Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Riittääkö tylsä arkinen lapsuus?
12.09.2020 |
Meidän arkipäivät on peruskiireisiä, lähdetään aamulla töihin ja päiväkotiin, tullaan alkuillasta kotiin syömään ja olemaan perheen kesken. Lapset menee aika aikaisin nukkumaan ja aikuiset tekee omiaan, itse usein pesen pyykkiä ja luen/katselen telkkaria tms.
Viikonloppuisin nukutaan vähän pidempään, tehdään hyvä aamupala ja sitten usein käydään joko puistossa tai ystäväperheiden luona kylässä. Askarrellaan, leikitään ja ulkoillaan. Muutamia kertoja vuodessa jotain spesiaalimpaa (hoplop, huvipuisto lomalla tms), ja toki joulut ja muut juhlat vietetään.
Lapset on tyytyväisiä ja itsekin olen. Koen että elämämme on hyvin tasapainoista.
Kuitenkin mieltä on alkanut vaivaamaan, riittääkö tässä yltäkylläisyyden maailmassa lapsille enää näin tavallinen elämä, vai jäävätkö jostain paitsi?
Jos seuraa mediaa/sosiaalista mediaa, se antaa erilaisen kuvan elämästä, vaikka kai se on marginaalinen määrä ihmisiä, joiden elämä on hohdokasta ja tapahtumarikasta.
Kommentit (45)
Tasapainoinen elämä ja hyvä arki on parasta mitä voit lapsillesi tarjota. Elämästä suurin osa kuitenkin on sitä arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo riittää paemmin kuin hyvin. Turvallinen perusta elämälle. Jos hyppäätte tuohon suorituskeskeiseen somen antamaan asenteeseen, mikään ei tule riittämään ja lopulta ollaan samassa fiiliksessä, "riittääkö tämä?"
Vietän lapsen kanssa samanlaista elämää kuin itsellä lapsena oli. Leikitään leluilla, pelataan lautapelejä, piirretään, ulkoillaan, opetellaan uimaan ja pyöräilemään. Leivotaan yhdessä. Katsotaan yhdessä Pikku Kakkosta. Askarrellaan. Käydään metsässä ja museoissa. Luetaan kirjoja.
Mitä muuta se voisi olla?
Erona se, että minä pääsin lapsena ehkä 3-4 kertaa elokuviin ja pari kertaa teatteriin ja huvipuistoon. Oma lapsi on 5-vuotiaana käynyt leffassa, teatterissa, lastenkonserteissa ja huvipuistoista enemmän kuin minä koko lapsuuden aikana. Mutta koska itse tykkään esim teatterista, olisi hölmöä olla käymättä katsomassa kivoja lastennäytelmiä yhdessä.
Mun vanhempien vanhemmat ei leikkineet lastensa kanssa. Lapset sai ihan keskenään opetella uimaan ja pyöräilemään. Luulen, että kirjoja heille kuitenkin luettiin, koska isovanhemmat oli kovia lukemaan.
Silti molemmat vanhempani ovat sitä mieltä, että heillä oli mahtava lapsuus leikkeineen. Vanhemmat olivat kuitenkin läsnä vaikka maalla työ vei kaiken ajan.
Joten se, että viettää aikaa oman lapsen kanssa lienee vielä parempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riittää.
Itseasiassa teidän yhteiselo kuulostaa siunatun tavalliselta ja sen takia toimivalta ja läheiseltä. Arjen kun ei todellakaan tarvitse olla mitään erikoista eikä suorittamista. Pääasia on perustarpeista huolehtiminen sekä se, että koko perhe saa läheisyystankkausta. Että yhdessä on hyvä olla. Jatkatte vain samaan malliin toisianne tukien ja rakastaen. Moni saisi ottaa mallia.
Ei kyllä pitää olla toinen toistaan huikeampia elämyksiä ja mieluusti kalliita sellaisia. 11-vuotiaana on kokematta enää päihteiden tuomat elämykset, mutta onneksi vanhemmat haluavat tukea elämyshakuista pienokaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä elämyksiä tuohon voisi lisätä? Eikö tuossa ollut jo arjen lisäksi elämyksiä?
En ymmärrä kysymystä!
Tuohan on elämää, se riittää, se on parasta
Ymmärtäisin kysymyksen jos esim. perheen elanto tulisi filunkipelin, rikollisuuden yms kautta. Tai olisi arjessa elämää haittaava virtahepo olohuoneessa, väkivaltaa alkoholismia. Tai jos elettäisiin reippaasti yli varojen porskuttaen ja velkojia pakoillen. Tai olisi perheen/suvun kesken välirikkoja jotka pakottavat lapset väistelemään ihmisiä tai aiheita
Tuo mitä tarjoat perheellesi on sitä parasta rakennusmateriaalia tulevaisuuteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se riippuu niin ihmisestä. Oma lapsuus oli sitä että ei ollut mitään ohjattua harrastuksia tai koskaan reissuja. Vapaa aika oltiin kotona ja ehkä kerran tai kaksi kesässä käytiin uimarannalla kun lähimmälle rannalle oli matkaa. Maalla siis asuttiin ja kavereita näin koulussa. Kesälomat oli yksin kotona sen ajan kun vanhemmat olivat töissä. Aika kului siihen että luin kirjoja ja katsoin telkkaria sillä mitään tietokonetta ja pelikonsolia meillä ei ollut. Itse katkeroiduin virikkeettömän lapsuuden seurauksena, masennuin ja lapsuuden yksinäisyys jätti ikuiset arvet. En edelleenkään pidä yhteyttä omiin vanhempiini.
