Onko lapsivuodeaika osastolla niin hirveää kuin kerrotaan?

Siis mitä oikein luen... :O

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä oikein luen... :O

Aivan tavanomaista synnyttäneiden kohtelua Suomessa.

Ja sitten vielä avoimesti ihmetellään miksi naiset eivät innokkaammin synnytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä oikein luen... :O

Aivan tavanomaista synnyttäneiden kohtelua Suomessa.

Ja sitten vielä avoimesti ihmetellään miksi naiset eivät innokkaammin synnytä.

Jep.

Minulla taas neljästä synnytyksestä hyvät kokemukset. Mutta voi johtua siitä, että olen ollut hyvässä kunnossa jokaisen jälkeen ja itse kävellyt synnytyssalista osastolle.

No jos oikein kaivelen ja muistelen, yksi hoitaja oli epäystävällinen. Jokainen vauva nukkui vieressäni ja oli suurimman osan ajasta ihokontaktista. Tämä kävi tiuskimassa, että jos nyt imetät koko ajan, joudut olemaan tuttina monta vuotta. En jaksanut muuta kuin naurahtaa hänelle, enkä ottaa kommentista kierroksia. 

Paikkakunnallamme on kolmen hengen huoneita ja joka kerta oli huoneet täynnä, mutta en muista, että olisin valvonut vauvojen parkumisen takia tms. Ruoat jaksoin hakea itse ja suihkussa käydä itse. 

Joten ei nämä aina niin painajaiskokemuksia ole.

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas neljästä synnytyksestä hyvät kokemukset. Mutta voi johtua siitä, että olen ollut hyvässä kunnossa jokaisen jälkeen ja itse kävellyt synnytyssalista osastolle.

No jos oikein kaivelen ja muistelen, yksi hoitaja oli epäystävällinen. Jokainen vauva nukkui vieressäni ja oli suurimman osan ajasta ihokontaktista. Tämä kävi tiuskimassa, että jos nyt imetät koko ajan, joudut olemaan tuttina monta vuotta. En jaksanut muuta kuin naurahtaa hänelle, enkä ottaa kommentista kierroksia. 

Paikkakunnallamme on kolmen hengen huoneita ja joka kerta oli huoneet täynnä, mutta en muista, että olisin valvonut vauvojen parkumisen takia tms. Ruoat jaksoin hakea itse ja suihkussa käydä itse. 

Joten ei nämä aina niin painajaiskokemuksia ole.

Ongelma onkin, että heikkokuntoisilla äideillä pitäisi olla yhtä hyvä kokemus henkilökunnan asenteesta ja osaamisesta kuin hyvävointisilla, ellei jopa parempi kun tarvitsevat enemmän apua. Täysin kaiken järjen ja inhimillisyyden vastaista, että heikompaa poljetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa ruokaa ei saa, jos ei kykene itse hakemaan. Vauvalla ei ole omaa sänkyä, joten arvaa kahdesti, mitä kaksosten sektioäiti söi. Aivan oikein, suklaata, koska tarjotinta ei päässyt vauvat kainalossa noutamaan eikä vauvoja voinut jättää yksin. Vessaan pääsi niin, että otti lapset sinne lattialle (vieläkin ajatus oksettaa) ja suihkuun pääsi, kun mies tuli paikalle. Perhehuonetta ei saatu, koska oli jo 2 lasta kotona.

Mutta siitä kiva juttu, että sairaalaan tuli 81 kiloa minua ja sairaalasta lähti 65 kiloa minua. Anoppi tuli samantien kotiin ja valvoi vauvojen kanssa 3 yötä, että minä sain nukkua. Ihana ihminen!

Missä sairaalassa vauva nukkuu äidin kanssa samassa sängyssä? Kyllä minulla oli joka kerta vauvalla sellainen kärrättävä oma sänky. Ei vauvaa saanut ainakaan naistenklinikalla edes kantaa mihinkään vaan aina piti kärrätä siinä sängyssä.

Tampere TAYS

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa ruokaa ei saa, jos ei kykene itse hakemaan. Vauvalla ei ole omaa sänkyä, joten arvaa kahdesti, mitä kaksosten sektioäiti söi. Aivan oikein, suklaata, koska tarjotinta ei päässyt vauvat kainalossa noutamaan eikä vauvoja voinut jättää yksin. Vessaan pääsi niin, että otti lapset sinne lattialle (vieläkin ajatus oksettaa) ja suihkuun pääsi, kun mies tuli paikalle. Perhehuonetta ei saatu, koska oli jo 2 lasta kotona.

