Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
On aika lapsenomainen aikuinen ihminen. Miksi monet ihmiset halveksuvat minua ja ärsyyntyvät minusta?
08.09.2020 |
Olen kai sellainen ihminen, ettei minusta koskaan tule "aikuista". En jotenkin tunne yhtään itseäni aikuiseksi, tosin en teiniksikään. En mieti ikääni oikeastaan koskaan. Olen hyvin oikeudentuntoinen, minulla on korkea moraali, olen hyvin herkkätunteinen, asioita ajoittain liiankin syvällisesti pohtiva. En halua perustaa perhettä, en kaipaa ystäviä, tavallaan nautin yksinolosta kotonani, mutta tavallaan taas en haluaisi asua täysin yksin, vaan että joku asuisi asunnossani tietyin ajoin ja minä tietyin ajoin. Olen taistellut koko elämäni itseni kanssa, ja tiedän itsekin, että olen hyvin ristiriitainen ihminen.
Oman itseni kanssa tulen kuitenkin todella hyvin toimeen nykyään. Olen kasvanut paljon ihmisenä ja entiseen, masentuneeseen ja ahdistuneeseen minään verrattuna osaan nauttia todella yksinkertaisista asioista, jotka monille muille ovat tavallista, tunteita herättämätöntä arkea. Tuntuukin usein siltä, että muita ihmisiä jopa ärsyttää se, että innostun kaikesta kuin pieni lapsi. Minulle usein naljaillaan lapsenomaisuudestani. Se tuntuu usein olevan hyvin negatiivissävytteistä. Tiedän, en esimerkiksi tykkää ollenkaan siivoamisesta, ruuanlaitosta, tiskaamisesta. Mieluummin vaan haaveilen kaikesta kivasta ja elän pääni sisällä omassa maailmassani. Olen 15-vuotiaasta asti tykännyt istua tietokoneella ja nyt älypuhelinaikakautena tuskin on ihmekään, että olen vahvasti älypuhelinkoukussa. Tämäkin ärsyttää läheisiäni, mutta toivoisin heidän ymmärtävän, ja olen heille sanonutkin, että olen oikeasti onnellinen, tämä netin selailu puhelimella ei ole masennuksen merkki! Saan tästä nautintoa, koska tämä on juuri se oma "päänsisäinen maailmani" joka tekee minusta onnellisen. Jos ei ole älypuhelimen nettiä, istuisin sen sijaan tietokoneella🙂
Vaikka olenkin tyytyväinen itseeni ja elämääni näin, en haluaisi ärsyttää muita. Kyllä minulle olisi tärkeää, että läheiseni olisivat myös onnellisia. En vain käyttäydy niin kuin he toivovat. Minulle on tästä älypuhelinkoukusta valittanut jo todella moni ihminen, myös ne joita olen tuntenut vain lyhyen aikaa.
En kuitenkaan halua muuttaa mitään nykyisessä elämäntyylissäni. Ainoa mikä vaivaa on tuo muiden suhtautuminen minuun. En ole koskaan sellainen etten ärsyttäisi muita. Kaikki kritisoivat minua ja ovat kritisoineet niin kauan kuin muistan. Syömiseni, ulkonäköni, harrastusten puutteeni, ajankäyttöni, kodinhoitoni, kaikkea on kritisoitu ja kritisoidaan. Mutta olen itse tyytyväinen juuri tällaiseen elämään. Miksi ihmiset ärsyyntyvät minusta niin paljon? Tuntuu, ettei ihmiset arvosta minua ja näkevät minussa lähinnä ne ärsyttävät asiat.
Mistä tämä johtuu?
Kommentit (41)
He ovat täysin vieraantuneita itsestään ja hukkaavat elämänsä kalenteriin, kelloon ja ulkopuolisiin vaatimuksiin.
Olet hyvin onnekas. Pysy aina tuollaisena!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua. Olen varmastikin sinua paljon vanhempi, mutta samoin lapsenomaisesti innostuva ja (muille) jokapäiväisistä, tavallisista asioista nauttiva.
