Lue keskustelun säännöt.
hyperaktiivisen tytön äitinä itkrn yöt ja läksytän päivät!
14.10.2013 |
tyttäreni on 10 vuotias ja todella levoton. Hän tyhmäilee ihan koko ajan ja julkisella paikalla häneen palaa hihat. Keskittymiskyky on ihan nolla ja tunne-elämäkään ei ole tasapainossa. Joudun koko ajan ohjeistamaan ja nalkuttamaan. Tytär on onneton, koska minulla ei enää hermo pidä ja koko ajan hävettää.
Koulussakin kiusataan! Anteeksi. Ensi viikko on syysloma. Itken varmasti itseni joka ilta uneen. Isä on töissä ja me olemme tyttäreni kanssa kahden koko viikon.
Kommentit (169)
Miten no 76:n lapsi nykyään voi? Ilmeisesti asuu jossain ammatillisessa perhekodissa. Tapaatteko lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
76 - oma lapseni syntyi pienenä keskosena, joten aivoissa lienee vaurioita. Miten sinun synnytyksesi meni. Kiitos kun jaoit tarinasi! Kaikkea hyvää teille kaikille. AP
Lapsen vointi on samaa luokkaa kuin ennenkin. Tapaamme kyllä, useamman kerran vuodessa. Välillä hänellä sujuu paremmin, välillä huonommin. Yhdessä vaiheessa taantui jostain syystä, joutui vaippoihin, ja alkoi manipuloimaan paikan hoitajia tällä. Minä olin yrittänyt selittää heille heti vaippakauden alkaessa että lapsi on fiksumpi miltä vaikuttaa, ja että ei saisi mennä hänen ideoittensa mukaan...vaan eipä minua kuunneltu. Joutuivat itse sitten huomaamaan, ettei käytöksellä ollut mitään tekemistä aikuisten ideoiden kanssa, vaan kaikki riippui lapsen omista fiiliksistä. Joskus esim. oli kuiva kaksi päivää, mutta sitten alkoi kakkaamaan housuunsa avoimesti ja kun aikuiset tästä "keskustelivat" hänen kanssaan, hän alkoi kiristämään näitä aiheella.
Lapselle ei ole tänäkään päivänä tarkkaa diagnoosia, minä en ymmärrä häntä enkä edes tunnista omaksi lapsekseni. Se käytös on niin outoa, niin vierasta, siinä ei ole logiikkaa.
76
Kiitos sinulle ap.
Omani syntyi yliaikaisena ja hapenpuutetta oli synnytyksessä. Sitä olen itse epäillyt joskus syyksi ainakin osittain näihin käytösongelmiin, mutta enää en tiedä.
76
Olethan lukenut kirjan Nancy? Deborah epäili jo Nancyn lapsuudesta alkaen, että tyttö ei ollut täysin normaali lapsi. Nancyn synnytys oli vaikea; hänen ihonsa oli keltainen veren korkean bilirubiinitason takia, ja vauva joutui välittömästi verensiirtoon. Äitinsä kertoman mukaan verensiirrosta toivuttuaan Nancy itki jatkuvasti ja potki ilmaan voimakkaasti, aivan kuin olisi taistellut jotakin vastaan. Jo vauvana Nancy huusi paljon ja itki lähes taukoamatta, eivätkä vanhemmat saaneet tätä millään hiljaiseksi. Jo hyvin nuorena Nancyn käytöksessä alkoi ilmetä myös väkivaltaisia piirteitä ja hänellä oli vaikeuksia solmia suhteita toisiin ihmisiin. Vaikka Nancy oli loistava oppilas koulussa, ja myös hyvin älykäs, hänet erotettiin lopulta koulusta väkivaltaisuuden ja huonon käytöksensä vuoksi. Nancy kärsi myös yksinäisyydestä, sillä hänellä ei ollut juurikaan ystäviä.[1]
11-vuotiaana Nancy yritti käydä lastenhoitajan kimppuun saksien kanssa ja uhkasi tappaa tämän. Nancya käytettiin psykiatrilta toiselle – lääkärit eivät kuitenkaan nähneet Nancyssa mitään vikaa ja tarjosivat vain lääkkeitä tämän avuksi - ensin Ataraxia ja sitten Thorazinea.[1] Nancy näki harhoja eikä itsekään välillä ymmärtänyt, mitä oli ollut tekemässä kohtauksen mentyä ohi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, suosittelen kovasti, että yritätte hakea apua yksityiseltä puolelta. Perheneuvolan psykologi on yrittänyt 5 vuotta, mutta ilmeisesti mitään merkittävää kehitystä ei ole tapahtunut. Vaikka toinen psykologi (ehkä neuropsykologi voisi olla vielä parempi) ei pystykään muuttamaan lasta, hänellä saattaa olla paljon enemmän keinoja, joilla pystyy vaikuttamaan lapsen käytökseen. Mikään jutussasi ei viittaa siihen, että teillä olisi käytössä edes alkeellisimpia apuvälineitä, joita yleensä tällaisten lasten kanssa käytetään, esim. istumiseen erikoistyyny, joka pitää lapsen pienessä liikkeessä koko ajan.
