Mikä asia parisuhteessa tai itsessäsi on johtanut pettämiseen, jopa pitkäaikaiseen sivusuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.

Samoja asioita pyörittelen. Keski-ikä ja pitkä liitto takana, lapset teinejä. Elämä tässä liitossa on ollut pitkälti lasten asioiden ja arjen pyöritystä. Tavatessani mieheni olin ollut pitkään sinkkuna ja täysin kyllästynyt sinkkuelämään. Ei ollut mitään suurta roihahdusta ja tiedostan, että kaipaan vielä tässä iässä sitä tunnetta. En halua miestäni seksuaalisesti enää vaikka hänessä ei ulkoisesti mitään vikaa olekaan. Olemme kasvaneet erilaisiksi vuosien saatossa ja se on todella alkanut hiertää suhdettamme. Kovat ajat ovat lähellä, vaistoan sen.

Varmaan aika tyypillinen pettämistarina perheenäidiltä, huomion/ihailun ja läheisyyden kaipuu. Lapsia useampi pienillä ikäeroilla ja työnarkomaaniyrittäjämies. Mies viihtyi työnsä parissa ihan siitä syystä, ettei viihtynyt kotona. Itsekin olin työelämässä. En varsinaisesti väsynyt ja koin kaiken muun paitsi parisuhteen kalterit mielekkäiksi. Olin yhä nuori ja nätti nainen ja mahkuja olisi ollut enemmänkin, tuntui, että ansaitsin enemmän kuin sain mieheltäni. Flittailin sitten yhden ikäiseni, ihanan, lapsettoman sinkkumiehen kanssa ja hänellä heräsi jonkinlainen haave meistä yhdessä. Itse en haaveillut perheen rikkomisesta koska olisin ikävöinyt lapsia 50/50-systeemillä niin paljon. Omat vanhempani olivat eronneet äitini rakastuttua kiistatta parempaan mieheen ja avioero pelotti ja pelottaa minua erityisesti siksi, ettei mielestäni kumpikaan vanhempi voi olla kovin hyvin perillä esim. teini-ikäisensä elämästä ollessaan lasten kanssa vain puolet ajasta. Harva on niin joustava, että eron jälkeen lasten kanssa voi olla yhtä paljon tekemisissä kuin ydinperheenä voi. Esimerkiksi siskoni tarina on tästä syystä hyvin surullinen. Siksi tahdon yrittää pelastaa avioliiton mieluummin kuin erota. Petin kuitenkin miestäni ihastumalla toiseen mieheen ja harrastin seksiäkin hänen kanssaan monta kertaa. Kerroin olevani yötä siskollani, sisko ymmärsi. En jäänyt kiinni, mutta kerroin itse. Hyvästelin toisen miehen ja kyllä sydämet särkyivät. Olin aivan rikki monta kuukautta ja vuosienkin jälkeen se mies tulee uniini. Rakastuminen on keljua koska aivot addiktoituvat toiseen ja muistavat aina. Siksi kai miehenikin antoi anteeksi ja minäkin yhä rakastan häntä vaikka on hel vetin yhteistyökyvytön ja hul lu. En kuitenkaan tahtoisi joutua kaipaamaan hänen ääliömäisyyttään koko elämääni ja joutua suremaan lasten asioita, sitä etten tietäisi mitään. Eivätkä meidän lapset kärsi, ne tietää että äiti ja isä on viallisia ihmisiä, mutta rakastavat silti toisiaan. Ainakin meidän kohdalla pettäminen avasi silmät sille kuinka paljon meillä onkaan menetettävää. Itselle sen arvoista, että päätin jopa suhteen mieheen, johon olin rakastunut. Siitä koen enemmän syyllisyyttä kuin siitä, että petin miestäni, hän ymmärsi hyvin lopulta. Enkä usko, että silmät olisivat itsekseen auenneet, mies olisi yhä töissä ja minä yksinäinen.

