Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?

Vierailija kirjoitti:

Sama kävi minulle, maisteri, ura, lapsi 29-vuotiaana, kilpaharrastus, sosiaalinen elämä, matkat, juhlat jne. 

Nyt lapset "isoja" ja lähdin opiskelemaan täysin uutta alaa. Mahdollisuus tehdä töitä vielä pari vuosikymmentä sen asian parissa mikä oikeasti kiinnostaa. 

Tuo perhe-ura karuselli, sen ehkä jättäisin kokonaan väliin jos nyt olisin nuori, alle 30v. Se oli pakko pulla, pakko suoritus, jonka vedin läpi, mitään suurempia muistoja ei tuohon jaksoon kuulu- sitä edeltävään ja sen jälkeiseen kylläkin. Siis siihen oikeaan elämään. 

Toisten vuoksi olemassa oleminen kantaa jonkin aikaa, tyhjää ja yksinäistä ja puuduttavaa se on, mutta itselläni ainakin se loppui, kuoli ns. luonnollisen kuoleman vailla kiihkeitä suuria päätöksiä. 

Eikö lapset tuoneet elämän tarkoitusta?

Henry Saari kertoi juuri jossain haastattelussa, että pornotähtenä näki asioita, joista muut eivät edes osaneet kuvitella.

Miten olisi sinulle ap alan vaihto?

Eihän sitä tarvitse ryhtyä pornotähdeksi, jos se ura ei nappaa, mutta mitäpä jos avaisit silmäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, lähdetään nyt ihan perusasioista liikkeelle.

Syntyvä lapsi. Eli sinulla on näköjään elämä vasta alkamassa. Sitten kun sinulla on lapsi tai pari, niin alat ehkä ymmärtämään mistä elämässä on oikeasti kyse.

Toinen seikka. Oletko menettänyt (haudannut) vanhempaasi, sisarustasi tai jotain muuta erittäin tärkeää läheistä ihmistä? Oletko pitänyt kuolevaa läheistäsi kädestä? Nimittäin näiden jälkeen alkaa elämänarvot olemaan toisessa asennossa.

Työ. Oletko saanut potkut tai muulla tavalla pudonnut syvään monttuun työssäsi? Tai onko työssä tullut kriisi ja olet itse irtisanoutunut? Tiedätkö miltä tuntuu, kun on vuosia opiskellut ja ponnistellut ja yllättäen näytetäänkin ovea?

Oletko koskaan pelännyt henkesi edestä, esim. vakava sairaus, onnettomuus, pahoinpidellyksi joutuminen ym.

Jos sinulla ei ole mitään näistä, niin väitän, että et ymmärrä elämää. Olet vielä post-teini-ikäisessä vaiheessa. Mutta voin kertoa, että useimmat näistä tulee eteesi, halusit tai et. Kun olet suorittanut nämä elämän peruskurssit, niin sinäkin alat olemaan aikuinen.

m50+

En ymmärrä tätä. Samanikäinen kuin ap, ja samanlaista kriisiä päällä. Mutta nuo selittämäsi asiat ei ole muuttaneet mitään, mielestäni päinvastoin. Kun on saattanut vanhemman hautaan kokien hänen traagisen kuoleman, tai kokenut pelkkiä pettymyksiä työelämässä, niin tunne vain lisääntyy: mitä tässä kaikessa on järkeä? Ihmiset on syvältä, mutta ne ainoatkin kenestä välitit, menetit liian aikaisin ja lopulta jäät yksin. Koska turhien ihmissuhteiden rakentaminen ei kiinnosta. Tai heräät joka aamu p-skaan työhön, koska mikään ala ei ole (lukuisista) yrityksistä huolimatta tuntunut omalta. Onko tämä sitä elämää?

Ja sitten sanotaan että asia ratkeaa lapsia tekemällä. Tähän järjettömään maailmaanko?

