Onko lapsivuodeaika osastolla niin hirveää kuin kerrotaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tässä ero, mutta muilla osastoilla on potilaita, synnyttäjä on....synnyttäjä.

Eli minäkö en ollut potilas sen jälkeen, kun kohtuni ja kaikki vatsanpeitteeni oli leikattu auki ja ommeltu takaisin kiinni?

Alkuperäisen viisastelevan taulapääkommentoijan mukaan et. Fiksujen mielestä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2 synnytystä takana. Ekassa hoitajat nauroivat ja kälättivöt ovet auki yöllä niin, että kukaan ei pystynyt osastolla nukkumaan... laittoivat oven pienemmälle kun kävin sanomassa. Huoneen yläpuolella oli joku tuuletushärveli, joka käynnistyi kolinalla noin joka 15. Min. Nukkuminen ihan toivotonta. Tokassa hoitaja toi ruuan pöydälle, mutta en päässyt (sektio) siinä vaiheessa ylös, joten katselin ja haistelin nälkäisenä. Soitin miehelle, että juokse tänne! Yksi ihana hoitaja sattui. Vei suihkuun ja nosti ylös. Siitä alkoi olo kohentua. Muut olivat enemmän tai vähemmän epäystävällisiä.

En tajua ihmisten ajatuksenjuoksua. Eikö olisi ollut ihan helppoa sanoa hoitajalle "auttaisitko minua nousemaan"? Miksi ihmeessä et tehnyt niin vaan soitit miehelle (kotiin??). Eihän tuossa ole mitään järkeä, en voi uskoa että joku olisi niin äärettömän typerä ettei tosiaan tajuaisi, että hoitajalta voi pyytää apua? Huomionhakuisuus / jonkinlainen draamailun tarve (epävakaus?) ovat ainoita syitä miksi voin ajatella jonkun toimivan näin.

No, sinulta ainakin on tullut näitä mt-diagnooseja jo monen monta kertaa pitkin ketjua, siinä määrin että katsoisin kyseessä olevan jonkinlainen obsessio. Tiesitkö, eträ vanha sanonta pitää paikkansa: Se joka toisia haukkuu on ite. Voisin kai selittää (taas), minkä vuoksi olet väärässä, mutta ei pilalle menneitä vaatteita saa pesussakaan puhtaaksi, joten miksi vaivautua.

Tiedätkö, sinä kun et anna tähän keskusteluun yhtään mitään, niin sama olisi jos pysyisit poissa. Tai keksi joku muu tapa röyhytellä tuota pahaa oloa ulos itsestäsi. Täällä sinua ei kaivata.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain esikoisen 2018 ja olin rajun synnytyksen jälkeen aika huonossa kunnossa. En ensimmäisen vuorokauden aikana synnytyksen jälkeen pystynyt olemaan lainkaan pystyasennossa pyörtymättä. En edes istumaan nousemaan kun jo meinasi taju lähteä. Mua ei autettu millään tavalla, yksin piti lapsi hoitaa muutenkin hämmentyneenä kaikesta eikä itse edes tolpillaan pysynyt. Muistan tuolloin lähtiessäni vauvan kanssa kotiin, että huonekaveri kysyi hoitajalta, ottaako lapsen toimistolle että hän pääsee suihkuun. Tuolloin ottivat kun kysyttiin. Mutta miksi ei apua tarjottu vaikka selvästi olin itse aivan heikkona.

Sain toisen lapseni 2019 samassa sairaalassa ja kaikki meni kyllä hyvin. Voin hyvin, ei tullut repeämiä tai mitään. Mutta vauva viihtyi VAIN sylissäni. En voinut laskea vauvaa sekunniksikaan kun hän alkoi jo huutaa hysteerisesti. Ajattelin silloin että otetaanko vauvat vielä toimistoon että pääsisi suihkuun. En meinannut aluksi kehdata edes kysyä siitä ja jouduin keräämään kaiken rohkeuteni kysyäkseni hoitajalta ottaako hän vauvan hetkeksi, että pääsen edes sinne suihkuun. Hoitaja otti niin ivallisen hymyn ja vttuilevaan sävyyn sanoi, että voi ei enää oteta ollenkaan vauvoja toimistoon, että koita vaan nukuttaa sänkyyn ja nopeasti suihkutella. Olin tuosta niin tyrmistynyt ja häpeissäni, että olin itku silmässä loppuajan sairaalassa. En käynyt sitten kertaakaan suihkussa sairaala-aikana, onneksi olin vain pari päivää.

