Olen lähihoitaja, joka on katkeroitunut kun palkan netto-osuudesta lähes puolet menee vuokraan, mutta samaan aikaan tuilla elävä kaverini saa samanhintaisen asunnon tuilla ja hänelle jää sen jälkeen käteen melkein yhtä paljon.
Ei voi olla oikein, todella rasittavaa. Tiputtakaa tukia tai nostakaa palkkoja. Tai no: nostakaa palkkoja. Tämä tilanne on ihan järjetön. Tyyppi on asunut kämpässä viisi vuotta ja aina on kehoitettu hakemaan pienempää asuntoa. On tehnyt jotakin hakemuksia, joita sitten pitää Kelaan/sossuun toimittaa todisteina, mutta eihän luottotiedoton mitään uutta asuntoa saa ja saa jatkaa asumistaan ylihintaisessa asunnossa ilmaiseksi ja vielä hyvällä paikalla Helsingissä.
Ei pidä käsittää väärin: en halua häntä asunnottomaksi. Mutta se, että hän ei tee mitään, korkeintaan polttelee ja dokailee ja surffaa netissä, on väärin. Itse väännä niska limassa hommia, pyyhin takapuolia ja kuuntelen haistattelua ja saan nyrkistä aina joskus. Ja miksi? Saman saisi olemalla tekemättä mitään. Mutta minä en saa jäädä työttömäksi, minut pakotetaan töihin. Häntä ei ahdistella, saa jatkaa touhua ilman että kukaan jaksaa puuttua.
Jossakin menee raja ja minulla se on lähellä. Heka ei asuntoja anna, työsuhdekämpät menee ulkopaikkakunnilta muuttaville. Siksi pitää olla markkinahintaisessa kämpässä, eikä lainaa saa ikinä omaan. Edes Aso-asuntoja ei ole mahdollista saada, kun jononumerot on pitkät. Ja mihinkään asumistukiin en ole oikeutettu (mistä sellainen kuvitelma ihmisillä edes on?)
Kommentit (902)
Sä oot ap valinnut olevasi lähihoitaja. Olisit voinut tutkia palkkoja ennen kouluttautumista.
Elämä on valintoja täynnä. Voisit tienata 5000 e kuukaudessa, jos olisit lähtenyt eri alalle.
Se on voi voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka luulevat, että työttömille peruspvärahalla tai työmarkkinatuella oleville Kela maksaa asumismenot kokonaan: se ei pidä paikkaansa. Vuokrassa on aina omavastuuosuus, eikä sitä myöskään toimeentulotuella kateta. Myöskään mitään HSL:n matkalippuja ei ainakaan Hgissä toimeentulotuella saa.
Ja tämä on valetta. Tarvittaessa sossu kustantaa sen ylimenevän osuuden harkinnanvaraisella tt-tuella ja piste. Juurihan tässäkin ketjussa oli tyyppi, joka kertoi että asuu yksin 900 euron kaksiossa (yllättävän halpa sinänsä) ja sossu kustantaa harkinnanvaraisella ylimenevän osuuden. Ei tarvitse itse maksaa mitään ja kuulemma 6 vuotta jo asunnut näin! Enkä epäile, koska tunnen itsekin vastaavia tyyppejä.
Eipä ole valetta lainkaan. Itse tuossa kirjoitat, että tarvittaessa sossu kustantaa. Joo, mutta tuo tarvittaessa- sana onkin se pointti, nimittäin harkinnanvaraista toimeentulotukea ainakin Hgin kaupunki myöntää todella harvoin tällä hetkellä, ei suinkaan mitenkään automaattisesti. Tarvittaessa ei ole mikään yleistys. En kirjoita mitään valeita tänne, omakohtaisesta tilanteesta käsin kerroin.
Siis ihan Kela myöntää sitä perustoimeentulotukea siihen ylikalliiseen vuokra-asuntoon, etenkin pk-seudulla, jossa voi olla haku päällä edullisempaan vaikka loputtomiin ilman, että sitä halvempaa asuntoa tarjotaan.
