Lue keskustelun säännöt.
miten voisin hyväksyä puolison sellaisena kuin hän on? (ilman nalkutusta tai katkeroitumista)
07.09.2020 |
Vuosia olemme olleet yhdessä ja meillä on kaksi lasta (koululainen ja taapero).
Nykyään minua harmittaa usein jokin asia puolisoon liittyen. Jos sanon asiasta, puoliso sanoo, että nalkutan. Tätä vähentääkseni saatan vaikkapa kirjoittaa paperille asian joka harmittaa, ja heittää paperin sitten roskiin. Melko usein se lieventää sen hetkistä harmitustani.
Mutta sitten joskus riitatilanteessa asia tulee kuitenkin mieleeni, ja sanon sen ja puoliso pahoittaa mielensä.
Miten voisin olla vähemmän negatiivinen?
Jotkut sanovat, ovat lakanneet kouluttamasta puolisoaan? Miten sitä kohti päästään?
Kommentit (45)
Joo eihän sua voi näillä tiedoilla neuvoa, pitäis eka arvioida et onko niistä asioista syytä sanoa vai ei. Jos jättää sanomatta sellaista mistä olis viisaampaa sanoa, niin ei sekään hyvä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinä sitten sanot hänelle? Sano joku tyypillinen nalkutuksen aihe.
Tässä pitäisi nyt tosiaan tietää, minkälaisia ne asiat on. Mutta jos haluat ihan vaan yleispätevän neuvon, niin minä päätän joka ikinen aamu, että tänään valitsen elää tämän ihmisen kanssa ja tähän ihmiseen kuuluu, että se jättää tavaroita väärään paikkaan eikä imuroi kovin usein. Se on puhtaasti oma valintani. Huomenna saatan valita toisin, ja silloinkin se on minun päätös.
Mies haluaa laistaa velvollisuuksista ja haukkuu sinua nalkuttajaksi, nyt sitten mietit, miten pystyisit taittelemaan itsesi kynnysmatoksi?
Kannattaa itse ensin miettiä ihan todella rauhassa että onko se miehelle sanottava kritiikki oikeasti todellakin tärkeä. Monella naisella on tapana ihan huomaamatta huomautella asioista ihan vain sen takia että ne eivät mene juuri niin kuin nainen itse haluaa. Moneen asiaan on kuitenkin monta eri tapaa tehdä eikä maailma romahda jos koti ei ole aina ihan tip top siisti. Kannattaa siis niinkutsutusti valita taistelunsa. Eli valita ne asiat jotka ihan todella ovat itselle tärkeitä ja puhua niistä sitten kunnolla. Muut voi jättää vähemmälle.
Itse ainakin olen näin vähitellen oppinut vähentämään turhaa "naputusta" ja tuloksetkin ovat olleet parempia kun mies tajuaa nykyään että olen ihan todella tosissani kun jostain sanoin. Ennen tuntui kaikki menevän samalla tavalla vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun sanomista oli niin paljon ja ihan liikaa pikkuasioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollain naisilla on vahva tarve "kouluttaa" mies mieleisekseen. Parasta olisi päästää se mies vapaaksi, jotta se voi löytää naisen, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ensin miettiä ihan todella rauhassa että onko se miehelle sanottava kritiikki oikeasti todellakin tärkeä. Monella naisella on tapana ihan huomaamatta huomautella asioista ihan vain sen takia että ne eivät mene juuri niin kuin nainen itse haluaa. Moneen asiaan on kuitenkin monta eri tapaa tehdä eikä maailma romahda jos koti ei ole aina ihan tip top siisti. Kannattaa siis niinkutsutusti valita taistelunsa. Eli valita ne asiat jotka ihan todella ovat itselle tärkeitä ja puhua niistä sitten kunnolla. Muut voi jättää vähemmälle.
Itse ainakin olen näin vähitellen oppinut vähentämään turhaa "naputusta" ja tuloksetkin ovat olleet parempia kun mies tajuaa nykyään että olen ihan todella tosissani kun jostain sanoin. Ennen tuntui kaikki menevän samalla tavalla vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun sanomista oli niin paljon ja ihan liikaa pikkuasioista.
