Lue keskustelun säännöt.
Hyvä kirjoitus pettämisestä, ajateltavaa mustavalkoille
09.09.2020 |
Lukekaa loppuun asti ennen kuin kommentoitte.
https://anna.fi/havaintoja-parisuhteesta/onko-seksi-edes-pahinta-pettam…
Kommentit (610)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen kylmä nainen kommentoi vielä:
Pettäminen ja kylmä käytös ovat siinä mielessä hieman eri asioita, että toinen on olosuhteiden pakottama asia ja toinen on seurausta omista tietoisista valinnoista ja tilanteisiin hakeutumisesta. Jos parisuhde on p*rseestä ja ketuttaa, mutta saman katon alla ja samassa sängyssä on sinniteltävä, eipä siinä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin se kylmä käytös. Se on vain aikalisän ottamista ja selviytymistä. Harva pystyy feikkaamaan iloista ja tyytyväistä, jos sisällä kiehuu. Sen sijaan ei pitäisi olla mikään ongelma pitää housuja jalassa.
Kumpi nyt siis on kumpi? Kylmyys olosuhteiden pakosta ja pettäminen tietoinen valinta? Vai toisinpäin? Molempia olen kuullut.
Kylmyys voi olla just se syy siihen miksi parisuhde on p*seestä. Oletkos kylmäkkö sitä tullut miettineeksi? Jos taas kylmyys on kostoa jostain suhteen tai puolison muusta ongelmasta, niin ihan yhtä tietoista toisen loukkaamistahan se silloin vähintään on kuin pettäminen. Plus että pettäminen jossain tapauksessa on kaikkea muuta kuin tietoista ja harkittua. Se voi olla täysin hetkellinen ympäripäissään hairahdus olosuhteiden olessa otolliset ja jonkun ulkopuolisen tehdessä aloite. Kukaan ulkopuolinen tuskin tulee kotiin käskemään olla kylmä tai vihamielinen sille omalle valitulle puolisolle.
No eikö se nyt ole todennäköisemmin se vallitseva olosuhde, että pariskunta asuu yhdessä ja siellä on esimerkiksi lapsi. Harvalla pariskunnalla taitaa olla arkea sellainen olosuhde, että nukutaan alasti samassa sängyssä jonkun ventovieraan ihmisen kanssa ja vahingossa penis luiskahtaa vaginaan? Kyllä tällaisiin olosuhteisiin yleensä pitää jotenkin tietoisesti hakeutua.
Ja miten siis olosuhteiden pakko on se kylmyys yhtään sen enempää? Miten toisen hyljeksintä, vähättely, sivuuttaminen tapahtuu yhtään sen enemmän vahingossa kuin mainitsemasi luiskahdus? Jos olet jo sen naimasi ventovieraan kanssa sängyssä alasti ja se kaipaisi vimmatusti silittelyä tai ehkä jopa sitä penistä vaginaan, ja sen sanookin, mutta käännät kylkeä ja pieraiset, ilta toisensa jälkeen, niin ihan yhtä kaukana se on vahingosta kuin luiskahduskin.
Jos elämä on noin vaikeaa sen toisen kanssa, niin miksi ei sitten vaan suoraan eroa? Ei huono käytös tosiaan koskaan ole pakko. Ei pettäminen, ei piereskely toista päin, eikä vähättely.
Mikä saa ihmisen olemaan toisen kanssa jos elämä on tuollaista? Pettämistä, vähättelyä, päin piereskelyä.
Lapset näköjään ja heidän takiaan sitten ollaan valmiita kärsimään ja tekemään vaikka millaista itsensä kiusaamista toisen toimesta ja itse kaikenlaista kyseenalaista toimintaa. Eikö ihminen koe ansaitsevansa jotain parempaa kuin tuon näköisen elämän?
Ihmiset kärsivät aivan liian kauan. Jos elämä on niin huonoa, että sen takia joutuu pettämään, niin ehkä olisi tosiaan aika erota. Ei lisätä pettämistä tai kylmyyttä.Taas tää sama aivopieru:”miksei vaan suoraan eroa?”
Siksi, kun joillain on sellaisia vaikuttimia, kuin sitoutuminen, arvot, perhe, tunteet, myös taloudellinen pärjääminen, jne. Ei ekasta vastoinkäymisestä anneta periksi vaan uskotaan, toivotaan ja rakastetaan, yritetään korjata, sopeutua ja kestää jne. Parisuhde on monille merkittävä asia, ei kuin pieneksi jäänyt ja kulahtanut vaate joka vaihdetaan uuteen koska tahansa kun alkaa vähän tympiä.
Mikäs pieru se sellainen on, jossa ajatellaan, että ratkaistaan huonot asiat parisuhteessa pettämällä? Että seuraavana aamuna kaikki on hyvin ja elämä onnellista. Sen jälkeen ei enää toisen kylmyys haittaa, eikä piereskelyt ärsytä.
Jos näin olisi, niin eikö tuo olisi täydellinen parisuhdeterapiaa muoto?
Se on oma pierusi se. En ole väittänyt että pettämällä yritetään ratkaista mitään. Tässä on ollut kyse sen ymmärtämisestä, miksi päädytään pettämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka lähtisi siitä parisuhteesta eikä pettäisi.
Petetty ei ole koskaan syyllinen pettämiseen. Petetty voi olla syyllinen pihtaamiseen tai johonkin muuhun, mutta se on aivan eri asia. Jokainen vastaa omista teoistaan. Jos pettäjä ei saa lähdettyä, se on hänen ongelmansa ei petetyn. Pettäminen on aina pettäjän syy. Kuten tappajan syy on tappaminen, vaikka tapettu olisi kuinka vi**umainen. Turha yrittää valkopestä tätäkin aihetta.
Ihmisten tuntuu olevan hirveän vaikea ymmärtää ja kantaa vastuunsa teoistaan.
Aamen! Aina on mahdollisuus lähteä suhteesta.
Niin niin, mutta kun edes kaikki petetyt ei toivo että toinen lähtee tai olisi lähtenyt. En itsekkään rikkoisi perhettä sen takia että on tullut joku heikko hetki ja päätynyt sänkyyn jonkun toisen kanssa. Tuo ei ole minulle sellainen asia mistä en pääsisi yli, eikä ole monelle muullekkaan.
Aivan. Pettäjä tai petetty ei useinkaan toivo parisuhteen loppumista. Pettäjä saattaa ymmärtää, että se on loppuva, muttei välttämättä. Petetty voi jopa ihan vaan odotella rauhassa, että toinen tekee työt ja itse pääsee "moraalisena voittajana" ulos. Ei näissä ole yhtä totuutta, vaan elämässä sattuu kaikenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä... jos et halua puolisoasi enää, et koske, et halaa, et pussaa... miksi suutut jos hän tekee sitä jonkun muun kanssa. Sehän ei ole sinulta pois, koska et sitä itse ole halunnut?
Kuka täyspäinen mies tai nainen tosissaan kuvittelee että puolisolle kelpaa elää loppuelämä ilman hellyytyä ja seksiä ihmisen kanssa jota inhottaa tämän kosketus?
Tottakai pitäisi erota ennenkuin pettää, mutta pettäjän itsetunto tällaisessa tapauksessa on täysin kylmän puolison lyttäämä ja ehkä vasta toinen mies tai nainen on saanut sen taas sen verran kasaan että löytyy voimia sanoa asiasta ja erota. Puolison kylmyys ja hellyyden kieltäminen on henkistä väkivaltaa. Erittäin raakaa ja tuhoavaa sellaista. Miltä tuntuisi kun joka päivä se rakkain ihminen ilmaisee sinun olevan ällöttävä ja vastenmielinen mitättömyys?Etkö lukenut tätä ketjua? Puoliso on kaiken kylmyyden ja henkisen väkivallan ansainnut. Mutta pettämistä ei ansaitse kukaan. Se on jollain tapaa pahempaa kuin mikään mitä tämä alistettu puoliso on koskaan kokenut.
Luin :)
En tosiaan ymmärrä tätä logiikkaa, että pettäminen olisi jotenkin pahempaa kuin vuosien jatkuva henkinen väkivalta. Rehellisesti sanottuna, mieluummin kuulisin puolison pettäneen minua kerran kuin että hän kylmenisi minua kohtaan, ei enää koskisi eikä sietäisi kosketustani. Se pettäminen on minusta pienempi petos, kylmyys taas olisi kaikkien lupausten rikkomista ja kaiken yhdessä rakennetun tuhoamista. Siitä en toipuisi ehjänä enää jatkamaan samassa parisuhteessa.Ja tässä kohtaa sopii miettiä miksi siedät vuosia huonoa kohtelua ennemmin kuin eroat. Pettämällä vaan lisäät pahaa oloa ja sotkua.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Hyvissä suhteissa, vaikka sitten vuosikymmeniä kestäneissä ei puhuta sinnittelystä, ei kaikkensa yrittämisestä, eikä kaikkensa tekemisestä. Sellainen suhde ei ole hyvä, jossa ajattelet, että minun on tehtävä kaikkeni, etten kävele tuosta ovesta ulos. Tai etten sinnittelee nyt tämänkin asian yli.
