Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.

Kiitos! Todella toivon niin. Katson muiden pieniä lapsia ja odotan innolla, että pääsen opettamaan omaani ja seuraamaan hänen kasvuaan.

Ap

Itselleni lasten myötä on auennut aivan uusi maailma. Jokainen päivä on seikkailu kun itsestään selvät asiat näkee lapsen silmin uutena ja raikkaana. Lapsi kyseenalaistaa ihanalla tavalla ja saa itseni pohtimaan asioita uudelta kantilta. Lapsi ei ole itseni jatke vaan itsenäinen persoona, johon on mahtava tutustua ja jonka kehitystä on jännittävä seurata. Ihanaa kun saan itse olla vaikuttamassa tähän kehitykseen ja mahdollistamassa parhaan mahdollisen kasvualustan. 

Mä olen 44v ja tunnen hieman samoin, tunnen nukahtaessa suunnatonta ahdistusta siitä että elämä "meni", on ollut rakkauksia (miehiin, uusiin asioihin, lapsiin) ja on ollut motivaatiota rakentaa elämää niin että lapsilla on turvattu lapsuus ja reppu tyhjänä ei tarvitse lähteä. Mutta muuten elämä on siinä vaiheessa että "kaikki " on saavutettu. Kadehdin ihmisiä jotka löytää sisällön materian tavoittelemisesta ja selfieden postaamisesta. Kadehdin myös Dannya joka 77 vuotiaana vaihtoi 27 vuotiaan tyttöystävän 19 vuotiaaseen. Minäkin haluaisin tuntea taas ajattomuutta, mutta naisena en voi hankkia uutta perhettäkään ja aloittaa taas pikkulapsi aikaa. En kaipaa mitään urahaasteita, olen saanut tehdä mitä haluan ja matkustaa ympäri Eurooppaa business matkoilla, ei ole hohtoa enää lentokentissä ja business luokassa.  Haluaisin muuttaa johonkin missä on "elämää", Etelä-Amerikkaan? Kuubaan? mutta nämäkin unelmat tässä iässä kaatuu siihen että muistaa ne kymmenet uutiset tapetuista expateista/ ulkomaalaisista eläkeläisistä näissä maissa.  Ja sitten toisaalta lapset asuvat vielä kotona 10 vuotta......

Tuollaisesta vankilasta ei pääse ilman voimakeinoja.

Olet ajanut itsesi kovin kauas elämästä.

Jossain tutkimuksessa sanottiin, että aivan erityisesti onnea ja merkitystä ihmisten elämään tuo ystävällisten tekojen tekeminen muille ihmisille. Ihmekös siis että tuntuu tyhjältä, kun kulttuurimme on niin läpeensä individualistinen eikä suunta ole siitä ainakaan poispäin. Yhteisö ja yhteisöllisyys puuttuvat ja perhe ja lasten hankkiminenkin alkavat mennä pois muodista. Siksihän se perheen perustaminen tuo monelle niin paljon merkityksen tunnetta: siinä jos jossain pääsee tekemään hyvää muille. Mutta jos se ei sovi itselle, varmasti voi löytää muitakin tapoja olla hyödyksi jollekin yhteisölle ja tuoda iloa muille ihmisille.

Pa taitaa olla melkoinen idealisti edelleenkin kun ei osaa edes pitää hauskaa vaan märehtii itsestäänselvyyksiä. Keksi jotain haastavaa tekemistä idealismisi eteen, ehkä sellainen helpottaa.

Ehkä tämä on jo kommentoitu, mutta kriisissäsi kyse on varmasti osin aivokemiasta. Olet lopettanut rankan treenaamisen, joka on tuonut sinulle endorfiiniryöpyn, jota nyt on vaikea tavoittaa. Ilman sitä kaikki tuntuu tylsältä.

