hyperaktiivisen tytön äitinä itkrn yöt ja läksytän päivät!

76 vielä ap:lle.

Olet saanut alatyylisiä kommentteja paljon, todella tutulta kuulostivat etenkin nämä "sinusta ei ole äidiksi" ja "kasaat liikaa ohjelmaa". Kun eivät nämä ämmät tajua, että hyperaktiivisen lapsen kanssa ei voi vaan "oleskella" kotosalla rauhassa, ja toisaalta kuitenkin vanhemmalla on lupa olettaa lapselta edes vähän ikätasoista käytöstä + itsehillintää. Itsehillinnästä tulikin mieleeni, että miksi hitossa sitä ei opeteta näille lapsille missään, esim. terapiassa? Kaikki keskittyy vain siihen, kuinka saataisiin ympäristö muuttumaan mahd. paljon, mutta lapselle ei vahingossakaan anneta keinoja pärjätä itsensä kanssa tippaakaan...minä tajusin luovuttaa ajoissa, mutta tunnen äitejä jotka edelleen -laput silmillä- vaativat että heidän lapselleen ei annettaisi läksyjä, kuormitettaisi millään vaatimuksilla jne. Kun ei se yhteiskunta vaan toimi niin, että normaalit asiat eivät onnistu millään tasolla.

Nyt kun tulen saamaan "paska äiti"-haukut viestini vuoksi muutenkin, voisin tähän lisätä että elämä on kamalaa sellaisen lapsen kanssa, joka ei kykene ikätasoiseen toimintaan. Minulla on itselläni useampi vertailukappale, ja tuo muualla asuva lapsi ei ole koskaan tuonut samanlaista palkitsevaa tunnetta vanhemmuudestani. Siinä missä sisaruksensa olivat aurinkoisia ja vastasivat hymyyn, vierastivat ja silittivät itkevää perheenjäsentä, tämä erityistapaus välitti vaan itsestään. Ei vierastanut, ei osannut leikkiä vuorovaikutuksellisesti, aina sai olla jotenkin varuillaan hänen käytöksensä vuoksi. Käytännössä mitään edistystä ei tapahtunut niiden vuosien aikana, jolloin hän vielä asui kotona, ja lääkäreiden kommentit liittyivät vain siihen, kuinka lapselle saataisiin lisää resursseja jatkuvasti.

76

Minulla on ylivilkas 11-vuotias esiteini syyslomalla. Mies yrittäjä. Sovellan lapseen samoja menetelmiä kuin ongelmakoiriin. Eli vaatimustaso oikeana, positiivista käytöstä vahvistetaan, negatiivinen jätetään huomiotta. Yhden lomapäivän kuormitus on max kaksi tuntia jotakin puuhaa. Sitten kunnon tauko ja lepoa. Eien käytiin kirjastossa ja koirapuistossa. Sitten kotiin syömään. Ruoan olin laittanut valmiiksi odottamaan. Illalla uudestaan vähän kaupingille, kaksi vaatekauppaa. Sitten taas jo pois.

Tuohon kauppakeskusteluun lisäisin että jos tyttö käyttäytyy kuin 3-vuotias uhmaikäinen, niin kai käsittelykin täytyy olla sen mukaista. Ja pointti siinä kyllä oli että onnistuessaan neiti saa niitä onnistumisen kokemuksia, eikä joka asiasta vain huudeta. Ja itsenäistymistä se myös on. Mutta jos tuo konsti on jo kokeiltu eikä toiminut, niin eipä siitä sitten sen enempää.... Ei toki ongelmaa poista mutta kai nyt yhden osa-alueen helpottuminen kaiketi kivaa olisi!

Ihmettelyysi siitä että täällä on monenlaisia neuvoja puoleen ja vastaan..eikös se ole keskustelun tarkoitus. Tuskin täällä kellään on koulutusta hoitaa tyttöäsi, joten omia mielipiteitään jokainen vain esittää. Ja ne ehdotukset joita olette jo kokeilleet voit hylätä ja uudet ideat nyt kokeiluun. Paljon niitä on tullutkin, itse vain blokkaat kaikki pois edes harkitsematta

tai kokeilematta niitä. Tosiasiahan on että muutosta elämäänne tarvitaan. 

Miksi isä ei ole enemmän tyttönsä kanssa? Ja aivan varmasti hän on hyvin yksinäinen, se on valtavan rankkaa tuon ikäiselle. Ota myös huomioon että murrosikä tästä todennäköisesti vain pahenee, eli alkaa olla jo kiire toimia!

Tulethan päivittämään kuulumisia kun olette jotain konkreettista asian suhteen tehneet!!

