Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertoisitteko miehelle raskaudesta tässä tilanteessa?
27.10.2013 |
Raskautumisen mahdollisuus oli mulla hyvin pieni. En mene terveydellisiin yksityiskohtiin, mutta sanon vaan sen, että minkäänlaista ehkäisyä en ole käyttänyt yli kymmeneen vuoteen kahdessa pitkässä suhteessa siinä tiedossa/uskossa, että en raskaudu. Eikä niin käynytkään. Nyt on kuvioissa uusi mies. Raskaus varmistui tänään. Siis mitä hittoa? Katsoin plussatestiä äimän käkenä: "Mikä maa, mikä planeetta?"
Mies oli aikaisemmin ottanut ehkäisyasian puheeksi tehden hyvin selväksi, että ei missään nimessä halua/voi ottaa vastaan lasta. Kerroin hänelle terveystaustani ja sen, että en ole aikaisemminkaan raskautunut, joten raskautumiseni mahdollisuus olisi loton jättipotin luokkaa. Tottakai mies uskoi, niin tein minäkin.
Olen pyörällä päästäni enkä tiedä mitä tunnen. En tiedä, pystyisinkö huolehtimaan lapsesta yksin, tai edes että tarvitseeko minun: myös keskenmenon mahdollisuus tilanteessani on huomattavan suuri, erään lääkärin aiemman toteamuksen mukaan ehkä jopa 90%.
Helpointa olisi olla kertomatta miehelle ja jäädä odottelemaan spontaania keskeytymistä. Pidän miehestä paljon. Ajattelen, että turha häntä on stressata asialla, jos raskaus päättyy alkuvaiheissaan itsekseen. Hänen kärsimisensä ei tulisi vähentämään omaani. Omavalintaiseen aborttiin tuskin pystyn, vaikka elämäntilanteeseeni ei lapsi mitenkään sovikaan. Mikä sotku.
Vaan entä jos raskaus ei keskeydykään? Miehellä pitäisi olla oikeus sanoa mielipiteensä silloin, kun asioihin on vielä mahdollista vaikuttaa. Tosi sopivasti hän lähtee ensi viikolla kolmen kuukauden työmatkalle. Kerrottava olisi nyt heti. Kun en vielä itsekään omia tunteitani tiedä: liian järkyttynyt ajattelemaan mitään.
Kertoisitko itse? Mitä tekisit?
Kommentit (25)
Tekisin abortin niin pian kuin mahdollista ja jatkaisin elämääni sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Paitsi että hankkisin sen toimivan ehkäisyn. Miehelle en sanoisi asiasta sanaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertoisin miehelle. Hänellä on oikeus tietää. Miksi 90% varmuudella keskenmeno? En ole koskaan kuullut tuollaisesta sairaudesta. Onnea raskauden johdosta.
Kertoisin miehen palattua vasta, joko keskenmenosta tai sitten raskaudesta. Jos käsitin oikein, teillä on tuore suhde eikä raskaudenkeskeytys ole sinulle vaihtoehto. Miehellä ei siis kuitenkaan ole sananvaltaa päätöksenteossa. Hän ratkaisee sitten omalla kohdallaan miten jatko menee jos olet raskaana kolmen kuukauden kuluttua.
3: En tiedä pystynkö aborttiin. Kuvittele itse: saat yhden ainoan mahdollisuuden elämässä täysin yllättäen, ja heittäisit sen pois. En tiedä vielä mitä teen, en tunne muuta kuin järkytystä.
4: Sairauksia/tiloja on monia, jotka aiheuttavat suurentuneen keskenmenoriskin. 90% on vain yhden lääkärin arvio ja sanottu tilanteessa, jossa minun ei oletettu edes haluavan raskautua. Koska sen mahdollisuus oli häviävän pieni.
-ap.
Vaikka raskaus keskeytyisi, niin vaikutat ainakin ymmärtäneen tämän raskauden tultua julki, että haluaisit lapsia? Kun et aborttia edes harkitse vaihtoehtona? Jos raskaus menisikin kesken, olet ainakin saanut tästä jotain; tämän tiedon. Adoptio on yksi vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletetaan nyt, että sinulle tulisi keskenmeno. Teidänhän pitäisi alkaa käyttää ehkäisyä. Tietäisit sen jälkeen, että a) voitkin tulla raskaaksi, b) nykyinen mies ei missään tapauksessa lasta halua c) tiedät oman suhtautumisesi raskauteen, oliko hyvä vai huono juttu.