Höh, tyhmä kysymys. Puutteessa oleminen ajoi sivusuhteeseen. En tietenkään olisi pettänyt, jos olisi ollut riittävästi seksiä kotona.

Kaksi asiaa: kokeilunhalu ja miehen sairastuminen. Muutin miehen kanssa yhteen suoraan lapsuudenkodista, minulla ei ollut ollut muita kumppaneita. Mieheni sai aivoinfarktin ja seksi ei enää onnistunut, ei fyysisellä, eikä henkisellä tasolla, mies taantui henkisesti. Nämä asiat ajoivat mut pettämään. Suhde kesti kaksi vuotta ja kumppanini oli myös omaishoitaja. Tämän suhteen päätin, kun huomasin, että se perustui vain seksille, eikä se olisi ikinä johtanut muuhun, hän on edelleen puolisonsa omaishoitaja vuosien jälkeen.

Otin eron myöhemmin ja nyt mulla on uusi miesystävä. Itsenäisyydenkaipuuni on kuitenkin sen verran suuri, että emme tule ikinä muuttamaan yhteen, mikäli se minusta riippuu. Jos se on miehelle kynnyskysymys, niin voin harkita uudelleen, kun molempien lapset ovat omillaan.

N53 kirjoitti:

Olen samaa mieltä kanssasi, pelkuri olen. Mutta miksi olen? Meillä on perhettä, joten ei sitä joka ihastuksen takia ihan lähtis eroa ottamaan. Ja joo, tottakai asiaa olisi pitänyt ajatella ennen kuin tälle tielle lähtee, varsinkin kun on jo kokemusta asiasta, eli tavallaan tietoisesti tein näin, en kuitenkaan tietenkään olettanut että jäisin kiinni. Elämä ei vaan ole niin mustavalkoista, enkä puolustele pettämistäni. Yritän vaan käsitellä asiaa ettei näin enää tapahtuisi. Kiitos, tästä ei ollut apua. :)

Kyllä noin tulee tapahtumaan. Tasan varmaan. Krooninen pettäjä ei muuksi muutu. Varsinkin kun itse myöntää, ettei tiedä mikä on pielessä. Ongelman tunnistaminen on alku muutokselle. Muka ymmärrät tekeväsi väärin, mutta olet tehnyt valintasi tietoisesti. Et sinä ole mikään tahdoton nukke. Tiesit tasan mitä teit puolisollesi ja perheellisi, mutta ei kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan aika tyypillinen pettämistarina perheenäidiltä, huomion/ihailun ja läheisyyden kaipuu. Lapsia useampi pienillä ikäeroilla ja työnarkomaaniyrittäjämies. Mies viihtyi työnsä parissa ihan siitä syystä, ettei viihtynyt kotona. Itsekin olin työelämässä. En varsinaisesti väsynyt ja koin kaiken muun paitsi parisuhteen kalterit mielekkäiksi. Olin yhä nuori ja nätti nainen ja mahkuja olisi ollut enemmänkin, tuntui, että ansaitsin enemmän kuin sain mieheltäni. Flittailin sitten yhden ikäiseni, ihanan, lapsettoman sinkkumiehen kanssa ja hänellä heräsi jonkinlainen haave meistä yhdessä. Itse en haaveillut perheen rikkomisesta koska olisin ikävöinyt lapsia 50/50-systeemillä niin paljon. Omat vanhempani olivat eronneet äitini rakastuttua kiistatta parempaan mieheen ja avioero pelotti ja pelottaa minua erityisesti siksi, ettei mielestäni kumpikaan vanhempi voi olla kovin hyvin perillä esim. teini-ikäisensä elämästä ollessaan lasten kanssa vain puolet ajasta. Harva on niin joustava, että eron jälkeen lasten kanssa voi olla yhtä paljon tekemisissä kuin ydinperheenä voi. Esimerkiksi siskoni tarina on tästä syystä hyvin surullinen. Siksi tahdon yrittää pelastaa avioliiton mieluummin kuin erota. Petin kuitenkin miestäni ihastumalla toiseen mieheen ja harrastin seksiäkin hänen kanssaan monta kertaa. Kerroin olevani yötä siskollani, sisko ymmärsi. En jäänyt kiinni, mutta kerroin itse. Hyvästelin toisen miehen ja kyllä sydämet särkyivät. Olin aivan rikki monta kuukautta ja vuosienkin jälkeen se mies tulee uniini. Rakastuminen on keljua koska aivot addiktoituvat toiseen ja muistavat aina. Siksi kai miehenikin antoi anteeksi ja minäkin yhä rakastan häntä vaikka on hel vetin yhteistyökyvytön ja hul lu. En kuitenkaan tahtoisi joutua kaipaamaan hänen ääliömäisyyttään koko elämääni ja joutua suremaan lasten asioita, sitä etten tietäisi mitään. Eivätkä meidän lapset kärsi, ne tietää että äiti ja isä on viallisia ihmisiä, mutta rakastavat silti toisiaan. Ainakin meidän kohdalla pettäminen avasi silmät sille kuinka paljon meillä onkaan menetettävää. Itselle sen arvoista, että päätin jopa suhteen mieheen, johon olin rakastunut. Siitä koen enemmän syyllisyyttä kuin siitä, että petin miestäni, hän ymmärsi hyvin lopulta. Enkä usko, että silmät olisivat itsekseen auenneet, mies olisi yhä töissä ja minä yksinäinen.

