Mikä asia parisuhteessa tai itsessäsi on johtanut pettämiseen, jopa pitkäaikaiseen sivusuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten on helpompi hyväksyä, jos miehellä on itselläänkin ollut jotain juttua toisen kanssa tai antaa itselleen luvan alkaa etsiä uutta puolisoa, kun kunnioitus menee. Yksi vaihtoehto tuokin, mutta ei täällä kyllä kukaan ap:n miehen aivoituksista tiedä, tuskin tietää itsekään vielä. Aika näyttää. Oletteko koskaan puhuneet pettämisestä? Että oletko tietoinen miten mies siihen yleisellä tasolla suhtautuu? Kyllähän sekin kertoo, miten tässä tulee käymään, koska jokaisella on se oma luonteensa ja ajattelutapansa siellä pohjalla.

Ei oikeastaan olla puhuttu, mutta meidän tarinahan alkoi silloin 25 vuotta sitten pettämisestä, olimme molemmat varattuja. Mutta tietenkin hänkin pitää sitä aivan eri asiana, koska mehän rakastuimme, ja siksi tämä niin loukkaakin koska hän kuvitteli että meidän "vuosisadan rakkaustarinaan" ei kukaan pääse väliin. Ja pääsi. 

Jos miehesi ei ole käsittänyt että kun parisuhde alkaa sillä että molemmat pettää ja että tällaisella kumppanilla on varmasti myös jatkossa jossain vaiheessa jonkun muun tavarat sisällä se on ihan omaa tyhmyyttä.

Kai sä tajusit että nämä joita kommentoit on olleet yhdessä 25 vuotta? Paljon enemmän kuin moni koskaan pettämätön superhyvä ihminen on kyennyt olemaan yhdessä suhteessa. Jos tarina sitten alkaakin pettämisellä niin onko sulle olemassa koskaan sellaista "puoliintumisaikaa" ettei ehkä enää olekaan syytä olettaa että toinen pettää? Riittäisikö edes 50 vuotta, vai oletko näitä kerran pettäjä aina pettäjä hokijoita?

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni , ikäkriisi ( täytin 40v) , lapset tehty , talo tehty ... alettiin harrastaa omia juttuja, ei jaettua asioita kuten ennen , seksi väheni, tultiin laiskoiksi hoitaa suhdetta . Fb tuli ... sieltä löytyi seura jonka kanssa juttelin kaikkea sitä mitä olisi pitänyt oman miehen kanssa puhua. Puheet alkoi olla flirttailevia . Jännitys , tunne että elää ... kunnes sorruin hotelli viikonloppuun . Se oli kaikkea mitä toivoin ! Tunsin itseni maailman haluttavannsksi , älykkäämmäksi ja kauneimmaksi naiseksi . Varmaan tämä sai aikaan rakastumisen . Tästä on aikaa 7 vuotta . Edelleen rakastunut . Yhdessä ollaan mutta kaksi perhettä meni rikki näiden tunteiden alle.

Sait kaiken mitä halusit mutta silti oot itsekäs ääliö. Et ansaitse ketään

Kiitos mielipiteestäsi ! Sain tosiaan ihanan miehen, syyn hymyyn päivittäin , paljon uusia yhteisiä harrastuksia , mahdollisuuden matkustella , kunnioitusta ja paljon seksiä .

En valita . Toivottavasti sinäkin vielä saat .

Sait mahdollisuuden matkustella? Eli löysit rikkaan miehen jonka mukaan lähdit heti ja hylkäsit perhees.

Hieno nainen!

Onneks sillä miehellä taitaa olla sitte varaa vaihtaa sut nuorempaan jossain vaiheessa kun alat kyllästyttää sitä

;D ensinnäkin olen miestäni nuorempi , toiseksi maksan matkani itse ( edellisessä liitossa jossa olin 20 vuotta, ei mieheni halunnut matkustella , eli olimme kiinnostuneita eri asioista ) ja kolmanneksi minulla on yhä perhe . Maailman ihanin sellainen . Me olemme lasteni kanssa perhe , ei se häviä mihinkään vaikka vanhemmat asuu erikseen. Nyt vain lapsilla on onnellisemmat vanhemmat eivätkä he joudu kuulemaan mitäön riitoja tai hiljaisuutta .

Eli olet voimaantunu nainen ja pettäminen oli oikein ja ajattelit perheen parasta

Tuo pätee ehkä syrjähyppyihin tms. Meidän suhde jatkuu yhä , on jatkunut yli 7 vuotta. Voin sanoa että olen onnellinen ja lapsillakin on kaikki ok ( olemme paljon paljon puhuneet avioerosta , elämästä Ym. kaikki saaneet ilmaista omat pelkonsa ja surunsa ) eron aikaan jopa päivähoidosta sanottiin miten ero näkyi lapsissa positiivisesti . Välit isään ovat hyvät , ja haluavat itse joka toinen viikko vaihtaa yhä. En edelleenkään pidä pettämistä hyväksyttävänä vaikka itse sen tehnyt . Ajattelin perheen parasta : vaihtoehto kasvattaa lapset perheessäjissabanhemmills ei mitään yhteistä . Antaa malli parisuhteesta jossa ei naureta , pussailla , halata. Kaksi aikuista jotka ovat pettyneitä itseensä ja elämäänsä . Enkä luovuttanut heti . Olin tavannut ex mieheni teini iässä yläasteella. Se rakkaus kantoi yli 20 vuotta.

Ehkä olisin lähtenyt myöhemmin siltikin . On vain yksi elämä. Rakastuminen nopeutti prosessia . Olem tyytyväinen että tämä suhde kesti , ettei kukaan voi sanoa että rikoin avioliiton hetken huumasta tai himosta .

Kaikkea hyvää kaikille !!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni , ikäkriisi ( täytin 40v) , lapset tehty , talo tehty ... alettiin harrastaa omia juttuja, ei jaettua asioita kuten ennen , seksi väheni, tultiin laiskoiksi hoitaa suhdetta . Fb tuli ... sieltä löytyi seura jonka kanssa juttelin kaikkea sitä mitä olisi pitänyt oman miehen kanssa puhua. Puheet alkoi olla flirttailevia . Jännitys , tunne että elää ... kunnes sorruin hotelli viikonloppuun . Se oli kaikkea mitä toivoin ! Tunsin itseni maailman haluttavannsksi , älykkäämmäksi ja kauneimmaksi naiseksi . Varmaan tämä sai aikaan rakastumisen . Tästä on aikaa 7 vuotta . Edelleen rakastunut . Yhdessä ollaan mutta kaksi perhettä meni rikki näiden tunteiden alle.

Sait kaiken mitä halusit mutta silti oot itsekäs ääliö. Et ansaitse ketään

Kiitos mielipiteestäsi ! Sain tosiaan ihanan miehen, syyn hymyyn päivittäin , paljon uusia yhteisiä harrastuksia , mahdollisuuden matkustella , kunnioitusta ja paljon seksiä .

En valita . Toivottavasti sinäkin vielä saat .

En halua rikkoa perheitä ja tuottaa lapsille pettymyksiä.

No mikäs siinä jos semmosesta osaa olla ylpeä

Meillä on vain tämä yksi elämä. Miksi se pitäisi elää onnettomana muiden vuoksi, edes lapsien.

Ei ole.

Toivon, että jos pettäminen alkaa kiinnostaa, niin tajuan ensin erota ja sitten vasta uuteen.

Mulla rehellisesti sanottuna pettämiseen johti se kun mies vittuili ja sai mut tuntemaan itseni täysin kelvottomaksi ihmiseksi, niin tuli sellainen tunne että "mä näytän sille" eli jonkinlainen koston tarve ja siihen yhdistettynä se että mä olin pelkuri, enkä uskaltanut vain lähteä suhteesta. En maannut kenenkään kanssa, mutta aloin tapailemaan salaa muita miehiä, en mä edes halunnut niiltä mitään muuta kuin hyväksyntää.

Nämä pettäjät ja suhteilijat eivät pystyisi tekoonsa jos aidosti pysähtyisivät analysoimaan sitä ennen tekoaan. Jälkikäteen asian pohtiminen eri näkökulmista on toki ihailtavaa, mutta samalla jotenkin niin falskia.

