Lue keskustelun säännöt.
MIksi kukaan nainen haluais olla jonkun "supermenestyjän" puoliso?
27.09.2013 |
Tai miehiltäkin vois kysyä samaa, mutta yleensä se on niin, että nainen uhrautuu joka tapauksessa. Varsinkin siinä vaiheessa kun tulee lapsia.
Mä en ymmärrä. Mua niin ahdistais itseäni olla kahlittu siihen toiseen sillä lailla, että kaikki menis sen ehdoilla. (Tietysti riippuis minkä tasoisesta menestyjästä on kyse) Ei sellainen suhde voi olla kovin tasa-arvoinen, vai voiko? Eikö sellainen vaikuta jo siihen perhedynamiikkaankin, et jos joku on tottunut, että hänen aikataulu ym tekemiset on määräävässä asemassa (koska on niin paljon menetettävää), niin eikö se pakosti aja siihen, että tästä ihmisestä tulee jotenkin "tärkeämpi" kuin muista? Ja ehkä sen mielipiteillä on silloin eniten väliä? Onko se hyväks koko perheen kannalta?
Tää aihe mua kiinnostaa kovin paljon. Kertokaa miten muut ajattelette? Olisko mieleskästä elää jonkun todella menestyneen puolisona? Miksi? Tai tunnetteko ketään sellaista? MIten heillä menee?
En kyllä itse mitenkään kadehdi sellaista elämää, mutta aika onnellisilta he lehtien kansissa näyttää ;-)
Kommentit (45)
Kyllä se tietyllä tavalla vaatii toisen uhrautumisen, mennään enemmän sen "menestyvän" ehdoilla etenkin jos on lapsia. Jos saisin ja olen saanut valita, valitsenko että käytän ajan enemmän lapsiin (jotka itse olen valinnut että tehdään tähän maailmaan) ja rahaa tulee vähemmän, niin valitsen sen kuin että rahaa tulee paljon ja lapsia näkee hereillä kaksi tuntia päivässä. Ei ole pakko asuntoa 7 huoneisessa omakotitalossa josta on lainaa 400 000 € ja siksi pakko tehdä töitä. Kotona voi asua pienesti, tunnelmallisesti, tiiviisti ja täynnä lämpöä :) Ei isosti jossa jokaisella oma huone ja jokainen huoneessaan läppäri sylissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaan omasta puolestani: ei se minun mieheni aina ollut supermenestyjä. Olimme yhtä aikaa opiskelijoita ja myöhemmin hänellä se ura on johtanut tilanteeseen, jossa menestystä on tullut. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista kunnianhimoa, vaan olen enemmän koti-ihminen. En ole nähnyt syytä, miksi hänen pitäisi kieltäytyä uusista tilaisuuksista ja uraa edistävistä asioista. Mä olen päävastuullinen kodista ja lapsista, mutta voisipa tämä olla toisinkin päin. Meillä nyt vain meni elämä näin. En koe olevani uhrautuja enempää kuin muutkaan usean lapsen äidit. Nyt eletään pikkulapsiaikaa ja jossain vaiheessa ollaan sitten toisessa elämäntilanteessa.
Naisilla on monenlaista miesmakua. Enemmän minua hämmästyttää asteikon toinen ääripää. Siis ne, jotka jopa toistuvasti ottavat miehekseen jonkun juopon pikkurikollisen kokopäiväluuserin.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 09:23"]
Mua niin ahdistais itseäni olla kahlittu siihen toiseen sillä lailla, että kaikki menis sen ehdoilla. (Tietysti riippuis minkä tasoisesta menestyjästä on kyse)
Ei sellainen suhde voi olla kovin tasa-arvoinen, vai voiko? Eikö sellainen vaikuta jo siihen perhedynamiikkaankin, et jos joku on tottunut, että hänen aikataulu ym tekemiset on määräävässä asemassa (koska on niin paljon menetettävää), niin eikö se pakosti aja siihen, että tästä ihmisestä tulee jotenkin "tärkeämpi" kuin muista? Ja ehkä sen mielipiteillä on silloin eniten väliä? Onko se hyväks koko perheen kannalta?[/quote]
Olipas ajankohtainen aloitus mun kannalta... Olet ajatellut ihan oikeita asioita, ap, ja voin vahvistaa omakohtaisesti kaikki nuo esittämäsi "ongelmat". Kyllä, elämämme pyörii miehen ehdoilla, suhde ei ole tasa-arvoinen millään saralla, ja perhedynamiikkamme on määräytynyt nimenomaan miehen menojen ja tärkeyden mukaan. Mieheni on siis erittäin menestyneessä, näkyvässä, kadehtitussa asemassa.
