Olen ilkeä, epäsosiaalinen ja vaikea ihminen. Enkä häpeä sitä!

Lisää samiksii!  :D Tää on ihan paras vastaus ja näin se menee.

Mutta jos sulle joku sanoo negatiivista niin varmaan vedät herneet nokkaan heti?

Tunnen sun kaltaisia ihmisiä jotka on "mä oon vaan rehellinen" ja kun heille viimein ärähdät niin taas päädyt ite syylliseksi.

Vastenmielinen tyyppi olet. Onko sulla ulkonäköä... Edes hyvät tissit ja perse kompensoimassa veemäistä luonnetta? Vai ihan vaan normilaatuinen lähiövalas?

Olin joskus ap:n kaltainen, en ollut silloin muutenkaan elämääni tyytyväinen. Ihmiset karttivat minua, enkä ihmettele.Toisaalta en vieläkään pidä ylikävelijöistä, mutta pidän mölyt mahassani. Minulla on ystäviä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja kunnioitus on molemminpuolista. Uskon muuttuneeni, mutta en halua testata itseäni, siksi en välitä haalia juuri uusia tuttavuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei kestä huumoriani. Kukaan ei osaa antaa samalla mitalla naamatusten takaisin. Kaikki vaan inisevät jostain "loukkaamisista", ilkeydestäni ja ristiriitaisuudestani.

..ja sitten kun "samalla mitalla" vastataan, voidaan lopputulos lueskella taas Iltalehden sivuilta.

Joskus lapsuudenkodin ilmapiiri on ollut kauhea tai ihminen on muuten kokenut kiusamista, mutta muuten en kyllä voi olla ihmettelemättä miten joku kokee että häntä jatkuvasti "loukataan". Todella harva loukkaa toista tahallisesti, mistä siis tuo loukkaantuminen tulee?

Oma isäni oli aikoinaan myyntimies ja koki, että hänen piti nöyristellä asiakkaille ja muille joiden kanssa oli työssään tekemissä. Nyt eläkkeellä hän ei sitten enää sanojensa mukaan nöyristele ketään ja on muuttunut ilkeäksi, kohtuuttomaksi ja itsepäiseksi naurettavuuteen asti. Isäni on suututtanut muutaman (kerrostalo)naapurinsa, yhden veljensä, toisen elämänikäisistä ystävistään ja saanut äitini (entisen vaimonsa, joka huolehtii edelleen isän pyykeistä) epätoivon partaalle. Lääkäri ei nähnyt syytä varsinaiseen dementiatestiin, toisaalta äiti muistaa kyllä isän jo vuosikymmeniä sitten puhuneen tuosta "nöyristelystä", mutta ei arvannut isän kokeneen sitä niin kauheana. Emme edes ymmärrä mistä ihmeen nöyristelystä on ollut kyse.

Olen nainen ja samanlainen: siis yliherkkä, paljon nuoruudessa kiusattu koska olin hiljainen, en ikinä kiusannut, puhunut tai aukonut päätä kenellekkään joten syy kiusaamiseen oli vissiin että olin vain helppo kohde ja hissukka. Olen edelleen kiltti ja mukava mutta joskus räjähdän pienistä asioista joita poikaystävä ei voi ymmärtää kuinka tärkeitä ne ovat minulle. En ilkeä halua olla muille mutta usein ihmisten ymmärtämättömyys minun introvertti hiljaista ja herkkää puoltani kohtaan ketuttaa ihan suunnattomasti. Siis en halua vittuilla läheisille mutta se etteivät EDES HE tajua vuosienkaan jälkeen millainen olen vaikka heille olisin ihan keskustelemalla sitä aukaissut niin hohhoijaa. Olen vielä nuori yli 20v ja olen jo ruvennut ymmärtämään että oma seura paras seura. 

Ap kuulostaa enemmän katkeroituneelta minkä voin hyvin ymmärtää silloin kun on joutunut niin paljon muiden tallotuksi eikä ole välttämättä käynyt terapiassa avaamassa asioita.  Mielestäni vain yksinkertaiset ihmiset eivät näe muiden tuskan ja ilkeän käyttäytymisen läpi vaan ajattelevat että tuo nyt on vaan naturaalisti mulkku.

Juuri tuo on monissa teissä ihmisissä ongelmana, kaikki otetaan itsestään selvyytenä.

Ap on siis ilkeä muille ja antaa tulla loukkauksia tuutin täydeltä. Ja valittaa aloituksessaan, että miksi ihmiset ei vastaa hänelle samalla mitalla vaan ulisee jotain että "miksi olet ilkeä". No minä en ainakaan halua vastata samalla mitalla, en minä halua olla kellekään ilkeä. Inhoaisin itseäni jos puhuisin ihmisille ilkeästi. Jos minä kohtaisin ap:n, niin en minä hänelle antaisi todellakaan samalla mitalla takaisin vaan poistaisin hänet välittömästi elämästäni. Tykkään olla ystävällisten ja positiivisten ihmisten seurassa.

Kuulostat ihan siskoltani, suosittelen terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Tykkään olla ystävällisten ja positiivisten ihmisten seurassa.

Sama. Elämä on liian lyhyt viettää epämiellyttävien ja typerien ihmisten seurassa, ja mun mittapuulla ap on molempia.

Ainoa jossa on vikaa oot sä, oot todella luonnevikainen ja oon iloinen etten sunlaisia ihmisiä tunne. 

