Anteeksi vain, mutta mua ällöttää noi uusperheiden perintöasiat
Toivottavasti en itse ikinä joudu tilanteeseen, jossa on sun, mun ja meidän lapsia. En halua milloinkaan joutua uhraamaan ajatustakaan sille, pitäisikö jonkun perheeni lapsista saada enemmän tai vähemmän perintöä kuin muut, ja millä perusteella! Ällöttää jo lukeakin sellaisesta. Miten voisin uusperheen äitinä väittää lapsille, että rakastan kaikkia yhtä paljon, jos kuitenkin haluaisin antaa suurimman osan perinnöstäni vain osalle? Vai eivätkö uusperheelliset edes yritä teeskennellä, että kaikki lapset ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä?
Selittäkää vähän, te joilla on asiasta kokemusta.
Kommentit (80)
Meillä on uusperhe, jossa on miehen lapset ja meidän yhteinen lapsi. Ei tosin asuta kaikki saman katon alla, mutta kuitenkin. Eivät mieheni lapset ole minun lapsiani. En edes yritä väittää, että kaikki olisivat yhtä rakkaita. Minusta on hyvin kummallinen ajatus, että jonkun toisen lapset (vaikka kuinka olisivat miehen) olisivat aivan samalla viivalla kuin omat lapset. Eihän se vain mene niin. Oma lapsi on aina kaikkein tärkein.
Ja perinnöstä: Meillä kukin lapsi perii omat vanhempansa. Ei minusta tule miehen lapsille äitiä vaikka kuinka av:lla jänkättäisiin.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 16:07"]
Me ollaan uusperhe, muttei meillä ole "mun, sun ja meidän lapset", kun meillä on vaan meidän lapset :) Mies adoptoi minun lapseni, on aina pitänyt poikaa omanaan :) Aina, kun joku kysyy, kuinka monta lasta sinulla on, kertoo että 3 :) Minäkään en ymmärrä näitä, "mun, sun ja meidän lapset" kuviota, kuitenkin ne lapset tulee sun mukana :) Niinkuin meillä kävi, ikinä ole mitään ongelmaa ollut.
[/quote]
Niin, joillakin eroperheiden lapsilla on se toinenkin biologinen vanhempi. Silloin ei uudet miehet noin vain niitä lapsia adoptoikaan. Todella hienoa, että uusi miehesi on ottanut lapsesi omikseen, mutta ikävämpää se minusta tilanteessasi on, ettei lapsen oma isä ole kuvioissa. On hän sitten kuollut, tai muuten vaan hylännyt lapsensa.
On uskomattoman helppo sanoa, miten itse kyllä rakastaisi puolison lapsia kuin omiaan, jos ei ole siinä tilanteessa itse. Uusperhe-elämän tajuaa vasta kun on siinä hetken aikaa elänyt. Puolison lapset kun ei ole omia eikä niistä sellaisia tule. Heillä on jo omat vanhempansa. Miksi puolisoni lasten tulisi periä kolme ihmistä (minut, äitinsä ja isänsä), mutta oma lapseni perisikin vain minut ja isänsä? Pitäisikö oman lapseni saada periä puolisoni lasten äiti, ettei vain kellekään tulisi paha mieli? Älytöntä.
Eihän se ihan noin yksioikoista ole, että lapsi perii vain omat vanhempansa? Nimittäin jos avioehtoa ei ole, puolet omaisuudesta menee puolisolle (testamentista huolimatta!) ja puolison lapset perivät vanhempansa osuuden.
Näin kävi nimittäin meidän suvussamme: X kuoli, kuolinpesää ei vielä jaettu, sitten kuoli X:n puoliso Y. Y:llä ei ollut mitään omaisuutta, mutta X:llä oli, ja koska avioehtoa ei ollut, lapsipuolet perivät Y:n osuuden X:n omaisuudesta.
Minä olin X:n ainoa perillinen, ja X oli testamentannut minulle koko omaisuutensa, mutta lakiosa meni Y:n perillisille tietysti silti.
En vieläkään tiedä, olisiko sen ihan noin kuulunut mennä, mutta en halunnut ruveta taistelemaan asiasta koska en halunnut saada mitään perheriitaa aikaiseksi. (Perheriita tuli tosin kuitenkin, koska Y:n lapset eivät mielestään saaneet tarpeeksi rahaa... huoh.)