Jossain pikkulasten uhmaiän kohdalla, ehkä sen lapsen kohdalla voi miettiä jotain tuollaista, mutta kahden aikuisen parisuhteessa ei tuollaisia vaiheita pitäisi tavallisesti olla. Ellei kyse ole jostain sairaudesta. Millaiset puolisot tekevät toiselle sen elämän sinnittelemiseksi ja pakottavat toisen antamaan ja kestämään kaikkensa?Hölmömpikin ymmärtää että keskustelu ei lähtökohtaisesti koske hyviä suhteita. Siis jos sillä tarkoitetaan kestävää molemmille kaiken tarjoavaa tasavertaista suhdetta, jossa ongelmat saadaan käsiteltyä.
Luulisi, että hölmömpikin ymmärtää ettei mätiä omenoita kannata säilyttää kellarissaan. Miksi ihmiset sinnittelevät pitääkseen kasassa jotain huonoa?
Löytyy jopa enemmän ymmärrystä näille pettäjille, jotka pettävät hetken huumassa. Mutta miksi ihmeessä huonossa suhteessa oleva tekee sitä? Eikö se olisi jo paljon helpompaa ja kivuttomampaa erota kokonaan ja alkaa elämään hyvää elämää?
Harva parisuhde on absoluuttisen huono. On toki sellaisia, jossa vakavasti åpäihdeongelmainen persoonallisuushäiriöinen pahoinpitelee ja riistää kaikin tavoin. Silloin onkin tosi helppo lähteä siltä osin kuin pääsee irti konkreettisesta vankeudesta ilman hengenlähtöä. Itse tehdyt siteet on paljon vaikeampi murtaa. Jos suhteessa on omasta halustaan ja näkee siinä paljon säilyttämisen arvoista, vakaviakin epäkohtia on yllättävän helppo sietää.
Harva parisuhde on absoluuttisen täydellinenkään. ei ole täydellistä ihmistä ja pitkässä suhteessa aina on jotain pientä, olisi utopistista tavoitella täydellisyyttä. Niinpä realistinen ihminen tajuaa, että aina on hyvää ja aina on pahaa, ja suhde on riittävän hyvä niin pitkään kuin hyvä kokonaisuutena tuntuu enemmän säilyttämisen arvoiselta kuin paha eroon pääsemisen arvoiselta.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen kylmä nainen kommentoi vielä:
Pettäminen ja kylmä käytös ovat siinä mielessä hieman eri asioita, että toinen on olosuhteiden pakottama asia ja toinen on seurausta omista tietoisista valinnoista ja tilanteisiin hakeutumisesta. Jos parisuhde on p*rseestä ja ketuttaa, mutta saman katon alla ja samassa sängyssä on sinniteltävä, eipä siinä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin se kylmä käytös. Se on vain aikalisän ottamista ja selviytymistä. Harva pystyy feikkaamaan iloista ja tyytyväistä, jos sisällä kiehuu. Sen sijaan ei pitäisi olla mikään ongelma pitää housuja jalassa.
Kumpi nyt siis on kumpi? Kylmyys olosuhteiden pakosta ja pettäminen tietoinen valinta? Vai toisinpäin? Molempia olen kuullut.
Kylmyys voi olla just se syy siihen miksi parisuhde on p*seestä. Oletkos kylmäkkö sitä tullut miettineeksi? Jos taas kylmyys on kostoa jostain suhteen tai puolison muusta ongelmasta, niin ihan yhtä tietoista toisen loukkaamistahan se silloin vähintään on kuin pettäminen. Plus että pettäminen jossain tapauksessa on kaikkea muuta kuin tietoista ja harkittua. Se voi olla täysin hetkellinen ympäripäissään hairahdus olosuhteiden olessa otolliset ja jonkun ulkopuolisen tehdessä aloite. Kukaan ulkopuolinen tuskin tulee kotiin käskemään olla kylmä tai vihamielinen sille omalle valitulle puolisolle.
No eikö se nyt ole todennäköisemmin se vallitseva olosuhde, että pariskunta asuu yhdessä ja siellä on esimerkiksi lapsi. Harvalla pariskunnalla taitaa olla arkea sellainen olosuhde, että nukutaan alasti samassa sängyssä jonkun ventovieraan ihmisen kanssa ja vahingossa penis luiskahtaa vaginaan? Kyllä tällaisiin olosuhteisiin yleensä pitää jotenkin tietoisesti hakeutua.
Ja miten siis olosuhteiden pakko on se kylmyys yhtään sen enempää? Miten toisen hyljeksintä, vähättely, sivuuttaminen tapahtuu yhtään sen enemmän vahingossa kuin mainitsemasi luiskahdus? Jos olet jo sen naimasi ventovieraan kanssa sängyssä alasti ja se kaipaisi vimmatusti silittelyä tai ehkä jopa sitä penistä vaginaan, ja sen sanookin, mutta käännät kylkeä ja pieraiset, ilta toisensa jälkeen, niin ihan yhtä kaukana se on vahingosta kuin luiskahduskin.
Jos elämä on noin vaikeaa sen toisen kanssa, niin miksi ei sitten vaan suoraan eroa? Ei huono käytös tosiaan koskaan ole pakko. Ei pettäminen, ei piereskely toista päin, eikä vähättely.
Mikä saa ihmisen olemaan toisen kanssa jos elämä on tuollaista? Pettämistä, vähättelyä, päin piereskelyä.
Lapset näköjään ja heidän takiaan sitten ollaan valmiita kärsimään ja tekemään vaikka millaista itsensä kiusaamista toisen toimesta ja itse kaikenlaista kyseenalaista toimintaa. Eikö ihminen koe ansaitsevansa jotain parempaa kuin tuon näköisen elämän?
Ihmiset kärsivät aivan liian kauan. Jos elämä on niin huonoa, että sen takia joutuu pettämään, niin ehkä olisi tosiaan aika erota. Ei lisätä pettämistä tai kylmyyttä.Taas tää sama aivopieru:”miksei vaan suoraan eroa?”
Siksi, kun joillain on sellaisia vaikuttimia, kuin sitoutuminen, arvot, perhe, tunteet, myös taloudellinen pärjääminen, jne. Ei ekasta vastoinkäymisestä anneta periksi vaan uskotaan, toivotaan ja rakastetaan, yritetään korjata, sopeutua ja kestää jne. Parisuhde on monille merkittävä asia, ei kuin pieneksi jäänyt ja kulahtanut vaate joka vaihdetaan uuteen koska tahansa kun alkaa vähän tympiä.
Miten olisi itsensä kunnioittaminen ja arvostaminen? Jos sen pettämisen syyksi laitetaan, että toinen kohteli minua vuosia todella huonosti, niin pakostahan herää kysymys, että kuinka paljon siinä vaakakupissa painaa se itsensä arvostaminen. No, eipä kovin paljoakaan, jos ainoaksi ratkaisuksi jää salaa sutinoida jonkun toisen kanssa. Arvot ja perhe? Eli homma saadaan näyttämään kivalta naapureille ja sukulaisille.
Käytänössä ihan kulissia nuo arvot tuon tyyppisissä suhteissa, jossa toinen pettää ja toinen harrastaa henkistä väkivaltaa, mutta yhdessä pysytään, koska arvot ja ”onnellinen perhe”.Itsensä kunnioittaminen ja arvostaminen saattaa olla juuri se syy ja tavoite, miksi petoksen teille lähdetään. Viimeinkin rohjetaan irroittautua toisen ikeestä ja tavoitella omaa onnea, sitä, minkä mielestään ansaitsee.
Tuolla logiikalla voisi oikeuttaa vaikka mitä. Varastan auton, koska ansaitsen kunnollisen auton.
Moraalisesti väärin, mutta sillä osoitan, että olen jonkun arvoinen. Jonkun toisen auton tai jonkun oman suhteen ulkopuolisen salapanon.
”Salapano- koska olen sen arvoinen”. Tässä vaiheessa, jopa se ” en tiedä edes miksi petin” alkaa kuulostamaan järkevämmältä.
Palasin vielä kommentoimaan, olen se nainen, jolla neurologisesti sairas mies. Mielenkiintoinen keskustelu, mutta todellakin välillä mustavalkoinen maailmankuva vallalla.
Toki olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa, lukemattomia kertoja. Kertonut asiallisesti omista ja lasten tarpeista, pyytänyt vastakaikua ja vastavuoroisuutta ja jaettua vastuunkantoa. Yleensä käy niin että mieheni kävelee pois tilanteesta, kääntää selän. Hän ei halua keskustella, eikä osaa tai ymmärrä tai halua näitä edellä mainittuja asioita. Mielestäni nämä ovat parisuhteessa täysin tavallisia juttuja. Joten keskustelu on nyt kokeiltu, moneen kertaan.
Ymmärrän että valinta ja vastuu tekemisistäni on minun, eiköhän se ole aikuiselle selvä asia. Kotona ja liitossani valinnat ja vastuut ovat myös minun, mieheni ei ota osaa mihinkään valintaan, eikä ota vastuuta mistään. Siksi eroaminen on vaikeaa, siksi ajatus lasten jättämisestä tämän miehen kassa edes päiväksi olisi vastuutonta minulta. Siksi tämä surkea liitto todennäköisesti jatkuu kunnes lapset lähtevät opiskelemaan.
En halua tämän kuulostavan selittelyltä, vaan tämä on yksi näkökulma tähän keskusteluun.