Kertoisin. Et ole tahallasi tai ilkeyttäsi raskautunut, ja jos miehellä on yhtään järkeä päässä niin hän kyllä ymmärtää, ja uskon että mies myös haluaisi tietää ja olla tukenasi tässä tilanteessa, kävi sitten mitä vain. Tosin en miestäsi tunne joten paha sanoa, meitä on monenlaisia :D Mutta itse kertoisin, vaikkakin paska tilanne miehen kannalta jos on tehnyt selväksi ettei ikimaailmassa halua lasta, ja sä et edes harkitsisi aborttia. Tosin tässä tilanteessa ymmärrettävää, koska tää on sulle ilmeisesti aikalailla once in a lifetime- tilanne. Tsemppiä ap päätöksentekoon <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse odottaisin miehen paluuta työmatkalta ja kertoisin sitten tilanteen. En pystyisi keskeyttää raskautta sinun tilanteessasi. Antaisin miehelle kuitenkin mahdollisuuden jäädä pois lapsen elämästä mikäli näin haluaa, eikä keskenmenoa tulisi.
Minäkin olisin asiasta toistaiseksi hiljaa. Jos menee kesken niin turhaan sanoisit jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertoisin, sillä 3 kk maailmalla tulevana lapsen isänä on eri kuin lapsettomana miehenä.
Miksi miehelle pitäisi kertoa siinä vaiheessa, kun "asioihin voi vielä vaikuttaa"?
Tuo "vaikuttaminen" lienee sama asia kuin raskauden keskeytys. Ja kun et kerran keskeytä, niin miksi rasitat miestä tässä vaiheessa? Anna mennä 3 kuukauden työmatkalle Porvooseen, kun niin sopivasti sattui, ja ota sitten vatsa pömpöllään siitosorisi takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kertonut vielä. Yritän tässä ensin sulatella tapahtumaa. Voisiko kyse olla virheestä? Joku kysta tms., joka aiheuttaa väärän positiivisen? Mututuntuma kyllä kertoo erittäin vahvasti, että raskaana ollaan, mutta yritän tässä tarttua oljenkorsiin.
Hän lähtee vasta perjantaina. En tiedä vielä kerronko vai en. Voisin olla epärehellinen, odotella kolme kuukautta ja jos raskaus jatkuu, näytellä hämmästynyttä ja päivitellä että kas, huomasin raskauden liian myöhään... Mulla on ollut epäsäännöllisyyttä menkoissa, joten ehkäpä mies sen uskoisi.
Mutta haluaisin tehdä oikein, kaikkien kannalta. Oikein ja reilusti. Tässä tilanteessa, elämämme ja olosuhteet huomioon ottaen tuntuu, että oikeaa ratkaisua ei olekaan. Tein niin tai näin, joku kärsii.
Provonhuutelijoille: voi kun olisikin provo. Pahaa unta josta heräisin.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo-o. Osaisitko elää sen asian kanssa, että olet valehdellut miehelle ja jättänyt tahallasi kertomatta???
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 19:20"]
Joo-o. Osaisitko elää sen asian kanssa, että olet valehdellut miehelle ja jättänyt tahallasi kertomatta???
[/quote]
No joo: en :( Mutta jos raskaus päättyy jo alkuvaiheessaan keskenmenoon, mihin on prosentuaalisesti paljon suurempi mahdollisuus, olen stressannut häntä turhaan kertomalla asiasta. Kuten aiemmin sanoin, hänen kärsimyksensä ei vähennä omaani.
Silti: olet oikeassa. Asiasta valehtelu on väärin. Se vaihtoehto on nyt pois suljettu.
