Miten jaksatte mielenterveysongelmien kanssa?
Otsikossa kysymys. Alan itse olla melkoinen riesa kumppanille, joka on alkanut ryypätä kun ei jaksa katsella masentunutta minääni. Vi tuttaa usein ja ahdistaa. Olen tyhmä ja yksinkertainen ihminen vailla mitään päämäärää. Seilailen vain ja elämästä tullut vain selviytymiskamppailua.
Terkuin. heikkolahjainen tyhjäpää
Kommentit (25)
Tiedän tunteen. Kamala ahdistus taas päällä. Ei auta neuroleptitkään siihen. Ahdistus aaltoilee päivän mittaan enemmän ja vähemmän. Toki mulle on määrätty noi leptit ihan muuhun kuin ahdistukseen. Rauhoittavia ei voi määrätä kun eivät sovi lääkityksen kanssa.
Todellisuussa sinä et ole tyhmä etkä yksinkertainen. Sitä on jos sitä vain uskottelee olevansa.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuussa sinä et ole tyhmä etkä yksinkertainen. Sitä on jos sitä vain uskottelee olevansa.
Ai etkö usko, että heikkolahjaisia ihmisiä on oikeasti olemassa? Ymmärrätkö esim. kuinka paljon dyskalkulia vaikeuttaa elämistä tässä maapallossa? Mikään ei ole itsestäänselvää, ei yhtään mikään?! En ymmärrä lukemaani useinkaan ja tulkitsen ihmisten ilmeet, eleet ja sanomiset väärin ja joudun aina ongelmiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Kamala ahdistus taas päällä. Ei auta neuroleptitkään siihen. Ahdistus aaltoilee päivän mittaan enemmän ja vähemmän. Toki mulle on määrätty noi leptit ihan muuhun kuin ahdistukseen. Rauhoittavia ei voi määrätä kun eivät sovi lääkityksen kanssa.
Ihan hirveää! Tekisi mieli vetää ranteet auki kun vi tuttaa ja toisena hetkenä taas leijuu pilvissä ja nauraa kuin joku irvileukainen pösilö.
Huonosti pärjään. Lääkkeet väsyttää ja tekee ihan pökkelöksi. Mikään ei tunnu miltään. Ja näiden kanssa pitäisi elää...en jaksaisi. Ilman lääkkeitä taas olen sekaisin kuin seinäkello. Ei sekään hyvä. Kunpa keksittäisiin joku sellainen lääke, jonka kanssa voisi elää normaalia elämää.
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen todella iloinen ja toimelias persoona. En toivonut sairastuvani masennukseen ja nykyään pelkään sairastuvani johonkin pahempaan kuten skitsofreniaan. Oireet ovat ihan älyttömiä! Vainoharhaa, fyysistä kipua, huimausta ja raivokohtauksia. Ei tämän kanssa selviä enää kauaa hengissä.
Vastaa rehellisesti: ihmettelitkö jonkun ihmisen masennusta aiemmin? Ärsyynnyitkö muiden negatiivisuudesta? Halveksitko väsyneitä, laiskoja, toimeettomia ja masentuneita ihmisiä? Vastaa pliis rehellisesti. Nyt ei ole tarkoitus tuomita ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen todella iloinen ja toimelias persoona. En toivonut sairastuvani masennukseen ja nykyään pelkään sairastuvani johonkin pahempaan kuten skitsofreniaan. Oireet ovat ihan älyttömiä! Vainoharhaa, fyysistä kipua, huimausta ja raivokohtauksia. Ei tämän kanssa selviä enää kauaa hengissä.
Vastaa rehellisesti: ihmettelitkö jonkun ihmisen masennusta aiemmin? Ärsyynnyitkö muiden negatiivisuudesta? Halveksitko väsyneitä, laiskoja, toimeettomia ja masentuneita ihmisiä? Vastaa pliis rehellisesti. Nyt ei ole tarkoitus tuomita ketään.
Kyllä ja ei! En ymmärtänyt miten masennukseen voi sairastua. Ymmärsin väsymyksen ja burn outin töiden takia, mutta luulin että tahdonvoimalla voi parantua masennuksesta. Tietynlainen negatiivisuus ärsyttää edelleen ihmisissä, koska luen ihmisiä liiankin tarkkaan, enkä jaksaisi hapannaamoja. Siispä itsekin teeskentelen iloista kun olen ihmisten ilmoilla. Pyrin aina olemaan ystävällinen kaikille ihmisille, en haasta riitaa jne, koska en kestä negatiivisuutta.
