Mikä asia parisuhteessa tai itsessäsi on johtanut pettämiseen, jopa pitkäaikaiseen sivusuhteeseen?

Minusta on hyvä ajatus käydä tuollaisilla yrittäjä-ammattilaisilla mitä lehdissä on esillä jos vaimo käy vieraissa. Laadukasta. Hu*ra se on siinä tapauksessa kotosallakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Missä se alistaminen on? Miehen pitäisi tyytyä osaansa ja masturboida kun vaimo ottaa vierasta parrua?”

Mies voi harrastaa seksiä jonkun sellaisen kanssa joka haluaa häntä. Oma mieheni olisi vapaana ehkä puoli tuntia jos eroaisimme. Ei kaikki ole tuollaisia limanuljaskoita kuin sinä.

Mikä miestäsi vaivaa? Millä koukutat? Et ainakaan uskollisuudellasi.

Enpä kuule tiedä itsekkään. Jotain se näkee minussa sellaista mitä en edes itse näe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Missä se alistaminen on? Miehen pitäisi tyytyä osaansa ja masturboida kun vaimo ottaa vierasta parrua?”

Mies voi harrastaa seksiä jonkun sellaisen kanssa joka haluaa häntä. Oma mieheni olisi vapaana ehkä puoli tuntia jos eroaisimme. Ei kaikki ole tuollaisia limanuljaskoita kuin sinä.

Mikä miestäsi vaivaa? Millä koukutat? Et ainakaan uskollisuudellasi.

Enpä kuule tiedä itsekkään. Jotain se näkee minussa sellaista mitä en edes itse näe.

Suuseksiä? Eikö sekin ala tympimään kun tietää että tuo antaa sitä muillekin?

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 20 v avioliitossa.

Mies vei minun neitsyyteni.

Kun alettiin parisuhteeseen, mies kertoi että hänellä on seksuaalinen fetissi. Olin hieman pettynyt ja epäileväinen, mutta päätin antaa miehelle mahdollisuuden.

Ajan mittaan kävi selväksi, että mies kokee seksuaalista halua vain ja ainoastaan fetsiistä. Kaikki seksuaalinen elämä siis alkoi toteua ja kietoutui miehen fetissin ympärille.

Mies ei suostunut tekemään mitään seksuaalista minun toiveiden pohjalta. Mitään ei voitu ikinä kokeilla tai toteuttaa, vain ja ikuisesti fetissileikkejä.

Koin tulleeni kohtaamattomaksi naisena toiveineni ja haluinen. Olin vain fetissin rekvisiitta naisena.

Mies ei tehnyt mitään seksissä, ei ikinä aktia kuin yhdessä ainoassa asennossa; mies makaa ja minä ratsastan hänelle orgasmin. Mies jäätävä lahna!!

Lisäksi mies ei suostu nuolemaan. Häntä inhottaa naisen sukupuolielin.

20 vuotta jaksoin tätä uskollisesti. Sitten romahdin ja petin. Kerroin miehelle etukäteen tästä, olisin halunut muttaa liittomme vapaaksi. olisin päästänyt myös mieheni ottamaan fetissi-naiseen yhteyttä sillä olin ääärettömän kyllästynyt itse siihen per**keleen fetissi-sirkukseen.

Mies ei suostunut mutta petin silti.

Ihme kyllä liittoon se ei vaikuttanut. Mies edelleen rakastaa ja on uskollinen. Meillä henkisesti toimii hyvin, fyysisesti ei. Mies on 20 v lihonut valtavasti, polttaa tupakkaa, ei huolehdi itsestään ja erektio-ongelmaa myös.

Oksettaa koko seksi miehen kanssa. Minä olen miestä 12- v nuorempi, sporttinen ja hoikka, kokeilunhaluinen nainen.