Joo. Ap:n kaltaisia on koululuokissakin. Sitten ihmellään, kun ope ei saa sinne luotua hyvää ilmapiiriä ja lopetettua kiusaamista. Osa ihmisistä on tuollaisia ihan lapsesta asti. Ei mitään empatiakykyä vaan vahva käsitys omista "oikeuksista". Ja kaikenlaiseen käytökseen etsitään syy muista. Mutku se ja mutku toi ja mutku mä sitä ja tätä.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja samanlainen: siis yliherkkä, paljon nuoruudessa kiusattu koska olin hiljainen, en ikinä kiusannut, puhunut tai aukonut päätä kenellekkään joten syy kiusaamiseen oli vissiin että olin vain helppo kohde ja hissukka. Olen edelleen kiltti ja mukava mutta joskus räjähdän pienistä asioista joita poikaystävä ei voi ymmärtää kuinka tärkeitä ne ovat minulle. En ilkeä halua olla muille mutta usein ihmisten ymmärtämättömyys minun introvertti hiljaista ja herkkää puoltani kohtaan ketuttaa ihan suunnattomasti. Siis en halua vittuilla läheisille mutta se etteivät EDES HE tajua vuosienkaan jälkeen millainen olen vaikka heille olisin ihan keskustelemalla sitä aukaissut niin hohhoijaa. Olen vielä nuori yli 20v ja olen jo ruvennut ymmärtämään että oma seura paras seura. 

Ap kuulostaa enemmän katkeroituneelta minkä voin hyvin ymmärtää silloin kun on joutunut niin paljon muiden tallotuksi eikä ole välttämättä käynyt terapiassa avaamassa asioita.  Mielestäni vain yksinkertaiset ihmiset eivät näe muiden tuskan ja ilkeän käyttäytymisen läpi vaan ajattelevat että tuo nyt on vaan naturaalisti mulkku.

Juuri tuo on monissa teissä ihmisissä ongelmana, kaikki otetaan itsestään selvyytenä.

Siinä kohtaa kun purkaa tuskaansa olemalla ilkeä ja on vielä sitä mieltä että muiden pitää ymmärtää enemmän, on itse se yksinkertainen. Tiukasti sanominen aiheesta on siis tietty asia erikseen. Jos on tuskainen olo menneisyyden takia, käsittellään sitä, eikä koiteta painaa muitakin alas, tunteiden säätelyä on hyvä oppia ihan itsensäkin vuoksi.

Tunnen ihmisen joka oikeutti vittumaisen ja tökerön käytöksensä sekä tunnevammaisuutena sillä kun ala-asteella sanottiin pahasti parilla luokalla, itse olen kestänyt vuosien koulukiusaamishelvetin eikä minun silti tarvitse haukkua niitä jotka eivät hauku muita. Apua ei ikivittuilijoiden mielestä tietenkään haeta vaikka oltaisiin kuinka sekaisin ja ne jotka sitä hakee on ihan paskoja ja heikkoja.

Miksi mulkun käytöksen jälkeen mulkkua pitäisi vielä silitellä, kun on saanut ensin kuunnella itseensä kohdistuvia haukkumisia ja sietää paskaa käytöstä? Jos ajaa ihmiset pois, saa syyttää pääsääntöisesti itseään, ihmiset kun välttelee lähempää tuttavuutta itsensä haukkujien kanssa. Mielellään ilkeilevä ihmistyyppi ei yleensä myönnä vikoja itsessään, joten auttamisyritysten jälkeen mulkku luultavasti kiittää kuten parhaiten osaa ja sylkee lopuksi päälle.

No muut asiat on on paitsi ilkeys. Ei tartte olla yltisosiaalinen ja monille sa valitettavasti tarkoittaa paskan puhumista ihmisten kanssa joista ei oikeasti pidä. Sellaisessa sosiaalisuudessa ei ole mitään kehuttavaa. Miten määrittelisin oman ilkeytesi? Suorapuheisuudesta ei välttämättä ole tahallista ilkeyttä mutta yleensä henkilö joka on suorapuheinen tai helposti kiehuva omaa myös positiivisia puolia jotka tulevat myös esiin kun tarpeeksi hyvin henkilön tuntee. Voivat olla lopuksi jopa empaattisempia kun ne tyynet ei suorapuheisesta henkilöt.

Vierailija kirjoitti:

No muut asiat on on paitsi ilkeys. Ei tartte olla yltisosiaalinen ja monille sa valitettavasti tarkoittaa paskan puhumista ihmisten kanssa joista ei oikeasti pidä. Sellaisessa sosiaalisuudessa ei ole mitään kehuttavaa. Miten määrittelisin oman ilkeytesi? Suorapuheisuudesta ei välttämättä ole tahallista ilkeyttä mutta yleensä henkilö joka on suorapuheinen tai helposti kiehuva omaa myös positiivisia puolia jotka tulevat myös esiin kun tarpeeksi hyvin henkilön tuntee. Voivat olla lopuksi jopa empaattisempia kun ne tyynet ei suorapuheisesta henkilöt.

Ja piti siis olla että: muut asiat ok paitsi ilkeys...

Ensin ajattelin että olipa huono provo, ei kukaan ole noin jumaluuskompleksinen tampio, kommentoin silti. Sitten mietin tuntemiani ilkeitä ihmisiä ja tajusin että niiden ajatus vaikuttaisi kulkevan suunnilleen noin. Toki ne ei yleensä myönnä sitä kunnolla, paras myönnytys on "Mä nyt vaan oon tämmönen, tieks hei, oon kato niin rehellinen, suoraselkäinen, vahva, mahtava, paras, kaunis, paras, viisas ja hyvä ihminenkin ja muut on niin huonoja eikä ne ees tajuu sitä jos en koko ajan kerro sitä niille."

Kyllä ilkeys sinua itseäsikin vaivaa, koska kirjoitit siitä tälle palstalle!

Tajuat, että teet väärin ja sinulla on huono omatunto omasta käyttäytymisestäsi.

Toivottavasti sinulla ei ole lapsia!