Meillä on ihan vissi ero miehen kanssa kommunikoinnissa. Minä saatan sanoa matalla kynnyksellä että "miten musta tuntuu että minä olen ainoa joka kerää näitä leluja lattialta", joskus liiankin matalalla kynnyksellä, enemmän omaa turhautumistani purkaakseni kuin miettien sanomisen tavoitteita - jos mies oikaisee, että ei nyt kyllä ollut ihan todellisuutta vastaava arvio, niin hyväksyn sen tai olen ainakin valmis keskustelemaan asiasta. Mies taas patoaa ja muhittaa vuosia jotain minun ärsyttävää tapaani (kuten että jos käytän puukapustoja ruuanvalmistuksessa niin en pese niitä aina heti) kunnes sitten jonkin riidan yhteydessä marttyyrimaisesti avautuu miten paljon joutuu vuokseni kärsimään ja miten minä en koskaan sitä tai tätä, ilman että on antanut minulle mahdollisuutta korjata toimintaani aiemmin. Se tuntuu tosi epäreilulta.
Tämä näkyy kaikessa muusskain: minä nyt ylipäätään käsittelen asioita vuorovaikutuksessa, sekä hyvässä että pahassa, mies taas ei. En tiedä mikä miestä ärsyttää, mutta en edelleenkään kovin hyvin myöskään mistä hän ilahtuu, kun ei sekään oikein näy ja ainakaan sitä ei sanota. Miehellä kaiketi on sellainen ajatus että mitä sitä muita omilla ajatuksillaan ja tunteillaan rassaamaan kun ne voi käsitellä itsekin, minusta taas parisuhde on jotain muuta kuin kaupassakäyntivuoroja ja yhteinen asuntolaina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ne asiat on? Esim kotitöistä: viikkaako pyyhkeet ja tekee ruuan mielestäsi väärin? Jolloin olisi parempi hyväksyä toisen tapa yhtä hyväksi. Vai jättääkö ne kaikki tekemättä ja sinulle ja vielä jättää kaiken sotkuun? Jolloin käyttäytyy itsekkäästi eikä sitä koskaan pidäkään hyväksyä, ja hänen pitäisikin oppia tekemään oma osuutensa, jos meinaa ihmisten kanssa asua.
Minä olen kerran huomauttanut miehelle astioiden laittamisesta tiskikoneeseen. Hän ilmoitti, että jos asia häiritsee, voin laittaa ne itse.
Opin nopeasti. En huomauttele miehelle tiskeistä, roskista, sotkuista tai yhtään mistään tuollaisesta. Mutta en enää edes yritä siivota jälkiään, joten ajoittain meillä on olohuone sen näköinen, että siellä majailee kurditaistelijoita. Mies aina välillä tuohtuneena ryhtyy mielenosoituksellisesti ja suurieleisesti siivoamaan ja selittää, miten koti on yhteinen asia ja että myös minun tulee siivota. Vastaan siihen, että se siivoaa, jota asia häiritsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä pitäisi nyt tosiaan tietää, minkälaisia ne asiat on. Mutta jos haluat ihan vaan yleispätevän neuvon, niin minä päätän joka ikinen aamu, että tänään valitsen elää tämän ihmisen kanssa ja tähän ihmiseen kuuluu, että se jättää tavaroita väärään paikkaan eikä imuroi kovin usein. Se on puhtaasti oma valintani. Huomenna saatan valita toisin, ja silloinkin se on minun päätös.
Noin se muuten menee, vaikka oltais oltu vuosikymmeniä yhdessä:-)
Aina voi lähteä kävelylle, mut kumpi lähtee milloinkin, voi olla sananmukaisesti se "kynnyskysymys";-)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kerran huomauttanut miehelle astioiden laittamisesta tiskikoneeseen. Hän ilmoitti, että jos asia häiritsee, voin laittaa ne itse.
Opin nopeasti. En huomauttele miehelle tiskeistä, roskista, sotkuista tai yhtään mistään tuollaisesta. Mutta en enää edes yritä siivota jälkiään, joten ajoittain meillä on olohuone sen näköinen, että siellä majailee kurditaistelijoita. Mies aina välillä tuohtuneena ryhtyy mielenosoituksellisesti ja suurieleisesti siivoamaan ja selittää, miten koti on yhteinen asia ja että myös minun tulee siivota. Vastaan siihen, että se siivoaa, jota asia häiritsee.
