Onko lapsivuodeaika osastolla niin hirveää kuin kerrotaan?

Olin hätäsektion jälkeen huonossa kunnossa. Mun ei edes annettu itse nousta ja vauvaa en saanut käsitellä ollenkaan.

Sain todella hyvää hoitoa.

Tämä Oulussa 2015.

Mun 2 lasta on syntyneet Seinäjoella. Ekan lapsen jälkeen olin tosi huonossa kunnossa, en pystynyt tekemään mitään itse. Kahtena ekana yönä mies ei vielä päässyt osastolle, joten vauva oli hoitajien hoivassa yöt, tuotiin vain imetettäväksi. Ruuat tuotiin ja lakanat vaihdettiin, jos mies ei ollut paikalla. Ainoastaan yhden kerran joku hoitaja, joka ei ollut omahoitajani, rutisi lakananvaihdosta, mutta eipä paljoa kiinnostanut siinä tilanteessa. Toisella kerralla olin hyvässä kunnossa ja silloinkin omahoitajat olivat tosi avuliaita, vaikka olisin itsekin jaksanut. Silloin olin vain kaksi yötä sairaalassa. Nämä molemmat synnytyksen on 10 vuoden sisällä tapahtuneita.

Mulla näemmä mennyt oikeen mukavasti muihin verrattuina, kun kaksi lasta synnytäneenä (molemmat tays) kun sairaalassa olo tuntui "mukavalta" kun sai ruuat tarjoiltuna ja muutenkin palvelu pelasi.. :D no yksi hoitaja oli ilkeä.

Hah! No nyt tämä palautettiin, kun ilmoitin itse aloittamani, tämän ketjun poistamista koskevan ketjun asiattomaksi ja kysyin siinä tekstikentässä, miksi ihmeessä tällainen asiallinen ketju poistettiin!

Ei kokemusta, mutta eikö se aika vaikea ole nukkua ainakin, jos alapää muussina ja vierustoveri kuorsaa. Vai onko nykyään sentään omat huoneet? Epäilen.

Mistä noita ilkeitä hoitajia sikiää...

Vierailija kirjoitti:

Ei kokemusta, mutta eikö se aika vaikea ole nukkua ainakin, jos alapää muussina ja vierustoveri kuorsaa. Vai onko nykyään sentään omat huoneet? Epäilen.

Vaikeaa on nukkua siksi, että myös sen huonekaverin vauva heräilee siinä missä omakin.

Pari vuotta sitten Helsingissä ainakin oli just tuollaista.

Mitään apua et saanut, vaikka et pysty edes kävelemään, verta ja passkaa vaipoissa (äidillä) kun ei mitään tuntoa lantiosta alaspäin, lapsi huutaa tauotta..

Aikalailla itse sain hoitaa avustavat työt, pesut, syötöt, vaipanvaihto molemmille..

Sitä ihmettelin että miten pärjäävät äidit, joilla ei ole ketään kaveria apuna?

Itse olen synnyttänyt 2 kertaa, esikoisen kanssa oli perhehuone ja toisen kanssa olin normaalihuoneessa. Itsellä ei ole mitään traumoja, päinvastoin, kaikki on mennyt tosi hyvin. Toisella kerralla kyllä mielestäni huonetoveriani kohdeltiin huonosti, ja minua on jäänyt harmittamaan se etten tsempannut häntä. Kyseessä oli nuori äiti, joka ilmeisesti sai esikoisensa, ja hoitajat kävivät antamassa ristiriitaista tietoa imetyksestä ja olivat mielestäni epäystävällisiä. Välillämme oli verho koko ajan, ja tämä äiti viestitti ettei kaipaa juttuseuraa, mutta jälkikäteen ajattelen että torjuva asenne oli varmaan väsymystä ja epävarmuutta, ja minua kaduttaa etten sanonut mitään rohkaisevaa ja ystävällistä.

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksen jälkeen hoitaja selitti minulle, että synnyttänyt vaihtaa itse lakanansa, koska synnyttäjät eivät ole sairaita. Sillä kertaa hoitaja vaihtoi minun vereen menneet lakanat, koska en pysynyt kunnolla pystyssä. Eihän kaikki leikkauspotilaatkaan ole sairaita tyyliin vatsatautia sairastava, mutta he saavat toipua rauhassa tikkeineen. Tikkejä on yleensä synnyttäneillä synnytystavasta riippumatta.

Leikkauspotilaita makuutettiin viimeksi 1970-luvulla. Nykyään ei, koska liike ja pystyasento edistävät kuntoutumista ja ehkäisevät veritulppia.

Jopa tekonivelleikattu vanhus kävelee jo leikkauspäivänä heti kun puudutus on lientynyt niin että jalkansa hallitsee.

Minulla 2v sitten pelkkää hyvää sanottavaa. Esikoinen, kiireellinen sektio ja vauva joutui vielä teholle seuraavana päivänä.

Hyvin hoidettiin ja passattiin. Ruoka tuotiin huoneeseen, avustettiin katsomaan vauvaa teholle ja kaiken sain mitä halusin. Tämä Kemissä länsi-pohjan sairaalassa.

Totta on että ylös joutuu nousemaan melko heti, mutta se on omaksi parhaaksi; nopeuttaa paranemista. Tuntui että kuolen siihen kipuun kun vain ponnistin seisomaan (supistukset ei olleet mitään tuohon verrattuna) mutta kun sen kerran oli tehnyt, homma helpottui heti ja nopeasti paranin.

