi siitä, että en näytä haluavan olla missään tekemisissä hänen lapsiensa kanssa?

Olen eri, mutta ei se että miehelläni on lapsi tarkoita että olisin äitipuoli tai edes neljäsosaäiti. En ole yhdenkään ihmisen äiti tällä maapallolla, eikä se että seurustelen lapsia hankkineen kanssa tee minusta vähimmässäkään määrin sellaista. Lapsen isä hoitaa lapsensa asiat ja minä vietän heidän kanssa aikaani jos siltä tuntuu. Meille aivan yksinkertaista.

Tämä. Minun mieheni ei ole koskaan ollut mikään isäpuoli lapsilleni. Ovat läheisiä ja heillä on mukavaa yhdessä. Kukaan ei ole yrittänyt väkisin pakottaa heitä siihen vaan se on tullut luonnostaan pikkuhiljaa. Ja voi kamala miten paljon olen saanut kuulla miten tämä ei voi toimia koska hän "ei saa olla" tasavertainen vanhempi. Minä taas uskon että juuri tämän takia meillä on todella hyvä suhde.

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että joillekin ihimisille ei vain yksinkertaisesti ole suotu älyllisiä ja tunnepohjaisia lahjoja saada avioliitto toimimaan. Sitten jää ainoaksi vaihtoehdoksi tällainen sitoutumattomuus ja teinimäinen parisuhde ja "kyläily" toisen osapuolen luona.

Suurin syy lienee se, että yli 80% suomalaisista naisistä käyttävät lääkitystä mielenterveysongelmiinsa. Kuka nyt hullun kanssa haluaisi elää saman katon alla.

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut mieheni kanssa jo kolme vuotta. Minulla on lapsi ja miehellä ei. Mies on luonani todella paljon mutta silti meistä on järkevämpää pitää taloudet erillään. Kumpikin hoitaa omat raha-asiansa miten parhaaksi näkee. Eikä minun lapsestani aiheutuvat menot kuulu milläänlailla miehelleni.

Mutta. Minua hiillostetaan esimerkiksi päiväkodista että muistathan ilmoittaa miehenkin tulot että päivähoitomaksut menevät oikein. Tuntuu kuin yhteenmuutto olisi pakollinen ja se hyväksyttävin asia.

Pidä puolesi, ei tuo ole enää yleinen mielipide, vain jonkun vanhanaikaisen hoitajan oma suppea näkemys elämästä. Varsinkin vanhemmalla polvella on vaikea tajuta, että vaihtoehdot on nykyään paljon laajemmat.

Vierailija kirjoitti:

Me ei haluta lapsia, mutta ollaan naimisissa ja asutaan yhdessä. Etenkin näin korona-aikaan kun kodin ulkopuolisia sosiaalisia tilanteita on ollut tosi vähän, on kyllä ollut todella ihanaa että kotona asuu joku muukin kuin minä! Miehen kanssa voi kuitenkin käydä laadukkaita keskusteluja tavallisen arjen keskellä, niin kyllä se piristää. Ja puuhailla kaikenlaista yhdessä. Meillä on kolmio, niin voidaan olla myös eri huoneissa ja saada omaa rauhaa kun halutaan. En ihan ymmärrä miksi joku haluaisi pysyvän suhteen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua asua saman katon alla, mutta kukin tyylillään.

Aika monella pariskunnalla on esim kaupunkiasunnon lisäksi lomapaikka. He voivat olla välillä erikseen ja välillä yhdessä, tai jos haluavat niin vaikka koko ajan yhdessä jommassa kummassa.

Yhtä lailla voidaan nukkua yhdessä vaikka on kaksi asuntoa, vaikka joka ainoa yö jos se oma parisuhde on sen varassa.

On se ero yhteen asuntoon, että voi halutessaan olla myös vain itsekseen omassa kotona. Voi kutsua sinne omat lapset tai kaverit, eikä häiritse toista. Voi järjestää siellä tavarat juuri niin kuin itse tykkää, voi sisustaa kysymättä keltään lupaa. Voi pitää niin siistinä tai niin sotkuisena kuin haluaa eikä tarvitse siitä riidellä.

Kaiken kaikkiaan riidan aiheita on paljon vähemmän.

Mulla on alaikäisiä lapsia, miehen lapset ovat jo aikuisia. Asumme omissa asunnoissa ja joka toinen viikko vietämme aikaa yhdessä, kun lapset eivät ole luonani.

Enempää parisuhdeaikaa en kaipaa, sillä olemme miehen kanssa samassa työpaikassa eli näemme toisiamme muutenkin hyvin paljon. Yhteisen työnantajan ja vuosikymmenien läheisen työnteon seurauksena tunnemme toisemme läheisemmin ja moniulotteisemmin kuin hyvin suuri osa yhdessäasuvista pariskunnista.