Asiat eivät aina ole mustavalkoisia. Erota en halua koska lapset vielä pieniä. Lisäksi pelkään etten kumppaniksi löydä yhtä hyvää miestä kuin mieheni, hän on (poislukien seksi) hyvä kumppani muutoin,

Miten voi erottaa noin totaalisesti henkisen ja fyysisen puolen toisistaan? Minun olisi mahdoton kokea, että henkisellä tasolla menee hyvin jos ei niinkin tärkeästä asiasta kuin seksi voida keskustella ja pyrkiä molempia tyydyttävään (pun intented) ratkaisuun. Yllättävän yleistä, että seksiä pidetään erillisenä, muusta irrallisena osana parisuhdetta ja elämää, fyysisenä aktina melkein kuin paskalla käymistä. Hyvä seksi on kuitenkin kokonaisvaltainen, psykofyysinen kokemus!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 20 v avioliitossa.

Mies vei minun neitsyyteni.

Kun alettiin parisuhteeseen, mies kertoi että hänellä on seksuaalinen fetissi. Olin hieman pettynyt ja epäileväinen, mutta päätin antaa miehelle mahdollisuuden.

Ajan mittaan kävi selväksi, että mies kokee seksuaalista halua vain ja ainoastaan fetsiistä. Kaikki seksuaalinen elämä siis alkoi toteua ja kietoutui miehen fetissin ympärille.

Mies ei suostunut tekemään mitään seksuaalista minun toiveiden pohjalta. Mitään ei voitu ikinä kokeilla tai toteuttaa, vain ja ikuisesti fetissileikkejä.

Koin tulleeni kohtaamattomaksi naisena toiveineni ja haluinen. Olin vain fetissin rekvisiitta naisena.

Mies ei tehnyt mitään seksissä, ei ikinä aktia kuin yhdessä ainoassa asennossa; mies makaa ja minä ratsastan hänelle orgasmin. Mies jäätävä lahna!!

Lisäksi mies ei suostu nuolemaan. Häntä inhottaa naisen sukupuolielin.

20 vuotta jaksoin tätä uskollisesti. Sitten romahdin ja petin. Kerroin miehelle etukäteen tästä, olisin halunut muttaa liittomme vapaaksi. olisin päästänyt myös mieheni ottamaan fetissi-naiseen yhteyttä sillä olin ääärettömän kyllästynyt itse siihen per**keleen fetissi-sirkukseen.

Mies ei suostunut mutta petin silti.

Ihme kyllä liittoon se ei vaikuttanut. Mies edelleen rakastaa ja on uskollinen. Meillä henkisesti toimii hyvin, fyysisesti ei. Mies on 20 v lihonut valtavasti, polttaa tupakkaa, ei huolehdi itsestään ja erektio-ongelmaa myös.

Oksettaa koko seksi miehen kanssa. Minä olen miestä 12- v nuorempi, sporttinen ja hoikka, kokeilunhaluinen nainen.

Asiat eivät aina ole mustavalkoisia. Erota en halua koska lapset vielä pieniä. Lisäksi pelkään etten kumppaniksi löydä yhtä hyvää miestä kuin mieheni, hän on (poislukien seksi) hyvä kumppani muutoin,

Miten voi erottaa noin totaalisesti henkisen ja fyysisen puolen toisistaan? Minun olisi mahdoton kokea, että henkisellä tasolla menee hyvin jos ei niinkin tärkeästä asiasta kuin seksi voida keskustella ja pyrkiä molempia tyydyttävään (pun intented) ratkaisuun. Yllättävän yleistä, että seksiä pidetään erillisenä, muusta irrallisena osana parisuhdetta ja elämää, fyysisenä aktina melkein kuin paskalla käymistä. Hyvä seksi on kuitenkin kokonaisvaltainen, psykofyysinen kokemus!

Vieraissa käyvä mies on ejakuloiva sika ja vieraissakäyvä nainen psykofyysinen herkkä kokonaisuus joka ei ole saanut parisuhteessa tarvittavaa vastakaikua ja jota pitää tukea ja ymmärtää.