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 16:40"]
On uskomattoman helppo sanoa, miten itse kyllä rakastaisi puolison lapsia kuin omiaan, jos ei ole siinä tilanteessa itse. Uusperhe-elämän tajuaa vasta kun on siinä hetken aikaa elänyt. Puolison lapset kun ei ole omia eikä niistä sellaisia tule. Heillä on jo omat vanhempansa. Miksi puolisoni lasten tulisi periä kolme ihmistä (minut, äitinsä ja isänsä), mutta oma lapseni perisikin vain minut ja isänsä? Pitäisikö oman lapseni saada periä puolisoni lasten äiti, ettei vain kellekään tulisi paha mieli? Älytöntä.
[/quote]
Niinpä..samalla logiikalla minun lapseni tulisi periä myös mieheni lapsen äiti.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 16:40"]
On uskomattoman helppo sanoa, miten itse kyllä rakastaisi puolison lapsia kuin omiaan, jos ei ole siinä tilanteessa itse. Uusperhe-elämän tajuaa vasta kun on siinä hetken aikaa elänyt. Puolison lapset kun ei ole omia eikä niistä sellaisia tule. Heillä on jo omat vanhempansa. Miksi puolisoni lasten tulisi periä kolme ihmistä (minut, äitinsä ja isänsä), mutta oma lapseni perisikin vain minut ja isänsä? Pitäisikö oman lapseni saada periä puolisoni lasten äiti, ettei vain kellekään tulisi paha mieli? Älytöntä.
[/quote]
Niinpä, ja mitä enemmän sitä perintöä on, sitä tarkemmin se katsotaan, kenelle se menee. Näin se vaan on. Varsinkin kun se ei aina ole peräisin uusperheestä, vaan edellisiiltä polvilta. Meillä on kaikessa lahjoitetussa omaisuudessa lahjanantajan määräys, joka sulkee pois lahjansaajan tulevan tai nykyisen aviopuolison avio-oikeuden lahjaan.
Ei tarvitse (uus)perheen itse pähkäillä (testamentata tietysti saa)
Onhan se ihan törkeen oksettavaa. Mun eräs kaveri tapas muijansa kauan aikaa sit ja nyt niille synty lapsi...sillä muijalla tosin oli jo ennestää pari muksua ja eri äijien kans...jotenkin ällöttää koko meininki :DD
Leski ei peri, mikäli vainajalla on rintaperillisiä. Koko perittävä omaisuus siirtyy rintaperillisille. Avioparin yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon leskellä säilyy elinikäinen hallinta- ja asumisoikeus, mutta sitäkään hän ei peri.
Mikäli henkilö haluaa testamentata omaisuutensa esim puolisolleen, rintaperillisillä säilyy silti oikeus lakiosaan, joka on puolet perinnöstä. Eli jos henkilöllä on 3 lasta ja hän testamenttaa omaisuutensa puolisolleen, lapsille jää kuitenkin keskenään jaettavaksi 50% perinnöstä ja puoliso saa toisen 50%.
Meidän tapauksessamme isämme testamenttasi omaisuutensa kokonaan äidillemme, ja minä ja veljeni luovuimme myös lakiosastamme äitimme hyväksi. Sitä varten meidän piti hyväksyä testamentti allekirjoituksin sekä pesänselvityksen yhteydessä vielä uudelleen vahvistaa allekirjoitetulla paperilla luopuvamme lakiosastamme.
Ihan siis omakohtaisen kokemuksen ja asian selvittelyn jälkeen en kanna mitään huolta uusperheemme perinnönjaosta. Minun lapseni perivät minut kukin tasaosuudella. Leski ei peri.
Lapset perivät myös isänsä, kukin omansa. Minä en peri lasteni kummaltakaan isältä mitään riippumatta siitä olenko jommankumman leski.
Yksinkertaista ja täysin oikeudenmukaista ja reilua.
terv. 36
Mieheni poikapuoli on hänen ex-vaimonsa lapsi. He ovat eronneet, mutta ei mieheni ole lapsesta eronnut, vaan on lapsen isä, vaikkei biologinen isä olekaan.