Panen merkille jokaikisen oravan tai variksen, joka sattuu tielleni.
Toki olen oppinut pitämään innostukseni ja haltioitumiseni omana tietonani - muutenhan minua pidettäisiin ihan hulluna! Vaikka oikeasti olen älykkäimpiä ja viisaimpia ihmisiä mitä tiedän. Havainnoin jatkuvasti kaikkea. Olen introvertti, mutta opetellut sosiaaliseksi aikuisena. Eli pysty(isi)n sujuvasti smalltalkkaamaan kenen kanssa tahansa. Siksi minua pidetään jopa ihmisläheisenä - siis tuntemattomat pitävät, ei perheenjäsenet. Tuntuu, että olen omana itsenäni useimmille jotenkin liikaa: liian erilainen, liian fiksu, liian laajasti asioita ymmärtävä, liikaa elämää nähnyt ja elänyt.
Huokaus. Siksi olen lähes erakko, eikä minua kukaan kaipaa.
Täällä toinen samanmoinen :) ihmeellistä, että meitä on jo kolme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua. Olen varmastikin sinua paljon vanhempi, mutta samoin lapsenomaisesti innostuva ja (muille) jokapäiväisistä, tavallisista asioista nauttiva.
Panen merkille jokaikisen oravan tai variksen, joka sattuu tielleni.
Toki olen oppinut pitämään innostukseni ja haltioitumiseni omana tietonani - muutenhan minua pidettäisiin ihan hulluna! Vaikka oikeasti olen älykkäimpiä ja viisaimpia ihmisiä mitä tiedän. Havainnoin jatkuvasti kaikkea. Olen introvertti, mutta opetellut sosiaaliseksi aikuisena. Eli pysty(isi)n sujuvasti smalltalkkaamaan kenen kanssa tahansa. Siksi minua pidetään jopa ihmisläheisenä - siis tuntemattomat pitävät, ei perheenjäsenet. Tuntuu, että olen omana itsenäni useimmille jotenkin liikaa: liian erilainen, liian fiksu, liian laajasti asioita ymmärtävä, liikaa elämää nähnyt ja elänyt.
Huokaus. Siksi olen lähes erakko, eikä minua kukaan kaipaa.Täällä toinen samanmoinen :) ihmeellistä, että meitä on jo kolme.
Neljä :) t. 10
Mä kuulen ainaki on enempi hyvää palautetta ja oon kai samanlainen. Suomalaiset on suorittajia sekä ei myöskään kovin ilosia. Täällä paheksutaan toki jos jostain löytyy noita piirteitä tms.... So??? Esim joku bb Kristian on mun mielestä kamala ainaki clipin perusteella mut se oli suomalaisten mieleen. Tuosta voi päätellä suomalaisten tyyppiä. Tosin onhan bbn Saulikin voittanut.
Te jotka koette minut kaltaiseksenne, miten me voisimme törmätä toisiimme tosielämässä? Kirjoitin avausviestiin, etten kaipaa yatäviä, mutta näin se mieli voi muuttua...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa suvaitaan aikuisen ihmisen käytökseksi vain asiallisen, hymyttömän ja vakavan. Aasiassa aikuisetkin ovat leikkisämpiä. Se kuuluu heidän kulttuuriinsa.
Minäkin olen lapsenkaltainen ihmettelijä ja tietyntyyppisiä ihmisiä ärsyttää se - just sellasia "aikuisia" ihmisiä. Olevinaan niin mitä lie. Ehkä ne ajattelee että minä esitän? Koska jos heille ei tule luonnostaan kiljaista lounaalla että HEI TUOLLA ON ORAVA IHANA jos sellaisen ikkunasta näen ja se jotenkin sykähdyttää sydäntäni niin kai ne olettaa että minä esitän?
