Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kamala olo, erityislapsen "erityisyyksien" jaksaminen
23.10.2013 |
Melkein kaikki rutiinit lapselle vaikeita, vaikka käy jo ala-asteen loppupuolta. Kaikesta täytyy muistuttaa, joka vaiheesta pukeutumisessa, syömisessä (ei muistaisi mm. juoda lainkaan), hampaiden pesua saa maanitella kymmeniä minuutteja sekä aamuisin että iltaisin. Ei ole KOSKAAN tajunnut itse tehdä aamu- tai iltarutiineja itse, olemme kyllä monesti kokeilleet. Joka asia täytyy hänelle sanoa ja neuvoa. Aivan kiltisti sen teemmekin ja moneen kertaan. Joskus tuntuu vain, että olemme tehneet tätä jo yli kymmenen vuotta, eikö tämä lopu koskaan...
Tänään tunsin itseni todella huonoksi äidiksi ja olinkin sitä: Lapsi oli illalla pytyllä ja luki kirjaa samalla. Taas oli mennyt jo n. kaksikymmentä min. ja kello läheni puolta kymmentä. Sanoin aivan nätisti, että nyt olisi aika siirtyä hampaiden pesuun. No, kuulin kun vessapaperirulla kilahti kerran, eli pyyhki kerran, sitten tuli taas pitkä syvä hiljaisuus. Sanoin taas, oletko pyyhkinyt jo valmiiksi? Aijoo, en vielä, ihan kohta..... taas kilahti, ja taas hiljeni. Meni muutama minuutti, ei tapahtunut mitään. Huutelin taas: Nyt pistä töpinäksi, kohta hermostun jos et saa sitä pyllyäsi pyyhittyä, on se nyt kumma ettei tule valmista! Joo, joo kuuluu hermostuneella äänellä vessasta. Taas hiljaista. Sitten mulla vähän pimahtaa, meen vessaan ja yks vaan vieläkin istuu pöntöllä ja lukee. Sanon korottamatta ääntäni, mutta hermostuneena: Oletko vielä 3 vuotias, kun et selviä edes pyllynpyyhkimisestä itse, äiti joutuu huutamaan joka välissä että pyyhi pyllysi eikä siltikään tule valmista!?
Juu, aika asiatonta, mutta ei mullakaan aina ole lehmän hermot :(. Huomenna on lapsella jo aamukuudelta herätys ja vetkuttaa ja vetkuttaa tuota nukkumaanmenoa. Kuulostaa ehkä vähän oudolta tuokin, että äitinä kuulostelen joka vessapaperirullan kilahduksen, mutta sitä oppii sellaiseen, kun ei muuten tiedä edistyvätkö asiat vai eivät. Lapsen pitäisi jo selvitä omillaan perusrutiineista, mutta kun ei sittenkään selviä... Siinä saa sitten olla vähän niinkuin silmät ja korvat höröllä koko ajan. Toivottavasti tuo täysi-ikäisenä selviää vessasta itse jo poies :).
Mutta huono omatunto on, kun tuollalailla haukuin lasta 3-vuotiaaksi, ei todellakaan kuulu tapoihini. Pyysin anteeksi ja halattiin.
Kommentit (54)
tiedän niin tunteen! olin itse samanlainen, annoin lempeästi ohjeita ja annoin aikaa suorittaa. ei se auttanut! tein vain hallaa lapselle.
katsos kävi näin että erosin ja sittemmin löysinkin uuden miehen jolla oli kokemusta erityiskoulussa työskentelemisessä ja hän ottikin napakan asenteen joka minua ensin kauhistutti ja käytiin monta keskustelua miten hän oli mielestäni julma ja ankara vaikka hänellä oli vain reippaat otteet ja selkeät käskyt.
mutta nyt perun puheitani, lapsi tykkää että on selkeät rajat ja täsmälliset ohjeet ja miehellä on vielä kärsivällisyyttä seistä vieressä ja papattaa niitä ohjeita melkein askel askeleelta. minulta tämä puuttuu ihan kokonaan, ihan samanlailla kuin sinä annan ohjeita tyyliin että "nyt pitäisi jo tulla pukemaan" ja "kohta pitäisi pestä hampaat" ja nämähän on oikeastaan aika mitäänsanomattomia ohjeistuksia lapselle joka tarviikin selkeät ohjeet - kuin armeijassa minä joskus kärjistin.
lapsi on nyt onnellisempi ja saa raivareiden sijaan onnistumisen tunteita. oli kasvun paikka äidillekin!
edelleen minulta puuttuu se kärsivällisyys ja tuntuu ettei jaksa seistä vieressä ja ohjeistaa vaikka tukanharjausta että nyt harjaa, hyvä, vielä veto tuosta oikein hyvä katsos kun tuli nätti..nyt harja pöydälle ja ruvetaan pukemaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poltin itseni loppuun oman esikoiseni "erityisyyksien" kanssa. Ongelmahan on nimenomaan siinä, että vaikka kuinka tsemppaat, yrität, jaksat ajatella positiivisesti jne. niin mitään kehitystä ei käytännössä tapahdu- samojen asioiden kanssa taistellaan päivästä viikkoon, viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuoteen. Joka aamu kaikki alkaa ikäänkuin alusta.
