Lue keskustelun säännöt.
miten voisin hyväksyä puolison sellaisena kuin hän on? (ilman nalkutusta tai katkeroitumista)
07.09.2020 |
Vuosia olemme olleet yhdessä ja meillä on kaksi lasta (koululainen ja taapero).
Nykyään minua harmittaa usein jokin asia puolisoon liittyen. Jos sanon asiasta, puoliso sanoo, että nalkutan. Tätä vähentääkseni saatan vaikkapa kirjoittaa paperille asian joka harmittaa, ja heittää paperin sitten roskiin. Melko usein se lieventää sen hetkistä harmitustani.
Mutta sitten joskus riitatilanteessa asia tulee kuitenkin mieleeni, ja sanon sen ja puoliso pahoittaa mielensä.
Miten voisin olla vähemmän negatiivinen?
Jotkut sanovat, ovat lakanneet kouluttamasta puolisoaan? Miten sitä kohti päästään?
Kommentit (45)
Tuollaisessa riidassa (lasten lelujen kerääminen) ei varsinaisesti riidellä niistä leluista, vaan niiden kautta näyttäytyvät paljon isommat asiat suhteessa, vastuun ja vallan jakautuminen. Kenellä on vastuu, sillä on valta. Jos nämä jakautuvat epätasaisesti, on toinen puoliso yleensä tyytymätön.
Oikeita kysymyksiä tässä tilanteessa olisi esim.
- kuka kantaa vastuun talon siisteydestä ja turvallisuudesta? Kantavatko molemmat osapuolet vastuuta tasapuolisesti? Jos mies ei kerää leluja, kantaako hän enemmän vastuuta jostain muusta asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ensin miettiä ihan todella rauhassa että onko se miehelle sanottava kritiikki oikeasti todellakin tärkeä. Monella naisella on tapana ihan huomaamatta huomautella asioista ihan vain sen takia että ne eivät mene juuri niin kuin nainen itse haluaa. Moneen asiaan on kuitenkin monta eri tapaa tehdä eikä maailma romahda jos koti ei ole aina ihan tip top siisti. Kannattaa siis niinkutsutusti valita taistelunsa. Eli valita ne asiat jotka ihan todella ovat itselle tärkeitä ja puhua niistä sitten kunnolla. Muut voi jättää vähemmälle.
Itse ainakin olen näin vähitellen oppinut vähentämään turhaa "naputusta" ja tuloksetkin ovat olleet parempia kun mies tajuaa nykyään että olen ihan todella tosissani kun jostain sanoin. Ennen tuntui kaikki menevän samalla tavalla vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun sanomista oli niin paljon ja ihan liikaa pikkuasioista.
Toki on tuollaisia joka asiasta nipottajia, miehissä ja naisissa. Oletat ilman mitään perusteita aloittajan ja naisten yleensä olevan nipottajia. Emme ole, vaan sanomme jämäkästi silloin kun oikeasti on tarvetta.
Se tarve on ihan subjektiivinen kokemus. Mikä on toiselle tärkeä asia, on toiselle pikkujuttu. Juuri siksi kehotin miettimään hetken asioiden mittasuhteita ja mitkä asiat ovat oikeasti isoja ja mitkä vain itsestä sattuvat siltä juuri silloin tuntumaan.
Et ymmärtänyt. Suurin osa on tehnyt tuota pikkulapsesta asti. Priorisoinut. Sinä olet poikkeus kun et osaa, et tyypillinen nainen.
Etkä ole päässyt tavastasi mihinkään. Olet vaihtanut kohdetta. Nyt nipotat muille naisille että he nipottavat sinun näkemyksesi mukaan "kun kaikki ei mene kuten nainen haluaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.