Mitä ihmettä? Olitko kuopuksen kohdalla edelleen joku 14v teiniäiti?? Et kehtaa kysyä toiselta ihmiseltä yksinkertaista kysymystä? Jos ravintolassa ei ole haarukkaa pöydässä niin syöt käsin kun et saa suutasi auki? Vieraassa kaupungissa nukut kadulla kun et kehtaa kysyä suuntaa hotellille? Et pyyhy takapuoltasi vierailulla kun et kehtaa pyytää vessapaperia? Käytkö töissä?

Tulee mieleen joku hiukan yksinkertainen lapsena naitettu lahkolaistapaus joka on miehen holhouksen alla, tiukasti nyrkin ja hellan välissä.

Vierailija kirjoitti:

Olin hätäsektion jälkeen huonossa kunnossa. Mun ei edes annettu itse nousta ja vauvaa en saanut käsitellä ollenkaan.

Sain todella hyvää hoitoa.

Tämä Oulussa 2015.

Tämä on sitten muuttunut kovasti vuodesta 2009. Kiireellinen sektio ja kohtutulehdus (käynnistettiin yli vuorokausi, mutta ei edennyt ja lapsivesi oli tihkunut vähiin.) ja oli kyllä aika kamalaa olla osastolla. Hoitajien päasiallinen huoli kohdistui kipupumpun poistamiseen. Mikä sinänsä ok. Jättivät vaan selkään pumpunletkun teippaukset (ilmeisesti ajatus oli "revi ite irti"), mitkä oli aika hankala itse ottaa irti leikkaushaavan ilmoittaessaan olemassaolostaan vihlovalla kivulla, enkä sitten onnistunutkaan käsiä selän taakse taivuttamaan. Yöllä hirveän kovaäänisen puheen kanssa järjestelivät huoneeseen kolmatta lisäpaikkaa. Sinänsä pikkujuttu, mutta osoittaa hyvin sitä huomioon ottamisen astetta. Meidän molempien vauvatkin heräsivät meteliin, äitien unella nyt ei tietysti voinut olettaakaan olevan tuossa ilmapiirissä väliä. Vastasyntynyt huusi nälkäänsä, lisämaitoa piti kerjätä ja sai tuntevansa olevan rikollinen kun maito ei noussut heti sektion vuoksi. Lopulta huikattiin "hae itse", ilman että olisi neuvottu mistä sitä lisämaitoa voi itse hakea. Raahustamalla pitkin osastoa seinistä tukea hakien ja vastaantulevilta hoitajilta/laitoshuoltajilta kysyen sitten löytyi. Verikokeenottaja teurasti käsivarret siihen malliin, että veriset jäljet nähnyt kätilö tuli seuraavalla verikokeenottokerralla katsomaan, miten ottajalta homma käy. Sinänsä liikkeelle lähteminen leikkauksen jälkeen oli ok, vaikka toki se oli alkuun melkoisen huteraa. Ehkä olisi kaivannut toisen ihmisen tukea (edes henkisesti, että olisi tiennyt että joku katsoo perään mikäli silmissä pimenee), kun pitkin seiniä raahaduin vessaan alapesulle ja tarpeille. Mutta kaikin tavoin osastolla koki olevansa häiritsemässä sairaalan toimintaa. Huippu saavutettiin lähdön hetkellä, kun emme päässeet poistumaan sairaalasta kun piti odottaa lääkäriä, mutta meidät ajettiin huoneesta ulos, koska sänkyyn oli jo seuraava äiti tulossa. Mies, vauva ja minä sitten odoteltiin imetys- ja vauvanpesutilassa että milloinka päästään lähtemään. Aikamoista liukuhihna meininkiä. Kiitin luojaa kun pääsin kotiin toipumaan. Miehestä oli tuhatmiljoona kertaa enemmän apua kuin "ammattilaisista". Todella ihanaa jos meno on muuttunut, sen verran ala-arvoista se oli.

