Lue keskustelun säännöt.
Hoi, lapseton, joka et halua lapsia! Mikä siinä lapsiperhearjessa on niin kamalaa?
08.09.2020 |
Nomraalia elämäähän se on, iloineen ja suruineen. Ethän edes voi kunnolla ymmärtää, mitä oikein pelkäät, kun sinulla ei ole asiasta kokemusta. Oletko ajatellut, että tuntemattoman pelko ei välttämättä tarkoitakaan vapaaehtoista lapsettomuutta vaan sitä, että tarvitset lisää tietoa ja ymmärrystä?
Kommentit (227)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä elämässä kuitenkin se, että jos et todellakaan jaksa välittää muista, niin edessäsi on pitkät yksinäiset vuosikymmenet. Aikuisuuteen kuuluu se, että alkaa kantaa vastuuta myös muista. Olkoot omat tai lainalapset. Mutta saat elää kuten haluat, se on valintasi.
Äidilläni on kuusi lasta ja veikkaan hänellä olevan pitkät ja yksinäiset vuosikymmenet edessä. Miksi? - koska ei todellakaan jaksa välittää muista.
Vierailija kirjoitti:
Myös lapsettoman elämä on normaalia, iloineen ja suruineen. Mikä siinä sinusta on niin kamalaa, alentuva ap?
Pyhien äitien mielestä mikään muu ei voi olla elämää kuin parkuvien pentujen kaitseminen, kakkavaippojen vaihtaminen ja se kaikki muu, mikä tekee äideistä niin paljon parempia naisia kuin lapsettomista.
Tämä on tietty ikävää niiden kannalta, jotka haluaisivat lapsia mutta eivät pysty niitä saamaan. Heistä kun ei koskaan voi tulla normaaleja, kunnioitettavia äitsyköitä. Näin tämä mammojen mielestä vaan menee.
Mä kannan työkseni vastuuta muista. Vapaa-ajalla huolehdin itsestäni.
Ap taitaa katua lasten hankkimista. Epätoivoista lässytysruikutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä elämässä kuitenkin se, että jos et todellakaan jaksa välittää muista, niin edessäsi on pitkät yksinäiset vuosikymmenet. Aikuisuuteen kuuluu se, että alkaa kantaa vastuuta myös muista. Olkoot omat tai lainalapset. Mutta saat elää kuten haluat, se on valintasi.
Vaikka kuinka välittäisit muista, niin et voi mitenkään taata että he ovat koko ajan luonasi koko loppuelämäsi ajan. Jotkut jopa saattavat muuttaa toiseen maahan, hui kauhistus. Joskus käy myös niin, että lapset kuolevat ennen vanhempiaan. Nämäkin kuuluvat elämään ja aikuisuuteen. Sinäkin saat elää kuten haluat, se on valintasi. Enkä kritisoi sinua siitä, kuten sinä teet muille.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni on lapsiperheiden luona vieraillessa ällöttänyt pari asiaa: potalle oppivan lapsen potta ei ole vessassa vaan esim. olohuoneessa. Yäk. Vessa-asiat kuuluvat vessaan.
Toinen : lapsia ei pakoteta potan jälkeen käsipesulle.
Erittäin oksettavaa ja epähygieenistä. Mielestäni jopa epäkohteliasta.
Pitäähän Pirkko-Petterin kuitenkin saada ilmaista itseään. Ex-mieheni siskontyttö tuli aikanaan potalle ruokapöydän alle. Kaikilla muilla oli niin maan hauskaa, paitsi minulla jolla oli vielä ruoka kesken. Ja kesken jäikin, sattuneesta syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä lapsista.
Siedän siskoni tyttöjä pari tuntia kerrallaan, kun on pakko. En haluaisi edes heidän kanssaan viettää pidempää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olen katsellut suomalaisia ohjelmia lapsiperhearjesta niin onhan se järkyttävää paskaa. Siinä ei ole yhtä ainoaa asiaa mitä kaipaisin. Jos lapsille saisi kustannettua hoitajan säännöllisesti ja kotiin siivoojan, niin sitten voisi kiinnostaa.
Tämä!
Muualla maailmassa on normaalia että on kotiapua, esimerkiksi Intiassa siivoojillakin on siivooja, tarkoitan että muualla maailmassa on NORMAALIA että saa palkallista apua, se on sosiaalisesti hyväksyttyä ja sitä pidetään tärkeänä siksi, että perheen isällä ja äidillä olisi mahdollisuus suhteen hoitamiseen, koska työpäivät vievät jo mehut, ei voida odottaa että töiden jälkeen alkaa uusi työpäivä kotona mikä on normaalia Suomessa.