Jos lasta ei pidä jatkuvasti silmällä, saa kärsiä itse: kakalla on sotkettu seiniä, pissat on housussa, kirjoja rikottu jne. Lapsi kykenee puhumaan ja joissakin asioissa toimimaan jopa melkein ikätasoisesti, mutta noin muuten tuntuu kuin olisi taaperon kanssa jumissa neljän seinän sisällä. Ulos ei voi viedä, käy tuntemattomien lasten päälle puistossa ja kaupassa riuhtaisee itsensä irti, karaten karkkihyllylle (+ yrittää syödä karkkeja) tai lähtee seuraamaan aivan erinäköistä ihmistä kuin vanhempansa, kuvitellen seuraavansa äitiään.
Tyypillistä aaveeta. Terveiden lasten äidit tarkertuvat epäolennaiseen eli kirjan lukemiseen vessassa. Ymmärrän varsin hyvin, että kukaan ei meinaa uskaltaa purkaa tänne mieltään, kun heti kaivetaan tekstistä epäolennaisia seikkoja esille.
Ajatella, jos vaikka lapsen on käsketty istua vessassa kirjan kanssa, että keskittyy istumiseen. Näinkin voi toimintaterapeutti toimia.
Mutta oletko kokeillut ap timeria? Uskon, että olette varmaan saaneet kaikki mahdolliset neuvot ja muut. Mutta silti annan jotain vinkkejä. Jos ovat tuttuja, älä loukkaannu.En anna niitä siksi, että et tietäisi jo tai osaisi juuri omaa erityislastasi hoitaa. Mutta jos näistä olisi edes jotain uutta
Eli
-timer (käy vaikka munakello. Määrätty aika, minkä sisällä homma pitää saada hoidettu. Vessa, iltatoimet yms. Toistoa ja toistoa, alkaa toimimaan, usko pois)
-strukturoitu päiväjärjestys. Eli lapselle suunnitellaan esim iltatoimet aina saman järjestyksen mukaan. Lapsen on omassa kaaoksessaan helpompi hahmottaa, kun joka päivä tehdään samat asiat samassa järjestyksessä
-PCV-kuvat strukturoinnissa. Eli kuvilla teette soljuvasti etenevän päiväjärjestyksen. Vaikka kuvat tuntuisi hassuilta, tämäkin toimii ja antaa turvaa lapselle.
Lapsi itse ei halua olla erityinen. Siksi kohtele häntä kuin normaalina. Eli suutu, kun suututtaa, halaa, kun halaututtaa. ELi älä lähde matkaan siihen, että lapselle pitää olla aina yli-iloinen ja ylikannustava, kun se on vähän reppana. Näin lapsi ei pääse kehittymään. Selkeästi syy-seuraussuhde. Toimii näillä kuvilla myös, ellei muuten mene perille, jos kielenkehityksen ongelmia.
Palkkio-rangaistus, syy-seuraus. Selkeämpää monesti kuin monimutkaisesti aletaan pohtia lapselle eettisiä ongelmia, että onko se nyt oikein tehdä näin tai noin ja tuleeko traumoja, jos kiellän jotain. Lapsi tarvitsee selkeät rajat ja syyt ja seuraukset. Erityislapsi varsinkin siihen kaaokseensa.
Jos tulee kysyttävää, käyn vilkaiseen ketjua jossain vaiheessa, kun ehdin
-10
21! Jos lapsen päästä puuttuu palikka, joka normaaleilla ihmisillä selittää esim. syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen, miten meinaat että se erityinen lapsi oppii tekemään jos sen puolesta ei tee?? Tajuatko, että se sama lapsi ns. hakkaa päätään seinään ihan niin kauan kuin häntä ei avusta, koska hän EI PYSTY ymmärtämään että mitä tapahtuu seuraavaksi tai mikä olisi ns. looginen tapa toimia?
Harva vanhempi käskee huvikseen. Iso osa meistä on aivan kyllästyneitä touhuun.
Ja jos erityislapsi ei saa toiminnanohjauksessa ohjetta, asia ei onnistu lainkaan. Pyörii lattialla, alkaa leikkiä, höpöttää laulaa ym. Näin toiminta voi kestää tunnin, kaksi tai kokopäivän.
Tällaisen lapsen kanssa on oltava tarkka siinä, milloin on oikea ajankohta siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Jos vaaditaan asiaa, mihinnei pysty, itsetunto laskee laskemistaan kun ei suoriudu asiasta.