No mutta, miettiköön mitä miettivät. Minun on vaan vaikea päästä työelämässä eteenpäin omana itsenäni, mutta en halua esittääkään kun se pidemmän päälle hajottaa pään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku mainitsi että kokee olevansa muille jotenkin liikaa; NIIN MINÄKIN. Todella vahvasti.
t. 28
Heh, minäkin olen vähän samantyyppinen 28v nainen. Resonoi etenkin tuo "en voi keskittyä mihinkään, mikä ei kiinnosta 100%". En itse näe sosiaalisia tapakonventioita erityisen tärkeinä tai merkityksellisinä, joten minusta on ihan ok uppoutua omiin maailmoihinsa, jos jokin sosiaalinen tilanne vaikkapa ei oikein kiinnosta, ainakin, jos siinä on mukana muitakin, jolloin en ole vastuussa kommunikoinnin etenemisestä. Minulla tosin on diagnosoitu ADD (itse en ole diagnoosista aivan varma). Tykkään seurata ja analysoida maailmaa ja etenkin ihmisten toimintaa etäältä, kiinnittäen paljon huomiota yksityiskohtiin, pieniin eleisiin ja merkityksiin. Itselleni tosin parisuhde sopii, vaikka muuten lähes erakko olenkin. Olen löytänyt itselleni toivomani kaltaisen ihmisen, jonka kanssa voi olla vähän niin kuin yhdessä yksin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja piirteitä minulla. Olen 40-vuotias ja edelleen innostun helposti, rakastan eläimiä voisin viettää päivän huhuilemassa linnuille metsässä(ja teinkin niin viimeksi mustikassa ollessani). Mieheni pitää minusta ja lapsenomaisuudestani, mutta töissä joudun vähän hillitsemään itseäni. Innostun aina uusista asioista ja saatan uppoutua työhöni niin, että unohdan esim syödä.
Lapsekas aikuinen, jos on henkisesti ikäisiään jäljessä, on toisesta aikuisesta rasittava.
Hänen odottasi ottavan saman vastuun kuin muutkin, mutta hänen osansa päätyy helposti muiden hoidettavaksi. Häneltä puuttuu vastavuoroisuus.
Tasa-arvoinen keskustelu voi olla hankalaa, kun toinen ei käsitä, kiinnostu tai ymmärtää asioita väärin. Henkilön juttujen aiheet voivat olla jotain, mitä vain kertoja ymmärtää. Silti muiden tulisi olla kiinnostuneita.
Muut kantavat hänestä alitajuista vastuuta ja kuormittavat itseään.
Tällainen ihminen ei tee sitä tahallaan, mutta stressaa toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samoja piirteitä minulla. Olen 40-vuotias ja edelleen innostun helposti, rakastan eläimiä voisin viettää päivän huhuilemassa linnuille metsässä(ja teinkin niin viimeksi mustikassa ollessani). Mieheni pitää minusta ja lapsenomaisuudestani, mutta töissä joudun vähän hillitsemään itseäni. Innostun aina uusista asioista ja saatan uppoutua työhöni niin, että unohdan esim syödä.
On selvästi neurologista perää.
Vierailija kirjoitti:
Lapsekas aikuinen, jos on henkisesti ikäisiään jäljessä, on toisesta aikuisesta rasittava.
Hänen odottasi ottavan saman vastuun kuin muutkin, mutta hänen osansa päätyy helposti muiden hoidettavaksi. Häneltä puuttuu vastavuoroisuus.
Tasa-arvoinen keskustelu voi olla hankalaa, kun toinen ei käsitä, kiinnostu tai ymmärtää asioita väärin. Henkilön juttujen aiheet voivat olla jotain, mitä vain kertoja ymmärtää. Silti muiden tulisi olla kiinnostuneita.
Muut kantavat hänestä alitajuista vastuuta ja kuormittavat itseään.
Tällainen ihminen ei tee sitä tahallaan, mutta stressaa toisia.
