Tutkimus: Syntyvyyden väheneminen ei johdu vain lapsen saannin lykkäämisestä, lapsiluku Suomessa pienenee voimakkaasti ensimmäistä kertaa vuosi­kymmeniin

Olen menestynyt monella sektorilla elämässäni loistavasti ilman ponnisteluja sillä, että teen aina TOISIN kuin mitä valtavirta tekee. Koskien siis kaikkea, koulutusta, työtä, uraa, perhettä.

Kannattaa aina tehdä päinvastoin kuin suuri massa. Olen päässyt ylimpään johtoon helposti, hyvätuloiseksi helposti ja aina tämä vastavirtaan luoviminen on tuonut hyvän lopputuloksen.

Nyt olen tietoisesti tehnyt muutaman lapsen, siis siksi kun se ei ole nyt muotia. Tästä tulee olemaan loistavaa etua tulevaisuudessa. Tiedän jo nyt useamman eri asian tähän liittyen mutta sen enempää en kerro koska ketju täynnä aggressiivisia veloja jotka kiukustuu tästä aiheesta.

Juuri nyt olen myös tehnyt sellaisia ivestointeja jotka nyt on valtavirran silmissä yök ja hyi, ja tästä muutaman vuoden päästä erittäin haluttuja.

Kannattaa lukea heikkoja signaaleja. Liikettä seuraa vastaliike. Muotia ja trendiä seuraa vastamuoti/-trendi.

Tällä lailla menestyy helpolla.

En oikein osaa ottaa kantaa, itselle hyvän parisuhteen löydettyäni olivat lapset aika itsestäänselvä asia tulevaisuudessa, miehelle myös. Jospa se on tämä parisuhde sitten mikä estää monella lapsihaaveet, joko sen puuttuminen kokonaan tai sitten sopivan kumppanin puuttuminen. Meillä toivotaan viidettä lasta tällä hetkellä, olen alle 35 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syntyvyys on laskenut kaikissa pohjoismaissa vuodesta 2010.

Vuonna 2010:

-Suomi 1,87

-Ruotsi 1,98

-Norja 1,95

-Tanska 1,87

-Islanti 2,2

Vuonna 2018

-Suomi 1,4

-Ruotsi 1,76

-Norja 1,56

-Tanska 1,73

-Islanti 1,71

Tuossa siis hedelmällisyysluvut.

Ja vuonna 2010 pohjoismaissa syntyi eniten lapsia 2000-luvulla.

Pohjoismaat on nyt syntyvyydessä samalla tasolla mitä se oli vuonna 2000.

Suomen syntyvyyttä laskee ainakin se että tänne ei ole muuttanut niin paljon ihmisiä niistä maista missä lapsia tehdään paljon, esimerkiksi ruotsin syntyvyyttä nostaa se kun sinne on muuttanut tosi paljon ihmisiä niistä kulttuureista missä nainen tekee lapsia tosi paljon.

Suomi on syntyvyydessä kyllä alemmalla tasolla kuin vuonna 2000 tai koskaan aikaisemmin. Emme ole vuoden 2000 tasolla.

Lisäksi Suomi on muita Pohjoismaita alhaisemman syntyvyyden tasolla ja väestön ikärakenne on huoltosuhteen kannalta surkeampi kuin muualla.

Vuonna 2000:

-Suomi 1,73

-Ruotsi 1,54

-Norja 1,85

-Tanska 1,77

-Islanti 2,08

https://yle.fi/uutiset/3-11094438

Niin, eli vuonna 2000 syntyvyys oli Suomessa korkeammalla tasolla kuin nyt (viime vuonna jopa alle 1,4)

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsi on, toista ei tule.

Mistä aloittaisi? Ainakin jatkuva epävarmuus töistä. Jos olisi jäänyt vakipaikkaa odottelemaan, ei olisi yhtään lasta.