Olen ollut tahtomattani särkemässä silloisen poikaystävän kumppanin sydäntä. Minulle valehdeltiin, ex-poikaystävä ei ollut päättänyt suhdetta vaan päätti sen vasta seurustelumme alettua, monta kuukautta myöhemmin.

Se sattui paljon. Mutta eniten sattui se, että aiheutin tuskaa toiselle ihmiselle. Vaikka en tehnyt sitä tietäen, olin silti syyllinen siihen, että hän kärsi. Minulle ei mene läpi mitkään selitykset ihmisiltä, jotka tekevät saman tietäen, että ryhtyvät suhteeseen varattuun ja tai varattuna. Nämä taitavat analysoinnit vain alleviivaavat sitä, että verbaalisia taitoja kyllä löytyy...ja kykyä valehdella niin itselle kuin muille.

Tapahtuneesta on jo 15 vuotta. Mutta yhä mietin tuota naista, googlaan hänet toisinaan ja tarkistan miten elämä on häntä kohdellut, kannan häntä mukanani omassa elämässäni. Tunnen vastuuta siitä, että hän otti tapahtuneen raskaasti. Enkä tunne yhtään empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka tässäkin keskustelussa selittelevät ja analysoivat miksi pettivät. Koska miksi ymmärtäisin ihmistä, joka ei edes yritä ymmärtää muita.

Särkynyt50 kirjoitti:

Olen se petetty, vaimo. Avioliitossa lähes 30 vuotta. Mieheni on elämäni rakkaus ja niin myös minä hänelle. Meille kävi kuitenkin näin... Miehelläni oli omat kipuilunsa ja, se niin kliseinen, ikäkriisi. Alkoi jäätävä suorittaminen. Treenasi kuin huippu-urheilija. Aamuviideltä ylös ja salille, illalla kympin tai pari, lenkille. Seksiä kyllä oli ja se oli hyvää, kuten on aina välillämme ollut. Eli puutteessa ei mies ainakaan ollut. Muutaman kerran tapasivat, sitten mies lopetti touhun. Nainen tiesi, että mieheni on naimisissa ja tiesi minutkin. Minä kyllä huomasin, että jotain on menossa. Tajusin merkit. Mies kielsi. Oli kuin saippuapala. En saanut mitään irti, näin vain edessäni miehen, joka voi huonosti. Tein kaikkeni ja enemmänkin, parisuhteeni eteen, mies oli aivan hukassa. Sekaisin. Kunnes viimein myönsi, mitä oli tapahtunut. Tästä alkoi valtava ylös rämpiminen. Voi sitä rakkauden määrää, mitä välillämme on. Itse olen ollut niin syvällä suossa, kuin ihminen vaan voi olla. Olo oli, kuin olisin ajanut moottoritiellä päin betoniseinää. Mikään kohta minussa ei ollut ehjänä. Niin rikki, kuin ihminen vaan voi olla. En olisi koskaan voinut uskoa, että mieheni pettäisi minut sen naisen kanssa, tai ylipäätään edes pettäisi. Olen kiltti, herkkä, empaattinen ja oikeudentajun omaava nainen. En koskaan tekisi mitään, mikä satuttaisi jotain toista. Meille kävi näin, koska miehelläni oli omat ongelmansa. Olemme tätä nyt työstäneet 1,5 vuotta ja työstämme yhä edelleen. Liittomme kestää tämän, koska rakastamme toisiamme. Mieheni on tehnyt paljon sen eteen, että pystymme jatkamaan yhdessä. Minulla on vielä pitkä matka, mutta ymmärrän sen, että näin syvät haavat vievät aikansa arpeutua. Älkää hyvät ihmiset pettäkö. Tehkää kaikkenne sen eteen, että voitte pelastaa parisuhteenne. Puhukaa toisillenne. Kertokaa puolisollenne, jos olette tyytymättömiä suhteeseenne tai jos kipuilette itsenne kanssa. Jos se ei kuitenkaan onnistu, niin erotkaa, mutta älkää pettäkö. Pettäminen aiheuttaa niin paljon henkistä ja fyysistä surua, kipua ja tuskaa, että sellaista ei kukaan ihminen ole ansainnut.

Kyllä se eroaminenkin aiheuttaa henkistä ja fyysistä surua ja kipua ja tuskaa. Olisiko tosiaan ollut parempi että miehesi olisi jättänyt sinut? Sitten yrittänyt sen toisen kanssa ja siitä olisi tullut jotain tai ei olisi. Nyt te olette edelleen yhdessä. Teille tuli nyt tällainen kriisi, en vaan ymmärrä miksi se eroaminen olisi ollut parempi jos edelleen haluatte yhdessä jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Nämä pettäjät ja suhteilijat eivät pystyisi tekoonsa jos aidosti pysähtyisivät analysoimaan sitä ennen tekoaan. Jälkikäteen asian pohtiminen eri näkökulmista on toki ihailtavaa, mutta samalla jotenkin niin falskia.

Olen ollut tahtomattani särkemässä silloisen poikaystävän kumppanin sydäntä. Minulle valehdeltiin, ex-poikaystävä ei ollut päättänyt suhdetta vaan päätti sen vasta seurustelumme alettua, monta kuukautta myöhemmin.

Se sattui paljon. Mutta eniten sattui se, että aiheutin tuskaa toiselle ihmiselle. Vaikka en tehnyt sitä tietäen, olin silti syyllinen siihen, että hän kärsi. Minulle ei mene läpi mitkään selitykset ihmisiltä, jotka tekevät saman tietäen, että ryhtyvät suhteeseen varattuun ja tai varattuna. Nämä taitavat analysoinnit vain alleviivaavat sitä, että verbaalisia taitoja kyllä löytyy...ja kykyä valehdella niin itselle kuin muille.

Tapahtuneesta on jo 15 vuotta. Mutta yhä mietin tuota naista, googlaan hänet toisinaan ja tarkistan miten elämä on häntä kohdellut, kannan häntä mukanani omassa elämässäni. Tunnen vastuuta siitä, että hän otti tapahtuneen raskaasti. Enkä tunne yhtään empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka tässäkin keskustelussa selittelevät ja analysoivat miksi pettivät. Koska miksi ymmärtäisin ihmistä, joka ei edes yritä ymmärtää muita.

Se että ihminen analysoi toimintaansa jälkikäteen on kehityksen ja itsetuntemuksen kannalta todella hyödyllistä. Mitä hyötyä siitä olisi kellekään, jos koskaan pettäneet tai mitään muutakaan väärin tehneet toteaisivat sun kaltaisten lailla itsestään, että minä vain olen sellainen läpeensä mätä ihminen joka on paha eikä välitä kenestäkään muusta. Koska tein noin, olen paha ikuisesti joten siis miksipä en jatkaisi pahana olemista koko loppuelämän". Kuulostaako järkevältä? Vai olisiko järkevämpää pohtia syitään ja tekemisiään ja kenties saada työkaluja toimia paremmin jatkossa?

Että mieti vähän että voisiko sitä empatiaa yhtään mistään kaivaa ketään kohtaan joka on tehnyt elämässään jotain väärin.

