Miten maalla jaksaa pimeän vuodenajan?

Valot saa päälle nappia painamalla.

Onhan täällä pimeää joskus. Se on hyvä asia.

Et totu pimeyteen, jos etukäteen sitä jo mietit.

Talossa sähköt ja kaikki mukavuudet. Pihalla on puuhasteltavaa aina. Luonto ja vuodenajat ovat koettavissa.

En muuta enää takaisin kaupunkiin, jollei ole pakko!

Eläkeläisellä ei ole huolta töistä, eikä pimeässä ajettavasta työmatkasta.

Kaupungissa asuessani kaipasin sitä pimeyttä. Tähtitaivaan näkee kirkkaalla säällä hyvin ja kuutamolla on mahtavaa lenkkeillä jäällä. Lumi tuo valoisuutta. Raskain aika on loppusyksystä, kun ei vielä ole lunta, mutta on pimeää. Silloin kannattaa hidastaa tahtia hieman. Pieni energialasku on normaalia silloin.

Olen muutamia talvikausia asunut aivan syrjässä tai sitten puolikuolleessa kirkonkylässä. Kaupunkilaisena syntynyt ja sellaiseksi kasvaneena pimeys oli alkuun kiehtovaa, rauhoittavaa, ihanaa, mutta nyt en menisi enää. Minulle talvikausi on katuvaloja, lyhyt kävelymatka kauppaan tärkeää ja miten voin tavata ihmisiä. Kyllä se korvessakin onnistuu, jos hyppää autoon ja ilmoittaa jonnekin tulevansa. Käsitöitä harrastan, luen ja viihdyn yksin, mutta siinäkin täytyy olla se tunne etteivät ne ole ainoat keinoni selvitä talvesta ja pimeästä.

Kokemuksesta, että terästämällä kaikki kuumat juomat alkoholilla. Alkoholi. Mutta muuten on se komeeta seisoa keskellä pimeitä peltoja syysmyrskyssä. Kyllähän siellä hulluksi tulee jossain vaiheessa, mutta sitten vaan juodaan ja saunotaan. Kummasti on raitistunut kun muutti ihmisten ilmoille.

Ulkovalot kuntoon ja pihapuuhun kaamosvalot.  Liiketunnistinvaloja myös.

Nyt on enää vajaa 4 kk jouluun ja toivottavasti sitä ennen nähdään luntakin.

Maalla on mukavaa!

Minusta on hyvä että koristevalojen käyttö on lisääntynyt ja pidentynyt. Hyvällä maulla laitettuna ne valaisevat kauniisti pimeimmän talvikauden. Pimeys voi olla raskasta mutta sekin vaihtelee. Taivas on niin suuressa roolissa täällä kotini yläpuolella. Auringonnousut ja laskut, tähdet, kuu kaikissa vaiheissaan. Ukkospilvet jotka sinimustana nousevat metsän takaa, lännestä kirkastuva taivas, sade joka lähestyy verhona.

Maaseutua on myös niin monenlaista, löytyy helposti alueita joissa on se rauha ja luonto mutta myös valot, naapurit ja palvelut lähellä.

Maalla on ihanaa kesällä. Syksyllä on inhottavan pimeää ja epämukavaa. Nyt jo kaipaamme kodin mukavuuksia, ruokakauppojen valikoimien runsautta, kävelymatkan päässä kahviloita ja rafloja, Kiasma ja Musiikkitalo.

Muutammekin yleensä kaupunkiin syyskuun puolivälissä.

Kesällä mökki ja talvella stadi on parasta, ainakin meidän porukalle.

Maaseudun pimeys on ihanaa!! Silmät ja mieli lepää, kun ei valosaaste häiritse. Illalla on niin rauhoittavaa kävellä tähtien alla ja kuun valossa. Muistan viime talvenakin kuun olleen monena iltana niin kirkas, että sai sammuttaa otsalampun.

Alkuun kaupunkilaisena vähän jännitti lähteä pimeään metsään lenkille, mutta pian totesin, että enemmän niitä hulluja kaupungissa on kuin maaseudun metsässä. Eläimet nyt väistää tieltä pois.

Ja ihanaa on tulla pimeydestä ja kylmyydestä omaan kotiin, laittaa villasukat jalkaan, viltti niskaan, teekuppi käteen ja kirja toiseen. Kuulostaa hieman romantisoidulta elämältä, mutta ihan totistinta totta!

Meillä on pimeetä syksyisin. Lumen tultua valoisampaa. Liiketunnistimilla halogeeneja pitkin rakennusten nurkkia, näkee kulkea. Kunnolliset otsalamput jos kauemmas lähtee.

Me viihdytään ja pakkohan se on, kun ei 200 päistä elukkalaumaa oikein voi kaupunkiin sijoittaa.

Juuri tuo luonnon sykliin mukautuminen on se jokin.  Sääilmiöt, auringonnousut ja -laskut, kuu, taivas, tähdet, linnut ja muut eläimet.  Niitä tarkkailee jotenkin koko ajan ja eritavalla kuin katuvalojen alla, jossa niitä ei edes tiedosta.  Ja kuten sanottua, autolla pääsee kauppoihin ja muiden palveluiden luo, ja usein pyörällä ja vaikka kävellenkin riippuen siitä kuinka syvällä metsässä asuu.

Vierailija kirjoitti:

Pitää olla seuraa omasta perheestä tai muuten läheltä. Tylsää, pimeää ja yksinäistä tulee muuten.

Minä tykkään olla yksin ja nauttia hiljaisuudesta, minä olen jo niin tottunut yksin olemaan.

Tapaan toki parhaita ystäviäni aina välillä, mutta en kaipaa että aina pitää olla seuraa.

