Läheisriippuvuudesta eroon

Mulla on perheessä aika paljon päihdeongelmaisuutta. Olen joutunut erään läheisen todella pahan päihdekriisiytymisen vuoksi alkaa pohtimaan omia ongelmiani ja omaa käytöstäni. Olen aika kontrolloiva, ja suhteessa hukkaan itseni. Mutta samaan aikaan myös perseilen juomalla ja käyttäytymällä holtittomasti. Juon noin kerran viikossa, jos olen sinkkuna, parisuhteessa harvemmin. Olen yhden hyvän parisuhteen pilannut sillä juomakäyttäytymiselläni, lähinnä siksi, koska tämä ihminen ei ole koskaan joutunut sellaista elämään sietämään.

Aiemmin ajattelin, että olen varmaan itsekin läheisriippuvainen, koska aiemmat parisuhteeni olivat sellaisia, että tyypit katoilivat, pettivät ja heittelivät seinille. Mutta nyt en ole enää ihan varma. Normaalien ihmisten kanssa, joilla ei ole lähipiirissään päihdeongelmaisia/narsisteja, eivät siedä minun käytöstäni. Olen kyllä heidän mielestään hyvä puoliso, kun en juo, mutta silloin kun juon minusta tulee ilkeä ja holtiton. Ehkä nuo aiemmat suhteeni olivat häiriintyneitä minun vuokseni?

Toisaalta oma käytökseni ahdistaa minua todella paljon, ja suomin itseäni viikkokausia. En oikein osaa laittaa perspektiiviin. Välillä en edes tiedä, mikä on oikeasti totta.

Tähän se kaikista helpoin ratkaisu on lopettaa juominen. Mutta mitä jos olen siitäkin huolimatta narsisti? Olenko silloin vain selvä narsisti?

Vierailija kirjoitti:

Annan vielä yhden esimerkin mieleni ja käytökseni kieroutumasta.

Mies on ollut reissullaan juomassa vaikka viikon verran ilmoittelematta itsestään, mä oon huolissaan, soittelen, laitan viestiä perään, itken ja lietson itseni siihen tilaan etten saa syödyksi tai nukutuksi.

Mies tulee säälittävänä kotiin, sanoo ehkä sori ja mä oon vaan iloinen et pääsen taas viereen ja hoitamaan, mä saan kokea tarpeellisuutta kun mies kuolaa ja kuorsaa, mä saan peitellä ja antaa särkylääkettä ja juomaa, olla vieressä "auttamassa" kun toinen on ollut mua kohtaan täys mlkku ja aiheuttanut itselleen olonsa. Sit mä rauhoitun, kunnes tää tapahtuu taas. Ja mä vaan jatkan.

Sairasta.

Haluan olla semmoinen kuten normaalit ihmiset. Jotkut eroaa kymmenien vuosien liitoista voittajina ja mä idiootti ihan ehdoin tahdoin laitan itseni palasiksi. Ja mitä kaikkea olisin omalle elämälleni voinutkaan tehdä tällä ajalla, mitä olen käyttänyt turhaan muiden miellyttämiseen ja murehtimiseen.

Liikaa elämää mennyt ohi.

Tämä voi kuulostaa kauhealta, mutta siitä hoivaamisen ilosta voi saada rahaakin eli hakeudu hoitoalalle töihin?

Leila Koo kirjoitti:

Apua on saatavissa. Ylempänä on jo mainittu monia itseapukirjoja, myös AAL ja AL Anon.

Läheisriippuvaista ei auta esimerkiksi alkoholistista tai väkivaltaisesta suhteesta eroaminen, koska vuoden sisään hän yleensä hankkii taas uuden huonon suhteen. Läheisriippuvaisten otsalla on joku näkymätön, kutsuva vilkkuvalo, jonka hyväksikäyttäjät oitis näkevät. Pitää itse saada se lamppu sammutetuksi.

Esineistä aivan konkreettisesti: omaan puhelimeen ei tarvi vastailla. Ainakaan aina olla hälytysvalmiudessa koko aikaa. AP älä ole kumipallo, ei tarvi aina vastailla. Se on sun oma puhelin.

Sulje se.