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Olen se petetty, vaimo. Avioliitossa lähes 30 vuotta. Mieheni on elämäni rakkaus ja niin myös minä hänelle. Meille kävi kuitenkin näin... Miehelläni oli omat kipuilunsa ja, se niin kliseinen, ikäkriisi. Alkoi jäätävä suorittaminen. Treenasi kuin huippu-urheilija. Aamuviideltä ylös ja salille, illalla kympin tai pari, lenkille. Seksiä kyllä oli ja se oli hyvää, kuten on aina välillämme ollut. Eli puutteessa ei mies ainakaan ollut. Muutaman kerran tapasivat, sitten mies lopetti touhun. Nainen tiesi, että mieheni on naimisissa ja tiesi minutkin. Minä kyllä huomasin, että jotain on menossa. Tajusin merkit. Mies kielsi. Oli kuin saippuapala. En saanut mitään irti, näin vain edessäni miehen, joka voi huonosti. Tein kaikkeni ja enemmänkin, parisuhteeni eteen, mies oli aivan hukassa. Sekaisin. Kunnes viimein myönsi, mitä oli tapahtunut. Tästä alkoi valtava ylös rämpiminen. Voi sitä rakkauden määrää, mitä välillämme on. Itse olen ollut niin syvällä suossa, kuin ihminen vaan voi olla. Olo oli, kuin olisin ajanut moottoritiellä päin betoniseinää. Mikään kohta minussa ei ollut ehjänä. Niin rikki, kuin ihminen vaan voi olla. En olisi koskaan voinut uskoa, että mieheni pettäisi minut sen naisen kanssa, tai ylipäätään edes pettäisi. Olen kiltti, herkkä, empaattinen ja oikeudentajun omaava nainen. En koskaan tekisi mitään, mikä satuttaisi jotain toista. Meille kävi näin, koska miehelläni oli omat ongelmansa. Olemme tätä nyt työstäneet 1,5 vuotta ja työstämme yhä edelleen. Liittomme kestää tämän, koska rakastamme toisiamme. Mieheni on tehnyt paljon sen eteen, että pystymme jatkamaan yhdessä. Minulla on vielä pitkä matka, mutta ymmärrän sen, että näin syvät haavat vievät aikansa arpeutua. Älkää hyvät ihmiset pettäkö. Tehkää kaikkenne sen eteen, että voitte pelastaa parisuhteenne. Puhukaa toisillenne. Kertokaa puolisollenne, jos olette tyytymättömiä suhteeseenne tai jos kipuilette itsenne kanssa. Jos se ei kuitenkaan onnistu, niin erotkaa, mutta älkää pettäkö. Pettäminen aiheuttaa niin paljon henkistä ja fyysistä surua, kipua ja tuskaa, että sellaista ei kukaan ihminen ole ansainnut.

Kyllä se eroaminenkin aiheuttaa henkistä ja fyysistä surua ja kipua ja tuskaa. Olisiko tosiaan ollut parempi että miehesi olisi jättänyt sinut? Sitten yrittänyt sen toisen kanssa ja siitä olisi tullut jotain tai ei olisi. Nyt te olette edelleen yhdessä. Teille tuli nyt tällainen kriisi, en vaan ymmärrä miksi se eroaminen olisi ollut parempi jos edelleen haluatte yhdessä jatkaa.

Mieheni ei missään vaiheessa ollut jättämässä minua, emmekä ole eroa edes harkinneet. Kyseessä ei ollut mikään suhde, lähinnä tapaamisia, sen muutaman kerran. Tarkoitin sitä, että jos puolisot puhuisivat niistä omista ongelmistaan toisilleen, eikä paettaisi niitä typeriin tekoihin, jäisi moni pettäminen pettämättä. Toisille saattaa käydä sitten niin, että se suhde päättyy niihin ongelmiin tai siihen, ettei niistä pääse yli. Meille tuli tällainen kriisi, pitkässä liitossa. Toki se on avannut molempien silmät, että se toinen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pettäjät ja suhteilijat eivät pystyisi tekoonsa jos aidosti pysähtyisivät analysoimaan sitä ennen tekoaan. Jälkikäteen asian pohtiminen eri näkökulmista on toki ihailtavaa, mutta samalla jotenkin niin falskia.

Olen ollut tahtomattani särkemässä silloisen poikaystävän kumppanin sydäntä. Minulle valehdeltiin, ex-poikaystävä ei ollut päättänyt suhdetta vaan päätti sen vasta seurustelumme alettua, monta kuukautta myöhemmin.

Se sattui paljon. Mutta eniten sattui se, että aiheutin tuskaa toiselle ihmiselle. Vaikka en tehnyt sitä tietäen, olin silti syyllinen siihen, että hän kärsi. Minulle ei mene läpi mitkään selitykset ihmisiltä, jotka tekevät saman tietäen, että ryhtyvät suhteeseen varattuun ja tai varattuna. Nämä taitavat analysoinnit vain alleviivaavat sitä, että verbaalisia taitoja kyllä löytyy...ja kykyä valehdella niin itselle kuin muille.

Tapahtuneesta on jo 15 vuotta. Mutta yhä mietin tuota naista, googlaan hänet toisinaan ja tarkistan miten elämä on häntä kohdellut, kannan häntä mukanani omassa elämässäni. Tunnen vastuuta siitä, että hän otti tapahtuneen raskaasti. Enkä tunne yhtään empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka tässäkin keskustelussa selittelevät ja analysoivat miksi pettivät. Koska miksi ymmärtäisin ihmistä, joka ei edes yritä ymmärtää muita.

Se että ihminen analysoi toimintaansa jälkikäteen on kehityksen ja itsetuntemuksen kannalta todella hyödyllistä. Mitä hyötyä siitä olisi kellekään, jos koskaan pettäneet tai mitään muutakaan väärin tehneet toteaisivat sun kaltaisten lailla itsestään, että minä vain olen sellainen läpeensä mätä ihminen joka on paha eikä välitä kenestäkään muusta. Koska tein noin, olen paha ikuisesti joten siis miksipä en jatkaisi pahana olemista koko loppuelämän". Kuulostaako järkevältä? Vai olisiko järkevämpää pohtia syitään ja tekemisiään ja kenties saada työkaluja toimia paremmin jatkossa?

Että mieti vähän että voisiko sitä empatiaa yhtään mistään kaivaa ketään kohtaan joka on tehnyt elämässään jotain väärin.

Tunnen empatiaa heitä kohtaan, jotka empatiani ansaitsevat. Monia väärin tehneitä kohtaan, mutten pettäjiä.Tulkitset tekstiäni omiin tarkoituksiisi sopien vai missä kohtaa kirjoitin pitäväni itseäni mätänä?

Särkynyt50 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Olen se petetty, vaimo. Avioliitossa lähes 30 vuotta. Mieheni on elämäni rakkaus ja niin myös minä hänelle. Meille kävi kuitenkin näin... Miehelläni oli omat kipuilunsa ja, se niin kliseinen, ikäkriisi. Alkoi jäätävä suorittaminen. Treenasi kuin huippu-urheilija. Aamuviideltä ylös ja salille, illalla kympin tai pari, lenkille. Seksiä kyllä oli ja se oli hyvää, kuten on aina välillämme ollut. Eli puutteessa ei mies ainakaan ollut. Muutaman kerran tapasivat, sitten mies lopetti touhun. Nainen tiesi, että mieheni on naimisissa ja tiesi minutkin. Minä kyllä huomasin, että jotain on menossa. Tajusin merkit. Mies kielsi. Oli kuin saippuapala. En saanut mitään irti, näin vain edessäni miehen, joka voi huonosti. Tein kaikkeni ja enemmänkin, parisuhteeni eteen, mies oli aivan hukassa. Sekaisin. Kunnes viimein myönsi, mitä oli tapahtunut. Tästä alkoi valtava ylös rämpiminen. Voi sitä rakkauden määrää, mitä välillämme on. Itse olen ollut niin syvällä suossa, kuin ihminen vaan voi olla. Olo oli, kuin olisin ajanut moottoritiellä päin betoniseinää. Mikään kohta minussa ei ollut ehjänä. Niin rikki, kuin ihminen vaan voi olla. En olisi koskaan voinut uskoa, että mieheni pettäisi minut sen naisen kanssa, tai ylipäätään edes pettäisi. Olen kiltti, herkkä, empaattinen ja oikeudentajun omaava nainen. En koskaan tekisi mitään, mikä satuttaisi jotain toista. Meille kävi näin, koska miehelläni oli omat ongelmansa. Olemme tätä nyt työstäneet 1,5 vuotta ja työstämme yhä edelleen. Liittomme kestää tämän, koska rakastamme toisiamme. Mieheni on tehnyt paljon sen eteen, että pystymme jatkamaan yhdessä. Minulla on vielä pitkä matka, mutta ymmärrän sen, että näin syvät haavat vievät aikansa arpeutua. Älkää hyvät ihmiset pettäkö. Tehkää kaikkenne sen eteen, että voitte pelastaa parisuhteenne. Puhukaa toisillenne. Kertokaa puolisollenne, jos olette tyytymättömiä suhteeseenne tai jos kipuilette itsenne kanssa. Jos se ei kuitenkaan onnistu, niin erotkaa, mutta älkää pettäkö. Pettäminen aiheuttaa niin paljon henkistä ja fyysistä surua, kipua ja tuskaa, että sellaista ei kukaan ihminen ole ansainnut.