Mitä ihmettä? Olitko kuopuksen kohdalla edelleen joku 14v teiniäiti?? Et kehtaa kysyä toiselta ihmiseltä yksinkertaista kysymystä? Jos ravintolassa ei ole haarukkaa pöydässä niin syöt käsin kun et saa suutasi auki? Vieraassa kaupungissa nukut kadulla kun et kehtaa kysyä suuntaa hotellille? Et pyyhy takapuoltasi vierailulla kun et kehtaa pyytää vessapaperia? Käytkö töissä?

Tulee mieleen joku hiukan yksinkertainen lapsena naitettu lahkolaistapaus joka on miehen holhouksen alla, tiukasti nyrkin ja hellan välissä.[/quote]

Taasko sinä koko muuta maailmaa inhoava ihminen jaksat täällä mesota. Ahdistaako tuleva yksinäinen viikonloppu? Hae apua, älä roiku täällä olemassa rasittava. 

Lähtökohtaisesti siellä laitoksella kunnioitetaan sen perheen omaa yksityisyyttä ja sitä apua ei tarjota. Sitä voi pyytää. Sitä vauvaa tulisi siellä laitoksella kuitenkin käsitellä, alkaa hoitaa ja näyttää, että kykenee omaa lastaan hoitamaan. Jos ei kykene, hommataan toki apua, mutta täytyyhän se nähdä, että mikä se kyky on. 

En ole ikinä tuntenut itseäni niin yksinäiseksi ja avuttomaksi kuin synnytysvuodeosastolla. Oli toinen synnytys ja se meni hyvin. Osastolla en kuitenkaan saanut unta, koska vauva huusi heti, jos ei ollut rinta suussa. En edes muista söinkö siellä mitään. Olin samassa huoneessa kolmen muun äidin kanssa ja sekin häiritsi. Yksi mamma kiekui sille vauvalleen koko ajan ja toinen kälätti puhelimessa. Osastolla oli vierailuajat ja mies pääsi vain pikaisesti poikkeamaan. Lopulta olin psykoosin partaalla unen puutteesta ja itkin miehelle, että haluan kotiin. Kerjäsin lisämaitoa vauvalle, mutta kerran annettiin. Pyysin toistuvasti, että ottaisivat vauvan kansliaan, että saisin nulkua, mutta ei. Onneksi pääsin kolmen vuoroauden jälkeen kotiin, koska olin aivan raunioina henkisesti. Imetyskin alkoi sujua, kun pääsin kotiin syömään ja lepäämään kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti siellä laitoksella kunnioitetaan sen perheen omaa yksityisyyttä ja sitä apua ei tarjota. Sitä voi pyytää. Sitä vauvaa tulisi siellä laitoksella kuitenkin käsitellä, alkaa hoitaa ja näyttää, että kykenee omaa lastaan hoitamaan. Jos ei kykene, hommataan toki apua, mutta täytyyhän se nähdä, että mikä se kyky on. 

Hah. Ei ne mitään kykyjä siellä tarkkaile, kun eivät käy edes katsomassa kunnolla. Vai meinaat, että se parin minuutin ohjeistasen aikana hoitaja skannaa äidin päästä varpaisiin ja tietää, että hyvin menee? Ja onhan tässäkin ketjussa moni sanonut, että on pyytänyt apua mutta vastaus on ollut selkeä EI. 

Minusta kyse on ihan eri asiasta kuin äitiyden tarkkailusta. Kyse on juuri tuosta, mitä joku kirjoitti yllä: että tietäisi, että joku katsoo perään, jos tuuperrunkin heikon olon takia osaston käytävälle/suihkuun. Että joku tuo ruoan, jos en ensimmäistä kertaa asialla ollessa hoksaa, että se pitää itse hakea. Että joku on empaattinen ja kertoo, mistä mikäkin löytyy ja miksi liikkeelle lähtö on tärkeää. 