Kannattelen yksin perhettä, jossa minulla ei ole kykeneväistä puolisoa, eikä lapsilla kykeneväistä isää. En halua draamaa, enkä mitään kiinni jäämisen jännitystä, vain aikuista seuraa, keskustelua ja edes kerran sitä että olisin huomioitu aikuisena naisena, enkä pelkkänä huolenpitäjänä.
Vielä loppuun sekin seikka, että mieheni ei hoida itse sairauttaan, eikä ymmärrä kuinka paljon se vaikuttaa perheessä meihin kaikkiin. Kompensoin tätä jatkuvasti lapsillemme.
Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää todella mitä kenenkin kotona tapahtuum
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen kylmä nainen kommentoi vielä:
Pettäminen ja kylmä käytös ovat siinä mielessä hieman eri asioita, että toinen on olosuhteiden pakottama asia ja toinen on seurausta omista tietoisista valinnoista ja tilanteisiin hakeutumisesta. Jos parisuhde on p*rseestä ja ketuttaa, mutta saman katon alla ja samassa sängyssä on sinniteltävä, eipä siinä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin se kylmä käytös. Se on vain aikalisän ottamista ja selviytymistä. Harva pystyy feikkaamaan iloista ja tyytyväistä, jos sisällä kiehuu. Sen sijaan ei pitäisi olla mikään ongelma pitää housuja jalassa.
Kumpi nyt siis on kumpi? Kylmyys olosuhteiden pakosta ja pettäminen tietoinen valinta? Vai toisinpäin? Molempia olen kuullut.
Kylmyys voi olla just se syy siihen miksi parisuhde on p*seestä. Oletkos kylmäkkö sitä tullut miettineeksi? Jos taas kylmyys on kostoa jostain suhteen tai puolison muusta ongelmasta, niin ihan yhtä tietoista toisen loukkaamistahan se silloin vähintään on kuin pettäminen. Plus että pettäminen jossain tapauksessa on kaikkea muuta kuin tietoista ja harkittua. Se voi olla täysin hetkellinen ympäripäissään hairahdus olosuhteiden olessa otolliset ja jonkun ulkopuolisen tehdessä aloite. Kukaan ulkopuolinen tuskin tulee kotiin käskemään olla kylmä tai vihamielinen sille omalle valitulle puolisolle.
No eikö se nyt ole todennäköisemmin se vallitseva olosuhde, että pariskunta asuu yhdessä ja siellä on esimerkiksi lapsi. Harvalla pariskunnalla taitaa olla arkea sellainen olosuhde, että nukutaan alasti samassa sängyssä jonkun ventovieraan ihmisen kanssa ja vahingossa penis luiskahtaa vaginaan? Kyllä tällaisiin olosuhteisiin yleensä pitää jotenkin tietoisesti hakeutua.
Ja miten siis olosuhteiden pakko on se kylmyys yhtään sen enempää? Miten toisen hyljeksintä, vähättely, sivuuttaminen tapahtuu yhtään sen enemmän vahingossa kuin mainitsemasi luiskahdus? Jos olet jo sen naimasi ventovieraan kanssa sängyssä alasti ja se kaipaisi vimmatusti silittelyä tai ehkä jopa sitä penistä vaginaan, ja sen sanookin, mutta käännät kylkeä ja pieraiset, ilta toisensa jälkeen, niin ihan yhtä kaukana se on vahingosta kuin luiskahduskin.
Jos elämä on noin vaikeaa sen toisen kanssa, niin miksi ei sitten vaan suoraan eroa? Ei huono käytös tosiaan koskaan ole pakko. Ei pettäminen, ei piereskely toista päin, eikä vähättely.
Mikä saa ihmisen olemaan toisen kanssa jos elämä on tuollaista? Pettämistä, vähättelyä, päin piereskelyä.
Lapset näköjään ja heidän takiaan sitten ollaan valmiita kärsimään ja tekemään vaikka millaista itsensä kiusaamista toisen toimesta ja itse kaikenlaista kyseenalaista toimintaa. Eikö ihminen koe ansaitsevansa jotain parempaa kuin tuon näköisen elämän?
Ihmiset kärsivät aivan liian kauan. Jos elämä on niin huonoa, että sen takia joutuu pettämään, niin ehkä olisi tosiaan aika erota. Ei lisätä pettämistä tai kylmyyttä.Taas tää sama aivopieru:”miksei vaan suoraan eroa?”
Siksi, kun joillain on sellaisia vaikuttimia, kuin sitoutuminen, arvot, perhe, tunteet, myös taloudellinen pärjääminen, jne. Ei ekasta vastoinkäymisestä anneta periksi vaan uskotaan, toivotaan ja rakastetaan, yritetään korjata, sopeutua ja kestää jne. Parisuhde on monille merkittävä asia, ei kuin pieneksi jäänyt ja kulahtanut vaate joka vaihdetaan uuteen koska tahansa kun alkaa vähän tympiä.
"sitoutuminen, arvot, perhe, tunteet, myös taloudellinen pärjääminen"
Noita kai nimenomaan tuhotaan pettämisellä.
No juurikin näin, tuntuu aivan absurdilta että pettämistä puolustellaan noilla tekijöillä. Pettämistä seuraava ero kun on usein vielä erityisen riitaisa. Helpompi olisi erota silloin kun se pystytään vielä tekemään sivistyneesti. Etenkin jos kuviossa on lapsia.
Miten erotaan sivistyneesti ihmisestä, joka ei tunnusta tai tunnista parisuhteessa olevan mitään pielessä? Joka ei ota vakavasti vaan nauraa tuhahtelee vaatimuksille muuttaa asioita tai ilmoitukselle erohalukkuudesta? Joka samaan aikaan sitten toisaalta on vaikkapa henkisen väkivallan harjoittaja ja laatii uhkauksia tehdä pahaa itselleen tai toisille?
Pettäminen on yksi ratkaisu, koska se saa tuollaisenkin ymmärtämään, että loppu on ihan oikeasti nyt käsillä. Empatiaton ei käsitä toisen näkökulmaa, mutta ymmärtää konkreettisena sen, kun itseen sattuu.
Kyllä se viesti menee perille ihan silläkin, että lyö paperit kouraan ja pyytää nimmaria. Ei niitä ole pakko palauttaa jos toinen herääkin ja haluaa vielä yrittää. Pettäminen nyt harvemmin on kovin toimiva viimeinen herättely jos sitä hakee. Jos taas hakee nimenomaan sitä eroa, niin sittenhän ne paperit voi vaan palauttaa, eiköhän se siinä vaiheessa toiselle selkene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä... jos et halua puolisoasi enää, et koske, et halaa, et pussaa... miksi suutut jos hän tekee sitä jonkun muun kanssa. Sehän ei ole sinulta pois, koska et sitä itse ole halunnut?
Kuka täyspäinen mies tai nainen tosissaan kuvittelee että puolisolle kelpaa elää loppuelämä ilman hellyytyä ja seksiä ihmisen kanssa jota inhottaa tämän kosketus?
Tottakai pitäisi erota ennenkuin pettää, mutta pettäjän itsetunto tällaisessa tapauksessa on täysin kylmän puolison lyttäämä ja ehkä vasta toinen mies tai nainen on saanut sen taas sen verran kasaan että löytyy voimia sanoa asiasta ja erota. Puolison kylmyys ja hellyyden kieltäminen on henkistä väkivaltaa. Erittäin raakaa ja tuhoavaa sellaista. Miltä tuntuisi kun joka päivä se rakkain ihminen ilmaisee sinun olevan ällöttävä ja vastenmielinen mitättömyys?Etkö lukenut tätä ketjua? Puoliso on kaiken kylmyyden ja henkisen väkivallan ansainnut. Mutta pettämistä ei ansaitse kukaan. Se on jollain tapaa pahempaa kuin mikään mitä tämä alistettu puoliso on koskaan kokenut.
Luin :)
En tosiaan ymmärrä tätä logiikkaa, että pettäminen olisi jotenkin pahempaa kuin vuosien jatkuva henkinen väkivalta. Rehellisesti sanottuna, mieluummin kuulisin puolison pettäneen minua kerran kuin että hän kylmenisi minua kohtaan, ei enää koskisi eikä sietäisi kosketustani. Se pettäminen on minusta pienempi petos, kylmyys taas olisi kaikkien lupausten rikkomista ja kaiken yhdessä rakennetun tuhoamista. Siitä en toipuisi ehjänä enää jatkamaan samassa parisuhteessa.Ja tässä kohtaa sopii miettiä miksi siedät vuosia huonoa kohtelua ennemmin kuin eroat. Pettämällä vaan lisäät pahaa oloa ja sotkua.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Hyvissä suhteissa, vaikka sitten vuosikymmeniä kestäneissä ei puhuta sinnittelystä, ei kaikkensa yrittämisestä, eikä kaikkensa tekemisestä. Sellainen suhde ei ole hyvä, jossa ajattelet, että minun on tehtävä kaikkeni, etten kävele tuosta ovesta ulos. Tai etten sinnittelee nyt tämänkin asian yli.