Sukat jättää siihen mihin ne luontevasti jää jne? Hae kaupasta sellainen sopivan kokoinen kori, jonka laitat siihen tilalle jne. Valitse itse se kori niin, että voit nostaa sen vaikkapa vaatekaappiin myöhemmin. Kannellinen saattaa olla liian hankala, joten joku sellainen... Renkaallinen on jo turvallisuusriski:-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ensin miettiä ihan todella rauhassa että onko se miehelle sanottava kritiikki oikeasti todellakin tärkeä. Monella naisella on tapana ihan huomaamatta huomautella asioista ihan vain sen takia että ne eivät mene juuri niin kuin nainen itse haluaa. Moneen asiaan on kuitenkin monta eri tapaa tehdä eikä maailma romahda jos koti ei ole aina ihan tip top siisti. Kannattaa siis niinkutsutusti valita taistelunsa. Eli valita ne asiat jotka ihan todella ovat itselle tärkeitä ja puhua niistä sitten kunnolla. Muut voi jättää vähemmälle.
Itse ainakin olen näin vähitellen oppinut vähentämään turhaa "naputusta" ja tuloksetkin ovat olleet parempia kun mies tajuaa nykyään että olen ihan todella tosissani kun jostain sanoin. Ennen tuntui kaikki menevän samalla tavalla vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun sanomista oli niin paljon ja ihan liikaa pikkuasioista.
Meillä on ihan vissi ero miehen kanssa kommunikoinnissa. Minä saatan sanoa matalla kynnyksellä että "miten musta tuntuu että minä olen ainoa joka kerää näitä leluja lattialta", joskus liiankin matalalla kynnyksellä, enemmän omaa turhautumistani purkaakseni kuin miettien sanomisen tavoitteita - jos mies oikaisee, että ei nyt kyllä ollut ihan todellisuutta vastaava arvio, niin hyväksyn sen tai olen ainakin valmis keskustelemaan asiasta. Mies taas patoaa ja muhittaa vuosia jotain minun ärsyttävää tapaani (kuten että jos käytän puukapustoja ruuanvalmistuksessa niin en pese niitä aina heti) kunnes sitten jonkin riidan yhteydessä marttyyrimaisesti avautuu miten paljon joutuu vuokseni kärsimään ja miten minä en koskaan sitä tai tätä, ilman että on antanut minulle mahdollisuutta korjata toimintaani aiemmin. Se tuntuu tosi epäreilulta.
Tämä näkyy kaikessa muusskain: minä nyt ylipäätään käsittelen asioita vuorovaikutuksessa, sekä hyvässä että pahassa, mies taas ei. En tiedä mikä miestä ärsyttää, mutta en edelleenkään kovin hyvin myöskään mistä hän ilahtuu, kun ei sekään oikein näy ja ainakaan sitä ei sanota. Miehellä kaiketi on sellainen ajatus että mitä sitä muita omilla ajatuksillaan ja tunteillaan rassaamaan kun ne voi käsitellä itsekin, minusta taas parisuhde on jotain muuta kuin kaupassakäyntivuoroja ja yhteinen asuntolaina.
Olen miehesi tyyppinen, ja olen eri mieltä siitä, että sinä käsittelisit asiat vuorovaikutuksessa ja hän ei. Enneminkin kuulostaa, että pidät omaa vuorovaikutustapaasi oikeana ja hänen vääränä.
Älä nyt loukkaannu, sanon tämän omasta vuorovaikutustavastani käsin. Mutta sinun tapasi kaataa oma harmisi toisen niskaan on minulle lähinnä hyökkäävää ja kritiikkiä. Jos et tarkoita kritisoida miestä että "sinä et ikinä kerää mitään", niin mikä on tuon kommenttisi arvo ja tavoite sitten? Ja mikä on tuossa se vuorovaikutus, että sinä kaadat asiat hänelle. Ja hänhän vuorovaikuttaa, sanomalla että on eri mieltä kanssasi.
Kun toinen ei suodata mitään, toiselle ei tule kuulluksi tulemisen kokemus.
