Lue keskustelun säännöt.
Miten asperger näkyy naisella?
06.09.2020 |
Missä menee ero erityisherkkyyden, mielenterveysongelmien, oppimisvaikeuksien välillä, kun niissä voi olla samanlaisia oireita? Missä vaiheessa elämää tulee esille yleensä?
Kommentit (221)
Yksilöllistä. Kuin myös miehilläkin
Itse autistisena naisena olen aikamoinen nörtti ja rakastan luetteloita. Minulla on pahoja aistiyliherkkyyksiä ja rutiinin muutokset saavat minut toimintakyvyttömäksi. En tunnista ollenkaan kehonkieltä. En myöskään pärjää samoilla ohjeilla kuin muut, tarvitsen yksityiskohtaisemmat ja selkeämmät ohjeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut huomaavinani että autistinaisilla on miesmäistä käytöstä tai harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
Vierailija kirjoitti:
Väsyy ja kuormittuu helposti sosiaalisissa tilanteissa, aistiherkkyydet, rutiinit tärkeitä, sietää tai ei siedä katsekontaktia, oikeudenmukaisia jne.
Kyse on neuropsykiatrisesta häiriöstä - piuhat aivoissa menee eri tavoin kuin muilla eli ei ole sillä tavalla mielenterveysongelma.
En asperger-naisena samaistu. Nuo on niitä stereotypioita johon vain osa mahtuu. Oikeasti autisteista ei pysty tehdä mitään yleistyksiä jotka pitäisivät paikkaansa
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani että autistinaisilla on miesmäistä käytöstä tai harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
Minulla on aika sukupuolineutraalit: matematiikka ja muut luonnontieteet, musiikki, ja kaikista parasta puuhaa on mielestäni lajittelu ja järjestely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen as-nainen, sellainen joka en ole koskaan viitsinyt edes vaivaantua maskaamaan. Olen päinvastoin vaatinut oikeutta olla sellainen kuin olen, ja jos joku minua sen takia on kiusannut, on varma että se on otettu opettajien, esimiesten tms. kanssa esiin.
Aspergerini ilmenee niin, että olen aika erakkoluonne. Ei mulla ole muita ihmissuhteita kuin vanhoihin vanhempiini, heitäkin tapaan harvakseltaan. Ja pärjäisin ihan hyvin ilman yhtään ihmissuhdetta. Lapsenakaan en kaivannut toisten lasten seuraa, vaan olisin halunnut olla yksin jossain ajattelemassa omia juttujani, milloin se mitä halusin ajatella oli avaruus, milloin biologia, milloin filosofia. Aina toivoin vaan, että minut jätettäisiin rauhaan. Mutta aina niitä kiusaajia erilaiselle riitti. Onneksi minut oli kotona kasvatettu niin, että tiesin että kiusaaminen on väärin, ja menin aina kantelemaan kiusaamiset, ja ne saatiin katkaistua. Kantel
"... ettei sitä oikeastaan edes osaa olla oma itsensä kenellekään ihmiselle. Jokainen ihminen vaatii oman näkökulmansa sinusta ja sitten sitä vain oppii olemaan kaikille se minkä he haluavat sinussa nähdä."
Tämähän se. 😟😥
Kun nyt vanhana en enää jaksa maskata, olen täysin erakoitunut. Koska en enää pysty esittämään roolejani, ja olisi liian hämmentävää ja häpeällistä(!) näyttäytyä omana itsenäni.
En siis ole erakko omasta halustani, vaan siksi, etten tiedä miten olla ihmisten kanssa omana itsenään. Surullista...
N66, Asperger
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani että autistinaisilla on miesmäistä käytöstä tai harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
Minulla on aika sukupuolineutraalit: matematiikka ja muut luonnontieteet, musiikki, ja kaikista parasta puuhaa on mielestäni lajittelu ja järjestely.
Sama. Minulla taide, sarjakuvat, eurooppalainen historia, uskontotiede (nimenomaan tieteenä, ei uskovaisuutena) ja kvanttifysiikan teoriat. Kaikkein mieluisinta puuhaa on tiedon kaiveleminen, uuden tiedon kartuttaminen, mutta tosiaan myös tuo järjestely. Joka paikassa on laatikoita, telineitä, pussukoita jne. omille tavaroilleen. Jääkaapissakin on erilliset korit tuotteille, että pysyvät järjestyksessä. Olen aina iloinen, kun keksin pieneen yksiööni uuden säilytysratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas en osaa juurikaan arvioida millaista toimintaa minulta odotetaan tai mitä minun toivotaan sanovan.