Ei oikeastaan olla puhuttu, mutta meidän tarinahan alkoi silloin 25 vuotta sitten pettämisestä, olimme molemmat varattuja. Mutta tietenkin hänkin pitää sitä aivan eri asiana, koska mehän rakastuimme, ja siksi tämä niin loukkaakin koska hän kuvitteli että meidän "vuosisadan rakkaustarinaan" ei kukaan pääse väliin. Ja pääsi. [/quote]

Et siis ollut rakastunut tuohon mieheen, jonka kanssa petit. Se tietysti tekee aika vaikeaksi ymmärtää miksi haluat loukata toista ilman huvikseen tuollaisella joutavalla jutulla. Miksi halusit valehdella ja pettää luottamuksen, nämä ovat sellaisia, mihin varmaan pitäisi löytyä kelvollinen syy. Jos rakastat edelleen miestäsi ja hän sinua, niin asia vain pitää selvittää, vaikkei se varmaan selviäkään kuin ajan myötä, että voiko tuosta päästä yli. Siihen asti on vain elettävä epätietoisuudessa.[/quote]

Luultavasti asia on näin että se selviää vain ajan kanssa. Rakastuin kyllä tuohon toiseen mieheen, mutta yhteistä tulevaisuutta meillä ei ole, eikä sellaisesta ollut kysymys. [/quote]

Ilmeisesti rakastuit tuohon mieheen, mutta hän ei sinuun, joten juttu oli vain haihatusta miehen puolelta. Teillä on iso urakka edessä ja miehelläsi toipuminen siitä, että olet toiminut epärehellisesti, mutta toisaalta liiallisesta sinisilmäisyydestä on hyväkin toipua jatkoa ajatellen. Onko niin, että et tosiasiassa enää rakasta miestäsi, mutta et vain uskaltaisi erota? Kestävää, molemminpuolista ja hyvää rakkautta ei ole jatkuvast elämässä tarjolla kenellekään, mutta on väärin pitää toista löysässä hirressä, jos sitä ei ole tosiasiassa tarjolla. Rakastuit toiseen, mutta et saanut vastarakkautta, miehesi sen sijaan rakasti sinua yhä ja hän korjaa nyt särkynyttä sydäntään.[/quote]

Sain kyllä vastarakkautta, mutta tässä iässä erottaa jo rakastumisen/rakastamisen, ja on tieto siitä, että tunteet tasoittuu kyllä ajan kanssa, ei säily tällainen intohimo vuosia kuitenkaan.

Mikä N53 olikaan mielestäsi tämän kaiken jaarittelun opetus tai suurin oivalluksesi?

Vierailija kirjoitti:

Mikä N53 olikaan mielestäsi tämän kaiken jaarittelun opetus tai suurin oivalluksesi?

Niin, jaarittelun opetus? No, monta näkökulmaa sain asiaan, suurin oivallus lienee tulossa ehkä psykoterapian avulla, ainakin toivon niin.

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä N53 olikaan mielestäsi tämän kaiken jaarittelun opetus tai suurin oivalluksesi?

Niin, jaarittelun opetus? No, monta näkökulmaa sain asiaan, suurin oivallus lienee tulossa ehkä psykoterapian avulla, ainakin toivon niin.

Ap, aiotko käyttää seuraavalla kerralla kumia kun käyt vieraissa? On tympeätä altistaa aviomies sukupuolitaudeille tai sotkea perheen yhteistä kotia tahroilla.

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä N53 olikaan mielestäsi tämän kaiken jaarittelun opetus tai suurin oivalluksesi?

Niin, jaarittelun opetus? No, monta näkökulmaa sain asiaan, suurin oivallus lienee tulossa ehkä psykoterapian avulla, ainakin toivon niin.

Ap, aiotko käyttää seuraavalla kerralla kumia kun käyt vieraissa? On tympeätä altistaa aviomies sukupuolitaudeille tai sotkea perheen yhteistä kotia tahroilla.

Olet oikeassa, se olisi aika tympeätä. Hassua että jonkun tuntemattoman pettäminen menee sulla noin tunteisiin. :)

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

[:)

Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.

