Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Riittääkö tylsä arkinen lapsuus?
12.09.2020 |
Meidän arkipäivät on peruskiireisiä, lähdetään aamulla töihin ja päiväkotiin, tullaan alkuillasta kotiin syömään ja olemaan perheen kesken. Lapset menee aika aikaisin nukkumaan ja aikuiset tekee omiaan, itse usein pesen pyykkiä ja luen/katselen telkkaria tms.
Viikonloppuisin nukutaan vähän pidempään, tehdään hyvä aamupala ja sitten usein käydään joko puistossa tai ystäväperheiden luona kylässä. Askarrellaan, leikitään ja ulkoillaan. Muutamia kertoja vuodessa jotain spesiaalimpaa (hoplop, huvipuisto lomalla tms), ja toki joulut ja muut juhlat vietetään.
Lapset on tyytyväisiä ja itsekin olen. Koen että elämämme on hyvin tasapainoista.
Kuitenkin mieltä on alkanut vaivaamaan, riittääkö tässä yltäkylläisyyden maailmassa lapsille enää näin tavallinen elämä, vai jäävätkö jostain paitsi?
Jos seuraa mediaa/sosiaalista mediaa, se antaa erilaisen kuvan elämästä, vaikka kai se on marginaalinen määrä ihmisiä, joiden elämä on hohdokasta ja tapahtumarikasta.
Kommentit (45)
Luulen, tämän päivän lapsien valittavan aikuisena huonosta lapsuudestaan, ihan samalla tavalla kun nyt valitetaan esim. 70- ja 80-luvulla syntyneet.
Ja luulen, oli aika mikä hyvänsä, vanhemmat pääsääntöisesti yrittävät tehdä parhaansa lapsen hyväksi, mutta harvoin sitä on riittävästi ja kylliksi. Sellainen on vain ihmismieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin on tylsää. Missä esim lasten kulttuuri? Kirjasto? Taidenäyttelyt? Teatteri? Tapahtumat? Missä urheilu? Missä matkat?
Lapsi ei tarvitse. Voi sitten itse tehdä kun täyttää 18,mutta siihen asti riittää se että ollaan kotona oman perheensä kanssa ja tehdään perheen kesken yhdessä niitä arkisia asioita. Se kaikki muu ekstra on ylimääräistä ja pahimmillaan aiheuttaa vain turhaa stressiä kaikille.
Entä lasten ystävät? Lapsi tarvitsee myös ystäviä.
Vanhempi rakkaus, lämpö ja läsnäolo riittää pienelle lapselle. Kavereita ehtii sitten hankkia ja tavata koulussa.
Vastauksen kysymykseen saat lapselta, kun hän on murrosikäinen ja aikuistumisen kynnyksellä.
Todennäköisesti olet paska mutsi, jolla ei ollut koskaan aikaa lapselle, kun olit vain töissä. Lapsi joutui tekemään yksin kaikki kotityöt, ei saanut mieleisiä vaatteita ja härppäkkeitä, joita kaikilla muilla kavereilla oli, ei päässyt kavereiden luo tai harrastuksiin. Lapsuus oli hulluuden partaalla elämistä jne.
t. kolmen teinin äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin on tylsää. Missä esim lasten kulttuuri? Kirjasto? Taidenäyttelyt? Teatteri? Tapahtumat? Missä urheilu? Missä matkat?
Lapsi ei tarvitse. Voi sitten itse tehdä kun täyttää 18,mutta siihen asti riittää se että ollaan kotona oman perheensä kanssa ja tehdään perheen kesken yhdessä niitä arkisia asioita. Se kaikki muu ekstra on ylimääräistä ja pahimmillaan aiheuttaa vain turhaa stressiä kaikille.
Entä lasten ystävät? Lapsi tarvitsee myös ystäviä.
Vanhempi rakkaus, lämpö ja läsnäolo riittää pienelle lapselle. Kavereita ehtii sitten hankkia ja tavata koulussa.
Ei riitä. Kaverien merkitys alkaa kolmevuotiaana ja eskarilaisesta ne on jo kriittisen tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin on tylsää. Missä esim lasten kulttuuri? Kirjasto? Taidenäyttelyt? Teatteri? Tapahtumat? Missä urheilu? Missä matkat?