Vähän tulee narsistivibat... Kaikesta tapahtuneesta huolimatta sinä olet tarinan uhri ja sankari. Miestä haukut.

Sääliksi käy puolisoa

En ole pettänyt, mutta enää ei kiinnosta vaikka pettäisinkin.

Mies ihastui "kaveriini", joka flirttaili tälle joka kerta, kun he tapasivat. Olen katsonut vierestä yhteinen vauva sylissä, kun mieheni ihailee tätä toista naista estottomasti. Olen ollut nukuttamassa yhteistä lasta, kun nämä kaksi istuvat sohvalla suunnilleen sentin päässä toisistaan. Viimeksi tämä nainen esitteli jotain persetatuointia meille molemmille.

Kai olisi pitänyt sanoa tälle pariskunnalle jotain, mutta en ole jaksanut. Riitelin kerran miehen kanssa asiasta ja hän vain totesi heidän olevan kavereita, mutta minulla ei ole voinut koskaan kymmenen vuoden aikana olla miespuolisia kavereita.

Ehkä eroan joskus tai petän ja kostan. En tiedä. Turha moralisoida, suurin osa tietää miten paskalta tuo tuntuu, vaikka se puoliso olisi miten "kultaa" tahansa.

Uskon, että taustalla oli aika tavallinen pitkä parisuhde. Suhteesta oli haihtunut romantiikka ja erotiikka, jäljellä kumppanuus ja ystävyys. Ei tullut erottua, kun oli alakouluikäinen lapsikin. Hyvin tultiin juttuun, parisuhde oli vaan kuihtunut pois, eikä ollut enää edes sitä tunnetta ollut useampaan vuoteen, jonka pohjalta lähteä suhdetta herättelemään. Puoliso harrasti satunnaisesti ja puoliavoimesti yhden yön suhteita, minä en. Sen sijaan ihastuin, rakastuin ja erosin. En aloittanut uutta suhdetta vielä vuoteen-pariin erosta.

En kadu eroa, vaikka uusi rakkaus ei olekaan ollut sitä mitä toivoin.

Vierailija kirjoitti:

En ole pettänyt, mutta enää ei kiinnosta vaikka pettäisinkin.