Jos äidit on vain tiellä lapsivuodeosastolla, miksi siellä sitten pitää olla? Eikö kaikki voisi vain tulla parin päivän päästä näyttämään vauvaa ja omaa alapäätä? Äidit menisi 6h synnytyksestä kotiin toipumaan, ja kotisairaanhoito kävisi jokaisen luona katsomassa että homma lähtee sujumaan. Niin ei oltaisi siellä häiritsemässä hoitajien päivää kipeiden pimppiemme kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tässä ero, mutta muilla osastoilla on potilaita, synnyttäjä on....synnyttäjä.

Ööö, meinaat, että jos alapää on tohjona ja verenhukkaa tullut, niin eipä hätiä mitiä, kun nimike ei ole potilas. Aletaan kutsua vanhuksiakin vaikka vierailijoiksi, niin vanhustenhoito-ongelma ratkeaa Suomessa saman tien.

Tätä se on kun ei töistä kerennyt perustella paremmin. Huokaus. Ei, en minä meinaa mitään, ja siksi aloitin viestini "en tiedä, onko tässä ero" eli syy lapsivuodeosastojen "kuntouttavaan työotteeseen". Potilaskaan ei ole asiakas (monet luulevat näinkin). Jostakin syystä olen kuullut puhuttavan vain synnyttäjistä, en lapsivuodeosaston potilaista. En liioin ole vastuussa nimikkeistä, ja kaikki kovasti kärsineet voivat rauhoittua, en myöskään ole systeemin kannalla. Mutta ehkä, ehkä sille on jokin peruste, joka olisi kiva kuulla joltakin asiaa tuntevalta, minä vain arvailen siinä missä muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti siellä laitoksella kunnioitetaan sen perheen omaa yksityisyyttä ja sitä apua ei tarjota. Sitä voi pyytää. Sitä vauvaa tulisi siellä laitoksella kuitenkin käsitellä, alkaa hoitaa ja näyttää, että kykenee omaa lastaan hoitamaan. Jos ei kykene, hommataan toki apua, mutta täytyyhän se nähdä, että mikä se kyky on. 

Mutta kenen etu siis on se, että juuri synnyttänyt äiti ei saa levätä, vaan pahimmillaan valvotetaan monta vuorokautta putkeen?

En itsekään nukkunut kolmena sairaalassaolopäivänäni kuin pari tuntia. Oli muuten olo todella kamala, kunnes lopulta pääsi kotiin nukkumaan.

Monella on onneksi puoliso, tai joku muu tuki kotona. Mutta mites, jos äiti on totaalisen yksin ja on sairaalassa rääkätty noin loppuun? Sen sijaan, että saisi sairaalassa rauhassa parantua ja levätä, jotta pärjää ja jaksaa sitten kotona yksin vauvan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti siellä laitoksella kunnioitetaan sen perheen omaa yksityisyyttä ja sitä apua ei tarjota. Sitä voi pyytää. Sitä vauvaa tulisi siellä laitoksella kuitenkin käsitellä, alkaa hoitaa ja näyttää, että kykenee omaa lastaan hoitamaan. Jos ei kykene, hommataan toki apua, mutta täytyyhän se nähdä, että mikä se kyky on. 

Ei millän pahalla, mutta miten esim se, että keskellä yötä tullaan huoneeseen kolistelemaan ja puhumaan kovalla äänellä, naureskelemaan ja siirtelemään huonekaluja, auttaa hoitajia näkemään miten tuore äiti kykenee hoitamaan lastaan? Tai jos maito ei heti nouse ja lapsi huutaa nälkäänsä, niin kuitenkaan lisämaitoa ei anneta? Millä tavoin se maito nousee nopeammin kun äiti panikoi lapsen huutaessa? Vai onko tarkoitus tehdä vähän niinkuin äitiysselviytyjät? Järjestetään äitiyden alku mahdollisimman hankalaksi, niin sitten jotka siitä selviää, niin ovat tarpeeksi "kykeneviä" huolehtimaan lapsestaan?

Kauheita kokemuksia, ihmistä ei tueta silloin kun hän on heikoimmillaan ja joskus peräti simputetaan. Tähän asiaan pitäisi kyllä saada muutos, vaan mitä kautta? Synnytysväkivallasta on tainnut olla mediassa puhetta, mutta sitäkin muistaakseni vähäteltiin sairaaloiden ja kätilöjen toimesta.