Lapsi ei tarvitse. Voi sitten itse tehdä kun täyttää 18,mutta siihen asti riittää se että ollaan kotona oman perheensä kanssa ja tehdään perheen kesken yhdessä niitä arkisia asioita. Se kaikki muu ekstra on ylimääräistä ja pahimmillaan aiheuttaa vain turhaa stressiä kaikille.
Entä lasten ystävät? Lapsi tarvitsee myös ystäviä.
Vanhempi rakkaus, lämpö ja läsnäolo riittää pienelle lapselle. Kavereita ehtii sitten hankkia ja tavata koulussa.
Ei riitä. Kaverien merkitys alkaa kolmevuotiaana ja eskarilaisesta ne on jo kriittisen tärkeitä.
Jaa.. Minusta kyllä kasvoi ihan normaali ja terve aikuinen vaikka ei ollut ystäviä ja kavereita vielä lukion päättyesssäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En toki huomannut kertoa jokaista asiaa elämässämme, vaan havainnollistin vain muutamalla esimerkillä.
Kyllä, käydään kirjastossa aika useinkin, luetaan joka ilta iltasatu, joskus käydään museossa ja jopa teatterissa. Lapsilla on kavereita päiväkodissa, ja juurikin ystäväperheitä tavatessa ja puistossa leikkivät kavereidensa kanssa.
Ne käy myös suihkussa/kylvyssä ja saunassa sekä pesee hampaat, vaikken sitä erikseen aloituksessa maininnut. Ajattelin vaan jos seuraavaksi joku sanoo että kuuluu peseytyäkin :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu niin ihmisestä. Oma lapsuus oli sitä että ei ollut mitään ohjattua harrastuksia tai koskaan reissuja. Vapaa aika oltiin kotona ja ehkä kerran tai kaksi kesässä käytiin uimarannalla kun lähimmälle rannalle oli matkaa. Maalla siis asuttiin ja kavereita näin koulussa. Kesälomat oli yksin kotona sen ajan kun vanhemmat olivat töissä. Aika kului siihen että luin kirjoja ja katsoin telkkaria sillä mitään tietokonetta ja pelikonsolia meillä ei ollut. Itse katkeroiduin virikkeettömän lapsuuden seurauksena, masennuin ja lapsuuden yksinäisyys jätti ikuiset arvet. En edelleenkään pidä yhteyttä omiin vanhempiini.
0/5 keksi ensikerralla uskottavampi vale
En ole tuo vastaaja, mutta miten niin tuo on vale? Voisin kuvata omaa lapsuuttani samoin. Ei harrastuksia ja kaverit asuivat kaukana. Kotona oli tylsää eikä vanhempiani kiinnostanut minun asiani yhtään. Ongelma ei sinänsä ollut tuo virikkeettömyys vaan vanhempieni välinpitämättömyys minua kohtaan. Vain minimi tarjottiin eloonjäännin kannalta, mutta ei yhtään enempää. Menin kesätöihin 13-vuotiaana ja siitä lähtien tein kaikki kesälomat töitä, että sain edes hieman rahaa vapaa-ajanviettoon. Mitään viikkorahoja en saanut koskaan eikä vanhemmat suostuneet ostamaan mitään "teinijuttuja", koska ne olivat heidän mielestään typeriä. Lapsuuteni teki sen, että minusta tuli kova. Opin etten tarvitse keneltäkään mitään ja pärjään, vaikka pää leikattaisiin irti. Olen välillä hämmentynyt miten paljon aikuisia perheellisiä ihmisiä omat vanhemmat paapoo ja millainen itku ja hammastenkiristys tulee siitä, jos niin ei tapahdu.
Tiedän, että kommenttini saa tuhat alapeukkua, mutta se vain kertoo siitä ettei alapeukuttajalla ole omaa kokemusta tunnekylmästä lapsuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastauksen kysymykseen saat lapselta, kun hän on murrosikäinen ja aikuistumisen kynnyksellä.
Todennäköisesti olet paska mutsi, jolla ei ollut koskaan aikaa lapselle, kun olit vain töissä. Lapsi joutui tekemään yksin kaikki kotityöt, ei saanut mieleisiä vaatteita ja härppäkkeitä, joita kaikilla muilla kavereilla oli, ei päässyt kavereiden luo tai harrastuksiin. Lapsuus oli hulluuden partaalla elämistä jne.
t. kolmen teinin äiti.