Samoin jos asut yksin, kotona laita vaikka kämmen suljetun oven sisäpuolelle ja ajattele: tämä on minun kotini ovi. Minun kotini.

Minun alueeni. En päästä tänne enää ketään. Ovi.

Kun lähteminen onnistuu, vielä vaikeampaa on olla ajautumatta uuteen suhteeseen, koska yksin olo on niin kauhistavaa. On ihan kuin olisi putoamassa jonnekin tyhjyyteen reunan yli.

Enemmän kuin eroamiseen, sitä terapiaa tarvitsee siihen ekalle vuodelle. Minä tein sen virheen, että lopetin terapian, kun sain erottua. Luulin että ongelmani on sillä ratkaistu. Eihän se ollut, kun ongelma olen minä itse, ja kyvyttömyyteni pärjätä vain itseni seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Tarpeeksi monta kertaa kun tallotaan yli, niin itsekään ei jaksa enää välittää itsestään. --

Nyt olen ajautunut taas hyväksikäyttö ääni suhteeseen, jossa mua ei oteta huomioon yhtään ja --, miks mulle tehdään tätä. Eikö mulla ole mitään arvoa.

Ap

Tuo passiivin käyttö täsmällisest nimetyn ihmisen sijasta ja oman vastuun välttäminen käyttämällä sanoja kuten "ajatutunut", kertovat jotain ongelman luonteesta. Asiat vain tapahtuvat, eikä itsellä ole siihen muuta osaa kuin objektina olo - edes omassa päässä. Kaikki arvo tulee siitä, mitä joku päihdeongelmainen päättää osoittaa.

Jos AP kirjoittaisi tarinaansa uusiksi, se voisi kuulua: x ja y kohtelivat minua välinpitämättömästi. Katkaisin heihin suhteeni ja hain apua vertaistuesta, että osaisin välttää vastaavaa tulevaisuudessa.

-Suosittelen sulle esim AAL:n sivuja niin pääset alkuun. Lapsuudessahan näiden juuret yleensä ovat.

Olen nyt siinä vaiheessa, että tiedostan ongelman olevan itsessä ja oman käyttäytymisen itsetuhoiseksi. Ajoittain olen hyvinkin vihallinen itselleni, kun en osaa ITSE lähteä vaan idiootin itsepintaisesti hakeudun takaisin. Aloin havahtumaan tähän edellisen suhteen loppupuolella, kun mietin mitä kaikkea itse teen toisen ja suhteen hyväksi ja mitä kaikkea kumppani tekee.

Olen miettinyt, että itse varmaan ahdistuisin kamalasti jos kumppani yrittäisi niin kovasti mun eteen, ei se ole normaalia ja jos joku kaveri olisi samanlaisessa tilanteessa, niin neuvoisin itsekin vain lähtemään ja arvostamaan itseään.

Mun itsen on muutenkin kovin vaikea suhtautua kehuihin ja pieniin normaaleihin huomionosoituksiin. Esim en mä osais olla sängyssä odottelemassa viiden ruokalajin ateriaa, mä itse haluan tehdä toiselle, kai mä koen itseni täysin hyödyttömäksi jos en ole koko ajan suorittamassa jotain muka toisen takia, vain niin mä olen arvokas 🤔

Lapsuuden koin olevan normaali ja turvallinen, mutta vasta aikuisena olen ajatellut että ehkä kaikki ei ollutkaan optimaalisesti. Jouduin pelkäämään sisartani enkä muista vanhempien olleen juuri kotona, töitä piti tehdä. Sisareni sairastuttua otin jo ala-asteikäisenä itse vastuuta paljon pikkusisarestani ja kodista, vanhemmat oli vuorotellen töissä ja sisaren luona.

Äidissäni on paljon myös hoivaavan ylimiellyttäjän piirteitä, en tosin usko että ihan näin pahasti.

Kiitos kaikille kommentoijille, vertaistukea ehkä tarvitsisin eniten.

Ja tukea siihen, että en enää lähde suhteisiin ennenkuin oon parantanut itseni.

Onko kukaan käynyt ihan terapiassa asian takia?