Meidän kaltaiset ihmiset kommunikoi myös, mutta kokee tarpeelliseksi tajunnanvirran sijasta priorisoida niitä asioita. Eli kun asiasta sanotaan, se on jo merkki että kannattaisi kuunnella. Puoliso joka on tottunut että kaikesta pitää pitää ääntä, tulkitsee niin että jos sanotaan vain kerran, sitä ei kannata ottaa vielä kuuloon lainkaan. Mitä vähemmän tulee otetuksi todesta, sitä vähemmän motivoi sanoa enää mitään.
Ymmärrän sua.
Itsekin "nalkutin" miehelle taas hiljattain asioista, jotka ärsyttivät minua, mm. se että yritin nukkua ja hän katsoi olkkarissa telkkua vielä puoli yhden aikaan yöllä, ja heräilin koko ajan tv:n ääneen, ja siitä ettei hän käyttänyt pelastusliivejä veneillessämme, vaikka lapsille esimerkin vuoksi hänen olisi mielestäni ne pitänyt pukea itselleenkin, sekä siitä että viikonloppuna hän pelasi kännykällä sohvalla maaten, samalla kun minä siivosin..
... Joo, omasta mielestäni nalkutin aiheesta, MUTTA yritän lopettaa, koska
A) haluan että miehellä on suhteessamme hyvä olla, koska rakastan häntä
B) isossa mittakaavassa näillä asioilla ei ole juuri väliä (paitsi ehkä niillä pelastusliiveillä...)
C) tiedän, etten itse suinkaan ole täydellinen puoliso, mm. Arvostelen ja nalkutan turhista asioista.
Suosittelen ap:lle siis samaa mitä teen itsekin, asioiden miettimistä isossa mittakaavassa, suhteessa pysymisen tahtoa, halua olla itse hyvä puoliso, sekä peiliinkatsomista ja omien virheiden näkemistä ja tunnustamista. Näin osaa olla armollisempi sille toisellekin. Ainakin vaihtelevalla menestyksellä 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaa laistaa velvollisuuksista ja haukkuu sinua nalkuttajaksi, nyt sitten mietit, miten pystyisit taittelemaan itsesi kynnysmatoksi?
Hienosti tuosta kynnyskysymyksestä muotoiltu lause:-)
Jos kyseeseen tulee raha, on valittava kauaskantoisia asioita. Esimerkiksi mun täytyi ostaa vasta UUSI "säilytysastia" ruukuille/rikkaruohoille/vedelle ym puutarhaan. Niitä naruisia/rottinkisia - johon sukkia ym voi kerääntyä - ei voi mitenkään viedä ulos vesisateeseen, joten JOS olisin valinnut kauan sitten useamman muovisen vedenpitävän, ei olis tarvinnut ostaa mitään. Lopetin sukkien keräämisen pian, kun sen huomasin ylivoimaiseksi asiaksi. Kyllä ne saivat pölyyntyä kauan, ennen kuin lähtivät itsestään. Siis sun täytyy vbaan muistaa olla hiljaa ja toimia vähän eri tavalla kuin ennen. Tiskikoneita saisi olla kaksi, jolloin ei ongelmaa edes tulisi;-)
https://jysk.fi/sailytys/korit-jne/muovi-sailytys/sailytysastia-bendik-…
Tuossa se minkä löysin. Sillä on kiva kaataa vettä, kun se muovi antaa hyvin periksi. Sukille???
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.
Itsekin "nalkutin" miehelle taas hiljattain asioista, jotka ärsyttivät minua, mm. se että yritin nukkua ja hän katsoi olkkarissa telkkua vielä puoli yhden aikaan yöllä, ja heräilin koko ajan tv:n ääneen, ja siitä ettei hän käyttänyt pelastusliivejä veneillessämme, vaikka lapsille esimerkin vuoksi hänen olisi mielestäni ne pitänyt pukea itselleenkin, sekä siitä että viikonloppuna hän pelasi kännykällä sohvalla maaten, samalla kun minä siivosin..
... Joo, omasta mielestäni nalkutin aiheesta, MUTTA yritän lopettaa, koska
A) haluan että miehellä on suhteessamme hyvä olla, koska rakastan häntä
B) isossa mittakaavassa näillä asioilla ei ole juuri väliä (paitsi ehkä niillä pelastusliiveillä...)