On myös jättänyt omat jälkensä se, että koin synnyttäneiden osastolla olevani pelkkä riesa. Olin joutunut kiireelliseen sektion, silti olisi jo seuraavana päivänä pitänyt hakea itse ruokatarjotin käytävältä. Yhden kerran yritin, meinasin pyörtyä. En sitten syönyt mitään ennenkuin vasta mieheni toi jotain ruokaa.

Lakanat olisi myös pitänyt vaihtaa itse hyvin pian sen jälkeen, kun vasta ekan kerran oli päässyt nousemaan sängystä ylös.

Eipä ole ollut samanlaista muilla osastoilla, vaikka olen joutunut sairaalassa pari kertaa olemaan.

Eli ei, en aio enää palata synnyttäneiden osastolle kenenkään vaivoiksi.

Sama kokemus sairaalan synnytysosastolta. Onko niissä jotenkin poikkeuksellisen myrkyllinen ilmapiiri? Millään muulla osastolla ei oltu niin tylyjä, yritetty jättää kipulääkkeet antamatta (toisen asteen repeämät), jätetty kertomatta kuntoutuksesta ja korjausleikkauksista, lähetetty kotiin horjuva ja kipeä ihminen.

Muissa leikkauksissa ollut valtavan hyvä ja empaattinen ja hoivaava hoito ja palvelu. Synnäri oli kuin vamkileiri Siperiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan työkseni lapsia ja rakastan työtäni, mutta en jaksaisi jos en kotona saisi keskittyä vain itseeni ja olla rauhassa ja hiljaisuudessa. En muutenkaan jaksa työni lisäksi hirveästi ihmisseuraa ja lapsi vaatii kuitenkin sitä kiinteää ja aktiivista läsnäoloa, ei toki tauotta, mutta kuitenkin täytyisi olla "saatavilla" kun lapsi tarvitsee.

Tuokin on totta, että nykyajan vaatimukset työelämän lisäksi ovat melkoiset, nykyään täytyy oikeasti olla valmis viihdyttämään lasta ja olemaan lapsen jatkuvassa seurassa, mikäli lapsi ei leiki esim. kavereidensa kanssa. Aikuiselle sellainen jatkuva leikkiminen ja aktiivisena oleminen ei ole luontaista, ellei persoona ole sitten juuri siihen sovelias ja persoonakinhan on mitä on, ei laiskemmast saa aktiivista jne.

Heh, sitten tulee mieleen, että jos katsoo muiden kädellisten elämää, niin ei niilläkään täysikasvuiset hirveästi poikasten kanssa leiki, aikuiset keskittyvät aikuisten juttuihin, toimivat tukena ja turvana ja lapsoset sitten itsekseen keksivät tekemistä tai hyvällä tuurilla, jos kavereita on, niin leikkivät muiden pienten/nuorten yksilöiden kanssa, aikuiset korkeintaan välillä vähän leikittävät, jos sitäkään.

Eli onhan tuokin totta, että vaatimukset ovat nykyään aikamoiset, ehkä olisi varaa jopa vähän höllentääkin? Omassa lapsuudessani aikuiset hyvin harvoin leikkivät meidän lasten kanssa, eikä tarvinnutkaan, riitti, että sai sitä huomiota välillä esim. kun vanhempi auttoi läksyjen kanssa tai kun syötiin yhdessä jne. toki ne oli erityisiä hetkiä, jos sai jonkun aikuisen innostettua mukaan leikkimäänkin, mutta eihän ne koskaan kauaa jaksaneet, eikä siitä lapset mitenkään mieltään pahoittaneet.

Lapsiperheissä vierailut koen välillä rasittavaksi, kun vanhemmat ovat jotenkin niin kiinteästi kiinni lapsissaan ja olettavat, että myös minä tykkään leikkiä jotain piilosta/hippaa koko vierailun ajan. Kuitenkin olen tehnyt jo esim. työpäivän lasten parissa ja käynyt lenkillä yms. niin valitettavasti tuntuu ettei yhtään jaksaisi ja huvittaisi enää enempää leikkiä, mutta eihän sitä kehtaa aina kieltäytyäkkään ja olla se tylsä aikuinen. Jos tämä on välähdys siitä, mitä vanhemmilta vaaditaan, niin ei kiitos.