Mutta siitä kiva juttu, että sairaalaan tuli 81 kiloa minua ja sairaalasta lähti 65 kiloa minua. Anoppi tuli samantien kotiin ja valvoi vauvojen kanssa 3 yötä, että minä sain nukkua. Ihana ihminen!

Siis mitä ihmettä, vauvat vessan lattialle? Ja siis miksi ei ollut omaa sänkyä? Missä ajassa tuollaista on tapahtunut? Kyllä mun vauvalla oli sänky ja jätin sen siihen kapaloihin kun kävin vessassa.

Tuo on tapahtunut jossakin Venäjällä.

Tampere ei ole Venäjällä, siellä ei ole vauvoille omia sänkyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksen jälkeen hoitaja selitti minulle, että synnyttänyt vaihtaa itse lakanansa, koska synnyttäjät eivät ole sairaita. Sillä kertaa hoitaja vaihtoi minun vereen menneet lakanat, koska en pysynyt kunnolla pystyssä. Eihän kaikki leikkauspotilaatkaan ole sairaita tyyliin vatsatautia sairastava, mutta he saavat toipua rauhassa tikkeineen. Tikkejä on yleensä synnyttäneillä synnytystavasta riippumatta.

Leikkauspotilaita makuutettiin viimeksi 1970-luvulla. Nykyään ei, koska liike ja pystyasento edistävät kuntoutumista ja ehkäisevät veritulppia.

Jopa tekonivelleikattu vanhus kävelee jo leikkauspäivänä heti kun puudutus on lientynyt niin että jalkansa hallitsee.

Niin kävelee, mutta ei silti joudu hakemaan käytävän kaapista puhtaita lakanoita ja vaihda niitä.

Niinpä. On terveellistä liikkua, mutta miksi sen liikkumisen pitäisi tarkoittaa henkilökunnan töiden suorittamista?

Henkilökuntaa ei tarvita niin paljon, jos asiakkaat tekevät osan hommasta itse.

Niin, rahan säästöähän se on. Olisi kuitenkin hienoa että suhteellisen matalan kynnyksen, kuten sairaala-apulaisen, töitä olisi enemmän tämän työpaikkapulan aikana.

Olisi niitä. Vakanssien täyttölupia ei ole. Eikä toisaalta liioin hakijoitakaan, kaikki tietävät miksi.

Ent. sairaalahuoltaja, TAYS

Tyks, muutama vuosi sitten: Ruoka tuotiin sänkyyn, vointia muistettiin kysellä. Vessareissuissa avustettiin niin kauan kuin tarvetta oli. Ainoa miinus oli se, että vauvan suositeltiin nukkuvan koko ajan sylissä. Toki läheisyys oli tärkeää, mutta kipulääkkeisen huonosti liikkuvan äidin sijaan vauvalla olisi voinut olla parempi ja turvallisempi olla omassa sängyssä äidin sängyn lähellä.

En itse kokenut mitään tuollaista. Toki komennettiin sängystä ylös kävelylle sen kuuden tunnin jälkeen sektiosta ja aika tuskaisaa oli, mutta ei minusta mitään kidutusta tai rääkkäystä ollut. Kai kuntoutuksen nyt kuuluukin vähän sattua.

Hoitajat vaihtoi lakanat ja mieheni haki sapuskat. Omasta halusta yritin omien voimieni mukaan myös pärjätä itse. Kivunlievitystä sai lisää pyytämällä, jos olo kävi liian tukalaksi.

Enemmän osastolla olosta tukalan teki se, että ei saanut rauhassa levätä ja tutustua vauvaan omaan tahtiin, kun annettiin koko ajan jotain tehtäviä ja kaikki oli kellotettua. Kun vaavi oli valvottanut 5 tuntia putkeen yöllä ja unta oli saanut raavittua kasaan pisimmillään puolen tunnin pätkän ja vihdoin kello seitsemältä lapsi nukkuu ja itsekin nukahtamassa, tulee aamuvuorolaiset tervehtimään, tenttaamaan, milloin on imetetty, komentamaan aamupalalle ja määräämään, että tunnin päästä pitää viimeistään taas imettää. Oli kyllä ihanaa päästä kotiin tekemään asiat omaan tahtiin, vaikka sitten pitikin itse hoitaa ruuat ja kotityöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsivuodeaikana toipuminen tapahtuu nopeammin, kun on aktiivinen. Eihän se kestä normaalisynnytyksen jälkeen kuin 1-2 päivää. Synnytin sunnuntaina aamulla. Lähdin kotiin maanantaiaamuna lapsi kainalossa. Oli kiva, kun ei tarvinnut siellä mölinässä olla pidempään. Synnyttänyt nainen ei ole sairas.