Olet oikeassa siinä, että elämästä on vaikea löytää mitään suurempaa tarkoitusta tai järkeä, mutta kliseisesti, kun tämän hyväksyy ja pyrkii nauttimaan elämästä ja tuomaan hyvää myös muille, voi elämä tuntua hyvältä ja täydeltä. Vaikka eksistentialistisessa kriisissään miten velloisi ja kyynistyisi, tosiasia on että rakkaat ihmiset ovat lopulta se mitä kuolinvuoteellaan toivottavasti saa ajatella.

On myös hyvä, että kun lapsi syntyy ehtii velloa vähemmän ja olla läsnä hetkissä enemmän. Lapsen syntymä tuo aivan uutta sisältöä elämään, ja ehkäpä puhdas rakkaus korvaa tuon urheilun sinulle tuoman mielihyvän. Ja urheilua kannattaa aina jatkaa, jos se kerran tuo mielihyvää, ei sitä sen enempää kannata pohtia. Ylianalysointi vie huomion itseen, poispäin muista ja siksi siitä kannattaa pyrkiä eroon.

Onhan maailmassa ja jopa ihmisissäkin nyt ihan helvetin paljon mysteeriä ja selittämättömiä arvoituksia ja asioita joita pähkäillä. Tiedettä, taidetta, maailmaa, ilmiöitä, ajatuksia, pohtimisen arvoisia kysymyksiä. Kuulostaa enemmän joltain masennukselta aloittajan kuvaus ajatuksistaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä elämän merkityksettömyys juuri tekee siitä mahtavan, loppujen lopuksi kaikki ”tärkeä” on tärkeää ainostaan ihmisen kontekstissa, ja olemme vapaita kaikista ”oikea - väärä”, ”merkityksellinen - merkityksetön” -määrittelyistä. Oman elämänsä tärkeimmäksi ohjaajaksi voi valita oman kokemuksensa.

Tällöin tosin ei kannata ottaa tavoitteeksi omaisuutta, valtaa tai mainetta, sillä nuo tavoitteet saavutetaan ainostaan olemalla menestynyt yhteisön jäsen, ja jos haluaa olla menestynyt yhteisön jäsen niin täytyy mukautua yhteisön tavoitteisiin, arvoihin ja sääntöihin.

Kaikkein vapain voi olla pysyttelemällä ns. perusperttinä, epäkiinnostava muiden silmissä. Sitten keskittyy vain vapaaseen ajatteluun ja hyvään fiilikseen ja menee tyytyväisenä mullan alle kun aika koittaa.

Mielestäni ap on tyytymätön elämän tarjoamiin "palkintoihin" joita hän suorittamalla ja elämällä "oikein" on pyrkinyt saavuttamaan. Vapaus ja tyytyväisyys lähtee siitä, ettei aseta mitään ennakko-odotuksia millekään. Ei odota itseltään tai toisilta mitään, ei tulevalta lapselta, työltä, puolisolta jne. Tällöin ei tule pettymyksiä kun ne odotukset eivät kuitenkaan toteudu. Tämähän ei tarkoita sitä, ettei pyrkisi mihinkään tai olisi matkalla minnekään. Suhtautuminen vain muuttuu kun voi tarkkailla vähän etäämmältä ihmisten toimintaa ja pohtia omaa osuuttaan vuorovaikutustilanteissa. Näkee selkeämmin eikä tarvitse takertua harhakuviin itsestä tai työstä ja materiasta tai parisuhteesta. Suhtautumisen tulisi kuitenkin olla empaattista ja armollista sekä itseä että muita kohtaan. Hyväksyä ihmisten epäloogisuus ja vajaavuus ja nähdä jokainen yksilönä yrittämässä ratkaista elämänsä traumoja ja ongelmia omista lähtökohdistaan käsin niillä eväillä, joita on sattunut saamaan. 

Olet masentunut sitä ymmärtämättä. Olet ilmeisen fiksu ja ongelma on se, että masentunut mielesi toimii sinua vastaan pystyen "perustelemaan" syitä nykyiselle olotilallesi. Kirjoituksesi on kuin suoraan kaverini suusta. Hän ajautui myöhemmin pahaan masennukseen. Onneksi elämä on hänellä nyt kuitenkin paremmin.