Lastenhoito on jatkuvaa suorittamista. Täytyy pitää koti tiptop, tarjota lapsille aktiviteetteja, olla läsnä, selvitellä ristiriitoja, ei saa olla liikaa ruutuaikaa, tehdä itse terveelliset ruuat, pyykätä jne. Kaiken tulisi olla täydellistä ja mistään ei saa tinkiä.

En ihmettele, että vanhemmat ovat aivan uupuneita ja itse en lapsia tee, kun sitä menoa katsoo. Parhaimmillaan sitten miehet vielä jättää naisen pärjäämään yksin lasten kanssa, että heippodei häivyn nyt, jokatoinen viikonloppu voin lapsia hoitaa. Ja niin naisen asema on sellainen, että kuormittuu vielä entisestäänkin.

Mielestäni sellainen ei ole mitään elämistä.

Tähän on todettava, että ei pidä ihan paikkaansa. Itselläni on kaksi lasta, tosin nuorempikin heistä jo 14-vuotias, mutta edes heidän ollessaan pieniä, kukaan ei kytännyt onko koti tiptop tai aktiviteetteja järjestetty (pihoilla juoksivat kylläkin paljon). Olin melko huono äiti pikkulapsille, jotka katsoivat talvisin myös paljon telkkaria ja pelasivat. Ruokapuoli meillä tosin on aina ollut hyvä, eli nälässä eivät ole olleet ikinä. Koska pojat olivat todella vilkkaita ja omapäisiä, ruumiillista väkivaltaakin ovat joutuneet kotonaan kokemaan, eikä siitäkään jääty kiinni. Toinen oli hankala oppilas alakoulun alaluokilla, mutta niistäkin psykologin keskusteluista selvittiin helposti kun vaan nöyrästi nyökkäiltiin ja luvattiin tehdä mitä pyydettiin (ei silti muutettu mitään).

Eli uskon, että lastensuojelunkaan syyni ei ole ihan niin tarkka kuin jotkut koettavat esittää.  Pienellä luovuudella heistä kyllä selviää. Olen melko varma, että valtava huostaanotettujen lasten määrä selittyy enimmäkseen sillä, että vanhemmat ovat halunneet antaa lapsensa huostaan. Jos haluaa pitää lapsensa, ei se ole päihteettömälle ihmiselle vaikeaa.

Kokonaisuutena tietenkin lasten hankkiminen suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole mikään taloudellisesti viisas veto, mutta useimmat meistä kuitenkin pystyvät näkemään elämässä tärkeämpiäkin arvoja.

Niin, kuten itsekkin toteat, olet nykymittapuulla huono äiti, harva vaan tyytyy olemaan huono äiti, vaan yrittää epätoivoisesti olla hyvä äiti.

Jos lapsilta kysyy, ottavat mieluummin vähän epätäydellisen äidin kuin ei äitiä ollenkaan. Elämä on lahja. Toisekseen itse en ole koskaan uskonut hypetystä hyvistä tai huonoista äideistä. Oma äitini oli paperilla erinomainen (tosin 70-luvulla lasten valvonta oli vähän erilaista kuin nykyään, ja lasten elämä turvattomampaa), mutta todellisuudessa melko poissaoleva ja ylityöllistetty. Silti teki parhaansa, kuten useimmat äidit. Omalla kohdallani olen huomannut, että arvostelin 'huonoja' äitejä aivan liian kärkkäästi ennen kuin itse olin äiti ja ymmärsin äitiyden haasteet. Pahimpia typeryksiä ovat ihmiset, jotka arvostelevat toisia ilman minkäänlaista omaa kokemusta asiasta.

Yksi tärkeä syy syntyvyyden laskuun on varmasti myös se, että opiskelut kestävät nykyisin keski-ikään asti. Eipä siinä 35-vuotiaana enää moni jaksa lapsia tehdä kun viimeinkin on saanut työpaikan. Vähemmän koulutususkovaisissa maissa töihin mennään parikymppisinä, joten siellä ehtii myös lisääntyä.