Kyllä se eroaminenkin aiheuttaa henkistä ja fyysistä surua ja kipua ja tuskaa. Olisiko tosiaan ollut parempi että miehesi olisi jättänyt sinut? Sitten yrittänyt sen toisen kanssa ja siitä olisi tullut jotain tai ei olisi. Nyt te olette edelleen yhdessä. Teille tuli nyt tällainen kriisi, en vaan ymmärrä miksi se eroaminen olisi ollut parempi jos edelleen haluatte yhdessä jatkaa.

Mieheni ei missään vaiheessa ollut jättämässä minua, emmekä ole eroa edes harkinneet. Kyseessä ei ollut mikään suhde, lähinnä tapaamisia, sen muutaman kerran. Tarkoitin sitä, että jos puolisot puhuisivat niistä omista ongelmistaan toisilleen, eikä paettaisi niitä typeriin tekoihin, jäisi moni pettäminen pettämättä. Toisille saattaa käydä sitten niin, että se suhde päättyy niihin ongelmiin tai siihen, ettei niistä pääse yli. Meille tuli tällainen kriisi, pitkässä liitossa. Toki se on avannut molempien silmät, että se toinen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Mutta täällä neuvotaan eroamaan jos ihastuu toiseen. Sinäkin neuvoit. Jos miehesi olisi noudattanut neuvoasi, ette olisi enää yhdessä. Veikkaan että monesti nuo ihastukset hiipuu juuri siksi että pääsee koskettamaan sitä toista ja olemaan hetken hänen kanssaan, huomaa ettei hän sen ihmeellisempi ole. Ja huomaa mitä on menettämässä. Et voi tietää vaikka miehesi olisi edelleen ihastunut siihen toiseen, ilman tätä reality checkiä ja kriisiä. Eihän se nyt tietenkään reilua ole, mutta koen että ihmismieli toimii pitkälti näin. Saavuttamaton kiinnostaa. Minusta on vähän turha antaa yksioikoisia neuvoja näin monimutkaisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Olen se petetty, vaimo. Avioliitossa lähes 30 vuotta. Mieheni on elämäni rakkaus ja niin myös minä hänelle. Meille kävi kuitenkin näin... Miehelläni oli omat kipuilunsa ja, se niin kliseinen, ikäkriisi. Alkoi jäätävä suorittaminen. Treenasi kuin huippu-urheilija. Aamuviideltä ylös ja salille, illalla kympin tai pari, lenkille. Seksiä kyllä oli ja se oli hyvää, kuten on aina välillämme ollut. Eli puutteessa ei mies ainakaan ollut. Muutaman kerran tapasivat, sitten mies lopetti touhun. Nainen tiesi, että mieheni on naimisissa ja tiesi minutkin. Minä kyllä huomasin, että jotain on menossa. Tajusin merkit. Mies kielsi. Oli kuin saippuapala. En saanut mitään irti, näin vain edessäni miehen, joka voi huonosti. Tein kaikkeni ja enemmänkin, parisuhteeni eteen, mies oli aivan hukassa. Sekaisin. Kunnes viimein myönsi, mitä oli tapahtunut. Tästä alkoi valtava ylös rämpiminen. Voi sitä rakkauden määrää, mitä välillämme on. Itse olen ollut niin syvällä suossa, kuin ihminen vaan voi olla. Olo oli, kuin olisin ajanut moottoritiellä päin betoniseinää. Mikään kohta minussa ei ollut ehjänä. Niin rikki, kuin ihminen vaan voi olla. En olisi koskaan voinut uskoa, että mieheni pettäisi minut sen naisen kanssa, tai ylipäätään edes pettäisi. Olen kiltti, herkkä, empaattinen ja oikeudentajun omaava nainen. En koskaan tekisi mitään, mikä satuttaisi jotain toista. Meille kävi näin, koska miehelläni oli omat ongelmansa. Olemme tätä nyt työstäneet 1,5 vuotta ja työstämme yhä edelleen. Liittomme kestää tämän, koska rakastamme toisiamme. Mieheni on tehnyt paljon sen eteen, että pystymme jatkamaan yhdessä. Minulla on vielä pitkä matka, mutta ymmärrän sen, että näin syvät haavat vievät aikansa arpeutua. Älkää hyvät ihmiset pettäkö. Tehkää kaikkenne sen eteen, että voitte pelastaa parisuhteenne. Puhukaa toisillenne. Kertokaa puolisollenne, jos olette tyytymättömiä suhteeseenne tai jos kipuilette itsenne kanssa. Jos se ei kuitenkaan onnistu, niin erotkaa, mutta älkää pettäkö. Pettäminen aiheuttaa niin paljon henkistä ja fyysistä surua, kipua ja tuskaa, että sellaista ei kukaan ihminen ole ansainnut.

Kyllä se eroaminenkin aiheuttaa henkistä ja fyysistä surua ja kipua ja tuskaa. Olisiko tosiaan ollut parempi että miehesi olisi jättänyt sinut? Sitten yrittänyt sen toisen kanssa ja siitä olisi tullut jotain tai ei olisi. Nyt te olette edelleen yhdessä. Teille tuli nyt tällainen kriisi, en vaan ymmärrä miksi se eroaminen olisi ollut parempi jos edelleen haluatte yhdessä jatkaa.

Mieheni ei missään vaiheessa ollut jättämässä minua, emmekä ole eroa edes harkinneet. Kyseessä ei ollut mikään suhde, lähinnä tapaamisia, sen muutaman kerran. Tarkoitin sitä, että jos puolisot puhuisivat niistä omista ongelmistaan toisilleen, eikä paettaisi niitä typeriin tekoihin, jäisi moni pettäminen pettämättä. Toisille saattaa käydä sitten niin, että se suhde päättyy niihin ongelmiin tai siihen, ettei niistä pääse yli. Meille tuli tällainen kriisi, pitkässä liitossa. Toki se on avannut molempien silmät, että se toinen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Mutta täällä neuvotaan eroamaan jos ihastuu toiseen. Sinäkin neuvoit. Jos miehesi olisi noudattanut neuvoasi, ette olisi enää yhdessä. Veikkaan että monesti nuo ihastukset hiipuu juuri siksi että pääsee koskettamaan sitä toista ja olemaan hetken hänen kanssaan, huomaa ettei hän sen ihmeellisempi ole. Ja huomaa mitä on menettämässä. Et voi tietää vaikka miehesi olisi edelleen ihastunut siihen toiseen, ilman tätä reality checkiä ja kriisiä. Eihän se nyt tietenkään reilua ole, mutta koen että ihmismieli toimii pitkälti näin. Saavuttamaton kiinnostaa. Minusta on vähän turha antaa yksioikoisia neuvoja näin monimutkaisiin asioihin.

Ihan puutaheinää.

Pettäminen ei olisi yhtä kivaa ja jännittävää ilman sitä valheen ja petoksen elementtiä. Tyhmempikin tajuaa tämän _ennen_ petosta. Taistellaan niin hirveän kovasti vastaan tunteita Sitä Oikeaa kohtaan, sitten myönnytään, mennään hetki huumassa ja kyllästyttään yhtälailla kuin nykyiseen kumppaniin. Fiksu aikuinen ihminen näkee kaavan ennen ja miettii onko se kaiken arvoista.

Mistä muuten tiedät mikä pari olisi yhdessä ja mikä ei vaikka erottaisiin väliaikaisesti? Aika tavallista ottaa aikalisä.