Tämä. Mun mielestä innostuminen, kiinnostuminen ja ympäristön huomioiminen on positiivisia piirteitä, mutta seurassa kännykällä oleminen ja se, ettei välitä muista kuin omista kiinnostuksenkohteista, ovat negatiivisia piirteitä. Toisaalta, jos ei kaipaa juuri ihmiskontakteja, onko sillä väliä, mitä muut ihmiset ajattelevat? Jos taas ihmiskontaktit kiinnostavat, pitää käyttäytyä tavalla, joka huomioi muut ihmiset. Tähän kuuluu se, ettei räplää puhelinta keskustelun aikana ja se, että voi jutella sellaisistakin asioista, jotka eivät nyt juuri sovi siihen omaan kiinnostuspalettiin. Kun keskustelee erilaisten ihmisten kanssa, jutut voivat polveilla hyvin erilaisissa aiheissa, eivätkä kaikki aiheet ole ihan lempijuttuja. Samoin hyväkin keskustelu voi olla välillä vähemmän stimuloivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsekas aikuinen, jos on henkisesti ikäisiään jäljessä, on toisesta aikuisesta rasittava.
Hänen odottasi ottavan saman vastuun kuin muutkin, mutta hänen osansa päätyy helposti muiden hoidettavaksi. Häneltä puuttuu vastavuoroisuus.
Tasa-arvoinen keskustelu voi olla hankalaa, kun toinen ei käsitä, kiinnostu tai ymmärtää asioita väärin. Henkilön juttujen aiheet voivat olla jotain, mitä vain kertoja ymmärtää. Silti muiden tulisi olla kiinnostuneita.
Muut kantavat hänestä alitajuista vastuuta ja kuormittavat itseään.
Tällainen ihminen ei tee sitä tahallaan, mutta stressaa toisia.
Sekoitat nyt käsitteet lapsellinen ja lapsekas. Ensiksi mainittu tarkoittaa henkistä kypsymättömyyttä jota on esim. kehitysvammaisilla jotka asuvat palvelukodeissa hoidettavina. Ihminen joka kykenee käymään töissä ja maksamaan laskunsa on siis mielestäsi vastuuton ja lapsellinen muita rasittava tyyppi...?
Oiskohan nyt niin, että se väärinymmärrys on toisessa päässä. Ei vain haluta ymmärtää toisen tyyppistä ihmistä. Yleensä kun tällainen lapsenmielinen innostuja on hautautunut syvälle sen "aikuisen" ihmisen psyykeen joka ei missään nimessä innostu jokapäiväisistä tavallisista pienistä asioista vaan on keskittynyt niihin tärkeämpiin "aikuisten" asioihin.
Minusta ihminen joka ylipäänsä asettaa itsensä jonkun toisen yläpuolelle on lapsellinen. Työpaikoilla ja yhteiskunnassa tarvitaan erilaisia ihmisiä ja se on esimiehen asia päättää sopiiko oravien katselusta innostuva Pirjo-Ritva hoitamaan työtehtäviään vai ei, ei jonkun random työtoverin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja piirteitä minulla. Olen 40-vuotias ja edelleen innostun helposti, rakastan eläimiä voisin viettää päivän huhuilemassa linnuille metsässä(ja teinkin niin viimeksi mustikassa ollessani). Mieheni pitää minusta ja lapsenomaisuudestani, mutta töissä joudun vähän hillitsemään itseäni. Innostun aina uusista asioista ja saatan uppoutua työhöni niin, että unohdan esim syödä.
On selvästi neurologista perää.
Suvussani on adhd:ta, autismia, add:ta ja dysleksiaa ynnä muita hahmotuksen ongelmia. Näihin lisukkeena mielialahäiriö, vakavampia ja pienempiä.
Olen nähnyt kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsekas aikuinen, jos on henkisesti ikäisiään jäljessä, on toisesta aikuisesta rasittava.