Muistan, kuinka 90-luvun laman jälkeen "elvytettiin" niin, että perheiltä ja lapsilta karsittiin apua ja tukea, samoin kouluista, päiväkodeista, terapeuteista, tukiopetuksesta ym ym karsittiin. Silloin osa oli hätääntyneitä, että tästä tulee vielä lasku maksettavaksi. Ei kiinnostanut päättäjiä. No tässä se lasku nyt on maksettavana.

Olisiko aika oikaista tuo korjausvelka, panostaa lasten ja nuorten ja perheiden jaksamiseen ja tukemiseen. Yksinhuoltajien tukemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin täytyy olla raskaana sekä synnyttää ja sen jälkeen ottaa vielä takkiin muussa elämässä. En osaa kuvitella raskautta tai synnyttämistä. Täällä oli jonain päivänä kuvaus siitä, kun synnytyksessä annosteltiin lääkettä väärin ja vauva syntyi käsi poskella, mikä repi sisuskaluja. Miten naiset pystyvät tekemään lapsia? Minusta ei siihen ole. 

Täällä on aina kuvaus tuosta samasta käsi-poskella-synnytyksestä hiukka eri variaatioin. Vauva-lehti kirjoitti siitä viime syksynä (tai 2018?) artikkelinkin perustuen "lukijan kokemukseen". Siinä oli taas synnytyspelkoinen, vaativassa asiantuntijatyössä-nainen saanut trauman ensimmäisestä synnytyksestä ja pelkopolin kautta kuitenkin tuettiin synnyttämään ja lopulta rohkein mielin synnytti. Ja TAAS repesi sulkijalihas kun vauva tuli käsi poskella. En siis arvostele kenenkään synnytystoiveita,-pelkoja tai adoptiohaaveita, mutta älkää hyvät ihmiset lukeko näitä ehtymättömiä synnytysklikkijuttuja. Kaikki vauva-lehden ja -palstan vauvat syntyy käsi poskella, mikä on vähän uskottavampaa kuin mahtua läpi poikittain, mutta yleensä (suhteellisen harvinainen) käsi poskella-vauva ei pääse ollenkaan pitkälle ja sektioidaan.

Mielenkiintoista, voiko joku linkittää tämän artikkelin? Mun vauva syntyi alakautta käsi poskella, todellakaan ei mistään sektiosta puhuttu. Kauheat repeämät

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kuinka 90-luvun laman jälkeen "elvytettiin" niin, että perheiltä ja lapsilta karsittiin apua ja tukea, samoin kouluista, päiväkodeista, terapeuteista, tukiopetuksesta ym ym karsittiin. Silloin osa oli hätääntyneitä, että tästä tulee vielä lasku maksettavaksi. Ei kiinnostanut päättäjiä. No tässä se lasku nyt on maksettavana.

Olisiko aika oikaista tuo korjausvelka, panostaa lasten ja nuorten ja perheiden jaksamiseen ja tukemiseen. Yksinhuoltajien tukemiseen.

Tuolta ajalta on perua myös se luulo että perheet saa apua paljon. Nythän sitä apua ei ole, siis lainkaan, paitsi jos kuuluu lastensuojeluun. Normaali perhe ei saa apua tai tukea mihinkään mistään. Multa murtui selkä, en saanut perheiden kotiapua kunnalta (meidän kunnassa sitä annetaan vain jos on lasu asiakas). Isovanhemmat ei auta mitenkään, äitini tiuskaisi vain että soita neuvolaan sieltä sitä apua annetaan. No kun ei anneta. 6 viikkoa lapset (vauva ja taapero) oli heitteillä ja hoidin heitä lattialla ryömien, kakkapyllyt pesemättä. Mies ei saanut palkatonta töistä mutta kävi ruokatunnilla laittamassa ruokaa sit keskellä päivää. Ihan hirveää aikaa. Olin sairaslomalla ja kaikki kantelu, nostelu kielletty, mutta ei sitä sairaslomaa voinut pitää kun olin kotona kahden pienen kanssa.