Mikä asia pitäisi korjaantua, jotta maailma olisi järkevämpi? Näen asian niin, että katkeroitumalla ei saa mitään. Jäät asemalle, kun juna menee ohitse. Vanhana et voi enää kiriä matkaa kiinni. Muut ovat jo kaukana ja sinä olet edelleen lähtöasemalla.

Hei ap, kiva että luet nytkin näitä täällä. Olen se joka löysi sisäiseen elämään rauhan uskoon tulon myötä. Jotenkin oma paikka kaikkeudessa selkiintyi. Kuten sekin että vaikka jokainen on tärkeä, niin myös kokonaisuus taivaasta katsottuna on tärkeää.

Ihmeellinen rauha, esim syöpää sairastaessa se kantoi.

Leskeydessä se tarjosi suurta lohtua.

Yhä vaan siis, jos joskus, Ju**lan käsi on aina ojennettu meitä kohti valmiina toivottamaan meidät tervetulleiksi.

Ap, koet noin koska elämässäsi ja läheisilläsi on kaikki hyvin. Kohta toivot tylsää kaiken koettua elämääsi kun lapsesi tai itse sairastut vakavasti.

Nauti hyvästä elämästäsi, tilanne ei välttämättä ole pysyvä.

T. Sairastunut ja kuolemaa pelkäävä pienten lasten äiti

Eli oot tehny saman minkä suuri osa ihmisistä eli suorittanu elämää. Joudun kertomaan, että luultavasti ammatti on väärä, eihän sulla oo tekstin perusteella mitään kiinnostusta siihen. Vaimoki on luultavasti väärä, oikeelle voisit puhua asiasta ja oikee olis kannustamassa sua asioihin joista oikeesti pidät.

Se palavasieluinen idealisti on mahdollista herättää uudestaan, lopeta vaan toi suorittaminen ja kuuntele ittees, ihan masentuneen valittamiselta kuulosti toi viesti vaikka teknisesti kerroitkin hyvin tuntemuksistasi.

Jos et oo tyytyväinen tekemiisi asioihin niin oot varmasti tehny vääriä asioita.

Monet neuvoo alottamaan uuden työn tai harrastuksen mutta se on ihan pas... jauhamista, joku sano vielä valaistumisen tieksi ja porukka peukuttaa, kattokaa ny itteenne. Ihan ekana sun pitää ymmärtää mikä on menny pieleen ja sen jälkeen lähtee muuttamaan asioita, että saat takas sen idealistin joka oikeesti oot ja haluut olla. Sen jälkeen vasta teet konkreettisia muutoksia ja silloin vasta kun ne muutokset tulee siltä elämänhaluselta idealistilta nii ne on oikeita.

Ja niille joilla meni tää teksti tunteisiin, tiiätte itekki mistä johtuu tai ainaki mä toivon et tiiätte.

Vamhemmat istuvat keittiön päydän ääressä kahvia juoden.

Poika seisoo ikkunasta ulos tuijottaen ja huokaisee "Mitä te tiedätte elämästä".

Tutustu meditointiin ja buddhalaisuuteen.

Hyväksy se, ettei elämällä ole mitään suurta tarkoitusta. Olemme vain älykkäitä eläimiä, elämme täällä pallolla n. 100 vuotta.

Ole ystävällinen muille ja hakeudu töihin, jossa saat tehdä hyvää - esim. julkiselle tai kolmannelle sektorille.

Näin voit löytää onnen ja rauhan elämällesi.

Kärsit jonkinasteisesta masennuksesta. Apua voi löytää terapiasta taikka sitten henkisen etsinnän puolelta mieltä kouluttamalla. Faktahan on, että länsimaissa ihmiset eivät huolla mieltään millään tavalla - vain kehoaan, kuntoilemalla. Mutta mielen annetaan olla täysin harjoittamatta, ei olla mitenkään tietoisia siitä miten tunteet ja ajatukset syntyvät, ja sitten ihmetellään miksi ahdistaa. Sama kuin söisi vaan roskaruokaa ja ihmettelisi että miksi on koko ajan huono olo.