Tämä on kuin puhuisi seinille..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän esikoisella on toiminnanohjausongelmia. Lastenlinnassa suositeltiin käyttämään niitä laminoituja kuvia. Kuvien avulla lapsi oppii tietyt rutiinit, yhden jutun jälkeen seuraa aina toinen jne.
Toisena vinkkinä sanoisin, että jos olette julkisella puolella hoidossa, niin muistakaa, että siellä on määrärahat tiukassa, eikä maksusitoumusta saa oikein mihinkään kuntoutukseen. Ja kuntoutus on ainoa mikä oikeasti auttaa. Siis toimintaterapia, puheterapia tai mikä nyt lapsellenne on tarpeen. Eihän ne siellä suoraan sano, ettei rahaa ole, lässyttävät vaan jostain testituloksista, jossa lapsi sopivasti sitten sijoittuu johonkin vaihteluväliin, jossa kuntoutusta muka ei tarvita. Kuunnelkaa omaa vaistoanne, ja hommatkaa terapeutti yksityisesti, jos teillä vaan suinkin on varaa. Me käytämme julkista ja yksityistä sekaisin, ja ollaan nopeutettu lapsen kehitystä huimasti.
24, en tiedä, millainen erityislapsi sinulla on, mutta lievemmin erityisten kohdalla - jollainen ap:n poika on, KYLLÄ TAPAHTUU EDISTYSTÄ. Oikeasti! Se voi tulla hitaammin ja vaatia enemmän muistuttelua ja kehottelua, mutta sitä tapahtuu silti.
Itselläni on 11-vuotias asperger-poika, syvästi as. Hänen kohdallaan rutiinit eivät tuota vaikeuksia, koska assit ovat lähtökohtaisesti kaikki hyvin rutiiniorientoituneita. Mutta annas olla ne poikkeustilanteet, joissa pitäisi osata muistaa ja toimia toisella tavalla kuin normaalisti...
Noihin aamu- ja iltarutiineihin meille antoivat lastenneurologit ja psykiatrit neuvon käyttää kuvallista TAI nyttemmin (kun lapsi jo lukee hyvin) sanallista ohjeistusta. Eli ihan kuvina tai sanoina yksityiskohtainen lista siitä, mitä aamun tai illan aikana missäkin järjestyksessä tehdään. Tyyliin: 1) käy iltapisulla ja kakalla, muista pyyhkiä hyvin ja vetää pönttö, 2) käy suihkussa. Riisu, väännä vesihana auki, pane suihku päälle. Kastele itsesi kauttaaltaan. Laita shampoota tukkaan, samalla voit pestä myös kainalot, pepun ja pippelin. Huuhtele hyvin. Sulje hana, kuivaa (muista selkä!). Ripusta pyyhe kuivumaan, 3) pue yöpuku, kampaa tukka, 4) syö iltapa, 5) pese hampaat, 6) mene nukkumaan, sammuta valot.
Sinänsä lapsi tietää kyllä, mitä illalla tehdään, mutta jos ja kun äiti aina muistuttelee häntä, mitä pitikään seuraavaksi tehdä, hän ei opi omatoimiseksi. Aina voi luottaa siihen, että äiti muistuttaa.
Mutta nyt lapselle voi sanoa, että: mitä sun pitikään seuraavaksi tehdä? Käy katsomassa listasta, jos et muista - mitä siellä sanottiin?
Vähitellen vastuutat lasta toimimaan ilman kehottelua, ja hän saa SIITÄ onnistumisen kokemuksen, että hän ilman aikuisen vieressä seisomista osasi tehdä jotain. Ihan itsenäisesti! Muista tietysti kehua aina, kun joku juttu sujuu.
Vähitellen lista käy tarpeettomaksi.
Kokeile, jos siltä tuntuu. Hyvä, että poikaasi tutkitaan: vaikka diagnoosi sinällään ei muuta asiaa, eri ongelmiin on kyllä omat erityiskonstinsa. Dysfasiaan toisenlaiset kuin vaikkapa adhd:hen tai aspergeriin.
Olet saanut joitain oikein hyviä vastauksia täällä - ole itsellesi ja lapsellesi armollinen, kyllä sitä hermostuneena saattaa itse kukin ässähtää lapselleen, myös erityiselle. Kuten joku jo sanoikin, tavislasten vanhemmat harvoin ymmärtävät sitä, millaisia erityishaasteita joidenkin lasten kanssa on - kyse EI ole kurin ja rajojen puutteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:43"]
21! Jos lapsen päästä puuttuu palikka, joka normaaleilla ihmisillä selittää esim. syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen, miten meinaat että se erityinen lapsi oppii tekemään jos sen puolesta ei tee?? Tajuatko, että se sama lapsi ns. hakkaa päätään seinään ihan niin kauan kuin häntä ei avusta, koska hän EI PYSTY ymmärtämään että mitä tapahtuu seuraavaksi tai mikä olisi ns. looginen tapa toimia?