Tiedän, koska olen itsekin saanut 950 euron hintaiseen kaksioon toimeentulotukea Kelasta muutama vuosi sitten. Piti vain toimittaa joka hakemuksen yhteydessä tosite siitä, että oli aktiivinen haku kaupungin asuntoihin.
Itse sain aikoinaan peruspäivärahaa n. 550 e käteen ja asumistuen n. 400-500 e, eli yht n. 1100 e.
Herättääkö kateutta vai? 😅
Vierailija kirjoitti:
Sä oot ap valinnut olevasi lähihoitaja. Olisit voinut tutkia palkkoja ennen kouluttautumista.
Elämä on valintoja täynnä. Voisit tienata 5000 e kuukaudessa, jos olisit lähtenyt eri alalle.
Se on voi voi.
Ei se ihan noinkaan ole. Lähihoitajat tekevät tärkeää ja raskasta työtä, ja on väärin että palkka on niin huono että tekemättä mitään saa saman verran rahaa. Tuo on epäkohta, johon tulisi puuttua. Ei ratkaisu epäkohtaan ole se että kukaan ei hae opiskelemaan alaa tai tee niitä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka luulevat, että työttömille peruspvärahalla tai työmarkkinatuella oleville Kela maksaa asumismenot kokonaan: se ei pidä paikkaansa. Vuokrassa on aina omavastuuosuus, eikä sitä myöskään toimeentulotuella kateta. Myöskään mitään HSL:n matkalippuja ei ainakaan Hgissä toimeentulotuella saa.
Sinulle tiedoksi, että etenkin pk-seudulla toimeentulotuessa maksetaan ylisuuretkin vuokrat, sillä edellytyksenä on ainoastaan, että voimassa on haku hyväksyttävän vuokran hintaiseen asuntoon (Helsingissä max. 675e/kk). Käytännössä ainoastaan kaupungilla on tällaisia asuntoja, ja niihin on 10000+ hakijan jono. Siihen asti, kunnes sellaisen saat, niin Kela maksaa sen 900e/kk vuokrankin toimeentulotuessa.
Tämä on fakta.
Eli todellakin tukiporukka elää leveämmin kuin työssäkäyvät. Oikeasti en ihmettele, jos joku lähihoitaja kokee vaikeaksi nousta aamulla tekemään pitkää päivää, raskasta työtä. Ja ratkaisu ei ole palkkojen nosto ja tukien säilyttäminen ennallaan, koska jos katselette työllisyyslukuja, niin ongelma on, että työvoima on kallista, sen vuoksi porukkaa ei ole varaa palkata. Meidän ihan oikeasti pitää saada nämä tonnin asunnot ilmaiseksi systeemit loppumaan. Työnteon kannattavuus pitää näkyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka luulevat, että työttömille peruspvärahalla tai työmarkkinatuella oleville Kela maksaa asumismenot kokonaan: se ei pidä paikkaansa. Vuokrassa on aina omavastuuosuus, eikä sitä myöskään toimeentulotuella kateta. Myöskään mitään HSL:n matkalippuja ei ainakaan Hgissä toimeentulotuella saa.
Sinulle tiedoksi, että etenkin pk-seudulla toimeentulotuessa maksetaan ylisuuretkin vuokrat, sillä edellytyksenä on ainoastaan, että voimassa on haku hyväksyttävän vuokran hintaiseen asuntoon (Helsingissä max. 675e/kk). Käytännössä ainoastaan kaupungilla on tällaisia asuntoja, ja niihin on 10000+ hakijan jono. Siihen asti, kunnes sellaisen saat, niin Kela maksaa sen 900e/kk vuokrankin toimeentulotuessa.
Tämä on fakta.