Mies ihastui "kaveriini", joka flirttaili tälle joka kerta, kun he tapasivat. Olen katsonut vierestä yhteinen vauva sylissä, kun mieheni ihailee tätä toista naista estottomasti. Olen ollut nukuttamassa yhteistä lasta, kun nämä kaksi istuvat sohvalla suunnilleen sentin päässä toisistaan. Viimeksi tämä nainen esitteli jotain persetatuointia meille molemmille.

Kai olisi pitänyt sanoa tälle pariskunnalle jotain, mutta en ole jaksanut. Riitelin kerran miehen kanssa asiasta ja hän vain totesi heidän olevan kavereita, mutta minulla ei ole voinut koskaan kymmenen vuoden aikana olla miespuolisia kavereita.

Ehkä eroan joskus tai petän ja kostan. En tiedä. Turha moralisoida, suurin osa tietää miten paskalta tuo tuntuu, vaikka se puoliso olisi miten "kultaa" tahansa.

joo paskat kaverit on alinta kastia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan aika tyypillinen pettämistarina perheenäidiltä, huomion/ihailun ja läheisyyden kaipuu. Lapsia useampi pienillä ikäeroilla ja työnarkomaaniyrittäjämies. Mies viihtyi työnsä parissa ihan siitä syystä, ettei viihtynyt kotona. Itsekin olin työelämässä. En varsinaisesti väsynyt ja koin kaiken muun paitsi parisuhteen kalterit mielekkäiksi. Olin yhä nuori ja nätti nainen ja mahkuja olisi ollut enemmänkin, tuntui, että ansaitsin enemmän kuin sain mieheltäni. Flittailin sitten yhden ikäiseni, ihanan, lapsettoman sinkkumiehen kanssa ja hänellä heräsi jonkinlainen haave meistä yhdessä. Itse en haaveillut perheen rikkomisesta koska olisin ikävöinyt lapsia 50/50-systeemillä niin paljon. Omat vanhempani olivat eronneet äitini rakastuttua kiistatta parempaan mieheen ja avioero pelotti ja pelottaa minua erityisesti siksi, ettei mielestäni kumpikaan vanhempi voi olla kovin hyvin perillä esim. teini-ikäisensä elämästä ollessaan lasten kanssa vain puolet ajasta. Harva on niin joustava, että eron jälkeen lasten kanssa voi olla yhtä paljon tekemisissä kuin ydinperheenä voi. Esimerkiksi siskoni tarina on tästä syystä hyvin surullinen. Siksi tahdon yrittää pelastaa avioliiton mieluummin kuin erota. Petin kuitenkin miestäni ihastumalla toiseen mieheen ja harrastin seksiäkin hänen kanssaan monta kertaa. Kerroin olevani yötä siskollani, sisko ymmärsi. En jäänyt kiinni, mutta kerroin itse. Hyvästelin toisen miehen ja kyllä sydämet särkyivät. Olin aivan rikki monta kuukautta ja vuosienkin jälkeen se mies tulee uniini. Rakastuminen on keljua koska aivot addiktoituvat toiseen ja muistavat aina. Siksi kai miehenikin antoi anteeksi ja minäkin yhä rakastan häntä vaikka on hel vetin yhteistyökyvytön ja hul lu. En kuitenkaan tahtoisi joutua kaipaamaan hänen ääliömäisyyttään koko elämääni ja joutua suremaan lasten asioita, sitä etten tietäisi mitään. Eivätkä meidän lapset kärsi, ne tietää että äiti ja isä on viallisia ihmisiä, mutta rakastavat silti toisiaan. Ainakin meidän kohdalla pettäminen avasi silmät sille kuinka paljon meillä onkaan menetettävää. Itselle sen arvoista, että päätin jopa suhteen mieheen, johon olin rakastunut. Siitä koen enemmän syyllisyyttä kuin siitä, että petin miestäni, hän ymmärsi hyvin lopulta. Enkä usko, että silmät olisivat itsekseen auenneet, mies olisi yhä töissä ja minä yksinäinen.