Itsekin "nalkutin" miehelle taas hiljattain asioista, jotka ärsyttivät minua, mm. se että yritin nukkua ja hän katsoi olkkarissa telkkua vielä puoli yhden aikaan yöllä, ja heräilin koko ajan tv:n ääneen, ja siitä ettei hän käyttänyt pelastusliivejä veneillessämme, vaikka lapsille esimerkin vuoksi hänen olisi mielestäni ne pitänyt pukea itselleenkin, sekä siitä että viikonloppuna hän pelasi kännykällä sohvalla maaten, samalla kun minä siivosin..
... Joo, omasta mielestäni nalkutin aiheesta, MUTTA yritän lopettaa, koska
A) haluan että miehellä on suhteessamme hyvä olla, koska rakastan häntä
B) isossa mittakaavassa näillä asioilla ei ole juuri väliä (paitsi ehkä niillä pelastusliiveillä...)
C) tiedän, etten itse suinkaan ole täydellinen puoliso, mm. Arvostelen ja nalkutan turhista asioista.Suosittelen ap:lle siis samaa mitä teen itsekin, asioiden miettimistä isossa mittakaavassa, suhteessa pysymisen tahtoa, halua olla itse hyvä puoliso, sekä peiliinkatsomista ja omien virheiden näkemistä ja tunnustamista. Näin osaa olla armollisempi sille toisellekin. Ainakin vaihtelevalla menestyksellä 😅
Kyllä nuo muutkin osoittaa sellaista itsekkyyttä, ettei hyvässä liitossa tuollaista ole.
Telkkaa voi katsoa kuulokkeilla. Osta hänelle langattomat kuulokkeet jos ei sinun hyvinvoinnista itse välitä sen vertaa.Siivoamiseen ei ole muuta keinoa, kun että varmaan sinnittelisin kunnes lapset on niin isoja että voin erota. En usko että muilta osin on ihan helmi, jos pystyy makaamaan tyynesti sohvalla kun sinä raadat vieressä.
Eikun elämää eletään joka päivä, eikä vasta myöhemmin!
Ala katselemaan asuntoja maaseudulta, niin hänellekin löytyy pian järjellistä tekemistä:-D
Ainakin oma traktori täytyy olla kaikilla miehillä;-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ensin miettiä ihan todella rauhassa että onko se miehelle sanottava kritiikki oikeasti todellakin tärkeä. Monella naisella on tapana ihan huomaamatta huomautella asioista ihan vain sen takia että ne eivät mene juuri niin kuin nainen itse haluaa. Moneen asiaan on kuitenkin monta eri tapaa tehdä eikä maailma romahda jos koti ei ole aina ihan tip top siisti. Kannattaa siis niinkutsutusti valita taistelunsa. Eli valita ne asiat jotka ihan todella ovat itselle tärkeitä ja puhua niistä sitten kunnolla. Muut voi jättää vähemmälle.
Itse ainakin olen näin vähitellen oppinut vähentämään turhaa "naputusta" ja tuloksetkin ovat olleet parempia kun mies tajuaa nykyään että olen ihan todella tosissani kun jostain sanoin. Ennen tuntui kaikki menevän samalla tavalla vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun sanomista oli niin paljon ja ihan liikaa pikkuasioista.
Toki on tuollaisia joka asiasta nipottajia, miehissä ja naisissa. Oletat ilman mitään perusteita aloittajan ja naisten yleensä olevan nipottajia. Emme ole, vaan sanomme jämäkästi silloin kun oikeasti on tarvetta.
Se tarve on ihan subjektiivinen kokemus. Mikä on toiselle tärkeä asia, on toiselle pikkujuttu. Juuri siksi kehotin miettimään hetken asioiden mittasuhteita ja mitkä asiat ovat oikeasti isoja ja mitkä vain itsestä sattuvat siltä juuri silloin tuntumaan.
Meillä on sen verran tilaa, ettei tarvi lasten kerätä itse niitä - voivat jatkaa leikkiä, kun siltä tuntuu;-)
Paremmin aloittavat aina leikkinsä ja todellakin leikkivät, mutta onpa vanhemmat opettaneet keräämäänkin. Helposti käy niin, ettei kukaan leiki, kun pitää tingata siitä, kuka ne toisen "sotkut" kerää.
