Lue keskustelun säännöt.
Hoi, lapseton, joka et halua lapsia! Mikä siinä lapsiperhearjessa on niin kamalaa?
08.09.2020 |
Nomraalia elämäähän se on, iloineen ja suruineen. Ethän edes voi kunnolla ymmärtää, mitä oikein pelkäät, kun sinulla ei ole asiasta kokemusta. Oletko ajatellut, että tuntemattoman pelko ei välttämättä tarkoitakaan vapaaehtoista lapsettomuutta vaan sitä, että tarvitset lisää tietoa ja ymmärrystä?
Kommentit (227)
Tein juuri aloituksen, jossa esitin kysymyksen, että MIKSI minkä haluaisin lapsen. En ole vielä yhteenkään hyvään syyhyn törmännyt.
Kirjoitin myös eilisen havaintoni. Tulin siis uupuneena kotiin pitkän työpäivän jälkeen ja olin juuri astumassa rappuuni, kun kuulin viereiseltä leikkikentältä pienen lapsen raivokohtauksen. Kirkumista ja parkumista, jota tämän vanhempi sitten koitti parhaansa mukaan hyssytellä ja tyyynnytellä. Mulle tuli niin helpottava tunne, kun tajusin, että kaikenlisäksi mun ei luojan kiitos tarvitse tuollaista kuunnella, kun tulen töistä vaan saan keskittyä illan akkujen lataamiseen. Se korvia hivelevä rauha ja hiljaisuus, kun vedin oven kiinni perässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ikipäivänä halua synnyttää enkä olla raskaana. Ajatus puistattaa ja nostaa inhon väreet pintaan. Adoptiota voisin harkita!
Suuri kiitos lääketiede, että tänäänkin sain popsia ehkäisypillerini!♥
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Joo, meillä veloilla parisuhteet menevät tosiaan niin, että jos emme enää halua olla puolison kanssa, niin väitämme sen sijaan että emme halua lapsia. Me emme siis keskustele asioista ja ongelmista puolison kanssa, vaan aina väitämme vain, että syy kaikkeen on siinä, että emme halua lapsia.
Mitenkäs nämä tapaukset jotka tähänkin ketjuun ovat kirjoittaneet omasta ekstroverttiydestään ja miten välttämätöntä on saada olla yksin 4 h päivä tai miten nyt kukin haluaa. Ilmeisesti tämä sama ei kuitenkaan välttämättä estä parisuhteessa olemista, ainoastaan lapset? Voisiko joku ekstrovertti valaista tätä, miten kestää olla parisuhteessa, mutta ei kestä (tai arvioi kestävänsä) lapsia?
Tarkoittanet introverttiä?
Minä olen klassinen introvertti ja tarvitsen paljon omaa aikaa akkujeni lataamiseen. En ole tällä hetkellä parisuhteessa mutta jos olisin, niin todellakin lähes päivittäin pitäisi saada olla omissa oloissa jonkun aikaa. Joko eri huoneessa tai hiljaisuudessa samassa tilassa omia juttuja puuhaillen. Lapsia en ole koskaan halunnut enkä usko että jaksaisin sitä ensimmäisten vuosien jatkuvaa meteliä. Lemmikkinikin on kani, koska se on hiljainen ja rauhallinen, suorastaan harmoninen olento, eikä aiheuta kaaosta kotiini. N37
No totta kai tarkoitin introverttiä, kiitos korjauksesta, monta asiaa kun yrittää yhtä aikaa tehdä niin senat menevät sakaisin
Sellaisena sivuhuomautuksena, että lapsiakin on hyvin erilaisia. Ei lapsi siis ilman muuta tuo "jatkuvaa meteliä" pienenäkään. Lapsi perii vanhemmiltaan ominaisuuksia ja paljon vaikuttaa myös se, miten lasta kohtelee. Ja toisaalta vielä omakin vieteri venyy lasten kanssa ihan huomaamatta.
Serkullani oli muuten kani, joka laukkasi h urjana ympäri asuntoa ja papanoi kaikkialle :D eli niitäkin on erilaisia.
Totta kai ihmiset jo lapsinakin ovat erilaisia, olenhan minäkin puheliaan äitini lapsi ja jo pienenä olin hiljainen ja omiin oloihini vetäytyvä. Mutta sehän siinä on että koskaan ei tiedä mihin suuntaan elämän ja geeniloton yhdistelmä perhettäsi tulisi viemään. Minulla ei ole halua selvittää sitä - eikä vieterini pituutta. Olisi väärin lasta kohtaan synnyttää hänet jos en sitä oikeasti halua. Syntymätöntä lastani ei vain yksinkertaisesti ole olemassa - en siis jää paitsi kuin teoreettisesta ajatuksesta että ehkä minulla voisi olla kiltti ja hiljainen lapsi.
