Onko lapsivuodeaika osastolla niin hirveää kuin kerrotaan?

Kaksi normaalia synnytystä takana ja pelkästään hyviä kokemuksia kahdesta eri sairaalasta. Sain apua silloin kun tarvitsin. Ymmärrän hyvin sen että ruoan hakemisella ym autetaan äitiä nousemaan ylös ja liikkumaan. Se on äidin oma etu. Pitää pystyä sanomaan jos on kipeä ja kaipaa apua.

Kaikista asioista keskusteltiin mm. lisämaidon antamisesta vauvalle.

Mulla on vanha kokemus noin 20 vuoden takaa, mutta jäi mieleen, koska 60-luvulla synnyttänyt sukulainen neuvoi, että synnärillä saa kunnolla levätä synnytyksen jälkeen, joten siellä kannattaa olla mahdollisimman kauan.

Totuus oli päinvastainen. Kotona sai levätä ja oli rauhallisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kokemusta, mutta eikö se aika vaikea ole nukkua ainakin, jos alapää muussina ja vierustoveri kuorsaa. Vai onko nykyään sentään omat huoneet? Epäilen.

Vaikeaa on nukkua siksi, että myös sen huonekaverin vauva heräilee siinä missä omakin.

Mutta ei tietysti samaan aikaan. Huoneessa kolme äitiä vauvoineen ja vauvat huutavat pitkin yötä jokainen vuorotellen. Että kun saisi nukkua edes silloin kun oma vauva nukkuu mutta ei.

Mulla kaksi hyvää kokemusta, Naikkari ja Jorvi, molemmissa perhehuone. Toki synnytykset meni lääkkeettä ja hyvin, olin ihan tolkuissani ja pystyin seisomaan, istumaan, kävelemään sekä käymään vessassa ja suihkussa itse. Oma huone tuntui luksukselta, kukaan ei änkenyt ovesta vaan saatiin miehen kanssa tuoksutella vauvaa rauhassa. Mies haki ruokatarjottimet, vaihtoi vaipat ja kantoi vauvan paitansa alla hoitajien tarkastukseen. Vauvaa vietiin määräajoin näytille.

Ja meillä kumpikaan lapsi ei ole synnärillä itkenyt eikä huutanut yhtään, pidin koko ajan rinnalla kun olivat hereillä ja kun nukkuivat, niin pelkässä vaipassa ihoa vasten sylissä sekä nukuin vieressä sen minkä nukuin. Oksitosiini nostaa maitoa ja tietty vauvan imu, vaikka aluksi ei mitään juuri rinnasta tullutkaan. Myös mies antoi vauvan olla ihokontaktissa kun söin ja kävin suihkussa, näin pieni pysyi lämpimänä. Sitä pikkusänkyä ei ole koskaa käytetty, kotonakaan. 

2006 TAYS aika painajaismainen kokemus kaikin puolin. 2008 sama sairaala, mutta eri osasto ja täysin eri maailmasta kokemus. Samaa kuulin silloin monelta muultakin että toisella osastolla henkilökunta oikein kunnon sadisteja ja toisella taas hommat sujui niinkuin pitääkin (vaikka sielläkin ne jotka kykeni hakivat itse ruokansa/vaihtoivat lakanansa jne). Nykyään tilanne on varmasti eri. En tiedä onko siellä enää edes kahta osastoa kun on potilashotelli jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksen jälkeen hoitaja selitti minulle, että synnyttänyt vaihtaa itse lakanansa, koska synnyttäjät eivät ole sairaita. Sillä kertaa hoitaja vaihtoi minun vereen menneet lakanat, koska en pysynyt kunnolla pystyssä. Eihän kaikki leikkauspotilaatkaan ole sairaita tyyliin vatsatautia sairastava, mutta he saavat toipua rauhassa tikkeineen. Tikkejä on yleensä synnyttäneillä synnytystavasta riippumatta.

Leikkauspotilaita makuutettiin viimeksi 1970-luvulla. Nykyään ei, koska liike ja pystyasento edistävät kuntoutumista ja ehkäisevät veritulppia.

Jopa tekonivelleikattu vanhus kävelee jo leikkauspäivänä heti kun puudutus on lientynyt niin että jalkansa hallitsee.

Niin kävelee, mutta ei silti joudu hakemaan käytävän kaapista puhtaita lakanoita ja vaihda niitä.

Niinpä. On terveellistä liikkua, mutta miksi sen liikkumisen pitäisi tarkoittaa henkilökunnan töiden suorittamista?

Henkilökuntaa ei tarvita niin paljon, jos asiakkaat tekevät osan hommasta itse.

Ruoka tuotiin suoraan huoneeseen. Lääkkeitä ei saa juuri mitään vaikka hirveät kivut. Omat lääkkeet kannattaa ottaa mukaan. Sänky on niin huono ja kova että oma patja olisi hyvä olla. Jouduin lähtemään 2 päivän päästä kotiin kun ei selkä kestänyt niitä surkeita patjoja.