Kaikilla leluilla on oltava omat laatikot, mieluiten läpinäkyvät.
Mut miehen kotona sellaisia ei välttämättä olekaan ollut tai sitten on joku mummo kerännyt ne?
https://www.metsatilat.fi/maatilat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun nainen alkaa nalkuttaa tai pihdata niin kannattaa myöntää että suhde on loppu. Elämää ei kannata tuhlata kitisijän kanssa,
On niin helppoa leimata aiheellinen kritiikki nalkuttamiseksi ja siten "turhaksi" . Jos joutuu joka kerta huomauttamaan et putsaatko paskarantusi pöntöstä, laitatko astiasi viimein koneeseen kun ne olleet melkein viikon tuossa pöydällä, laitatko nuo kolme päivää sängyssä pyörineet puhtaat pyykit kaappiin vai meneekö ne jo uudestaan pesuun.. Niin myönnettäkööt, saattaa kuulostaa nalkuttamiselta. Ja sitä se onkin. Vaan kenen syy se nalkutus on, se on eri asia. Jos ei osaa elää ihmisiksi toisen kanssa, eläköön yksin omalla tavallaan.
Jos puoliso osaisi korjata kotitoimissaan toista häiritsevät asiat ensimmäisellä tai toisella sanomisella, niin sitten ei olisi nalkuttamistakaan. Pahinta on jos luvataan et joo joo, hoidan sen illalla ja vielä kolmen viikon päästä luvattu asia on tekemättä ja sinä olet ärsyttävä nalkuttaja. Ja en aio piiaksikaan taipua, että tekisin kaikki muiden puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ainakin se ongelma, että olen liian kova siivoamaan. Saan siivoamisesta jotain ihme tyydytystä, koen että kun siivoan asuntoa, niin siivoan samalla omaa mielentilaani. Viime kuukauden stressi on mennyt yli, ja olen lamaantunut siihen. Siivoaminen on yksi tapa purkaa stressiä ja tykkään siisteydestä. Isäni on samanlainen siivoushullu kuin minä.
Minua ei haittaa se hirveästi, että puoliso ei siivoa usein. Missä vaiheessa hän edes kerkeäisi siivota kun minä olen sen kerennyt jo tehdä.
Olen kuitenkin itse huomannut, että jos alkaa ärsyttämään toisen siivottomuus, niin pyydän jos voisimme yhdessä siivota jonakin ajankohtana mikä molemmille sopii niin, että jaamme työt. Tai että tekisimme yhdessä ruokaa. Tämä on toiminut ihan hyvin.
On kyllä ärsyttävää kun hän jättää sukkansa ja vaatteensa aina lojumaan ties minne tai kun leivän muruset jäävät loikoilemaan pöydälle. Minusta niissä voisi petrata, ei ole niin vaikea kuljettaa likaisia sukkia pyykkiin tai pyyhkäistä leivän muruset pois.
Täytyy siis vain kommunikoida ja sopia säännöt. Jos toinen ei suostu hoitamaan kotitöitä ja on pahalla päällä kun siitä yrittää puhua, niin ehkä kannattaa alkaa harkitsemaan suhteen jatkuvuutta. Mutta esim. omassa tilanteessani, huomaan että vika on myös minussa, kun en kestä siivottomuutta. Yritän oppia vähän rentoutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaa laistaa velvollisuuksista ja haukkuu sinua nalkuttajaksi, nyt sitten mietit, miten pystyisit taittelemaan itsesi kynnysmatoksi?
Mutta miksi naiset valitsevat puolisoksi miehen, jota eivät sitten jaksa katsella? Ja sitten koittavat nalkuttamalla saada miestä muuttumaan heille mieleisemmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi naiset valitsevat puolisoksi miehen, jota eivät sitten jaksa katsella? Ja sitten koittavat nalkuttamalla saada miestä muuttumaan heille mieleisemmäksi.
