Lue keskustelun säännöt.
Milloin luovuttaa?
Yksinäinen vaimo
04.09.2020 |
Ollaan käyty pariterapiassa, ollaan kokeiltu tänä kesänä erillään asumistakin, ollaan yritetty löytää enemmän yhteistä aikaa. Tuntuu että ei auta, samoihin ongelmiin törmätään joka viikko.
Lyhykäisyydessään, mies on minun mielestäni masentunut, ollut jo useamman vuoden. On arjessa toimintakykyinen, mutta henkisesti poissaoleva ja uupunut. Hänen passiivisuutensa ja elämänilottomuutensa syö minua. Seksialoitteet teen minä, minä olen se joka ehdottaa että käytäisiin yhdessä lenkillä, leffassa, hotellissa tms. Joskus mies lähtee ideaan, useimmiten jarruttelee, ei itse koskaan ehdota mitään. Mieluiten hän nukkuisi viikonloput. Nykyään teen ns. parisuhdejutut joko siskoni tai ystävieni kanssa, kuten käyn juhlissa tai lapsivapailla viikonloppulomilla.
Pariterapeutti vihjasi, että olisi hyvä että mies kävisi yksin juttelemassa jonkun kanssa. Mies ei tahdo, enkä minä voi pakottaa. Olen kuitenkin sanonut todella selvästi ja suoraan, että jos hän ei mene edes työterveyslääkärille, minä en tiedä onko minulla enää voimia yrittää. Tuntuu että kannattelen koko perheen henkistä hyvinvointia harteillani, ja olen todella yksinäinen.
Meillä on yksi 5v. lapsi, terve ja ollut helppohoitoinen jo vauvasta pitäen (esim. minä hoidin yösyötöt ja mies sai nukkua normiyöt, on hyvät turvaverkot). Haluaisin toisen lapsen, mutta en pysty edes puhumaan asiasta miehen kanssa, sillä ahdistuu niin paljon. Olen kysynyt myös suoraan, onko toinen nainen (ei, ja jos olisi niin pakko olla nettirakas, sillä mies tekee koronan myötä töitä kotona eikä liiku juuri missään). Tai että johtuuko hänen ahdistuksensa epäilystä, että on tehnyt väärän valinnan perustamalla perheen kanssani. Vastaus oli ei tähänkin, ja keskustelu käytiin ns. turvallisessa tilassa terapiassa, ei missään riitatilanteessa minun painostamana.
Mies puhuu usein siitä, ettei hänellä ole koskaan "aikaa mihinkään omaan". Jopa hänen omat ystävänsä ovat sitä mieltä, että ongelma on pään sisällä, sillä miehen on vaikea lähteä edes salibandyvuorolle, jossa aiemmin kävi tunnollisesti vuosikausia. Aina välillä minä käyn lapsen kanssa mökillä omien vanhempieni kanssa, jotta mies saisi omaa aikaa. Sunnuntai-iltana palatessamme koti on putsplank, mutta eipä ole mies sitten tehnyt mitään muuta kuin siivonnut ja nukkunut koko viikonlopun. Vaatteetkin ovat samat kuin perjantaina. Haluaisin niin paljon enemmän sotkuisen kodin ja läsnäolevan miehen!!
Harvoja hetkiä jolloin mies nauraa ja silminnähden nauttii, on kun hän touhuaa poikamme kanssa. Isyys ei vaikuta olevan ongelma, mutta välillä tuntuu että ylisuorittaa asiaa. Miehellä itsellään ei ole ollut isää elämässä, joten 1+1 ongelmien alkujuuri on helposti keksittävissä ilman psykologin pätevyyttäkin.
Olen tätä tilannetta kärsien elänyt ja seurannut nyt nelisen vuotta, ja huomaan itsessänikin masennuksen merkkejä. Tulevaisuus tuntuu näköalattomalta ja synkältä, sillä miehellä ei ole voimavaroja mm. pohtia josko muuttaisimme ennen lapsen koulunalkua, tai tehdä suunnitelmaa, että voisin suorittaa pitkään toivomani ylemmän korkeakoulututkinnon (opiskelupaikka on jo). Ihan kuin hän eläisi pausella, odottaen jotain, mitä ei osaa itsekään selittää.