Minun kanini papanoi vessaan ja toki ottaa iloloikkia mutta lähinnä iltaisin pötköttelee jalkojen vieressä :D. Heinän rouskutuskin rauhoittaa kivasti omistajaakin :).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkiluvun pitäisi kääntyä jyrkkään laskuun ja Suomessa voi tulevaisuudessa elää korkeintaan vajaa miljoona kansalaista, jos haluamme pelastaa ilmaston ja ympräristön. Lapsia hankkimalla elinympäristön tuho vain kiihtyy. Lähi vuosikymmeninä, jos lisääntyminen jatkuu nykytahtia, voidaan ajautua tilanteeseen, että väestöä on pakko harventaa ei niin humaaneilla keinoilla, jotta ilmastokriisi saadaan pysäytettyä.
Suomalaiset eivät tämän maailman tuhoa aiheuta.
Meitä on vähän, emmekä lisäänny holtittomasti.
Niin. Emme lisäänny holtittomasti. Kuitenkin kun joku harkitsee tarkkaan asiaa kannaltaan ja päätyy jopa perustellen ratkaisuun olla hankkimatta lapsia, kritisoidaan tätä. Sehän on juuri sen holtittomuuden vastakohta, minkä vuoksi voit itsekin tuon perustelun heittää kehiin.
Ei lisäännytä vastakaan holtittomasti, vaan harkiten, suunnitellusti ja tarpeen mukaan talkoot väliin jättäen. Lapset edellä. Ei lapsien määrä, vaan elämänlaatu edellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Joo, meillä veloilla parisuhteet menevät tosiaan niin, että jos emme enää halua olla puolison kanssa, niin väitämme sen sijaan että emme halua lapsia. Me emme siis keskustele asioista ja ongelmista puolison kanssa, vaan aina väitämme vain, että syy kaikkeen on siinä, että emme halua lapsia.
Mitenkäs nämä tapaukset jotka tähänkin ketjuun ovat kirjoittaneet omasta ekstroverttiydestään ja miten välttämätöntä on saada olla yksin 4 h päivä tai miten nyt kukin haluaa. Ilmeisesti tämä sama ei kuitenkaan välttämättä estä parisuhteessa olemista, ainoastaan lapset? Voisiko joku ekstrovertti valaista tätä, miten kestää olla parisuhteessa, mutta ei kestä (tai arvioi kestävänsä) lapsia?
Tarkoittanet introverttiä?
Minä olen klassinen introvertti ja tarvitsen paljon omaa aikaa akkujeni lataamiseen. En ole tällä hetkellä parisuhteessa mutta jos olisin, niin todellakin lähes päivittäin pitäisi saada olla omissa oloissa jonkun aikaa. Joko eri huoneessa tai hiljaisuudessa samassa tilassa omia juttuja puuhaillen. Lapsia en ole koskaan halunnut enkä usko että jaksaisin sitä ensimmäisten vuosien jatkuvaa meteliä. Lemmikkinikin on kani, koska se on hiljainen ja rauhallinen, suorastaan harmoninen olento, eikä aiheuta kaaosta kotiini. N37
No totta kai tarkoitin introverttiä, kiitos korjauksesta, monta asiaa kun yrittää yhtä aikaa tehdä niin senat menevät sakaisin
Sellaisena sivuhuomautuksena, että lapsiakin on hyvin erilaisia. Ei lapsi siis ilman muuta tuo "jatkuvaa meteliä" pienenäkään. Lapsi perii vanhemmiltaan ominaisuuksia ja paljon vaikuttaa myös se, miten lasta kohtelee. Ja toisaalta vielä omakin vieteri venyy lasten kanssa ihan huomaamatta.
Serkullani oli muuten kani, joka laukkasi hurjana ympäri asuntoa ja papanoi kaikkialle :D eli niitäkin on erilaisia.
Toki on erilaisia lapsia, mutta valitettavasti sitä ei voi itse päättää, mikä kohdalle osuu. Saman perheet sisaruksetkin voivat olla aivan erilaisia. Voi olla, että voimavarat riittäisivät itsensä kaltaiseen rauhalliseen lapseen, mutta tätä ei voi kukaan taata. Voi olla myös sairauksia ym. jotka kuormittavat perhettä.
Loikkivasta pupusta sen verran, että ainakin on ollut varmaan söpö! Kaikillahan ei lapset herätä samaa reaktiota. Kuten osa ei luonnollisesti pidä eläimistäkään. Silloin ne papanat ovat vain rasite, jos sydän ei ole mukana.
En hanki lapsia, koska ihan oikeasti haluan ajatella lasten parasta, enkä omia itsekkäitä tarpeitani.