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Olen se petetty, vaimo. Avioliitossa lähes 30 vuotta. Mieheni on elämäni rakkaus ja niin myös minä hänelle. Meille kävi kuitenkin näin... Miehelläni oli omat kipuilunsa ja, se niin kliseinen, ikäkriisi. Alkoi jäätävä suorittaminen. Treenasi kuin huippu-urheilija. Aamuviideltä ylös ja salille, illalla kympin tai pari, lenkille. Seksiä kyllä oli ja se oli hyvää, kuten on aina välillämme ollut. Eli puutteessa ei mies ainakaan ollut. Muutaman kerran tapasivat, sitten mies lopetti touhun. Nainen tiesi, että mieheni on naimisissa ja tiesi minutkin. Minä kyllä huomasin, että jotain on menossa. Tajusin merkit. Mies kielsi. Oli kuin saippuapala. En saanut mitään irti, näin vain edessäni miehen, joka voi huonosti. Tein kaikkeni ja enemmänkin, parisuhteeni eteen, mies oli aivan hukassa. Sekaisin. Kunnes viimein myönsi, mitä oli tapahtunut. Tästä alkoi valtava ylös rämpiminen. Voi sitä rakkauden määrää, mitä välillämme on. Itse olen ollut niin syvällä suossa, kuin ihminen vaan voi olla. Olo oli, kuin olisin ajanut moottoritiellä päin betoniseinää. Mikään kohta minussa ei ollut ehjänä. Niin rikki, kuin ihminen vaan voi olla. En olisi koskaan voinut uskoa, että mieheni pettäisi minut sen naisen kanssa, tai ylipäätään edes pettäisi. Olen kiltti, herkkä, empaattinen ja oikeudentajun omaava nainen. En koskaan tekisi mitään, mikä satuttaisi jotain toista. Meille kävi näin, koska miehelläni oli omat ongelmansa. Olemme tätä nyt työstäneet 1,5 vuotta ja työstämme yhä edelleen. Liittomme kestää tämän, koska rakastamme toisiamme. Mieheni on tehnyt paljon sen eteen, että pystymme jatkamaan yhdessä. Minulla on vielä pitkä matka, mutta ymmärrän sen, että näin syvät haavat vievät aikansa arpeutua. Älkää hyvät ihmiset pettäkö. Tehkää kaikkenne sen eteen, että voitte pelastaa parisuhteenne. Puhukaa toisillenne. Kertokaa puolisollenne, jos olette tyytymättömiä suhteeseenne tai jos kipuilette itsenne kanssa. Jos se ei kuitenkaan onnistu, niin erotkaa, mutta älkää pettäkö. Pettäminen aiheuttaa niin paljon henkistä ja fyysistä surua, kipua ja tuskaa, että sellaista ei kukaan ihminen ole ansainnut.

Kyllä se eroaminenkin aiheuttaa henkistä ja fyysistä surua ja kipua ja tuskaa. Olisiko tosiaan ollut parempi että miehesi olisi jättänyt sinut? Sitten yrittänyt sen toisen kanssa ja siitä olisi tullut jotain tai ei olisi. Nyt te olette edelleen yhdessä. Teille tuli nyt tällainen kriisi, en vaan ymmärrä miksi se eroaminen olisi ollut parempi jos edelleen haluatte yhdessä jatkaa.

Mieheni ei missään vaiheessa ollut jättämässä minua, emmekä ole eroa edes harkinneet. Kyseessä ei ollut mikään suhde, lähinnä tapaamisia, sen muutaman kerran. Tarkoitin sitä, että jos puolisot puhuisivat niistä omista ongelmistaan toisilleen, eikä paettaisi niitä typeriin tekoihin, jäisi moni pettäminen pettämättä. Toisille saattaa käydä sitten niin, että se suhde päättyy niihin ongelmiin tai siihen, ettei niistä pääse yli. Meille tuli tällainen kriisi, pitkässä liitossa. Toki se on avannut molempien silmät, että se toinen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Mutta täällä neuvotaan eroamaan jos ihastuu toiseen. Sinäkin neuvoit. Jos miehesi olisi noudattanut neuvoasi, ette olisi enää yhdessä. Veikkaan että monesti nuo ihastukset hiipuu juuri siksi että pääsee koskettamaan sitä toista ja olemaan hetken hänen kanssaan, huomaa ettei hän sen ihmeellisempi ole. Ja huomaa mitä on menettämässä. Et voi tietää vaikka miehesi olisi edelleen ihastunut siihen toiseen, ilman tätä reality checkiä ja kriisiä. Eihän se nyt tietenkään reilua ole, mutta koen että ihmismieli toimii pitkälti näin. Saavuttamaton kiinnostaa. Minusta on vähän turha antaa yksioikoisia neuvoja näin monimutkaisiin asioihin.

En ole neuvonut eroamaan ihastumisen takia, vaan neuvon, että puolisot puhuisivat toisilleen, jos ovat tyytymättömiä parisuhteeseensa tai omat ongelmat sekoittaa päätä. Usein pettämisessä on kyse nimenomaan pettäjän omasta kriisistä, joka ajaa pettämään. En ala enempää avaamaan meidän tapausta, mutta mieheni ei todellakaan ole ihastunut tähän toiseen tai haikaile perään. Se on moneen kertaan todettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pettäjät ja suhteilijat eivät pystyisi tekoonsa jos aidosti pysähtyisivät analysoimaan sitä ennen tekoaan. Jälkikäteen asian pohtiminen eri näkökulmista on toki ihailtavaa, mutta samalla jotenkin niin falskia.

Olen ollut tahtomattani särkemässä silloisen poikaystävän kumppanin sydäntä. Minulle valehdeltiin, ex-poikaystävä ei ollut päättänyt suhdetta vaan päätti sen vasta seurustelumme alettua, monta kuukautta myöhemmin.

Se sattui paljon. Mutta eniten sattui se, että aiheutin tuskaa toiselle ihmiselle. Vaikka en tehnyt sitä tietäen, olin silti syyllinen siihen, että hän kärsi. Minulle ei mene läpi mitkään selitykset ihmisiltä, jotka tekevät saman tietäen, että ryhtyvät suhteeseen varattuun ja tai varattuna. Nämä taitavat analysoinnit vain alleviivaavat sitä, että verbaalisia taitoja kyllä löytyy...ja kykyä valehdella niin itselle kuin muille.

Tapahtuneesta on jo 15 vuotta. Mutta yhä mietin tuota naista, googlaan hänet toisinaan ja tarkistan miten elämä on häntä kohdellut, kannan häntä mukanani omassa elämässäni. Tunnen vastuuta siitä, että hän otti tapahtuneen raskaasti. Enkä tunne yhtään empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka tässäkin keskustelussa selittelevät ja analysoivat miksi pettivät. Koska miksi ymmärtäisin ihmistä, joka ei edes yritä ymmärtää muita.

Se että ihminen analysoi toimintaansa jälkikäteen on kehityksen ja itsetuntemuksen kannalta todella hyödyllistä. Mitä hyötyä siitä olisi kellekään, jos koskaan pettäneet tai mitään muutakaan väärin tehneet toteaisivat sun kaltaisten lailla itsestään, että minä vain olen sellainen läpeensä mätä ihminen joka on paha eikä välitä kenestäkään muusta. Koska tein noin, olen paha ikuisesti joten siis miksipä en jatkaisi pahana olemista koko loppuelämän". Kuulostaako järkevältä? Vai olisiko järkevämpää pohtia syitään ja tekemisiään ja kenties saada työkaluja toimia paremmin jatkossa?

Että mieti vähän että voisiko sitä empatiaa yhtään mistään kaivaa ketään kohtaan joka on tehnyt elämässään jotain väärin.

Tunnen empatiaa heitä kohtaan, jotka empatiani ansaitsevat. Monia väärin tehneitä kohtaan, mutten pettäjiä.Tulkitset tekstiäni omiin tarkoituksiisi sopien vai missä kohtaa kirjoitin pitäväni itseäni mätänä?

Ensimmäinen lainausmerkki jäi näköjään pois. Pointti oli että sinä ja kaltaisesi tuomitsijat ajattelevat pettäjien olevan läpeensä mätiä. Olisiko hyvä mielestäsi, että myös pettäjät itse ajattelisivat olevansa pahoja, mätiä ja pilalla koko loppuelämänsä ajan, piste? Eikä yrittäisi kään jättää asioita taakseen ja kenties tehdä jatkossa paremmin?