Lisäksi suomalaiset ovat usein homssuisia, uupuneen näköisiä nuhruisissa tai silittämättömissä vaatteissa, ihan siksi ettei riitä energia kaikkeen. Muissa maissa on tärkeä näyttää hyvältä ja olla hyvällä tuulella, mutta heillä onkin kotiapua.
Lisäksi kotiapu mahdollistaa terveellisen syömisen kun ruoka tehdään kotona, se on myös ekoteko.
Pahinta tässä on että tätä ei edes juuri kyseenalaisteta, ettei nähdä korrelaatiota tälle "lapsiarkihelvetti" ja lasten hankkimattomuudelle, että suomalaiset ovat katoamassa sukupuuttoon.
Suomessakin oli vielä 70-luvulla tavallista että maalta kaupunkiin saapunut nuori nainen aloitti kotiapulaisena, kotiapulaisen rooli on arvostettu rooli, se on vastuullinen ja itsenäinen rooli.
Miksi kotiavun palkkaamisesta tuli riistoa, sitä ei nyt vaan moni ymmärrä.
Miksi suomalaisen pitää tehdä kaikki itse, kuormittua ja palaa loppuun ja uhriutua. Minusta nyky-suomalaisuudessa on paljon vialla. Voisimme ottaa mallia muualta
Muistakaahan hyvät ihmiset, keitä meidän on kiittäminen siitä että kotiapulaisia ei enää ole: Demarien Arja Alho lopetti "piikatyöt" samoin kuin "lapiotyöt" "ihmisarvoa alentavina". Ihmisarvo ei demarikäsityksen mukaan alene sillä, että ihmiseltä otetaan työnteon mahdollisuus pois ja häntä makuutetaan kotona ja ehkä hyppyytetään jossain pupunloikkakoulutuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pidä lapsista.
Siedän siskoni tyttöjä pari tuntia kerrallaan, kun on pakko. En haluaisi edes heidän kanssaan viettää pidempää aikaa.
Sinun kannattaa muistaa tämä sitten 40 vuoden kuluttua, kun ystäväsi ja sisaruksesi ovat jättäneet maallisen vaelluksensa ja sinulla on enää nuo siskosi tytöt jäljellä läheisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä lapsista.
Siedän siskoni tyttöjä pari tuntia kerrallaan, kun on pakko. En haluaisi edes heidän kanssaan viettää pidempää aikaa.
Sinun kannattaa muistaa tämä sitten 40 vuoden kuluttua, kun ystäväsi ja sisaruksesi ovat jättäneet maallisen vaelluksensa ja sinulla on enää nuo siskosi tytöt jäljellä läheisistä.
Kyseinen henkilö ei pitänyt lapsista. 40 vuoden päästä siskontytöt ei ole enää lapsia. Heistä on kasvanut aikuisia ja silloin siihen pitääkö heistä vaikuttaa jo ihan muut asiat kuin ikä. MIkään ei myös takaa että sisarukset ja ystävät kuolisivat ennen häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Joo, meillä veloilla parisuhteet menevät tosiaan niin, että jos emme enää halua olla puolison kanssa, niin väitämme sen sijaan että emme halua lapsia. Me emme siis keskustele asioista ja ongelmista puolison kanssa, vaan aina väitämme vain, että syy kaikkeen on siinä, että emme halua lapsia.
Mitenkäs nämä tapaukset jotka tähänkin ketjuun ovat kirjoittaneet omasta ekstroverttiydestään ja miten välttämätöntä on saada olla yksin 4 h päivä tai miten nyt kukin haluaa. Ilmeisesti tämä sama ei kuitenkaan välttämättä estä parisuhteessa olemista, ainoastaan lapset? Voisiko joku ekstrovertti valaista tätä, miten kestää olla parisuhteessa, mutta ei kestä (tai arvioi kestävänsä) lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä lapsista.
Siedän siskoni tyttöjä pari tuntia kerrallaan, kun on pakko. En haluaisi edes heidän kanssaan viettää pidempää aikaa.
Sinun kannattaa muistaa tämä sitten 40 vuoden kuluttua, kun ystäväsi ja sisaruksesi ovat jättäneet maallisen vaelluksensa ja sinulla on enää nuo siskosi tytöt jäljellä läheisistä.