Ei ole sairas, mutta voi olla kipeä.

Kipuun otetaan Buranaa. Se on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto makuulla ololle.

Kivulla on ikävä tapa kroonistua, ellei sitä hoida. Olen synnyttänyt kahdesti enkä jäänyt sairaalaan yhtään pidemmäksi kuin oli aivan pakko.

Kipuun otetaan "Buranaa". LMAO. Mä sain Oxycontinia 5 vrk, eikä vienyt sekään kipuja. Tajuatko, että kaikki synnytykset eivät mene oppikirjan mukaan? Olen ollut sittemmin myös mm. lonkkaleikkauksessa, jonka jälkeen olin erittäin paljon paremmassa kunnossa kuin synnytyksen. Eli ihan terve siis olin???

Jos olisit NYT terve, tajuaisit varmaan etten tunne taustaasi, vaan puhuin yleisellä tasolla.

Mutta sinäpä kuvittelet näköjään, että ajatuksesi luetaan jne.

Hoida nyt edes yläpääsi kuntoon.

Tajuatko sinä ylimielinen urpo, etten todellakaan ole yksin, vaan näitä synnytyksen runtelemia on enemmän??? 

Siihen saa kyllä pyytämällä apua, mutta tärkeintä olisi että saisit henkisiin ongelmiisi hoitoa.

Lähtökohtaisesti teidän "poikkeustapausten" on turha tulla pelottelemaan sitä valtaosaa synnyttäjistä, joilla kaikki sujuu normaalisti.

Toipumista ja mielenrauhaa.

Mihin saa pyytämällä apua? Tai no, anna olla. Et tiedä asioista mitään ja omasta mielestäsi tiedät kaiken. Ehkä joskus elämä tuo sun eteen jotain, että ymmärrät. 

Aivan kaikkeen saa apua pyytämällä. Ei kannata kuvitella, että muut lukevat ajatuksia, tai että sinä tiedät minusta mitään.

Mutta tuon tajuaminen voi olla sinulla edessä vasta pitkän ajan kuluttua.

Hei, sinä kätilö ja/tai sairaanhoitaja: Tiesitkö, että ihan ensimmäinen burniksen oire ei ole väsymys, vaan kyynistyminen ja totaalinen vittuuntuminen omaan työhön? Suosittelen tarkistelemaan näitä oireita itsessäsi.

Ja toinen asia: Lainaamasi kirjoittaja saattaakin ehkä myöhemmin elämässään tajutakin jotakin jostakin. Sinä sen sijaan olet osoittanut sen useamman viestin voimin, että et tajua mistään - kuten nyt käsiteltävästä aiheesta - mitään, et yhtikäs mitään. Etkä tule tajuamaankaan. Melkein käy sinua sääliksi, mutta sitten mitä turhia, sinä joudut olemaan itsesi kanssa tekemisissä joka päivä. Siinä riittänee tekemistä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsivuodeaikana toipuminen tapahtuu nopeammin, kun on aktiivinen. Eihän se kestä normaalisynnytyksen jälkeen kuin 1-2 päivää. Synnytin sunnuntaina aamulla. Lähdin kotiin maanantaiaamuna lapsi kainalossa. Oli kiva, kun ei tarvinnut siellä mölinässä olla pidempään. Synnyttänyt nainen ei ole sairas.

Ei ole sairas, mutta voi olla kipeä.

Kipuun otetaan Buranaa. Se on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto makuulla ololle.

Kivulla on ikävä tapa kroonistua, ellei sitä hoida. Olen synnyttänyt kahdesti enkä jäänyt sairaalaan yhtään pidemmäksi kuin oli aivan pakko.

Kipuun otetaan "Buranaa". LMAO. Mä sain Oxycontinia 5 vrk, eikä vienyt sekään kipuja. Tajuatko, että kaikki synnytykset eivät mene oppikirjan mukaan? Olen ollut sittemmin myös mm. lonkkaleikkauksessa, jonka jälkeen olin erittäin paljon paremmassa kunnossa kuin synnytyksen. Eli ihan terve siis olin???