Jos AP. nyt ylipäänsä on ihan oikea ja olemassaoleva ihminen tarinansa kanssa, hän torppaa kyllä hyvin sinnikkäästi erilaisia ratkaisuehdotuksia. Ehkä tarkoituskaan ei ole kuulla ratkaisuehdotuksia, ainoastaan purkaa oloaan. Ja ihan hyvä niinkin.

Voisiko olla niin, että epätoivoiselta tuntuvassa elämäntilanteessa alkaa itse ylläpitämään toivottomuuttaan, koska tuntuu, ettei mitään vaihtoehtoja ole, mitään ratkaisuja ei ole, mitään helpotusta ei ole eikä tule.

Pitäisikö AP:n miettiä terapeutin kanssa, mitä (pieniäkin) toivonkipinöitä tilanteeseen voisi realistisesti löytyä ja mitä niiden saavuttaminen edellyttäisi? Aina voi valita, jättäytyykö lukittuneeseen tilanteeseen keksimään selityksiä sille, miksi mikään ei voisikaan olla paremmin vai hakeeko ratkaisuja, pieniä ja osittaisiakin.

Toivotan voimia kestää sitä, mitä ei voi muuttaa, samoin kuin voimia muuttaa sen, minkä voi ja viisautta erottaa näiden kahden ero. 

ADHD on neurologinen sairaus, ADHD:n tyyppiset oireet taas vääränlaisen kasvatuksen tulosta. 

Ota yhteys ADHD centteriin vaikka teillä ei olekkaan kyseinen sairaus.  He osaavat opastaa oikeanlaisessa kasvatuksessa ja heillä on tarjota apua vanhemmuuteen sekä esim. Perhekoulu POP.

Luultavammin torppaat tämänkin neuvon huonona, niinkuin lähes kaikki muutkin.

Minäkin uskon keskustelua provoksi, mutta kirjoitan siksi, että jos joku oikeasti apua tarvitseva lukee tämän voi saada tietoa mistä apua voi saada.

Olet AP aika älytön ihminen kun tällaisella asialla täällä hämmennät, en arvosta!

AP vika ei ole sinussa, mutta apua sinä tarvitset! Ja paljon.

Valtakunnallisessa keskosseurannassa viiden vuoden ikäisistä erittäin pienipainoisina syntyneistä kymmenesosa suoriutui kehitysvammaisen tasoisesti. älykkyysosamäärää mitattaessa kielellinen suoriutuminen ei poikennut merkitsevästi iänmukaisesta testikeskiarvosta, mutta nähdynvarainen suoriutuminen ja myös yhteenlaskettu kokonaisälykkyys jäivät alle keskiarvon, vaikka asettuivatkin normaaliin vaihteluväliin. Kohortin neuropsykologiset, erityisvaikeuksia kuvaavat testiosiot eli tarkkaavuuden ja oman toiminnan ohjaus, kielelliset, sensomotoriset ja visuospatiaaliset toiminnot sekä muisti ja oppiminen jäivät kaikki merkitsevästi alle iänmukaisen keskiarvon. Viisivuotiaana keskosista noin puolet sai viikoittaista kuntoutusta ja heistä puolet kahta tai useampaa kuntoutusmuotoa. Nykyisin käytettävissä olevien tulosten mukaan syntyessään alle 1 500 g painaneilla esiintyy kouluiässä tavallista useammin vaikeuksia hahmottamisessa, visuomotorisissa toiminnoissa, tarkkaavuuden ylläpidossa sekä monimutkaisten kielellisten ja matemaattisten tehtävien ratkaisussa.

On mahdollista, että jotkin pienille keskosille tyypillisistä persoonallisuuspiirteistä altistavat mielenterveysongelmille, kuten masentuneisuudelle. Helsingin pikkukeskostutkimuksessa kuitenkin todettiin, että hyvin pienipainoisina mutta raskauden kestoon nähden normaalipainoisina syntyneillä esiintyi aikuisiässä vähemmän masennusoireita kuin täysiaikaisena syntyneillä verrokeilla. Näitä oireita oli selvästi enemmän hyvin pienipainoisilla, raskauden kestoon nähden kasvuhäiriöisinä syntyneillä (Räikkönen ym. 2008). Tarkkaavuushäiriöiden ja ylivilkkausoireiden suhteen löydös oli samanlainen (Strang-Karlsson ym. 2008), mikä oli yllättävää, sillä pikkukeskosena syntyneillä tarkkaavuusongelmat ovat lapsuusiässä tavallisia.

Olen lääkäri ja hoidan keskosia. Lue lisää, sinun on helpompi ymmärtää lastasi. Neurologin olisi syytä tutkia tyttäresi vielä uudestaan ja voit pyytää itsellesi lisää tukea. Ymmärrän tilanteen olevan vaikea. Tsemppiä!