Ap

Aina kun sattuu, tuntuu epämukavalle tai väärälle niin luultavammin juuri silloin teet niin kuin pitää ja teet oikein. LR rankaisee itseään nimittäin välittömästi jos ei ole jollekin muulle mieliksi, mutta itseään kohtaan ei tunne mitään välittämistä eikä armoa saatika osaa vaatia vastavuoroisuutta. Olet oikeilla jäljillä kun osaat jo nähdä itsesi ulkopuolisen silmin. Sitä ajattelua kannattaa jatkaa ja kehittää. Ajatteluaan kannattaa myös haastaa aina esittämällä vastaväite omalle argumentilleen ja pyrkiä perustelemaan sekin. Silloin oppii sen miten omakin mieli osaa neuvotella ja manipuloida käsittämättömiin ajatusrakennelmiin ja sietämään mitä kummallisempaa käytöstä muilta ja samalla oikeuttamaan itseltäsi kestämätöntä käytöstä muita kohtaan ja itseäsi kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan mun elämältä. Mä pääsin yli, hommasin oman kämpän ja olin sinkkuna, aluksi pelotti valtavasti, mutta mä huomasin että pystyn tekee kaiken itse, ei sun tarvii osata koota huonekaluja itse tai toimia putkimiehenä, kyllä ihmiset auttaa ystävällisyyttään. Omat ongelmat helpotti huomattavasti, sillä oot vaan itsestäsi vastuussa, ei tarvitse huolehtia aikuisesta vauvasta, missä hän menee, soittaa perään, ajaa kaupungin toiselle laidalle hakemaan kotiin kun ovat ottaneet känniriidan kaverin kanssa eikä ole enää tervetullut bileisiin, ei tarvitse herätä keskeisellä yötä kun hän hakkaa ovella, sillä avain on taas hukkunut, ei tarvitse viedä häntä päivystykseen keskellä yötä kun on taas humalassa kaatunut...

Luuletko, että et tule toistamaan kaavaa tulevissa suhteissa? Miten olet itse muuttunut?

Mä olen naiseksi todella osaava ja pärjäävä, en siis käytännön hommiin tarvitse apua. Ongelma on se, että jossain vaiheessa suhdetta alan liiaksi miellyttämään ja joustamaan ja huomaa kun, että ei mulla ole omaa ääntä ollenkaan. Tarpeeksi monta kertaa kun tallotaan yli, niin itsekään ei jaksa enää välittää itsestään. Sinkkuna olen ollut ihan iloinen ja itseen luottava, ongelmat alkaa suhteessa.

Nyt olen ajautunut taas hyväksikäyttö ääni suhteeseen, jossa mua ei oteta huomioon yhtään ja olen jopa niin masentunut, että ajattelen itsmurhaakin. Mies on taas ollut kadoksissa päiviä ja mä itkeskelen neljän seinän sisällä, miks mulle tehdään tätä. Eikö mulla ole mitään arvoa. Vaikka oikeasti mies on vaan piittaamaton ksipää.

Tiedostan, että omassa päässä on isosti vikaa.

Miten sä sait oman arvon tuntosi kohdilleen?

Ap

Lähdetään konkreettisesta.

Mies on ollut kadoksissa neljä päivää. Hän on ihan omatoimisesti antanut sinulle nyt pakotien ja hyväksyttävän syyn, käytä se!

Jos asut itsenäisesti, vaihda lukot, laita viesti että se on loppu nyt, ja estä hänet kaikissa välineissä.

Jos asutte yhdessä, lähde. Äidin mökki, täti, kaveri, sisko, hotelli. Sitten kunnan vuokra-asunto alkuunsa. Lainaa vaikka rahat siihen äidiltä jos ei ole tilillä.

Ilmoita miehelle, että se on loppu nyt.

Kummassakin tapauksessa älä enää puhu hänen kanssa puhelimessa, äläkä tapaa kahden tai ollenkaan.

Näin minä pääsin eroon juoposta.

Ensin eroa siitä juovasta ukosta. Siitä se paraneminen alkaa. Lue aiheesta. Keskity itseesi. Unohda miehet vähintään vuodeksi.

Myös aina kun ihastut mieheen, muista ajatella, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, koska ihastut häneen.