Kommentit (83)
Olen kertonut miehelleni, että en tiedä jaksanko tätä enää. En ole sanonut suoraan että mietin eroa, sillä en itsekään tiedä tahdonko erota. Mies suhtautuu aiheeseen välttelevästi, joskus tiuskien kysyy minulta että mitä minä sitten oikein haluan. Sitten kun kerron toiveistani, mies sanoo joko että pikkulapsiaika vie paljon voimia ja hän haluaisi olla minulle parempi mies, tai sitten syyttää minua siitä, ettemme koskaan toteuta hänen toivomiaan asioita. En tosin vieläkään tiedä, mitä ne ovat, sillä mies ei osaa niitä kertoa. Tai no, kesällä hän oli harmissaan että menimme telttailemaan paikkaan, joka oli minun ehdotukseni. Mies kertoi jälkeenpäin että olisi halunnut toiseen paikkaan, mutta en muista hänen kertaakaan asiasta maininneen.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No entäpä jos miehesi oli ehdottanut esim hotellivkl. Olisitko lähtenyt?
Vierailija kirjoitti:
No entäpä jos miehesi oli ehdottanut esim hotellivkl. Olisitko lähtenyt?
Totta kai! Mutta hän ei ole sellaista ehdottanut vuosiin. Kun lapsemme oli 3-vuotias, sain mieheltäni "lahjakortiksi" itse kirjoitetun kortin, jossa lupasi viedä minut erääseen ravintolaan syömään. Olen kohta kolme vuotta odottanut, milloin veisi.
- Ap
Pelaako mies paljon? Onko mt-ongelmia?
Eikun oho, nyt en jaksanut lukea edes vähän alusta...
Vierailija kirjoitti:
Pelaako mies paljon? Onko mt-ongelmia?
Eikun oho, nyt en jaksanut lukea edes vähän alusta...
Miksi tulla ketjuun vain kettuilemaan? Minulle tämä on raskas tilanne ja haen täältä vertaistukea :( Ja kyllä, mies pelaa jonkun verran. En tiedä kuinka paljon todellisuudessa sillä olen töissä muualla päivät.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen kanssa eläminen on kuin vetäisi kivirekeä lumimyrskyssä ylämäkeen ja jalkojen alla on vain peilikirkasta jäätä. Voimia :(
Oletko puhunut asiasta miehen ystävien tai vaikka äidin kanssa? Meillä miehen masennus oli ”piilossa” muilta ja häpeä esti miehen avunsaantia. Vasta kun tein intervention miehen vanhempien kanssa, saatiin mies psyk.päivystyksen kautta avun piiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo hyvältä kuulosta. Vaikuttaa siltä, että mies on masentunut, eikä halua myöntää sitä/ei halua apua. Hän tarvitsisi mielestäni lääkkeitä ja terapiaa, mutta kuten sanoit, ei voi pakottaa.
En osaa sanoa, mitä sinun pitäisi ap tehdä. Itse tuossa tilanteessa kuvittelisin, että sanoisin miehelle, mitä teen, jos hän ei tee mitään muuttaakseen tilannetta ja se on asumusero. Sinulla alkaa olla itsellä mieliala huono, ja olet jo paljon yrittänyt. Olet vaarassa uupua itsekin.
Olen ollut masentunut itse ja ikävä sanoa, mutta en usko, että mies on aidosti onnellinen edes lapsen kanssa leikkiessään, hän jaksaa vetäytyä omasta olostaan "pinnalle" vain erittäin hyvästä syystä. Se on sinänsä hyvä asia, että vaikuttaa rakastavan lasta.