Onko teidän perheneuvolassanne tarjolla Vahva vanhemmuus -kursseja? Meillä on kolme lasta, joista yksi on vaativa ja perheneuvola järjesti minut ja mieheni kursseille. Olimme eron partaalla ja olin masentunut, mutta käytyäni kurssin, olemme saaneet perheemme jälleen toimimaan ja meidän on helppo jakaa vanhemmuus. Kysy ihmeessä perheneuvolasta. Ymmärsin, että näitä kursseja järjestetään valtakunnallisesti.

voimia AP.

Tämä ketju mielessä menimme elokuviin. Kaikki meni hyvin. Elokuvan jälkeen kävimme syömässä, joka meni loistavasti. Kotimatkalla pysähdyimme kaupassa, jossa alkoi kiukuttelut. Lupasin ostaa jonkun herkun. Pelkkää kiukuttelua, kun en ostanut isoa suklaalevyä tai jotain muovihässäkkää, jossa m et ämssejä. Annoin kolme varoitusta. Lapsi alkoi kiljumaan ja huutamaan. Lopulta huusi ja rähjäsi puoli tuntia. Kuristi ja löi itseään ja huusi isälleen puhelimessa. Vittu, että ottaa koville. Istun pöntöllä rauhoittumassa ja kirjoitan luurilla. AP

No mutta puolet meni hyvin! Seuraavan kerran elokuvista suoraan kotiin. Tsemppiä! Mikään ei kestä ikuisesti.

Keskity positiiviseen. Elokuva ja syöminen meni hyvin. Hienoa! Lapsi ei jaksanut tsempata pidempään. Harmi, mutta se on nyt ohi. Sivuut se. Kun lapsi rauhoittuu, sano hänelle, miten kivasti käyttäytyi elokuvissa ja syömässä ja että juuri noin hänen ikäisensä kuuluukin käyttäytyä. Kaupassa käynt oli pikkulapsen käytöstä, jolle varmaan moni koulukaveri nauraisi, jos näkisi. Joku päivä harjoitellaan sitä kauppahommaa uudestaan.

Sitten siirryt rauhassa uusiin tekemisiin. Nollaa tilanne mielestäsi. Hommahan sujui aluks hienosti. Älä vaadi muuta kuin onnistumisia edes osan päivästä. Se on jo alku. Älä näytä omaa hermostumistasi. Käytkö terapiassa? Sinun pitäisi. On rankkaa kasvattaa noin vastivaa lasta. Terapian avulla et ala vihata lastasi Ja saat työkaluja itsesi hillitsemiseen. 

itseään kuristava 10-vuotias kuulostaa todella huolestuttavalta!

Oma vika. Ahdoit ihan liikaa ohjelmaa. Eli ruokailun jälkeen olisi pitänyt tulla kotiin ilman mitään kauppareissuja. Alkeellista.

Valitettavasti meidän perheen on pakko syödä ja käydä kaupassa. Sitä ois voinut luulla, että ruuan ostaminen menee ilman sairasta huutoa ja väkivaltaa. Kotona lapsen aika käy pitkäksi, joten parempi kiljua kaupassa kuin rähjätä kotona. AP

Hienoa, että lapsi pärjäsi noinkin hyvin. Kuristaminen viittaa vakaviib ongelmiin, joita varmaan lastenpsykiatrialla tulisi selvittää. 

Moi ap.

Minä en jaksanut, isänsä ei jaksanut lastamme. Hyperaktiivisuuden lisäksi oli tunnepuolen häiriöitä, väkivaltaista käytöstä ym. Lopulta lapsi muutti pois kotoa.

edellinen. Jaksatko kertoa lisää? Meillä sama juttu. Tämä on kuin kidutusta! ap

Toki jaksan.

Taaperoiästä asti juostiin tutkimuksissa, psykiatreilla ja ties missä. Aina vaan kaikki oli jonkun muun vika; milloin vedottiin ikään, milloin epäiltiin meidän vanhempien tekemisiä. Vaan kun muutosta ei tullut hoitoryhmän vaihtuessa pienempään, meidän vanhempien ohjaamisesta huolimatta...aina vaan samaa saakelin sekoilua lapsen puolelta ja hillumista.

Koulu alkoi, ja mentiin riman alta komeasti. Ekalla viikolla lapsi kävi käsiksi muihin, karkasi sekä aiheutti hengenvaarallisen tilanteen sähläyksensä vuoksi. Sai ryhmään avustajan; ei muutosta käytökseen. Tykkäsi mm. mennä piiloon parkkeerattujen autojen alle ja kikatteli vaan, kun sieltä revittiin pois.

76

Eikös adhd:lle ole joku lääke? Oletteko olleet neurologilla? Kannattaisi ehkä tutkituttaa tyttö. Eihän se voi lapsellekaan olla kiva jos ei ole kavereita eikä pysty keskittymään.