Jep, Kela kertoo ihan omilla sivuillaan näin:
"
Jos asumismenojesi kokonaiskustannukset ylittävät kuntakohtaisesti määritellyt rajat, sinua voidaan ohjata etsimään edullisempaa asuntoa. Ole yhteydessä kotikuntasi vuokra-asunnon tarjoajiin ja ilmoittaudu kunnan vuokra-asuntojonoon. Vuokra-asuntoa tulee hakea ilman perusteettomia rajauksia (esim. asuinalue tai mukavuustekijät). Vuokra-asuntoa tulee hakea myös yksityisiltä vuokra-asuntojen tarjoajilta. Sinulla on yleensä 3 kuukautta aikaa hakeutua edullisempaan asuntoon. Siihen saakka Kela huomioi asumismenot todellisten menojen mukaan.
Kela voi huomioida menot edelleen todellisen suuruisena, jos paikkakunnalla ei ole toimittamiesi selvitysten perusteella tarjolla asuntoa, jonka asumismenot ovat kohtuulliset. Kela voi huomioida menot kokonaisuudessaan myös silloin, jos sinulla on erityinen ja perusteltu syy kohtuullista tasoa korkeammille kustannuksille."
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-asumismenot
Joten on todellakin aiheellista keskustella tästä asiasta ilman, että tuo yksi kommentoija koko ajan vääristelee tätä asiaa väittämällä, ettei näitä kalliita vuokra-asuntoja muka sosiaaliturvasta kustannettaisi.
Ah, tiedän NIIN mistä puhut!
Omasta v*tutuksesta on aikaa about 10v, mutta lyhyesti kerrottuna;
Tein hitosti töitä ja fyysistä sellaista. Työ vaati auton. Palkasta jäi käteen about 1300€, just sen verran, etten jäänyt tuolloin sen ns. köyhyysrajan alle. Samaan aikaan kouluttautumaton ja ikinä töitä tehnyt ystäväni hoiti kotona kahta pientä lasta. Asui tottakai isommin, Kela ja sossu auttoivat minkä kerkesivät. Hänen mies ei ollut kirjoilla asunnossa, mutta tottakai se siellä asui ja auttoi minkä kerkesi, olivat siis pariskunta. Ja koska mies oli "asunnoton" ja ystäväni "yksinhuoltaja", tuet olivat isommat. Ystäväni leipoi rahaa enemmän kuin minä. Hänelle jäi käteen enemmän kuin mulla (tottakai hänen käteensä jäävät rahat menivät kahden lapsen elättämiseen, mut eniveis)...
Mua ärsytti se "vääryys" niin pahasti, että aloin vihaamaan ystävääni. Hän ei missään vaiheessa ajatellutkaan kouluttautua tai etsivänsä töitä, puhui vain, että hommaa lapsia näin ja näin monta, että lapsilisä olisi tän ja tän verran. Lopulta katkaisin välit ystävääni (en tietenkään pelkästään tämän takia) ja ilmiannoin tuon pariskunnan sossulle.
En saanut koskaan tietää saiko sossu vinkistäni vihin, mutta elämänlaatuni ja suhtautuminen omaan työhön ja taloustilanteeseeni parani, kun joku ei ollut vieressä koko ajan selittämässä miten helppoa tuilla on elää.
-- Joten AP, koita tosiaan miettiä niitä eläkkeitä, mistä täälläkin nyt ollaan puhuttu. Saattaa vaikuttaa kaukaiselta, mutta se auttaa ! --
Yhteisten tuttujen kautta olenkin kuullut, että tämä sossuelätti (32v) on ollut palkkatyössä vasta muutaman vuoden, kun itse olen ollut palkkatöissä jo 19-vuotiaasta asti. Nykyään paremmalla palkalla, vähemmän fyysisessä työssä ja varmasti tulen saamaan paaaaaljon enemmän eläkettä kuin tuo entinen sossuelätti.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei todellakaan tajua sitä henkistä puolta ollenkaan.