Olen asperger-nainen. Diagnosoitu 20v:nä, kun ongelmat tulivat esiin (muutin maalta kaupunkiin, ja tarvitsin korvatulpat keskustassa kävellessäni. En pystynyt jatkamaan autokoulua koska ajaessa oli liikaa aistiärsykkeitä kerralla. Ja yliopiston vapaamuotoisuus opintojen rakentamisessa tuntui vaikealta.)
Pienenä ei huomattu mitään, paitsi epätasainen kykyprofiili (esim. huono matikassa) ja vimmattu kiinnostus kieliin, historiaan ja kokkaukseen. Olen silleen pintapuolisesti sosiaalinen, small talkaan, helposti olen sosiaalinen kolleegoiden kanssa, mutta en kykene syvään ystävyyteen, ja haluan esim. matkat, hauskanpidon ja kaiken sellaisen menemisen mennä yksin.
Olen nyt 35 v. Työelämässä, tosin ulkomailla. Jos olisin jäänyt Suomeen, olisin varmaan pyrkinyt anomaan ennenaikaista eläkettä, koska Suomessa on paljon kovempi työmaailma kuin nyk. asuinmaassani. Tein yliopistosta kandin loppuun, ja täällä on kandilla varsin hyvin saanut töitä.
Mistä huomaa AS:ni? Puhun sujuvasti 8 kieltä, niistä esim. venäjäksi voin kirjoittaa virheittä vaikkapa romaanin, ja aloitin sen opiskelun 20v:nä. Puolet osaamistani kielistä on Euroopan ja puolet ex Neukkulan. Tuossa jälkimmäisessä ja Itä-Euroopassa matkustan paljon (yksin) ja osallistun kulttuuritapahtumiin. Olen antanut haastattelun 10 000 ihmisen edessä stadionilla yhden maan kielen opiskelusta ;) Mutta jos sanonon jollekulle Suomessa, missä matkustelen, pitävät hulluna ja tyrmäävät, kun ovat kuulemma tyhmiä matkakohteita, ja on kuulemma tyhmää matkustella yksin, "eikö sulle tuu tylsä". Ei tule.
En mitään silleen varsinaisesti halua tehdä ihmisten kanssa, vaikka hyvin juttuun tulenkin. Haluan viettää illat ja viikonloput yksin, ja joskus käydä tapahtumissa, joskus tavata työkavereita.
Olen tosi erikoinen ja tiedän että olen outo. Se on mulle häpeän asia tosi usein. Tosi monet päivät elämästäni olen toivonut "kunpa olisin tavallinen! Miksi mua ei luotu tavalliseksi!" Haluaisin kovasti kiinnostua tavallisista asioista, kuten elokuvista ja videopeleistä, joita en harrasta ollenkaan. Olen elämässäni katsonut ehkä 10 elokuvaa kun niissä on ihmisten monimutkaista kanssakäyntiä, josta en pysy kärryllä. Ja elokuvateatterista olen joutunut pakenemaan, kun on ollut special effectejä ja ne ovat assin aistini kanssa hankalia, mul on päässä pyörinyt.
Olen ok sen kanssa, että ihmiset saavat tietää olevani AS, mutta "moderoin" puhettani paljon niin, etten pitäisi monologeja special interesteistäni. Ja tsemppaan itseäni, että "nyt pitää katsoa silmiin". Yritän uusille tuttavuuksille esim. töistä paljasraa vasta muutaman kk jälkeen, mitkö erikoiskiinnostuksenkohteeni ovat (Itä-Euroopan ja Keski-Aasian tutkimus, sekä konfliktien / poliitiinen historia ja uskonnontutkimus lähinnä). Onneksi muutamat kiinnostuksenkohteeni ovat hieman normaalimmat, kuten gourmet ja muoti (niiden alalla työskentelenkin) ja niistä onneksi kehtaan puhua ihan heti.
Myös uskonto on yksi erityiskiinnostuksenkohteeni, mutta sen yritän pitää omana tietonani ja paljastaa vain harvoille.
