hyperaktiivisen tytön äitinä itkrn yöt ja läksytän päivät!

Pyydä lääkitys lapselle ja itsellesi. Toisellekin jo auttaa vähän. Madalla odotuksiasi. Paljon. Kehu aina, kun jokin menee hyvin, osita kaikki hyväksyntä ja hellyys, jonka voit. Pidä suusi kiinni, kun tekee mieli läksyttää. Esitä kysymyksiä rauhalliseen sävyyn.

Voi ap, jopa on tilanne! Miten olisi vanhanajan kasvatusmetodi: tee suunnitelma miten pakotat ensin itsesi rau-hal-li-sek-si. Keskity siis itseesi viikkojen ajaksi, että opit hillitsemään ja hallitsemaan tunteesi ja äänenpainosi. Jos pitää huutaa mene autoosi ja huuda siellä mutta ei lapsen kuullen.

Kun jo olet kokeillut kaikkea niin yritä vielä tätä, mitään et menetä.  Ideana on siis tietty käyttäytymismalli opittavaksi jo kotona. Oletko muuten käyttänyt lastasi funktionaalisella lääkärillä? Tsemppiä!

Voisitte mennä koko päiväksi metsään. Nuuksioon pääsee julkisilla ja on hyvin merkityt reitit. Metsässä lapsi saa olla oma itsensä. Siellä saa hyppiä, juosta ja huutaa eikä se haittaa. Sinun eitarvitse hävetä ja miettiä miten lapsi käyttäytyy. Ottakaa nakkeja ja vaahtokarkkia mukaan ja paistakaa nuotiolla.

Itselle on ainkin rentouttavaa kun luonnossa ei tarvitse rajoittaa vaana vain olla. Samalla voitte katsoa sieniä tms. Luonnossa olo voi rauhoittaa ja väsyttää aktiivista lasta.

Lopeta kuskaamasta lasta ympäri kylää. Virikkeet selvästi lisäävät häiriökäytöstä. Liikkumaan rauhallisiin paikkoihin kuten metsään. Myös muita rauhoittumisharjoituksia olisi hyvä keksiä. Pyllyn alle terapiatyyny helpottaa istumista, käteen jotain puristeltavaa.
Kasvatusta on nyt muutettava kannustavaksi.
Minulla on vaikeasta ADHD:stä kärsivä lapsi, joka käyttäytyy paljon paremmin. Kasvatus on kaiken A ja O.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2013 klo 09:24"]

Toimintapuistot, värikuula-ammunta, sirkustemppukoulu, uimahalli/kylpylä, seinäkiipeily. 

[/quote]

Ei ainakaan sirkuskoulu, värikuula-ammunta tai seinäkiipeily. Kaikki nuo vaativat aivan ehdotonta turvallisuussääntöjen noudattamista, ja esimerkiksi vastuuntuntoinen sirkusryhmän ohjaaja heittää riehuvan lapsen ulos ryhmästä alta aikayksikön. Riehuja kun ei vaaranna pelkästään itseään vaan muutkin ryhmäläiset.

On tosi tyypillinen virhe kuvitella, että sirkus sopii levottomille lapsille. Ei sovi, sirkus vaatii liikunnallisuuden lisäksi keskittymiskykyä ja vastuullisuutta.

Älkää nyt enää sinne prkleen perheneuvolaan eksykö! Se on vain paikka missä lässytetään ja syyllistetän vanhempia. Perusoletus on siellä että vanhemmat on hukassa eikä ymmärrä, rajat ja rakkaus parantavat kaiken... Menkää neurologille!

Me juostiin vuosikausia perheneuvolassa vittuuntumassa lisää, siitä oli pelkkää haittaa. Sitten mentiin yksityiselle neurologille, joka määräsi adhd-lääkkeet. Vasta silloin päästiin kunnalliselle puolelle, koska heille oli järkytys että lapsi jolla ei ollut hoitosuhdetta, söi lääkkeitä. Sieltä saimme diagnoosin (vaikea-asteinen adhd) ja sen jälkeen elo on ollut mukavaa. Ainakin pääosin ;)

Lääkkeellä lapsi on ihan normaali poika. Mutta emme olisi saaneet sitä ilman koukkaustä yksityiselle.