Pika-analyysini tästä on, että miehellä on masennusta, mutta hän on sokea ongelmalle. Se on kai aika yleistä. Olet ehdottanut jo kaikkea muuta, joten mies tarvitsee jonkun oikean herätyksen. Sinun täytyy laittaa raja tuolle kestämisellesi ja toteuttaa se rajanveto, jos on pakko. Mies saattaa tarvita jonkinlaisen lopullisen herätyksen, ennenkuin muutosta alkaa tapahtua, ja siitäkin alkaen matka on luultavasti pitkä. Tsemppiä kovasti! ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos sillä on joku toinen, eikä halua tehdä kanssasi mitään. Odottaa, että ymmärtäisit. No, joka tapauksessa, voit vaikuttaa vain omaan toimintaasi ja omaan elämääsi, jos mies on masentunut ja ei halua apua, et voi oikeastaan mitään tehdä. Pahimmillaan eroatte, ja katsot vierestä toisen yhä luisuvaa alamäkeä. Tai sitten jäät ja katsot sitä alamäkeä vähän lähempää ja saatat menettää oman mielenterveytesi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo hyvältä kuulosta. Vaikuttaa siltä, että mies on masentunut, eikä halua myöntää sitä/ei halua apua. Hän tarvitsisi mielestäni lääkkeitä ja terapiaa, mutta kuten sanoit, ei voi pakottaa.
En osaa sanoa, mitä sinun pitäisi ap tehdä. Itse tuossa tilanteessa kuvittelisin, että sanoisin miehelle, mitä teen, jos hän ei tee mitään muuttaakseen tilannetta ja se on asumusero. Sinulla alkaa olla itsellä mieliala huono, ja olet jo paljon yrittänyt. Olet vaarassa uupua itsekin.
Olen ollut masentunut itse ja ikävä sanoa, mutta en usko, että mies on aidosti onnellinen edes lapsen kanssa leikkiessään, hän jaksaa vetäytyä omasta olostaan "pinnalle" vain erittäin hyvästä syystä. Se on sinänsä hyvä asia, että vaikuttaa rakastavan lasta.
Pika-analyysini tästä on, että miehellä on masennusta, mutta hän on sokea ongelmalle. Se on kai aika yleistä. Olet ehdottanut jo kaikkea muuta, joten mies tarvitsee jonkun oikean herätyksen. Sinun täytyy laittaa raja tuolle kestämisellesi ja toteuttaa se rajanveto, jos on pakko. Mies saattaa tarvita jonkinlaisen lopullisen herätyksen, ennenkuin muutosta alkaa tapahtua, ja siitäkin alkaen matka on luultavasti pitkä. Tsemppiä kovasti! ❤️
Oho, toistin tuossa itseäni hieman, mutta pointti tuli varmaan perille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on päättänyt jo ajat sitten haluavansa erota. Ei kuitenkaan saa itse aikaiseksi, joten sabotoi suhdetta hiljalleen että sinä tekisit (tässäkin) aloitteen ja jätät miehen. Näin hän välttyy ikävältä tilanteelta ja aloitteelta. Voi vielä tarivttaessa uhriutuakin, jos sille päälle sattuu ja haluaa huomiota.
Älä pitkitä tuota enempää. Puhukaa juttu läpi ja keskity hoitamaan vain yhtä lasta, anna mieslapsen mennä menojaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletko puhunut asiasta miehen ystävien tai vaikka äidin kanssa? Meillä miehen masennus oli ”piilossa” muilta ja häpeä esti miehen avunsaantia. Vasta kun tein intervention miehen vanhempien kanssa, saatiin mies psyk.päivystyksen kautta avun piiriin.
Miehen äidillä on oletettavasti orastava muistisairaus, mikä nyt on oma murheenkryyninsä se, mutta joka siis tekee asioiden hoitamisesta hänen kanssaan vähän hankalaa. Yritin ennen koronaa puhua tästä, anoppi sanoi kyllä lohduttavia sanoja, mutta en tiedä puhuiko oikeasti koskaan poikansa kanssa tai ymmärsikö edes tilanteen vakavuutta.
