Katsoitteko Adoption hinta -dokumentin eilen? Järkyttävä!
Itkin, vaikken ole mikään herkkä nainen.
Etiopilaispariskunta antoi kaksi nuorinta lastaan adoptioon, koska olivat köyhiä ja sairaita ja halusivat lapsille turvatun elämän. Tanskalaispariskunta tuli ja vei lapset kotiinsa, eivät tulleet toimeen vanhemman lapsen kanssa ja antoivat sen pois lastenkotiin.
Etiopialaisvanhemmille oli luvattu säännöllistä yhteydenpitoa, koska olivat elossa ja pitivät itseään edelleen lasten vanhempina, adoptiovanhemmat olivat heille toissijaisia vanhempia. Ensimmäisen vuoden jälkeen lapsista ei kuulunut mitään ja ensimmäisen vuoden kuulumisetkin olivat tanskalaisten valittamista lapsista, lähinnä siitä vanhemmasta.
Tanskalaispariskunnan nainen oli kylmä ja vanhempana ihan avuton, tiukka ja sydämetön. Mua ihan kylmäsi seurata, miten vanhempi lapsi huusi biologista äitiään. Lapsille ei kerrottu, miksi heidät adoptoitiin ja miksi he nyt asuvat jossain Tanskassa.
Kommentit (194)
Afrikassa adption myötä ei katkaista sukusiteitä. Mistä ne ois voineet tietää, että tanskassa ei toimita niin!
Olisi mielenkiintoista tietää mitä tytölle tänä päivänä kuuluu ja millaisen vastaanoton tämä dokumentti on saanut Tanskassa. Aivan järkyttävää. Tuntuu kuin tyttöä ei olisi edes yritetty ymmärtää ja niinkuin tyttö olisi tarkoituksella käyttäytynyt ilkeästi. En ole pitkään aikaan nähnyt mitään vastaavaa joka saisi sisällän i tälläisen tunne kuohun. Joo ja se ruokapöytä kohtaus oli karmivaa. Alistettu lapsi joka on ajettu nurkkaan ja tilaa on tuskin edes hengittää. Poikaa pidettiin joka kohatuksessa melkein aina sylissä kun tyttöä toruttiin tai sitten häntä ei huomioitu lainkaan. Sydämeni pakahtuu ja silmäni kostuvat kun vähänkään ajattelen sitä pientä tyttöä. Ja selitys tytölle oli että kun ei tämä meidän perhe toimi. Äitikin oli niin tyly ja tunteeton että en ihmettele ettei lapsi kyennyt luomaan kiintymyssuhdetta. Ja lapsella varmasti oli taistalla paljonkin ongelmia mutta eipä dokumentti tuonut esille että tyttö olisi aikaisessa vaiheessa saanut niihin apua. Jos noinkin vanhalla iällä kun mitä tyttö oli on suoraan(eri asia mikäli lapsi on ollut pidempään esim.lastenkodissa ja kasvanut pitemmän aikaa ilman vanhempia) omilta biologisilta vanhemmiltaan viety niin jokainen voi kuvitella mitä se tekee lapsen psyykkeelle.Ei voi kun toivoa ja uskoa että tyttö voi hyvin ja hänen elämässään on hyviäkin asioita ja välittäviä ihmisiä ympärillä.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 16:58"]
Afrikassa adption myötä ei katkaista sukusiteitä. Mistä ne ois voineet tietää, että tanskassa ei toimita niin!
[/quote]Mistä he Afrikassa voivat tietää että Suomeen kannattaa tulla elätettäväksi?
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 16:50"]
Ne biovanhemmathan myivät lapsensa - ja yrittivät tunkea itsensäkin Tanskaan "sukulaisina". En osaa nähdä heitä niin äärettömän hyveellisinä eli kuvittelivat että adoptioon antaminen on tapa saada ankkurilapsi länsimaahan.