1. Ei se parane

2. Perheneuvola todellakin on pelleilyä, mutta neurologikin on tutkinut siellä. Lapsi on rajatapaus, ei aito adhd, mutta ei ihan normaalikaan.

3. Harrastuksia on

4. En aio jäädä sekoilevan ja kiukuttelevan lapsen kanssa kotiin, koska sitten hermostun tosissani. Se ei ole hyvä!

5. Lähdemme elokuviin ja huomenna metsäretkelle

6. Kiitos avusta niille, jotka ymmärsivät, että esim. tarrat eivät ole enää tuossa iässä ihan se juttu

7. Palaan pian lukemaan hyviä neuvojanne.

AP

Ei kuulosta normaalilta 10-vuotiaan käytökseltä. Jotain tuossa nyt on taustalla. Kurjaa, että ette ole saaneet apua tilanteeseen.

Oma poikani käyttäytyi noin 5-vuotiaana, se ei ollut normaalia enää silloinkaan, ja saimme apua. Olemme käyneet mm. toimintaterapeutilla, erityislastentarhanopettajalla ja lasten psykologilla ja nyt on paljon, paljon helpompaa. Poika on 6½-vuotias ja nuo asiat ovat edelleen arjessa läsnä, mutta pärjäämme paljon paremmin. Mielestäni ennenkaikkea siksi, koska itse olemme saaneet tietoa ja neuvoja käyttäytymisen hallintaan.

Tämäntyyppinen lapsi tarvitsee todella rauhallisen määrätietoista ja napakkaa ohjausta, raivoaminen ja käytöksestä syyttely on melkein pahinta mitä voi tehdä. En halua syyllistää sinua, vaan sanon tämän been there, done that- ajatuksella.

Tuonikäisen kanssa kannattaa myös puhua asioista etukäteen, esim. minkälaista käytöstä odotat tietyssä tilanteessa, ja sopia selkeät seuraukset siitä, jos näin ei toimita. Esim. kertoa ihan rauhallisesti, että sitten ei voida mennä enää uimahalliin, jos et tee niinkuin sovitaan. Oman poikani kanssa olen myös keskustellut lukemattomia kertoja siitä, minkälaisesta käytöksestä kaverit pitävät ja minkälainen toiminta ajaa kaverit pois.

Kannattaa tutustua mm. lapsen vireystilan säätelyyn. Oma lapsi kaipaa aika paljon toimintaa ja liikuntaa, pelkästään rauhallisia juttuja ei tälläisenkään lapsen kanssa voi tehdä. Mutta liikunnallisten touhujen jälkeen pitää varata tarpeeksi rauhoittumisaikaa ennenkuin yrittääkään esim. nukkumaan tai asioille.

Pitääkö lapsesi eläimistä? miten käyttäytyy eläinten kanssa? Mietin, voisiko ratsastus olla hyvä "terapiakeino"?

Usein ylivilkkaat rauhoittuvat eläimen kanssa, koska eläin vastaa hyvin herkästi tunteisiin.

Lapsi ei osaa lukea tilanteita ihmisten keskuudessa, saati eläinten. Löi joskus pienenä turhautuessaan naapurin koiraa. AP

No toivottavasti tästä ketjusta oli jotain hyötyä, muutama vastaus oli ihan hyvä. Eli ei koko ajan raivoavaa äitiä, koska sitten lapselle tulee kuva että eihän toi tykkää musta yhtään.

Miten olisi geokätköily, valitsisitte metsäkohteita. Tulisi liikuntaa ja luontoa joka tutkitusti rauhoittaa pään kierroksia.