C) tiedän, etten itse suinkaan ole täydellinen puoliso, mm. Arvostelen ja nalkutan turhista asioista.Suosittelen ap:lle siis samaa mitä teen itsekin, asioiden miettimistä isossa mittakaavassa, suhteessa pysymisen tahtoa, halua olla itse hyvä puoliso, sekä peiliinkatsomista ja omien virheiden näkemistä ja tunnustamista. Näin osaa olla armollisempi sille toisellekin. Ainakin vaihtelevalla menestyksellä 😅
Kyllä nuo muutkin osoittaa sellaista itsekkyyttä, ettei hyvässä liitossa tuollaista ole.
Telkkaa voi katsoa kuulokkeilla. Osta hänelle langattomat kuulokkeet jos ei sinun hyvinvoinnista itse välitä sen vertaa.
Siivoamiseen ei ole muuta keinoa, kun että varmaan sinnittelisin kunnes lapset on niin isoja että voin erota. En usko että muilta osin on ihan helmi, jos pystyy makaamaan tyynesti sohvalla kun sinä raadat vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ensin miettiä ihan todella rauhassa että onko se miehelle sanottava kritiikki oikeasti todellakin tärkeä. Monella naisella on tapana ihan huomaamatta huomautella asioista ihan vain sen takia että ne eivät mene juuri niin kuin nainen itse haluaa. Moneen asiaan on kuitenkin monta eri tapaa tehdä eikä maailma romahda jos koti ei ole aina ihan tip top siisti. Kannattaa siis niinkutsutusti valita taistelunsa. Eli valita ne asiat jotka ihan todella ovat itselle tärkeitä ja puhua niistä sitten kunnolla. Muut voi jättää vähemmälle.
Itse ainakin olen näin vähitellen oppinut vähentämään turhaa "naputusta" ja tuloksetkin ovat olleet parempia kun mies tajuaa nykyään että olen ihan todella tosissani kun jostain sanoin. Ennen tuntui kaikki menevän samalla tavalla vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun sanomista oli niin paljon ja ihan liikaa pikkuasioista.
Meillä on ihan vissi ero miehen kanssa kommunikoinnissa. Minä saatan sanoa matalla kynnyksellä että "miten musta tuntuu että minä olen ainoa joka kerää näitä leluja lattialta", joskus liiankin matalalla kynnyksellä, enemmän omaa turhautumistani purkaakseni kuin miettien sanomisen tavoitteita - jos mies oikaisee, että ei nyt kyllä ollut ihan todellisuutta vastaava arvio, niin hyväksyn sen tai olen ainakin valmis keskustelemaan asiasta. Mies taas patoaa ja muhittaa vuosia jotain minun ärsyttävää tapaani (kuten että jos käytän puukapustoja ruuanvalmistuksessa niin en pese niitä aina heti) kunnes sitten jonkin riidan yhteydessä marttyyrimaisesti avautuu miten paljon joutuu vuokseni kärsimään ja miten minä en koskaan sitä tai tätä, ilman että on antanut minulle mahdollisuutta korjata toimintaani aiemmin. Se tuntuu tosi epäreilulta.
Tämä näkyy kaikessa muusskain: minä nyt ylipäätään käsittelen asioita vuorovaikutuksessa, sekä hyvässä että pahassa, mies taas ei. En tiedä mikä miestä ärsyttää, mutta en edelleenkään kovin hyvin myöskään mistä hän ilahtuu, kun ei sekään oikein näy ja ainakaan sitä ei sanota. Miehellä kaiketi on sellainen ajatus että mitä sitä muita omilla ajatuksillaan ja tunteillaan rassaamaan kun ne voi käsitellä itsekin, minusta taas parisuhde on jotain muuta kuin kaupassakäyntivuoroja ja yhteinen asuntolaina.
Olen miehesi tyyppinen, ja olen eri mieltä siitä, että sinä käsittelisit asiat vuorovaikutuksessa ja hän ei. Enneminkin kuulostaa, että pidät omaa vuorovaikutustapaasi oikeana ja hänen vääränä.
Älä nyt loukkaannu, sanon tämän omasta vuorovaikutustavastani käsin. Mutta sinun tapasi kaataa oma harmisi toisen niskaan on minulle lähinnä hyökkäävää ja kritiikkiä. Jos et tarkoita kritisoida miestä että "sinä et ikinä kerää mitään", niin mikä on tuon kommenttisi arvo ja tavoite sitten? Ja mikä on tuossa se vuorovaikutus, että sinä kaadat asiat hänelle. Ja hänhän vuorovaikuttaa, sanomalla että on eri mieltä kanssasi.