Fakta on että hän on todennäköisesti kylmä ja/tai epäluotettava, etäinen, itsekäs. Tunnet vetoa juuri sellaisiin ja ihastuminen on ihan no-no, ennen kuin saat pääsi järjestykseen.

Toisessa ääripäässä voit sortua toiseen läheisriippuvaiseen, koska et tunnista järjellisiä rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Kun lähteminen onnistuu, vielä vaikeampaa on olla ajautumatta uuteen suhteeseen, koska yksin olo on niin kauhistavaa. On ihan kuin olisi putoamassa jonnekin tyhjyyteen reunan yli.

Enemmän kuin eroamiseen, sitä terapiaa tarvitsee siihen ekalle vuodelle. Minä tein sen virheen, että lopetin terapian, kun sain erottua. Luulin että ongelmani on sillä ratkaistu. Eihän se ollut, kun ongelma olen minä itse, ja kyvyttömyyteni pärjätä vain itseni seurassa.

Exän jälkeen luin paljon kirjallisuutta ja kirjoitin asioita alas paperille, nykyään jos luen niitä tapahtumia ja ajatuksiani tulee ihan fyysisesti paha olo, aivan kamalan synkkää. Kun pikkuhiljaa toivuin siitä (tai niin luulin), niin nautin kovastikin vapaudesta ja yksin olosta, itsepintaisesti tein asioita joista ennen tuli hyvä mieli ja koetin kehittää itseäni, mulla oli hyvä ja elämään luottava fiilis. Kunnes taas otin hoivattavan (joka muuten teki ohareita heti alussa, mikä idiootti mä oon).

Silleen... Tiedän pärjääväni yksin hyvin mutta hitto, haluan vaan jonkun jota rakastaa! (oon kokonaan unohtanut, että terve ihminen haluaa myös vastarakkautta osakseen, multa puuttuu tää täysin).

Pitäisi löytää ympärille ystäviä ja harrastuksia ja sitkeästi hoitaa itseään.

Mitäköhän sen tietää, kun on valmis suhteeseen taas joskus.

Ap

Suosittelen ensinnäkin lukemaan narsismista kaiken mahdollisen, esimerkiksi täältä palstalta keskustelun jossa on narsistien yleisimmät lausahdukset. Vasta tänä kesänä monien sattumusten summana itse ymmärsin mistä heidän toiminta pohjimmiltaan kumpuaa ja se on auttanut etääntymään henkisesti sellaisesta käytöksestä. Siitä että onnistuu pitämään vanhat narsistit etäällä on vielä pitkä matka siihen ettei enää houkuta uusia elämäänsä, olen juurtunut siihen välitilaan suunnilleen vuosikymmeneksi.

Narsistien todellisuuskäsitystä todella uhkaa se että joku jonka ajattelevat olevan itseensä alisteisessa asemassa toimii muulla tavalla kuin heidän edellyttämällään. On siis lähes mahdotonta että sellainen suhde tervehtyisi, alistettavan kasvaminen omaksi kokonaiseksi ihmiseksi suhteessa käytännössä romauttaisi heidän todellisuutensa ja sitä vastaan he taistelevat kaikin käytettävissä olevin keinoin. Pääosin kaikki ne sairaat asiat mitä narsisti tekee tähtääkin sen oman todellisuuden säilyttämiseen ja ongelmien poistamiseen. Jos niskuroit narsistia vastaan, niskurointi on uhka ja ongelma joka pitää poistaa. Vähän kuin virhevohjelmointikoodissa ”ei minun maailmassani kuulu olla puolisoa joka ei tottele minua, tämähän pitää korjata”.

Sillä ei ole terveen järjen kanssa mitään tekemistä, narsistin maailma on rakentunut niin ja hänestä se tuntuu todelliselta.

Tuo tieto ei sinua vielä paranna, mutta auttaa uusia ihmisiä kohdatessa näkemään paremmin suhteen dynamiikan luonteen. Ja ennenkaikkea tiedostamaan sen että narsistille se että teet jotakin kivaa extraa hänen vuokseen tukee hänen todellisuutta. Terveelle ihmiselle se että kerrot että uuvuttaa ja keskityt enemmän omiin asioihin on epämukavaa ja pohdinnan paikka tarvitseeko sinua vierelle uutena itsenäsi, narsistille se kertoo ymmärryksen puutteesta, siitä ettet ymmärrä rooliasi ja mitä sinun kuuluu tehdä.