Jos olisit NYT terve, tajuaisit varmaan etten tunne taustaasi, vaan puhuin yleisellä tasolla.

Mutta sinäpä kuvittelet näköjään, että ajatuksesi luetaan jne.

Hoida nyt edes yläpääsi kuntoon.

Tajuatko sinä ylimielinen urpo, etten todellakaan ole yksin, vaan näitä synnytyksen runtelemia on enemmän??? 

Vierailija kirjoitti:

Siihen saa kyllä pyytämällä apua, mutta tärkeintä olisi että saisit henkisiin ongelmiisi hoitoa.

No kuule, maailmanparantaminen alkaa aina omasta itsestä. Mutta omalla kohdallasi hoidon onnistumisen todennäköisyyttä heikentänee merkittävästi se, että ns. sairaudentunto puuttuu kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti teidän "poikkeustapausten" on turha tulla pelottelemaan sitä valtaosaa synnyttäjistä, joilla kaikki sujuu normaalisti.

Tosiasioista puhuminen ei ole pelottelua, vaan realismia. Ja on jännä, miten verrattomalla tavalla todistat jälleen kerran siitä, että kaikista hanakimpia naisten elämää hankaloittavien instituutioiden, käytäntöjen, kulttuuristen erityspiirteiden yms. ylläpitäjiä ovat toiset naiset.

Vierailija kirjoitti:

Toipumista ja mielenrauhaa.

Samaa toivottaisin sinulle, mutta tiedän sen olevan hyödytöntä. Sairaan on haluttava parantua, ja jos ei, niin silloinhan hän ei omasta mielestään ole sairas. Ehkä helpompaa sinulle, joka joudut olemaan oma itsesi joka päivä.

Ei ne jutut ole ihan tuulesta temmattuja. Ainoa mukava kokemus loppuu heräämön puolelle, jossa oli aivan ihanat sairaanhoitajat, miehet ja naiset. Jaksoivat naurattaa ja pitää huolta vaikka oli ihan sekasin ja huonovointinen. Heräämön jälkeisestä ajasta ei sitten olekaan hyvää sanottavaa sairaalan osalta.

Lapsivuodeosastolla vietetyn ajan takia en tee lapsia enempää koska en halua enää kokea sitä samaa huonoa kohtelua, nöyryyttämistä ja itkettämistä. Oli vaikeaa nukkua kipeänä ja samassa huoneessa, missä toisen synnyttäneen vieraat tuli isona laumana ja pitivät meteliä. Tämän olisi voinut kestää jos olisi saanut nukkua silloin kun oikeasti oli paha olla ja väsytti. Hoidin silti omaa vauvaani heti ja nukuin vauva vieressä. Silloin vauva oli siinä kärryssä kun tutkittiin tai hain ruokaa.

Osastolla kohdeltiin kuin esinettä ja väänneltiin nännejä tolkuttoman kipeästi. Leikkauksen jälkeen maito ei heti noussut ja koko ajan niitä rintoja piti jonkun kätilön kouria. Ei se maito siitä nipistelystä ja survomisesta nouse mutta jäi ikuisesti toinen nänni violetin väriseksi kiitos! Ekan päivän osastolla jouduin makaamaan omassa veressä koska se kerran vaihdettu vaippa falskasi ja aina kun puristeltiin niitä kohtumönjiä pois, täyttyi jo valmiiksi verta oleva vaippa hetkessä. Itse en voinut hakea vaippaa ekana päivänä eikä tuotu edes pyynnöstä. Yksi kätilö kohteli mua rajusti, puhui törkeästi ja aloin sitten itkeä. Toinen kätilö pahoitteli miten tuo eka kohteli mut ei se hänen vikansa ollut. Kipua pahensi aivan järkyttävät ilmavaivat sektion jälkeen enkä saanut niihin lääkettä tai vinkkiä miten saada omaa oloa helpotettua (luumut ei auta siihen ilmankertymiseen vaan pahentaa ja kun leikattu maha on ihan kaasua täynnä, et pysty kivutta pieraisemaan)

Katetrinpoistoa pyysin ekana iltana. Eivät ottaneet eikä olisi millään annettu uusia petivaatteita. Niin sitten raahustin illalla helvetin tippatelineen, kusisen katetrinpussin ja veristen vaatteiden kera liinavaatevarastolle hakemaan puhtaita vaatteita ja lakanoita. Toisena päivänä vaadin katetrinpoistoa koska halusin itse käydä vessassa ja aloin hakea ruokani heti kun pysyin pystyssä ilman pyörryttämisen tunnetta.