Kun toinen ei suodata mitään, toiselle ei tule kuulluksi tulemisen kokemus.Meidän kaltaiset ihmiset kommunikoi myös, mutta kokee tarpeelliseksi tajunnanvirran sijasta priorisoida niitä asioita. Eli kun asiasta sanotaan, se on jo merkki että kannattaisi kuunnella. Puoliso joka on tottunut että kaikesta pitää pitää ääntä, tulkitsee niin että jos sanotaan vain kerran, sitä ei kannata ottaa vielä kuuloon lainkaan. Mitä vähemmän tulee otetuksi todesta, sitä vähemmän motivoi sanoa enää mitään.
Kaikki mikä lisää meidän keskinäistä ymmärrystä on enemmän kuin tervetullutta kommenttia! Ja siinä on itua, olen nuorempana ollut parisuhteessa juurikin sellainen toisen niskaan kaataja, mutta harjoitellut tätä asiaa paljon. Opetellut priorisoimaan. En todellakaan purskauta kaikkea ulos, enkä ikinä sanoisi "sinä et ikinä kerää". Sanon että "musta _tuntuu_ että minä olen ainoa joka kerää" (ja esim. tässä esimerkkitilanteessa olin enempi turhautunut niihin lapsiin, ja usein muotoilen vielä tarkemmin saatesanoin "tämä on taas varmaan näitä minun nuppivikoja, mutta musta tuntuu taas että olen kovin yksin asian X kanssa") ja tarkoitus on että näethän turhautumiseni, voitko olla mun kanssa tässä tilanteessa. Yleensä en saa vastausta lainkaan, tai vastaus on se että mies kävelee pois huoneesta - JOS hän sanoo että ei nyt kyllä ollut ihan reilua, eli reagoi puheeseeni, minulle tulee heti nähty ja kuultu olo eli fiilis etten ole tässä yksin.
Miehen vuorovaikutus/priorisointi on sitä luokkaa, että hän ei koskaan, KOSKAAN "anna palautetta" muissa tilanteissa kuin sellaisissa joissa minä ensin otan puheeksi että voisikohan asiassa X toimia jatkossa jotenkin toisella tavalla, jolloin mies ei halua keskustella asiasta X vaan tuo esiin mielessään hautoneet syytökset vuosien varrelta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ensin miettiä ihan todella rauhassa että onko se miehelle sanottava kritiikki oikeasti todellakin tärkeä. Monella naisella on tapana ihan huomaamatta huomautella asioista ihan vain sen takia että ne eivät mene juuri niin kuin nainen itse haluaa. Moneen asiaan on kuitenkin monta eri tapaa tehdä eikä maailma romahda jos koti ei ole aina ihan tip top siisti. Kannattaa siis niinkutsutusti valita taistelunsa. Eli valita ne asiat jotka ihan todella ovat itselle tärkeitä ja puhua niistä sitten kunnolla. Muut voi jättää vähemmälle.
Itse ainakin olen näin vähitellen oppinut vähentämään turhaa "naputusta" ja tuloksetkin ovat olleet parempia kun mies tajuaa nykyään että olen ihan todella tosissani kun jostain sanoin. Ennen tuntui kaikki menevän samalla tavalla vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun sanomista oli niin paljon ja ihan liikaa pikkuasioista.
Toki on tuollaisia joka asiasta nipottajia, miehissä ja naisissa. Oletat ilman mitään perusteita aloittajan ja naisten yleensä olevan nipottajia. Emme ole, vaan sanomme jämäkästi silloin kun oikeasti on tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ensin miettiä ihan todella rauhassa että onko se miehelle sanottava kritiikki oikeasti todellakin tärkeä. Monella naisella on tapana ihan huomaamatta huomautella asioista ihan vain sen takia että ne eivät mene juuri niin kuin nainen itse haluaa. Moneen asiaan on kuitenkin monta eri tapaa tehdä eikä maailma romahda jos koti ei ole aina ihan tip top siisti. Kannattaa siis niinkutsutusti valita taistelunsa. Eli valita ne asiat jotka ihan todella ovat itselle tärkeitä ja puhua niistä sitten kunnolla. Muut voi jättää vähemmälle.