On rytmi elämässä, tekee työtä josta hyötyä ja saa siitä palkkaa,näkee ihmisiä yms.
Kun vielä kerran kuulen tätä lässytystä niin mottaan.
Laittakaa kansantalouden ja tukirahojen puutteen vuoksi vaikka pakkotöihin mutta säästäkää aikuiset ihmiset tältä alentuvalta mambojambolta.
Työ on sitä hommaa jota tehdään elättääkseen itsensä. Osaan nousta ja mennä nukkumaan ja tavata läheisiäni ilman töitäkin. Hyöty ei paljon lämmitä jos tiliä katsoessa ketuttaa.
t.eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka luulevat, että työttömille peruspvärahalla tai työmarkkinatuella oleville Kela maksaa asumismenot kokonaan: se ei pidä paikkaansa. Vuokrassa on aina omavastuuosuus, eikä sitä myöskään toimeentulotuella kateta. Myöskään mitään HSL:n matkalippuja ei ainakaan Hgissä toimeentulotuella saa.
Sinulle tiedoksi, että etenkin pk-seudulla toimeentulotuessa maksetaan ylisuuretkin vuokrat, sillä edellytyksenä on ainoastaan, että voimassa on haku hyväksyttävän vuokran hintaiseen asuntoon (Helsingissä max. 675e/kk). Käytännössä ainoastaan kaupungilla on tällaisia asuntoja, ja niihin on 10000+ hakijan jono. Siihen asti, kunnes sellaisen saat, niin Kela maksaa sen 900e/kk vuokrankin toimeentulotuessa.
Tämä on fakta.
Ei ole fakta. Asun Hgissä, olen ikääntyvä työtön. Vuokrani on 599 €, työmarkkinatukea saan nettona 530 ja asumistukea 416 €. Kelan perustoimeentulotukea 41 €, enkä penniäkään kunnan harkinnanvaraista toimeentulotukea. Kela ei siis maksa vuokran omavastuuta toimeentulotuessa. (Asumistuki kun kasketaan. bruttotulosta. ) Eli miten niin on fakta tuo kirjoittamasi?
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin totta, kyllä korpeaa. Itse asun omistusasunnossa joka on kohta velaton ja sitten vasta pääsen tienaamaan enemmän kuin se tukityyppi joka saa kaikki mahdolliset tuet. Huom kaikki työttömät eivät suinkaan saa, ne jotka ovat olleet säästeliäitä ja eläneet pihisti niin ei, heitä toki rangaistaan siitä. Jos olisivat käyttäneet kaikki rahansa huolettomasti niin siitä toki olisi palkittu runsaiden tukien muodossa.
Tässä pitää tietää sellainen asia, että jos olet työttömänä ja joudut olemaan tekemisissä valtion virastojen kanssa, niin pankkitilille ei säilötä isoja rahoja. Säilytät ne rahasi käteisenä kyttäämisen vaikeuttamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Sä oot ap valinnut olevasi lähihoitaja. Olisit voinut tutkia palkkoja ennen kouluttautumista.
Elämä on valintoja täynnä. Voisit tienata 5000 e kuukaudessa, jos olisit lähtenyt eri alalle.
Se on voi voi.
No voi voi, kuka sinut ja läheisesi hoitaa jos kaikki olisivat hakeutuneet eri alalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka luulevat, että työttömille peruspvärahalla tai työmarkkinatuella oleville Kela maksaa asumismenot kokonaan: se ei pidä paikkaansa. Vuokrassa on aina omavastuuosuus, eikä sitä myöskään toimeentulotuella kateta. Myöskään mitään HSL:n matkalippuja ei ainakaan Hgissä toimeentulotuella saa.