No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan. 

Aika samoja fiiliksiä. Ehkä itselläni on vielä jokin kaipuu itsenäisyyteen ja yksi oloon (tai ilman parisuhdetta olemiseen, ei yksin). Olen kyllästynyt täyttämään muiden tarpeita ja kaikkiin arkisiin pieniin konflikteihin. Haluaisin olla jotenkin enemmän minä ja elää minun elämää.

Kuin minun suustani. Minusta tuntuu myös että haluaisin olla itsenäinen, enkä parisuhteessa, mutta sitten mietityttää että mitä jos se onkin ihan paskaa sitten, ikää kuitenkin jo tuo 53 v, niin ei ole uskallusta tehdä mitään noin isoa ratkaisua.. Sivusuhteen kanssa en näe mitään yhteistä tulevaisuutta kyllä, mutta oma vapaus kiinnostaa. Asuntovelallisena asumusero määräajaksi ei tule kyseeseen, vaan se on tehtävä ositus jos siihen päädytään, vaikka kuinka ajateltaisiin että harkinta-aika. 

Oletko koskaan ollut itsenäinen (aikuinen)? Mielestäni sen pitäisi olla lähestulkoon lakisääteinen edellytys sille että saa ryhtyä vakavaan parisuhteeseen :) Samoin kuin sen, että olisi oltava muutama vakava suhde ennen sitä lopullista. Näin opittaisiin mitä suhteesta halutaan ja voi realistisesti odottaa ja mitä suhteen onnistuminen molemmilta osapuolilta vaatii. Sekä vältyttäisiin siltä että monet jäävät toimimattomiin suhteisiin roikkumaan vain siksi ettei ole kokemusta itsenäisestä elämästä...

Aivan vastaavia mietteitä minullakin ja olen miettinyt onko tässä nyt joku ikäkriisi meneillään kun olen 52 v.

Pitkä avioliitto takana, mikä on jo tietysti aika väljähtänyt enkä rehellisesti sanottuna tiedä rakastanko enää. Mies on kunnollinen ja minua kunnioittava, mutta joudun hieman pakottamaan itseäni tunteiden osalta ja olen huomannut alkaneeni käyttäytyä hieman kylmästi ja ikävästi puolisoani kohtaan.

Haluaisin kokea vielä vapauden, jännityksen ja ehkä rakastumisenkin vielä kerran. Mitään varmuuttahan niihin ei ole ja päätös lähtemisestä olisi iso hyppy tuntemattomaan ja voisin katua sitä suuresti myöhemmin. Nyt kuitenkin olen jossain tyytymättömässä välitilassa enkä tiedä mitä tehdä, vai tekeekö aika tehtävänsä jos tässä sinnittelen. Elämä on lyhyt ja se lyhenee koko ajan.

Vaikeita päätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten on helpompi hyväksyä, jos miehellä on itselläänkin ollut jotain juttua toisen kanssa tai antaa itselleen luvan alkaa etsiä uutta puolisoa, kun kunnioitus menee. Yksi vaihtoehto tuokin, mutta ei täällä kyllä kukaan ap:n miehen aivoituksista tiedä, tuskin tietää itsekään vielä. Aika näyttää. Oletteko koskaan puhuneet pettämisestä? Että oletko tietoinen miten mies siihen yleisellä tasolla suhtautuu? Kyllähän sekin kertoo, miten tässä tulee käymään, koska jokaisella on se oma luonteensa ja ajattelutapansa siellä pohjalla.

Ei oikeastaan olla puhuttu, mutta meidän tarinahan alkoi silloin 25 vuotta sitten pettämisestä, olimme molemmat varattuja. Mutta tietenkin hänkin pitää sitä aivan eri asiana, koska mehän rakastuimme, ja siksi tämä niin loukkaakin koska hän kuvitteli että meidän "vuosisadan rakkaustarinaan" ei kukaan pääse väliin. Ja pääsi. 