Särkynyt50 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Olen se petetty, vaimo. Avioliitossa lähes 30 vuotta. Mieheni on elämäni rakkaus ja niin myös minä hänelle. Meille kävi kuitenkin näin... Miehelläni oli omat kipuilunsa ja, se niin kliseinen, ikäkriisi. Alkoi jäätävä suorittaminen. Treenasi kuin huippu-urheilija. Aamuviideltä ylös ja salille, illalla kympin tai pari, lenkille. Seksiä kyllä oli ja se oli hyvää, kuten on aina välillämme ollut. Eli puutteessa ei mies ainakaan ollut. Muutaman kerran tapasivat, sitten mies lopetti touhun. Nainen tiesi, että mieheni on naimisissa ja tiesi minutkin. Minä kyllä huomasin, että jotain on menossa. Tajusin merkit. Mies kielsi. Oli kuin saippuapala. En saanut mitään irti, näin vain edessäni miehen, joka voi huonosti. Tein kaikkeni ja enemmänkin, parisuhteeni eteen, mies oli aivan hukassa. Sekaisin. Kunnes viimein myönsi, mitä oli tapahtunut. Tästä alkoi valtava ylös rämpiminen. Voi sitä rakkauden määrää, mitä välillämme on. Itse olen ollut niin syvällä suossa, kuin ihminen vaan voi olla. Olo oli, kuin olisin ajanut moottoritiellä päin betoniseinää. Mikään kohta minussa ei ollut ehjänä. Niin rikki, kuin ihminen vaan voi olla. En olisi koskaan voinut uskoa, että mieheni pettäisi minut sen naisen kanssa, tai ylipäätään edes pettäisi. Olen kiltti, herkkä, empaattinen ja oikeudentajun omaava nainen. En koskaan tekisi mitään, mikä satuttaisi jotain toista. Meille kävi näin, koska miehelläni oli omat ongelmansa. Olemme tätä nyt työstäneet 1,5 vuotta ja työstämme yhä edelleen. Liittomme kestää tämän, koska rakastamme toisiamme. Mieheni on tehnyt paljon sen eteen, että pystymme jatkamaan yhdessä. Minulla on vielä pitkä matka, mutta ymmärrän sen, että näin syvät haavat vievät aikansa arpeutua. Älkää hyvät ihmiset pettäkö. Tehkää kaikkenne sen eteen, että voitte pelastaa parisuhteenne. Puhukaa toisillenne. Kertokaa puolisollenne, jos olette tyytymättömiä suhteeseenne tai jos kipuilette itsenne kanssa. Jos se ei kuitenkaan onnistu, niin erotkaa, mutta älkää pettäkö. Pettäminen aiheuttaa niin paljon henkistä ja fyysistä surua, kipua ja tuskaa, että sellaista ei kukaan ihminen ole ansainnut.

Kyllä se eroaminenkin aiheuttaa henkistä ja fyysistä surua ja kipua ja tuskaa. Olisiko tosiaan ollut parempi että miehesi olisi jättänyt sinut? Sitten yrittänyt sen toisen kanssa ja siitä olisi tullut jotain tai ei olisi. Nyt te olette edelleen yhdessä. Teille tuli nyt tällainen kriisi, en vaan ymmärrä miksi se eroaminen olisi ollut parempi jos edelleen haluatte yhdessä jatkaa.

Mieheni ei missään vaiheessa ollut jättämässä minua, emmekä ole eroa edes harkinneet. Kyseessä ei ollut mikään suhde, lähinnä tapaamisia, sen muutaman kerran. Tarkoitin sitä, että jos puolisot puhuisivat niistä omista ongelmistaan toisilleen, eikä paettaisi niitä typeriin tekoihin, jäisi moni pettäminen pettämättä. Toisille saattaa käydä sitten niin, että se suhde päättyy niihin ongelmiin tai siihen, ettei niistä pääse yli. Meille tuli tällainen kriisi, pitkässä liitossa. Toki se on avannut molempien silmät, että se toinen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Mutta täällä neuvotaan eroamaan jos ihastuu toiseen. Sinäkin neuvoit. Jos miehesi olisi noudattanut neuvoasi, ette olisi enää yhdessä. Veikkaan että monesti nuo ihastukset hiipuu juuri siksi että pääsee koskettamaan sitä toista ja olemaan hetken hänen kanssaan, huomaa ettei hän sen ihmeellisempi ole. Ja huomaa mitä on menettämässä. Et voi tietää vaikka miehesi olisi edelleen ihastunut siihen toiseen, ilman tätä reality checkiä ja kriisiä. Eihän se nyt tietenkään reilua ole, mutta koen että ihmismieli toimii pitkälti näin. Saavuttamaton kiinnostaa. Minusta on vähän turha antaa yksioikoisia neuvoja näin monimutkaisiin asioihin.

En ole neuvonut eroamaan ihastumisen takia, vaan neuvon, että puolisot puhuisivat toisilleen, jos ovat tyytymättömiä parisuhteeseensa tai omat ongelmat sekoittaa päätä. Usein pettämisessä on kyse nimenomaan pettäjän omasta kriisistä, joka ajaa pettämään. En ala enempää avaamaan meidän tapausta, mutta mieheni ei todellakaan ole ihastunut tähän toiseen tai haikaile perään. Se on moneen kertaan todettu.

Eiköhän suurin osa yritä puhua. Mutta ei minulla ainakaan oikein keskustelut miehen kanssa vie mihinkään. Hän myötäilee vain ja minä puhun itsekseni. Omista tunteistaan hän ei pysty puhumaan ollenkaan ja välillä mietin onko niitä edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Särkynyt50 kirjoitti:

Olen se petetty, vaimo. Avioliitossa lähes 30 vuotta. Mieheni on elämäni rakkaus ja niin myös minä hänelle. Meille kävi kuitenkin näin... Miehelläni oli omat kipuilunsa ja, se niin kliseinen, ikäkriisi. Alkoi jäätävä suorittaminen. Treenasi kuin huippu-urheilija. Aamuviideltä ylös ja salille, illalla kympin tai pari, lenkille. Seksiä kyllä oli ja se oli hyvää, kuten on aina välillämme ollut. Eli puutteessa ei mies ainakaan ollut. Muutaman kerran tapasivat, sitten mies lopetti touhun. Nainen tiesi, että mieheni on naimisissa ja tiesi minutkin. Minä kyllä huomasin, että jotain on menossa. Tajusin merkit. Mies kielsi. Oli kuin saippuapala. En saanut mitään irti, näin vain edessäni miehen, joka voi huonosti. Tein kaikkeni ja enemmänkin, parisuhteeni eteen, mies oli aivan hukassa. Sekaisin. Kunnes viimein myönsi, mitä oli tapahtunut. Tästä alkoi valtava ylös rämpiminen. Voi sitä rakkauden määrää, mitä välillämme on. Itse olen ollut niin syvällä suossa, kuin ihminen vaan voi olla. Olo oli, kuin olisin ajanut moottoritiellä päin betoniseinää. Mikään kohta minussa ei ollut ehjänä. Niin rikki, kuin ihminen vaan voi olla. En olisi koskaan voinut uskoa, että mieheni pettäisi minut sen naisen kanssa, tai ylipäätään edes pettäisi. Olen kiltti, herkkä, empaattinen ja oikeudentajun omaava nainen. En koskaan tekisi mitään, mikä satuttaisi jotain toista. Meille kävi näin, koska miehelläni oli omat ongelmansa. Olemme tätä nyt työstäneet 1,5 vuotta ja työstämme yhä edelleen. Liittomme kestää tämän, koska rakastamme toisiamme. Mieheni on tehnyt paljon sen eteen, että pystymme jatkamaan yhdessä. Minulla on vielä pitkä matka, mutta ymmärrän sen, että näin syvät haavat vievät aikansa arpeutua. Älkää hyvät ihmiset pettäkö. Tehkää kaikkenne sen eteen, että voitte pelastaa parisuhteenne. Puhukaa toisillenne. Kertokaa puolisollenne, jos olette tyytymättömiä suhteeseenne tai jos kipuilette itsenne kanssa. Jos se ei kuitenkaan onnistu, niin erotkaa, mutta älkää pettäkö. Pettäminen aiheuttaa niin paljon henkistä ja fyysistä surua, kipua ja tuskaa, että sellaista ei kukaan ihminen ole ansainnut.

Kyllä se eroaminenkin aiheuttaa henkistä ja fyysistä surua ja kipua ja tuskaa. Olisiko tosiaan ollut parempi että miehesi olisi jättänyt sinut? Sitten yrittänyt sen toisen kanssa ja siitä olisi tullut jotain tai ei olisi. Nyt te olette edelleen yhdessä. Teille tuli nyt tällainen kriisi, en vaan ymmärrä miksi se eroaminen olisi ollut parempi jos edelleen haluatte yhdessä jatkaa.

