Katsoitteko Adoption hinta -dokumentin eilen? Järkyttävä!
Itkin, vaikken ole mikään herkkä nainen.
Etiopilaispariskunta antoi kaksi nuorinta lastaan adoptioon, koska olivat köyhiä ja sairaita ja halusivat lapsille turvatun elämän. Tanskalaispariskunta tuli ja vei lapset kotiinsa, eivät tulleet toimeen vanhemman lapsen kanssa ja antoivat sen pois lastenkotiin.
Etiopialaisvanhemmille oli luvattu säännöllistä yhteydenpitoa, koska olivat elossa ja pitivät itseään edelleen lasten vanhempina, adoptiovanhemmat olivat heille toissijaisia vanhempia. Ensimmäisen vuoden jälkeen lapsista ei kuulunut mitään ja ensimmäisen vuoden kuulumisetkin olivat tanskalaisten valittamista lapsista, lähinnä siitä vanhemmasta.
Tanskalaispariskunnan nainen oli kylmä ja vanhempana ihan avuton, tiukka ja sydämetön. Mua ihan kylmäsi seurata, miten vanhempi lapsi huusi biologista äitiään. Lapsille ei kerrottu, miksi heidät adoptoitiin ja miksi he nyt asuvat jossain Tanskassa.
Kommentit (194)
Samaa mieltä äidin tylyydestä. Tosin ei sitä tedä, miten itse reagoisi jos lapsi olisi haastava vuosi toisensa jälkeen, ilmeisesti kuitenkin saivat arjen rullaamaan pojan kanssa. Varmaan ollut aika suuret luulot pienestä söpöstä adoptiotytöstä ja kuitenkin 4-vuotiaana toiselle mantereella adoptoitu lapsi on aina vahvasti erityislapsi, ehkä tämä tuli yllätyksenä.
Väärä kuvaus ap:lta.
Ensinnäkin tanskalaisäiti kirjoitti kirjeisiinsä vanhemmille hyviä asioita, mutta näitä kirjoita vanhemmat eivät koskaan nähneet, he näkivät vain raportit, jotka oli koottu keskustelujen perusteella.
Äiti ei ollut tunteeton, vaan sinä ap-rukka et ymmärrä katsoneesi elokuvaa, jonka näkökulma oli tämä: tehdään tanskalaisista roistoja, jotka eivät pärjää söpön pikkutytön kanssa. Kyseessä oli kuitenkin mieleltään sairas lapsi. Me emme tiedä kuinka sairas, koska sitä ei haluttu näyttää.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 10:51"]
Itkin, vaikken ole mikään herkkä nainen.
Etiopilaispariskunta antoi kaksi nuorinta lastaan adoptioon, koska olivat köyhiä ja sairaita ja halusivat lapsille turvatun elämän. Tanskalaispariskunta tuli ja vei lapset kotiinsa, eivät tulleet toimeen vanhemman lapsen kanssa ja antoivat sen pois lastenkotiin.
Etiopialaisvanhemmille oli luvattu säännöllistä yhteydenpitoa, koska olivat elossa ja pitivät itseään edelleen lasten vanhempina, adoptiovanhemmat olivat heille toissijaisia vanhempia. Ensimmäisen vuoden jälkeen lapsista ei kuulunut mitään ja ensimmäisen vuoden kuulumisetkin olivat tanskalaisten valittamista lapsista, lähinnä siitä vanhemmasta.
Tanskalaispariskunnan nainen oli kylmä ja vanhempana ihan avuton, tiukka ja sydämetön. Mua ihan kylmäsi seurata, miten vanhempi lapsi huusi biologista äitiään. Lapsille ei kerrottu, miksi heidät adoptoitiin ja miksi he nyt asuvat jossain Tanskassa.
[/quote]
Ai, sinäkö tiedät mitä lapsille oli kerrottu ja mitä ei?
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:23"]
Melkein toivon etten olisi katsonut koko ohjelmaa. Se oli niin ahdistavaa :(
Lapsihan ei tehnyt ruokapöydässä mitään pahaa, yritti niin siististi ja nätisti hiljaa syödä, ja sitten se kammottava akka alkoi yhtäkkiä vaan paasata, että kato nyt taas se tekee tuota, tahallaan tekee, käyttäytyy huonosti. Ja mies komppasi. Ja lapsi pantiin pois pöydästä. Siis mitä se lapsi muka teki?! Ei uskaltanut edes vastata tenttaamiseen, kun ei selvästikään (syystä) ymmärtänyt, mistä raivottiin.
Tuli tosi huono olo ohjelmasta. Tyttö-parka. Lastenkoti voi olla paratiisi noihin kotioloihin verrattuna, mutta hirveää että joutui eroon pikkuveljestä :(
[/quote]
Lapsi oli vielä päiväkodissa, joten ei takuulla ymmärtänyt adoptioäidin moitteista yhtään mitään. Ymmärtää, jos lyö jotain ja äiti toruu. Mutta miten sen ikäinen voi ymmärtää jotain sellaista, jota ei voi edes kunnolla selittää "huonoksi käytökseksi".
