Kerro joku hauska tapahtuma koirasi elämän varrelta.

23 jatkaa.

Huomattiin koiran kanssa lenkillä ollessa pellolla tarhalta karannut kettu. Kävin sanomassa asiasta naapurin isännälle joka metsästää. Naapuri nappasi aseen ja lähti mukaamme. Koirani haukkui ja ajoi kettua vaikka ei ollut koskaan ollut metsästyksessä mukana. Naapuri pyysi minua päästämään koirani irti ajamaan. Koira saavutti pian ketun ja alkoi tehdä leikkiin kutsuja ketulle. Siinä meni ajatus metsästyskoirasta kun katsoi koiraa joka koko ajan yritti saada ketun ymmärtämään että ollaan kavereita ja leikitään yhdessä...

Meidän sekarotuinen tyttökoira imetti 15 vuotista kollikissaa. Koomisen näköistä kun koira makasi olkkarin lattialla ja iso kollikissa imi. Tämä alkoi kun koira sai kerran pennut ja kun ne luovutettiin eteenpäin niin leikillään nostettiin kissaa imemään. Kissa jatkoi kyllä tätä vuosia vaikka tuskin koiralta enää tuli maitoa kun ainoa imetettävä oli vanha kissa ja sitäkin imetti korkeintaan  kerran kuukaudessa.

-23

Kuten kerroin Bella on hirvittävän ahne.

Meillä on kaksi muutakin koiraa ja ostan puruluita tukusta ison säkin kerrallaan. Yhden kerran säkki vaan katosi. 

Asumme 2 kerroksisessa ok talossa ja sauna ym tilat on alakerrassa. Kerran kiinnitin huomioni Bellaan, joka luikahti alakertaan, missä koirat ei yleensä asustaneet ja tuli aina tyytyväisenä pois.

Pyysin poikaani stekkaamaan, mitä alakerrassa oikein oli jemmassa. Kun poikani lähti alakertaan, Bellalle tuli hätä. Se yritti johdatella poikaani saunaan ja varastoon ja puuvarastoon, mutta poikani , Bellan tietänen jäi katselemaan saunavilpolaa ja sieltähän löytyi sohvan alta kätkö. 500 puruluuta pussissa, josta oli kulma kaluttu irti.

Kun poikani kumartui sohvan alle, tuli Bellalle hätä. Se ryntäsi yläkertaan ja sohvalle ja oli sikeässä unessa kun poika tuli alakerrasta pussin kanssa ylös.

Ihania mäykkytarinoita! Itsekin rakastan rotua! Kyllä se on niin, että kun kerran ottaa mäyräkoiran, ei muita rotuja tahdokaan <3  ne on ihan omanlaisiansa!

Meidän sekarotuinen koira rakasti syödä pyyhekumeja. Aina jos niitä jäi lojumaan koiran ulottuville ne katosivat.

Kerran olin näkevinäni että koira pureskeli jotain olohuoneessa. Kun se huomasi katseeni niin se lopetti ja oli kovin viattoman näköinen. Olin katsovinani muualle ja taas koiran suu liikkui epäilyttävästi. Menin ja aukaisin koiran suun mutta yllätyksekseni se olikin tyhjä. Kun hetkeä myöhemmin taas yllätin koiran pureskelemasta jotain niin katsoin koiran suuhun ja edelleen se oli tyhjä kunnes tajusin nostaa kieltä ja siellä alla olikin riekaleinen pyyhekumi syyllisen näköisellä koiralla.

Kun ulkoilutin pientä mittelipentuamme koriskentän ohi, niin oli hellyyttävää, kun murrosikäinen poika huusi kavereillee "Kattokaa, miten ihana koira", ja kaikki pojat tulivat katsomaan. Murrosikäiset pojatkin osasivat leperrellä pienelle karvapallolle. :)

Toisella kerralla eräs vanhempi mies taas luuli pystykorvaista pentuamme kissaksi; siitä en ollut niin otettu...