Tähän asti olen "suojellut" miestä enkä ole puhunut ongelmistamme suoraan hänen ystävilleen. Tuntuu rajan ylittämiseltä laittaa asiasta FB-viestiä tms kun ei melkein koskaan enää nykyään tavata. Mutta toisaalta, ehkä nyt pitäisi. Kesällä vietimme muutaman viikon erillään kun olin lapsen kanssa mökillä ja sitten vaelluksella. Silloin mies oli tavannut yhtä vanhaa opiskelukaveria, joka on fiksu ja mukava ihminen. Hänelle voisin ehkä puhua tästä.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän miestäsi kllä. Mulla on pitkälti samat oireet. Kyseessä EI ole masennus, vaan se, että nykytyöelämä vaan vie mehut. Pitäisi saada levätä, mutta vapaampaa ja helpompaa työtä tekevän puolison into ”tehdä” aivan koko ajan jotain ei jätä hetkeäkään mulle itselleni. Jopa silloin, kun se pitkin hampain suostuu jäämään kotiin lepäämään, ei saa olla hiljaa tuolissa, vaan pitää puuhata ja osallistua ja keskustella. Ei sekuntiakaan sellaista aikaa, Jolloin voisi hiljaa odottaa, että ajatukset laskeutuvat pään sisällä ja asettuvat paikoilleen.
Mä en halua enää muuta kun nukkua, koska nukkuessa ei sentään kukaan vaadi koko ajan jotain. Paitsi että vaatii, kun se puoliso herättelee keskellä yötä seksiin.
Ja ei. Se ei ole masennusta. Se on ihan vaan väsymystä.
Jos aapee nyt tunnistat tästä itsesi, niin älä vaadi sitä puolisoasi kahdenkeskiselle hotellilomalle. Ota lapsesi ja lähde Itse niiden kanssa vaikka viikoksi johonkin ja jätä se puolisosi kotiin nukkumaan. Sen jälkeen se voi jo pystyä johonkin.
Jaa. vaikea tilanne ja voit oikeastaan vain itse arvioida, mitkä ovat sopivia tapoja lähestyä asiaa. Tärkein on varmaan näkemyksesi masennuksen syvyydestä; liian sairas ei enää tokene ilman apua.
Meillä oli vähän samanlaista ja meillä auttoi minun käytöksen muuttuminen (älä kimpaannu, arvioi ihan itse jos sanomiseni eivät käy järkeen - ihan ok mulle). Koska mieheni oli jonkilaisessa ahjossa ja vuosien mittaan tein siitä huomautteluja, maanitteluja ja huomioita, niin olin yksi huutomerkki hänen tilanteelleen ja aloin varmasti näyttämään sen juurisyyltä ”oma aika” alkoi toistua puheissa myös. Mitä siis itse tein? Aloin tietoisesti kunnioittamaan hänen oloaan, antamaan sille tunnustusta ilman syyllistäviä ja tai/liian napakoita ohjeita, aloin iloita omista asioistani, kehuin häntä ja jaoin hänelle hyvää mieltäni.
Esimerkiksi jos aamulla kysyn että mennäänko jonnekin ja hän ei jaksa, niin totean että ”ei ihme, sulla on ollut varmaan aika rankka viikko”/ymmärtäväisesti: ”ei se mitään, ei aina tarvii jaksaa! Lepää vaan. Me mennään, kerro jos haluat että tuodaan jotain”. Kehuin häntä: ”mä oon aina tykännyt miten sä ajattelet niin eri tavalla tästä ja on tosi kiva kun saa jotain uusia näkökulmia” Eläydy; ” Voi ei tietenkin siellä alkoi sataa just kun menit ulos, juodaanko yhessä teet kun saat kuivaa päälle?” Anna synninpäästöjä ”No en ole kyllä minäkään jaksanut tehdä tuota ja tuota vaikka kuukausia sitten sanoin”.
Luo hänelle tunnetta, että kotona saa olla sellainen kun on. Että rakastat häntä ja hyväksyt. Ettet arvioi hänen voimiaan ja yritä niitä manageroida. Ja yritä itse sisäisesti suhtautua häneen positiivisesti ja lempeästi.
Meillä kuukaudessa kahdessa mies alkoi piristyä vähän. Ja puhua vähän enemmän itse että miltä tuntuu ja mikä on vaikeeta.
Mutta jos mies on syvästi masentunut niin ylläolevan lisäksi hän tarvitsee hoitoa.