Kynnysmattojen ongelma on uusia ihmisiä kohdatessa se ettei heitä haittaa olla avuksi ja antaa itsestään paljon koska eivät tunnista omia tai muiden rajoja. Silloin pitää oppia alkuun keinotekoisesti pyytämään itsekin, olemaan pikkasen hankala ja olemaan vaikeasti saatavilla. Niin syntyy tilanteita nähdä toisen ihmisen reaktio omaan tahtoon ja tarpeisiin.

Ja kuten täällä aiempi kirjottaja jo kirjoittikin, se että joutuu narsistien kanssa tekemisiin ei tarkoita sitä etteikö itsessäkin voisi olla niitä sokeita pisteitä jotka saa loputtomiin uskomaan siihen että ongelmia voi korjata sellaiseksi kun itse vaatii maailman ja ihmisten ympärillä olevan jotta asiat olisivat Oikein.

Vierailija kirjoitti:

Myös aina kun ihastut mieheen, muista ajatella, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, koska ihastut häneen.

Fakta on että hän on todennäköisesti kylmä ja/tai epäluotettava, etäinen, itsekäs. Tunnet vetoa juuri sellaisiin ja ihastuminen on ihan no-no, ennen kuin saat pääsi järjestykseen.

Toisessa ääripäässä voit sortua toiseen läheisriippuvaiseen, koska et tunnista järjellisiä rajoja.

Olen miettinyt tätäkin. Olen jo vuosia ihmetellyt, et miksi mun luo hakeutuu vain päihde- ja mielenterveysongelmaiset. Jälkeenpäin kun katsoo, niin olen antanut pakkeja ihan normaaleille ja mua kunnioittaville miehille, ja valinnut sit itse sen hoidettavan, jolle koen olevani tarpeelliseksi. Jos sitä ei tarvitse hoitaa, niin mikä mun tehtävä muka on?

Kieroa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Myös aina kun ihastut mieheen, muista ajatella, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, koska ihastut häneen.

Fakta on että hän on todennäköisesti kylmä ja/tai epäluotettava, etäinen, itsekäs. Tunnet vetoa juuri sellaisiin ja ihastuminen on ihan no-no, ennen kuin saat pääsi järjestykseen.

Toisessa ääripäässä voit sortua toiseen läheisriippuvaiseen, koska et tunnista järjellisiä rajoja.

Jos kaksi kilttiä uhritoveria ystävystyy, ei se välttämättä pääty huonosti. Uhrius häviää, löytyy ystävyys.

Eron jälkeen tulee ihan kauhea olo, ja se helpottaa vain sillä, että pyytää ja anoo saadakin päästä takaisin.

Ei! Tällä kertaa on tunnistettava se tunne, ja tietää että se on riippuvuuden vieroitusoireet. Ne on vain kärsittävä, ei saa mennä takaisin piikille. Helpotus on ohimenevä, mutta vapaus on taas menetetty.

Eli jos erottua on kauhea olo, muistaa että se kuuluu vieroitusoireisiin, ja pitää vain sinnitellä läpi. Elämä voittaa. Kerro ystäville, että olet nyt seuraa vailla, että varaatte jotain kivaa yhteistä, vaikka kävelylenkki.

Läheisriippuvan ongelma on sekin, että ystäviä on laiminlyöty ja asetettu puoliso kaiken kuninkaaksi. Pitää kehdata olla silti yhteydessä ystäviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös aina kun ihastut mieheen, muista ajatella, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, koska ihastut häneen.

Fakta on että hän on todennäköisesti kylmä ja/tai epäluotettava, etäinen, itsekäs. Tunnet vetoa juuri sellaisiin ja ihastuminen on ihan no-no, ennen kuin saat pääsi järjestykseen.

Toisessa ääripäässä voit sortua toiseen läheisriippuvaiseen, koska et tunnista järjellisiä rajoja.