Mun mieskin oli ihan hiljaa ja nieleskeli vieressä, vaikka on tuollainen iso karju.
Niin kylmä äiti, etten ole toista nähnyt! Suorastaan vihasi sitä tyttöä, koska ei ollut sellainen joksi oli kuvitellut.
Tuli ihan hirveän paha mieli sen tytön puolesta.
[/quote]
Kukaan ei enää kuvittele, että isokokoinen ihminen (mies tai nainen) ei voisi tuntea empatiaa. Tämä kommentti siis siihen, kun pidät ison karjun nieleskelyä jotenkin maininnan arvoisena.
En haluaisi olla ikärasisti.Huomioin kuitenkin äidin selvästi korkean iän.Eikö sääntönä adoptiossa ole,että lapsen ja vanhemman ikäero ei saisi olla 45 vuotta enempää.Naisella ei siis tainnut alunperinkään olla mahdollisuutta saada vauvaa,vaikka ehkä näin olisi ehkä toivonut.Tuli vaan mieleen,että mahtoiko tästä johtua tytön kohteleminen toisen luokan kansalaisena.
Vanhemmista paistoi niin kirkas epäempaattisuus,että en tajua miten se on voinut jäädä sosiaalipuolelta huomaamatta.Ulkonäölleen kukaan nyt ei mahda liikoja,mutta reilusti keski-iän ylittänyt rouva yli puolitoistametrisen tukan,viiksien ja yleisen hygienian laiminlyöneenä ei ainakaan minussa herättänyt lämpöä ja huolehtivaa kuvaa....
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:16"]
Itkin. Tunteeton, kylmä ja itsekäs adoptioäiti. Ja kyllä, en ole tätä koskaan ajatellut saati ääneen sanonut aiemmin, mutta on siihen syynsä, ettei kaikkia ole tarkoitettu saamaan lapsia.
Avasi mun silmät.
[/quote]
Mahtavaa logiikkaa sulla. Olet varmaan myös sitä mieltä, että ne jotka saavat lapsia, on tarkoitettu saamaan niitä. Että terveisiä vaan vaikkapa Erikan äitipuolelle ja muille helposti sikiäville, niinkö?
Se ikäsääntö on maakohtainen. Lahjojen ja kasvimaan kieltäminen oli ihan perusteltua, koska pyrittiin vahvistamaan kiintymyssuhdetta. Minäkin väänsin vastaavista sukulaisteni kanssa.
ja kamalassa tukiperheessä tytöllä oli kasvimaa jota sai hoitaa, eihän siellä saa olla kivaa, ja pyykkikin oli pesty :C
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 12:10"]
Miten dokkarin tekijät ovat voineet seurata vain sivusta noita tapahtumia?
[/quote]
Ai mitä olisi pitänyt tehdä, ruveta märisemään? Mietipä olisitko nyt nähnyt tuon dokumentin, jos sen tekijät eivät osaisi hommaansa? Miksi sotakuvaajat eivät puutu sodan kulkuun, vaan siellä vaan antavat kameran laulaa, vaikka voisivat puolustaa pikkulapsia? Ihan tyhmiä ihmisiä nekin.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 12:31"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 12:26"]
Surulliseksi tulein minäkin. Huomatkaa kuitenkin, että lapsi muutti a-vanhemmiltaan sijaiskotiin päätyen lopulta lastenkotiin eli uudessakin perheessä ongelmat olivat olleet huomattavia.
[/quote]
Siinä sanottiinkin, että Masho olisi vain kaksi viikkoa sijaisperheessä. Jatkosta ei ollut mitään puhetta. Ei kerrottu syytä, miksei voinut olla pidempään.
[/quote]
Oli puhetta, että sijaisperheen jälkeen muuttaa pysyvästi toiseen perheeseen. Lastenkodista ei ollut puhetta.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 16:19"]
Miksei siitä Roba-pojasta puhuttu mitään?
[/quote]
Siksi, että Roballa oli kaikki hyvin ja se tieto ei sopinut tämän elokuvan sanomaan.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 19:24"]
ja kamalassa tukiperheessä tytöllä oli kasvimaa jota sai hoitaa, eihän siellä saa olla kivaa, ja pyykkikin oli pesty :C
[/quote]
Onko kiva vääristellä asioita? Kyllä muakin ottais päähän, jos mun lapsen vaatteet pestäisiin niin kuin monet nykyään tekevät eli imelänhajuista huuhteluainetta käyttäen. Mieluummin kiitos ei.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:59"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:56"]
Katsoin, ja olin kyllä kaikin puolin järkyttynyt. Ensinnäkin lasten oikeat vanhemmat elivät uskossa, jonka mukaan kun he luopuvat lapsista niin perhe alkaa avustaa heitä. Eräs nainenhan siinä kiteytti ettei näin ole, se olisi lapsikauppaa. Vanhemmat olivat todella pettyneen oloisia, tunsivat ehkäpä ja siinä kohtaa tulleensa huijatuksi.