Eli, elämääni kuuluu paljon häpeää ja kaipuuta olla tavallinen - sellainen, joka ei herätä huomiota ei tyylillään, ei epäsuosittujen kielten kielitaidollaan, eikä kiinnostuksenkohteillaan, ja jolla olisi kaveriporukka, jonka kans kokoontua ja hihitellä. Olisi se kiva olla normaali, ja ei pelätä sitä, että mua joku kohta karsastaa ja välttelee kun olen liian "erikoinen". Olen menettänyt paljon kontakteja elämästä en tiedä miksi, varmaan eivät vaan jaksaneet jotakuta "erilaista". Ja se on kirous. Vihaan olla erilainen. Paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
190 vielä jatkan. En enää ole 10 vuoteen seurustellut. Tuntuu vapauttavalta. Sitä ennen seurustelin, max 2,5 v / suhde. Mutta suhteet miesten kanssa tuntuivat ihan puulta jonkin ajan jälkeen, kun oikeasti mun sisälläni ei ole halua jakaa elämääni joka päivä jonkun kanssa. En vaan tykkää. Ja tein päätöksen olla hankkimatta lapsia. Koska AS on vahvasti perinnöllinen, enkä halua tän syndrooman varjopuolia antaa viattomalle lapselle. Voi olla vakavampikin autismin aste kuin itselläni, ken tietää, niin en ota riskiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi se ei ole niin mustavalkoista, että ainoat vaihtoehdot ovat joko "bilettäjänainen" tai "kaveriton ja yksinäinen Asperger-nainen". Välimuotoja on vaikka kuinka paljon ja joku heistä voi olla sinulle sopivampi partneri kuin se umpiyksinäinen nainen, johon nyt tunnut olevan vähän fiksoitunut.
AS-naisena sanottava, että hyvä kannanotto! Miksi jäykkä eristäminen "bilettäjänaisiin" ja "yksinäisiin ja kaverittomiin"? Mä olen AS-nainen, ei kavereita paitsi kolleegat, ja olen (kömpelösti) ekstrovertti. Rakastan bileissä käymistä, tanssimista! Mutta menen bileisiin usein yksin, ja usein konserttien puitteissa tai matkoilla. En juo alkoholia ollenkaan enkä käytä mitään aineita, rakastan vaan bilettää, käydä konserteissa ja reivata (selvin päin ja ilman kavereita)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites nainen, joka vielä 10 VUODEN kuluttua vatvoo mielessään pieleen mennyttä tapailua, josta ei kehittynytkään suhdetta. Nyt salasuhteessa tämän kyseisen miehen kanssa eikä muita miehiä tule kuvioihin. Kai tämä mies käyttää vain hyödykseen tätä naista.
Mistä tuollainen voisi kertoa? Ei kai tuollaista ihan masennuksellakaan voi selittää? Entä jollain traumalla?
Voi olla ihan vaan naiivi, huonoitsetuntoinen tai läheisriippuvainen ihminen.
Tai sitten hänellä voi olla jokin sellainen äärimmäisen kuormittava yksittäinen asia elämässään, johon syystä tai toisesta vain tämä yksi mies tuo helpotusta syystä jota heistä kumpikaan ei välttämättä tiedosta. Solmu avautuu ehkä vasta kun se kuormittava tekijä poistuu.
Tämä minun arvaukseni oli näköjään saanut osakseen useita yläpeukkuja. Suorastaan yllätyin. Onko siis peräti omakohtaista kokemusta jostain vastaavasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani että autistinaisilla on miesmäistä käytöstä tai harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
En ole koskaan huomannut tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta tunteiden voimakkuudesta: vaikeus säädellä tunteitaan sekä mm. tilanteeseen nähden liian intensiivinen kiintymys ovat tyypillisiä myös epävakaalle persoonallisuushäiriölle. Asperger/autismin kirjo ovat siitä hankalia diagnosoitavia, koska niiden oireistossa on paljon päällekkäisyyksiä mm. epävakaan p-häiriön, ADHD:n/ADD:n sekä sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa. Myös erityisherkkyys, vaikka ei mikään diagnoosi olekaan, saatetaan joskus tulkita autismin kirjon oireiluksi.
Valitettavasti ihminen voi saada sekä autismin kirjon ETTÄ MYÖS epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin samanaikaisesti. :(
Miksi surunaama? Nehän voivat esiintyä samanaikaisesti.
TYHMÄ KYSYMYS!
TOTTAKAI on surullista, että samalla ihmisellä on monta sairautta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani että autistinaisilla on miesmäistä käytöstä tai harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
En ole koskaan huomannut tuollaista.
Autistisilla naisilla on keskimäärin maskuliinisemmat aivot. Se selittänee tuon havainnon. Minä taas olen huomannut, että osa autistisista tytöistä/naisista on miesmäisiä.
Harhaluuloja, joskus jopa epäilen että menee johonkin psykoottiseen transsiin, käsittämätöntä lörpöttelyä muiden ihmisten asioista, joita normaali ihminen ymmärtäisi olemattta kertomatta. Ei ymmmärrä miksi ihmiset suuttuvat tästä. Luulee, että kaikki miehet on hänestä kiinnostuneita, jopa parikymppiset työhaastattelijat, ja juoksvat hänen perässään vaikka näyttää ihan Mennään bussilla Olivialta. Muuten ihan hauskaa seuraa, koska saa nauraa hänen lapsenomaisille jutuille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani että autistinaisilla on miesmäistä käytöstä tai harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
En ole koskaan huomannut tuollaista.