Huomauttaisin muuten, että perintöjä jaeta, ennenkuin joku kuolee. Miten ihmeessä se vaikuttaa, jos uusperheen lapset joskus 40-60 v kuluttua on eri tilanteissa? Kuulostaa kauhealta laskeskella rahoja etukäteen
Ja mua ällöttää ylipäätään että niitä lapsia on heti tehtävä kun miehen löytää. Sitte ollaan pari vuotta yhessä ja erotaan, taas uutta kehiin ja lapsia vääntämään. Ihme touhua. tietääköhän monet naisetkaan kenelle niillä lapsia on!!
45, ilmeisesti oman tapauksesi henkilö x oli lapseton. Jos rintaperillisiä on, he perivät. Mikäli rintaperillisiä ei ole, leski perii. Sinun tapauksessasi olit perinnönsaajana testamentin kautta, etkä rintaperillisenä. Testamentillakaan ei voida ohittaa rintaperillisen tai puolison (mikäli avioehtoa ei ole) lakiosaa. Eli näin ollen henkilö x:n leski peri lakiosansa ja sinä loput. Lesken kuoltua hänen rintaperillisensä luonnollisesti perivät oman vanhempansa.
terv 36
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 17:12"]
Leski ei peri, mikäli vainajalla on rintaperillisiä. Koko perittävä omaisuus siirtyy rintaperillisille. Avioparin yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon leskellä säilyy elinikäinen hallinta- ja asumisoikeus, mutta sitäkään hän ei peri.
Mikäli henkilö haluaa testamentata omaisuutensa esim puolisolleen, rintaperillisillä säilyy silti oikeus lakiosaan, joka on puolet perinnöstä. Eli jos henkilöllä on 3 lasta ja hän testamenttaa omaisuutensa puolisolleen, lapsille jää kuitenkin keskenään jaettavaksi 50% perinnöstä ja puoliso saa toisen 50%.
Meidän tapauksessamme isämme testamenttasi omaisuutensa kokonaan äidillemme, ja minä ja veljeni luovuimme myös lakiosastamme äitimme hyväksi. Sitä varten meidän piti hyväksyä testamentti allekirjoituksin sekä pesänselvityksen yhteydessä vielä uudelleen vahvistaa allekirjoitetulla paperilla luopuvamme lakiosastamme.
Ihan siis omakohtaisen kokemuksen ja asian selvittelyn jälkeen en kanna mitään huolta uusperheemme perinnönjaosta. Minun lapseni perivät minut kukin tasaosuudella. Leski ei peri.
Lapset perivät myös isänsä, kukin omansa. Minä en peri lasteni kummaltakaan isältä mitään riippumatta siitä olenko jommankumman leski.
Yksinkertaista ja täysin oikeudenmukaista ja reilua.
terv. 36
[/quote]
Väärin tais mennä..jos ei ole avioehtoa eikö kuolleen ja lesken omaisuus katsotaan yhteiseksi. Eli lapset perivät puolet ja leskelle jää toinen puoli.
53, kyllä vain, leskelle eli äidilleni jäikin se toinen puoli, joka luonnollisesti oli jo hänen omansa. Hän omisti puolet heidän yhteisestä omaisuudestaan jo isäni eläessä. Ymmärrätkö? Mutta se puolikas, jonka isäni omisti esim. mökistä ja talosta, olisi ilman testamenttia kuulunut kokonaisuudessaan minun ja veljeni perittäväksi. Äitini olisi siis edelleen omistanut oman puoliskonsa noista, koska hänellä oli jo olemassa oleva omistusoikeus niihin.
Testamentin ja perinnöstä luopumisemme kautta loputkin omistusoikeudesta siirtyi äidillemme. Tämä siksi, ettei äidin tarvinnut tuntea asuvansa "toisten nurkissa" omassa kodissaan, tai kantaa huolta siitä, haluammeko minä tai veljeni jossain vaiheessa realisoida oman osuutemme omaisuudesta. Tämä myös siksi, että mikäli olisimme ottaneet perinnön vastaan, olisimme joutuneet maksamaan perintöveron omaisuudesta, jota emme käytännössä voisi mitenkään realisoida, koska kyseessä olivat kiinteistöt, joista äitimme joka tapauksessa omisti puolet, omalla oikeudellaan.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 14:09"]
Niillä toisilla lapsilla on oma äiti ja suku, jonka he perivät
[/quote]
Oletko varma, että niillä on jotain perittävää?