Vierailija kirjoitti:
Riittää.
Itseasiassa teidän yhteiselo kuulostaa siunatun tavalliselta ja sen takia toimivalta ja läheiseltä. Arjen kun ei todellakaan tarvitse olla mitään erikoista eikä suorittamista. Pääasia on perustarpeista huolehtiminen sekä se, että koko perhe saa läheisyystankkausta. Että yhdessä on hyvä olla. Jatkatte vain samaan malliin toisianne tukien ja rakastaen. Moni saisi ottaa mallia.
Mutta jos arki alkaa tuntumaan liian harmaalta ja tympimään kaikkia niin sitten kannattaa oottaa irtiotto ja mennä vaikka välillä elokuviin, rannalle, puistoon tai tivoliin. Se arjesta poikkeava voi olla että viet lapset sieni ja marjaretkelle jolla ette normaalisti kävisi. Se on harvinaista vaihtelua tasaisen arjen keskellä ja auttaa taas jaksamaan siinä arjessa jatkamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin on tylsää. Missä esim lasten kulttuuri? Kirjasto? Taidenäyttelyt? Teatteri? Tapahtumat? Missä urheilu? Missä matkat?
Riittää. Lapset eivät joudu terapiaan aikuisina liian stressaavasta lapsuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kovin on tylsää. Missä esim lasten kulttuuri? Kirjasto? Taidenäyttelyt? Teatteri? Tapahtumat? Missä urheilu? Missä matkat?
Lapsi ei tarvitse. Voi sitten itse tehdä kun täyttää 18,mutta siihen asti riittää se että ollaan kotona oman perheensä kanssa ja tehdään perheen kesken yhdessä niitä arkisia asioita. Se kaikki muu ekstra on ylimääräistä ja pahimmillaan aiheuttaa vain turhaa stressiä kaikille.
Teidän arkenne kuulostaa tasapainoiselta ja ihanan tavalliselta. Arjen ei tarvitse olla mitään kilpailua tai suorittamista. Minulle ainakin tuli vaikutelma, että teillä on lämmin ja välittävä perhe. Turvallinen ja tasapainoinen lapsuus rakastavassa perheessä on parasta, mitä lapselle voi antaa. Somea ei kannata ottaa liian vakavasti. Se on vain loputon kilpailu. Aina jollain näyttää menevän paremmin, mutta oikeasti jokainen elää hienojen Insta-kuvien takana ihan normaalia arkea suurimman osan ajastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin on tylsää. Missä esim lasten kulttuuri? Kirjasto? Taidenäyttelyt? Teatteri? Tapahtumat? Missä urheilu? Missä matkat?
Lapsi ei tarvitse. Voi sitten itse tehdä kun täyttää 18,mutta siihen asti riittää se että ollaan kotona oman perheensä kanssa ja tehdään perheen kesken yhdessä niitä arkisia asioita. Se kaikki muu ekstra on ylimääräistä ja pahimmillaan aiheuttaa vain turhaa stressiä kaikille.
Kyllä lapsi tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin on tylsää. Missä esim lasten kulttuuri? Kirjasto? Taidenäyttelyt? Teatteri? Tapahtumat? Missä urheilu? Missä matkat?
Lapsi ei tarvitse. Voi sitten itse tehdä kun täyttää 18,mutta siihen asti riittää se että ollaan kotona oman perheensä kanssa ja tehdään perheen kesken yhdessä niitä arkisia asioita. Se kaikki muu ekstra on ylimääräistä ja pahimmillaan aiheuttaa vain turhaa stressiä kaikille.
Entä lasten ystävät? Lapsi tarvitsee myös ystäviä.
Kuulostaa mukavalta ja riittää kyllä. Silloin ne spesiaalit jutut tuntuukin joltain, kun ei jatkuvasti arjessa haeta hienompia ja hienompia elämyksiä. Tuo on parasta, että lapsen mielikuvitukselle jää tilaa kehittyä. Kaikkia virikkeitä ei tarvitse tarjota valmiina. Omasta lapsuudesta parhaat muistot on jääneet juurikin leikeistä omalla kotipihalla sisarusten tai kavereiden kanssa. Harvoin meillä oli edes leluja mukana, leikittiin vaikka panttereita puussa kiipeilemällä :D
Alue: Aihe vapaa
Meillä on ainakin tuollainen elämä riittänyt 12v lapsellemme. Eipä hän ole valittanut.