Pyynnöistä ei välitetty tippaakaan. Menivät antamaan vauvalle luovutusmaitoa vaikka olin pyytänyt, ettei heti anneta. No vauvahan alkoi sitten huutaa tästä kun sitä maitoa ei itselle heti noussut ja piti aina pyytää erikseen antamaan maidonnousuun saakka luovutettua. Siitäkin alettiin valittamaan ettei sitä maitoa noin vaan anneta. Mitä menette antamaan ollenkaan jos ei voida odottaa?

Kätilöt vaan naureskeli kahvihuoneessa tarjottimen kanssa ohittaessani, että jaaha siellä se painelee käytävällä menemään. Mitään hauskaa siinä ei ollut, että hammasta purren taapersin naama harmaana ja veri valui lahkeista. Mietin vain olenko tosiaan ansainnut tällaisen kohtelun osakseni.

Kolmantena päivänä lähdin kotiin koska olin päättänyt etten jää päiväksikään enää katsomaan sitä miten mielivaltaisesti kohdellaan sektiosta toipuvaa äitiä verrattuna alatiesynnyttäjään. Viikko olisi kuulema pitänyt olla ja sanoin että en jää vaan lähden tänään piste. Tämä kaikki iki-ihanassa Satasairaalassa. Paskat muistot jäi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on erinomaiset kokemukset HUS:n naistenklinikalta. En ymmärrä näitä, joilla on selvästi klikannut myös latvuksessa ja jotka tulevat tänne huutamaan harhoissaan.

Eikö mielenterveyspoli olisi siihen oikeampi osoite?

Ei, et selvästikään ymmärrä. Etkä ymmärrä sitäkään, minkälainen yhteys vaikkapa traumaattisella synnytyksellä ja/tai muulla kylmäkiskoisella kohtelulla on esim. raskaudenjälkeisen masennuksen (tai pahimmassa tapauksessa psykoosin) synnyssä. Et selvästikään ymmärrä, että jokainen synnytys, äiti ja vauva on omanlaisensa. Et ymmärrä, että täällä keskustellaan toteutuneista tapahtumista, jotka valtaosalla ovat olleet kielteisiä. Et selvästikään ymmärrä, että Suomessa on tavattoman lapsi- ja äitivihamielinen kulttuuri, joka liian monella alkaa jo synnäriltä. Etkä ymmärrä sitäkään, minkälaisten säästöpaineiden alla henkilökunta työskentelee; ei sillä, että se oikeuttaisi tylyn kohtelun, mutta levännyt ja olonsa riittävän arvostetuksi kokeva työntekijä pystyy ja jaksaa myös työskennellä paremmin. Lopulta potilastyökin on asiakaspalvelutyötä, vaikka ettehän te vanhan liiton kääkkänät sitä halua myöntää. "Kuule vaikeeta se oli mullakin!", te vain vaahtoatte. Tavattoman itsekästä.

Mielenterveyspolinkin vedit tähän mukaan. No, jokaikinen asia, joka lisää ja ylläpitää äidin jaksamista, palautuu välittömästi takaisin muun perheen hyvinvoinniksi korkoineen. Jokainen, joka uskaltaa hakea apua mielenterveysongelmiinsa, on mielestäni tunnustuksen ansainnut.

Sääli, että sulla ei ole sellaiseen rohkeutta, eikä tule koskaan olemaankaan. Sillä sinähän et ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsivuodeaikana toipuminen tapahtuu nopeammin, kun on aktiivinen. Eihän se kestä normaalisynnytyksen jälkeen kuin 1-2 päivää. Synnytin sunnuntaina aamulla. Lähdin kotiin maanantaiaamuna lapsi kainalossa. Oli kiva, kun ei tarvinnut siellä mölinässä olla pidempään. Synnyttänyt nainen ei ole sairas.

Ei ole sairas, mutta voi olla kipeä.

Kipuun otetaan Buranaa. Se on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto makuulla ololle.

Kivulla on ikävä tapa kroonistua, ellei sitä hoida. Olen synnyttänyt kahdesti enkä jäänyt sairaalaan yhtään pidemmäksi kuin oli aivan pakko.

