Lapsen kanssa elämisestä miehen näkökulmasta

Mitäs teit lapsen kun ei susta isäksi ole? Oma mieheni oli meidän suhteessa se, jolla oli vauvakuume ja hyvin on ollut onnellinen ja osallistuva isä tuolle nyt jo esiteiniksi kasvaneelle lapsellemme.

Tervetuloa vaan uhmaikä.

Taitaa sulla olla jokin raskas hetki menossa? Tavallaan nauratti tekstisi ja toisaalta huolestutti. Pienen lapsen kanssa on ajoittain raskasta, mutta se ei ole normaalia, jos vanhempi ei löydä mitään positiivista lapsen kanssa elämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs teit lapsen kun ei susta isäksi ole? Oma mieheni oli meidän suhteessa se, jolla oli vauvakuume ja hyvin on ollut onnellinen ja osallistuva isä tuolle nyt jo esiteiniksi kasvaneelle lapsellemme.

Niin, kun me kaikki muut omistamme sen kristallipallin ja tiedämme millaisia vanhempia meistä tulee.

Loistava teksti :D Ja varmasti pitää ihan paikkansa.

Hyi miten itsekäs, keskenkasvuinen ja vastenmielinen ihminen olet!! Etkö tosiaan keksi mitään hyvää sanottavaa noista vuosista? Yksin olen kasvattanut kolme lasta, eikä tulisi mieleenkään kuvailla noin rumasti pikkulapsi aikaa, vaikka aina ei helppoa olekaan ollut. Olen kiitollinen ja onnellinen lapsistani.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa sulla olla jokin raskas hetki menossa? Tavallaan nauratti tekstisi ja toisaalta huolestutti. Pienen lapsen kanssa on ajoittain raskasta, mutta se ei ole normaalia, jos vanhempi ei löydä mitään positiivista lapsen kanssa elämisestä.

Tuolla on tavaton määrä lapsia ja nuoria joilta puuttuu kokonaan  kodin turva ja hoiva, kun vanhemmat ei kykene siihen normaaliin tunne elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Hyi miten itsekäs, keskenkasvuinen ja vastenmielinen ihminen olet!! Etkö tosiaan keksi mitään hyvää sanottavaa noista vuosista? Yksin olen kasvattanut kolme lasta, eikä tulisi mieleenkään kuvailla noin rumasti pikkulapsi aikaa, vaikka aina ei helppoa olekaan ollut. Olen kiitollinen ja onnellinen lapsistani.

Hieno kuulla, että osaat olla kiitollinen sillä kaikki ei ole yhtä onnekkaita.

Vauva-aika oli vähän väsyttävää mutta muuten kivaa, 1-2-vuotiaan kanssa helvetin rasittavaa, 3-5-vuotiaan kanssa oli usein tosi kivaa ja viisivuotiaasta eteenpäin parasta aikaa. Teinivuosina odottelen pelonsekaisen tuntein koska itse olin ihan kamala silloin.

Lapset nyt 6, 8 ja 10.

Elämäänsä ja valintoihinsa tyytyväinen faija

Eli olisiko ap mielestäsi parempi, jos lapsi olisi kuollut heti synnytyksessä kun noin kauheaksi on hän elämäsi tehnyt?

Talleta tuo ja käytä aikanaan puheessa vaikka lapsen yo-juhlissa.

Minusta ensimmäiset 2vko oli parasta. Ensimmäinen 6kk toiseksi parasta. Sehän vain makaa, syö ja itkee? Pesua ja vaipanvaihtoa, yösyöttöjä. Ei ole vaikeaa. Sitten kun alkaa kävelemään ym. pitää jo pikkuhiljaa juosta perässä ja puolison kanssa kahden kesken ei ole aikaa (vauvat nukkuvat enemmän -> aikaa toisille enemmän). Koliikkilapsen kanssa olisi sitten vaikeampaa alussa.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa sulla olla jokin raskas hetki menossa? Tavallaan nauratti tekstisi ja toisaalta huolestutti. Pienen lapsen kanssa on ajoittain raskasta, mutta se ei ole normaalia, jos vanhempi ei löydä mitään positiivista lapsen kanssa elämisestä.

On meillä äideilläkin tällaisia hetkiä :D mut joo, taidan näyttää tän miehelle ja kysyä sen mielipidettä? Tuskinpa ap koko ajan näin ajattelee.

Ai teillä on vasta eka. Joo, usko pois. Kyllä se helpottaa tuosta. Yritä vähän nauttiakin noista ajoista, jookosta kookosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs teit lapsen kun ei susta isäksi ole? Oma mieheni oli meidän suhteessa se, jolla oli vauvakuume ja hyvin on ollut onnellinen ja osallistuva isä tuolle nyt jo esiteiniksi kasvaneelle lapsellemme.

Niin, kun me kaikki muut omistamme sen kristallipallin ja tiedämme millaisia vanhempia meistä tulee.

No osalla on jonkinlaista itsetuntemusta. Esimerkiksi siitä miten reagoi stressaaviin tilanteisiin, siihen että ei voi koko ajan itse päättää mitä tekee, joutuu olemaan paljon kotona jne.

Mutta varmaan on ihmisiä jotka eivät osaa lainkaan ajatella sitä millaista se arki lapsen kanssa on ja mitä se itseltä vaatii.

Tuohon voi vaikuttaa kyllä se millaisen ihmisen kanssa sitä taakkaa ja arkea jakaa. Onko teillä reilu työnjako, ilman kontrollointia? Molemmilla hyvä olla (siis niin hyvä kuin se olosuhteet ottaen on mahdollista) ja tasapuoliset mahdollisuudet omaan lepoon ja aikaan?

Ei ole niin paha juttu mitä naiset aina valittaa. Vaimoni menehtyi onnettomuudessa ja kasvatin lapseni 4kk ikäisestä asti ja nyt on 8vuotias viisas tyttö.

Asenne kysymys.

Kaikki on just niin paskaa kun haluaa uskotella itselleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs teit lapsen kun ei susta isäksi ole? Oma mieheni oli meidän suhteessa se, jolla oli vauvakuume ja hyvin on ollut onnellinen ja osallistuva isä tuolle nyt jo esiteiniksi kasvaneelle lapsellemme.

Niin, kun me kaikki muut omistamme sen kristallipallin ja tiedämme millaisia vanhempia meistä tulee.

No osalla on jonkinlaista itsetuntemusta. Esimerkiksi siitä miten reagoi stressaaviin tilanteisiin, siihen että ei voi koko ajan itse päättää mitä tekee, joutuu olemaan paljon kotona jne.

Mutta varmaan on ihmisiä jotka eivät osaa lainkaan ajatella sitä millaista se arki lapsen kanssa on ja mitä se itseltä vaatii.

Itse veikkaan, et huomattavan suurelle valtaosalle moni puoli itsestä tulee yllätyksenä kun tulee vanhemmaksi. Toki on aina kaikkitietäviä besserwissereitä, jotka tietävät kaiken ennakkoon ja osaavat varautua ihan kaikkeen.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Talleta tuo ja käytä aikanaan puheessa vaikka lapsen yo-juhlissa.

:' D

Kannatan!

Ala tuottaa jotain paska faija -suklaita