23 jatkaa. Koirallani oli pitkät karvat varpaiden välissä. Suvikelillä noihin karvoihin tarttui välillä isot lumipallot lenkillä. Niin kauan kuin käveltiin kotoa poispäin nuo lumipallot eivät haitanneet koiraa. Heti kun käännyttiin takaisin kotiin päin rupesi koira istahtelemaan ja kaluamaan palloja irti eikä "voinut mitenkään kävellä pallot tassuissa". Joskus käännyin kokeeksi jatkamaan matkaa uudelleen kauemmaksi kodista ja saman tien koira unohtu lumipallot tassuissa ja oli valmis juoksemaan kuinka pitkälle vain.

Kun Bella oli ollut meillä vuoden, ajattelin osallistua sen kanssa naisille tarkoitettuun juoksu-, kävely-, konttaamistapahtumaan.

Bella oli tietysti innoissaan- niin monta pussattavaa kerralla. Kuljimme reittiä ihmisvirran mukana ja aina kun tuli kuvaaja, Bella alkoi filmata ja jarruttaa.

Kun lopulta pääsimme perille, maalissa oli mies, joka jakoi kaikille mitallin ja neilikan. Hänellä oli myös ämyri, johon hän huuteli tulijoista ystävällisiä kommentteja.

Paitsi meidän kohdalla. Hän huusi:" Nyt kaikki varovaisesti, tulee suuri turvakoira!"

Bella löntysteli vierelläni kuin lehmä ja katseli mantelisilmillään sopivan lähellä olevaa uhria, jota pussata.

Kun saavuimme maaliin, ämyri-mies kysyi minulta uskaltaako hän halata minua. Johon vastasin, että en minä ole ollenkaan niin paha kuin miltä näytän. Hän mutisi, että en minä sitä, vaan tuota koiraa.

No hän uskalsi kuitenkin halata ja laittaa mitallin kaulaani. Kun hän oli ojentamassa minulle neilikkaa, Bella nappasi sen hampaisiinsa ja jatkoi ylpeänä matkaa. Olimme molemmat saaneet palkintomme, mikä olikin oikein, koska kyseessä oli naisten juoksutapahtuma!

Minä ja staffi Emma ohitettiin lenkillä äiti (?) ja pieni, ehkä kolmevuotias tyttö. Tyttö totesi siinä kohdalla ollessamme iloisesti tietävään ääneen: "Se onkin sikapossu!"

Koirani söi pöydältä täyden rasiallisen oivariinia (400grammaa). Oksensi sen villaisen tilkkutäkin päälle, ja söi uudestaan rasvat sekä suuren osan täkkiä. Kakka oli aika erikoista seuraavina päivinä, mutta hengissä selvittiin.

Bella on toiminut kaverikoirana ja käynyt niin vanhainkodeissa kuin kehitysvammaislaitoksissa ja kaikkein mieluiten lasten luona..Olimme Jouluna vanhainkodissa ja siellä oli tietysti paljon vieraita. Bella ymmärsi, että vanhoja ihmisiä pitää kohdella kuin riisiposliinia ja kulki hyvin hitaasti ja varovasti mummon luolta toisen luo.

Tehdessämme lähtöä, naulakolla oli kolme lasta ja vanhemmat. Lapset alkoivat hihkua, että koira, koira ja pyrkivät Bellan luo. Vanhemmat olivat kauhuissaan, kunnes oivalsivat, että hei koira on vanhainkodissa. Lasten äiti kysyi, että onko Bella kaverikoira ja kun vastasin kyllä, laspet saivat luvan tulla Bellan luo.

Hetkessä tuo varovainen ja hidas koira riehaantui ja pyöri ja hyöri ja yritti nuolaista jokaista lasta yhtä aikaa. Se kellahti selälleen ja lapset nauroivat.

Kun lapset lähtivät, Bella otti taas vakavan roolinsa takaisin ja kulki kuin olisi ollut kihti joka nivelessä.

Vielä yksi juttu Bellasta ennen kuin menen nukkumaan.