-ap
Sinuna ottaisin asian puheeksi nyt heti. Testi pöytään ja kerrot samat kuin täälläkin, eli et uskonut tällaista tapahtuvan ja keskenmenon riski on iso - mitä mieltä mies on? Kerrot myös ajatuksesi muista asioista ja varaat heti huomenna tälle viikolle ajan asiasta tietävälle lääkärille. En alkaisi peittelemään asiaa, en valehtelemaan tai muut vastaavaa, onhan tämä iso asia molemmille. Pystyisitkö myöskään puhumaan hänelle normaalisti puhelimessa jos asiaa peittelisit?
Mulla tavallaan samanlainen tilanne ollut aikoinaan, en uskonut raskautuvani ehkä ikinä (no joo, sairauteni joka toisen naisen potema pcos, mutta mulla huomattava ylipaino ja mahdollisuus raskauteen oli aika huonot sillä painolla) ja tästä sanoinkin miesystävälleni. <(joka ei myöskään missään nimessä halunnut ikinä lapsia!) Söin kuitenkin pillereitä ja pam! eräänä päivänä olin kuin olinkin raskaana. Se oli tosi kova shokki ja mietin jo miehen jättämistä mielummin kuin hälle kertomista. Jotenkin sain asian kuitenkin kerrottua ja miehellä meni kauan aikaa sulatella.
Mutta nyt, ollaan naimisissa ja yhden lapsen onnellisia vanhempia ja toista lasta yritetään :)
Kiitos. Täällä on ollut paljon järkeviä mielipiteitä, joista tässä mielen myllerryksessä on ollut hyötyä. Alustavaa toimintasuunnitelmaa tässä hiljalleen kehittelen:
Ajattelen, että ihan ekaksi on parempi käydä lääkärillä tsekkauttamassa terveystilanne. Sitten pitää miettiä/hankkia tietoa noin yleensä siitä, miten elämä järjestyisi lapsen kanssa arjen tasolla. En ole koskaan ajatellut saavani lapsia, joten kuviot on sen mukaiset... :/
Jostain luin, että varhaisraskauden ultra antaisi jo melko hyvän merkin sikiön terveydentilasta: jos kaikki näyttää jo varhain hyvältä, raskauden jatkumisen todennäköisyys on selvästi suurempi. Tilaan siis ultran heti kun voin, ja mikäli löytyy elinvoimainen sikiö, kerron miehelle. Hän saa tehdä oman päätöksensä ja saa mahdollisuuden koittaa vaikuttaa omaani. Vaikka oon suunniltani, raskaus nyt "pilaisi kaiken", elämä muuttuisi sellaiseksi, mitä en koskaan halunnut, pelkään jääväni yksin lapsen kanssa loppuiäkseni ja olevani jaksamaton, riittämätön ja onneton vanhempi jne.jne., en silti usko, että pystyn omalla päätökselläni keskeyttämään raskauden. Jos raskaus keskeytyy spontaanisti, hyväksyn tilanteen. Ja tiedän jo etukäteen surevani keskeytymistä. Mutta se ei tulisi olemaan minun syyni.
Tämän suuntaista mielen vellontaa tänä sekavana aamuna...
-ap
18: taidat olla oikeassa. Mun tilanteessa lääkärikäynti on pakollinen, ja jo se saattaa määrätä tilanteen jatkon. Miehelle kertominen pelottaa kai alitajuisesti myös siksi, että tunnetasolla koen vähän syyllisyyttä: vaikka en todellakaan uskonut raskautuvani, terveyshistoriani ja yhteensä yli kymmenen vuoden ajan kestäneiden ehkäisyttömien suhteiden jälkeen, jossain syvällä mielen perukoilla leikin salaa aina ajatuksella, että miltähän tuntuisi jos sittenkin..! Pidin siitä kielletystä ajatuksesta. Sillä tämä mies on juuri sellainen hyväsydäminen ja älykäs tapaus, jonka kanssa lapsia haluaisin - JOS hän haluaisi niitä minun kanssani. Mutta hän ei halua.
19: ihanaa, ihanaa! Onnittelut sinulle :)
-ap
Alue: Aihe vapaa
Paska tilanne.
Mutta kyllä minä kertoisin, en osaa sen paremmin perustella kuin että mielestäni hänellä on myös oikeus tietää.
Onnea matkaan.