Et siis ollut rakastunut tuohon mieheen, jonka kanssa petit. Se tietysti tekee aika vaikeaksi ymmärtää miksi haluat loukata toista ilman huvikseen tuollaisella joutavalla jutulla. Miksi halusit valehdella ja pettää luottamuksen, nämä ovat sellaisia, mihin varmaan pitäisi löytyä kelvollinen syy. Jos rakastat edelleen miestäsi ja hän sinua, niin asia vain pitää selvittää, vaikkei se varmaan selviäkään kuin ajan myötä, että voiko tuosta päästä yli. Siihen asti on vain elettävä epätietoisuudessa.

Luultavasti asia on näin että se selviää vain ajan kanssa. Rakastuin kyllä tuohon toiseen mieheen, mutta yhteistä tulevaisuutta meillä ei ole, eikä sellaisesta ollut kysymys. 

Ilmeisesti rakastuit tuohon mieheen, mutta hän ei sinuun, joten juttu oli vain haihatusta miehen puolelta. Teillä on iso urakka edessä ja miehelläsi toipuminen siitä, että olet toiminut epärehellisesti, mutta toisaalta liiallisesta sinisilmäisyydestä on hyväkin toipua jatkoa ajatellen. Onko niin, että et tosiasiassa enää rakasta miestäsi, mutta et vain uskaltaisi erota? Kestävää, molemminpuolista ja hyvää rakkautta ei ole jatkuvast elämässä tarjolla kenellekään, mutta on väärin pitää toista löysässä hirressä, jos sitä ei ole tosiasiassa tarjolla. Rakastuit toiseen, mutta et saanut vastarakkautta, miehesi sen sijaan rakasti sinua yhä ja hän korjaa nyt särkynyttä sydäntään.

Olen nähnyt läheltä tällaisen löysässä hirressä hyvän miehen pidon, jossa itsekäs nainen etsii itseään sekä uran että muiden suhteiden kautta, mutta ei ole reilu antamalla eroakaan miehestä. Tämä mies on särkynyt itsekkään ja omahyväisen naisen vuoksi.

Raamatussa on viisaat neuvot naisen ja miehen välisestä käytöksestä. Nykynaiset kokevat sen olevan heille feministien suodatuksella huono asia. Kunnioitus katoaa puolin toisin.

Itsehän se mies suhteessa haluaa olla, joten näkökulmasi on outo. Ja hehän voivat olla sopineet asioista keskenään, mikä ei ulkopuolisille kuulu. Silloin kyse ei edes ole pettämisestä, koska jokaisella parilla on mahdollisuus sopia asioistaan juuri niin kuin itse haluavat.

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä N53 olikaan mielestäsi tämän kaiken jaarittelun opetus tai suurin oivalluksesi?

Niin, jaarittelun opetus? No, monta näkökulmaa sain asiaan, suurin oivallus lienee tulossa ehkä psykoterapian avulla, ainakin toivon niin.

Ap, aiotko käyttää seuraavalla kerralla kumia kun käyt vieraissa? On tympeätä altistaa aviomies sukupuolitaudeille tai sotkea perheen yhteistä kotia tahroilla.

Olet oikeassa, se olisi aika tympeätä. Hassua että jonkun tuntemattoman pettäminen menee sulla noin tunteisiin. :)

Vieraissakäyvien ja vauvantekoiän ohittaneiden naisten kannattaa miettiä myös muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

[:)

Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.

No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan. 

Aika samoja fiiliksiä. Ehkä itselläni on vielä jokin kaipuu itsenäisyyteen ja yksi oloon (tai ilman parisuhdetta olemiseen, ei yksin). Olen kyllästynyt täyttämään muiden tarpeita ja kaikkiin arkisiin pieniin konflikteihin. Haluaisin olla jotenkin enemmän minä ja elää minun elämää.

