Mikä oli koronakevään 2020 ahdistavinta aikaasi?

Keväällä oma sairastelu ja koronatestin tuloksen odottelu.

Myönteistä, että testi oli negatiivinen ja sairasteluun sain sopivat lääkkeet.

Ehkä se ihan alku, maaliskuuss, kun meni kaikki kiinni. Vaikka yritin ja pysyinkin rauhallisena, niin epätietoisuus ahdistaa. Täälläkin porukka puhui valtavien ruokavarastojen hankkimisesta, mitä tehdä jos menee vesi ja sähköt jne. hysteriaa.

Siitä kun kaikki meni kiinni, olin 3vk kuumeessa ja hoidin 1kk ja 4v lapsia kotona. Apua ei uskaltanut pyytää lasten hoitoon

kun saattoi olla korona. Terveydenhuoltoon ei saanut ottaa yhteyttä jos pärjäsi kotona. Tuntui ettei sairaus lopu, pelotti että tappaa toisen jos tapaa ja lasten kanssa oli raskasta. Neljään viikkoon en tavannut muita kuin lopulta lääkärin ja labrahoitajan. Oli minulle etenkin henkisesti todella vaikeaa. Tämän jälkeenkin muiden tapaaminen on ahdistanut, aina kuvittelen että toinen saattaa kuolla takiani.

Se oli se maalis-huhtikuu. Kaikki se epätietoisuus. Ahmin uutisia joka tuutista, ja päässä vain takoi, että eihän tällaista voi tapahtua! Olin valtavan helpottunut, kun koulut suljettiin. Saatiin lapset turvaan. Siltä se tuntui. Mies jäi etätöihin ja etäkoulu rullasi mainiosti. Itselläni ei etätyömahdollisuutta ole ja jokainen päivä oli melkoinen selviytymistarina. Ahdisti ihmisten käytös, johon et voinut vaikuttaa. Käytiin miehen kanssa vakava ja ahdistava keskustelu, että miten toimitaan, jos toinen joutuukin viikoiksi sairaalaan tai vielä pahempaa. Tai jos näin käy molemmille. Tuo oli sitä aikaa kun tartunnat nousi kohisten ja mieli valmistautui siihen, että omakin sairastuminen on vääjäämätöntä. Näin ei onneksi ole käynyt.

Eniten ahdistaa työkaverien välinpitämättömyys. Suhtautuvat koronaan kuin sitä ei olisikaan ja kulkevat ties missä ja ahdistaa istua päivät päästään heidän vieressään töissä.

Vierailija kirjoitti:

No se oli aika perseestä kun joutui olemaan melkein kuukauden ilman ruokaa(joku kananmuna/hedelmä päivässä) KAIKKI ruokakuljetus ajat tällä alueella oli täynnä. Minä kun olen yksin asuva sairas liikuntarajoitteinen ilman mitään tukiverkkoa lähellä niin voisiko jättää niitä kuljetusaikoja meille jotka niitä oikeasti tarvitsevat, kiitos. 

Onneksi kaupat osaavat varautua paremmin nyt jos ruuhkia tulee..

Sinun alapeukuttajan mielestä on okei että liikuntarajoitteiset/sairaat kuolevat nälkään kun mistään ei saa ruokakuljetuksia kun kaikki on buukattu täyteen koska paniikki. okei..Tästä oli paljon juttua silloin kun oli paha tilanne päällä, ahneet myöskin pistelivät hyllyjä tyhjiksi eikä muille tarvinnut jättää mitään vaikka kauppiaatkin eritoten pyysivät ettei hamstrata. Köyhä kun ei pystynyt lähtemään kauppaan ennen kuin tuki tuli tilille ja nämä usein jäivät ilman sapuskaa(tai ökykalliit lihat jäljellä).

Tämä korona hässäkkä todellakin osoitti sen miten ahnas ja röyhkeä moni suomalainen on tällaisessa tilanteessa. 

Oma mies sairastui koronaan. Itse oirehdin, vasta-ainetestit molemmilla positiiviset. Työssäni, jouduin hoitamaan vaikeimmin sairastuneita koronapotilaita. Olin kokenut keskenmenon tammikuussa, jonka huomasin käsitteleväni viime kesänä.

Huhtikuu ja toukokuu. Siis todella ahdistavaa ja masentavaa aikaa. Mutta siitäkin selvittiin, vaikka usko meinasi jo loppua.

Vierailija kirjoitti:

Eniten ahdistaa työkaverien välinpitämättömyys. Suhtautuvat koronaan kuin sitä ei olisikaan ja kulkevat ties missä ja ahdistaa istua päivät päästään heidän vieressään töissä.

Missä kulkivat kun joka paikka oli kiinni? No kaupat oli auki mutta muutenhan melkein kaikki oli kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ahdistaa työkaverien välinpitämättömyys. Suhtautuvat koronaan kuin sitä ei olisikaan ja kulkevat ties missä ja ahdistaa istua päivät päästään heidän vieressään töissä.

Missä kulkivat kun joka paikka oli kiinni? No kaupat oli auki mutta muutenhan melkein kaikki oli kiinni.