Vierailija kirjoitti:

Sektion jälkeen nousin ja menin suihkuun heti kun puudutus loppui. Kotiin lähdin seuraavana päivänä.

Ei tarvinnut auttaa ylös, riitti kun neuvottiin systeemi, eli kyljelleen ja toinen jalka lattiaan, sitten toinen ja samalla istumaan. Istuu kunnes lakkaa pyörryttämästä ja sitten lähtee hissuksiin, omaa oloa tarkkaan kuunnellen.

Nopeammin paranee kun käy suihkussa ja liikuskelee, sillä makaaminen rasittaa sydäntä ja laskimoveritulppia syntyy helposti.

Semmoinen kun irtoaa ja menee keuhkoon tai sydämen läpi aivoihin, niin siinähän sitten mahdollisesti loppuikäsi istut pyörätuolissa.

Joko naisten älykkyys tai yleissivistys on kyllä romahtanut parissa vuosikymmenessä, ei voi muuta sanoa.

Kuinka moni vastasynnyttänyt on saanut veritulpan, koska on levännyt synnytyksen jälkeen? Tilasto?

Suurin piirtein tuollaista osastolla on. Minulla oli kyllä auttamisenhaluinen varttuneempi sairaanhoitaja. Oli hyvä sairaanhoitaja. Mutta sitten oli myös hoitajia, jotka olivat hyvin tylyjä ja välinpitämättömiä. Riippui ihan siitä kuka oli vuorossa. Huone jossa olin, oli jatkuvasti täynnä vaikka porukkaa kotiutettiin, eli ruuhkaa oli, vapaata vessaa sai etsiä käytäviltä huonokuntoisena. Vauva oli teholla, ja minä leikattujen äitien vuodeosastolla. Keittiöhenkilökunta oli järkyttävää, ja jättivät tahallaan tuomatta ateriota huoneisiin, ja toivat tahallaan tai vahingossa vääriä annoksia esim heille ketkä lihaa eivät syöneet.

Jäivät kiinni pas kanjauhannasta minulle puhuessaan todella ilkeästi muista potilaista. Annoin heille heti palautetta siitä. Halusin tehdä valituksen sairaalaan mutta en sitten enää jaksanut.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuollaista. Teidän oma kitinä on syy siihen, jos teille on tiukemmin jostain sanottu.

Veritulppariski nouse maatessa jo muutamassa tunnissa, joten liikkeelle on lähdettävä ihan omaksi parhaakseen. Vai haluatteko kenties kuolla siihen sairaalasänkyynne, vammautua loppuiäksenne? Ei edes sektion jälkeen "toivuta" makaamalla. Teidän asenteet on jostain 1800-luvulta.

Miettikääs; 85-vuotias äitini käveli 6 tuntia sen jälkeen, kun reisiluu oli sahattu poikki ja tyngän yläpäähän asennettu tekonivel. Vähän oli kuulemma huteraa morfiinipäissään 😂

Ketään ei pidetä sairaalassa väkisin, vaan lähteä saa periaatteessa heti kun jalat kantaa, jos lapsi on täysiaikainen ja neuvola tekee kotikäyntejä.

Mitenkäs kun öisin neuvotaan nukkumaan vähintään 8 tuntia ja veritulppariski nousee jo 2 tunnin makuullaan olosta? Miten tässä pitäisi toimia?

Vierailija kirjoitti:

2 synnytystä takana. Ekassa hoitajat nauroivat ja kälättivöt ovet auki yöllä niin, että kukaan ei pystynyt osastolla nukkumaan... laittoivat oven pienemmälle kun kävin sanomassa. Huoneen yläpuolella oli joku tuuletushärveli, joka käynnistyi kolinalla noin joka 15. Min. Nukkuminen ihan toivotonta. Tokassa hoitaja toi ruuan pöydälle, mutta en päässyt (sektio) siinä vaiheessa ylös, joten katselin ja haistelin nälkäisenä. Soitin miehelle, että juokse tänne! Yksi ihana hoitaja sattui. Vei suihkuun ja nosti ylös. Siitä alkoi olo kohentua. Muut olivat enemmän tai vähemmän epäystävällisiä.

Ihan kauheaa, kohtelu.

Mulla varmaan aina toiminut senkin takia synnytykset ja hommat, että en katsele mitään tollasta yhtään. En, ellen ole tajuton. Voin sanoa päin naamaa (asiallisesti), että nyt uusi ääni kelloon. Ja tämä yhtään teitä herkempiä haukkumatta, ymmärrän hyvin että ei saa sanottua jos pitää suurinpiirtein huutaa ja vaatia. Muistakaa, että kätilön, hoitajan, lääkärin jne voi vaihtaa toiseen, se on potilaan oikeus. Eikä mitään kandilaumoja tai opiskelijoita tarvitse ottaa intiimiin tilanteeseen. Sisätutkimuksesta saa kieltäytyä, esim terveyskeskuksessa. Älkää kituko, ja pyytäkää läheisiä myös vaatimaan teille apua herkemmin. 