Kuin minun suustani. Minusta tuntuu myös että haluaisin olla itsenäinen, enkä parisuhteessa, mutta sitten mietityttää että mitä jos se onkin ihan paskaa sitten, ikää kuitenkin jo tuo 53 v, niin ei ole uskallusta tehdä mitään noin isoa ratkaisua.. Sivusuhteen kanssa en näe mitään yhteistä tulevaisuutta kyllä, mutta oma vapaus kiinnostaa. Asuntovelallisena asumusero määräajaksi ei tule kyseeseen, vaan se on tehtävä ositus jos siihen päädytään, vaikka kuinka ajateltaisiin että harkinta-aika. 

Oletko koskaan ollut itsenäinen (aikuinen)? Mielestäni sen pitäisi olla lähestulkoon lakisääteinen edellytys sille että saa ryhtyä vakavaan parisuhteeseen :) Samoin kuin sen, että olisi oltava muutama vakava suhde ennen sitä lopullista. Näin opittaisiin mitä suhteesta halutaan ja voi realistisesti odottaa ja mitä suhteen onnistuminen molemmilta osapuolilta vaatii. Sekä vältyttäisiin siltä että monet jäävät toimimattomiin suhteisiin roikkumaan vain siksi ettei ole kokemusta itsenäisestä elämästä...

Aivan vastaavia mietteitä minullakin ja olen miettinyt onko tässä nyt joku ikäkriisi meneillään kun olen 52 v.

Pitkä avioliitto takana, mikä on jo tietysti aika väljähtänyt enkä rehellisesti sanottuna tiedä rakastanko enää. Mies on kunnollinen ja minua kunnioittava, mutta joudun hieman pakottamaan itseäni tunteiden osalta ja olen huomannut alkaneeni käyttäytyä hieman kylmästi ja ikävästi puolisoani kohtaan.

Haluaisin kokea vielä vapauden, jännityksen ja ehkä rakastumisenkin vielä kerran. Mitään varmuuttahan niihin ei ole ja päätös lähtemisestä olisi iso hyppy tuntemattomaan ja voisin katua sitä suuresti myöhemmin. Nyt kuitenkin olen jossain tyytymättömässä välitilassa enkä tiedä mitä tehdä, vai tekeekö aika tehtävänsä jos tässä sinnittelen. Elämä on lyhyt ja se lyhenee koko ajan.

Vaikeita päätöksiä.

Niitäpä ne just on. Vaikeita päätöksiä, ja varsinkin vaikeita toteuttaa, koska paluuta ei sitten ole.  Halit sulle, tiedän sun fiilikset. 

Jokainen parisuhde tulee päättymään suureen suruun, joko toisen kuolemaan tai eroon. Sinkkuna eli yksin on helpompaa, vai onko?

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä N53 olikaan mielestäsi tämän kaiken jaarittelun opetus tai suurin oivalluksesi?

Niin, jaarittelun opetus? No, monta näkökulmaa sain asiaan, suurin oivallus lienee tulossa ehkä psykoterapian avulla, ainakin toivon niin.

Ap, aiotko käyttää seuraavalla kerralla kumia kun käyt vieraissa? On tympeätä altistaa aviomies sukupuolitaudeille tai sotkea perheen yhteistä kotia tahroilla.

Olet oikeassa, se olisi aika tympeätä. Hassua että jonkun tuntemattoman pettäminen menee sulla noin tunteisiin. :)

Vieraissakäyvien ja vauvantekoiän ohittaneiden naisten kannattaa miettiä myös muita.

Mitä tuolla tarkoitat? En ole pettänyt enkä eroamassa, mutta vanhempien naistenhan ei nimenomaan enää tarvitse niin paljon muita miettiä valinnoissaan, jos erota haluaa. Minä en ainakaan enää uutta parisuhdetta haluaisi, vaan elämässäni on paljon mielenkiintoisia asioita yksinkin eläen. Ainoa mikä tuossa mietityttää on selviäminen, jos ja kun vanhuus ja sairaudet iskevät, koska olen nähnyt, että apuja voi olla hankala saada, kun sitä puolisoa ei ole. Suurin osa ystävistä on kuitenkin hyvän päivän ystäviä pelkästään.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen parisuhde tulee päättymään suureen suruun, joko toisen kuolemaan tai eroon. Sinkkuna eli yksin on helpompaa, vai onko?