Ap, ensinnäkin kiitos tätä aloituksesta! Olen jo vuosia miettinyt mahtaako kukaan jakaa kanssani näitä ajatuksia ympärillä olevasta maailmasta. Me taidamme olla niitä "valaistuneita" tai "heränneitä", kuten joku täällä luonnehti.

Itse havahduin tähän elämän tietynlaiseen merkityksettömyyteen jo joskus 10 vuotta sitten. Kiinnostuin hirveästi avaruustieteestä ja sitä kautta ajauduin ajan kanssa isompien kysymysten ääreen. Aloin kyseenalaistaa kaiken ympärillä olevan. Lopulta yhteiskunta, kaikki siinä olevat ajatukset ja oletukset, etenkin meille naisille, vaikuttivat hyvin keinotekoisilta ja turhilta. Huomasin, että työpaikasta toiseen samat ongelmat ja odotukset olivat aina vakioita. Kaikki ystävät ja tuttavat tuntuivat painivan samojen ongelmien kanssa. Elämä on yhtä suorittamista ja rottarallia. Samat asiat tuntuivat kiertävän kehää, vuodesta toiseen, työpaikasta toiseen, ystävyydestä toiseen.

Asiaa ehkä pahensi vielä se, että tapasin nykyisen aviomieheni, joka sattuu olemaan urallisesti ja palkallisesti tämän yhteiskunnan ruokaketjun huipulla. Tuntui, että yhtäkkiä sitä pääsi vielä elämän ohituskaistaa jonnekkin paalupaikalle, jossa ei ollut enää mitään tavoiteltavaa. Koulut käyty, rahaa taskussa, upe talo, kolme kallista autoa, matkoja kaukomaille. Kaikki ne kengät ja laukut, joista olin koskaan haaveillut olivat pian vaatekaapissa. On jännää kun saa kaiken mitä haluaa niin toleranssi vain kasvaa. Ihminen on niin loputtoman ahne, mikään ei koskaan riitä. Kalleinkin tavara muuttuu nopeasti tavalliseksi. Ja sitten taas toisaalta kun kaiken saa, niin tulee tunne, että ilman sitäkin olisi voinut elää. Kaikki se designer-tavarakin on vaan hyvin brändättyä ja markkinoitua p***aa, jota me lampaat saadaan himoitsemaan. 

Tätä tyhjyyden tunnetta on nyt jatkunut se 10 vuotta, eikä se ole koskaan mennyt ohi. Se on helpottanut välillä kun elämä heittää eteen jotain yllättävää. Usein pienessä humalassa on sellainen olo, että tekisi mieli ottaa loparit kaikesta ja lähteä kiertämään maailmaa jonkun punk-bändin tai lentävän sirkuksen kanssa. Pistää elämä ihan kunnolla risaiseksi. Toisaalta monesti on vain kiva rentoutua ja tarkastella maailmaa kun silmät ovat avautuneet. 

Muukalaislegioona.

Olet, aloittaja, vain niin auttamattoman tyhymä, että luulet nähneesi kaiken.

Etkä edes sitä tajua.

Että olet tyhymä.

Rukoile Jeesusta, lue raamattua ja käy kirkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Haaveista totta kirjoitti:

Minä olen ratkaissut ongelman keksimällä aina uusia haaaveita, joita kohti ponnistella. Kun olen jonkun haaveen toteuttanut, on tilalla aina ollut joku uusi. Ei ole tullut elämä valmiiksi, vaikka olen sinua 20 vuotta vanhempi.