Varsinkin toisen lapsen syntymän jälkeinen lapsivuodeaika oli niin ihana, että ihan harmittaa kun lapsiluku on täynnä. Tämä EKKS:lla. Ihanat kätilöt, tosi inhimillinen meno osastolla. Sektioäideille vietiin ruoka huoneeseen tarvittaessa. Ei mitään huonoa sanottavaa. Tällä kertaa pääsin yhden hengen huoneeseen, mikä oli tosi hyvä juttu. Esikoisen kanssa piti jakaa huone toisen äidin ja vauvan kanssa.

Nuo ryhmähuoneet on hirveitä. Olin kolmen hengen huoneessa, joten hiljaista hetkeä ei oikeasti ollut hetkeäkään koko yönä (tai päivällä). Jouduin vielä olemaan neljä päivää osastolla, joten kolmannen unettoman yön jälkeen vain romahdin lohduttomaan itkuun. Tämän jälkeen sain pari tuntia levätä ilman vauvaa (ottivat kansliaan). Lisämaitoa annettiin liian vähän ja kiukutellen, vaikka itse tiesin, että maito ei noussut ja vauva huusi nälkäänsä. Lopulta jouduttiin olemaan osastolla normaalia pidempään, koska vauvan paino laski vaarallisen paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksen jälkeen hoitaja selitti minulle, että synnyttänyt vaihtaa itse lakanansa, koska synnyttäjät eivät ole sairaita. Sillä kertaa hoitaja vaihtoi minun vereen menneet lakanat, koska en pysynyt kunnolla pystyssä. Eihän kaikki leikkauspotilaatkaan ole sairaita tyyliin vatsatautia sairastava, mutta he saavat toipua rauhassa tikkeineen. Tikkejä on yleensä synnyttäneillä synnytystavasta riippumatta.

Leikkauspotilaita makuutettiin viimeksi 1970-luvulla. Nykyään ei, koska liike ja pystyasento edistävät kuntoutumista ja ehkäisevät veritulppia.

Jopa tekonivelleikattu vanhus kävelee jo leikkauspäivänä heti kun puudutus on lientynyt niin että jalkansa hallitsee.

Niin kävelee, mutta ei silti joudu hakemaan käytävän kaapista puhtaita lakanoita ja vaihda niitä.

Niinpä. On terveellistä liikkua, mutta miksi sen liikkumisen pitäisi tarkoittaa henkilökunnan töiden suorittamista?

Henkilökuntaa ei tarvita niin paljon, jos asiakkaat tekevät osan hommasta itse.

Niin, rahan säästöähän se on. Olisi kuitenkin hienoa että suhteellisen matalan kynnyksen, kuten sairaala-apulaisen, töitä olisi enemmän tämän työpaikkapulan aikana.

Miehet pääsee niin vähällä.

No onhan se.

Osastolla tissit revittiin mustelmille, jäljet näkyi vielä kolmen viikon päästä. Vauva ei imenyt mutta lisämaitoa ei saanut. Vauva itki jatkuvasti ja huonekaveri valitti. En saanut nukkua, jos vauva ei ollut tissillä niin piti istua kopissa pumppaamassa. Neuvolassa selvisi ettei vauva osaa imeä yhtään. Menetin synnytyksessä verta ja hb oli 78. Lisäverta en saanut koska oli yö, ilmeisesti vika kuitenkin yön aikana korjaantui kun ei sitä saanut seuraavana päivänäkään. En saanut nousta sängystä tai nostella poikaa. Mutta sitten kiukkuisena äksyiltiin kun hoitajat joutui vauvan kuivittamaan. Kuitenkin pumppaamaan piti mennä vaikka kontaten, näin hoitaja sanoi. Jäin ilman ruokaa monta kertaa. Yritin nousta sängystä ja pyörryin, huonekaveri auttoi takaisin. Hoitaja ei uskonut.

Vauvan bilirubiiniarvot nousi mutta lisämaitoa ei tullut. Sain vääriä särkylääkkeitä ja sain astmakohtauksen. Se oli ihan hirveää. Maito ei noussut koskaan, neuvola oli sitä mieltä että stressi esti. Valvoin siis 3 vuorokautta putkeen 2 vuorokautta kestäneen synnytyksen jälkeen. Kotiin päästyäni itkin monta päivää ja nukuin, ihan järkyttävä alku esikoisen kanssa.