Mieheni ei missään vaiheessa ollut jättämässä minua, emmekä ole eroa edes harkinneet. Kyseessä ei ollut mikään suhde, lähinnä tapaamisia, sen muutaman kerran. Tarkoitin sitä, että jos puolisot puhuisivat niistä omista ongelmistaan toisilleen, eikä paettaisi niitä typeriin tekoihin, jäisi moni pettäminen pettämättä. Toisille saattaa käydä sitten niin, että se suhde päättyy niihin ongelmiin tai siihen, ettei niistä pääse yli. Meille tuli tällainen kriisi, pitkässä liitossa. Toki se on avannut molempien silmät, että se toinen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Mutta täällä neuvotaan eroamaan jos ihastuu toiseen. Sinäkin neuvoit. Jos miehesi olisi noudattanut neuvoasi, ette olisi enää yhdessä. Veikkaan että monesti nuo ihastukset hiipuu juuri siksi että pääsee koskettamaan sitä toista ja olemaan hetken hänen kanssaan, huomaa ettei hän sen ihmeellisempi ole. Ja huomaa mitä on menettämässä. Et voi tietää vaikka miehesi olisi edelleen ihastunut siihen toiseen, ilman tätä reality checkiä ja kriisiä. Eihän se nyt tietenkään reilua ole, mutta koen että ihmismieli toimii pitkälti näin. Saavuttamaton kiinnostaa. Minusta on vähän turha antaa yksioikoisia neuvoja näin monimutkaisiin asioihin.

Ihan puutaheinää.

Pettäminen ei olisi yhtä kivaa ja jännittävää ilman sitä valheen ja petoksen elementtiä. Tyhmempikin tajuaa tämän _ennen_ petosta. Taistellaan niin hirveän kovasti vastaan tunteita Sitä Oikeaa kohtaan, sitten myönnytään, mennään hetki huumassa ja kyllästyttään yhtälailla kuin nykyiseen kumppaniin. Fiksu aikuinen ihminen näkee kaavan ennen ja miettii onko se kaiken arvoista.

Mistä muuten tiedät mikä pari olisi yhdessä ja mikä ei vaikka erottaisiin väliaikaisesti? Aika tavallista ottaa aikalisä.

Taidat olla itse aika nuori ja suhteet lyhyitä vielä? Semmoisista 20-30 vuotta kestäneistä suhteista ei oteta kovinkaan yleisesti aikalisää. Toisaalta ne kestävät usein ihan hyvin ihastumisia, jotka tuolla aikajänteellä ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. On jo nähty, että niitä tulee ja menee.

Ehkä itsellesi houkuttava asia on se hetken huuma. Jollekin toiselle voi olla joku muu asia. Jos oma mies ei puhu, toinen voi olla halukas syvällisiin keskusteluihin. Tai jos oma mies ei ole tottunut hellyydenosoituksiin arjessa, voi kaivata enemmän kosketusta. Jokaisella on jotain, mitä puuttuu, ja jos juuri sitä näyttää olevan tarjolla, syntyy kiusaus ainakin kokeilla.

Usein kuitenkin juttu on niin, ettei se yksi kaivattukaan asia vedä vertoja koko parisuhteelle ja perhe-elämälle, siis jos se muuten on hyvällä pohjalla. Voi olla, ettei oma mies ole keskustelevaa tyyppiä, mutta osoittaa rakkauttaan teoin, ja se analysoiva ja jutteleva mies on taas umpi-itsekäs kun tarkemmin katsoo. Tai se hellyyttä tarjonnut mies osoittautuu ihan normi vonkaajaksi, kun oma mies taas on sieluaan myöten mukana kun antaa sen karun ja pidättyväisen halauksen. Ei aina kannata hätiköidä.

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

[:)

Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.

No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan. 

Aika samoja fiiliksiä. Ehkä itselläni on vielä jokin kaipuu itsenäisyyteen ja yksi oloon (tai ilman parisuhdetta olemiseen, ei yksin). Olen kyllästynyt täyttämään muiden tarpeita ja kaikkiin arkisiin pieniin konflikteihin. Haluaisin olla jotenkin enemmän minä ja elää minun elämää.

Kuin minun suustani. Minusta tuntuu myös että haluaisin olla itsenäinen, enkä parisuhteessa, mutta sitten mietityttää että mitä jos se onkin ihan paskaa sitten, ikää kuitenkin jo tuo 53 v, niin ei ole uskallusta tehdä mitään noin isoa ratkaisua.. Sivusuhteen kanssa en näe mitään yhteistä tulevaisuutta kyllä, mutta oma vapaus kiinnostaa. Asuntovelallisena asumusero määräajaksi ei tule kyseeseen, vaan se on tehtävä ositus jos siihen päädytään, vaikka kuinka ajateltaisiin että harkinta-aika. 

Oletko koskaan ollut itsenäinen (aikuinen)? Mielestäni sen pitäisi olla lähestulkoon lakisääteinen edellytys sille että saa ryhtyä vakavaan parisuhteeseen :) Samoin kuin sen, että olisi oltava muutama vakava suhde ennen sitä lopullista. Näin opittaisiin mitä suhteesta halutaan ja voi realistisesti odottaa ja mitä suhteen onnistuminen molemmilta osapuolilta vaatii. Sekä vältyttäisiin siltä että monet jäävät toimimattomiin suhteisiin roikkumaan vain siksi ettei ole kokemusta itsenäisestä elämästä...

Aivan vastaavia mietteitä minullakin ja olen miettinyt onko tässä nyt joku ikäkriisi meneillään kun olen 52 v.

Pitkä avioliitto takana, mikä on jo tietysti aika väljähtänyt enkä rehellisesti sanottuna tiedä rakastanko enää. Mies on kunnollinen ja minua kunnioittava, mutta joudun hieman pakottamaan itseäni tunteiden osalta ja olen huomannut alkaneeni käyttäytyä hieman kylmästi ja ikävästi puolisoani kohtaan.

Haluaisin kokea vielä vapauden, jännityksen ja ehkä rakastumisenkin vielä kerran. Mitään varmuuttahan niihin ei ole ja päätös lähtemisestä olisi iso hyppy tuntemattomaan ja voisin katua sitä suuresti myöhemmin. Nyt kuitenkin olen jossain tyytymättömässä välitilassa enkä tiedä mitä tehdä, vai tekeekö aika tehtävänsä jos tässä sinnittelen. Elämä on lyhyt ja se lyhenee koko ajan.

Vaikeita päätöksiä.

Niitäpä ne just on. Vaikeita päätöksiä, ja varsinkin vaikeita toteuttaa, koska paluuta ei sitten ole.  Halit sulle, tiedän sun fiilikset. 

Ymmärrän mitä kaipaat. Pitkän liiton jälkeen ei enää tiedä, kuka olisi ilman liittoa, ihan itsenään. Kaipaa omaa tilaa ja hengähdystä.

Jos vain voisi ottaa sen etäisyyden ja tilan yhteisymmärryksessä. Paras olisi jos voisi erottaa pois siitä seksin ja suhteet, niin ettei tilan ottamista tarvitsisi kokea uhkana vaan mahdollisuutena.

Yritin ennen eroa ehdottaa miehelle, että vuokrattaisiin hänelle yksiö, jossa hän saisi asua itsekseen ilman että erotaan. Minä olisi hyvin voinut pyörittää arkea lapsen kanssa perheasunnossa. Ajattelin, että se ottaisi paineet pois meiltä molemmilta.

Hänestä se oli outoa, turhaa ja kallista.

Kyllä minusta ero oli lopulta paljon kalliimpi.

Jos ottaisit aikalisän ja vaikka vuorotteluvapaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pettäjät ja suhteilijat eivät pystyisi tekoonsa jos aidosti pysähtyisivät analysoimaan sitä ennen tekoaan. Jälkikäteen asian pohtiminen eri näkökulmista on toki ihailtavaa, mutta samalla jotenkin niin falskia.

Olen ollut tahtomattani särkemässä silloisen poikaystävän kumppanin sydäntä. Minulle valehdeltiin, ex-poikaystävä ei ollut päättänyt suhdetta vaan päätti sen vasta seurustelumme alettua, monta kuukautta myöhemmin.

Se sattui paljon. Mutta eniten sattui se, että aiheutin tuskaa toiselle ihmiselle. Vaikka en tehnyt sitä tietäen, olin silti syyllinen siihen, että hän kärsi. Minulle ei mene läpi mitkään selitykset ihmisiltä, jotka tekevät saman tietäen, että ryhtyvät suhteeseen varattuun ja tai varattuna. Nämä taitavat analysoinnit vain alleviivaavat sitä, että verbaalisia taitoja kyllä löytyy...ja kykyä valehdella niin itselle kuin muille.