Kiitos elämänmakuisesta neuvosta! En tiedä, mistä enää haaveilisin. Materia ei ole koskaan kiinnostanut minua pätkääkään, ja sekä työssä että urheillessa olen päässyt sen verran pitkälle, että ymmärrän, kuinka kokonaisvaltaista omistautumista huippu vaatii. Urheilun suhteen olen siihen myös jo liian vanha ja geenini eivät ole riittävän täydelliset huipputasolle. Uran puolesta tavoittelen kiipeämistä lopulta tj-tasolle, mutta en odota mitään sisäistä täyttymystä sielläkään, enkä sinne välttämättä pääse.

Ehkä oikeana haaveena olisi saada vastaus, jonka hyväksyn, kysymykseen: mitä merkitystä millään on.

Ap

Pystyn samaistumaan ap:n kriisiin. Ja tämä herätti mut huomaamaan, että itselläni lapsen saannin jälkeen on ollut paljon vähemmän tätä ahdistusta. Tosin huomautan, että älä silti pidä lapsesi oman olosi kohentamisesta vastuullisena (edes alitajuisesti). Lapsi ei ole sulle mitään velkaa.

Tsemiä tulevaan elämään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysää pipoa ja opiskele vaikka jotain ihan uutta alaa muutama vuosi.

Tämä ajatusmaailma. Ymmärrettävästi tällä tarkoitetaan hyvää, enkä halua väheksyä ajatuksiasi. Mutta minulle tämä kommentti on...jotain mitä huudetaan katsomosta. Mutta itse en sinne katsomoon enää pääse. Kun on nähnyt esiripun taakse, ei enää saa takaisin yleisön lumousta.

Oletko tietoinen mitä luonto tarjoilee joka ikisen päivän joka ikinen sekunti? Tämä oli retorinen kysymys, koska jos tietäisit, et väittäisi mitään esiripuista ja yleisöistä. Nyt on aika niille Oikeille Asioille, pääsi yrittää kertoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat ihmiseltä joka ajattelee paljon, joskus jopa liikaa. Koita nauttia ihan perusjutuista elämässä ja koita miettiä mistä kaikesta olet kiitollinen. Vaikutat suhtautuvan elämään ikään kuin suorituksena tai strategiapelinä, mutta ei sen tarvitse olla noin. Jos kerran kaikki on jo nähty voit keskittyä asioihin joista pidät ja nauttia niistä.

Hyvä pointti. Kun luen omia ajatuksiani, niin perusongelma tuntuu olevan, että ymmärrän ja tunnen elämän ikävyydet, mutta ihan merkittävät positiiviset asiat eivät tunnu miltään.

Olen tutustunut psykoterapiaan ihan itsenäisesti ja sehän on yksi suorittajapersoonien kokemista ongelmista, että aina voi suorittaa enemmän ja suorituksen saavuttamisen takana odottaa aina tyhjyys.

Todennäköisesti hyötyisin terapiasta, mutta koen ongelmani ehkä varmaan egoistisesti enemmän älyllistä laatua olevaksi ja "keskity hetkeen, ole kiitollinen, nuku hyvin" -neuvot vain eivät resonoi millään tavalla.

Nyt töihin, kiitos kaikille kotiterapeuteille!

Ap

Ap täällä tuli jo eilen todettua että ajatuksesi ovat valaistuvan ihmisen ajatuksia.

Kaikki nämä ”ajattelet liikaa”, ”perhe pelastaa”, ”lapsi antaa merkityksen ” ja ”ala askarrella ” neuvot on ihan samoja.

Samaa tahnaa samasta tuubista saman hajuisena ja saman värisenä.

Ajatuksissasi ei ole kyse kokemattomuudesta, tylsyydestä saatikka että et ole vain vielä kokenut elämän ”merkityksellisiä asioita”. Merkityksellistä sinänsä on vain elämä itse - olet elossa.

Valitettavasti (ja onneksesi! Onnittelut!) olet myös herännyt ja HAVAHTUNUT.

Et pääse enää takaisin, ellet ala turruttaa itseäsi, on se sitten raivokasta perhe-elämää tai huumeita jolla koitat itsesi takaisin nukkumaan saada.