Toisella kerralla minua ei käyty katsomassa kertaakaan. Oli mukana korviketta ja omat särkylääkkeet. Onneksi vauva imi rintaa hyvin.

Kolmannella kerralla sama, hoitajan näin vilaukselta eka kerran lähtöpäivänä kun kävi kiukkuisena ilmoittamassa ovella että lääkäri odottaa sovitusti jossain huoneessa. Olin näillä kerroilla täysin yksin huoneessa.

Kyllä tuo on totta, ettei synnyttäneiden vuodeosastolla ole vauvalle sänkyä. Tällaisesta sairaalastahan ja sen "uudistuksesta" uutisoitiin ehkä noin vuosi sitten, mutta en muista mikä sairaala oli kyseessä.

Minulle tehtiin Seinäjoella kiireellinen sektio. Ensimmäiseksi yöksi ottivat vauvan lastenhoitajien hoitoon. Toisena yönä pyysin, että ottaisivat myös, kun olin kamalan kipeä edelleen, enkä ollut nukkunut kahtena edellisenä yönä. Eivät ottaneet, lastenhoitaja haukkui sen sijaan haukkui minut pystyyn rumin sanoin.

Kipulääkkeissä kitsasteltiin, mutta vielä pahemmin kitsasteltiin ummetuslääkkeen kanssa. Sitä ei pyytämälläkään saanut kuin kerran leikkauksen jälkeen, vaikka suoli ei lähtenyt toimimaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi normaalia synnytystä takana ja pelkästään hyviä kokemuksia kahdesta eri sairaalasta. Sain apua silloin kun tarvitsin. Ymmärrän hyvin sen että ruoan hakemisella ym autetaan äitiä nousemaan ylös ja liikkumaan. Se on äidin oma etu. Pitää pystyä sanomaan jos on kipeä ja kaipaa apua.

Kaikista asioista keskusteltiin mm. lisämaidon antamisesta vauvalle.

Liikkua voi muutenkin kuin hakemalla ruokaa. Ihan turha ottaa sellaista riskiä. En ole synnyttänyt, mutta gynekologisessa leikkauksessa kuitenkin olin. Seuraavan päivän lounas piti hakea itse, tarjotin on posliiniastioineen tosi painava. Oli hutera olo ja toki sitten kaaduin tarjottimen kanssa. Haava ei sentään auennut, mutta vaikea ymmärtää kenen etu se sirpalainen sotku osaston lattialla oli, puhumattakaan sitten ylimääräisestä kivusta ja harmista. Uutta ruoka-annostakaan en saanut.

Ilmiannoin pazka ketjun

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo on totta, ettei synnyttäneiden vuodeosastolla ole vauvalle sänkyä. Tällaisesta sairaalastahan ja sen "uudistuksesta" uutisoitiin ehkä noin vuosi sitten, mutta en muista mikä sairaala oli kyseessä.

Minulle tehtiin Seinäjoella kiireellinen sektio. Ensimmäiseksi yöksi ottivat vauvan lastenhoitajien hoitoon. Toisena yönä pyysin, että ottaisivat myös, kun olin kamalan kipeä edelleen, enkä ollut nukkunut kahtena edellisenä yönä. Eivät ottaneet, lastenhoitaja haukkui sen sijaan haukkui minut pystyyn rumin sanoin.

Kipulääkkeissä kitsasteltiin, mutta vielä pahemmin kitsasteltiin ummetuslääkkeen kanssa. Sitä ei pyytämälläkään saanut kuin kerran leikkauksen jälkeen, vaikka suoli ei lähtenyt toimimaan.

Mutta saa kai sen sängyn omasta pyynnöstä? En uskaltaisi nukkua vauvan kanssa samassa sängyssä, olen hyvin sikeä nukkuja ja huonostihan siinä todennäköisesti kävisi.

Synnytin -13 Taysissa, ja olihan se osastolla olo aika syvältä. Ymmärrän kyllä, että ruoat pitää itse hakea ja samoin lakanat vaihtaa, mutta se hoitajien asenne...

Jaetussa huoneessa kukaan ei saanut nukuttua, kun vauvat pitivät hereillä. Jos yöllä tuli hetkeksi hiljaista, sen katkaisi yöhoitajan vierailu, jolloin laitettiin valot päälle ja tiedusteltiin kovaan ääneen missä äiti se ja se nukkui,  kun pitäisi ottaa verikokeita. Minulla ei maito noussut, mutta lisämaitoa sai jatkuvasti olla kerjäämässä, sillä vauvalla oli ilmiselvästi nälkä.  Eli omien vastikkeiden vienti ei ole mikään vitsi.

Vuonna -19 pääsin onneksi potilashotelliin, jossa olo olikin luksusta. Kerran päivässä vauva hoitajalle näytille, mutta muuten sai olla rauhassa. Ei kohdun painelua tai yllätys kouraisua rintoihin :)