Harva vanhempi käskee huvikseen. Iso osa meistä on aivan kyllästyneitä touhuun.
[/quote]
Tajuanhan minä, koska oma lapsi samanlainen. Mutta eikö jossain vaiheessa voida laittaa tämä "ylidramatisointi" munakelloineen, "vessa-aikatauluineen" ym. romukoppaan? Se, että vanhempi tekee asioista hirveän halloon ja odotusarvona on sellainen nykymenoon täydellisesti minuutilleen kellotettu lapsi, ei auta asiaa eteenpäin.
Hyvin varhaisessa vaiheessa sain itse asiantuntevaa apua lapsen kanssa vuorovaikutukseen. Siinä korostettiin aina näitä "hankalia" siirtymävaiheita ja kehotettiin ennakoimaan tilanteita. Tyyliin "ensin otetaan iltapala, sitten sen jälkeen pesulle ja sen jälkeen katsotaan yhdessä tuota kirjaa." Auttoi paljon asioiden suoritusta ja lapselle tuli heti alkuun käsitys siitä, mikä on seuraava vaihe. Itsekin olen tuskastumiseen asti toistanut asioita, mutta nyt kun lapsi lähentelee varhaispuberteettia, ei ole mitään syytä totuttaa lasta siihen, että aina joku jostain ulkopuolelta käskee ja huolehtii, mitä seuraavaksi.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:05"]
Siis mitä? Kirjoitit avauksen puolen yön jälkeen ja lapsi vetkutti nukkumaanmenoa?! Entistä erityisemmäksi se lapsi muuttuu, jos et sitä edes nukkumaan saa lapsille kuuluvaan aikaan...
[/quote]
Sinulla lienee luetunymmärryksen ongelmia... ei ap:n lapsi ole enää kirjoittamishetkellä hereillä, vaan ilmaisi, että vessassa istuessaan tuolloin puoli kymmeneltä vetkuttaa ja vetkuttaa nukkumaanmenoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:43"]
21! Jos lapsen päästä puuttuu palikka, joka normaaleilla ihmisillä selittää esim. syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen, miten meinaat että se erityinen lapsi oppii tekemään jos sen puolesta ei tee?? Tajuatko, että se sama lapsi ns. hakkaa päätään seinään ihan niin kauan kuin häntä ei avusta, koska hän EI PYSTY ymmärtämään että mitä tapahtuu seuraavaksi tai mikä olisi ns. looginen tapa toimia?
Harva vanhempi käskee huvikseen. Iso osa meistä on aivan kyllästyneitä touhuun.
[/quote]
Tajuanhan minä, koska oma lapsi samanlainen. Mutta eikö jossain vaiheessa voida laittaa tämä "ylidramatisointi" munakelloineen, "vessa-aikatauluineen" ym. romukoppaan? Se, että vanhempi tekee asioista hirveän halloon ja odotusarvona on sellainen nykymenoon täydellisesti minuutilleen kellotettu lapsi, ei auta asiaa eteenpäin.
Hyvin varhaisessa vaiheessa sain itse asiantuntevaa apua lapsen kanssa vuorovaikutukseen. Siinä korostettiin aina näitä "hankalia" siirtymävaiheita ja kehotettiin ennakoimaan tilanteita. Tyyliin "ensin otetaan iltapala, sitten sen jälkeen pesulle ja sen jälkeen katsotaan yhdessä tuota kirjaa." Auttoi paljon asioiden suoritusta ja lapselle tuli heti alkuun käsitys siitä, mikä on seuraava vaihe. Itsekin olen tuskastumiseen asti toistanut asioita, mutta nyt kun lapsi lähentelee varhaispuberteettia, ei ole mitään syytä totuttaa lasta siihen, että aina joku jostain ulkopuolelta käskee ja huolehtii, mitä seuraavaksi.
[/quote]
Se strukturointi munakelloineen ja PCS-kuvineen ovat juuri sitä, mitä se toimintaterapeutti opettaa sinut tekemään erityislapsellesi. Ei se sen kummempaa ole. Se on juuri niitä keinoja, mitä annetaan vanhemmille arjen tueksi ja mitä käytetään neuropsykiatrisilla osastoilla, kun erityislapsia on tutkimuksissa.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:43"]
21! Jos lapsen päästä puuttuu palikka, joka normaaleilla ihmisillä selittää esim. syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen, miten meinaat että se erityinen lapsi oppii tekemään jos sen puolesta ei tee?? Tajuatko, että se sama lapsi ns. hakkaa päätään seinään ihan niin kauan kuin häntä ei avusta, koska hän EI PYSTY ymmärtämään että mitä tapahtuu seuraavaksi tai mikä olisi ns. looginen tapa toimia?
Harva vanhempi käskee huvikseen. Iso osa meistä on aivan kyllästyneitä touhuun.