Tapahtuneesta on jo 15 vuotta. Mutta yhä mietin tuota naista, googlaan hänet toisinaan ja tarkistan miten elämä on häntä kohdellut, kannan häntä mukanani omassa elämässäni. Tunnen vastuuta siitä, että hän otti tapahtuneen raskaasti. Enkä tunne yhtään empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka tässäkin keskustelussa selittelevät ja analysoivat miksi pettivät. Koska miksi ymmärtäisin ihmistä, joka ei edes yritä ymmärtää muita.

Se että ihminen analysoi toimintaansa jälkikäteen on kehityksen ja itsetuntemuksen kannalta todella hyödyllistä. Mitä hyötyä siitä olisi kellekään, jos koskaan pettäneet tai mitään muutakaan väärin tehneet toteaisivat sun kaltaisten lailla itsestään, että minä vain olen sellainen läpeensä mätä ihminen joka on paha eikä välitä kenestäkään muusta. Koska tein noin, olen paha ikuisesti joten siis miksipä en jatkaisi pahana olemista koko loppuelämän". Kuulostaako järkevältä? Vai olisiko järkevämpää pohtia syitään ja tekemisiään ja kenties saada työkaluja toimia paremmin jatkossa?

Että mieti vähän että voisiko sitä empatiaa yhtään mistään kaivaa ketään kohtaan joka on tehnyt elämässään jotain väärin.

Tunnen empatiaa heitä kohtaan, jotka empatiani ansaitsevat. Monia väärin tehneitä kohtaan, mutten pettäjiä.Tulkitset tekstiäni omiin tarkoituksiisi sopien vai missä kohtaa kirjoitin pitäväni itseäni mätänä?

Ensimmäinen lainausmerkki jäi näköjään pois. Pointti oli että sinä ja kaltaisesi tuomitsijat ajattelevat pettäjien olevan läpeensä mätiä. Olisiko hyvä mielestäsi, että myös pettäjät itse ajattelisivat olevansa pahoja, mätiä ja pilalla koko loppuelämänsä ajan, piste? Eikä yrittäisi kään jättää asioita taakseen ja kenties tehdä jatkossa paremmin?

En pidä pettäjää läpeensä mätänä. Vaan epärehellisenä, ja kyvyttömänä empatiaan sekä ottamaan vastuuta. Nämä ovat luonteenpiirteitä, joiden en usko ihmisestä lähtevän vaikka hän lopettaisi pettämisen. Empatia kehittyy jo lapsuusiässä. Sitä voi toki aikuisenakin opetella, tai ainakin käytösnormeja jos ei aitoa empatiaa, mutten usko ihmisen paljon muuttuvan. Analysoida toki voi ja käännellä asiaa, miettiä eri näkökulmista. Mikä lopulta merkitsee on teot, enkä usko, etteikö empatiakyvytön tekisi samaa tekoa uudestaan, vaikka täällä kuinka pohtisi, itseään soimaisi ja analysoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pettäjät ja suhteilijat eivät pystyisi tekoonsa jos aidosti pysähtyisivät analysoimaan sitä ennen tekoaan. Jälkikäteen asian pohtiminen eri näkökulmista on toki ihailtavaa, mutta samalla jotenkin niin falskia.

Olen ollut tahtomattani särkemässä silloisen poikaystävän kumppanin sydäntä. Minulle valehdeltiin, ex-poikaystävä ei ollut päättänyt suhdetta vaan päätti sen vasta seurustelumme alettua, monta kuukautta myöhemmin.

Se sattui paljon. Mutta eniten sattui se, että aiheutin tuskaa toiselle ihmiselle. Vaikka en tehnyt sitä tietäen, olin silti syyllinen siihen, että hän kärsi. Minulle ei mene läpi mitkään selitykset ihmisiltä, jotka tekevät saman tietäen, että ryhtyvät suhteeseen varattuun ja tai varattuna. Nämä taitavat analysoinnit vain alleviivaavat sitä, että verbaalisia taitoja kyllä löytyy...ja kykyä valehdella niin itselle kuin muille.

Tapahtuneesta on jo 15 vuotta. Mutta yhä mietin tuota naista, googlaan hänet toisinaan ja tarkistan miten elämä on häntä kohdellut, kannan häntä mukanani omassa elämässäni. Tunnen vastuuta siitä, että hän otti tapahtuneen raskaasti. Enkä tunne yhtään empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka tässäkin keskustelussa selittelevät ja analysoivat miksi pettivät. Koska miksi ymmärtäisin ihmistä, joka ei edes yritä ymmärtää muita.

Se että ihminen analysoi toimintaansa jälkikäteen on kehityksen ja itsetuntemuksen kannalta todella hyödyllistä. Mitä hyötyä siitä olisi kellekään, jos koskaan pettäneet tai mitään muutakaan väärin tehneet toteaisivat sun kaltaisten lailla itsestään, että minä vain olen sellainen läpeensä mätä ihminen joka on paha eikä välitä kenestäkään muusta. Koska tein noin, olen paha ikuisesti joten siis miksipä en jatkaisi pahana olemista koko loppuelämän". Kuulostaako järkevältä? Vai olisiko järkevämpää pohtia syitään ja tekemisiään ja kenties saada työkaluja toimia paremmin jatkossa?

Että mieti vähän että voisiko sitä empatiaa yhtään mistään kaivaa ketään kohtaan joka on tehnyt elämässään jotain väärin.

Tunnen empatiaa heitä kohtaan, jotka empatiani ansaitsevat. Monia väärin tehneitä kohtaan, mutten pettäjiä.Tulkitset tekstiäni omiin tarkoituksiisi sopien vai missä kohtaa kirjoitin pitäväni itseäni mätänä?

Ensimmäinen lainausmerkki jäi näköjään pois. Pointti oli että sinä ja kaltaisesi tuomitsijat ajattelevat pettäjien olevan läpeensä mätiä. Olisiko hyvä mielestäsi, että myös pettäjät itse ajattelisivat olevansa pahoja, mätiä ja pilalla koko loppuelämänsä ajan, piste? Eikä yrittäisi kään jättää asioita taakseen ja kenties tehdä jatkossa paremmin?

En pidä pettäjää läpeensä mätänä. Vaan epärehellisenä, ja kyvyttömänä empatiaan sekä ottamaan vastuuta. Nämä ovat luonteenpiirteitä, joiden en usko ihmisestä lähtevän vaikka hän lopettaisi pettämisen. Empatia kehittyy jo lapsuusiässä. Sitä voi toki aikuisenakin opetella, tai ainakin käytösnormeja jos ei aitoa empatiaa, mutten usko ihmisen paljon muuttuvan. Analysoida toki voi ja käännellä asiaa, miettiä eri näkökulmista. Mikä lopulta merkitsee on teot, enkä usko, etteikö empatiakyvytön tekisi samaa tekoa uudestaan, vaikka täällä kuinka pohtisi, itseään soimaisi ja analysoisi.

Mustavalkot 🥱

Mieheni oli alkoholisti, ja vaikutti hyvinkin kykenemättömältä empatiaan ja rehellisyyteen. Yritin kaikkeni siinä liitossa, jaha tuntui että olen pohjaton kaivo, josta vain ammennetaan. Miehenkin pilkkasi minua, mikä siveydensipuli ja raittiusintoilija olen, en edes hauskaa osaa pitää. Ilmoitin sitten yhden tällaisen kerran päätteeksi, että tämä riitti minulle, ja se on ero nyt. Lähdin seuraavana viikonloppuna yksin isoon seminaariin, ja tiesin jo lähtiessä, että aion katsoa sieltä jonkun yhdenyönjutun. Juuri näin kylmän viileästi suunnittelin sen. Löysin myös ja toteutin.

Jotenkin se oli vapauttavaa. Olin jotenkin tasoissa mieheni kanssa siinä, että nyt me molemmat olimme omalla tavallamme virheellisiä ja puutteellisia, ja molemmilla oli anteeksi pyydettävää ja annettavaa.

Mieheni ei nähnyt sitä näin, kumma kyllä. Hän ei myöskään ollenkaan uskonut että eroan hänestä. Hänelle ei mikään riittänyt jos sen sanoi vain kerran, varsinkaan jos se oli jotain jota hän ei halunnut kuulla.

Hän on tähän päivään sitä mieltä että petin häntä. Ihan sama minulle, mitä hän ajattelee, olen jo aikaa sitten lakannut määrittelemästä itseäni hänen mittariensa mukaan.