Ja vaikka ne tarrat ei enää ookkaan 10 v juttu, niin voihan tätä ohjetta soveltaa. Meillä opetellaan vaatteiden viemistä pyykkikoriin ja keittiön ovessa on ruutupaperi mihin piirretään ruksi ja sitten on luvassa joku palkinto sellainen mitä lapsi itse toivoo. Ruksien määrä ja palkinnon arvo on jokaisen perheen taloudellisista ja lapsen taidoista riippuva juttu.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2013 klo 09:30"]

Ap, nyt menet vähän mukaa tuohon oikutteluun. Siitä kertoo se, että liikunta , lautapelit ja Korkeasaar ei käy. Minulla alkoi kuukautiset 10-vuotiaana, rinnat kasvoivat, karvoitusta tuli alapäähän ja kainaloihin, mutta kyllä minä silti olim lapsi niin kuin se 10v oikeastikin on. 

[/quote]

Ja ihan niinkuin ap:n lapsi, olit käynyt 10-vuotiaana jo viisi vuotta psykologilla ja perheneuvolassa sekä testattavana, koska olit harvinaisen ylivilkas?

Mieletöntä että sinulla on ihan samanlainen tausta ja osaat antaa neuvoja ap:lle. Olet tosi hieno ihminen!

Ap:lla on jotenkin itsellään asenneongelma, että mikään ei onnistu ja kaikki on jo kokeiltu.

Oman kokemukseni mukaan lapset saavat pienemmissäkin ongelmissa hienosti apua ihan päiväkodista alkaen. Onko lapsesi tosiaan selvittänyt kaikki nämä seulat ja mitään ihmeellistä ei ole päiväkodin tai koulun puolesta? Mitä mieltä on opettaja, kuraattori ja koulupsykologi?

Mistä keskustelette lapsen kanssa? Mielestäni nuo tilanteet vaikuttavat huonommilta kuin normaalin 2-vuotiaan kanssa. Silloin kyllä jotain apua tarvitaan, ja toivottavasti ei ole liian myöhäistä.


Tässä jotain juttuja:
- Tukiperhe. Tyttäresi voisi saada tukiperheen, jonka luona hän lomailisia säännöllisesti. Myös vanhemmat saisivat lepoa
- Yksityinen psykiatri. Kyllähän tytön ajatuksista ja tekemisistä olisi jonkun saatava kiinni
- Kaverikoira. Onnistuisiko tällainen. Ihan koulutettu kaverikoira, joka on rauhallinen ja myös koiran omistaja on koulutettu toimintaan. Harva lapsi on tietoisesti väkivaltainen eläimiä kohtaan.

- Onnistumisia. Suosittelen kääntämään tytön kanssa olon positiiviseksi vahvistamiseksi. Tuo huutaminen ei näytä auttavan. Koirankoulutuksesta voi saada vinkkejä. Koiratkaan eivät lue sosiaalisia tilanteita, mutta niiden toimintaa ehdollistetaan haluttuun suuntaan. Huutaminen, kurittaminen jne. ovat todella äärimmäisiä keinoja, joten niillä ei saavuteta kehitystä. 

Menkää keilaamaan, piirtäkää värittäkää, metsää myös kannatan.

lapsi ei osaa keskittyä. Sen kanssa ei kannata silloin piirtää, värittää tai keilata.

Ap, kyllä 10-vuotias on ihan syli- ja halauskamaa vielä. Älä tee murrosiästä seinää väliinne, tee siitä silta. Yritä, yritä ja vielä kerran yritä, älä huuda tytölle, ei se auta, niinkuin tiedät itsekin. Murroiskä ei ole syy hylätä fyysisesti, halaus rapsuttelu ym voi rauhoittaa lasta. Tee vaikka jalkahoito ym päivittäin hänelle.