Näin on, mutta ei kannata tehdä asioista mustavalkoisia. Jotkut asiat voivat olla sinkkuna helpompia ja toiset vaikeampia. Jälkimmäiseen kuuluu juuri se, että iän karttuessa yleensä tulee sairauksia ja vaivoja, joiden kanssa on helpompaa kumppanin kanssa. Toisaalta ei voi tietää, vaikka kumppani kuolisi tai haluaisi eron, joten ne on joka tapauksessa kohdattava yksin. Joistakin puolisoista ei myöskään ole auttajiksi ollenkaan, vaan heistä on enemmän riesaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhde on ne kaksi ihmistä ja heidän vuorovaikutus. Jos jompi kumpi niistä ihmisistä ei voi hyvin, tai vuorovaikutus ei ole toimivaa, niin ei se suhdekaan ole hyvä. Vaikka kuinka se hyvin voiva sanoisi, ettei ole mitään vikaa, ainakaan hänessä. Ehkä ei, mutta hän ei yksin ole se suhde.

Sama puutteellinen ihminen saa yhden puolison kanssa aikaan huonon liiton ja toisen kanssa hyvän liiton. Heidän vuorovaikutus on etilainen, toisen kanssa se toimii ja toisen ei. Ei se tarkoita että kukaan näistä ihmisistä olisi huono.

Jonkun kanssa vuorovaikutus nostaa esiin ongelmat, ehkä provosoi niitä huonoja puolia. Ehkä kumppanin toimintatapa saa toisen taantumaan lapsuuden puolustusmekanismeihin. Ei se kumppanin "vika" ole, mutta silti suhde ei toimi.

Pettäjä voi hakea ihan muuta kuin seksiä. Hän ehkä haluaa tulla nähdyksi. Haluaa etsiä sitä minää, jonka on kadottanut, eikä enää tunnista itseään eikä elämäänsä. Näin käy ihmisille, jotka on opetettu tai pakotettu aina huomioimaan ja miellyttämään muita. Pikkuhiljaa he myöntyvät ja tekevät kompromisseja, jotka eivät sillä hetkellä tunnu kynnyskysymyksiltä. Lopulta huomaa, että on jättänyt työhaaveensa tai opintonsa, muuttanut paikkaan ja taloon joka ei ollut oma toive, tehnyt tai ollut tekemättä lapsia vastoin omaa toivetta, luopunut harrastuksista yksi toisensa jälkeen.

On helppo sanoa, että itsepä läksit. Missä on sen puolison vastuu, joka koko ajan ajaa ja saa oman tahtonsa läpi? Eikö hän muka huomaa, että toinen joustaa? Ja jos ei, mitä se kertoo hänestä puolisona?

Joustava ihminen ei osaa asettaa rajoja, eikä pääse kosketuksiin sen kanssa, mikä olisi se viimeinen niitti. Ei tule sellaista viimeistä niittiä, että hän eroaisi, tulee vain käsittämätön tarve olla hetken joku muu. Joku tunnistettava.

Tällainen ihminen voi aloittaa suhteen, jossa kokee, ettei suhde ja hänen elämä oikeastaan liity toisiinsa. Ei kai, kun suhteessa hän on hetken oma itsensä, ja elämä on jonkun muun elämä. Siinä on ihan ok mies ja koti, ehkä ihanat lapsetkin, mutta jotenkin se tuntuu enemmän työltä tai roolilta. Vähän kuin siellä olisi töissä ja olisi hetken sieltä lomalla.

Tällainen ihminen ei ole ehkä koskaan saanut olla jotain mieltä, tehdä juuri niin kuin haluaa, sanovat muut mitä vaan.

Totta kai tällaisella ihmisellä on ongelma, ja hän tarvitsee siihen terapiaa ja pohdintaa.