Pelottava keskustelu! Saimme juuri keskosemme kotiin sairaalasta. Voimia ap:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No teidän perhe voisi hoitaa ne ruokaostokset fiksummin. Huomattavasti fiksummin.
Taas arvostellaan, mutta missä rakentava kritiikki ja parannysehdotukset? Kyllä mä kuvittelen, että viitosluokkalaisen kanssa on normaalia käydä ruokakaupassa! AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikaet käynyt eilen kaupassa tai miksei miehesi hoitanut sitä tänään? Olet ihan sairas. Tahallasi torppaat lapselta kaikki onnistumisen mahdollisuudet.
Se ratsastusterapia kuulosti tosi kivalta, voisitteko ajatella sitä. Voisiko siihen saada jotain maksaria kontaktienne kautta? Yhteinen liikkuminen metsäsässä on tullut moneen kertaan, kuunteleeko lapsi, jos luet hänelle? Miten hieronta ym?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.10.2013 klo 08:40"]
Lapsi on menettänyt kaverinsa. Ei kukaan jaksa estototonta ja levotonta, joka koko ajan pyörii, hyörii, on kärsimätön, levoton, ei tee ohjeiden mukaan, kikattaa, kiljuu, puhuu päälle ja häiriköi pöpöttämällä tai alkaa pomppimaan saadakseen stimulaatiota. Mitään diagnoosia ei ole, mutta kohta 7 vuoden suhde perheneuvolaan. Ne eivät ole kovin tehokkaita paikkoja, eikä kovin käytännöllisiä. Paljon puhetta, vähän hyviä neuvoja. Isä on lapsen kanssa kärsivällisempi, ä häntäkin hävettää ihmisten seurassa. Juhlissa lapsi on aina mahdottomin, juoksee, puhuu päälle, häiriköi, tökkii sormella kakkua, ahmii herkkuja, ei pysty keskittymään, eikä voi pysyä paikoillaan, vaatii koko ajan seuraa, stimumaatiota ja aikuiseisen ohjausta. Kontrolli ei pidä, joten voi yhtäkkiä keksiä jotain ihan käsittämätöntä, kuten vaikka sotkea vanhempien sängyn ja vetää kaikki petivaatteet alas. Vikaa on siis ylivilkkaudessa, toiminnan ohjauksessa, älyssä ja erityisesti tunteissa. Pieninkin turhautuminen voi olla katastrofi ja räjähdyksen paikka. Koulu menee keskinkertaisesti.
Mitä voisimme siis tehdä tänään? Julkisella paikalla pysyn rauhallisempana, mutta lapsi hävettää enemmän, kun toimii niin typerästi ja vertaan muihin. Ystäviä ei ole, joille kehtaisi soittaa. Kukaan ei kuulemma tykkää, joten pitkää päivää taas vietetään. AP
[/quote]
Siis millä perusteella tuolla lapsella ei ole ADHD:ta? Koska olette olleet neurologisella ja mitä saitte diagnoosiksi? Jos lapsi on noin levoton, että tarvitsee koko ajan stimulaatiota, niin jokin on oikeasti pielessä.
Tunnistan tyttäressäsi paljon itseäni, tosin olin sosiaalisesti taitavampi, ja mulla oli onneksi kavereita. Mutta mä sain ADHD diagnoosin vasta aikuisena.