Ja tämä on valetta. Tarvittaessa sossu kustantaa sen ylimenevän osuuden harkinnanvaraisella tt-tuella ja piste. Juurihan tässäkin ketjussa oli tyyppi, joka kertoi että asuu yksin 900 euron kaksiossa (yllättävän halpa sinänsä) ja sossu kustantaa harkinnanvaraisella ylimenevän osuuden. Ei tarvitse itse maksaa mitään ja kuulemma 6 vuotta jo asunnut näin! Enkä epäile, koska tunnen itsekin vastaavia tyyppejä.
Eipä ole valetta lainkaan. Itse tuossa kirjoitat, että tarvittaessa sossu kustantaa. Joo, mutta tuo tarvittaessa- sana onkin se pointti, nimittäin harkinnanvaraista toimeentulotukea ainakin Hgin kaupunki myöntää todella harvoin tällä hetkellä, ei suinkaan mitenkään automaattisesti. Tarvittaessa ei ole mikään yleistys. En kirjoita mitään valeita tänne, omakohtaisesta tilanteesta käsin kerroin.
Siis ihan Kela myöntää sitä perustoimeentulotukea siihen ylikalliiseen vuokra-asuntoon, etenkin pk-seudulla, jossa voi olla haku päällä edullisempaan vaikka loputtomiin ilman, että sitä halvempaa asuntoa tarjotaan.
Tiedän, koska olen itsekin saanut 950 euron hintaiseen kaksioon toimeentulotukea Kelasta muutama vuosi sitten. Piti vain toimittaa joka hakemuksen yhteydessä tosite siitä, että oli aktiivinen haku kaupungin asuntoihin.
Kyllä. Ja kun yhtälöön lisätään vielä menneet luottotiedot, niin eipä tarvitse kiireellä muutella mihinkään.
Ja palstalla vielä kovaan ääneen puolustettu toimeentulotuen koronatukea :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin totta, kyllä korpeaa. Itse asun omistusasunnossa joka on kohta velaton ja sitten vasta pääsen tienaamaan enemmän kuin se tukityyppi joka saa kaikki mahdolliset tuet. Huom kaikki työttömät eivät suinkaan saa, ne jotka ovat olleet säästeliäitä ja eläneet pihisti niin ei, heitä toki rangaistaan siitä. Jos olisivat käyttäneet kaikki rahansa huolettomasti niin siitä toki olisi palkittu runsaiden tukien muodossa.
Tässä pitää tietää sellainen asia, että jos olet työttömänä ja joudut olemaan tekemisissä valtion virastojen kanssa, niin pankkitilille ei säilötä isoja rahoja. Säilytät ne rahasi käteisenä kyttäämisen vaikeuttamiseksi.
Ei pidä paikkaansa. Sekä työmarkkinatuella että ansiosidonnaisella saa olla vaikka kuinka paljon omaisuutta ja rahaa, mutta ansio- ja pääomatuloja saa olla vain tiettyyn rajaan asti ja ansiosidonnaisella ei edes pääomatuloista juuri nillitetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka luulevat, että työttömille peruspvärahalla tai työmarkkinatuella oleville Kela maksaa asumismenot kokonaan: se ei pidä paikkaansa. Vuokrassa on aina omavastuuosuus, eikä sitä myöskään toimeentulotuella kateta. Myöskään mitään HSL:n matkalippuja ei ainakaan Hgissä toimeentulotuella saa.
Sinulle tiedoksi, että etenkin pk-seudulla toimeentulotuessa maksetaan ylisuuretkin vuokrat, sillä edellytyksenä on ainoastaan, että voimassa on haku hyväksyttävän vuokran hintaiseen asuntoon (Helsingissä max. 675e/kk). Käytännössä ainoastaan kaupungilla on tällaisia asuntoja, ja niihin on 10000+ hakijan jono. Siihen asti, kunnes sellaisen saat, niin Kela maksaa sen 900e/kk vuokrankin toimeentulotuessa.
Tämä on fakta.