[/quote]
Biologisilla vanhemmilla oli pelko etteivät elä kauaa, kun oli sairauksia. Hiv ja oliko jotain muutakin? Eivät kyllä mitenkään kevyin mielin lapsista luopuneet ja ymmärtääkseni saivat vain kotimatkaan rahaa. Ihan ymmärrettävää että pyysivät rahaa, kun tilanne mitä ilmeisemmin heillä oli aika epätoivoinen, mutta eivät minun mielestäni kyllä rahasta lapsiaan luovuttaneet vaan toivoivat lapsille vain parempia oloja.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 16:50"]
Ne biovanhemmathan myivät lapsensa - ja yrittivät tunkea itsensäkin Tanskaan "sukulaisina". En osaa nähdä heitä niin äärettömän hyveellisinä eli kuvittelivat että adoptioon antaminen on tapa saada ankkurilapsi länsimaahan.
[/quote]
Biovanhemmat eivät saaneet penniäkään. Luopuivat lapsista koska olivat saaneet lääkäriltä vain joitain vuosia elinaikaa ja pelkäsivät lasten jäävän orvoiksi ilman rahaa. Biovanhemmille oli vissiin luvattu myös rahaa siitä, että antoivat lapset pois. Eivät rahaa koskaan saaneet. Lisäksi eivät päässeet hyvästelemään omia lapsiaan lentokentälle. Heille oli luvattu raportteja ja kuvia lapsista säännöllisesti, eivät niitä kuitenkaan saaneet.
Molemmat lapset on siis muuttaneet pois. Vanhemmat joutuivat muuttamaan myös rankkojen uhkausten takia. Jopa puolueet ovat ottaneet kantaa siihen, että pitäisikö lapset lähettää takas Afrikkaan. Aspergeria veikkaan, koska lasta ei saanut psykologin mukaan lähestyä.
ei tajunnut aspergerista mitään
Masho and Roba's parents are watching the Mercy Mercy video with anger and disappointment for the way the adopting parents treated Masho. The mother wasn't even able to watch it anymore. She was crying and asking why did they do that to Masho? She even pointed a time when the adopting mother went to pick up Masho from school and Masho offered to help carry something and the adopting mother was mean to her and did not let her help but made her feel bad and lonely. The father of course is even more angrier. It sounded as if somebody told him/them that they will not be able to handle or raise Masho, in which he stated...in this time and age where people even teach animals to behave, how come you tell me that I could not handle my own daughter? He said he is very much capable of taking care of his daughter and does not want to hear that he and his wife could not take care of her. My own opinion of the video... I am thinking somebody is intimidating them to say they can not handle Masho and sign some kind of release. I hope and pray that they are not getting tricked again into giving up their child/children. Definitely there is more to this clip that we need to see. One other concern I have is the fact both parents look a lot thinner and the mother looks frail. My worry is their HIV might have progressed to AIDS. If that would be the case, they may not live to see justice done; sad." — via Stop trafficking Ethiopian children
Tarinan loppukin on siis karmea!
lähde: Facebookin adoptioryhmä.
teki mieli sukeltaa ruudun läpi, istua sen tytön lähelle & hyräillä tälle rauhoitellen.. ja sen jälkeen läppäistä adoptioäitiä turpaan! mikä noita, järkyttävä narttu jolle ei olisi pitänyt mitään lapsia antaa :O
Oisko ketään Tanskasta,joka vois antaa lisäinfoa/päivitystä?
"perheen" ensimmäinen ilta hotelli huoneessa paljasti jo heti karun todellisuuden. Tyttö juoksi peloissaan ympäri huonetta ja yritti avata ovea päästäkseen ulos.Ei tullut kummallekkaan "äipälle tai "iskälle"mennä ottamaan tyttö syliin.Tarjottiin vessapaperin palasia joita tyttö voisi repiä.Hänhän oli vanhempein mielestä vaan huonosti käyttäytyvä pikku tuittupää joka oli juuri hetki sitten viety omilta vanhemmiltaa. Perkele että pistää vihaksi. Ja dokumentin edetessä vihani vaan kasvoi.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 12:10"]
Miten dokkarin tekijät ovat voineet seurata vain sivusta noita tapahtumia?
[/quote]
Varmaan sama kuin luontodokumenttien tekijöillä, eli asioiden luonnolliseen kulkuun ei ohjelman autenttisuuden vuoksi saa puuttua. Eli norsun poikasen nääntymistä nälkään ja janoon kuvataan vierestä kun tämä ei löydä laumaansa, mutta mitään ei saa tehdä auttaakseen.