Tod. näk. sitten kun ahdistuksesi kasvaa tarpeeksi isoksi, päädyt meditoimaan tai muun henkisen harjoituksen pariin, koska sieltä saattaa löytyä tuohon ratkaisuja. Jos et, päätynet lopulta terapiaan, mikä on sekin ihan hyvä ratkaisu. Mutta joka tapauksessa kuulostat henkisesti huonovointiselta, älykkyydestäsi huolimatta (näillähän ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa). Esim. tuo ajatus siitä, että elämä on darwinistista kamppailua ei ole suinkaan ainoa mahdollisuus tulkita elämää, vaan kaikista mahdollisista tulkinnoista aika synkkä ja lohduton. (Oletan että et ole niin tyhmä että kuvittelisit että ajatuksesi olisivat objektiivisesti "totta" - ajatuksethan ovat hyvin subjektiivisia ja kumpuavat paljolti omasta subjektiivisesta mielenlaadustasi ja menneistä, käsittelemättömäksi jääneistä tunteista.) Siitä huolimatta että elämä on ohimenevää, on mahdollista löytää tapa olla, jossa pystyt käyttämään elämäsi ajan tavalla, joka tuntuu mielekkäältä ja löytää joille haluat omistaa elämäsi. Mutta tässä on paljolti kyse mielentilasta, ei ulkoisista puitteista. Vaikuttaa siltä, että etsit vastauksia edelleen itsesi ulkoa päin, ja niin kauan kuin näin on, hakkaat päätäsi seinään.

Jos haluat nopeasti vastauksia ja oivalluksia, ehkä ayahuascasta olisi apua. Se vaikuttaisi olevan nopein tie siihen että näkee kaiken uudesta näkökulmasta, mutta toisaalta myös aika raju, siksi en ole itse viitsinyt koskaan testata. Mutta olet kyllä avun tarpeessa, elämän ei tarvitse tuntua tuolta. Eli vähintäänkin terapiaan olisi hyvä mennä.

Jos ei materia kiinnosta AP:ta, niin voisit aina tutkia spirituaalista polkua itsellesi? Oppia meditoimaan, sen jälkeen ehkä jooga? Tutkia itämaisia filosofioita, lähteä ulkomaille kuukaudeksi ashramiin tutkimaan sisäista maailmaasi? Elämän tarkoitus on sisälläsi, ei ulkopuolella.

Kaikki valittajat: teillä menee liian hyvin! Menkää vapaaehtoistyöhön vaikka jonnekin sairaalaan ja ulos tullessanne tajuatte miten onnellisessa asemassa olette!!

Sitä se on, aikuiseksi kasvamista 😁

Ikävää, että olet noin nuorena jo noin kyynistynyt. Lapsi tulossa ja kaikki asiat hyvin, olisit kiitollinen. Nyt kun olet tajunnut, ettet olekaan mikään maailman napa, vaan yksi kärpäsen paska tässä maailman kaikkeudessa, niin pää pois sieltä perseestä ja avaa silmät kaikelle kauniille mitä ympärilläsi on!

Kuulostat kyllä vähän masentuneeltakin ja siinä tapauksessa suosittelen terapiaa. Mieti millaisen isän lapsesi ansaitsee ja tee itsestäsi sellainen. Siinä et tule koskaan valmiiksi etkä täydelliseksi, mutta saatpahan jotain muuta fokusta elämääsi pitkäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei materia kiinnosta AP:ta, niin voisit aina tutkia spirituaalista polkua itsellesi? Oppia meditoimaan, sen jälkeen ehkä jooga? Tutkia itämaisia filosofioita, lähteä ulkomaille kuukaudeksi ashramiin tutkimaan sisäista maailmaasi? Elämän tarkoitus on sisälläsi, ei ulkopuolella.