Yksi juttu mitä myös ihmettelin osastolla oli se, että miksi lääkäri ei käynyt katsomassa minua kertaakaan? Olisin halunnut että edes pikaisesti vilkaistaan, onko kaikki kunnossa tuon valtavan rutistuksen jälkeen. Voiko kätolön arvioon olosta luottaa?

Synnytin Kätilöopistolla. Ei ollut perhehuonetta, mutta se järjestettiin yhden yön jälkeen pika pikaa koska synnytys oli todella vaikea. Piti käynnistää, mutta se epäonnistui. Lopulta neljäntenä päivänä neljää päivää rääkättyä, oltua ilman ruokaa ja unta, vietiin sektioon. Sekin epäonnistui siten, että tuli aivan liikaa verenhukkaa ja mm. kohtu repesi. Olin menettänyt verta n. 3litraa, jonka seurauksena kätilö kävi vähän väliä tarkkailemassa kuntoa, huippaako tms. Yökkö kantoi vessaan ja vaihtoi lakanat. Mies hoiti vauvaa alkuun ja haki ruuat. Kun aikaa jäi johonkin väliin tuli useimmiten ystävällisiä kätilöitä huoneeseen juttelemaan ja jeesaamaan vauvan kanssa. Imetyksen tukena oli välillä useampikin täti. Sektio ei anna hyvää lähtökohtaa imetykselle. Minulla oli erittäin hyvä kokemus, vaikka itse synnytys menikin totaalisen pieleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti siellä laitoksella kunnioitetaan sen perheen omaa yksityisyyttä ja sitä apua ei tarjota. Sitä voi pyytää. Sitä vauvaa tulisi siellä laitoksella kuitenkin käsitellä, alkaa hoitaa ja näyttää, että kykenee omaa lastaan hoitamaan. Jos ei kykene, hommataan toki apua, mutta täytyyhän se nähdä, että mikä se kyky on. 

Mutta kenen etu siis on se, että juuri synnyttänyt äiti ei saa levätä, vaan pahimmillaan valvotetaan monta vuorokautta putkeen?

En itsekään nukkunut kolmena sairaalassaolopäivänäni kuin pari tuntia. Oli muuten olo todella kamala, kunnes lopulta pääsi kotiin nukkumaan.

Monella on onneksi puoliso, tai joku muu tuki kotona. Mutta mites, jos äiti on totaalisen yksin ja on sairaalassa rääkätty noin loppuun? Sen sijaan, että saisi sairaalassa rauhassa parantua ja levätä, jotta pärjää ja jaksaa sitten kotona yksin vauvan kanssa.

Aivan! Synnytys itsessään ja sen jälkeinen olo/vointi on jo tarpeeksi rääkkiä ja kidutusta. Miksi ihmeessä sitä jatketaan osastolla univajeen aiheuttamisella (ei auteta vauvan kanssa vaikka anelee), vessa- ym. käyntien vaikeuttamisella (vauvaa ei saa tuoda hoitajille, että saisi rauhassa pestä itsensä ja käydä niin hitaasti asioillaan vessassa kuin olisi tarpeen), evätään lisämaitokin vaikka vauva laihtuu ja huutaa, äiti itkee väsymystään ja riittämättömyyttään imettäjänä. Jne jne.

Miksi näin? Miksi!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytin muutama viikko sitten Mikkelissä toisen lapseni. Lapsi syntyi alakautta ja vaikka olin tosi hyvävointinen, kaikki ateriat tuotiin huoneeseen ja tarjottimet vietiin myös pois. Vauvalla oli oma sänky, mutta nukkui kainalossa. Saimme perhehuoneen, jotta mieskin sai olla mukana koko ajan. Äitini hoiti esikoista kotona, kotiuduimme vajaa 2vrk synnytyksestä. Tosi hyvä kokemus kaikenkaikkiaan.