Hänen odottasi ottavan saman vastuun kuin muutkin, mutta hänen osansa päätyy helposti muiden hoidettavaksi. Häneltä puuttuu vastavuoroisuus.
Tasa-arvoinen keskustelu voi olla hankalaa, kun toinen ei käsitä, kiinnostu tai ymmärtää asioita väärin. Henkilön juttujen aiheet voivat olla jotain, mitä vain kertoja ymmärtää. Silti muiden tulisi olla kiinnostuneita.
Muut kantavat hänestä alitajuista vastuuta ja kuormittavat itseään.
Tällainen ihminen ei tee sitä tahallaan, mutta stressaa toisia.Sekoitat nyt käsitteet lapsellinen ja lapsekas. Ensiksi mainittu tarkoittaa henkistä kypsymättömyyttä jota on esim. kehitysvammaisilla jotka asuvat palvelukodeissa hoidettavina. Ihminen joka kykenee käymään töissä ja maksamaan laskunsa on siis mielestäsi vastuuton ja lapsellinen muita rasittava tyyppi...?
Oiskohan nyt niin, että se väärinymmärrys on toisessa päässä. Ei vain haluta ymmärtää toisen tyyppistä ihmistä. Yleensä kun tällainen lapsenmielinen innostuja on hautautunut syvälle sen "aikuisen" ihmisen psyykeen joka ei missään nimessä innostu jokapäiväisistä tavallisista pienistä asioista vaan on keskittynyt niihin tärkeämpiin "aikuisten" asioihin.
Minusta ihminen joka ylipäänsä asettaa itsensä jonkun toisen yläpuolelle on lapsellinen. Työpaikoilla ja yhteiskunnassa tarvitaan erilaisia ihmisiä ja se on esimiehen asia päättää sopiiko oravien katselusta innostuva Pirjo-Ritva hoitamaan työtehtäviään vai ei, ei jonkun random työtoverin.
Älä länkytä. Aika moni ihminen käy työssä ja suoriutuu siitä jotenkin. Oman elämän hallinta voi olla ihan kuralla koska pitäisi ohjautua itse ja osata tehdä.
En asetu kenenkään yläpuolelle, olenpa alkajaisiksi syntynyt adhd-äidille, jonka henkinen kypsyminen oli epätasaista ja hidasta.
Mulla vähän sama, paitsi etten "elätä" itseäni vaan olen joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle. Eli mammojen mielestä olen kai ansainnut kaiken sen halveksunnan, mitä paremmat ihmiset ehtivätkään päälleni kaataa :D
Mielestäni on aika huolestuttavaa, että pienistä asioista ilahtuva ja innostuva aikuinen leimataan nepsytapaukseksi tai jälkeenjääneeksi. Toisaalta se kertoo ainoastaan siitä, millainen tämän yhteiskunnan henkinen tila on.
Älypuhelimella roikkuminen seurassa sen takia, että toisten jutut ovat omasta mielestä niin tyhmiä ja epämielenkiintoisia, on huonoa käytöstä mutta en välttämättä menisi vetämään siitäkään sen kummempia johtopäätöksiä. Tuolla on työpaikat pullollaan ihan neuronormaaleja, älyltään keskivertoja aikuisia, joille ei tuota mitään ongelmaa supatella palaverissa vieruskaverin kanssa tai alkaa kahvitauolla puhumaan ei-suositun työkaverin päälle. Tökeröä käytöstä ei kannata alkaa medikalisoida vaan kohdata se sellaisena kuin on: tökerönä käytöksenä.
Alue: Aihe vapaa
En kaipaa ystäviä, mutta mieleni voisi muuttua, jos tapaisin sinut. Minä huomaan myös kaikki lokit ja muut, joihin suurin osa ei kiinnitä mitään huomiota. Kuulostat niin sielunsiskoltani. Sitä elää niin omassa kuplassa, ettei edes tajua, että maailmasta voi löytyä joku kaltaiseni.
Ap