No teinit keksii nyt aina kaikenlaista valeita ja väitteitä saadakseen tahtonsa läpi. Se kuuluu siihen ikään eikä niitä kannata kuunnella. On vain parempi kun olet vain välittämättä niin ne kyllä loppuu ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että se on parasta mitä voit lapsillesi tarjota.
Terveisin alkoholisti- ja eroperheen lapsi
Vierailija kirjoitti:
En toki huomannut kertoa jokaista asiaa elämässämme, vaan havainnollistin vain muutamalla esimerkillä.
Kyllä, käydään kirjastossa aika useinkin, luetaan joka ilta iltasatu, joskus käydään museossa ja jopa teatterissa. Lapsilla on kavereita päiväkodissa, ja juurikin ystäväperheitä tavatessa ja puistossa leikkivät kavereidensa kanssa.
Ne käy myös suihkussa/kylvyssä ja saunassa sekä pesee hampaat, vaikken sitä erikseen aloituksessa maininnut. Ajattelin vaan jos seuraavaksi joku sanoo että kuuluu peseytyäkin :DAp
No eihän teidän elämä sitten mikään tylsä ja arkinen ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ja miehelleni riittäisi, mutta miehen lasten äiti on sitä mieltä että täytyy olla sen 10 harrastusta, kaikki merkkivaatteet, ja isän pitäisi viettää lasten kanssa lomat ulkomailla. Mutta minäpä tein tytön kanssa paperinukkeja, ja niille me tehdään uusia vaatteita kun täällä ovat. Vain taivas on niissä luomuksissa rajana :D
Olen miettinyt ihan samaa.
Itsellä pian 5- vuotta täyttävä tyttö.
Arkemme on kuin ap:n kirjoituksessa.
Käymme tavallisesti päiväkodin jälkeen ja vapaapäivinä puistoossa, kirjastossa, piknikillä, uimassa uimahallissa/ rannalla, kyläilemässä jne.
Muistan kun mieheni on joakus sanonut ” kyllä jo 4- vuotiaana pitäisi aloittaa jokin harrastus jos haluaa että lapsi on siinä isona hyvä”.
Eli joku tanssikoulu, pianonsoitto tms.
Kerran hän sanoi muös että ” tuolla ne talvisin laskettelirinteessä jo ihan pienet nassikat menevät hurjaa vauhtia,meidän neiti ei suostu laittamaan edes suksia jalkaan”
Jotenkin ärsyttää tuollainen vertailu. Lapset ovat erilaisia. Meidän neiti on aina ollut liikunnallisesti arka ja varovainen ja on tosiaan täytynyt ihan painostamisen kera opetella esim pyöräilemään.
Mietin vain, että olen itse sitä mieltä että ei aina tarvitse harrastaa jotain erikoista ja extraa.
Tyttömme kävi tanssikursseilla joka päättyi koronan takia sitten..
Onko muiden lapsilla jokin erityinen harrastus jo pienenä?
Mielestäni tavallinen arki on hyvä elämäntapa myöskin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän elämä on itseasiassa keskivertoa virikkeellisempää, jos kokoaikatyön ja päiväkodin ohella nähdään (paljon) ystäväperheitä ja käydään esimerkiksi museossa yms. Ei ollenkaan tavallista ja tylsää arkea. Lapsista riippuu, onko se sopivasti, ja teillä homma tuntuu kulkevan hyvin. Meidän lapset tarvitsevat aina selvästi lauantain kotipäiväksi, eli ollaan kotona ja ulkoillaan lähiympäristössä tuona päivänä. Arkena ei mitään tehdä, koska kokopäivähoito on itsessään jo aika raskasta. Sunnuntaina sitten toinen lapsi käy harrastuksessa ja käydään yleensä jonkun sukulaisen/ystävän luona kylässä. Joskus arkena tulee joku sukulainen käymään illalla meillä kylässä, mutta se on huomattavasti rennompaa, koska ei tule yhtä lisäsiirtymää lapsille. Mutta lapset on erilaisia, ja reagoi eri tavalla päivähoitoon. Päiväkodissa on paljon hyviä puolia, kaverit, virikkeet, runsas ulkoilu, ainakin meillä mahtavat hoitajat, mutta kyllä meidän lapsilla tarkoittaa sitä että kotielämän pitää olla tosi rauhallista. Teidän elämä kuulostaa hyvältä, mutta ei se missään nimessä tylsältä ja virikkeettömältä kuulosta.