Hain itse vaatteet/vaipat huonetta vastapäätä olevasta kaapista, mutta huonommassa kunnossa olevalle äidille ne olisi kai tuotu. Tällaista pienemmässä sairaalassa, jossa synnytyksiä vain noin 700 vuodessa.

Mua kiinnostais, onko pienemmissä ja isommissa sairaaloissa eroa äitien kohtelussa? Itse harkitsen Lohjalle synnyttämään menemistä, kun Lohjan synnytysosastosta puhutaan hyvää. Vai joutuuko lapsivuodeajan viettämään jossain ihan "perusosastolla"?

Synnytin siel viime vuonna. Valittiin Lohja, kun siellä oli kuulemma vähän synnyttäjiä, mutta oma lapseni sattui syntymään vuoden vilkkaimpana viikkona. Jouduin jakamaan huoneen toisen äidin kanssa ja kyllä oli todella ahdasta ja epämukavaa. Ilmeisesti yhden hengen huoneeksi suunniteltuun huoneeseen oli tungettu toinen potilaspaikka. Istuin suurimman osan ajasta vierailu/ruokailusalissa, kun huoneessa oli niin kurjaa. Hoito oli ystävällistä, joskaan en kaivannut mitään erityistä kun olin niin pirteässä kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Esikoinen sektiolla. Onneksi saatiin perhehuone. Hoitajilla oli kova kiire. Mies toi ne ruoat tarjottimella, kun vauva huusi niin paljon. Osastolla tehtiin remonttia, suihkuhuoneessakin. Mustat muovit vain suojana ja remonttireiskat tirkistelivät, joten aloin käydä isien suihkun puolella, kun se oli paljon siistimpi muutenkin.

No ei ole remonttireiskat varmasti tirkistelleet eritteitä valuttavia harmaita rasvatukkaisia vastasynnyttäneitä :D

Haluaisin todella tietää, miten tätä puolustellaan? "Kotonakaan kukaan ei auta vauvan kanssa " on maailman naurettavin tekosyy laittaa valvonut, sekaisin oleva ja kipeä ihminen kikkailemaan ruokatarjottimen tai lakanoiden kanssa.  Jos ihminen, jolta on leikattu umpisuoli laitettaisiin hakemaan itse ruokansa siitä nousi hirveä haloo! Miten sektiopotilas poikkeaa tästä?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin todella tietää, miten tätä puolustellaan? "Kotonakaan kukaan ei auta vauvan kanssa " on maailman naurettavin tekosyy laittaa valvonut, sekaisin oleva ja kipeä ihminen kikkailemaan ruokatarjottimen tai lakanoiden kanssa.  Jos ihminen, jolta on leikattu umpisuoli laitettaisiin hakemaan itse ruokansa siitä nousi hirveä haloo! Miten sektiopotilas poikkeaa tästä?

Eikä sillä umpisuolipotilaalla ole itkevää vastasyntynyttä hoidettavana. Saa keskittyä itseensä, ruoka passataan eteen. Toisin on tuoreilla äideillä.

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Omapa on vikasi. - Nämäkö on ne perustelut?

Nyt täytyy kyllä sanoa et jotkut näistä tarinoista on ilmiselvästi keksitty päästä. En jaksa millään uskoa esim tota, missä muka ei ollut vauvoille sänkyä. Muutenkin tuntui siltä nyt on kyllä värikynää käytetty tarinassa aika reippaasti.

Hirveää kohtelua ollut kyllä sektiopotilaiila, vaikka yhtään huonompaa äitiä se ei teistä tee. Kaikilla ei vaan välttämättä lapsi tule ulos alakautta tai vauva pitää saada äkkiä ulos, onhan näitä syitä miksi sektioon päädytään. Kaverini ei ole synnyttänyt, mutta hänellä pelko estäisi alatiesynnytyksen. Itse olen synnyttänyt alateitse kahdesti, mutta en siitä mitään kruunua odota. Olin kai onnekas kun synnytykset menivät ongelmitta. En todellakaan tiedä miksi lapsivuodeajan pitää olla niin vaikeaa. Siinä ollaan henkisesti aika haavoittuvaisessa tilassa ja vähintä mitä voi pyytää on inhimillinen kohtelu ja oikeus levätä.