Olen kasvanut tunnevammaisessa perheessä enkä ole ollut äitini kanssa puheväleissä 21 vuoteen, muutin pois kotoa 16-vuotiaana isovanhempien luoksi kunnes täytin 18 ja muutin samantien 200 km päähän toiseen kaupunkiin. Minulla on MT-taustaa, josta johtuen voimavarani huolehtia lapsista ovat rajalliset. Pelkään, että jatkuva melu, sotku ja itsestäni riippuva hälinä saa minut napsahtamaan ja huutamaan/käymään käsiksi lapsiini. Pelkään, että koliikkivauva saa minut psykoottiseksi ja tukehdutan vauvan tyynyllä, koska en yksinkertaisesti jaksa enää.
Minulla ei ole tukiverkkoja tällä paikkakunnalla, olen ainoa lapsi ja isäni on uusissa naimisissa toisella paikkakunnalla, jossa hän huolehtii kouluikäisistä lapsipuolistaan.
Minulla ei ole kumppania, jonka kanssa hankkia lapsia ja näin 37-vuotiaana en halua hankkia lasta ensimmäisen vastaantulijan kanssa, vaan suhdetta olisi hyvä olla pari vuotta allakin. Ajatus yksinhuoltajuudesta pelottaa.
Yksinkertaisesti en koe olevani hyvä äiti lapsilleni, joten olisi väärin tehdä lapsia vain oman itsekkään tarpeeni vuoksi. Itse olen ajatellut, että elämäni nyt vain meni näin - jos äitisuhteeni ja lapsuuteni olisi ollut terveempi, varmasti olisin hankkinut lapsia. Nyt koen että tilanteeni on sama kuin henkilöllä joka on vaikka syntynyt ilman kohtua - että tilanne on tämä, ja sen kanssa eletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperhearki on pahin painajaiseni. Kuormitun hälystä ja kiireestä, joita lapsiperheessä riittää. Olen myös ääniyliherkkä, joten lasten huudon kuunteleminen todella väsyttää.
Haluan elää vapaammin ja pystyä esim. lähtemään kihlatun tai kavereiden kanssa ex tempore leffaan, tai lemmiskellä keskellä kirkasta päivää keskellä olohuonetta, jos siltä tuntuu. Tai pistää vapaasti kauhuleffan pyörimään.
En ole äidillinen ihminen ja lemmikkieläimet riittävät tyydyttämään vähäisen hoivaviettini. En tahdo olla toisesta ihmisestä niin isossa vastuussa, kuin mitä vanhemmuus vaatisi, ja kantaa huolta toisesta jatkuvasti.
Onneksi kihlattu on ihan samoilla linjoilla. Olemme molemmat siinä määrin introvertteja, että kaivataan paljon omaa aikaa ja tilaa. (Tämän vuoksi tavataan toisiammekin vain pari kertaa viikossa, emmekä välttämättä koskaan tule muuttamaan yhteen.) Pidämme kyllä lapsista, olen työskennellytkin itselleni mieluisissa paikoissa lasten kanssa ja tuttuja lapsia tavataan mielellämme. Kotiin päästyämme toki huokaistaan helpotuksesta, koska elämämme on meidän näköisemme ja juuri niin rauhallinen, kuin haluamme sen olevan. Haaveilemme ihan eri asioista kuin vanhemmuudesta.
Kakarat on ärsyttäviä. Se kiukuttelu, huuto ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat mitä inhoan ja pyrin minimoimaan omassa elämässäni:
- Ylimääräinen melu
- Sotku
- Kiire
- Stressi
- Vastuu
- Aikaiset aamut
- Liialliset rutiinit
- Se ettei voi olla spontaani ja tehdä asioita hetken mielijohteesta
Asiat joita rakastan ja pyrin maksimoimaan omassa elämässäni:
- Rauha
- Siisteys
- Kiireettömät, pitkä aamut
- Spontaanius
- Seikkailunhaluinen matkustaminen, esim. lähtö 2kk reppureissuun etelä-amerikkaan alle kuukauden varoitusajalla
- Monipuolinen, mukaansa tempaiseva, rajaton ja jokapäiväinen seksielämä
- Urheilun- ja harrastustentäyteinen arki
- Festarit, konsertit, reivit, tapahtumat
- Gourmetruoka, michelin-ravintolat
- Itsenäisyys, oman itsensä tutkiminen ja kehittäminen
Lisätään noihin yhtälöihin lapsi, niin kaikki on pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä lapsista.
Siedän siskoni tyttöjä pari tuntia kerrallaan, kun on pakko. En haluaisi edes heidän kanssaan viettää pidempää aikaa.
Sinun kannattaa muistaa tämä sitten 40 vuoden kuluttua, kun ystäväsi ja sisaruksesi ovat jättäneet maallisen vaelluksensa ja sinulla on enää nuo siskosi tytöt jäljellä läheisistä.