Kyseinen henkilö ei pitänyt lapsista. 40 vuoden päästä siskontytöt ei ole enää lapsia. Heistä on kasvanut aikuisia ja silloin siihen pitääkö heistä vaikuttaa jo ihan muut asiat kuin ikä. MIkään ei myös takaa että sisarukset ja ystävät kuolisivat ennen häntä.
Ajatteliko hän että sisarentyttäret ilman muuta välittävät hänestä heti kun hän on avannut ovensa heille seljälleen, oltuaan 20 vuotta olematta tekemisissä heidän kanssaan? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Joo, meillä veloilla parisuhteet menevät tosiaan niin, että jos emme enää halua olla puolison kanssa, niin väitämme sen sijaan että emme halua lapsia. Me emme siis keskustele asioista ja ongelmista puolison kanssa, vaan aina väitämme vain, että syy kaikkeen on siinä, että emme halua lapsia.
Mitenkäs nämä tapaukset jotka tähänkin ketjuun ovat kirjoittaneet omasta ekstroverttiydestään ja miten välttämätöntä on saada olla yksin 4 h päivä tai miten nyt kukin haluaa. Ilmeisesti tämä sama ei kuitenkaan välttämättä estä parisuhteessa olemista, ainoastaan lapset? Voisiko joku ekstrovertti valaista tätä, miten kestää olla parisuhteessa, mutta ei kestä (tai arvioi kestävänsä) lapsia?
Tarkoittanet introverttiä?
Minä olen klassinen introvertti ja tarvitsen paljon omaa aikaa akkujeni lataamiseen. En ole tällä hetkellä parisuhteessa mutta jos olisin, niin todellakin lähes päivittäin pitäisi saada olla omissa oloissa jonkun aikaa. Joko eri huoneessa tai hiljaisuudessa samassa tilassa omia juttuja puuhaillen. Lapsia en ole koskaan halunnut enkä usko että jaksaisin sitä ensimmäisten vuosien jatkuvaa meteliä. Lemmikkinikin on kani, koska se on hiljainen ja rauhallinen, suorastaan harmoninen olento, eikä aiheuta kaaosta kotiini. N37
Sotku, kiire, meteli, SOTKU, madot ja täit, unettomat yöt, oman rauhan ja ajan menetys ja mainitsinko vielä sotkun ja metelin?
Näin introverttinä ihan kauhea ajatus, onneksi kenenkään ei ole pakko lapsia tehdä. Ihmiset ovat erilaisia, jotkut nauttii yllämainituista asioista ja jotkut taas ei, se on ihan ok. En myöskään jaksa huolehtia ja stressata muista ihmisistä, näin on paljon parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murheellinen ja paikoin kauheakin ketju. Niin paljon yksinäisyyttä, kielteisyyttä, rumia sanoja.
Lässyn lässyn.
Kuka on sinuakin rassua kohdellut noin kaltoin, että suhtautumistapa on tuo?
Täällähän kirjoitetaan suorastaan törkeästi ja loukkaavasti lapsista ja muista ihmisistä. "Lässyn lässyn" on aivan sieltä miedoimmasta päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Joo, meillä veloilla parisuhteet menevät tosiaan niin, että jos emme enää halua olla puolison kanssa, niin väitämme sen sijaan että emme halua lapsia. Me emme siis keskustele asioista ja ongelmista puolison kanssa, vaan aina väitämme vain, että syy kaikkeen on siinä, että emme halua lapsia.
Mitenkäs nämä tapaukset jotka tähänkin ketjuun ovat kirjoittaneet omasta ekstroverttiydestään ja miten välttämätöntä on saada olla yksin 4 h päivä tai miten nyt kukin haluaa. Ilmeisesti tämä sama ei kuitenkaan välttämättä estä parisuhteessa olemista, ainoastaan lapset? Voisiko joku ekstrovertti valaista tätä, miten kestää olla parisuhteessa, mutta ei kestä (tai arvioi kestävänsä) lapsia?
Tarkoittanet introverttiä?