[/quote]
Tajuanhan minä, koska oma lapsi samanlainen. Mutta eikö jossain vaiheessa voida laittaa tämä "ylidramatisointi" munakelloineen, "vessa-aikatauluineen" ym. romukoppaan? Se, että vanhempi tekee asioista hirveän halloon ja odotusarvona on sellainen nykymenoon täydellisesti minuutilleen kellotettu lapsi, ei auta asiaa eteenpäin.
Hyvin varhaisessa vaiheessa sain itse asiantuntevaa apua lapsen kanssa vuorovaikutukseen. Siinä korostettiin aina näitä "hankalia" siirtymävaiheita ja kehotettiin ennakoimaan tilanteita. Tyyliin "ensin otetaan iltapala, sitten sen jälkeen pesulle ja sen jälkeen katsotaan yhdessä tuota kirjaa." Auttoi paljon asioiden suoritusta ja lapselle tuli heti alkuun käsitys siitä, mikä on seuraava vaihe. Itsekin olen tuskastumiseen asti toistanut asioita, mutta nyt kun lapsi lähentelee varhaispuberteettia, ei ole mitään syytä totuttaa lasta siihen, että aina joku jostain ulkopuolelta käskee ja huolehtii, mitä seuraavaksi.
[/quote]
Lapset ovat kovin erilaisia, tiedätkös. Erityisyyksiä on monenlaisia. Jotkut vaativat KAIKEN uuden tekemisen suhteen tuollaista kädestä-pitäen ohjeistusta vielä aikuisenakin, toiset oppivat soveltamaan ja reagoimaan uusiin tekemisen lajeihin nopeasti.
Itse suosin tuollaisen oppimisen tukemista vaikkapa kirjallisten ohjeiden avulla, koska jo sekin, että ne ohjeet voi lapsi/nuori itse lukea jostain, ilman aikuisen läsnäoloa, on omatoimisuutta paremmin tukeva metodi. Mutta tietysti joillain lapsilla se ei toimi, vaan äidin muistuttelu ja se munakellometodi on paras. Konstit lapsen mukaan.
29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:43"]
21! Jos lapsen päästä puuttuu palikka, joka normaaleilla ihmisillä selittää esim. syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen, miten meinaat että se erityinen lapsi oppii tekemään jos sen puolesta ei tee?? Tajuatko, että se sama lapsi ns. hakkaa päätään seinään ihan niin kauan kuin häntä ei avusta, koska hän EI PYSTY ymmärtämään että mitä tapahtuu seuraavaksi tai mikä olisi ns. looginen tapa toimia?
Harva vanhempi käskee huvikseen. Iso osa meistä on aivan kyllästyneitä touhuun.
[/quote]
Tajuanhan minä, koska oma lapsi samanlainen. Mutta eikö jossain vaiheessa voida laittaa tämä "ylidramatisointi" munakelloineen, "vessa-aikatauluineen" ym. romukoppaan? Se, että vanhempi tekee asioista hirveän halloon ja odotusarvona on sellainen nykymenoon täydellisesti minuutilleen kellotettu lapsi, ei auta asiaa eteenpäin.
Hyvin varhaisessa vaiheessa sain itse asiantuntevaa apua lapsen kanssa vuorovaikutukseen. Siinä korostettiin aina näitä "hankalia" siirtymävaiheita ja kehotettiin ennakoimaan tilanteita. Tyyliin "ensin otetaan iltapala, sitten sen jälkeen pesulle ja sen jälkeen katsotaan yhdessä tuota kirjaa." Auttoi paljon asioiden suoritusta ja lapselle tuli heti alkuun käsitys siitä, mikä on seuraava vaihe. Itsekin olen tuskastumiseen asti toistanut asioita, mutta nyt kun lapsi lähentelee varhaispuberteettia, ei ole mitään syytä totuttaa lasta siihen, että aina joku jostain ulkopuolelta käskee ja huolehtii, mitä seuraavaksi.
[/quote]
Se strukturointi munakelloineen ja PCS-kuvineen ovat juuri sitä, mitä se toimintaterapeutti opettaa sinut tekemään erityislapsellesi. Ei se sen kummempaa ole. Se on juuri niitä keinoja, mitä annetaan vanhemmille arjen tueksi ja mitä käytetään neuropsykiatrisilla osastoilla, kun erityislapsia on tutkimuksissa.
[/quote]
Niin ja juuri niihin mainitsemiisi siirtymävaiheisiin :)
Strukturoinnilla juuri ennakoidaan ja kuvilla hahmotetaan lapselle se helpommaksi ja timerilla ennakoidaan lapselle toistojen kautta se, kuinka kauan toiminto saa kestää. Eli lapsi näkee koko ajan timerista, kun se raksuttaa eteen päin konkreettisesti, miten kauan aikaa hänellä on jäljellä.