Esität kysymyksiä, joita filosofi esittää. Filosofille ei riitä vastaukseksi: ”kunhan isäsi on kuollut ja lapsesi syntynyt, et enää pohdi tuota”. Ajatella miten hassua jos vaikka Sokrates olisi aikanaan todennut että ’tosin kaikki tämä pohtimani olisi täysin turhaa, jos vain olisin lisääntynyt’. Kuulostaa hivenen oudolta.

Suosittelen siis nauttimaan elämästä, suhtautumaan siihen mielenkiinnolla, ymmärtäen ja hyväksyen sen järjettömän merkityksettömyyden. Jatka filosofisia pohjdintoja ja tutustu eri ajattelijoihin. Suosittelin jo aiemmin Wayne Dyeria nykyajan ajattelijoista. Klassikoista mm Khrisnamurti tai Carlos Castaneda (osa jutuista voi mennä vähän yli hilseen). Myös Anthony de Mello on lukemisen arvoista. Etenkin de Mellon ”Havahtuminen”.

Kun kuvailet tuntemuksiasi ja ajatuksiasi, huomaat miten nukkuvat ihmiset pitävät niitä outoina, masentuneita, epäkypsinä tai koskemattomina ajatuksina. Tai yliajattelun tai vitamiininpuutoksen tuloksena. Ei ole kyse siitä eikä tarvitse pelätä näitä ajatuksia. Koska kun kysyt itseltäsi oletko masentunut? Haluatko elää? Tunnetko elinvoimasi? Huomaat varmaan että et ole masentunut etkä suinkaan elinvoimaton tai kuolemaa kaipaava.

Niin kauan kun et paikkaa heräämisesi aiheuttamaa tyhjää tunnetta millään epäterveellä käyttäytymismallilla, et tarvitse terapiaa.

Niinkuin joku sanoi, olet jo oven kahvassa kiinni. Ja sen oven takana on vapaus. Ja se jos mikä on ihanaa 😊 voi olla että tämä hetki koittaa sinulla juuri nyt kun olet saamassa lapsen, jonkun kenen elämänkatsomukseen tulet varmasti vaikuttamaan. Sinusta kuoriutuu ulos se, kuka olet .... etkä ole mitään muuta. Sinusta voi jopa tuntua että olen täysin vähäpätöinen, etkä edes halua muuta.

Onnea tiellesi ap!!

Minä suosittelisin AP:lle vielä Anita Moorjania. Youtube on täynnä edellä lueteltujen opettajien, puhujien ja tiennäyttäjien videoita, jos mieluummin kuuntelet kuin luet.

Olen itse tietoisesti kulkenut henkisellä polulla teini-iästä lähtien ja mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän tajuan, että tämä maailma toimii aivan nurinkurisesti ja sen takia niin moni ihminen voi pahoin. Olen käytännössä erakoitunut, minulla on maallista mammonaa 3000 euroa, kallein omistamani asia on tietokoneeni joka sekin halpa versio. En omista autoa, en ajokorttia. Minulla ei ole parisuhdetta, koska on vaikeaa löytää ihmisiä, jotka ajattelisivat kuin sinä, koska muuten törmätään syvällä tasolla niin erilaisiin arvomaailmoihin, ettei siitä tule kuin sanomista.

En kaipaa enkä halua lapsia, en uraa, en hienoja harrastuksia. Minä olen olemassa ja yritän nauttia jokaisesta päivästä parhaani mukaan. Taide on minulle tärkeää sekä kuluttajana että tekijänä. Kirjahyllyni on täynnä kirjoja, jotka odottavat lukemista ja ostoslistassani on vinopino lisää ostettavaa. Kunhan maailma taas avautuu, lähden matkustelemaan minulle mieleisiin paikkoihin, joissa sielu lepää.