Olen miettinyt tätäkin. Olen jo vuosia ihmetellyt, et miksi mun luo hakeutuu vain päihde- ja mielenterveysongelmaiset. Jälkeenpäin kun katsoo, niin olen antanut pakkeja ihan normaaleille ja mua kunnioittaville miehille, ja valinnut sit itse sen hoidettavan, jolle koen olevani tarpeelliseksi. Jos sitä ei tarvitse hoitaa, niin mikä mun tehtävä muka on?

Kieroa.

Ap

Sun tehtävä on hoitaa itses kuntoon. Tee joku aarrekartta tms. Tavoitteita edes jonkinlaisia.

Uutta parisuhdetta virittäessä on tosiaan oltava hereillä siinä, miten toinen suhtautuu kun otatkin omaa tilaa, kun sinulla on omia menoja, kun et ole saatavilla pariin päivään, kun et vastaa viesteihin 24/7.

Jos tulossa on samaa p***kaa, poikki välittömästi. Jos toinen yllättää sinut ja on asian kanssa ihan ok eikä ota mitään pulttia, kuulostaa hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Ja toitottakaa mulle, että en enää ota miestä takaisin, ansaitsen itsekin vaan hyvää!

Ap

Tämä just piti sulle tulla sanomaan :D

Pysy vahvana, askel kerrallaan. Määrittele rajat ja pysy niissä.

Vierailija kirjoitti:

Myös aina kun ihastut mieheen, muista ajatella, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, koska ihastut häneen.

Fakta on että hän on todennäköisesti kylmä ja/tai epäluotettava, etäinen, itsekäs. Tunnet vetoa juuri sellaisiin ja ihastuminen on ihan no-no, ennen kuin saat pääsi järjestykseen.

Toisessa ääripäässä voit sortua toiseen läheisriippuvaiseen, koska et tunnista järjellisiä rajoja.

Tämä! Ihan naurattaa kun tutut tietysti ihmettelee miksi ei ole kumppania ja mikä on ongelma. Aika helppoa deittailla kun tiedostaa että on pakko etsiä vikoja jotta välttyy sellaisilta tapauksilta joita terveet ihmiset ymmärtää välttää. Eikä aloitetta puolin tai toisin koskaan heidän kohdalla edes tulisi koska ei ole mitään mikä yhdistää. Vähän kun yrittäisi kertoa ikänsä Thaimaassa asuneelle millaista Suomessa

on talvella.

Pitää kouluttaa itsensä huomaamaan se ensimmäinen kerta. Toinen jättää tulematta treffeille päihteiden takia. Toinen vetää sopimattomat koomakännit ystävien bileissä. Toinen vippaa sulta rahaa heti alussa tai usein. Toinen katoaa päiviksi eikä ilmoita mitään.

Tässä vaiheessa suhteen pystyy pistämään poikki vähin vaurioin, kun ei ole vielä tottunut toiseen. Sydän räytyy oman mielikuvitusrakennelman perään, eikä minkään todellisen.

Kiitos ketjusta aloittajalle ja jokaiselle kommentoijalle. Kiitän myös kohtaloa, sattumaa, Jumalaa tai mitä ikinä se onkaan, että päädyin av:lle juuri nyt.

Terveisin miestä juoppoputkasta taas kerran odotteleva, pakkaamisen aloittava

Vierailija kirjoitti:

Ja toitottakaa mulle, että en enää ota miestä takaisin, ansaitsen itsekin vaan hyvää!

Ap

Ansaitset niin paljon enemmän, kuin mitä nyt olet itsellesi sallinut. Varmaan se kotoa tulee meille, että emme oikeastaan ansaitsisi mitään, ja meidän tulee ennen kaikkea palvella muiden tarpeita, tai meidät hylätään kylmään ja pimeään.

Totuushan on, että kun me kerran voimme kannatella muitakin, me taatusti pystytään kannattelemaan omaa elämäämme.

Ansaitset hyvää, ansaitset että sinusta pidetään yhtä hyvää huolta kuin sinä pidät muista. Normaali parisuhde toimii niin. Jätä taaksesi tuo ongelmakimppu, hän on aikuinen ihminen ja on vastuussa omasta elämästään. Et pysty häntä vetämään kuiville, vaan hän vetää sinut mukanaan. Pelastaudu nyt kun vielä voit.

Jos päätät nyt tehdä jotain, pysy langoilla, että pystymme tsemppaamaan sinua