Toki nämä neuvot voi heittää romukoppaan hysteerisinä, vai miten sinä sanoit :)
Mutta näitä keinoja nyt vain käytetään ihan tuloksellisesti aika paljon nykyään ja näitä annetaan ohjeiksi vanhemmille
-10
29
Sinun kirjoittamasi selvät ohjeet, ovat meille jo mahdottomia. Ei tulisi kuuloonkaan antaa samassa virkkeessä kolmea eri ohjetta. Meillä täytyy sanoa kaikki erikseen. Mene pesemään hampaat. Kun tämä tehty,annetaan uusi uusi ohje, harjaa hiukset, taas uusi ohje, laita vaatteet pyykkikoriin jne.
Tiedän kylöä erityislapsen äidin, joka ei vaadi lapselta mitään ja tekee kaiken puolesta. Mutta hänpä ei olekkaan hyvä kasvattaja ja lapsella on jo käytöshäriöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lisäys: munakelloa ja ohjelistojahan tietysti käytetään, kun opetellaan uusia tekemisiä. Voi viedä päiviä, voi viedä viikkoja, kuukausia tai toista vuottakin - mutta kun se on opittu, munakelloa ei enää tarvita. Ei sitä siis hamaan tulevaisuuteen tarvitse hampaiden pesun ajaksi panna tikittelemään...
29
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:19"]
29
Sinun kirjoittamasi selvät ohjeet, ovat meille jo mahdottomia. Ei tulisi kuuloonkaan antaa samassa virkkeessä kolmea eri ohjetta. Meillä täytyy sanoa kaikki erikseen. Mene pesemään hampaat. Kun tämä tehty,annetaan uusi uusi ohje, harjaa hiukset, taas uusi ohje, laita vaatteet pyykkikoriin jne.
Tiedän kylöä erityislapsen äidin, joka ei vaadi lapselta mitään ja tekee kaiken puolesta. Mutta hänpä ei olekkaan hyvä kasvattaja ja lapsella on jo käytöshäriöitä.
[/quote]
Joo, toki niitä sovelletaan. Pienempänä meilläkin nuo ohjeet olivat kuvakorteilla. Ja joka toiminnon tekemispaikalla omansa, esim. vaatekaapin ovessa kuvakortein se, mitä aamulla puetaan missäkin järjestyksessä ylle. Ihan tiiviyden vuoksi panin ne nyt tuohon noin, toki ne kukin pilkkoo yksityiskohtaisemmin lapsen kehitysasteen mukaisesti (ja kuvallisina tarvittaessa).
Mutta pointti on, että äiti EI sanallisesti sano, vaan kehottaa lasta mieluummin tarkistamaan ohjeesta. Koska tarkoitus on saada lapsi omatoimisesti tarkistamaan sieltä, ja opettelemaan se oikea tekemisjärjestys KUIN loputtomiin luottaa siihen, että äiti sanoo ja muistuttaa.
29
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:43"]
21! Jos lapsen päästä puuttuu palikka, joka normaaleilla ihmisillä selittää esim. syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen, miten meinaat että se erityinen lapsi oppii tekemään jos sen puolesta ei tee?? Tajuatko, että se sama lapsi ns. hakkaa päätään seinään ihan niin kauan kuin häntä ei avusta, koska hän EI PYSTY ymmärtämään että mitä tapahtuu seuraavaksi tai mikä olisi ns. looginen tapa toimia?
Harva vanhempi käskee huvikseen. Iso osa meistä on aivan kyllästyneitä touhuun.
[/quote]
Tajuanhan minä, koska oma lapsi samanlainen. Mutta eikö jossain vaiheessa voida laittaa tämä "ylidramatisointi" munakelloineen, "vessa-aikatauluineen" ym. romukoppaan? Se, että vanhempi tekee asioista hirveän halloon ja odotusarvona on sellainen nykymenoon täydellisesti minuutilleen kellotettu lapsi, ei auta asiaa eteenpäin.
Hyvin varhaisessa vaiheessa sain itse asiantuntevaa apua lapsen kanssa vuorovaikutukseen. Siinä korostettiin aina näitä "hankalia" siirtymävaiheita ja kehotettiin ennakoimaan tilanteita. Tyyliin "ensin otetaan iltapala, sitten sen jälkeen pesulle ja sen jälkeen katsotaan yhdessä tuota kirjaa." Auttoi paljon asioiden suoritusta ja lapselle tuli heti alkuun käsitys siitä, mikä on seuraava vaihe. Itsekin olen tuskastumiseen asti toistanut asioita, mutta nyt kun lapsi lähentelee varhaispuberteettia, ei ole mitään syytä totuttaa lasta siihen, että aina joku jostain ulkopuolelta käskee ja huolehtii, mitä seuraavaksi.