Jossain pikkulasten uhmaiän kohdalla, ehkä sen lapsen kohdalla voi miettiä jotain tuollaista, mutta kahden aikuisen parisuhteessa ei tuollaisia vaiheita pitäisi tavallisesti olla. Ellei kyse ole jostain sairaudesta. Millaiset puolisot tekevät toiselle sen elämän sinnittelemiseksi ja pakottavat toisen antamaan ja kestämään kaikkensa?Hölmömpikin ymmärtää että keskustelu ei lähtökohtaisesti koske hyviä suhteita. Siis jos sillä tarkoitetaan kestävää molemmille kaiken tarjoavaa tasavertaista suhdetta, jossa ongelmat saadaan käsiteltyä.
Luulisi, että hölmömpikin ymmärtää ettei mätiä omenoita kannata säilyttää kellarissaan. Miksi ihmiset sinnittelevät pitääkseen kasassa jotain huonoa?
Löytyy jopa enemmän ymmärrystä näille pettäjille, jotka pettävät hetken huumassa. Mutta miksi ihmeessä huonossa suhteessa oleva tekee sitä? Eikö se olisi jo paljon helpompaa ja kivuttomampaa erota kokonaan ja alkaa elämään hyvää elämää?Harva parisuhde on absoluuttisen huono. On toki sellaisia, jossa vakavasti åpäihdeongelmainen persoonallisuushäiriöinen pahoinpitelee ja riistää kaikin tavoin. Silloin onkin tosi helppo lähteä siltä osin kuin pääsee irti konkreettisesta vankeudesta ilman hengenlähtöä. Itse tehdyt siteet on paljon vaikeampi murtaa. Jos suhteessa on omasta halustaan ja näkee siinä paljon säilyttämisen arvoista, vakaviakin epäkohtia on yllättävän helppo sietää.
Harva parisuhde on absoluuttisen täydellinenkään. ei ole täydellistä ihmistä ja pitkässä suhteessa aina on jotain pientä, olisi utopistista tavoitella täydellisyyttä. Niinpä realistinen ihminen tajuaa, että aina on hyvää ja aina on pahaa, ja suhde on riittävän hyvä niin pitkään kuin hyvä kokonaisuutena tuntuu enemmän säilyttämisen arvoiselta kuin paha eroon pääsemisen arvoiselta.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Voitko lopettaa samojen viestien spämmäämisen ja keksiä jotain uutta sanottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä... jos et halua puolisoasi enää, et koske, et halaa, et pussaa... miksi suutut jos hän tekee sitä jonkun muun kanssa. Sehän ei ole sinulta pois, koska et sitä itse ole halunnut?
Kuka täyspäinen mies tai nainen tosissaan kuvittelee että puolisolle kelpaa elää loppuelämä ilman hellyytyä ja seksiä ihmisen kanssa jota inhottaa tämän kosketus?
Tottakai pitäisi erota ennenkuin pettää, mutta pettäjän itsetunto tällaisessa tapauksessa on täysin kylmän puolison lyttäämä ja ehkä vasta toinen mies tai nainen on saanut sen taas sen verran kasaan että löytyy voimia sanoa asiasta ja erota. Puolison kylmyys ja hellyyden kieltäminen on henkistä väkivaltaa. Erittäin raakaa ja tuhoavaa sellaista. Miltä tuntuisi kun joka päivä se rakkain ihminen ilmaisee sinun olevan ällöttävä ja vastenmielinen mitättömyys?Etkö lukenut tätä ketjua? Puoliso on kaiken kylmyyden ja henkisen väkivallan ansainnut. Mutta pettämistä ei ansaitse kukaan. Se on jollain tapaa pahempaa kuin mikään mitä tämä alistettu puoliso on koskaan kokenut.
Luin :)
En tosiaan ymmärrä tätä logiikkaa, että pettäminen olisi jotenkin pahempaa kuin vuosien jatkuva henkinen väkivalta. Rehellisesti sanottuna, mieluummin kuulisin puolison pettäneen minua kerran kuin että hän kylmenisi minua kohtaan, ei enää koskisi eikä sietäisi kosketustani. Se pettäminen on minusta pienempi petos, kylmyys taas olisi kaikkien lupausten rikkomista ja kaiken yhdessä rakennetun tuhoamista. Siitä en toipuisi ehjänä enää jatkamaan samassa parisuhteessa.Ja tässä kohtaa sopii miettiä miksi siedät vuosia huonoa kohtelua ennemmin kuin eroat. Pettämällä vaan lisäät pahaa oloa ja sotkua.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Onko sinusta "eroa ennenkuin petät" sama asia kuin "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa"? Eli toisin sanoen sinusta on ihan ymmärrettävää pettää vain siksi ettei jonain päivänä ole kivaa? Ja sinä katsot oikeudeksesi sättiä muita sitoutumiskyvyn puutteesta?
Sinua sätin ymmärryskyvyn puutteesta ja sanojen suuhun tunkemisesta. Oikeutetusti.
Päinvastoin, minähän ymmärsin varsin hyvin tuon "eroa heti, jos ei jonain päivänä ole kivaa" -olkinukkesi. Se nyt vaan sattuu olemaan juuri sitä - olkinukke. Kukaan ei ole sanonut, että pitäisi jättää heti jos ei ole kivaa. Mutta tässä ketjussa pettämistä puolustellaan vuosikausien kylmyydellä ja henkisellä väkivallalla. Näihin viesteihin vastataan, että olisi pitänyt erota ensin. Tämän sinä haluat sitten vääntää muotoon "eroa heti, jos ei jonain päivänä ole kivaa".
Se ei ole olkinukke vaan looginen seuraus.
"miksi siedät vuosia huonoa kohtelua ennemmin kuin eroat" on kysymys.
Kukaan ei ennalta suunnittele sietävänsä vuosia huonoa kohtelua. Ne vuodet koostuvat aina yksittäisistä päivistä ja päivät hetkistä, yksittäisistä vuorovaikutustilanteista ja hetkellisistä vallitsevista tunteista. Vuosien kurjuus voidaan todeta vasta jälkeenpäin. Silloin sitä ei ole mahdollista tehdä tapahtumattomaksi päättämällä erota ennenkuin ne vuodet kurjuudessa kuluvat. Se tapahtui jo. Menneeseen ei voida palata ja historiaa muuttaa. Vastaus kysymykseen "miksi siedät vuosia" on juuri siinä; kun heti ensimmäisessä ikävän tunteen hetkessä ei päätä erota, eikä seuraavassa ensimmäisessä, eikä minään niiden vuosien aikana tulevista ensimmäisistä hetkistä kurjuutta, niin sitten siinä vain käy niin.
Pettäminen on seurausta tuosta tapahtumaketjusta. Ei valinta joka tehdään joskus ennenkuin se on tapahtunut. Yksikään ihminen ei laita vastakkain eroamista ennen kurjuutta vs. vuosien kurjuus ja pettäminen. Ei yksikään. Ikinä. Väärä vastakkainasettelu on virheellinen argumentti ja logiikkavirhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä... jos et halua puolisoasi enää, et koske, et halaa, et pussaa... miksi suutut jos hän tekee sitä jonkun muun kanssa. Sehän ei ole sinulta pois, koska et sitä itse ole halunnut?
Kuka täyspäinen mies tai nainen tosissaan kuvittelee että puolisolle kelpaa elää loppuelämä ilman hellyytyä ja seksiä ihmisen kanssa jota inhottaa tämän kosketus?
Tottakai pitäisi erota ennenkuin pettää, mutta pettäjän itsetunto tällaisessa tapauksessa on täysin kylmän puolison lyttäämä ja ehkä vasta toinen mies tai nainen on saanut sen taas sen verran kasaan että löytyy voimia sanoa asiasta ja erota. Puolison kylmyys ja hellyyden kieltäminen on henkistä väkivaltaa. Erittäin raakaa ja tuhoavaa sellaista. Miltä tuntuisi kun joka päivä se rakkain ihminen ilmaisee sinun olevan ällöttävä ja vastenmielinen mitättömyys?Etkö lukenut tätä ketjua? Puoliso on kaiken kylmyyden ja henkisen väkivallan ansainnut. Mutta pettämistä ei ansaitse kukaan. Se on jollain tapaa pahempaa kuin mikään mitä tämä alistettu puoliso on koskaan kokenut.
Luin :)
En tosiaan ymmärrä tätä logiikkaa, että pettäminen olisi jotenkin pahempaa kuin vuosien jatkuva henkinen väkivalta. Rehellisesti sanottuna, mieluummin kuulisin puolison pettäneen minua kerran kuin että hän kylmenisi minua kohtaan, ei enää koskisi eikä sietäisi kosketustani. Se pettäminen on minusta pienempi petos, kylmyys taas olisi kaikkien lupausten rikkomista ja kaiken yhdessä rakennetun tuhoamista. Siitä en toipuisi ehjänä enää jatkamaan samassa parisuhteessa.Ja tässä kohtaa sopii miettiä miksi siedät vuosia huonoa kohtelua ennemmin kuin eroat. Pettämällä vaan lisäät pahaa oloa ja sotkua.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Hyvissä suhteissa, vaikka sitten vuosikymmeniä kestäneissä ei puhuta sinnittelystä, ei kaikkensa yrittämisestä, eikä kaikkensa tekemisestä. Sellainen suhde ei ole hyvä, jossa ajattelet, että minun on tehtävä kaikkeni, etten kävele tuosta ovesta ulos. Tai etten sinnittelee nyt tämänkin asian yli.