Ei ole fakta. Asun Hgissä, olen ikääntyvä työtön. Vuokrani on 599 €, työmarkkinatukea saan nettona 530 ja asumistukea 416 €. Kelan perustoimeentulotukea 41 €, enkä penniäkään kunnan harkinnanvaraista toimeentulotukea. Kela ei siis maksa vuokran omavastuuta toimeentulotuessa. (Asumistuki kun kasketaan. bruttotulosta. ) Eli miten niin on fakta tuo kirjoittamasi?
Niin, korjaan tähän omaa kirjoitustani sen verran, etten tiedä noista ylisuurista vuokrista, omani kun on ns. alisuuri.
Kommentoin vain siltä osin. Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka luulevat, että työttömille peruspvärahalla tai työmarkkinatuella oleville Kela maksaa asumismenot kokonaan: se ei pidä paikkaansa. Vuokrassa on aina omavastuuosuus, eikä sitä myöskään toimeentulotuella kateta. Myöskään mitään HSL:n matkalippuja ei ainakaan Hgissä toimeentulotuella saa.
Ja tämä on valetta. Tarvittaessa sossu kustantaa sen ylimenevän osuuden harkinnanvaraisella tt-tuella ja piste. Juurihan tässäkin ketjussa oli tyyppi, joka kertoi että asuu yksin 900 euron kaksiossa (yllättävän halpa sinänsä) ja sossu kustantaa harkinnanvaraisella ylimenevän osuuden. Ei tarvitse itse maksaa mitään ja kuulemma 6 vuotta jo asunnut näin! Enkä epäile, koska tunnen itsekin vastaavia tyyppejä.
Eipä ole valetta lainkaan. Itse tuossa kirjoitat, että tarvittaessa sossu kustantaa. Joo, mutta tuo tarvittaessa- sana onkin se pointti, nimittäin harkinnanvaraista toimeentulotukea ainakin Hgin kaupunki myöntää todella harvoin tällä hetkellä, ei suinkaan mitenkään automaattisesti. Tarvittaessa ei ole mikään yleistys. En kirjoita mitään valeita tänne, omakohtaisesta tilanteesta käsin kerroin.
Siis ihan Kela myöntää sitä perustoimeentulotukea siihen ylikalliiseen vuokra-asuntoon, etenkin pk-seudulla, jossa voi olla haku päällä edullisempaan vaikka loputtomiin ilman, että sitä halvempaa asuntoa tarjotaan.
Tiedän, koska olen itsekin saanut 950 euron hintaiseen kaksioon toimeentulotukea Kelasta muutama vuosi sitten. Piti vain toimittaa joka hakemuksen yhteydessä tosite siitä, että oli aktiivinen haku kaupungin asuntoihin.
Kyllä. Ja kun yhtälöön lisätään vielä menneet luottotiedot, niin eipä tarvitse kiireellä muutella mihinkään.
Ja vähintään yksi lapsi, niin elämä on hyvin suojattua.
Vierailija kirjoitti:
Olen Kelan toimeentulotuen käsittelijä ja mietin kyllä joka päivä töissä, kuinka älyttömiä vuokria tämä yhteiskunta maksaa toimeentulotukiasiakkaille pääkaupunkiseudulla. Vuokra saattaa yksin asuvalla lähennellä 1000 euroa ja halvempaa asuntoa ei asiakkaan mukaan löydy. Muuttamaan toiseen kaupunkinkaan ei voi pakottaa. Tämän tonnin vuokran päälle maksetaan vielä perusosa 500 euroa, sähköt, vedet, lääkkeet, terveydenhoitokulut yms. Tokihan pienituloinen työssäkäyvä saa asumistukea, joka vähän kompensoi, mutta tosihan se on, että tukia maksellaan joillekin saman verran kun lähihoitaja saa palkkaa.