Minä myös ehdotan ratsastusterapiaa. Sivusta seuranneena voin kertoa, että tulokset ovat joskus ihan huimia. Eräs äiti kertoi omasta adhd-pojastaan, että hevosen selässä on ainut hetki, kun lapsi on rauhallinen. Eräs asperger-lapsi on kuulemma ratsastusterapian jälkeen koko illan ihan rauhallinen, kuin tavislapsi. Tavallinen ratsastustunti ei ole ratsastusterapiaa, sitä ei välttämättä ekaksi kannata kokeilla. Ratsastusterapiassa asiakkaalla on koko ajan vieressään terapeutti ohjaamassa toimintaa, joten ei tarvitse pelätä sitä, ettei tyttö itse osaa toimia eläimen lähellä oikein. Terapiatunnit ovat tietenkin kalliita, jos ei ole Kelan lähetettä, mutta ehkä sitä kannattaisi silti kokeilla.

Tähän lomaan tämä vastaus ei tietenkään auta, mutta jospa siitä olisi iloa myöhemmin?

Positiivinen vahvistaminen on avain, jolla tätä voisi lähteä purkamaan.

Voisit lukea Howard Glasserin kirjan: Transforming the Difficult Child. Sitä ei käsittääkseni ole kyllä suomennettu. Glasser on kehittänyt metodin nimeltä nurtured heart approach juurikin tuollaisille intensiivisille lapsille, jotka eivät vastaa hyvin perinteiseen kurinpitoon. Ainakin kirjailijan mukaan menetelmällä on saatu hyviä tuloksia erityisesti adhd-lasten ja muuten toivottoman huonosti käyttäytyvien lasten ja nuorten kanssa.

Ideana on antaa lapselle huomiota ja energiaa kun hän käyttäytyy hyvin (tai ei käyttäydy huonosti, vaikka vain vetää hetken henkeä huutamisen ja riekkumisen välillä). Huonolla käytöksellä taas ei saa reaktiota vaan selkeän huomiottajättämisen. Lapsesi ilmeisesti kaipaa kovasti virikkeitä ja huomiota ja hän on oppinut, että vanhemmilta sitä saa parhaiten käyttäytymällä huonosti. Hyvästä käytöksestä saa parhaimmillaankin melko laimean "hyvin tehty" kommentin tai sitten äiti keskittyy onnellisena omiin hommiinsa kun lapsi on kerrankin hiljaa. Sekoilemalla taas saa äidin huutamaan energisesti ja paljon monisanaisemmin. Vähän kuin lelu, jossa on nappi, josta painamalla valot välkkyvät ja tulee ääniä, kun taas toisesta napista ei tapahdu mitään jännää. Kumpaakohan nappia lapsi painaa mieluummin? En osaa selittää kovin hyvin tai lyhyesti, googlaa nurtured heart approach tai lue kirja!

Voimia kovasti rankkaan tilanteeseen!

Kait tytölläsi on lääkitys, ei taida olla.

Mä nyt en ole mikää paras neuvomaan kun tyttöni on vasta 3-v... Mutta ajatuksissani on mitä me tehdään kun tyttö on isompi niin haluan että meillä on sellaisia äiti-tytär-päiviä, käydään yhdessä elokuvissa, syömässä, ostoksilla (no,joo noin ehkä kun on 15v.) Mutta siis jotain sellaista mikä hitsais välejä yhteen ja yhdessä nautittaisiin.

Minulla ei sellaista koskaan ole omassa lapsuudessa ollut että olisin ollut äitini kanssa myös kavereita. Ja läheltä olen nähnyt kuinka sisarukset tekevät omien teinien kanssa (ovat vaan vanhempia ja raivoavat jne.) ei siis mitenkään läheiset suhteet heilläkään lapsiinsa.

Enpä tiedä onko minulla ruusuiset tulevaisuuden kuvitelmat...? Mutta kun tiedän mitä itse olisin halunnut äidiltäni (+isältäni) nuoruudessani niin toivon että sellaista voisin antaa omalle lapselleni!