Jossain pikkulasten uhmaiän kohdalla, ehkä sen lapsen kohdalla voi miettiä jotain tuollaista, mutta kahden aikuisen parisuhteessa ei tuollaisia vaiheita pitäisi tavallisesti olla. Ellei kyse ole jostain sairaudesta. Millaiset puolisot tekevät toiselle sen elämän sinnittelemiseksi ja pakottavat toisen antamaan ja kestämään kaikkensa?Hölmömpikin ymmärtää että keskustelu ei lähtökohtaisesti koske hyviä suhteita. Siis jos sillä tarkoitetaan kestävää molemmille kaiken tarjoavaa tasavertaista suhdetta, jossa ongelmat saadaan käsiteltyä.
Luulisi, että hölmömpikin ymmärtää ettei mätiä omenoita kannata säilyttää kellarissaan. Miksi ihmiset sinnittelevät pitääkseen kasassa jotain huonoa?
Löytyy jopa enemmän ymmärrystä näille pettäjille, jotka pettävät hetken huumassa. Mutta miksi ihmeessä huonossa suhteessa oleva tekee sitä? Eikö se olisi jo paljon helpompaa ja kivuttomampaa erota kokonaan ja alkaa elämään hyvää elämää?Harva parisuhde on absoluuttisen huono. On toki sellaisia, jossa vakavasti åpäihdeongelmainen persoonallisuushäiriöinen pahoinpitelee ja riistää kaikin tavoin. Silloin onkin tosi helppo lähteä siltä osin kuin pääsee irti konkreettisesta vankeudesta ilman hengenlähtöä. Itse tehdyt siteet on paljon vaikeampi murtaa. Jos suhteessa on omasta halustaan ja näkee siinä paljon säilyttämisen arvoista, vakaviakin epäkohtia on yllättävän helppo sietää.
Harva parisuhde on absoluuttisen täydellinenkään. ei ole täydellistä ihmistä ja pitkässä suhteessa aina on jotain pientä, olisi utopistista tavoitella täydellisyyttä. Niinpä realistinen ihminen tajuaa, että aina on hyvää ja aina on pahaa, ja suhde on riittävän hyvä niin pitkään kuin hyvä kokonaisuutena tuntuu enemmän säilyttämisen arvoiselta kuin paha eroon pääsemisen arvoiselta.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Voitko lopettaa samojen viestien spämmäämisen ja keksiä jotain uutta sanottavaa.
Sinultahan tässä näemmä sanottava loppui, tai sitten et vaan osaa lukea.
No ei, en aio sinun pyynnöstäsi lakata esittämästä omia perusteltuja mielipiteitäni avoimelle keskustelupalstalle. en vaikka moraalikiukkusi kuinka kivistelisi päätä sisäpuolelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettämistä tapahtuu usein hyvissäkin, läheisissä suhteissa, ei tuollaisissa pystyynkuolleissa. Kyllä silloin syy on yksin pettäjässä, silkkaa itsekkyyttä.
Tuollainen aloituksen pystyyn kuollut painajainen joutaakin loppua, tosin ratkaisun pitäisi kuitenkin olla ero, ei pettäminen. Mutta ei sen niin väliä, vaikka se olisi pettämisen kautta ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen kylmä nainen kommentoi vielä:
Pettäminen ja kylmä käytös ovat siinä mielessä hieman eri asioita, että toinen on olosuhteiden pakottama asia ja toinen on seurausta omista tietoisista valinnoista ja tilanteisiin hakeutumisesta. Jos parisuhde on p*rseestä ja ketuttaa, mutta saman katon alla ja samassa sängyssä on sinniteltävä, eipä siinä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin se kylmä käytös. Se on vain aikalisän ottamista ja selviytymistä. Harva pystyy feikkaamaan iloista ja tyytyväistä, jos sisällä kiehuu. Sen sijaan ei pitäisi olla mikään ongelma pitää housuja jalassa.
Kumpi nyt siis on kumpi? Kylmyys olosuhteiden pakosta ja pettäminen tietoinen valinta? Vai toisinpäin? Molempia olen kuullut.
Kylmyys voi olla just se syy siihen miksi parisuhde on p*seestä. Oletkos kylmäkkö sitä tullut miettineeksi? Jos taas kylmyys on kostoa jostain suhteen tai puolison muusta ongelmasta, niin ihan yhtä tietoista toisen loukkaamistahan se silloin vähintään on kuin pettäminen. Plus että pettäminen jossain tapauksessa on kaikkea muuta kuin tietoista ja harkittua. Se voi olla täysin hetkellinen ympäripäissään hairahdus olosuhteiden olessa otolliset ja jonkun ulkopuolisen tehdessä aloite. Kukaan ulkopuolinen tuskin tulee kotiin käskemään olla kylmä tai vihamielinen sille omalle valitulle puolisolle.
No eikö se nyt ole todennäköisemmin se vallitseva olosuhde, että pariskunta asuu yhdessä ja siellä on esimerkiksi lapsi. Harvalla pariskunnalla taitaa olla arkea sellainen olosuhde, että nukutaan alasti samassa sängyssä jonkun ventovieraan ihmisen kanssa ja vahingossa penis luiskahtaa vaginaan? Kyllä tällaisiin olosuhteisiin yleensä pitää jotenkin tietoisesti hakeutua.
Ja miten siis olosuhteiden pakko on se kylmyys yhtään sen enempää? Miten toisen hyljeksintä, vähättely, sivuuttaminen tapahtuu yhtään sen enemmän vahingossa kuin mainitsemasi luiskahdus? Jos olet jo sen naimasi ventovieraan kanssa sängyssä alasti ja se kaipaisi vimmatusti silittelyä tai ehkä jopa sitä penistä vaginaan, ja sen sanookin, mutta käännät kylkeä ja pieraiset, ilta toisensa jälkeen, niin ihan yhtä kaukana se on vahingosta kuin luiskahduskin.
Jos elämä on noin vaikeaa sen toisen kanssa, niin miksi ei sitten vaan suoraan eroa? Ei huono käytös tosiaan koskaan ole pakko. Ei pettäminen, ei piereskely toista päin, eikä vähättely.
Mikä saa ihmisen olemaan toisen kanssa jos elämä on tuollaista? Pettämistä, vähättelyä, päin piereskelyä.
Lapset näköjään ja heidän takiaan sitten ollaan valmiita kärsimään ja tekemään vaikka millaista itsensä kiusaamista toisen toimesta ja itse kaikenlaista kyseenalaista toimintaa. Eikö ihminen koe ansaitsevansa jotain parempaa kuin tuon näköisen elämän?
Ihmiset kärsivät aivan liian kauan. Jos elämä on niin huonoa, että sen takia joutuu pettämään, niin ehkä olisi tosiaan aika erota. Ei lisätä pettämistä tai kylmyyttä.Taas tää sama aivopieru:”miksei vaan suoraan eroa?”
Siksi, kun joillain on sellaisia vaikuttimia, kuin sitoutuminen, arvot, perhe, tunteet, myös taloudellinen pärjääminen, jne. Ei ekasta vastoinkäymisestä anneta periksi vaan uskotaan, toivotaan ja rakastetaan, yritetään korjata, sopeutua ja kestää jne. Parisuhde on monille merkittävä asia, ei kuin pieneksi jäänyt ja kulahtanut vaate joka vaihdetaan uuteen koska tahansa kun alkaa vähän tympiä.
"sitoutuminen, arvot, perhe, tunteet, myös taloudellinen pärjääminen"
Noita kai nimenomaan tuhotaan pettämisellä.
No juurikin näin, tuntuu aivan absurdilta että pettämistä puolustellaan noilla tekijöillä. Pettämistä seuraava ero kun on usein vielä erityisen riitaisa. Helpompi olisi erota silloin kun se pystytään vielä tekemään sivistyneesti. Etenkin jos kuviossa on lapsia.
Miten erotaan sivistyneesti ihmisestä, joka ei tunnusta tai tunnista parisuhteessa olevan mitään pielessä? Joka ei ota vakavasti vaan nauraa tuhahtelee vaatimuksille muuttaa asioita tai ilmoitukselle erohalukkuudesta? Joka samaan aikaan sitten toisaalta on vaikkapa henkisen väkivallan harjoittaja ja laatii uhkauksia tehdä pahaa itselleen tai toisille?
Pettäminen on yksi ratkaisu, koska se saa tuollaisenkin ymmärtämään, että loppu on ihan oikeasti nyt käsillä. Empatiaton ei käsitä toisen näkökulmaa, mutta ymmärtää konkreettisena sen, kun itseen sattuu.
Kyllä se viesti menee perille ihan silläkin, että lyö paperit kouraan ja pyytää nimmaria. Ei niitä ole pakko palauttaa jos toinen herääkin ja haluaa vielä yrittää. Pettäminen nyt harvemmin on kovin toimiva viimeinen herättely jos sitä hakee. Jos taas hakee nimenomaan sitä eroa, niin sittenhän ne paperit voi vaan palauttaa, eiköhän se siinä vaiheessa toiselle selkene.