Jopa hekan asunnoista uudet asunnot ylittävät kelan normit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka luulevat, että työttömille peruspvärahalla tai työmarkkinatuella oleville Kela maksaa asumismenot kokonaan: se ei pidä paikkaansa. Vuokrassa on aina omavastuuosuus, eikä sitä myöskään toimeentulotuella kateta. Myöskään mitään HSL:n matkalippuja ei ainakaan Hgissä toimeentulotuella saa.
Sinulle tiedoksi, että etenkin pk-seudulla toimeentulotuessa maksetaan ylisuuretkin vuokrat, sillä edellytyksenä on ainoastaan, että voimassa on haku hyväksyttävän vuokran hintaiseen asuntoon (Helsingissä max. 675e/kk). Käytännössä ainoastaan kaupungilla on tällaisia asuntoja, ja niihin on 10000+ hakijan jono. Siihen asti, kunnes sellaisen saat, niin Kela maksaa sen 900e/kk vuokrankin toimeentulotuessa.
Tämä on fakta.
Ei ole fakta. Asun Hgissä, olen ikääntyvä työtön. Vuokrani on 599 €, työmarkkinatukea saan nettona 530 ja asumistukea 416 €. Kelan perustoimeentulotukea 41 €, enkä penniäkään kunnan harkinnanvaraista toimeentulotukea. Kela ei siis maksa vuokran omavastuuta toimeentulotuessa. (Asumistuki kun kasketaan. bruttotulosta. ) Eli miten niin on fakta tuo kirjoittamasi?
Kannattaisi ehkä perehtyä kela.fi tarjoamaan infoon? Sinun anekdoottisi ei liity faktatietoihin.
Vuokrasi on alle tuon maksimin, joten sinua koskee ihan normimenettely. Jos sinun vuokrasi olisi 900e/kk, ja joutuisit työttömäksi, Kela maksaisi sinulle asumistukea, työttömyystukea sekä toimeentulotukea siten, että sinulle jää kaikkien kulujen jälkeen elämiseen se 500e/kk. Tämä on perustuslaissa määritetty.
Sinulle jää nyt käteen enemmän kuin tuo, joten aiemmin mainittu ei tietenkään koske sinua. Sisälukutaito on tärkeää.
Monissa tapauksissa, jos elää pelkällä työttömyysturvalla ja asumistuella, on taloudellisesti järkevämpää jättäytyä toimeentulotuelle, koska siitä korvataan lääkkeet, lääkärit sekä asumisen kustannukset. Työttömyysturvalla ne on itse maksettava siitä työttömyysturvasta, jolloin äkkiä jää ns. miinukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin totta, kyllä korpeaa. Itse asun omistusasunnossa joka on kohta velaton ja sitten vasta pääsen tienaamaan enemmän kuin se tukityyppi joka saa kaikki mahdolliset tuet. Huom kaikki työttömät eivät suinkaan saa, ne jotka ovat olleet säästeliäitä ja eläneet pihisti niin ei, heitä toki rangaistaan siitä. Jos olisivat käyttäneet kaikki rahansa huolettomasti niin siitä toki olisi palkittu runsaiden tukien muodossa.
Tässä pitää tietää sellainen asia, että jos olet työttömänä ja joudut olemaan tekemisissä valtion virastojen kanssa, niin pankkitilille ei säilötä isoja rahoja. Säilytät ne rahasi käteisenä kyttäämisen vaikeuttamiseksi.
Ei pidä paikkaansa. Sekä työmarkkinatuella että ansiosidonnaisella saa olla vaikka kuinka paljon omaisuutta ja rahaa, mutta ansio- ja pääomatuloja saa olla vain tiettyyn rajaan asti ja ansiosidonnaisella ei edes pääomatuloista juuri nillitetä.
Tietenkin. Työttömyyskorvaukset korvaavat työn puutetta. Kyllä varakaskin voi olla työtön. Toki ei tietenkään sitten saa asumistukea ja toimeentulotukea.
Muuta pikkupaikkakunnalle. Saat lähihoitajan palkalla vaikka omakotitalon. Lähihoitajille töitäkin on.