Kukaan ei perhettä auta mitenkään. Tätä se on nykyään. Ennen ysärillä kaikki oli toisin ja se lapsilisäkin ostovoimaltaan kaksinkertainen nykyiseen verrattuna.

Lapset (vauva ja taapero) hoidin monta viikkoa

Liikaa on lapsettomia besserwisseröimässä vanhemmuutta. Ja hehän ehtivät, kun ei ole muuta elämää.

Vierailija kirjoitti:

Kun noita pohjoismaiden syntyvyystaulukoita katsoo niin herää kysymys että mitä tapahtui vuonna 2010 kun silloin jokaisessa pohjoismaassa oli "vauvabuumi"?

2010 on ainoa vuosi 2000-luvulla kun pohjoismaissa syntyvyys oli lähellä 2,0 , muuten pohjoismaissa syntyvyys on ollut keskimäärin siinä 1,5-1,7 tasolla.

Lama 2008, ihmiset reagoivat 2009 juuritasolla eli seksillä, syntymäbuumi 2010.

Saattaisin haluta lapsen, mutta eipä niitä yksin tehdä.

Minä alan myös kallistumaan siihen, että jotain on mennyt rikki nimenomaan parisuhdemielessä ja parien muodostumisessa. On syynä sitten kaupungillistuminen (naiset ja miehet eivät kohtaa maantieteellisesti, toisaalta liian laajat valinnanmahdollisuudet) tai tinder-kulttuuri. Deittisovelluksethan ovat nimenomaan 2010-luvun juttu, eikö? Toki seuranhakupalstoja on ollut jo aiemminkin, mutta ei tässä mittakaavassa. Pitkiä suhteita ei samalla tavalla välttämättä muodosteta. Jos lapsia haluaa, pitäisi voida luottaa siihen, että yhdessä pysytään myös ne rankemmat vuodet. Jos tällaista luottoa ei saa omasta suhteesta, ympäröivästä kulttuurista tai vaikka omien vanhempien suhteista, niin riittääkö uskallus? Eikö tosi monien milleniaalin vanhemmat ole myös eronneet?

Tässä yksi tosielämän esimerkki havannollistamaan muutosta.

Olen käynyt koulut alueella, jossa asunut ylempää keskiluokkaa. Meitä oli tiivis 7 tytön porukka. Olemme nyt kaikki 35-vuotiaita. Tähän ikään mennessä vanhempamme olivat saaneet yhteensä 18 lasta, kaikki olivat naimisissa (eroja tuli vasta myöhemmässä vaiheessa, lasten ollessa teini-ikäisiä tai aikuisia).

Nyt tästä 7 hengen porukasta naimisissa on vain yksi. Lapsia on syntynyt yhteensä 5. Erimittaisia avoliittoja takana, joista erottu mm. erimielisyydestä lapsiasian suhteen. Avoliittoja.

Saa nähdä, saammeko tällä porukalla kasaan edes sen n. 1,7 lasta per nainen eli yhteensä noin 12 lasta. Pitäisi siis saada vielä 7 lasta lisää. Noin viiden vuoden päästä sen sitten näemme.

Vierailija kirjoitti:

Oliskin samat edut kuin Virossa niin jaksais. Äitiysloma täydellä palkalla 1,5 vuotta.

Monen suomalaisen naisen vain pitäisi ensin saada se työpaikka ja mieluiten ennen kuin on kolmikymppinen. Puolitoista vuotta täydellä palkalla ei merkitse mitään, jos taustalla on vain satunnaisia pätkiä 10 euron tuntipalkalla. Toki muutama hyvätuloinen voisi innostua lastentekoon tuon avulla. 