Autistisilla naisilla on keskimäärin maskuliinisemmat aivot. Se selittänee tuon havainnon. Minä taas olen huomannut, että osa autistisista tytöistä/naisista on miesmäisiä.
Täs se ulkomailla asuva AS-nainen taas. Mä huomaan itsestäni kyl, että mulla on miesmäinen ajattelu. (Kaikki AS-naiset eivät ole tästä samaa mieltä.) itse esim. Olen aromanttinen seksuaali. Eli siis en tunne romantiikkaa, mutta seksuaalista vetoa kylläkin. Johtaa siihen, että jos menisin suhteeseen ja naimisiin, niin ihan vaan siksi, että olisi kiva olla olemassa mies, joka mulle niittäisi nurmikon, vaihtaisi lampun / tekis muutaman miesten homman huushollissa, ja että hoitelisi fyysiset tarpeeni pari kertaa viikossa ja käytäis vaik rannalla tai konsertissa. En osaa ajatella, että olis joku rakastuminen, perheen perustaminen, se tuntuu abstraktilta hötöltä eikä suoraan sanottuna kiinnosta. Siis, miehen näen täysin seksuaalisessa mielessä. Varmaan silleen, kuin monet miehet eniten näkee naiset.
Ja tunnen vetoa itseäni pienempiin ja lyhyempiin miehiin (oon sellane armeijatytön näköinen thicc amazoni). Oikein sellaisiin, jotka kuin musertuisivat mun lihasten ja läskin alla :) Olis söpöä, kun olis pieni silmänilokarkki vahvalla käsivarrellani.
kasvoin narsistiperheessä tosin, en ole nähnyt rakkauden esikuvaa silmieni edessä, se voi myös vaikuttaa siihen, miksi tulin tällaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani että autistinaisilla on miesmäistä käytöstä tai harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
En ole koskaan huomannut tuollaista.
Autistisilla naisilla on keskimäärin maskuliinisemmat aivot. Se selittänee tuon havainnon. Minä taas olen huomannut, että osa autistisista tytöistä/naisista on miesmäisiä.
Täs se ulkomailla asuva AS-nainen taas. Mä huomaan itsestäni kyl, että mulla on miesmäinen ajattelu. (Kaikki AS-naiset eivät ole tästä samaa mieltä.) itse esim. Olen aromanttinen seksuaali. Eli siis en tunne romantiikkaa, mutta seksuaalista vetoa kylläkin. Johtaa siihen, että jos menisin suhteeseen ja naimisiin, niin ihan vaan siksi, että olisi kiva olla olemassa mies, joka mulle niittäisi nurmikon, vaihtaisi lamp
Kiitos kun kerroit tuon. Nyt ymmärrän minusta kiinnostuneen miehen problematiikan. Ei kykene mihinkään syvällisempään, on osin hauska, mutta enempi osoittaa kiinnostusta vain fyysiseen läheisyyteen. Olen pähkäillyt miksi tunnen niin sellaista puutosta eli tunneyhteys erittäin heikko vaikka omaa kohtalaiset sosiaaliset eleet. Tuhannet kiitokset sulle!
Oon kateellinen teille muille aspergereille, jotka ei vaivaudu peittelemään olemustaan. Ois todella helppoa jos en ois sen verran itsekriittinen, että voisin vaan olla oma itseni ja muut hyväksyisivät tämän. Lapsesta asti opetettiin tosin eri tavalla. Balettia motoriseen kömpelyyteen ja akrobatiaa. En ihan tarkalleen tiedä, missä vaiheessa aloin hyväksymään esittämisen roolin, mutta kai se tuli kotoa ja lopulta kodin ulkopuolinenkin kaveripiiri siihen ehdollisti.
On aika tylyä havaita näin 30 vuoden iässä, ettei sitä oikeastaan edes osaa olla oma itsensä kenellekään ihmiselle. Jokainen ihminen vaatii oman näkökulmansa sinusta ja sitten sitä vain oppii olemaan kaikille se minkä he haluavat sinussa nähdä.
En sano tätä missään virallisessa mielessä, mutta siinä suhteessa tyypilliset ovat kyllä epämiellyttäviä. Joskus mietin ja en sitäkään virallisesti, mutta kuitenkin, että millainen yhteiskunta olisi, jos se perustuisi näkemyksiin autisminkirjon ihmisiltä. Kaaos varmaan, mutta esittämisen voisi ainakin jättää. :D