[/quote]
Se strukturointi munakelloineen ja PCS-kuvineen ovat juuri sitä, mitä se toimintaterapeutti opettaa sinut tekemään erityislapsellesi. Ei se sen kummempaa ole. Se on juuri niitä keinoja, mitä annetaan vanhemmille arjen tueksi ja mitä käytetään neuropsykiatrisilla osastoilla, kun erityislapsia on tutkimuksissa.
[/quote]
Niin ja juuri niihin mainitsemiisi siirtymävaiheisiin :)
Strukturoinnilla juuri ennakoidaan ja kuvilla hahmotetaan lapselle se helpommaksi ja timerilla ennakoidaan lapselle toistojen kautta se, kuinka kauan toiminto saa kestää. Eli lapsi näkee koko ajan timerista, kun se raksuttaa eteen päin konkreettisesti, miten kauan aikaa hänellä on jäljellä.
Toki nämä neuvot voi heittää romukoppaan hysteerisinä, vai miten sinä sanoit :)
Mutta näitä keinoja nyt vain käytetään ihan tuloksellisesti aika paljon nykyään ja näitä annetaan ohjeiksi vanhemmille
-10
[/quote]
Vähän hysterialta se kuulostaakin. Ikään kuin vielä ollaan siinä vaiheessa, että yritettään itse päästä sinuiksi tilanteen kanssa, jossa lapsi kärsii erityisongelmista.
Vaikeaahan sitä on hyväksyä, mutta jotenkin tuntuu samalla, että nämä vanhemmat aliarvioivat omien lastensa resursseja ymmärtää ja oppia. Paras kasvatusmetodi on ollut kärsivällisyys - luonteenpiirre, joka minulta täysin puuttui ennen lapsensaantia.
Oikeasti.... pitääkö erityislaste vanhempienkin nokkia toisia korostaakseen omaa erinomaisuuttaan, 37? Mikä siinä on, että ei ymmärretä jokaisen erityislapsen olevan erilainen ja vaativan erilaisia metodeja oppimiseen? Jos lapselle on vaikeaa hahmottaa tekemisten vaatimia aikamääreitä, munakello on opetteluvaiheessa oikein hyvä apuri - pitkään sitä ei tarvita.
Enkä ymmärrä sitä ajatusta, että on erityisen jaloa ja kärsivällistä fyysisesti seistä lapsen vieressä muistuttelemassa sen sijaan, että opetetaan lasta kuvallisten tai sanallisten listojen avulla omatoimiseksi? Tai ainakin sellaisen vaikutelman saa joistain kommenteista.
29
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:26"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:43"]
21! Jos lapsen päästä puuttuu palikka, joka normaaleilla ihmisillä selittää esim. syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen, miten meinaat että se erityinen lapsi oppii tekemään jos sen puolesta ei tee?? Tajuatko, että se sama lapsi ns. hakkaa päätään seinään ihan niin kauan kuin häntä ei avusta, koska hän EI PYSTY ymmärtämään että mitä tapahtuu seuraavaksi tai mikä olisi ns. looginen tapa toimia?
Harva vanhempi käskee huvikseen. Iso osa meistä on aivan kyllästyneitä touhuun.
[/quote]
Tajuanhan minä, koska oma lapsi samanlainen. Mutta eikö jossain vaiheessa voida laittaa tämä "ylidramatisointi" munakelloineen, "vessa-aikatauluineen" ym. romukoppaan? Se, että vanhempi tekee asioista hirveän halloon ja odotusarvona on sellainen nykymenoon täydellisesti minuutilleen kellotettu lapsi, ei auta asiaa eteenpäin.
Hyvin varhaisessa vaiheessa sain itse asiantuntevaa apua lapsen kanssa vuorovaikutukseen. Siinä korostettiin aina näitä "hankalia" siirtymävaiheita ja kehotettiin ennakoimaan tilanteita. Tyyliin "ensin otetaan iltapala, sitten sen jälkeen pesulle ja sen jälkeen katsotaan yhdessä tuota kirjaa." Auttoi paljon asioiden suoritusta ja lapselle tuli heti alkuun käsitys siitä, mikä on seuraava vaihe. Itsekin olen tuskastumiseen asti toistanut asioita, mutta nyt kun lapsi lähentelee varhaispuberteettia, ei ole mitään syytä totuttaa lasta siihen, että aina joku jostain ulkopuolelta käskee ja huolehtii, mitä seuraavaksi.
[/quote]
Se strukturointi munakelloineen ja PCS-kuvineen ovat juuri sitä, mitä se toimintaterapeutti opettaa sinut tekemään erityislapsellesi. Ei se sen kummempaa ole. Se on juuri niitä keinoja, mitä annetaan vanhemmille arjen tueksi ja mitä käytetään neuropsykiatrisilla osastoilla, kun erityislapsia on tutkimuksissa.