En tee mitään siksi, että tässä iässä tai sukupuolessa tai kulttuurissa pitäisi niin tehdä, enkä jätä mitään tekemättä siksi, että tässä iässä tai sukupuolessa tai kulttuurissa niin ei saisi tehdä. Jos se inspiroi minua, teen sen. Jos ei, en tee sitä.

Olen nauttinut korona-ajasta ja sen suomasta hiljaisuudesta. Viihdyn etätöissä. Haluan kaikille hyvää ja teen vapaaehtoisavustustöitä, mutta tulen vain harvojen kanssa toimeen. En ole kiinnostunut toisten ihmisten elämästä, saavutuksista jne. Ainoastaan lähipiirini kuulumisia jaksan.

Minulla on vaikea traumatausta ja alan tässä nyt nelikymppisenä haaveilla asioista, joita AP on jo saanut ja suorittanut. Todennäköisesti AP olet suorittanut elämääsi loogisesti odotetussa järjestyksessä ilman sen suurempia kolhuja; opinnot, ala valittu (kenties sen mukaan mikä on loogisesti fiksuin), puoliso on nyt löytynyt, töitä on ja on ollut, uralla menee hyvin, lapsikin on mahdollista saada niin halutessaan ja rahasta ei ilmeisesti ole pulaa niin, että pitäisi laskea kuukausittain senttejä.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että

a) olet looginen suorittaja, joka ei ole koskaan pysähtynyt kysymään itseltään, että kuka olen, mitä haluan, mitä tunnen, Kuka Minä Olen.

b) olet nyt heräämässä siihen, kuka oikeasti olet ja huomaat, että ei hitto, kaikki tähän mennessä saatu ja saavutettu on turhaa! Jos se ei rimmaa sinun oman olemuksesi kanssa yhteen, niin totta kai se tuntuu turhalle.

Myös minä olen looginen ja koen hyötyneeni siitä, että olen saanut ohjattua pohdinnat ja maailman tutkimisen nimenomaan sisäiseen maailmaan ja henkiseen puoleen. Uskonnot eivät minua kiinnosta, mutta eihän sitä tiedä, jos joku suuntaus osoittautuisi sinulle sopivaksi? Rakastan myös tieteitä ja luen mielelläni kvanttitason juttuja. Ne kun puhuvat tismalleen samoista asioista kuin henkisyys.

Onnea tiellesi omaan itseen!

N39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.

Ja tämä. Ihanko totta on näin? Kysyn aidosti, en sarkastisesti. Voiko lapsen saaminen ratkaista ihmisen eksistentiaaliset ongelmat ja vaimentaa nämä pohdinnat? Eikö se ole lähinnä surullista.

Eksistentiaaliset ongelmat loppuvat siihen kun ymmärrät että kaikki mitä täällä on on samaa. Silloin huomaat että kaikki se mitä kohti olet pyrkinyt, ja mitä kautta olet tullut päätelminesi tähän tilanteeseen, on ollut koko ajan olemassa, ja oma pokkurointisi turhaa. Melkoinen maailma avautuu kun tämän ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Olet masentunut sitä ymmärtämättä. Olet ilmeisen fiksu ja ongelma on se, että masentunut mielesi toimii sinua vastaan pystyen "perustelemaan" syitä nykyiselle olotilallesi. Kirjoituksesi on kuin suoraan kaverini suusta. Hän ajautui myöhemmin pahaan masennukseen. Onneksi elämä on hänellä nyt kuitenkin paremmin.

Siis tein kuukausia sitten netin masennustestin ja kyllähän se näytti masennusta. En nyt tiedä siitä kuitenkaan, mielestäni vain pohdin asioita, enkä ole löytänyt vastauksia. Toki olen siinä mielessä pessimisti/realisti, että pidän hyvin mahdollisena, etten löydäkään ja tämä tyhjyyden tunne toki kalvaa sisintä jonkin verran.