Vähän tulee narsistivibat... Kaikesta tapahtuneesta huolimatta sinä olet tarinan uhri ja sankari. Miestä haukut.

Sääliksi käy puolisoa

Narsistivibat :D olisi ehkä pitänyt mainita, että rakastan myös mieheni vikoja. Kaikella rakkaudella hän on hankala ja jyrkkä, tietää sen itsekin, mutta myös ihanan hellä ja rehellinen parhaimmillaan. Vaikea sanoin kuvailla. Enkä pidä itseäni oman pettämiseni uhrina enkä sankarina missään mielessä. Pettäminen, jättäminen ja muiden satuttaminen on minusta melkoista antisankaruutta. Sulla taitaa itselläsi olla nyt naisvihamieliset lasit silmilläsi kun luet tekstiäni noin, itseni ylentämisenä, manipulointina ja uhriutumisena? Kyllä minä ihan kyvyttömyyteni ja virheeni myönnän ja luotin siihen, että suurin osa ihmisista osaa ne tuosta lukea. Minä ikävöin miestäni ja huomiota, minä olin itsekäs, flirttailin toiselle miehelle, annoin itseni rakastua toiseen, petin toistuvasti, kaduin ja jätin ja hajosin syyllisyyteen. Olen kiitollinen, että sain pitää mieheni ja lapseni vaikken edes ansaitsisi. Käykö sääliksi puolisoa vai kateeksi vain? Rehellisyyttä, kiitos.

Läheisyyden puutteen vuoksi voisin hyvin pettää onnellisessa ja hyvässäkin suhteessa. Kaikki muu on erittäin hyvin mutta tuo rassaa niin että itkettää!

Tämä olisikin kiva tietää. Erosin pitkästä parisuhteesta ollessani 35v, sittemmin olin yli vuoden hyvin toimivassa seksisuhteessa uuden tuttavuuden kanssa, kunnes mies pariutui. Nyt parin vuoden kuluttua haluaisi palata sänkyyni, vaikka edelleen siis on siinä parisuhteessa.

Vuosi sitten heillä oli joku breikki ja tapasin hänet silloin, seksi maistui mutta nyyhki myös suhteensa perään. Palasivat siitä jonkin ajan päästä yhteen, meni vajaa vuosi ja taas minä olen tällä mielessä.

En ummarra.

Rouvan seksihalujen puutehan se on päällimmäisenä. Kumma kyllä, että tilanne sen suhteen vain huononee, mitä enemmän teen kotitöitä ja hoidan lapsia.

Pettäminen on ihan ok asia jo vuonna 2022.

Ei mikään, koska ei ole ollut tarvetta pettää. Jos suhde on p*ska eikä sitä voi pelastaa enää, jätän. 

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.

Minusta tuntuu että mulla ihan nämä samat lapselliset syyt, mietin vaan onko pohjalla jotain syvempääkin syytä, uskoisin että on, eiväthän kaikki romantiikannälkäiset petä. 

Ap:n ongelma on keskenkasvuisuus, epäluotettavuus ja vastuuttomuus. Näillä sanoilla niitä kutsutaan, ihan itse voi ryhdistäytyä ja seistä sanojensa takana.

Mutta osa on pettäjiä - ilman varsinaista syytä ja hetken mielijohteesta petetään. Osa ei ole.

Suhteesta suoraan toiseen hyppääminen. Miehet toimii noin.

Vanha ketju, lienee jo selvinnyt miten kävi.

En syytä puolisoani millään tavalla, hän on täydellinen. Itse kaipaan vain jännitystä, ja tylsyys on todella vaikeaa sietää.

47. viesti oli ensimmäinen jossa mainittiin rakkaus.

Outo keskustelu. Oletettavasti täysin rakkaudettomissa parisuhteissa pettäneet ihmiset päivittelee miksi tuli petettyä. No siksi kun eivät rakastaneet puolisoaan. Jos rakastaa, ei pysty pettämään. Se on totuus.