Yksi sukulainen mielestäni tarjoaa kyllä liikaa virikkeitä lapselleen. Sen lisäksi että lapsi on päivähoidossa hän aktiivisesti opettaa lapselle numeroita, aakkosia jne. Kyllä meilläkin näitä opetellaan, mutta todella leikinomaisesti ja niin että lapsen uteliaisuus on lähtökohtana, ei mitenkään koulumaisesti. Tällä sukulaisella on aina tiukka ohjelma päivään, pitää kaksi kertaa päivässä ulkoilla, jotta lapsen motoriikka kehittyy optimaalisesti. Missään nimessä lapsi ei ulkona touhua itsekseen, vaan äiti huolehtii että ulkona tulee kiivettyä, juostua ja leikittyä hiekalla jotta lapsi saa riittävästi virikettä. Kotona on etukäteen suunniteltu milloin askarrellaan, opetellaan niitä numeroita tai jotain muuta vastaavaa, tutkitaan luontoa jne. Niin ja totta kai kalenteriin on merkitty tietty määrä sosiaalisia tapaamisia, jolloin kehitetään lapsen sosiaalisia taitoja ja kaikenlaista muutakin kehittävää on. Olenko itse jotenkin laiska vai onko tuo muiden mielestä liikaa vai sopivasti? Minun mielestäni lapsuudessa pitää olla tilaa myös rauhalliselle mielikuvitusleikille ja alle kouluikäinen lapsi oppii pääsääntöisesti leikissä asioita lapsilähtöisesti. Olen kyllä siinä mielessä paljon laiskempi, että jos huomaan lapsilla olevan hyvät leikit keskenään, niin ei lähdetäkään ulos vaan teenkin kotitöitä. Mielestäni jatkuva siirtymät ovat lapsillekin kurjia ja keskittymiskyky ja mielikuvitus kehittyy ihan itsestään kun antaa mahdollisuuden pitkiin leikkeihin välillä ollen hieman mukana niissä jossain sivuroolissa. Samoin ulkona saatetaan olla sitten kerralla useampi tunti, jos leikit ovat hyvät.
Minun mielestäni tuo ole ollenkaan tylsää arkea, vaan normaalia ja hyvää arkea.
Sirkuslaisille sirkus on arkista ja tavallista, muille arjesta ja tavallisuudesta poikkeavaa. Yltäkylläinen elämäkin on paradoksi, kun sen riittävyys kyseenalaistetaan. Absurdia miettiä pitäisikö saada lisää ja parempaa yltäkylläisyyttä, jotta se riittäisi.
Minusta kyllä riittää ja ehkä ne erityiset jututkin joita tehdään vain pari kertaa vuodessa ( esim jokin matka, huvipuistokäynti yms) tuntuvat sitten mukavimmilta ja niistä saa enemmän iloa, kun ovat "harvinaista herkkua". Arkea voi piristii pienilläkin jutuilla ja yhdessä ololla. Voi vaikka kysyä lapsilta, että mitä he tahtoisivat yhdessä tehdä ja varmasti monikaan ei kaipaa mitään sen suurempaa. Tärkeintä on minusta sellainen hyväksyvä ja turvallinen, vähän rentokin ilmapiiri. Silloin on kaikkien parempi olla. Ehkä myöhimmin voi miettiä lapsille harrastusta ( jos siis heillä ei ole) jos lapset niin tahtovat ja jokin juttu kiinnostaisi. Minusta sekään ei silti saisi olla mitään liian totista vaan jokin yksikin lasta kiinnostava mukava harrastus mihin olisi kiva mennä. Itsellä, kun on kokemusta siitä, että harrastuksessa on pakko käydä ja sekään ei ole mukavaa jos asiaan liittyy vielä kilpailemista ja stressaavaakin sitten lopulta jo on. Helppo tosin kirjoittaa, kun minulle ei ole lapsia, mutta näin silti ajattelen.
Vähän ihmettelen, ettei ole yhtään harrastusta.. Meillä ainakin tytöt pitkästyisi ilman pianotunteja ja tanssia. Mutta lapset on kai sitten erilaisia.
Alue: Aihe vapaa
0/5 keksi ensikerralla uskottavampi vale