Ei muuten välttämättä mene. Ei se asia siitä muuksi muutu esittipä sen sanallisen sijaan paperille kirjattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen kylmä nainen kommentoi vielä:
Pettäminen ja kylmä käytös ovat siinä mielessä hieman eri asioita, että toinen on olosuhteiden pakottama asia ja toinen on seurausta omista tietoisista valinnoista ja tilanteisiin hakeutumisesta. Jos parisuhde on p*rseestä ja ketuttaa, mutta saman katon alla ja samassa sängyssä on sinniteltävä, eipä siinä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin se kylmä käytös. Se on vain aikalisän ottamista ja selviytymistä. Harva pystyy feikkaamaan iloista ja tyytyväistä, jos sisällä kiehuu. Sen sijaan ei pitäisi olla mikään ongelma pitää housuja jalassa.
Kumpi nyt siis on kumpi? Kylmyys olosuhteiden pakosta ja pettäminen tietoinen valinta? Vai toisinpäin? Molempia olen kuullut.
Kylmyys voi olla just se syy siihen miksi parisuhde on p*seestä. Oletkos kylmäkkö sitä tullut miettineeksi? Jos taas kylmyys on kostoa jostain suhteen tai puolison muusta ongelmasta, niin ihan yhtä tietoista toisen loukkaamistahan se silloin vähintään on kuin pettäminen. Plus että pettäminen jossain tapauksessa on kaikkea muuta kuin tietoista ja harkittua. Se voi olla täysin hetkellinen ympäripäissään hairahdus olosuhteiden olessa otolliset ja jonkun ulkopuolisen tehdessä aloite. Kukaan ulkopuolinen tuskin tulee kotiin käskemään olla kylmä tai vihamielinen sille omalle valitulle puolisolle.
No eikö se nyt ole todennäköisemmin se vallitseva olosuhde, että pariskunta asuu yhdessä ja siellä on esimerkiksi lapsi. Harvalla pariskunnalla taitaa olla arkea sellainen olosuhde, että nukutaan alasti samassa sängyssä jonkun ventovieraan ihmisen kanssa ja vahingossa penis luiskahtaa vaginaan? Kyllä tällaisiin olosuhteisiin yleensä pitää jotenkin tietoisesti hakeutua.
Ja miten siis olosuhteiden pakko on se kylmyys yhtään sen enempää? Miten toisen hyljeksintä, vähättely, sivuuttaminen tapahtuu yhtään sen enemmän vahingossa kuin mainitsemasi luiskahdus? Jos olet jo sen naimasi ventovieraan kanssa sängyssä alasti ja se kaipaisi vimmatusti silittelyä tai ehkä jopa sitä penistä vaginaan, ja sen sanookin, mutta käännät kylkeä ja pieraiset, ilta toisensa jälkeen, niin ihan yhtä kaukana se on vahingosta kuin luiskahduskin.
Jos elämä on noin vaikeaa sen toisen kanssa, niin miksi ei sitten vaan suoraan eroa? Ei huono käytös tosiaan koskaan ole pakko. Ei pettäminen, ei piereskely toista päin, eikä vähättely.
Mikä saa ihmisen olemaan toisen kanssa jos elämä on tuollaista? Pettämistä, vähättelyä, päin piereskelyä.
Lapset näköjään ja heidän takiaan sitten ollaan valmiita kärsimään ja tekemään vaikka millaista itsensä kiusaamista toisen toimesta ja itse kaikenlaista kyseenalaista toimintaa. Eikö ihminen koe ansaitsevansa jotain parempaa kuin tuon näköisen elämän?
Ihmiset kärsivät aivan liian kauan. Jos elämä on niin huonoa, että sen takia joutuu pettämään, niin ehkä olisi tosiaan aika erota. Ei lisätä pettämistä tai kylmyyttä.Taas tää sama aivopieru:”miksei vaan suoraan eroa?”
Siksi, kun joillain on sellaisia vaikuttimia, kuin sitoutuminen, arvot, perhe, tunteet, myös taloudellinen pärjääminen, jne. Ei ekasta vastoinkäymisestä anneta periksi vaan uskotaan, toivotaan ja rakastetaan, yritetään korjata, sopeutua ja kestää jne. Parisuhde on monille merkittävä asia, ei kuin pieneksi jäänyt ja kulahtanut vaate joka vaihdetaan uuteen koska tahansa kun alkaa vähän tympiä.
Miten olisi itsensä kunnioittaminen ja arvostaminen? Jos sen pettämisen syyksi laitetaan, että toinen kohteli minua vuosia todella huonosti, niin pakostahan herää kysymys, että kuinka paljon siinä vaakakupissa painaa se itsensä arvostaminen. No, eipä kovin paljoakaan, jos ainoaksi ratkaisuksi jää salaa sutinoida jonkun toisen kanssa. Arvot ja perhe? Eli homma saadaan näyttämään kivalta naapureille ja sukulaisille.
Käytänössä ihan kulissia nuo arvot tuon tyyppisissä suhteissa, jossa toinen pettää ja toinen harrastaa henkistä väkivaltaa, mutta yhdessä pysytään, koska arvot ja ”onnellinen perhe”.Itsensä kunnioittaminen ja arvostaminen saattaa olla juuri se syy ja tavoite, miksi petoksen teille lähdetään. Viimeinkin rohjetaan irroittautua toisen ikeestä ja tavoitella omaa onnea, sitä, minkä mielestään ansaitsee.
Tuolla logiikalla voisi oikeuttaa vaikka mitä. Varastan auton, koska ansaitsen kunnollisen auton.
Moraalisesti väärin, mutta sillä osoitan, että olen jonkun arvoinen. Jonkun toisen auton tai jonkun oman suhteen ulkopuolisen salapanon.
”Salapano- koska olen sen arvoinen”. Tässä vaiheessa, jopa se ” en tiedä edes miksi petin” alkaa kuulostamaan järkevämmältä.
Sinulle ei siis vielä tässä vaiheessa keskustelua ole avautunut, että kukaan täällä ei ole ollut oikeuttamassa pettämistä? Ei ihme, että keskustelu on vaikeaa kun yksi luulee ihan omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Palasin vielä kommentoimaan, olen se nainen, jolla neurologisesti sairas mies. Mielenkiintoinen keskustelu, mutta todellakin välillä mustavalkoinen maailmankuva vallalla.
Toki olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa, lukemattomia kertoja. Kertonut asiallisesti omista ja lasten tarpeista, pyytänyt vastakaikua ja vastavuoroisuutta ja jaettua vastuunkantoa. Yleensä käy niin että mieheni kävelee pois tilanteesta, kääntää selän. Hän ei halua keskustella, eikä osaa tai ymmärrä tai halua näitä edellä mainittuja asioita. Mielestäni nämä ovat parisuhteessa täysin tavallisia juttuja. Joten keskustelu on nyt kokeiltu, moneen kertaan.
Ymmärrän että valinta ja vastuu tekemisistäni on minun, eiköhän se ole aikuiselle selvä asia. Kotona ja liitossani valinnat ja vastuut ovat myös minun, mieheni ei ota osaa mihinkään valintaan, eikä ota vastuuta mistään. Siksi eroaminen on vaikeaa, siksi ajatus lasten jättämisestä tämän miehen kassa edes päiväksi olisi vastuutonta minulta. Siksi tämä surkea liitto todennäköisesti jatkuu kunnes lapset lähtevät opiskelemaan.
En halua tämän kuulostavan selittelyltä, vaan tämä on yksi näkökulma tähän keskusteluun.
Kannattelen yksin perhettä, jossa minulla ei ole kykeneväistä puolisoa, eikä lapsilla kykeneväistä isää. En halua draamaa, enkä mitään kiinni jäämisen jännitystä, vain aikuista seuraa, keskustelua ja edes kerran sitä että olisin huomioitu aikuisena naisena, enkä pelkkänä huolenpitäjänä.
Vielä loppuun sekin seikka, että mieheni ei hoida itse sairauttaan, eikä ymmärrä kuinka paljon se vaikuttaa perheessä meihin kaikkiin. Kompensoin tätä jatkuvasti lapsillemme.
Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää todella mitä kenenkin kotona tapahtuum
Oletko varma että mies edes haluaisi viettää lasten kanssa aikaa eron jälkeen? Siitä on kuitenkin vaivaa ja jos hän ei halua tehdä mitään. Sanoisin tuohon tilanteeseen että anna mennä, mutta senkin jälkeen jää kyllä harmittamaan puolestasi. Joku sivukadunsuhdekkin on kuitenkin niin sotkuinen, ei se välttämättä tuo onnea. Ja vaikea löytää ketään sellaista siihen joka oikeasti välittäisi sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas en ymmärrä koko hysteriaa jonkun pettämisen takia. Evvk. Kunhan mun mies on hyvä isä lapsille ja mulle mukava ja kantaa kortensa kekoon, niin aivan sama mulle, jos kävis kiksauttaas jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen kylmä nainen kommentoi vielä:
Pettäminen ja kylmä käytös ovat siinä mielessä hieman eri asioita, että toinen on olosuhteiden pakottama asia ja toinen on seurausta omista tietoisista valinnoista ja tilanteisiin hakeutumisesta. Jos parisuhde on p*rseestä ja ketuttaa, mutta saman katon alla ja samassa sängyssä on sinniteltävä, eipä siinä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin se kylmä käytös. Se on vain aikalisän ottamista ja selviytymistä. Harva pystyy feikkaamaan iloista ja tyytyväistä, jos sisällä kiehuu. Sen sijaan ei pitäisi olla mikään ongelma pitää housuja jalassa.