Bellalla on kiinnostusta ja energiaa vaikka muille jakaa. Se tarkkailee päivittäisiä puuhiani alati kiinnostuneena, on sitten kyse pyykin pesusta tai astioiden pesukoneeseen laitosta tai mistä tahansa. Kaikki kiinnostaa.

No ajattelin opettaa sille lattialla lojuvien vaatteiden viemistä pyykkikoriin (perheessämme on kolme teinipoikaa ja lattialla lojuu välillä paljon kaikenlaista)

Noh Bellahan tekee työtä ahkerasti ja lattialla ei loju enää mitään;

Paitsi, että se välillä myös tyhjäkäy: Kun ei ole riittävästi puuhaa sen tuhottomalle energialle, se vetelee vaatenaulakosta takkeja ja vie ne pyykkikoriin. Tosi noloa jos se sattuu olemaan vieraan takki :-(

Ja sitten on taskuista pudonneet avaimet ja pikkurahat ja pankkikortit portaissa tai pyykkikorissa- ei pojat tykkää ei ja vierailtakin vaaditaan huumorintajua!

Lisää tästä Bellasta!

Meillä oli kääpiösnautseri, joka oli varsin topakka täti. Piti ojennuksessa naapuruston karhukoirat ja pihan tyhjänä irtokissoista. Mutta kaneja se kunnioitti, meillä oli pari kania sen ollessa pentu, ja ne näyttivät sille silloin kaapin paikan. 

Kerran sitten koira oli peltoaukealla juoksemassa, ja me ihmiset istuimme terassilla katsomassa. Koira äkkäsi kauempaa eläimen ja riemastui, että taisi saada kissan jahdattavaksi. Se juoksi muutaman metrin, kunnes jahdattava eläin pysähtyi ja nosti korvat pystyyn - se olikin jänis. Koira pysähtyi niille sijoilleen. Hetken eläimet tuijottivat toisiaan, kunnes jänis ottikin muutaman loikan kohti koiraa. Ja silloin koiraparkaa vietiin. Jänis ei onneksi jatkanut koirajahtiaan sen pidemmälle.

Meillä on mopsi uros, joka nostaa jalkaa kakkiessaan.... 

Piti lukea tenttiin ja siinä sohvalla selailin kirjaa. Kohta pieni coton-tyttömme tuli ja ja painoi tassullaan kirjan alas monta kertaa. Lopetin siis lukemisen ja leikimme hetken. Sitten sain luke rauhassa, koiruli kyljessä =)

Kun koirani oli ihan pieni penti, sellanen 15 senttiä korkea ja kilon painoinen luppakorva, sattui aika hauska tapaus. Olin iltamyöhällä vielä pissattamassa sitä, ettei yöllä tulisi liruja lattialle. Vastaan tulee remuava, pelottavan näköinen joukko nuoria lökäpöksymiehiä. Olin jo aikeissa vaihtaa kadun toiselle puolelle, kun yksi kavereista äkkää meidät ja ryntää kohti. Pian koko porukka istui maassa pikkukoirani ympärillä sitä silitellen ja pusutellen, leikkien ja hihitellen.

Olimme veneellä saaressa ja ankkuroimme hiekkarannalle vähän matkan päästä laivalaiturista. Olin laittamassa ruokaa retkikeittimella kun huomasin laivan tulleen laituriin ja ihmisä purkautuvan siitä laiturille. Vaan kukaan ei mennytkään saareen, vaan kaikki jäivät laiturinpäähän.

Ihmettelin sitä ja kahlasin sen verran järveen, että näin laiturin kokonaan. Bellahan se siellä seisoi osuuspankkikoiran hymy naamalla ja häntä heiluen. Ja roturasistit seisoivat laiturin päässä.

Pyysin miestäni hakemaan Bellan pois ja hän miehekkäästi delegoi sen pojillemme, jotka jokainen vuorollaan Y-kromosomin velvoittamana delegoi sen alemmas, kunnes nuorin 6-v poikamme lähti hakemaan Bellaa.

Pikkupoika käveli laiturille ja otti Bellaa korvasta ja talutti pois. Vaara ohi!