Moni nuori mies jaksaa tapailu/tutustumusvaiheessa pitää sen oman luukkunsa sen näköisenä että siellä asuu ihminen eikä porsas/ei vielä sisäsiisti 3 vuotias. Totuus paljastuu pikkuhiljaa, eikä sitä miestä haluais ilman koulutusyrityksiä jättää kun sitä kerran rakastaa. Ja kun on todiste siitä että pystyy pitämään asunnon siistinä, kun sen omansakin osasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.
Itsekin "nalkutin" miehelle taas hiljattain asioista, jotka ärsyttivät minua, mm. se että yritin nukkua ja hän katsoi olkkarissa telkkua vielä puoli yhden aikaan yöllä, ja heräilin koko ajan tv:n ääneen, ja siitä ettei hän käyttänyt pelastusliivejä veneillessämme, vaikka lapsille esimerkin vuoksi hänen olisi mielestäni ne pitänyt pukea itselleenkin, sekä siitä että viikonloppuna hän pelasi kännykällä sohvalla maaten, samalla kun minä siivosin..
... Joo, omasta mielestäni nalkutin aiheesta, MUTTA yritän lopettaa, koska
A) haluan että miehellä on suhteessamme hyvä olla, koska rakastan häntä
B) isossa mittakaavassa näillä asioilla ei ole juuri väliä (paitsi ehkä niillä pelastusliiveillä...)
C) tiedän, etten itse suinkaan ole täydellinen puoliso, mm. Arvostelen ja nalkutan turhista asioista.Suosittelen ap:lle siis samaa mitä teen itsekin, asioiden miettimistä isossa mittakaavassa, suhteessa pysymisen tahtoa, halua olla itse hyvä puoliso, sekä peiliinkatsomista ja omien virheiden näkemistä ja tunnustamista. Näin osaa olla armollisempi sille toisellekin. Ainakin vaihtelevalla menestyksellä 😅
Kyllä nuo muutkin osoittaa sellaista itsekkyyttä, ettei hyvässä liitossa tuollaista ole.
Telkkaa voi katsoa kuulokkeilla. Osta hänelle langattomat kuulokkeet jos ei sinun hyvinvoinnista itse välitä sen vertaa.Siivoamiseen ei ole muuta keinoa, kun että varmaan sinnittelisin kunnes lapset on niin isoja että voin erota. En usko että muilta osin on ihan helmi, jos pystyy makaamaan tyynesti sohvalla kun sinä raadat vieressä.
Minä inhoan tämän tyyppisiä kommentteja, normaalia toimintaa ja elämää esim. television katsominen niin puoliso ei muka välitä hyvinvoinnista ja osoittaa sellaista itsekkyyttä, ettei hyvässä liitossa tuollaista ole.
Voisiko se nukkumaan menijä laittaa makuuhuoneen oven kiinni perässään tai laittaa esim. korvatulpat jos asunnon äänieristys on noin kehno. Miten se ”kärsimys” on aina sen toisen syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.
Itsekin "nalkutin" miehelle taas hiljattain asioista, jotka ärsyttivät minua, mm. se että yritin nukkua ja hän katsoi olkkarissa telkkua vielä puoli yhden aikaan yöllä, ja heräilin koko ajan tv:n ääneen, ja siitä ettei hän käyttänyt pelastusliivejä veneillessämme, vaikka lapsille esimerkin vuoksi hänen olisi mielestäni ne pitänyt pukea itselleenkin, sekä siitä että viikonloppuna hän pelasi kännykällä sohvalla maaten, samalla kun minä siivosin..
... Joo, omasta mielestäni nalkutin aiheesta, MUTTA yritän lopettaa, koska
A) haluan että miehellä on suhteessamme hyvä olla, koska rakastan häntä
B) isossa mittakaavassa näillä asioilla ei ole juuri väliä (paitsi ehkä niillä pelastusliiveillä...)