Miten tuo on Virossa laskettu? Entä jos on juuri jäänyt työttömäksi? Otetaanko palkka huomioon lainkaan vai saako vain minimin? Epäilemättä Suomessa asia järjestettäisiin niin, että mahdollisimman harva saisi kyseisen rahan. Pitäisi olla vähintään 5 vuotta kestänyt vakituinen työ tai kaikki lyhyetkin työttömyyspätkät heti vähentäisivät summaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kuinka 90-luvun laman jälkeen "elvytettiin" niin, että perheiltä ja lapsilta karsittiin apua ja tukea, samoin kouluista, päiväkodeista, terapeuteista, tukiopetuksesta ym ym karsittiin. Silloin osa oli hätääntyneitä, että tästä tulee vielä lasku maksettavaksi. Ei kiinnostanut päättäjiä. No tässä se lasku nyt on maksettavana.

Olisiko aika oikaista tuo korjausvelka, panostaa lasten ja nuorten ja perheiden jaksamiseen ja tukemiseen. Yksinhuoltajien tukemiseen.

Tuolta ajalta on perua myös se luulo että perheet saa apua paljon. Nythän sitä apua ei ole, siis lainkaan, paitsi jos kuuluu lastensuojeluun. Normaali perhe ei saa apua tai tukea mihinkään mistään. Multa murtui selkä, en saanut perheiden kotiapua kunnalta (meidän kunnassa sitä annetaan vain jos on lasu asiakas). Isovanhemmat ei auta mitenkään, äitini tiuskaisi vain että soita neuvolaan sieltä sitä apua annetaan. No kun ei anneta. 6 viikkoa lapset (vauva ja taapero) oli heitteillä ja hoidin heitä lattialla ryömien, kakkapyllyt pesemättä. Mies ei saanut palkatonta töistä mutta kävi ruokatunnilla laittamassa ruokaa sit keskellä päivää. Ihan hirveää aikaa. Olin sairaslomalla ja kaikki kantelu, nostelu kielletty, mutta ei sitä sairaslomaa voinut pitää kun olin kotona kahden pienen kanssa.

Kukaan ei perhettä auta mitenkään. Tätä se on nykyään. Ennen ysärillä kaikki oli toisin ja se lapsilisäkin ostovoimaltaan kaksinkertainen nykyiseen verrattuna.

Lapset (vauva ja taapero) hoidin monta viikkoa

Olen ollut kotona tosi sairaana ja nostelukiellossa sekä vastasyntyneen että pikkulapsen kanssa, joko vaikean synnytyksen tai gynekologisen ison leikkauksen takia. Miehellä oli reissutyö, vanhat ja sairaat appivanhemmat satojen kilometrien päässä. Oma suku sanoi, että kotiin vain kotihoitaja käymään! Neuvola sanoi siihen, että ei niitä saa kuin vanhuksille. Että hoidin sitten yksin miten hoidin, ilman mitään tukea ja apuja. Lastenvaunut oli sisällä ja raahauduin niitä lykkien.

Minun vastaukseni tähän on se, että miehet eivät osallistu ja haluavat määräillä naisia. Se ei vaan koulutettujen naisten kanssa onnistu. Miesten pitää osallistua kodinhoitoon ja lastenhoitoon puolet ja puolet ja myös ymmärtää, että naista ei kohdella huonosti, vaan tasa-arvoisesti.  Alistavassa liitossa ei kukaan viihdy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tajua, miksi tälle jatkuvasti kysellään syitä, kun ne ovat yleisesti tiedossa.

1. Osa ihmisistä ei halua lapsia lainkaan, ja nykyään se on sosiaalisesti sallittua. Siksi he eivät tee lapsia vain ”koska niin kuuluu tehdä”.

2. Osa ihmisistä haluaa lapsia, mutta he eivät löydä sopivaa kumppania. Entisaikaan oli kovempi paine löytää vain ”joku”, mikä sitten saattoi olla huono ratkaisu. Nykyään moni näkee parempana olla sinkku kuin olla huonossa suhteessa.