Opettele lukemaan: "kulkEvat".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ahdistaa työkaverien välinpitämättömyys. Suhtautuvat koronaan kuin sitä ei olisikaan ja kulkevat ties missä ja ahdistaa istua päivät päästään heidän vieressään töissä.

Missä kulkivat kun joka paikka oli kiinni? No kaupat oli auki mutta muutenhan melkein kaikki oli kiinni.

Opettele lukemaan: "kulkEvat".

Pitäisikö edellisen opetella lukemaan, puhuttiin KEVÄÄSTÄ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ahdistaa työkaverien välinpitämättömyys. Suhtautuvat koronaan kuin sitä ei olisikaan ja kulkevat ties missä ja ahdistaa istua päivät päästään heidän vieressään töissä.

Missä kulkivat kun joka paikka oli kiinni? No kaupat oli auki mutta muutenhan melkein kaikki oli kiinni.

Opettele lukemaan: "kulkEvat".

Luin kyllä ihan oikein, se oli vain vinoilua. Tässä keskustellaan koronakeväästä.

Ahdistavinta oli joidenkin ihmisten sekoaminen.

Maaliskuu -huhtikuu, seurasin päivittäin Italian tehohoidon ja kuolemien lukuja, mietin mitä lapsille tapahtuu jos me sairastutaan -ollaan teholla ja kuollaan, kuka niitä sen jälkeen rakastaa ( ei ole tukiverkkoa). Mietin mitä pitää tehdä jos liikuntavammainen läheiseni (jonka ainoa läheinen olen) sairastuu, pakko sinne on mennä avuksi jos on lattialla tai todella sairas mutta ei pääse sairaalaan. Mietin miten suojaan itseni etten sairastu ( kts ylempi- sairastu-teholle-kuole- mitä lapsille). Mietin miten lapsi selviää jos joutuu sairaalaan ja me olemme karenssissa eikä saa olla tukena. Mietin että osakkeet ja rahastot on mennyttä ( puolet nostin pois tappiolla), mietin että jos pankit alkavat rajoittaa nostoja, emme saa edes säästöjä ulos ja jos kumpikin jää työttämäski ja kassat kaatuu kun ei ole rahaa... Aamulla heräsin ja totesin että tämä painajainen onkin totta......

Tammi- ja helmikuu. Näin tai aavistin tai pelkäsin mitä on edessä ja olin niin ahdistunut, etten saanut nukuttua tai syötyä. Itkin koko ajan. Lähipiiri laittoi huoleni ihan vaan mt-ongelmien piikkiin, puoliso epäili että olen menossa psykoosiin.

Maaliskuussa helpotti heti, kun muut heräsivät tilanteeseen ja tuli poikkeustila.

Vierailija kirjoitti:

Siitä kun kaikki meni kiinni, olin 3vk kuumeessa ja hoidin 1kk ja 4v lapsia kotona. Apua ei uskaltanut pyytää lasten hoitoon

kun saattoi olla korona. Terveydenhuoltoon ei saanut ottaa yhteyttä jos pärjäsi kotona. Tuntui ettei sairaus lopu, pelotti että tappaa toisen jos tapaa ja lasten kanssa oli raskasta. Neljään viikkoon en tavannut muita kuin lopulta lääkärin ja labrahoitajan. Oli minulle etenkin henkisesti todella vaikeaa. Tämän jälkeenkin muiden tapaaminen on ahdistanut, aina kuvittelen että toinen saattaa kuolla takiani.

Oletko yh?

Ei kevät loppujen lopuksi ollut niin kovin vaikea, kun se epätietoisuus ja huoli tulevasta sekä rajoitukset olivat yhteisiä, jaettuja, koskivat kaikkia. Olihan se omituista, pelottavaa ja välillä hankalaakin, mutta silti. Kesäkuusta eteenpäin on sitten ahdistanut enemmän, kun rajoituksia on purettu ja asiat jätetty enemmän ihmisten omaan harkintaan ja omalle vastuulle, jota kaikilla ei vaikuta olevan. Tuntuu kuin useimmat olisivat unohtaneet koko koronan ja jatkaneet elämäänsä entiseen malliin, mutta itse olen jäänyt johonkin yksinäiseen kuplaan pesemään käsiä ja rajoittamaan kontaktien määrää. 

Vierailija kirjoitti:

No hirveintä oli tammi- ja helmikuu, kun tajusin jo mitä tulee ja kaikki piti mua hulluna. 12.3. helpotti, kun joku muukin tajusi. Eikä siten tullut Wuhania tai Italiaa onneksi tänne.

Tämä. Ja se miten hitaasti Suomessa kaikki rajoitukset laitettiin. Sitten olikin helpompaa, kun rajoitukset tuli.

Lähikouluun siirtyminen oli ahdistavinta keväällä. Toki sama jatkuu. Yläkoululaisen ja lukiolaisen kontaktien määrä on valtava. Luokissa jylläävät flunssat ja meilläkin testituloksia odotetaan. Kaikki eivät selvästikään edes vaivaudu käymään testissä, kun ovat pois koulusta vain pari päivää. Ei täällä saa testituloksia niin nopeasti.

Ahdistavinta oli töiden menetys ja lapsen etäkoulu. Onneksi ei tarvi samaa kärsiä enää.