Pari vuotta sitten siinä sairaalassa jossa synnyttin, niin sektiolla synnyttäneille kyllä vietiin ruoka huoneeseen. Lisämaitoa sai vauvalle heti pyytäessä.

Tämä on syy miksi jää lapset tekemättä niin kauan kuin ei tule lottovoittoa ja pääse Sveitsiläiseen yksityissairaalaan synnyttämään.

Ihan järkyttäviä kertomuksia :(

Oma psyyke ei kestäisi saatika jos käytäisiin varoittamatta rintoihin kiinni. Hirveää!!

Ei ole tuollaista. Teidän oma kitinä on syy siihen, jos teille on tiukemmin jostain sanottu.

Veritulppariski nouse maatessa jo muutamassa tunnissa, joten liikkeelle on lähdettävä ihan omaksi parhaakseen. Vai haluatteko kenties kuolla siihen sairaalasänkyynne, vammautua loppuiäksenne? Ei edes sektion jälkeen "toivuta" makaamalla. Teidän asenteet on jostain 1800-luvulta.

Miettikääs; 85-vuotias äitini käveli 6 tuntia sen jälkeen, kun reisiluu oli sahattu poikki ja tyngän yläpäähän asennettu tekonivel. Vähän oli kuulemma huteraa morfiinipäissään 😂

Ketään ei pidetä sairaalassa väkisin, vaan lähteä saa periaatteessa heti kun jalat kantaa, jos lapsi on täysiaikainen ja neuvola tekee kotikäyntejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kokemusta, mutta eikö se aika vaikea ole nukkua ainakin, jos alapää muussina ja vierustoveri kuorsaa. Vai onko nykyään sentään omat huoneet? Epäilen.

Vaikeaa on nukkua siksi, että myös sen huonekaverin vauva heräilee siinä missä omakin.

Mutta ei tietysti samaan aikaan. Huoneessa kolme äitiä vauvoineen ja vauvat huutavat pitkin yötä jokainen vuorotellen. Että kun saisi nukkua edes silloin kun oma vauva nukkuu mutta ei.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuollaista. Teidän oma kitinä on syy siihen, jos teille on tiukemmin jostain sanottu.

Veritulppariski nouse maatessa jo muutamassa tunnissa, joten liikkeelle on lähdettävä ihan omaksi parhaakseen. Vai haluatteko kenties kuolla siihen sairaalasänkyynne, vammautua loppuiäksenne? Ei edes sektion jälkeen "toivuta" makaamalla. Teidän asenteet on jostain 1800-luvulta.

Miettikääs; 85-vuotias äitini käveli 6 tuntia sen jälkeen, kun reisiluu oli sahattu poikki ja tyngän yläpäähän asennettu tekonivel. Vähän oli kuulemma huteraa morfiinipäissään 😂

Ketään ei pidetä sairaalassa väkisin, vaan lähteä saa periaatteessa heti kun jalat kantaa, jos lapsi on täysiaikainen ja neuvola tekee kotikäyntejä.

Kuinka moni on valmis lähtemään itse ja jättämään lapsen sairaalaan? Siihen kun kuitenkin tarvitaan se lastenlääkärin tarkastus

Lapsivuodeaikana toipuminen tapahtuu nopeammin, kun on aktiivinen. Eihän se kestä normaalisynnytyksen jälkeen kuin 1-2 päivää. Synnytin sunnuntaina aamulla. Lähdin kotiin maanantaiaamuna lapsi kainalossa. Oli kiva, kun ei tarvinnut siellä mölinässä olla pidempään. Synnyttänyt nainen ei ole sairas.

Minulla on hyviä kokemuksia, viidesti synnyttänyt. Olen saanut juuri sopivasti apua ja rauhaa. Ekan vauvan kanssa tuli hoitajat opastamaan vauvanhoitoa ja noustiin. Minua alkoi pyörryttää, ja kun sanoin siitä, niin heti saattelivat takaisin sänkyyn ja siirrettiin opettelua. Ruoka on pitänyt hakea itse, mutta välillä on joku kierrellyt kysymässä, olethan saanut jo ruokaa.

Mistä tulevat nämä jutut, että ”en saanut ruokaa kun en päässyt itse hakemaan”? Onko jossain hoitajia, jotka OVAT TIETOISIA, että toinen ei kykene liikkumaan, ja silti antavat olla? Ettekö ole tehneet valitusta, jos näin on ollut? Vai onko kyse siitä, että he eivät ole tienneet?

Olin etukäteen suunittelemattomassa sektiossa eli kiireellinen, mutta ei hätäsektio.

Ruoat tuotiin huoneeseen, vauvan nostelussa autettiin, en muista vaihtaneeni lakanoita. Särkylääkkeitä sain riittävästi, lisämaidossa ei pihtailtu.

Vierailija kirjoitti:

Lapsivuodeaikana toipuminen tapahtuu nopeammin, kun on aktiivinen. Eihän se kestä normaalisynnytyksen jälkeen kuin 1-2 päivää. Synnytin sunnuntaina aamulla. Lähdin kotiin maanantaiaamuna lapsi kainalossa. Oli kiva, kun ei tarvinnut siellä mölinässä olla pidempään. Synnyttänyt nainen ei ole sairas.

Eipä kannata kuitenkaan yleistää. Mulla kesti viikkoja toipua synnytyksestä. Että en varsinaisesti omalla kohdallani voinut sanoa, etten ollut sairas, kun kuitenkin sadan metrin kävely alkoi jo heikottaa.