Noissa kaikissa sukelletaan ajatukseen "minän" tärkeydestä.  Voit siis "löytää" vain ihmisen verran. Todellinen usko vie paljon kauemmas, todellisuuteen joka on ikuinen.

Ryhdy meditoimaan. Spirituaalisuus voi antaa uutta perspektiiviä elämään.

Hienoa että olet jo noin nuorena oivaltanut, ettei mikään ulkopuolellasi oleva tule sinulle täyttymystä suomaan - koskaan, milloinkaan. Nyt on aika kääntyä sisäänpäin, niin kuin moni täällä on ehdottanutkin. Eikä tarvitse seurata mitään vanhaa traditiota. Voit kokea sen "jonkin", suuren tuntemattoman, ainoastaan kehosi välityksellä, joten alapas tutustua intensiivisemmin hienovaraisiin kehollisiin tuntemuksiin. Rakastellessa, syödessä, liikkuessa, istuessa, makoillessa. Etenkin rakastellessa uppoudu hetkeen täysin äläkä tee asioita rutiininomaisesti, vaan antaudu yllätyksille! Nauti omasta ja kumppanisi nautinnosta. Yleisesti kiinnitä huomiota myös ajatuksiisi ja tunteisiisi, siihen kuinka pystyt ottamaan niihin etäisyyttä ja astumaan niiden ulkopuolelle, samalla kokien rauhaa, hyvää oloa, kauneutta tms. kehossasi.  

Voin taata sinulle että pikku hiljaa elämä ja oleminen alkaa tuntua orgastiselta yhä useammin ja lopulta elämässäsi ei ole enää yhtään tylsää päivää ihan sama mitä teet tai missä olet. Mutta älä usko minua, vaan kokeile itse! Sinulla on erittäin hyvät mahdollisuudet sukeltaa elämän syvyyksiin, koska et ole enää kiinnostunut pinnallisuuksista. Onnea matkaan!

Työkokemusta enemmän, maisteri.

Olet tähän mennessä pyrkinyt tekemään itseäsi onnelliseksi. Samalla pettynyt syvästi ympärilläsi tempoileviin ihmisiin, jotka pyrkivät itsensä onnelliseksi tekemiseen. "Mistä minä tykkäisin, mitä haluaisin, mistä innostuisin, miten olisin menestyneempi, olisinko sitten onnellisempi?" Pitkän päälle itsetyydytys ei toimi.

Olet pettynyt maailmaan. Ihmisten itsekkyyteen. Merkityksettömyyteen.

Tartu siihen. Muuta maailmaa. Tee se paremmaksi. Auta tarvitsevaa. Helpota kärsivän oloa. Poista epäkohtia.

Et ole ilmeisesti kokenut suuria vastoinkäymisiä, pelkoa, sairautta, kaiken menettämisen tunnetta?

Tuollaisessa tilanteessa saattaa löytää pienestäkin avusta, vertaistuesta, valonsäteestä, sen merkityksen.

Ole jollekin se pyyteetön auttaja, rinnalla kulkija. Todista toiselle, että on epäitsekkyyttä, moraalia, merkitystä. Mitä enemmän silmänsä avanneita, itsekkyyden pyörästä hypänneitä on, sitä paremmaksi maailma voi muuttua. Pala palalta.

Lapsesi syntymästä on hyvä aloittaa. Huomata, että toinen on tärkeämpi kuin itse. Laajenna se siitä.

Suurta rikkautta on sielunrauha. Että elää niin, ettei tarvitse (enää) katua tekojaan. Ettei tarvitse peittää mitään kaikkeen riuhtomiseen ja pyrkimiseen. Voi nauttia elämän ihmeestä sellaisena kuin se on. Pienen pieninä asioina. Valtavana.