Äitini oli vaikeasti masentunut lapsuus- ja nuoruusvuoteni, mutta haki siihen apua ja peitti sen varsin hyvin lapsiltaan. Toki jotain yksittäisiä hetkiä pääsi läpi, mutta lapsuuteni oli kyllä suojattu ja onnellinen. Äiti oli kova puskemaan eteenpäin ja hyvin no-bullshit tyyppi.

Mutta toki tiedän, että ihan tilastollisesti olen riskiryhmää sairastua masennukseen äitini masennuksen vuoksi.

Ap

Todella hieno ketju! Paljon elämänkatsomusta tarjolla.

Itse koen, että tuo tyhjyys on juuri se viisauden alku. Kun millään ei oikeasti ole mitään merkitystä, niin voi itse valita ne asiat mille haluaa antaa merkitystä. Olin itsekin suorittaja viimeisen päälle. Nykyisin on vaikeampi innostua mistään. Mutta ne asiat mitkä minua kiinnostaa edes yhtään niin annan sitten sen kiinnostuksen todella viedä. Oli se sitten sisustaminen tai lasten harrastustarvikkeet. Samapa tuo kun millään ei ole mitään väliä.

Rakastan kunnollisia keskusteluja ihmisten kanssa ja ne harvat joiden kanssa se sujuu niin pidän kiinni kynsin ja hampain. Vaikka kyseessä olisi minua vanhempi vastakkaisen sukupuolen edustaja. Todellisista kontakteista saan voimaa.

Valoa syksyysi <3

Vierailija kirjoitti:

Haaveista totta kirjoitti:

Minä olen ratkaissut ongelman keksimällä aina uusia haaaveita, joita kohti ponnistella. Kun olen jonkun haaveen toteuttanut, on tilalla aina ollut joku uusi. Ei ole tullut elämä valmiiksi, vaikka olen sinua 20 vuotta vanhempi.

Kiitos elämänmakuisesta neuvosta! En tiedä, mistä enää haaveilisin. Materia ei ole koskaan kiinnostanut minua pätkääkään, ja sekä työssä että urheillessa olen päässyt sen verran pitkälle, että ymmärrän, kuinka kokonaisvaltaista omistautumista huippu vaatii. Urheilun suhteen olen siihen myös jo liian vanha ja geenini eivät ole riittävän täydelliset huipputasolle. Uran puolesta tavoittelen kiipeämistä lopulta tj-tasolle, mutta en odota mitään sisäistä täyttymystä sielläkään, enkä sinne välttämättä pääse.

Ehkä oikeana haaveena olisi saada vastaus, jonka hyväksyn, kysymykseen: mitä merkitystä millään on.

Ap

Mites on elämänkatsomuksesi laita? Oletko siinä elämää suorittaessasi miettinyt sitä ollenkaan? Sinulle on tulossa lapsikin, nyt olisi ihan paikallaan alkaa miettimään minkä elämänkatsomuksen lapsellesi välität. 

Unelmien jahtaajat täyttävät elämänsä tyhijiötä keksimällä aina uusia unelmia joita kohti tähdätä. Siinä on vain se ongelma että niiden toteutuessa pitää taas keksiä uusi haave. Se on loputonta kujanjuoksua, ja tyhjyys sisällä ammottaa edelleen, vuosikymmenten unelmanjahtaamisen jälkeenkin heti, kun tulee tyhjä hetki saavutuksen saavutettuasi. 

Tuo merkityksen etsiminen ei ole kovin mielekäs kysymys, koska ei siihen voi kukaan vastata, sillä se muuttuu koko ajan.  Tästä syystä ei kukaan voi antaa sinulle mieleistäsi vastausta. 

Omasta näkövinkkelistäni katsoen eteenpäinpyrkijät, ja taas seuraavaa juttua tavoittelevat ovat tylsiä ja näköalattomia ihmisiä, enkä heidän kanssaan jaksa olla tekemisissä. Ymmärrän siis että jossain vaiheesa nämä ihmiset eivät jaksa enää olla itsensä kanssa tekemisissä.