C) tiedän, etten itse suinkaan ole täydellinen puoliso, mm. Arvostelen ja nalkutan turhista asioista.Suosittelen ap:lle siis samaa mitä teen itsekin, asioiden miettimistä isossa mittakaavassa, suhteessa pysymisen tahtoa, halua olla itse hyvä puoliso, sekä peiliinkatsomista ja omien virheiden näkemistä ja tunnustamista. Näin osaa olla armollisempi sille toisellekin. Ainakin vaihtelevalla menestyksellä 😅
Kyllä nuo muutkin osoittaa sellaista itsekkyyttä, ettei hyvässä liitossa tuollaista ole.
Telkkaa voi katsoa kuulokkeilla. Osta hänelle langattomat kuulokkeet jos ei sinun hyvinvoinnista itse välitä sen vertaa.Siivoamiseen ei ole muuta keinoa, kun että varmaan sinnittelisin kunnes lapset on niin isoja että voin erota. En usko että muilta osin on ihan helmi, jos pystyy makaamaan tyynesti sohvalla kun sinä raadat vieressä.
Minä inhoan tämän tyyppisiä kommentteja, normaalia toimintaa ja elämää esim. television katsominen niin puoliso ei muka välitä hyvinvoinnista ja osoittaa sellaista itsekkyyttä, ettei hyvässä liitossa tuollaista ole.
Voisiko se nukkumaan menijä laittaa makuuhuoneen oven kiinni perässään tai laittaa esim. korvatulpat jos asunnon äänieristys on noin kehno. Miten se ”kärsimys” on aina sen toisen syy?
Olen eri, mutta jos ihan objektiivisesti ajatellaan, niin se kyllä telkkarin huudattaja toimii väärin. Miksi? Siksi, että hänelle on paljon pienempi vaiva pitää niitä kuulokkeita kuin toisen yrittää nukkua epämukavasti tulpat korvissa. Ja makuuhuoneen ovi taas ei välttämättä torppaa ääntä tarpeeksi, tai vaikka ilmanvaihdon takia se täytyy pitää auki.
Mikä estää käyttämästä kuulokkeita, jollei piittaamattomuus toisen hyvinvoinnista?
Miksi ei voisi edellyttää toiselta huomioonottamista?
Me kokeiltiin kuulokkeita niin ei niitä tule käytettyä telkkaria katsoessa, Sennheiserit meni hukkaan. Niiden virittely telkkariin on tympeää ja jos haluaa nukahtaa telkkarin ääreen niin isot kuulokkeet painaa epämukavasti.
Sen sijaan makuuhuoneen ovi kiinni kun kerran nukkumaan menee, ei häiritse sitten jos olohuoneesta ja keittiöstä kuuluu ääntä esim. jääkaappi, mikro, vesihana, kapselikahvinkeitin, puhelin ja tietysti telkkari plus kajastava valo. Voi käydä vessassa eikä tarvitse pelätä sen häiritsevän nukkujaa.
Pieni vaiva aikaisemmin nukkumaan menijälle laittaa ovi kiinni perässään ja jos makuuhuoneen äänieristys on surkea tai ilmanvaihto edellyttää ettei nukkumaeauha ole jossain perheessä mahdollista niin sitten korvatulpat korviin. Niin pieni vaiva ei ole paljoa pyydetty. Itse nukahdan usein äänikirjaan niin makkarin ovi on kiinni etten häiritse muita perheenjäseniä.