3. Osa ehkä haluaisi lapsia, mutta he saattavat kokea yhteiskunnan asettamat vaatimukset liian koviksi. Totuushan on, että se mikä vielä 80-luvullakin oli ihan hyvää vanhemmuutta, johtaisi nykyään lastensuojelun asiakkuuteen. Enkä tällä tarkoita mitään ”lastensuojelu vei lapset ihan ilman mitään syytä, yhyy, meitä sorretaan” -vinkujia.

4. Osa taas haluaisi lapsia ja parisuhdekin saattaa olla kunnossa, mutta taloudellinen tilanne on liian epävakaa: pätkätöitä, työttömyyttä, epävarmoja työtilanteita. Ei vastuullinen ihminen uskalla lisääntyä, jos ei kykene elättämään lastaan. Köyhyysrajalla eläminen on kurjaa jo ilman lapsiakin. Tätä tilannetta pahentaa kaikki lapsiperheiden etujen huononnukset, esim, HSL:n suunnitelmat poistaa ilmaiset matkat, monen kunnan viime vuosina tekemät kotihoidonlisien leikkaukset, päivähoidon huono tilanne jne.

5. Ja sitten on tietysti nämä pariskunnat, joissa mies vannoo silmät kirkkaina haluvansa lapsia ”sitten joskus”, eikä millään kykene sisäistämään, että tämän asian suhteen vaimon 40-vuotispäivä on aika lailla yhtä kuin parasta ennen -päivämäärä. Näitä on omassa kaveripiirissä näkynyt vähän liikaakin.

Mikä tähän auttaa? No ensinnäkin voidaan unohtaa vapaaehtoisesti lapsettomat, he ovat päätöksensä tehneet, ja se ei valtiolle kuulu. Sen sijaan pitäisi panostaa siihen, että lapsia haluavat uskaltavat niitä hankki, ja että toivottu lapsiluku täyttyy. Eli toimet tulisi kohdistaa pääasiassa ryhmiin 4 ja 5.

Mitä nämä toimet siis olisivat? No ainakin nuorille enemmän vakipaikkoja töihin, niin miehille kuin naisille. Työnantajan riskiä palkata nuoria naisia pitää pienentää jakamalla raskaudesta ja pikkulapsiajasta aiheutuvat kulut kummankin osapuolen työnantajalle tai mahdollisesti valtiolle. Isiä pitäisi kannustaa nykyistä enemmän pitämään osa hoitovapaista, ja muutenkin kantamaan isompi osa lastenhoitovastuusta (moni isä tämän jo tekeekin). Perheverotus takaisin ja lapsivähennykset kehiin! Siis tuloveroista, niin että kannustetaan vanhempia tekemään töitä ja elättämään.

Kunnallinen lastenhoitoapu takaisin! Siis sellainen, että kun lapsi on jossain pienessä nuhakuumeessa, tai jos perheellä on joku erityisen raskas tilanne, niin kunnalta tulisi kotiin kodinhoitaja pariksi päiväksi - näitä oli vielä 80-luvulla. Nykyään tarjotaan vaan jotain ihmeen keskusteluapua, joka on yhtä tyhjän kanssa.

Niin ja koko asenne, että ”lapset on oma valinta, hoida itse, oma ongelmasi” -asenne pitäisi heittää romukoppaan. Lapset ovat välttämättömiä tulevaisuuden kannalta. On vain reilua, että ne jotka eivät lapsia tee tai kasvata kantavat osaltaan vähän enemmän vastuuta jostain muusta asiasta joka saa yhteiskunnan pyörimään, vaikkapa maksamalla vähän enemmän veroja.

Erittäin hyvin ja osuvasti kirjoitettu. Täyttä asiaa.

Kaikesta muusta olen samaa mieltä, mutta lapsettomien lisävero on naurettava ehdotus. Jo nyt lapsettomat kattavat lapsia saaneiden tulonsiirtoja, koska eivät itse saa mitään lukuisista ja runsaskätisistä eduista: esim. neuvolat, lapsiperheiden terveydenhuolto, perheiden rahalliset tuet jne.

Lapsettomat ei tajua mitä perheen ja lasten elatus maksaa.