"Väärin tais mennä..jos ei ole avioehtoa eikö kuolleen ja lesken omaisuus katsotaan yhteiseksi. Eli lapset perivät puolet ja leskelle jää toinen puoli."
Niin juuri!!!
Eikö se ole näin?
t. uusavioituneen isän tytär, joka toivoisi, että ei olisi mutta...
Leski saa aina puolet omaisuudesta, rintaperillisille puolet (jos ei ole testamenttia).
Meillä on ollut äidillä ja isäpuolella yksi lapsi nuoruuden avioliitosta, ja kolme yhteistä lasta, yli 30 vuotta ovat olleet naimisissa. Minä asuin äidin ja isäpuolen perheessä, isäpuolen lapsi asui äitinsä kanssa, joka meni myös uusiin naimisiin ja sai vielä lisää lapsia. Meillä ei ole koskaan eroteltu lapsia toisistaan, isäpuolen lapsi oli meillä tietysti lähinnä lomilla ja viikonloppuisin, mutta samassa rivissä oltiin aina kaikki, meillä ei ole kukaan erotellut mitään puolisisaruksia, kaikki me ollaan veljiä ja siskoja, ja sama on tietääkseni isäpuolen äidin uudessa perheessä ollut. Perintöasioissa ei ole mitään outoa, kaikilla meillä lapsilla on kaksi vanhempaa jotka periä, ei siinä ole mitään outoa. Minä en peri isältäni mitään, mutta äidin omaisuudesta neljäsosan, ja se on siinä. Isäpuolen lapsi perii kolmasosan äitinsä omaisuudesta ja neljäsosan isänsä. Äidin ja isäpuolen yhteiset lapset saa tietysti neljäsosan molempien omaisuudesta. Ei mitään kummallista missään.
En tiedä onko tässä tulkintaero vai mikä mättää, mutta itse näen asian niin, että mikäli puolisoilla ei ole avioehtoa, puolisoiden omaisuus on yhteinen 50/50 omistussuhteella. Tämä pätee siis jo ennen kuolemaa. Siispä leski ei peri sitä puolikasta, vaan se on hänen joka tapauksessa. Perittäväksi jää ylipäätään se vainajan omistama 50% omaisuudesta, ja sitä leski ei peri.
Jos puolisoilla on epäsuhtainen määrä omaisuutta naimisiin mennessä, kannattaa ilman muuta tehdä avioehto, joka rajaa ennen avioliittoa hankitun omaisuuden ulos avio-oikeudesta. Sitä myöden siihen ei ole avio-oikeutta kuoleman jälkeenkään, eikä siis perintöoikeuttakaan, mikäli vainajalla on rintaperillisiä.
terv 36 edelleen
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 17:38"]
En tiedä onko tässä tulkintaero vai mikä mättää, mutta itse näen asian niin, että mikäli puolisoilla ei ole avioehtoa, puolisoiden omaisuus on yhteinen 50/50 omistussuhteella. Tämä pätee siis jo ennen kuolemaa. Siispä leski ei peri sitä puolikasta, vaan se on hänen joka tapauksessa. Perittäväksi jää ylipäätään se vainajan omistama 50% omaisuudesta, ja sitä leski ei peri.
Jos puolisoilla on epäsuhtainen määrä omaisuutta naimisiin mennessä, kannattaa ilman muuta tehdä avioehto, joka rajaa ennen avioliittoa hankitun omaisuuden ulos avio-oikeudesta. Sitä myöden siihen ei ole avio-oikeutta kuoleman jälkeenkään, eikä siis perintöoikeuttakaan, mikäli vainajalla on rintaperillisiä.
terv 36 edelleen
[/quote]
Samoin olen käsittänyt. Ikävä kyllä.
t.56
Onneksi olkoon ap! Olet solidaarisin ihminen, keneen olen törmännyt. "Rahaa se vain on". Ja paskan marjat..=D Minun tapauksessani tulen perimään huomattavan omaisuuden omilta vanhemmiltani, pitäisikö tästä sukuni perinnöstä ap:n mielestä mennä puolet mieheni pojalle? Ja vain puolet omalle lapselleni?