Ei pidä olla niin itsekäs ja välinpitämätön, että aina odottaa muiden elävän rajoitettua elämää jos itse haluaa vaikka mennä aikaisin nukkumaan. Tuskin se puoliso nyt mitään yöbileitä järjestää joka yö vaikka valvoo puoleen yöhön ja siitä hetken eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne liitot päättyy herkemmin eroon tai ahdistavaan pattitilanteeseen, jossa toinen puoliso odottaa toisen aina huomioivan häntä eikä mieti miten itse voisi ratkaista asian.
ap tässä. Olen kai tilanteessa, jossa puolisossa ärsyttää lähes kaikki. Joten ehkä sillä ei ole niin väliä, onko kysymys leivänmuruista pöydällä vai mistä.
Mutta ehkä osallistumattomuudesta. Laiskuudesta. Miksi tehdä itse, jos sen voi siirtää toiselle.
Esim puoliso on ollut taaperon kanssa. Minun tullessani paikalle, puoliso lähtee lenkille tms. Välittömästi havaitsen, että taaperolla on kakat vaipassa. Minulle tulee tunne, taaperon vaippaa ei ole vaihdettu, koska on tiedetty, että äiti tulee kuitenkin piakkoin paikalle ja voi sitten vaihtaa sen. Kunhan vaan odottaa jonkin aikaa. Mitä se kakka vaipassa haittaa. Vähän peppu punottaa, mutta entä sitten.
Jos kuitenkin oletetaan, että haluan jatkaa tässä parisuhteessa, miten voisin hyväksyä laiskemmanpuoleisen puolison?
ajatella joka aamu, että tässä on ihminen, jonka kanssa halaun olla, ja hänen ominaisuuksiinsa kuuluu mukavuudenhalu ja tietynlainen tekemisen välttely?
Tai lapsen synttärit. Saapuu paikalle samaan aikaan vieraiden kanssa. Hänellä ei ole 'aikaa' osallistua ennakkovalmisteluihin. Kattaa pöytää, keittää kahvia, tai huolehtia, että pöydässä on tarjottavaa.
Poistuu paikalta lähes samalla oven aukaisulla vieraiden kanssa omiin menoihinsa. Ei ole aikaa jäädä huolehtimaan tiskeistä, pöydän siivoamisesta tai muusta.
On niin kiireinen että.
ap
Itsepähän valitsit, now live with it.
Luulen, olen saattanut alitajuisesti pariutua laiskan ihmisen kanssa, jotta häneen verrattuna voisin itse vaikuttaa ahkeralta. Ahkeruus on itselleni tavoiteltava hyve. Tykkään puuhastella lähes koko ajan jotakin. Ja tykkään, kun saan aikaiseksi asioita. Tykkään järjestämisestä ja asioiden junailusta (nk. meta-työ). Puolisolta voisin oppia, miten otetaan rennosti ja pidetään taukoa, loikoillaan tekemättä mitään. Mutta en ole oppinut. Vaan helposti ärsyttää melko välittömästi, jos itse puuhailen keittiössä jotakin, tai imuroin, siivoan tms., ja puoliso makaa sohvalla. Vertaan itseäni puolisoon, ja pahastun, kun tuntuu, puoliso pääsee helpommalla.
Lapsuudessa minulla oli lähes itseni ikäinen sisarus, ja muistan, meillä oli tärkeää, ettei kumpikaan joutunut tekemään enemmän kotitöitä kuin toinen. Nyt aikuisena sisarus on saattanut korvatua puolisolla. Saatan asettaa puolison samaan asemaan kuin minä ja sisareni olimme lapsuudessa.
Mutta entä nyt? Miten tästä eteenpäin? Käytännön vinkkejä?
Vierailija kirjoitti:
Itsepähän valitsit, now live with it.
Päinvastoin. Ei tuollaisten kanssa ole pakko elää. Voi valita uudelleen, toisin.
Se tarve on ihan subjektiivinen kokemus. Mikä on toiselle tärkeä asia, on toiselle pikkujuttu. Juuri siksi kehotin miettimään hetken asioiden mittasuhteita ja mitkä asiat ovat oikeasti isoja ja mitkä vain itsestä sattuvat siltä juuri silloin tuntumaan.