Itse ainakin olen näin vähitellen oppinut vähentämään turhaa "naputusta" ja tuloksetkin ovat olleet parempia kun mies tajuaa nykyään että olen ihan todella tosissani kun jostain sanoin. Ennen tuntui kaikki menevän samalla tavalla vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun sanomista oli niin paljon ja ihan liikaa pikkuasioista.
Meillä on ihan vissi ero miehen kanssa kommunikoinnissa. Minä saatan sanoa matalla kynnyksellä että "miten musta tuntuu että minä olen ainoa joka kerää näitä leluja lattialta", joskus liiankin matalalla kynnyksellä, enemmän omaa turhautumistani purkaakseni kuin miettien sanomisen tavoitteita - jos mies oikaisee, että ei nyt kyllä ollut ihan todellisuutta vastaava arvio, niin hyväksyn sen tai olen ainakin valmis keskustelemaan asiasta. Mies taas patoaa ja muhittaa vuosia jotain minun ärsyttävää tapaani (kuten että jos käytän puukapustoja ruuanvalmistuksessa niin en pese niitä aina heti) kunnes sitten jonkin riidan yhteydessä marttyyrimaisesti avautuu miten paljon joutuu vuokseni kärsimään ja miten minä en koskaan sitä tai tätä, ilman että on antanut minulle mahdollisuutta korjata toimintaani aiemmin. Se tuntuu tosi epäreilulta.
Tämä näkyy kaikessa muusskain: minä nyt ylipäätään käsittelen asioita vuorovaikutuksessa, sekä hyvässä että pahassa, mies taas ei. En tiedä mikä miestä ärsyttää, mutta en edelleenkään kovin hyvin myöskään mistä hän ilahtuu, kun ei sekään oikein näy ja ainakaan sitä ei sanota. Miehellä kaiketi on sellainen ajatus että mitä sitä muita omilla ajatuksillaan ja tunteillaan rassaamaan kun ne voi käsitellä itsekin, minusta taas parisuhde on jotain muuta kuin kaupassakäyntivuoroja ja yhteinen asuntolaina.
Olen miehesi tyyppinen, ja olen eri mieltä siitä, että sinä käsittelisit asiat vuorovaikutuksessa ja hän ei. Enneminkin kuulostaa, että pidät omaa vuorovaikutustapaasi oikeana ja hänen vääränä.
Älä nyt loukkaannu, sanon tämän omasta vuorovaikutustavastani käsin. Mutta sinun tapasi kaataa oma harmisi toisen niskaan on minulle lähinnä hyökkäävää ja kritiikkiä. Jos et tarkoita kritisoida miestä että "sinä et ikinä kerää mitään", niin mikä on tuon kommenttisi arvo ja tavoite sitten? Ja mikä on tuossa se vuorovaikutus, että sinä kaadat asiat hänelle. Ja hänhän vuorovaikuttaa, sanomalla että on eri mieltä kanssasi.
Kun toinen ei suodata mitään, toiselle ei tule kuulluksi tulemisen kokemus.Meidän kaltaiset ihmiset kommunikoi myös, mutta kokee tarpeelliseksi tajunnanvirran sijasta priorisoida niitä asioita. Eli kun asiasta sanotaan, se on jo merkki että kannattaisi kuunnella. Puoliso joka on tottunut että kaikesta pitää pitää ääntä, tulkitsee niin että jos sanotaan vain kerran, sitä ei kannata ottaa vielä kuuloon lainkaan. Mitä vähemmän tulee otetuksi todesta, sitä vähemmän motivoi sanoa enää mitään.
Minä en näe töiden kasaamista vain toisen niskaan mahdollisuuteena vuorovaikuttaa ja kommunikoida. Jos toinen ei tee mitään, on ihan paikallaan antaa kovaakin kritiikkiä. En neuvottele siitä, jaetaanko työt enkä suostuttele pehmeästi toista osallistumaan. -eri
Siis huomautteletko hänen tekemisistään vai arvosteletko hänen persoonaansa? Mielestäni näiden kahden välillä on iso ero. Jos mies jättää lupaamansa asian tekemättä ja sinä sanot siitä hänelle, sanot ihan aiheesta. Miten on? Naiset pyritään usein hiljentämään nalkuttajaksi leimaamalla, vaikka todellisuus voi olla toinen.