Kumpi nyt siis on kumpi? Kylmyys olosuhteiden pakosta ja pettäminen tietoinen valinta? Vai toisinpäin? Molempia olen kuullut.
Kylmyys voi olla just se syy siihen miksi parisuhde on p*seestä. Oletkos kylmäkkö sitä tullut miettineeksi? Jos taas kylmyys on kostoa jostain suhteen tai puolison muusta ongelmasta, niin ihan yhtä tietoista toisen loukkaamistahan se silloin vähintään on kuin pettäminen. Plus että pettäminen jossain tapauksessa on kaikkea muuta kuin tietoista ja harkittua. Se voi olla täysin hetkellinen ympäripäissään hairahdus olosuhteiden olessa otolliset ja jonkun ulkopuolisen tehdessä aloite. Kukaan ulkopuolinen tuskin tulee kotiin käskemään olla kylmä tai vihamielinen sille omalle valitulle puolisolle.
No eikö se nyt ole todennäköisemmin se vallitseva olosuhde, että pariskunta asuu yhdessä ja siellä on esimerkiksi lapsi. Harvalla pariskunnalla taitaa olla arkea sellainen olosuhde, että nukutaan alasti samassa sängyssä jonkun ventovieraan ihmisen kanssa ja vahingossa penis luiskahtaa vaginaan? Kyllä tällaisiin olosuhteisiin yleensä pitää jotenkin tietoisesti hakeutua.
Ja miten siis olosuhteiden pakko on se kylmyys yhtään sen enempää? Miten toisen hyljeksintä, vähättely, sivuuttaminen tapahtuu yhtään sen enemmän vahingossa kuin mainitsemasi luiskahdus? Jos olet jo sen naimasi ventovieraan kanssa sängyssä alasti ja se kaipaisi vimmatusti silittelyä tai ehkä jopa sitä penistä vaginaan, ja sen sanookin, mutta käännät kylkeä ja pieraiset, ilta toisensa jälkeen, niin ihan yhtä kaukana se on vahingosta kuin luiskahduskin.
Jos elämä on noin vaikeaa sen toisen kanssa, niin miksi ei sitten vaan suoraan eroa? Ei huono käytös tosiaan koskaan ole pakko. Ei pettäminen, ei piereskely toista päin, eikä vähättely.
Mikä saa ihmisen olemaan toisen kanssa jos elämä on tuollaista? Pettämistä, vähättelyä, päin piereskelyä.
Lapset näköjään ja heidän takiaan sitten ollaan valmiita kärsimään ja tekemään vaikka millaista itsensä kiusaamista toisen toimesta ja itse kaikenlaista kyseenalaista toimintaa. Eikö ihminen koe ansaitsevansa jotain parempaa kuin tuon näköisen elämän?
Ihmiset kärsivät aivan liian kauan. Jos elämä on niin huonoa, että sen takia joutuu pettämään, niin ehkä olisi tosiaan aika erota. Ei lisätä pettämistä tai kylmyyttä.Taas tää sama aivopieru:”miksei vaan suoraan eroa?”
Siksi, kun joillain on sellaisia vaikuttimia, kuin sitoutuminen, arvot, perhe, tunteet, myös taloudellinen pärjääminen, jne. Ei ekasta vastoinkäymisestä anneta periksi vaan uskotaan, toivotaan ja rakastetaan, yritetään korjata, sopeutua ja kestää jne. Parisuhde on monille merkittävä asia, ei kuin pieneksi jäänyt ja kulahtanut vaate joka vaihdetaan uuteen koska tahansa kun alkaa vähän tympiä.
Miten olisi itsensä kunnioittaminen ja arvostaminen? Jos sen pettämisen syyksi laitetaan, että toinen kohteli minua vuosia todella huonosti, niin pakostahan herää kysymys, että kuinka paljon siinä vaakakupissa painaa se itsensä arvostaminen. No, eipä kovin paljoakaan, jos ainoaksi ratkaisuksi jää salaa sutinoida jonkun toisen kanssa. Arvot ja perhe? Eli homma saadaan näyttämään kivalta naapureille ja sukulaisille.
Käytänössä ihan kulissia nuo arvot tuon tyyppisissä suhteissa, jossa toinen pettää ja toinen harrastaa henkistä väkivaltaa, mutta yhdessä pysytään, koska arvot ja ”onnellinen perhe”.Itsensä kunnioittaminen ja arvostaminen saattaa olla juuri se syy ja tavoite, miksi petoksen teille lähdetään. Viimeinkin rohjetaan irroittautua toisen ikeestä ja tavoitella omaa onnea, sitä, minkä mielestään ansaitsee.
Tuolla logiikalla voisi oikeuttaa vaikka mitä. Varastan auton, koska ansaitsen kunnollisen auton.
Moraalisesti väärin, mutta sillä osoitan, että olen jonkun arvoinen. Jonkun toisen auton tai jonkun oman suhteen ulkopuolisen salapanon.
”Salapano- koska olen sen arvoinen”. Tässä vaiheessa, jopa se ” en tiedä edes miksi petin” alkaa kuulostamaan järkevämmältä.
Sinun mielestäsi ei varmaan saa edes ostaa uutta autoa. Pitää olla sitoutunut siihen -86 vuoden corollaan kun sen on kerran hankkinut. Ei se ilkeyttään ole lähtemättä käyntiin pakkasessa, se nyt vain on sellainen ja jos näkisit vähän vaivaa ja tuuppaisit sen alamäkeen niin kyllä se ihan hyvin vielä menisi. Tai kyllähän sen lain mukaan saa vaihtaa, mutta huono ihminen olet silloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä... jos et halua puolisoasi enää, et koske, et halaa, et pussaa... miksi suutut jos hän tekee sitä jonkun muun kanssa. Sehän ei ole sinulta pois, koska et sitä itse ole halunnut?
Kuka täyspäinen mies tai nainen tosissaan kuvittelee että puolisolle kelpaa elää loppuelämä ilman hellyytyä ja seksiä ihmisen kanssa jota inhottaa tämän kosketus?
Tottakai pitäisi erota ennenkuin pettää, mutta pettäjän itsetunto tällaisessa tapauksessa on täysin kylmän puolison lyttäämä ja ehkä vasta toinen mies tai nainen on saanut sen taas sen verran kasaan että löytyy voimia sanoa asiasta ja erota. Puolison kylmyys ja hellyyden kieltäminen on henkistä väkivaltaa. Erittäin raakaa ja tuhoavaa sellaista. Miltä tuntuisi kun joka päivä se rakkain ihminen ilmaisee sinun olevan ällöttävä ja vastenmielinen mitättömyys?Etkö lukenut tätä ketjua? Puoliso on kaiken kylmyyden ja henkisen väkivallan ansainnut. Mutta pettämistä ei ansaitse kukaan. Se on jollain tapaa pahempaa kuin mikään mitä tämä alistettu puoliso on koskaan kokenut.
Luin :)
En tosiaan ymmärrä tätä logiikkaa, että pettäminen olisi jotenkin pahempaa kuin vuosien jatkuva henkinen väkivalta. Rehellisesti sanottuna, mieluummin kuulisin puolison pettäneen minua kerran kuin että hän kylmenisi minua kohtaan, ei enää koskisi eikä sietäisi kosketustani. Se pettäminen on minusta pienempi petos, kylmyys taas olisi kaikkien lupausten rikkomista ja kaiken yhdessä rakennetun tuhoamista. Siitä en toipuisi ehjänä enää jatkamaan samassa parisuhteessa.Ja tässä kohtaa sopii miettiä miksi siedät vuosia huonoa kohtelua ennemmin kuin eroat. Pettämällä vaan lisäät pahaa oloa ja sotkua.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Hyvissä suhteissa, vaikka sitten vuosikymmeniä kestäneissä ei puhuta sinnittelystä, ei kaikkensa yrittämisestä, eikä kaikkensa tekemisestä. Sellainen suhde ei ole hyvä, jossa ajattelet, että minun on tehtävä kaikkeni, etten kävele tuosta ovesta ulos. Tai etten sinnittelee nyt tämänkin asian yli.
Jossain pikkulasten uhmaiän kohdalla, ehkä sen lapsen kohdalla voi miettiä jotain tuollaista, mutta kahden aikuisen parisuhteessa ei tuollaisia vaiheita pitäisi tavallisesti olla. Ellei kyse ole jostain sairaudesta. Millaiset puolisot tekevät toiselle sen elämän sinnittelemiseksi ja pakottavat toisen antamaan ja kestämään kaikkensa?Hölmömpikin ymmärtää että keskustelu ei lähtökohtaisesti koske hyviä suhteita. Siis jos sillä tarkoitetaan kestävää molemmille kaiken tarjoavaa tasavertaista suhdetta, jossa ongelmat saadaan käsiteltyä.
Luulisi, että hölmömpikin ymmärtää ettei mätiä omenoita kannata säilyttää kellarissaan. Miksi ihmiset sinnittelevät pitääkseen kasassa jotain huonoa?