Aktivoimalla itseni. Enää ei ole ongelmia päässä. Passivoin itseni aivan liian monta vuotta istumalla kotona ja luomalla päähäni ajatuksia, jotka eivät olleet totta. Elämässä pitää olla sisältöä, joka on jollakin tavalla aktivoiva tai kehittävää sekä kiinnostavaa. Elämällä ei muuten ole mitään merkitystä.
Kiitos kysymästä, en jaksakaan. Kun lapsi on koulussa, nukun. Nukun noin 12 tuntia vuorokaudessa, aina ei sekään riitä. Yritän tsempata, mutta helvetin vaikealta tuntuu. En ole käynyt ulkona moneen päivään. Viime aikoina olen maistellut alkoholia, pieniä määriä tosin, mutta en ole sitäkään ennen harrastanut.
Mielenterveysongelmat on heikkoutta.
Juopolla on aina selitykset!!!!
Harmi että olet joutunut syyksi JUOPOLLE että hän saa taas syyn juoda.
Tai no, juokoo vaan sitä rasvamaksaansa entistä rasvaisemmaksi ja nostakoon verenpainetta.
Vanha ukonhömelö, mitä iloa kellekään....
Minä olen epäkiinnostavalla sitkeälle ihailijalleni kertonut olevani masentunut erakko.
Oikeasti olen päinvastainen.
Eipähän tartte minua ootella mihinkään hänen puoleltaan!
Vierailija kirjoitti:
Juopolla on aina selitykset!!!!
Harmi että olet joutunut syyksi JUOPOLLE että hän saa taas syyn juoda.
Tai no, juokoo vaan sitä rasvamaksaansa entistä rasvaisemmaksi ja nostakoon verenpainetta.
Vanha ukonhömelö, mitä iloa kellekään....
Uhoaminen on aina niin tehokas keino vaikuttaa. Not.
Huonosti. Tosi hankala päivä tänään, tuntuu että mistään ei tule enää ikinä mitään ja lapsilla olisi parempi ilman minua. Ahdistaa ja tuskastuttaa. Mikä parasta, tämä kaikki johtuu paskasta puolisosta jolta ei saa edes mitään tukea tai lohtua. Itse vaan pitäisi kannatella koko perhettä yksin ja kestää puolison oikkuja. Alkaa olla mitta täynnä kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap, Kenelle sä tätä elämää elät?
Lapsen takia yritän. Muuten olisin jo maistanut lyijyä tai ampunut itseni ulkomaille ja syöttänyt itseni haille.
Niin mutta miksi sä olisit niin tehnyt? Keneen sä itseäsi vertaat? Ethän sä voi olla huono, jos ei ole ketään kehen verrata. Miksi siis vertaat ja kuka sulta vaatii olemaan jotain enemmän? Miksi et kelpaa sellaisena kuin olet?
Ennen sentään masennuksen keskellä ajattelin, että jos tästä vaan yli pääsen, niin elämä järjestyy. Nyt jo tiedän, että ihan sama olenko terve vai masentunut, en tule saamaan työpaikkaa tai perhettä.
Olin ennen todella iloinen ja toimelias persoona. Sitten heräsin todellisuuteen. Ei siinä sen kummempaa.
Pärjään huonosti. En ole edes hakenut apua kun välillä ajattelen että kyllähän tässä nyt pärjää enkä tuhlaa pätkätöistä saamiani rahoja johonkin terapiaan josta tuskin on mitään hyötyä. Ja useimpina, huonoina päivinä ajattelen että miksi edes yrittää, koska olen ihmisenä ja työntekijänä epäonnistunut ja epäkelpo, ei tästä enää edes kannata yrittää nousta.
Joskus päätin että en lopeta itseäni ennen kuin vanhemmat ovat haudassa, mutta i-mrhaan liittyvät pakkoajatukset ovat niin paljon osa arkea ja välillä pahana päivänä pelottaa että en välitä enää senkään vertaa. Miksi kitua kun elämästä ei tule mitään.
Huonosti jaksan sekä omien että toisten mielenterveysongelmien kanssa.