Sukulaisuus ei tee läheiseksi tai tärkeäksi. Vaikka sisaruksen lapsia kuinka paapoisi ei heitä välttämättä kiinnosta kuin lapsettoman sukulaisen perintö joka "kuuluu" heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiirissäni on useita naisia ja miehiä joilla ne lapset ovat vaan pilanneet elämän. Siis lapsien saamisen jälkeen on riidelty, erottu, muutettu erilleen ja lapset jääneet heittopusseiksi. Monilla se lapsiperhearki tuntuu olevan yhtä kaaosta, sotkua ja huutoa. Ei semmoista kukaan täysjärkinen halua.
Tiedän myös yh-äitejä jotka jatkuvasti valittaa ettei mihinkään pääse eikä omaa aikaa ole. Uutta parisuhdettakaan ei löydy kun ei varsinkaan lapsettomat miehet halua alkaa mitään isää leikkimään muiden miesten kersoille.
Yllämainitut asiat olisi järkyttävin kohtalo itselle, siksi lapsia ei ole eikä tule. Onneksi löytyi mies jolla samat suunnitelmat.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä elämässä kuitenkin se, että jos et todellakaan jaksa välittää muista, niin edessäsi on pitkät yksinäiset vuosikymmenet. Aikuisuuteen kuuluu se, että alkaa kantaa vastuuta myös muista. Olkoot omat tai lainalapset. Mutta saat elää kuten haluat, se on valintasi.
Ei yksin tarvitse olla vaikka ei vastuuta kantaisi omista tai toisten lapsista. Kannattaa myös ottaa huomioon, että se yksinolo voi olla ihannetilanne jollekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hoi isä- tai äiti-ihmiset! Mikä siinä perheettömyydessä/lapsettomuudessa on niin kamalaa? Oletteko läheisriippuvaisia vai ettekö muuten vain osaa olla yksin? Mitä aukkoa täytätte sillä lapsenhankinnalla?
Nojoo. Provoilut sikseen. Perhe-elämässä kammoksuttaa kaikki. Melu, sotku, tasaisen tylsä arki. Ei ole minua varten. Nautin yksinäisyydestä ja siitä, että kukaan ei ole minusta riippuvainen. Haluatko, että tarkennan vielä jotenkin vai riittääkö, että yrität vain opetella ymmärtämään, että ihmisiä on erilaisia erilaisine tarpeineen?
En jaksa lukea ketjua eteen päin. Mutta neljän lapsen äitinä komppaan sinua. Ei kaikkien tarvitse haluta lapsia. Ja jotkut sitten haluaa. Keltä se on pois.
Minulla on lapsettomia ystäviä ja olemne kohta kuuskymppisiä. He ovat edelleen tyytyväisiä ratkaisuunsa, kuten minäkin.
Meillä jokaisella on tämä yksi elämä ja onneksi saamme luoda elämämme sellaiseksi, kuin kukin haluaa
Kyllä tässä on jo nähty mitä elämä on, ja sitähän se on muiden ihmisten kanssa leikkimistä.
Vierailija kirjoitti:
En pidä lapsista.
Siedän siskoni tyttöjä pari tuntia kerrallaan, kun on pakko. En haluaisi edes heidän kanssaan viettää pidempää aikaa.
Sinun kannattaa muistaa tämä sitten 40 vuoden kuluttua, kun ystäväsi ja sisaruksesi ovat jättäneet maallisen vaelluksensa ja sinulla on enää nuo siskosi tytöt jäljellä läheisistä.
Sukulaisuus ei tee läheiseksi tai tärkeäksi. Vaikka sisaruksen lapsia kuinka paapoisi ei heitä välttämättä kiinnosta kuin lapsettoman sukulaisen perintö joka "kuuluu" heille.
Mulla ei ole ketään sukulaista elämässäni, on vaan selviydyttävä. Sukulaisuus ei tee läheiseksi edes lapsi-vanhempi- suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä elämässä kuitenkin se, että jos et todellakaan jaksa välittää muista, niin edessäsi on pitkät yksinäiset vuosikymmenet. Aikuisuuteen kuuluu se, että alkaa kantaa vastuuta myös muista. Olkoot omat tai lainalapset. Mutta saat elää kuten haluat, se on valintasi.
Ei lapsista ole mitään takuita!
Se jatkuva läsnäolon pakko. Nautin että kotona hiljaista ja siistiä ja erityisesti siitä ettei kukaan vaadi multa koko ajan jotain.
Oma lapsuuteni/elämäni ollut rankkaa. Ollut vanhemmilleni vanhempi.
Suomalaiset eivät tämän maailman tuhoa aiheuta.
Meitä on vähän, emmekä lisäänny holtittomasti.