Syksy on ihmisen parasta aikaa. Rakastan sadetta joka nostaa sienet maanpinnalle, rakastan metsää josta niitä voi poimia. Itikoista ja hirvikärpäsistä huolimatta. Rakastan sitä, kun menen metsään ja havaitsen sammaleella tuoreita karhun jälkiä, sitä ikiaikaista tunnetta, että näin minä elän sovussa itseni ja luonnon kanssa, minä kunnioitan karhua ja hän minua -ts. väistää kun tulen paikalle. Rakastan kirpeää ja raikasta ilmaa, ruskan kauneutta. Ja vaikka tulee pimeeä loka-marraskuu, sekin on minulle ihan parasta aikaa. Se olisi täydellistä, jos ei tarvitsisi käydä työelämässä, mutta niin, kaikkea ei voi saada. Rakastan sitä, kun voi laittaa tulen joko nuotiopaikalle laavulle, sisälle takkaan tai saunan kiukaaseen. Ympärillä rauhoittava pimeys ja hiljaisuus, kasvojen edessä tulen loimu. On parasta, kun saa nukahtaa täyteen pimeyteen ilman mitään valosaastetta. Nukun parhaiten pimeänä vuodenaikana.

Mitä tarkoitat maalle muuttamisella? Paikkaa, josta on 20 kilometriä lähimpään naapuriin, joka on jonkun kesämökki, vai maaseututaajamaa, missä on taloja vieri vieressä pienillä tonteilla ja läpi yön palava katuvalolamppu makuuhuoneen ikkunan takana?

Oma kokemukseni on maaseututaajamasta puolen hehtaarin tontilla, ilman katuvaloja. Kotonani oli sähkövalot, sekä sisällä että pihassa. Kun pimeään aikaan lähdettiin liikenteeseen, otettiin joku valo mukaan: polkupyörän ajovalo (riittävän kirkas, jotta se oikeasti valaisee, ei pelkkä huomiovalo), kävellessä/juostessa taskulamppu tai otsalamppu.

Nykyisin on paljon kirkkaampia taskulamppuja kuin omassa lapsuudessani ja nuoruudessani. Joten ei luulisi pimeyden olevan mikään ongelma. Päinvastoin.

Kaupungissa koen ongelmaksi sen, ettei täällä ole koskaan oikeasti pimeää.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo luonnon sykliin mukautuminen on se jokin.  Sääilmiöt, auringonnousut ja -laskut, kuu, taivas, tähdet, linnut ja muut eläimet.  Niitä tarkkailee jotenkin koko ajan ja eritavalla kuin katuvalojen alla, jossa niitä ei edes tiedosta.  Ja kuten sanottua, autolla pääsee kauppoihin ja muiden palveluiden luo, ja usein pyörällä ja vaikka kävellenkin riippuen siitä kuinka syvällä metsässä asuu.

Ja tekemistä tontilla on joka päivälle muutakin kuin pelkkää työssäkäyntiä.

Keväällä alkaa multasormia syyhyttää, kesällä on kaikenlaista tekemistä ulkona, syksyllä korjataan satoa kasvimaalta ja säilötään talveksi herkkuja, talvella on toki tympeintä lumen puljaaminen.

Ei tule aika pitkäksi.

Vierailija kirjoitti:

Pihaan kannattaa asentaa pihavalot ja ripotella koristevaloja.

Eih. Tuo kaupunkilaisten harrastama valosaaste pilaa sen tähtitaivaan.

Meillä erotti aiemmin kotipihalla jopa linnunradankin mutta sitten naapuriin rakensi kaupunkilainen joka laittoi kaameita pihavaloja koko mäen täyteen. Ja ne palaa vieläpä läpi koko yön. Mitä järkeä?

En ymmärrä millä tavalla se pimeys kaupungissa olisi jotenkin vähemmän rasittavaa kuin maalla? On maallakin katuvalot ellei ihan syrjässä asuta. Ja pihavalot voi laittaa oman talon pihaan. Molemmissa olen asunut.

Yhtä masentavaa se pimeys on nyt kun asun kaupungissa verrattuna siihen kun asuin maalla.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole välttämättä edes katu/tievaloja. Lähin naapuri voi olla kilometrien päässä. Näin ollen ikkunasta uloskatsottaessa näyttää kuin katsoisi syvänmerensyvänteeseen. En suosittele harhailemaan syyspimeillä kauaksi talosta. Aivan kujin kävelisi keskellä mustelampea. Harva kaupungin valosaasteessa kasvanut oikeasti ymmärtää, mitä on t ä y d e l l i n e n pimeys.

Hyvänen aika, terveet silmät tottuu nopeasti syyspimeisiin. 

Ei maalla ole pimeää. Kaupungin musta asfaltti on pimeää. Itse elän metsän keskellä, on vihreää lumettomanakin talvena.

Ei mua ole kauheasti se piinannut. Olen asunut maalla nyt 11 vuotta. Ei keinovalosaaste erityisesti tunnu lohduttavan siihen aikaan vuodesta. Toki omassa pihassa olisi ihan hyvä olla valoja enemmän kuin nyt ihan käytännön syistä. Mulle on auttanut se, että olen oppinut hyväksymään eri vuodenajat. Että marraskuu ja joulukuu nyt ovat pimeitä. Viimeinen hyväksyminen tuli, kun mulla oli muutama vuosi takaperin aivan ihana vuokrahevonen, jolla kävin ratsastamassa säästä huolimatta ja myös pimeällä. Silloin ymmärsin marraskuun kauneuden. 

Pimeässä myös yleensä näkee, jos ei ole mitään katuvaloja tai edes omaa otsavaloa.