Se oma aika? Sitä ei ole kuultu kyllä enää vuosiin. Otetaan kun halutaan tietty, mutta tunne sen puutteesta poistui.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi kllä. Mulla on pitkälti samat oireet. Kyseessä EI ole masennus, vaan se, että nykytyöelämä vaan vie mehut. Pitäisi saada levätä, mutta vapaampaa ja helpompaa työtä tekevän puolison into ”tehdä” aivan koko ajan jotain ei jätä hetkeäkään mulle itselleni. Jopa silloin, kun se pitkin hampain suostuu jäämään kotiin lepäämään, ei saa olla hiljaa tuolissa, vaan pitää puuhata ja osallistua ja keskustella. Ei sekuntiakaan sellaista aikaa, Jolloin voisi hiljaa odottaa, että ajatukset laskeutuvat pään sisällä ja asettuvat paikoilleen.
Mä en halua enää muuta kun nukkua, koska nukkuessa ei sentään kukaan vaadi koko ajan jotain. Paitsi että vaatii, kun se puoliso herättelee keskellä yötä seksiin.
Ja ei. Se ei ole masennusta. Se on ihan vaan väsymystä.
Jos aapee nyt tunnistat tästä itsesi, niin älä vaadi sitä puolisoasi kahdenkeskiselle hotellilomalle. Ota lapsesi ja lähde Itse niiden kanssa vaikka viikoksi johonkin ja jätä se puolisosi kotiin nukkumaan. Sen jälkeen se voi jo pystyä johonkin.
Ömm, jo avauksen ekassa lausessa kerrotaan, että ap on asunut eri osoitteessa miehen kanssa tänä kesänä. Ja myöhemmin että mies saa viettää omaa aikaa kotona ihan yksin kun ap ja lapsi on mökillä. Tollanen työn syyttäminen omasta ankeudesta on just tyypillistä milleniaalishaissea, kun todellisuudessa ei haluta nähdä yhtään vaivaa sen parisuhteen ylläpitoon.
Meillä on ap ihan tismalleen sama meno päällä, mutta meillä lisänä on se, että mies on puhunut erosta. Enkä ole eroa vastaan jos mies sen haluaa, mutta kun mies on puhunut erosta jo monta vuotta. Lisäksi mies arvostelee koko ajan negatiivisesti ulkonäköäni, pukeutumistani ja makuuhuonetaitojani.
Olen jo pitkään pyytänyt että menisimme pariterapiaan, mutta mies ei suostu. Nyt hän on mennyt omatoimisesti yksilöterapiaan, mutta mies ei suostu kertomaan minne eikä minkälaiseen terapiaan. En ymmärrä?!??! Miksi ei kerro vaimolleen millaiseen terapiaan on mennyt? Olen sanonut, että haluan tukea parhaani mukaan mutta sanoo vaan että hoitaa itse asian.
Meitä on siis muitakin samassa tilanteessa. Minun mielestäni miehelläni on masennusta, 40 kriisiä ja Todennäköisesti myös mielen epävakautta.
Ap, puhut että miehesi ylisuorittaa vanhemmuutta, mutta ylisuoritatko sinä parisuhdetta? Projisoitko miehen olemiseen omia epävarmuuksiasi? Koko ajan pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä ja tota ja käydä leffassa ja staycationeilla tms, nehän ovat vain naistenlehtien tuottamaa painetta. Ei perhe-elämän parisuhteen tarvitse olla samanlaista kuin ennen lapsia.
Ehkä sinun pitäisi vain itse nyt keskenäsi päättää, että aloitat opintosi. Jos mies ei kykene tai tahdo toimia taloutenne tukijalkana, hänen on viimeistään silloin pakko tehdä joku liike. Joko hän kieltää sinua, jolloin sinun on helpompi tehdä päätös erosta, tai sitten hän tukee sinua ja saat tutkintosi suoritetuksi.
Itselläni vähän samanlainen tilanne. Olen toistaiseksi hyväkysynyt sen, vaikka haaveilen ja ja toivon muutosta! Tsemppiä paljon sinulle!
Olen pahoillani puolestasi, masennus on vaikea sairaus joka vaatii läheisiltä paljon. Oletko sanonut miehellesi, että harkitset eroa? Jos olet, niin mitä mies vastaa?