Mielestäni adoptiovanhemmat eivät kokeneet vanhempaa lasta omakseen, lapsi oli auttamatta liian fiksu ikäisekseen. Traumathan se lapsi tuosta adoptiosta sai. Vanhemmat eivät tottuneet lapsiin, Masho ei tottunut uusiin vanhempiinsa. Toki he olivat avuttomia, kun he eivät olleet nyyttiä pienestä asti kasvattaneet.
Minua naisena, joka ei voi saada luomusti lapsia loukkaa tuollaiset puheet siitä että kaikkia ei ole tarkoitettu saamaan lapsia. Ympärilläni ovat lisääntyneet narkomaanit, mt-ongelmaiset ja muutenkin epävakaat ihmiset - joilta sitten on otertu lapsia huostaan, heillä on lapsia joita on pahoinpidelty ja hyväksikäytetty - ja silti minä olen näistä ihmisistä se joka en ole sopiva vanhemmaksi? Ajatelkaa nyt ihmiset hyvät itsekin mitä kirjoitatte. Kukaan äiti ei ole täydellinen!
Totta on että kaikista ihmisistä ei ole vanhemmiksi, olivat sitten vela, yhden lapsen vanhempia, neljän lapsen vanhempia taikka kykenemättömiä saamaan lapsia.
[/quote]
Kukaan äiti ei ole täydellinen, mutta tuon äidin olisin toivonut jäävän lapsettomaksi.
Sinun en kuitenkaan toivo jäävän lapsettomaksi.
[/quote]
Minä taas toivoisin, että sinä jäisit lapsettomaksi. Harmi, jos vahinko on jo tapahtunut.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 12:34"]
No sehän sanoo heti alussa, että eivät saaneet tukea, vaikka kuinka yrittivät. Suomessakin adoptiotiwtämys on olematonta, eikä tukea saa.
[/quote]
Se tuki, jota he saivat, ei ollut sitä, mitä he halusivat. He halusivat, että Mashon uhmaikä pyyhittäisiin pois, että joku korjaisi sen viallisen huonosti käyttäytyvän ja oireilevan lapsen. Eivät tajunneet, että Masho tarvitsi heitä ja huolepitoa, uhmaikä ei ole käytöshäiriö.
[/quote]
6-vuotiaalla uhmaikä???
Kyllä on ihan tavallista että kuusivuotiaalla on uhmakä. Sillä on oma nimikin: eskariuhma.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:45"]
En ole katsonut mutta voisin katsoa, mistä tämän näkee?
[/quote]
Aloituksessa on linkki, josta sen voi katsoa YLE Areenalta. Mä en ole ikinä, ikinä, ikinä itkenyt mitään elokuvaa tai dokumenttia, edes raskaana tai väsyneenä. Itkin äärimmäisen harvoin ja aina maailmaa järisyttävästä syystä.
Tämän dokumentin kohdalla itkin. Samoin mieskin pyyhki silmäkulmiaan, vaikken ole ikinä nähnyt sen itkevän.
[/quote]
eikä ollut!
mutta tässä on linkki http://areena.yle.fi/tv/2037135
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 19:53"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 12:34"]
No sehän sanoo heti alussa, että eivät saaneet tukea, vaikka kuinka yrittivät. Suomessakin adoptiotiwtämys on olematonta, eikä tukea saa.
[/quote]
Se tuki, jota he saivat, ei ollut sitä, mitä he halusivat. He halusivat, että Mashon uhmaikä pyyhittäisiin pois, että joku korjaisi sen viallisen huonosti käyttäytyvän ja oireilevan lapsen. Eivät tajunneet, että Masho tarvitsi heitä ja huolepitoa, uhmaikä ei ole käytöshäiriö.
[/quote]
6-vuotiaalla uhmaikä???
[/quote]
Adoptiolapsilla (ja muillakaan ison trauman kokeneilla) ei nämä kehitysaskeleet etene ihan keskimääräisessä tahdissa.
Jäyrkytti ihan tosissaa! Itkien piti mennä nukkumaan. Teki mieli heti soittaa ja sanoa, että tuokaa tyttö meille tällä on rakastavat vanhemmat! :'(
Huomasitteko kun se äiti heti ensimmäisenä yönä, kun tyttö ISTUI ja ITKI sängyllä tuli siihen, ett "tuollainen peli ei vetele meillä meillä on erit säännöt" teki mieli tehä pahoja asioita sille äitille
Ne ihmetteli kun tyttö oli apea. En oo ikinä nähnyt ilottomampaa huushollia!
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 16:50"]
Ne biovanhemmathan myivät lapsensa - ja yrittivät tunkea itsensäkin Tanskaan "sukulaisina". En osaa nähdä heitä niin äärettömän hyveellisinä eli kuvittelivat että adoptioon antaminen on tapa saada ankkurilapsi länsimaahan.
[/quote]
Eivät halunneet muuttaa Tanskaan. Sukulaisuudesta puhuivat enemmän henkisenä asiana, ei muuttamisena sinne.