[/quote]
Niin ja juuri niihin mainitsemiisi siirtymävaiheisiin :)
Strukturoinnilla juuri ennakoidaan ja kuvilla hahmotetaan lapselle se helpommaksi ja timerilla ennakoidaan lapselle toistojen kautta se, kuinka kauan toiminto saa kestää. Eli lapsi näkee koko ajan timerista, kun se raksuttaa eteen päin konkreettisesti, miten kauan aikaa hänellä on jäljellä.
Toki nämä neuvot voi heittää romukoppaan hysteerisinä, vai miten sinä sanoit :)
Mutta näitä keinoja nyt vain käytetään ihan tuloksellisesti aika paljon nykyään ja näitä annetaan ohjeiksi vanhemmille
-10
[/quote]
Vähän hysterialta se kuulostaakin. Ikään kuin vielä ollaan siinä vaiheessa, että yritettään itse päästä sinuiksi tilanteen kanssa, jossa lapsi kärsii erityisongelmista.
Vaikeaahan sitä on hyväksyä, mutta jotenkin tuntuu samalla, että nämä vanhemmat aliarvioivat omien lastensa resursseja ymmärtää ja oppia. Paras kasvatusmetodi on ollut kärsivällisyys - luonteenpiirre, joka minulta täysin puuttui ennen lapsensaantia.
[/quote]
Kuten sanoin, nämä ovat ohjeita, mitä toimintaterapeutit antavat vanhemmille ja millä toimimme lasten kanssa tutkimusjaksoilla. Eli ne ovat meille se työkalu, millä toimitaan lapsen kanssa ja millä saadaan kehitystä aikaiseksi.
Näitä käytetään myös koulun puolella ja ne toimivat erittäin hyvin.
Emme voi vaatia vanhempia sitoutumaan niihin ohjeisiin, mitä annamme heille. Mutta jos vanhemmat hakevat apua lapselleen, emme voi toimia niin, että ajattelisimme kuten sinä. No voi voi, ei tässä mitään ohjeita anneta, äiti tuntee lapsensa parhaiten ja kyllä se siitä kehittyy.
Yleensä haetaan lasta tutkimuksiin ja terapiaan ja jaksoille tuodaan siksi, että kartoitetaan tilanne ja kokeilaan eri keinoja, millä lapsi saadaan kehittymään.
Siksi sanoin jo ensimäisessä viestissäni, että koko perhettä pitäisi hoitaa. Juuri siksikin, että vanhemmat sitoutuisivat samoihin keinoihin, mitä käytetään jaksoilla. Tulos ei ole pysyvä, jos toimimme lapsen kanssa struktuurin keinoin ja käyttäen eri apuvälineitä valintoihin yms. ja kotona ajatellaan, että turhaa se kaikki on ja hysterisointia ja nuo neuvot saa heittää romukoppaan.
Silloin se on kalliin yhteiskunnan avun hukkaan heittämistä.
-10
Minusta on ihan sama annetaanko ohje kuvalla, sanalla vai munakellolla, kunhan päästäisiin siihen, että lapsi tekee itse. Meillä ollut sanallisia ja nykyäänn ohje onkin, että mieti mitä teet seuraavaksi.
Oppimistapoja on muuten erilaisia, toiset oppivat näkemällä, toiset kuulemalla ja toiset molemmilla. Eli nuo kuvat ja munakellot eivät ole kaikille paraa tapa oppia.
Esim.ADHD diagnoosiin kuuluu vanhempainohjaus. Eli hoidetaan koko perhettä. Näin siis kunnallisessa. Yksityiseltähän saa kuka vaan diagnoosin tosta vaan ilman kunnollista hoitoa, seurantaa, ohjausta jne. Lääkkeet vaan kouraan, että sillälailla.
Alue: Aihe vapaa
16 ei tiedä mistä puhuu. Tämä on juuri näitä mihin ei kannata reagoida, mistä jo aiemmin mainitsin.
Myöskin sinä, jonka mielestä ongelmaa ei ole jos lapsi pystyy keskittymään kirjaan, et ole kartalla. Esim ADHD lapsi ylikeskittyy tuettyihin asioihin ja menettää ajantajun aivan täydellisesti.
Oi miksi näihin ketjuihin aina tulee mukaan ihmisiä neuvoineen, jotka ovat ainoastaan haitallisia erityislapsille. Erityislapsen kasvattaminen on haastavaa ja kasvatustaitojen on oltava hallinnassa, jotta tuloksia Tullaan samaa. Ne tulokset tulevat hyvin Hitaasti, menee esim vuosia, että oppii pakkamaan repun, hoitamaan aamutoimet itsenäisesti ym. Meillä ei tule onnistumaan ainakaan vielä ala-asteella, toivottavasti ylä-asteella kuitenkin. Vitosella oleva lapseni harjoittelee nytnitse repun pakkaamista ja läksyjen merkkaamista. Olen todellamiloinen, että ollaan päästy jo tähän vaiheeseen.