Minä olen klassinen introvertti ja tarvitsen paljon omaa aikaa akkujeni lataamiseen. En ole tällä hetkellä parisuhteessa mutta jos olisin, niin todellakin lähes päivittäin pitäisi saada olla omissa oloissa jonkun aikaa. Joko eri huoneessa tai hiljaisuudessa samassa tilassa omia juttuja puuhaillen. Lapsia en ole koskaan halunnut enkä usko että jaksaisin sitä ensimmäisten vuosien jatkuvaa meteliä. Lemmikkinikin on kani, koska se on hiljainen ja rauhallinen, suorastaan harmoninen olento, eikä aiheuta kaaosta kotiini. N37
Jatkan vielä ajatustani: mahdollinen tuleva puolisoni siis toivottavasti ei esim. itke, kilju, paukuta leluja, huuda, sotke, vaadi jatkuvaa hoitoa, ohjausta ja kasvatusta ympäri vuorokauden. Olisin aika huolissani aikuisesta miehestä jos näin olisi.
Odotan siis kahden aikuisen suhteelta mukavaa, stressitöntä, rauhallista kotielämää. Ei tarvi juosta kouluissa ja harrastuksissa ja kokata 3 kertaa päivässä ja herätä joka aamu 5.30 huutoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä lapsista.
Siedän siskoni tyttöjä pari tuntia kerrallaan, kun on pakko. En haluaisi edes heidän kanssaan viettää pidempää aikaa.
Sinun kannattaa muistaa tämä sitten 40 vuoden kuluttua, kun ystäväsi ja sisaruksesi ovat jättäneet maallisen vaelluksensa ja sinulla on enää nuo siskosi tytöt jäljellä läheisistä.
Kyseinen henkilö ei pitänyt lapsista. 40 vuoden päästä siskontytöt ei ole enää lapsia. Heistä on kasvanut aikuisia ja silloin siihen pitääkö heistä vaikuttaa jo ihan muut asiat kuin ikä. MIkään ei myös takaa että sisarukset ja ystävät kuolisivat ennen häntä.
On omituista, kun lähes tuntemattomat tädit ottavat yhteyttä, kun itse tarvitsevat jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Joo, meillä veloilla parisuhteet menevät tosiaan niin, että jos emme enää halua olla puolison kanssa, niin väitämme sen sijaan että emme halua lapsia. Me emme siis keskustele asioista ja ongelmista puolison kanssa, vaan aina väitämme vain, että syy kaikkeen on siinä, että emme halua lapsia.
Mitenkäs nämä tapaukset jotka tähänkin ketjuun ovat kirjoittaneet omasta ekstroverttiydestään ja miten välttämätöntä on saada olla yksin 4 h päivä tai miten nyt kukin haluaa. Ilmeisesti tämä sama ei kuitenkaan välttämättä estä parisuhteessa olemista, ainoastaan lapset? Voisiko joku ekstrovertti valaista tätä, miten kestää olla parisuhteessa, mutta ei kestä (tai arvioi kestävänsä) lapsia?
Tarkoittanet introverttiä?
Minä olen klassinen introvertti ja tarvitsen paljon omaa aikaa akkujeni lataamiseen. En ole tällä hetkellä parisuhteessa mutta jos olisin, niin todellakin lähes päivittäin pitäisi saada olla omissa oloissa jonkun aikaa. Joko eri huoneessa tai hiljaisuudessa samassa tilassa omia juttuja puuhaillen. Lapsia en ole koskaan halunnut enkä usko että jaksaisin sitä ensimmäisten vuosien jatkuvaa meteliä. Lemmikkinikin on kani, koska se on hiljainen ja rauhallinen, suorastaan harmoninen olento, eikä aiheuta kaaosta kotiini. N37
No totta kai tarkoitin introverttiä, kiitos korjauksesta, monta asiaa kun yrittää yhtä aikaa tehdä niin senat menevät sakaisin
Sellaisena sivuhuomautuksena, että lapsiakin on hyvin erilaisia. Ei lapsi siis ilman muuta tuo "jatkuvaa meteliä" pienenäkään. Lapsi perii vanhemmiltaan ominaisuuksia ja paljon vaikuttaa myös se, miten lasta kohtelee. Ja toisaalta vielä omakin vieteri venyy lasten kanssa ihan huomaamatta.
Serkullani oli muuten kani, joka laukkasi hurjana ympäri asuntoa ja papanoi kaikkialle :D eli niitäkin on erilaisia.
Kannattaa miettiä elämässä kuitenkin se, että jos et todellakaan jaksa välittää muista, niin edessäsi on pitkät yksinäiset vuosikymmenet. Aikuisuuteen kuuluu se, että alkaa kantaa vastuuta myös muista. Olkoot omat tai lainalapset. Mutta saat elää kuten haluat, se on valintasi.