Löytyy jopa enemmän ymmärrystä näille pettäjille, jotka pettävät hetken huumassa. Mutta miksi ihmeessä huonossa suhteessa oleva tekee sitä? Eikö se olisi jo paljon helpompaa ja kivuttomampaa erota kokonaan ja alkaa elämään hyvää elämää?Harva parisuhde on absoluuttisen huono. On toki sellaisia, jossa vakavasti åpäihdeongelmainen persoonallisuushäiriöinen pahoinpitelee ja riistää kaikin tavoin. Silloin onkin tosi helppo lähteä siltä osin kuin pääsee irti konkreettisesta vankeudesta ilman hengenlähtöä. Itse tehdyt siteet on paljon vaikeampi murtaa. Jos suhteessa on omasta halustaan ja näkee siinä paljon säilyttämisen arvoista, vakaviakin epäkohtia on yllättävän helppo sietää.
Harva parisuhde on absoluuttisen täydellinenkään. ei ole täydellistä ihmistä ja pitkässä suhteessa aina on jotain pientä, olisi utopistista tavoitella täydellisyyttä. Niinpä realistinen ihminen tajuaa, että aina on hyvää ja aina on pahaa, ja suhde on riittävän hyvä niin pitkään kuin hyvä kokonaisuutena tuntuu enemmän säilyttämisen arvoiselta kuin paha eroon pääsemisen arvoiselta.
Talous, sitoutuminen, lapset, arvovalinnat, tunteet, usko, syitä jäädä suhteeseen on monia. Syitä yrittää sinnitellä, yrittää kaikkensa, koettaa rakentaa purkamisen sijaan. Moni polttaa itsensä, koska parisuhde on isompi asia kuin oma hetkellinen mukavuus. Sen eteen ollaan valmiit tekemään kaikkensa ja antamaan kaikkensa. Nämä "eroa heti, jos ei oo jonain hetkenä kivaa" -lässytykset on aina samaa täysin teoreettista tunteettomien ihmisten möykkää, jotka eivät koskaan eläessään ole sitoutuneet mihinkään ja kehenkään.
Tässä juuri erehdyt, koska selkeästi sinä et ole ollut yhdessäkään pitkässä parisuhteessa, joissa ei olisi tarvinnut sinnitellä tai antaa kaikkeansa, jotta ei olisi erottu.
Sinun suhteissasi kaiken lukemani perusteella taidat sinnitelleesi ihan jokaisessa ja siksi sinun on vaikeaa uskoa, ettei kaikissa todellakaan tehdä niin. Vaan arki ja elämä sujuu ihan suht helposti, ilman suurta draamaa ja katkeruutta puolisoa kohtaan. Ei ole kylmyyttä, ei pettämistä, ei edes piereskellä kohti. Jopa seksikin sujuu. Kaikkien ei todellakaan tarvitse painiskella näiden tai monen muun inhottavan asian kanssa siinä omassa parisuhteessa.
En tiedä mitä nämä sinun hetkelliset epämukavuudet ovat tai ne asiat jotka eivät ole kivoja ja miksi sinusta jotkut erovat, mutta nämä ”ero heti, jos ei ole kivaa” ihmiset löytyvät lähinnä sinun päästäsi. Niin ja ehkä Minkkinen.
Mutta kun ja jos parisuhteesi on siinä pisteessä, että saat säilytettyä oman ihmisarvosi vain ja ainoastaan pettämällä, niin silloin olisi ihan totta, aika erota, eikä miettiä uskontoa tai taloudellisia haasteita.
Siedät ehkä vakaviakin epäkohtia, koska ne kuitenkin hyödyttävät sinua ja selität sitten pettämisesi niillä. Mutta kaksi väärä ei tee yhtä oikeaa.
Miten ikinä, voit aikana vapaasti elää sekä huonossa suhteessa, että pettää ja olla siihen tyytyväinen. Selitellä sitä ja jatkaa samaa rataa. Elämä on valintoja. Salapano- koska olet sen arvoinen!
Tässä nyt yritetään saada näkökulmaa aikaiseksi, jossa pettäjä on kärsinyt suuresti toisen henkisestä pettämisestä.
Kyllä se ei siltikään oikeuta fyysistä pettämistä. Silloin kuuluu avata suu. Se on parisuhteen molempien osapuolten vastuulla, avata se suu. Kertoa toiveista ja tarpeista.
Se, että toinen on ääliö ei oikeuta sinuakin olemaan ääliö. Jos parisuhteessa on huono olla, PITÄÄ sanoa se ääneen ja kertoa ettei halua sellaista suhdetta. Silloin yhdessä korjataan tilanne tai erotaan. Mikä h**vetin ratkaisu on puukottaa toista selkään kahta kauheammin?
Entäpä jos toisella on ollut töissä kriisi, läheinen kuollut tai jotain muuta läpikäytävää ja siksi on kylmä ja ignooraa puolisoaan? Silloinko on puoliso oikeutettu panemaan toisia, pettämään luottamuksen pahimmalla mahdollisella tavalla, koska ”toinen oli niin kylmä eikä halunnut seksiä”?
Kyllä se pettäminen on loppuviimein melko mustavalkoinen asia siinä mielessä, että AINA se on väärin. Jokaisessa tilanteessa se on väärä ratkaisu ja kertoo valtavasta itsekeskeisestä ajattelutavasta.
Parisuhde sisältää aina sekä ylä- että alamäkiä, ei siitä mitään tule jos vaikeina aikoina osapuoli/-puolet katsoo pettämisen oikeutetuksi itselleen. Jäljelle jää rauniot parisuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni täällä taitaa olla kumppaniinsa kyllästynyt. Ollaan yhdessä ettei jouduta yksinhuoltajaksi, tai maksamaan elareita, tai ettei elintaso laske. Pidetään sitä kumppania itsestäänselvyytenä ja kohdellaan kuin yhdentekevää ventovierasta. Nyt tätä ketjua lukiessa aletaan pelkäämään, että mitäs jos tuo minunkin kumppani lähtee hakemaan läheisyyttä muualta. Nopeasti kommentoidaan tänne oikeutuksia omalle käytökselle, että saadaan tuo pelottava ajatus pois mielestä. Minähän omistan tuon kumppanin ja vaikka en varsinaisesti sitä itse halua kuin olosuhteiden pakosta, niin eipä kyllä saa kukaan muukaan haluta. Omistushalu.
Kukaan ei ikinä voi olla onnellinen sinunlaisesi kanssa.
Tunnistitko itsesi? Ota se kaulin käteen jo valmiiksi, miehesi pääsee varmaan pian töistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä... jos et halua puolisoasi enää, et koske, et halaa, et pussaa... miksi suutut jos hän tekee sitä jonkun muun kanssa. Sehän ei ole sinulta pois, koska et sitä itse ole halunnut?
Kuka täyspäinen mies tai nainen tosissaan kuvittelee että puolisolle kelpaa elää loppuelämä ilman hellyytyä ja seksiä ihmisen kanssa jota inhottaa tämän kosketus?
Tottakai pitäisi erota ennenkuin pettää, mutta pettäjän itsetunto tällaisessa tapauksessa on täysin kylmän puolison lyttäämä ja ehkä vasta toinen mies tai nainen on saanut sen taas sen verran kasaan että löytyy voimia sanoa asiasta ja erota. Puolison kylmyys ja hellyyden kieltäminen on henkistä väkivaltaa. Erittäin raakaa ja tuhoavaa sellaista. Miltä tuntuisi kun joka päivä se rakkain ihminen ilmaisee sinun olevan ällöttävä ja vastenmielinen mitättömyys?Etkö lukenut tätä ketjua? Puoliso on kaiken kylmyyden ja henkisen väkivallan ansainnut. Mutta pettämistä ei ansaitse kukaan. Se on jollain tapaa pahempaa kuin mikään mitä tämä alistettu puoliso on koskaan kokenut.
Luin :)
En tosiaan ymmärrä tätä logiikkaa, että pettäminen olisi jotenkin pahempaa kuin vuosien jatkuva henkinen väkivalta. Rehellisesti sanottuna, mieluummin kuulisin puolison pettäneen minua kerran kuin että hän kylmenisi minua kohtaan, ei enää koskisi eikä sietäisi kosketustani. Se pettäminen on minusta pienempi petos, kylmyys taas olisi kaikkien lupausten rikkomista ja kaiken yhdessä rakennetun tuhoamista. Siitä en toipuisi ehjänä enää jatkamaan samassa parisuhteessa.
Huvittavaa lukea, kun pettäjä keskustelee itsensä kanssa...
Miten se voikin olla niin vaikeaa ottaa niistä omista teoista vastuu? Miten voi olla niin vaikeaa erota jos on kamalaa suhteessa? Tuollaiset asiat vaan on aikuisella ihmisellä omalla vastuulla. Aina voi vinkua ja märistä ja syytellä muita, mutta ei se niitä asioita muuksi muuta.
Miten erotaan sivistyneesti ihmisestä, joka ei tunnusta tai tunnista parisuhteessa olevan mitään pielessä? Joka ei ota vakavasti vaan nauraa tuhahtelee vaatimuksille muuttaa asioita tai ilmoitukselle erohalukkuudesta? Joka samaan aikaan sitten toisaalta on vaikkapa henkisen väkivallan harjoittaja ja laatii uhkauksia tehdä pahaa itselleen tai toisille?
Pettäminen on yksi ratkaisu, koska se saa tuollaisenkin ymmärtämään, että loppu on ihan oikeasti nyt käsillä. Empatiaton ei käsitä toisen näkökulmaa, mutta ymmärtää konkreettisena sen, kun itseen sattuu.