Mutta on nyt aika tosi tekopyhää, että tämä hänen luonteenpiirre ei ollut kenellekään muulle ongelma, niin kauan kuin se hyödytti heitä ja vahingoitti vastuun vain tätä ihmistä. Puoliso oli ihan tyytyväinen ja kaikki muutkin. Siitä ihan samasta luonteenpiirteestä tuli ongelma muka vasta nyt, kun tämä rajaton ihminen teki jotain itsekästä ja vahingoitti heitä. Kyllä se rajattomuus on ollut ongelma ihan koko ajan, muut vain ovat käyttäneet sitä hyväksi tähän asti.

Rajaton on epärehellinen sekä itselleen että muille. Siitähän tuossa on kyse, eikä mistään hyväksikäytöstä.

Onko se epärehellistä, että sanoo ensin yhtä, mutta taivuttelun jälkeen suostuu toiseen? Tai että alkaa muutaman vuoden jälkeen olemaan kertomatta omista asioistaan, kun vastaus on aina vähättelevä tai johtaa puolison omien, tärkeämpien asioiden jauhamiseen? 

Eikö rajaton pikemminkin ole aika johdonmukainen toimissaan? Ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

Ja toisaalta, jos joka tapauksessa aiheuttaa pettymyksen ja tunteiden purkauksen olemalla oma itsensä, niin onko sillä väliä mikä syy siihen on?

Kyllä sillä on väliä.

Täytyy kyetä kunnioittamaan itseään eikä tehdä temppuja joita loppupeleissä ei hyväksy ja joita myöhemmin katuu.

Ja kuten tuolla edellä joku sanoi ettei haluaisi treffailla henkilöä joka on pettänyt ja vierittänyt syyn exälleen ja tämän käytökselle.

Minä ylipäätään en haluaisi tapailla ihmistä joka pettää/ on pettänyt.

Vaikka kaikki heistä ei todellakaan ole tapapettäjiä tai vastuunpakoilijoita ,

niin mistäpä sen alkuun voi tietää.

On siinä sekin että harva ihminen käyttäytyy ihan tahallaan paskasti suhteessaan vaikka siltä näyttäisi.

Voi vaan olla vaikeita ongelmia ja sen takia on kelvoton parisuhteeseen.

Sitä ei tarvitse kenenkään katsella vaan voi ottaa eron.

Mutta pettäminen on tahallista toisen loukkaamista ja mitätöintiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Missä se alistaminen on? Miehen pitäisi tyytyä osaansa ja masturboida kun vaimo ottaa vierasta parrua?”

Mies voi harrastaa seksiä jonkun sellaisen kanssa joka haluaa häntä. Oma mieheni olisi vapaana ehkä puoli tuntia jos eroaisimme. Ei kaikki ole tuollaisia limanuljaskoita kuin sinä.

Mikä miestäsi vaivaa? Millä koukutat? Et ainakaan uskollisuudellasi.

Enpä kuule tiedä itsekkään. Jotain se näkee minussa sellaista mitä en edes itse näe.

Suuseksiä? Eikö sekin ala tympimään kun tietää että tuo antaa sitä muillekin?

Suuseksi on kyllä aika tavanomaista. Saisi sitä varmaan muiltakin. Että olisiko kuitenkin jotain muuta. Luuletko sinä reppana että oikeasti pääset jotenkin ihon alle näillä jutuilla täällä ja pystyisit oikeasti jotakin meistä loukkaamaan. Tuhlaat aikaasi. Kakaramainen provoamisesi on kuule aika pientä näiden asioiden rinnalla jota tässä ketjussa funtsitaan.

Minulla johti sivusuhteisiin se että synnytys pilasi seksin: alapäästä meni tunto ja orgasmikyky ja seksihalut loppuivat. En pystynyt myöntämään oikeita ongelmia niinpä kuvittelin että uusi rakastaja korjaisi asian. No ylläri, ei korjannut, sen sijaan tuli ero avopuolisosta ja rakastajat jäivät myös.