Kun minä ja mies elettiin kaksin, kuukausimenot olivat jotain 2200e sis. asuminen, autot, ruoka, laskut. Nyt kun meillä on useampi lapsi niin ne menot on 5000e kuussa. Muutaman satkun lapsilisä on itikan paska tuossa menoerässä ja lapsilisällä ei lasta elätetä. Lapsilisä noin satasen kuussa. Esim juuri ostin syksyhaalarin ja kengät kolmelle, tuli maksamaan 520e tämä potti.

Todellakin pitää yhteiskunnan tukea lasten tekoa siten, että lapsista aiheutuvia kuluja kompensoidaan. Olen hyvätuloinen ja 6500 bruttopalkalla ILMAN LAPSIA tulisin loistavasti toimeen. Lasten kanssa olen köyhä ja joka penni menee perheen elatukseen.

Ja joo kohta joku alkaa taas ”oma valinta tehdä lapsia blaa blaa nönnönnöö”-valituksen. Niin on mutta niitä on JONKUN pakko tehdä että yhteiskunta jatkuu. Ja ne ketkä tekee, ansaitsee todellakin siitä korvausta. Muutenhan kukaan ei niitä enää tee kun kaikki raha menee lapsiin.

Mitään muuta rahallista korvausta ei lapsista saa kun sen hikisen surkean lapsilisän.

Tuo on teidän todellisuutenne.

Minulla ja puolisollani eivät nettotulot ole koskaan olleet yhteensä lähellekään tuota 5.000€/kk. Bruttotulot ehkä nippa nappa.

Tästä huolimatta meillä menee taloudellisesti oikein mukavasti, kuussa saamme lapsilisineen kaikkineen noin 4000€, ja noin 600-800€/kk jää säästöön, joten menot ovat luokkaa 3200-3400. Emmekä edes elä kovin säästeliäästi; omakotitalo, 2 autoa, kesämökki jne. 

Olen kirjoittanut tästä tänne aikaisemminkin eri ketjuun mutta suurin syy alhaiseen syntyvyyteen on kulttuurin muutos.

Nykyään kaikista kotitalouksista 45% on yhdenhengentalouksia ja oletettavasti valtaosa näistä on sinkkuja. Yksinasuminen on lisääntynyt vuosi vuodelta. Tämä on yksi merkittävä syy alentuneeseen syntyvyyteen.

Sitten toinen asia on se että parisuhteet ei ole pysyviä, valtaosa parisuhteista hajoaa ja moni hyppii suhteesta toiseen.

Ensisynnyttäjien keski-ikä on 29v ja se vaikuttaa myös siihen ettei lapsia synny niin paljoa, synnytysikä on korkea koska naisilla on paljon kaikkea muuta hommaa ennen kuin hän alkaa perhettä perustamaan.

Ja sitten vielä se että nykyisin parisuhde on melko merkityksetön asia koska jokainen pärjää sinkkuna myös hyvin ja nykyään ihmisillä on kaikkea muuta mukavaa tekemistä kuin parisuhteen etsiminen tai parisuhteessa oleminen.

Tiedän paljon 30-40 vuotiaita ihmisiä ketkä ei ole koskaan seurustellut ja tiedän monia 30-40 vuotiaita ketkä on lapsettomia.

Niin ja Suomi ei ole tämän "ongelman" kanssa yksin vaan käytännössä lähes kaikissa länsimaissa syntyvyys on todella alhaista ja osassa Aasiaa.

Siihen en ota kantaa onko alhainen syntyvyys hyvä vai huono asia.

Olen aina tiennyt haluavani vain yhden lapsen. Sen sain. Hän on nyt vähän yli kolmekymppinen eikä halua puolisoineen yhtään lasta. Minusta erittäin hyvä valinta sekin.

Lapsia voisi hommata mutta ikisinkkuna se on mahdotonta. Muuten elämä on mallillaan.

Toki maailmani ei siihen kaadu jos en saa lapsia ja jos en löydä puolisoa. Ikää kohta 30 vuotta.