Kipuun otetaan "Buranaa". LMAO. Mä sain Oxycontinia 5 vrk, eikä vienyt sekään kipuja. Tajuatko, että kaikki synnytykset eivät mene oppikirjan mukaan? Olen ollut sittemmin myös mm. lonkkaleikkauksessa, jonka jälkeen olin erittäin paljon paremmassa kunnossa kuin synnytyksen. Eli ihan terve siis olin???

Jos olisit NYT terve, tajuaisit varmaan etten tunne taustaasi, vaan puhuin yleisellä tasolla.

Mutta sinäpä kuvittelet näköjään, että ajatuksesi luetaan jne.

Hoida nyt edes yläpääsi kuntoon.

Tajuatko sinä ylimielinen urpo, etten todellakaan ole yksin, vaan näitä synnytyksen runtelemia on enemmän??? 

Vierailija kirjoitti:

Siihen saa kyllä pyytämällä apua, mutta tärkeintä olisi että saisit henkisiin ongelmiisi hoitoa.

No kuule, maailmanparantaminen alkaa aina omasta itsestä. Mutta omalla kohdallasi hoidon onnistumisen todennäköisyyttä heikentänee merkittävästi se, että ns. sairaudentunto puuttuu kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti teidän "poikkeustapausten" on turha tulla pelottelemaan sitä valtaosaa synnyttäjistä, joilla kaikki sujuu normaalisti.

Tosiasioista puhuminen ei ole pelottelua, vaan realismia. Ja on jännä, miten verrattomalla tavalla todistat jälleen kerran siitä, että kaikista hanakimpia naisten elämää hankaloittavien instituutioiden, käytäntöjen, kulttuuristen erityspiirteiden yms. ylläpitäjiä ovat toiset naiset.

Vierailija kirjoitti:

Toipumista ja mielenrauhaa.

Samaa toivottaisin sinulle, mutta tiedän sen olevan hyödytöntä. Sairaan on haluttava parantua, ja jos ei, niin silloinhan hän ei omasta mielestään ole sairas. Ehkä helpompaa sinulle, joka joudut olemaan oma itsesi joka päivä.

Tässä on jo aika monen ihmisen vastaukset sekaisin... 😀 Ihmettelin, kun tulin monen tunnin tauon jälkeen tänne takaisin, ja huomaan, että keskustelu jatkuu tässä, minusta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita ilkeitä hoitajia sikiää...

Minun oman kokemukseni mukaan nimenomaan se outo "pohjasakka" lähti opiskelemaan hoiva-alaa peruskoulusta. Ei tosiaan siis ihmetä ollenkaan. Ja TE-toimisto haluaa uudelleen kouluttaa kaikki vähänkin naista muistuttavat hoiva-alalle, ihan sama, oletko alalle sopiva tai psykologisesti edes kykenevä hoivatyöhön. Se vahva Nainen hoivaa-myytti nääs.

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas neljästä synnytyksestä hyvät kokemukset. Mutta voi johtua siitä, että olen ollut hyvässä kunnossa jokaisen jälkeen ja itse kävellyt synnytyssalista osastolle.

No jos oikein kaivelen ja muistelen, yksi hoitaja oli epäystävällinen. Jokainen vauva nukkui vieressäni ja oli suurimman osan ajasta ihokontaktista. Tämä kävi tiuskimassa, että jos nyt imetät koko ajan, joudut olemaan tuttina monta vuotta. En jaksanut muuta kuin naurahtaa hänelle, enkä ottaa kommentista kierroksia. 

Paikkakunnallamme on kolmen hengen huoneita ja joka kerta oli huoneet täynnä, mutta en muista, että olisin valvonut vauvojen parkumisen takia tms. Ruoat jaksoin hakea itse ja suihkussa käydä itse. 

Joten ei nämä aina niin painajaiskokemuksia ole.

Minun kokemus tuosta imettämisestä samanlaista vuodelta 1992 Rauman aluesairaalassa. Pahalla katsoivat, kun imetin vauva tahtisesti.

Myös pyyntööni ponnistaa kyykkyasennossa kauhisteltiin ja sanottiin suoraan, että olenko hullu, koska vauvan niskat menevät paikoiltaan jos se putoaa maahan.