Olihan tv-ryhmän jäsen tehnyt perheestä ls-ilmoituksen.Näin ymmärsin siitä toisesta keskustelusta?
Menevät kyllä ihan metsään. Ja hirveän ennakkoluuloisesti suhtautuvat biovanhempiin. Meillä on eletty tuollainen rähinävaihe läpi. Ei tullut mieleen nipottaa ihan pienistä...
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:23"]
Melkein toivon etten olisi katsonut koko ohjelmaa. Se oli niin ahdistavaa :(
Lapsihan ei tehnyt ruokapöydässä mitään pahaa, yritti niin siististi ja nätisti hiljaa syödä, ja sitten se kammottava akka alkoi yhtäkkiä vaan paasata, että kato nyt taas se tekee tuota, tahallaan tekee, käyttäytyy huonosti. Ja mies komppasi. Ja lapsi pantiin pois pöydästä. Siis mitä se lapsi muka teki?! Ei uskaltanut edes vastata tenttaamiseen, kun ei selvästikään (syystä) ymmärtänyt, mistä raivottiin.
Tuli tosi huono olo ohjelmasta. Tyttö-parka. Lastenkoti voi olla paratiisi noihin kotioloihin verrattuna, mutta hirveää että joutui eroon pikkuveljestä :(
[/quote]
Minäkään en aikuisena ihmisenä aluksi tajunnut, mitä se lapsi muka teki siinä ruokapöydässä. Pakkoliikkeetkin olivat muka ilkeyttä vain :( Olihan ahdistava dokkari. Kamalaa, kun tyttö huusi äitiään. Se psykologikin puhui ihan outoja. Ei ollut lapsi muka saanut läheisyyttä jne. Etiopiassahan ne pussasi ja halasi lapsiaan koko ajan. Toivottavasti Masho-tyttö saa kaikesta huolimatta hyvän elämän.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 11:49"]
Hämmästyttävintä oli, että psykologi (!) kannusti vanhempia, kehui äitiä hyväksi vanhemmaksi. Äiti kertoi, että psykologin mielestä hiedän pitäisi suhtautua varautuneesti lapseen ja ettei tukiperheessä saa antaa lahjoja (yksi huulirasva).
Eikö heistä todellakaan kukaan käsittänyt, että lapsi suree! Ja taustatiedoissa kerrottiin keskustelusta, jossa koulun rehtori yhtyy vanhempien mielipiteeseen, että lapsi on varmaan kokenut jotain traumaattista varhaislapsuudessa...miten olisi vanhemmista erottaminen kolmivuotiaana ja ns. kielitaidottomaksi tekeminen?
Minua kylmäsi jo siinä, kun ekana iltana se äitinä itseään pitävä nainen heti alkoi komentamaan tyttöä "täälläpäs onkin eri meininki", kiellä sitä, kiellä tätä.
Kieltämättä teki mieli lentää Norjaan pitämään lapsiparan puolia.
[/quote]
Hyvä ettet lentänyt Norjaan, perhe asui Tanskassa :D :D :D
Minulla on kaksi adoptiolasta. Minusta viranomaiset, psykologi ja avanhemmat on pihalla kuin lumiukot.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 14:32"]
Minusta näytti oudolta jo heti aluksi kun lapsi itki äitiänsä eikä adoptiovanhemmat edes tarjonneet halausta eikä syliinottamista. Kielsivät vaan lasta koskemasta mihinkään...
[/quote]
He eivät ymmärtäneet amharaa... Eivät varmaan tienneet, mitä lapsi puhui...
Miks yleensä pitää edes adoptoida lapsia? Itsekästä jos mikä! Mulle kaikki nyt ja heti, minä minä, minäääääää.
Joo, mutta kyllä pitäisi vaistojen pelata. Jos lapsi on selkeästi surullinen ja ahdistunut, tasapainoinen aikuinen tajuaa lohduttaa. Eihän sitä koirankieltäkään puhu ja silti pyrkii tulkitsemaan ja tukemaan. T. Se adoptioäiti
Ne biovanhemmathan myivät lapsensa - ja yrittivät tunkea itsensäkin Tanskaan "sukulaisina". En osaa nähdä heitä niin äärettömän hyveellisinä eli kuvittelivat että adoptioon antaminen on tapa saada ankkurilapsi länsimaahan.