Itse ajattelen niin, että elämällä ei ole tarkoitusta, mutta ihminen voi itseään tutkiskelemalla löytää merkityksellisyyttä elämälleen. Koska olen olemassa, ja päättänyt elää elämäni, voin yhtä hyvin keksiä jotain "järkevää" tekemistä siksi aikaa. Tästä syystä valitsin vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kuuntelemiseen ja auttamiseen keskittyvän alan. En yksilötasolla koe olevani mitenkään erityinen tai korvaamaton, mutta saan tyydytystä siitä, että saan olla ihmisten apuna ja tukena, kulkea heidän rinnallaan.

Lisäksi merkityksellisyyttä elämääni tuo kaikista arkisista asioista nauttiminen, koska ne eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä. Kaikki eivät voi harrastaa liikuntaa mielensä mukaan eikä kaikilla ole varaa terveelliseen ruokaan. Katto pään päällä, puhdas vesi hanasta ja kohtuuhintainen terveydenhuolto ovat esimerkkejä siitä suuresta etuoikeudesta, josta saan elämässäni nauttia.

En ehkä ole saavuttanut elämässäni mitään suurta ja ihmeellistä, mutta mahdollisuus olla tekemässä jotakin hyvää, antaa ja saada rakkautta tekee elämästäni minulle merkityksellistä.

N25

Jotenkin toivon, että löydät sen elämän tarkoituksen ja merkityksellisyyden jostain muusta kuin lapsista. Itse olen samanikäinen ja (melkein) maisteri. Koen työn äärimmäisen merkitykselliseksi ja omistaudun sille - se on ihan tietoinen valinta. Sen sijaan perhe edustaa minulle pahinta p*skaa, mitä maa päällään kantaa. Kiitos vaan traumaattisesta lapsuudesta kaikille osallisille. Mutta kun olen myös toisin silmin (lue: en pelkästään omien kokemusteni kautta) seurannut perhe-elämää, se näyttäytyy minulle jotenkin älyttömän tylsänä ja yksinkertaisena. Myöskään rauhaa ja hiljaisuutta rakastavan ei ehkä kannata moiseen hullunmyllyyn lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, kiva että luet nytkin näitä täällä. Olen se joka löysi sisäiseen elämään rauhan uskoon tulon myötä. Jotenkin oma paikka kaikkeudessa selkiintyi. Kuten sekin että vaikka jokainen on tärkeä, niin myös kokonaisuus taivaasta katsottuna on tärkeää.

Ihmeellinen rauha, esim syöpää sairastaessa se kantoi.

Leskeydessä se tarjosi suurta lohtua.

Yhä vaan siis, jos joskus, Ju**lan käsi on aina ojennettu meitä kohti valmiina toivottamaan meidät tervetulleiksi.

En jaksanut lukea koko 29 sivua, mutta mietiskelin tässä sitä onko tämä näkökulma tuotu esiin, ja kuinka paljon täällä kehtaa evankelioida. No kai anonyymina kehtaa mitä vaan, kompensoikoon se vaikka sitä miten huono olen puhumaan uskostani live-elämän tuttavuuksille...

Se mitä itse näen aloitusviestissä, on se että paraskaan mitä tämä maallinen maailma voi antaa, ei pysty todellisuudessa täyttämään ihmisen syvintä kaipausta, koska meidät on luotu elämään yhteydessä Jumalaan. En tarkoita tällä sitä, että uskovan elämä ei koskaan voisi tuntua tylsältä tai jopa tyhjältä. Kyllä voi. Mutta samaan aikaan on aina kuitenkin pohjalla tietoisuus siitä, että tällä kaikella on tarkoitus ja päämäärä.

Ap on myös aivan oikein tajunnut ihmisen perustavanlaatuisen itsekkyyden, joka johtuu syntiinlankeemuksesta. Mulla on myös ollut lapsesta asti se kokemus, että en ole sillä tavalla hyvä ja epäitsekäs kuin haluaisin olla. Kristinusko on ainoa tietämäni elämänkatsomus, joka sekä vahvistaa tämän kokemuksen oikeaksi että tarjoaa ongelmaan ratkaisun.