Lapsesi tarvitsee kyllä todella paljon rakkautta ja tukea, ja mä ymmärrän oikein hyvin miten vaikeaa sitä on antaa tuollaiselle lapselle. Oma kuopukseni on myös ADHD, ja vaikka tiedän mitä se on ja tiedän miltä se tuntuu, silti muakin risoo ihan julmetusti.
Hevonen on murskannut mun ranneluut, joten Se ei tule kysymykseenkään. Pelkään hevosia. Se on 600 kiloinen vaisto - ja pakoeläin, enkä näe siinä mitään hyötyä. Jatkossakin aion käydä lapsen kanssa ruokakaupassa. Arki on kurjaa joka tapauksessa, joten kiva jos on edes jotain syötävää ja minähän ne raivarit joudun vastaanottamaan. Olen myöskin mieluummin raivoavan lapsen kanssa kaupassa kuin kotona. Kotona tilanne on pahin!!!!! ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se arki ja elämä on kurjaa, koska haluat niin. Olet sairas.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2013 klo 19:30"]
Kiitos sinulle ap.
Omani syntyi yliaikaisena ja hapenpuutetta oli synnytyksessä. Sitä olen itse epäillyt joskus syyksi ainakin osittain näihin käytösongelmiin, mutta enää en tiedä.
76
[/quote]
Nopeasti kysyn: onko teillä muita lapsia?
Lapsi on ollut kolmissa psykologisissa tutkimuksissa ja kuusi kertaa neurologin vastaanotolla testeissä. Ei ole adhd:ta heidän mukaansa! Monia muita ongelmia kyllä on. Älyssä, oman toiminnan ohjauksessa, tunne-elämässä, motoriikassa jne. AP
[quote author="Vierailija" time="14.10.2013 klo 20:32"]
Se arki ja elämä on kurjaa, koska haluat niin. Olet sairas.
[/quote]
kiitos tuestasi. Toivottavasti sinunkin lapsesi puhuu 10-vuotiaana siitä, että tappaa itsensä! Ap
No kai se on masentunut, kun on on noin vastenmielinen äiti.
Lapsella on aivovaurio. Sen takia se ei onnistu oikein missään. Se ei ole äidin syy. Pienipainoisilla keskosilla on aivovaurio 85 % todennäköisyydellä. T. Kätilöopiskelija
Jos nyt vielä vähän lisään...
Kesät olivat kamalimpia. Tämä lapsi ei omannut minkäänlaista vaarantajua, omatoiminnan ohjausta tai sosiaalista "kontrollia" liittyen käytökseensä, joten perässä oli juostava ja karkaamisia sattui useampi vaikka vieressä seisoin. Hän rähisi ja haastoi riitaa, häpesin silmät päästäni kun kauniissa kesäjuhlissa karkasi ja kun häntä puhuttelin siitä, alkoi huutamaan raivoissaan ja komentelemaan minua. Kaikki tuijottivat. Voi luoja, mikä häpeä..! Jos olisin sanonut että lähden pois ilman häntä, hän olisi jäänyt juoksentelemaan, ei tullut perääni. Lapsi käyttäytyi kuin en olisi hänen äitinsä lainkaan- ja se satutti eniten.
Puhutaan, että lapsensa eteen pitää tehdä uhrauksia, mutta mikä riittää? Koska on tarpeeksi? Siinä vaiheessa kun joutuu sairaslomalle vuosi toisensa perään, ramppaa osastoilla ja tutkimuksissa, joutuu lopettamaan työt koska lapsi ei meinaa pärjätä hoidossakaan puolipäiväisenä...silloin väsyttää. Ja ärsyttää.
Ja entäs silloin, kun samainen lapsi pyrkii jatkuvasti määräilemään, puistossa käy käsiksi tuntemattomiin lapsiin ilman syytä, ei ns. anna mitään takaisin vaikka vanhempi kaikkensa yrittää? Kun jokaisesta juhlasta pitää lähteä etuajassa, lapsen pilatessa ne, pyydellä jatkuvasti anteeksi, repiä kotona tukkaa ja itkeä kilpaa puolison kanssa kun elämä on niin kamalaa ettei edes lähikauppaan voi lähteä sillä lapsi söi siellä viimeksi luvatta karkkia hyllystä, eikä naapuriin voi mennä kun lapsella on sinne väkivaltansa takia porttikielto? Mitä elämää se sellainen on??
76