Loppuhuipennus synnyttämisen jälkeen: minut jätettiin selälleni jalat sidottuna synnytystuoliin (?) odottamaan repeämän ompelua ja vauva itki vieressäni siinä muovisessa laatikossa.

Soitin hoitajakutsua ja pyysin, että voisiko joku ystävällisesti nostaa itkevän vauvan rinnalleni.

Hoitaja huusi huoneen ovelta, ettei hän nostele mitään tai ketään, koska hänen selkä on juuri leikattu.

Ja läimäytti oven kiinni.

Otin itse ne jalkaremmit auki ja nostin vauvan syliini.

Näin Raumalla muinoin, ei ihme että synnytysosasto sieltä siirtyi jo 20 vuotta sitten Poriin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on jo aika monen ihmisen vastaukset sekaisin... 😀 Ihmettelin, kun tulin monen tunnin tauon jälkeen tänne takaisin, ja huomaan, että keskustelu jatkuu tässä, minusta riippumatta.

No kato, eiks ookkn jännää, miten keskustelupalsta toimii, täällä kysellään ja vastaillaan toisten kommentteihin, ja ihan oikein, myös sinusta riippumatta. Kuvaavaa on se, että et edes vastaa mihinkään edellä mainittuihin, vaan vedät tuon "Kuka, minäkö?" -moodin päälle. Mutta älä huoli, kevensin lainauksia sinun helpotukseksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on jo aika monen ihmisen vastaukset sekaisin... 😀 Ihmettelin, kun tulin monen tunnin tauon jälkeen tänne takaisin, ja huomaan, että keskustelu jatkuu tässä, minusta riippumatta.

No kato, eiks ookkn jännää, miten keskustelupalsta toimii, täällä kysellään ja vastaillaan toisten kommentteihin, ja ihan oikein, myös sinusta riippumatta. Kuvaavaa on se, että et edes vastaa mihinkään edellä mainittuihin, vaan vedät tuon "Kuka, minäkö?" -moodin päälle. Mutta älä huoli, kevensin lainauksia sinun helpotukseksesi.

Rauhoitus nyt vähän.

Tyks muutama vuosi sitten. Olin parikymppinen nuori äiti esikoista saadessani. Synnärin henkilökunta oli mukavaa, lapsivuodeosastolla kohtelu sen sijaan oli kovaa. Särkylääkkeitä pihdattiin, sain ainoastaan 500 mg parasetamolia vuorokaudessa. Suurempaan määrään olisi vaadittu lääkärin lupa ja minua pällisteltiin oudosti, ihan kuin olisin pyytänyt huumeita. Eräs hoitaja totesi, että koska synnytin ilman järeitä puudutteita, minuun ei voi sattua nytkään niin paljon, että pitäisi lääkitä erityisemmin. Sain pieniä repeämiä, joita ei tarvinnut tikata, mutta ne olivat hirveän kipeitä.

Toisena päivänä kimppuuni kävi tuntematon nainen, en tiedä tänä päivänä kuka hän oli, laitoshuoltaja, lähihoitaja, kätilö... En todella tiedä. Hän katsoi vauvan kortista syntymämitat ja totesi vauvani olevan keskonen (hiukan alle 3kg, syntyi ennen laskettua aikaa). Väitti, etten muista viimeisiä kuukautisiani oikein, koska "eivät nuoret äidit tällaisista huolehdi". Hämmentyneenä kerroin lapsen olleen toivottu ja yritetty, ultrassa mitat vastasivat aina viikkoja suurinpiirtein, ja lääkäri sanoi etten saa koskaan isoja vauvoja, sillä olen itse niin pienikokoinen. Täti sanoi topakasti, että ultrat kuule erehtyy, tämä on keskonen. Lisäksi sanoi painokkaasti, ettei tupakointi ole hyväksi sikiölle, en ole koskaan polttanut. Oli todella outo kokemus, en tavannut tuota naista enää kertaakaan.

Imetysohjaus oli olematonta. Tympeä hoitaja jutteli vauvalle, että äitisi pitää sinua raukkaa nälässä, voi voi, ei sieltä mitään tule. Ja taas itkin hiljaa sairaalakaavun hihaan.

Seuraaville kerroille varasin mukaan omat särkylääkkeet ja tunsin hirveää syyllisyyttä ottaessani salaa niitä. :D Siis perus-Burana 400 mg jne. Huh mikä lääkkeiden väärinkäyttäjä olinkaan, mutta eipä tarvinnut enää itkeä kivuissa.