Pitääkö toisen lapsia rakastaa?

Mitä muuta se rakastaminen on kuin sitä, että pitää ja välittää toisesta erittäin paljon?

Älytön kommentti, ap.

Musta on kumma, että rehellisyyden nimissä saa (ja useiden teidän mielestä pitää) loukata toista ihmistä. Entä seuraavissa tilanteissa:

-Näytänkö lihavalta tässä mekossa?

-joo, ihan kauheelta valaalta, mut kulta, ei se mekon vaihto auta, kun oot noin läski?

-onko sulla plussakorttia?

-on kyllä, mutta en just nyt jaksa kaivaa sitä tuolta lompakon pohjalta.

Meille kyllä pappi vihkitilaisuudessa puhui tosi kauniisti siitä, miten se rakkaus ei todellakaan ole mikään ihmeellinen häilyvä tunne jota on tai ei ole ja that´s it. Rakkaus on myös toimintaa ja valintoja.

Minusta on kummallista, että tässä nyt alettiin vääntämään siitä voiko toisen lasta rakastaa kuin omaansa. Eihän rakkaus sitä tarkoita! 

Sitä omaa lasta rakastaa varmasti eniten,mutta ei se tarkoita etteikö toisenkninlapsia voisi rakastaa!

Minulla on kaksi maailman rakkainta lasta! Lisäksi hoidan vaikeassa elämäntilanteessa olevan siskoni pientä poikaa. Ja kyllä rakastan tuota siskoni poikaa aivan valtavasti

Musta on kumma, että rehellisyyden nimissä saa (ja useiden teidän mielestä pitää) loukata toista ihmistä. Entä seuraavissa tilanteissa:..

-onko sulla plussakorttia?

-on kyllä, mutta en just nyt jaksa kaivaa sitä tuolta lompakon pohjalta.

Juu ei vois kyllä pahemmin kassaneitiä enää loukata!!1

Kuka tahansa lapsi tai sukulaislapsi tai lapsen kaveri tai kaverin lapsi on eri asia kuin lapsi, jonka kanssa asut samassa taloudessa. Minusta alkuperäinen kysymys oli, pitääkö samassa taloudessa asuvia puolison lapsia rakastaa. Ei se, pitääkö kaikki maailman lapsia ja naapurin lapsia rakastaa. Se on ihan eri juttu.

Miksi ap:n mies alkaa tenttamaan että ketä kaikkia tämä rakastaa?

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:54"]

Uskallanpa väittää, että nämä, joiden mielestä toisen lapsia pitää/kuuluu rakastaa, ovat ydinperheiden äitejä, jotka eivät ole koskaan olleet tilanteessa, jossa ap ja muut äiti/isäpuolet ovat; aidan yli on niin helppoa huudella.[/quote]

Minä olen itse elänyt uusperheessä, jossa äitipuolen rakkaudettomuuden kyllä huomasi ja sai tuntea nahoissaan. Jäätävä hiljaisuus, puhumattomuus ja omien tyttärien kaikessa edelle laittaminen riitti kyllä kertomaan, etten ollut edes välitetty, saati rakastettu.

Olenkin sitä mieltä, että rakastamaan kykenemätön henkilö pysyköön poissa uusperhekuvioista. Sitä on ihan oikeasti vain aikuisen asennoiduttava niin, että jokainen lapsi on yhtä tärkeä ja yhtä lailla pidetty, jos uusperheeseen asettuu äiti- tai isäpuoleksi. Jos ei tähän pysty, pysyy ydinperheenä tai yksinhuoltajana. 

Ihan oikeasti. Siinä kärsii eniten kuitenkin se LAPSI, jolla ei ole valinnanvaraa elämänsä suhteen. 

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:44"]

Minusta on kaikkein oudointa että 99 % tämän ketjun ihmisistä ei arvosta rehellisyyttä vaan kehoittaa valehtelemaan puolisolleen. Ap on hyvin rohkea nainen pystyäkseen sanomaan rehellisesti miehelle asian niinkuin se on ja mies on typerys jos ei osaa tuollaista rehellisyttä arvostaa.

[/quote]

Olen minäkin järkyttynyt. Kuka haluaa perustaa parisuhteensa valehtelulle? En ymmärrä. Onhan täällä kyllä ollut sellaisiakin ketjuja joissa enemmistö on ollut sitä mieltä, että pettäminen on ok jos kumppani ei saa tietää.

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:49"]

27; minä arvostan tilannetajua sata kertaa enemmän kuin rehellisyyttä. Meistä kenenkään parisuhde ei olisi enää pystyssä, jos kaiken mitä tuntee olisi rehellisesti kertonut toiselle. Sanottu sana on ammuttu nuoli, ja vaikka itse unohtaa mitä on sanonut, niin toinen ei unohda koskaan. Ap:n mies ei koskaan unohda, ettei ap rakasta hänen lapsiaan, vaikka hän luuli niin. Hän pääsee asiasta yli (on varmaan jo päässyt), oppii elämään tämän kanssa, mutta ei koskaan unohda, ettei sitten ihan kuitenkaan saa takaisin sitä mitä itse antoi parisuhteelle (=rakastaa ap:n lapsia mutta ap ei rakasta hänen lapsiaan). Tällaiset asiat on sillä lailla ikäviä, että ne helposti nousevat mieleen kun parisuhteessa on hankala aika ja keskinäinen luottamus koetuksella.  Elämä tuo parisuhteeseen niin paljon pettymyksiä muutenkin, ettei niitä kannta siihen ihan itse järjestää.