Loppuajan saaressa Bella sitten kierteli tutustumassa vieraisiin ja sai hyvän vastaanoton ja paljon silityksiä, sekä sen todellista intohimoa- ruokaa! 

Nuorin poikani opetteli uimaan ja hyppimään laiturilta.

Minä makasin laiturilla ja otin aurinkoa koirien kanssa ja sammalla seurasin, ettei poika huku. Poikaa pelotti hypätä, joten Bella aikansa katseltuaan juoksi laiturin päähän ja teki pellehypyn veteen. Se jäi uimaan kaummeaksi ja poika hyppäsi perässä. Sen jälkeen kummatkin ui rantaa ja taas laituria pitkin päähän ja POLSKIS.

Koko ajan Bella houkutteli poikaani uimaan isomman lenkin, ja niin poika oppi uimaan kahden tädin vahtiessa. Toisen rannalta ja toisen järvessä pojan vieressä.

<3

Sinulla on kirjallisia lahjoja. Itkin.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 23:21"]

Minulla oli rakas mäyräkoira, joka kuoli kesällä. Se oli todella fiksu ja ovela, ja kuten mäyräkoirat yleensä, todella itsepäinen. Rotu on ihana mutta tämä yksilö oli ainutlaatuinen. Minulla on niin ikävä rakasta ystävääni, joka kuoli liian aikaisin.

Mäykkymme söi kaikkea. Omenista jäi jäljelle vain tikut :D Se rakasti erityisesti luita, ja niitä löytyi joka puolelta! En voinut jättää puhtaita pyykkejä koriin, sillä erityisesti vaatteiden sekaan verisiä luita oli erityisen kiva piilottaa. Opetimme sen myöhemmin syömään tuoreluit vain vessassa, mutta välillä se yritti tuoda niitä ulos sieltäkin. Jos saimme sen kiinni, se palasi nolona pää riippuen vessaan syömään luutaan. Nahkaluita löytyi sukkalaatikosta, sohvan väleistä, tyynyjen alta, patjan alta ja kaikista vaatepinoista. 

Koiramme oli oikea Houdini. Vaikka se oli kääpiökokoiseksi iso, oli erikoista, että se sai kaikki ovet auki. Jopa lukossa olevan ulko-oven! Kaksi kertaa se oli päässyt kerrostalon rappukäytävään ja oli siellä iloisena meitä vastassa. Rivitalossa se karkasi tuuletusikkunasta. Vanhempiemme omakotitalosta se karkasi myös, kellarin katonrajasta olevasta ikkunasta. Se oli kiivennyt tuolilta pöydälle, pöydältä tietokoneen päältä ikkunalaudalle, avannut ikkunan ja päässyt ulos! Kerran se juoksi 5 km pikkusiskojeni koululle ja sieltä soitettiin minulle. Pari kertaa se on ollut rankkurilla asti. Olemme saaneet ystäviä tätä kautta itsellemme ja koiralle, kun naapurin lapset löysivät sen kerran :D sen jälkeen he tulivat kerran päivässä viemään mäykkyämme lenkille. 

Yritimme kerran ottaa toista rescue-mäyräkoiraa, joka oli meillä vuoden ajan mutta ei lopulta sopeutunutkaan meille. Lisäksi vanhempi koiramme saitastui mäyräkoirahalvaukseen, joten jouduimme luopumaan tästä toisesta. Mutta tämä vanhempi koiramme vihasi vettä, siis oikeasti vihasi. Sadetta, lätäköitä, pesua ja uimista: mitään se ei sietänyt. Mutta kun tämä nuorempi mäykky hyppäsi/putosi huhtikuiseen mereen mökillä, vanha herra hyppäsi sen perään pelastamaan sitä! Emme edes tienneet, että se osaa uida. Mieheni kävi sitten hakemassa molemmat :D mutta olimme niin ylpeitä pojastamme. 

Rakas ystäväni aina lohdutti minua kun itkin. Se nuoli naamaani kunnes nauroin. Se sai minut aina nauramaan. Minun on niin ikävä sitä. 

[/quote]