[/quote]

Jos laittaa silmät kiinni eikä näe ikäviä asioita, niin niitä ei ole olemassa?

Rakkauteen ei voi pakottaa, mutta kannattaa myös muistaa että rakkautta on erilaista ja eri vahvuista. Minä esim. rakastan eri tavalla meistäni, lapsiani, vanhempiani ja ystäviäni. Samoin ihmiset sanovat että rakastavat esim. jotain kirjaa, kahvia, suklaata, hiihtämistä... Siksi varmasti tuntuu aika loukkaavalta jos puoliso sanoo ettei rakasta toisen lapsia.

Onhan se tietty myös kielikysymys, missä menee ero sen välillä että pitää ja välittää tosi paljon ja rakastaa, mutta vähemmän kuin omia? Eihän kaiken rakkauden tarvitse olla intohimoista "kuolisin rakastamani ihmisen/jutun puolesta".

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:49"]

27; minä arvostan tilannetajua sata kertaa enemmän kuin rehellisyyttä. Meistä kenenkään parisuhde ei olisi enää pystyssä, jos kaiken mitä tuntee olisi rehellisesti kertonut toiselle. Sanottu sana on ammuttu nuoli, ja vaikka itse unohtaa mitä on sanonut, niin toinen ei unohda koskaan. Ap:n mies ei koskaan unohda, ettei ap rakasta hänen lapsiaan, vaikka hän luuli niin. Hän pääsee asiasta yli (on varmaan jo päässyt), oppii elämään tämän kanssa, mutta ei koskaan unohda, ettei sitten ihan kuitenkaan saa takaisin sitä mitä itse antoi parisuhteelle (=rakastaa ap:n lapsia mutta ap ei rakasta hänen lapsiaan). Tällaiset asiat on sillä lailla ikäviä, että ne helposti nousevat mieleen kun parisuhteessa on hankala aika ja keskinäinen luottamus koetuksella.  Elämä tuo parisuhteeseen niin paljon pettymyksiä muutenkin, ettei niitä kannta siihen ihan itse järjestää.

[/quote]

Jos laittaa silmät kiinni eikä näe ikäviä asioita, niin niitä ei ole olemassa?

[/quote]

Taisit ymmärtää hieman väärin. Ikäviä asioita on (niitä tapahtuu itselle ja niitä aiheuttaa itse muille), mutta niistä kaikista ei tarvitse sanoa. Ei rehellisyys ole vain sitä ole, että pointtaa joka ikisen yksityiskohdan, joka sattuu itseä nyppimään.

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:49"]

27; minä arvostan tilannetajua sata kertaa enemmän kuin rehellisyyttä. Meistä kenenkään parisuhde ei olisi enää pystyssä, jos kaiken mitä tuntee olisi rehellisesti kertonut toiselle. Sanottu sana on ammuttu nuoli, ja vaikka itse unohtaa mitä on sanonut, niin toinen ei unohda koskaan. Ap:n mies ei koskaan unohda, ettei ap rakasta hänen lapsiaan, vaikka hän luuli niin. Hän pääsee asiasta yli (on varmaan jo päässyt), oppii elämään tämän kanssa, mutta ei koskaan unohda, ettei sitten ihan kuitenkaan saa takaisin sitä mitä itse antoi parisuhteelle (=rakastaa ap:n lapsia mutta ap ei rakasta hänen lapsiaan). Tällaiset asiat on sillä lailla ikäviä, että ne helposti nousevat mieleen kun parisuhteessa on hankala aika ja keskinäinen luottamus koetuksella.  Elämä tuo parisuhteeseen niin paljon pettymyksiä muutenkin, ettei niitä kannta siihen ihan itse järjestää.

[/quote]

Jos laittaa silmät kiinni eikä näe ikäviä asioita, niin niitä ei ole olemassa?

[/quote]

Taisit ymmärtää hieman väärin. Ikäviä asioita on (niitä tapahtuu itselle ja niitä aiheuttaa itse muille), mutta niistä kaikista ei tarvitse sanoa. Ei rehellisyys ole vain sitä ole, että pointtaa joka ikisen yksityiskohdan, joka sattuu itseä nyppimään.

[/quote]

Luulenpa, että tuo mitä teet muka suojellaksesi kumppanisi tunteita on vain sinun yrityksesi saada perusteetonta etua. Jos olisit rehellinen kumppanisi saattaisi vetää johtopäätöksiä jotka eivät olisi kannaltasi edullisia. Saattaisi vaikka jättää sinut. Olet itsekäs.