Onko se hyvä perheen kannalta?
meidän perheen kannalta se ei ollut hyvä, olemme nyt keskellä ravoisaa ja henkisesti repivää avioeroa. Eli omalta osaltani en voi suositella jyrkkää sosiaalista nousua avioliiton kautta - vaikkei se siis missään vaiheessa tavoitteeni ollutkaan - mutta en ymmärtänyt mitä se emeidän elämässämme tulisi tarkoittamaan. Myöhäistä tietty katua, mutta kadun silti ihan helvetisti!!
Jos nainen esim. haluaa lapsia, hyvän elatuksen ja miehen joka ei ole paljon kotona, niin kannattaa ruveta supermenestyjän puolisoksi. Kotirouvuus urana on myös mahdollista em. kuviossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
OK, siis mulla ei ole mitään ongelmaa tän asian suhteen ja varsinkin jos kaikki osapuolet on asiaan tyytyväisiä, niin sithän varsinkin kaikki on hyvin. Esim 4:lla.
(Tietysti vois ajatella, että lapsille on aina eduksi mitä enemmän näkee kumpaakin vanhempaa ja kyllä se side lapsiin tulee just siitä yhdessä vietetystä ajasta)
Ja toki nää riippuu muutenkin monesta asiasta! Ei kaikki kotiäidit, joiden puoliso tekee menestyksellistä uraa, ole mitenkään huonossa asemassa! Voi olla hyvää koulutusta ja omia yrityksiä ja omaisuutta. Et sitä just kyselen, että miten tällaset parit yleensä elää niin että kummankin olot on mukavat ja asema turvattu.
Meillä on kumpikin ihan hyvällä alalla, jossa työllistyminen ja etenemismahdollisuudet todella hyvät ja kompromisseja täytyy silti tehdä jatkuvasti, vaikka molemmilla selkeesti perhe ykkösenä. Ja jotenkin tuntuu, että meidän tilanteessa kun kumpikin on tuollaisella alalla, niin ihmiset jotenkin olettaa ettei kumpikaan "jääkään jälkeen", mut välillä kun lähipiirissä, jossa parisuhteessa on suurempi "asemaero", (typerästi sanottu joo..) oletetaan taas että toinen (nainen siis) koko ajan antaa omastaan ja uhrautuu. Se on ikäänkuin itsestäänselvyys kaikille.
ap
Hmm... Itse luon kansainvälistä uraa ja mieheni lähtee ensi vuonna mukaani komennukselle. Onko mieheni siis uhrautuja?
Olen myös ollut hänen mukanaan maailmalla. Itse koen, että kaltaiselleni "maailmannaiselle" on hyvä olla kumppani, joka on samanhenkinen. Eli en olisi vaihtanut miestäni mihinkään peräkylän autonrassaajaan, vaikka sitten ei olisikaan tarvinnut uhrata muutamaa vuotta hänen kanssaan toisella puolen palloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 10:33"]
Naisilla on monenlaista miesmakua. Enemmän minua hämmästyttää asteikon toinen ääripää. Siis ne, jotka jopa toistuvasti ottavat miehekseen jonkun juopon pikkurikollisen kokopäiväluuserin.
[/quote]
No joo, ei tuokaan houkuttele, mutta on siinä välissä muitakin vaihtoehtoja. :)
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 09:23"]
Mua niin ahdistais itseäni olla kahlittu siihen toiseen sillä lailla, että kaikki menis sen ehdoilla. (Tietysti riippuis minkä tasoisesta menestyjästä on kyse)
Ei sellainen suhde voi olla kovin tasa-arvoinen, vai voiko? Eikö sellainen vaikuta jo siihen perhedynamiikkaankin, et jos joku on tottunut, että hänen aikataulu ym tekemiset on määräävässä asemassa (koska on niin paljon menetettävää), niin eikö se pakosti aja siihen, että tästä ihmisestä tulee jotenkin "tärkeämpi" kuin muista? Ja ehkä sen mielipiteillä on silloin eniten väliä? Onko se hyväks koko perheen kannalta?[/quote]
Olipas ajankohtainen aloitus mun kannalta... Olet ajatellut ihan oikeita asioita, ap, ja voin vahvistaa omakohtaisesti kaikki nuo esittämäsi "ongelmat". Kyllä, elämämme pyörii miehen ehdoilla, suhde ei ole tasa-arvoinen millään saralla, ja perhedynamiikkamme on määräytynyt nimenomaan miehen menojen ja tärkeyden mukaan. Mieheni on siis erittäin menestyneessä, näkyvässä, kadehtitussa asemassa.
Onko se hyvä perheen kannalta?
meidän perheen kannalta se ei ollut hyvä, olemme nyt keskellä ravoisaa ja henkisesti repivää avioeroa. Eli omalta osaltani en voi suositella jyrkkää sosiaalista nousua avioliiton kautta - vaikkei se siis missään vaiheessa tavoitteeni ollutkaan - mutta en ymmärtänyt mitä se emeidän elämässämme tulisi tarkoittamaan. Myöhäistä tietty katua, mutta kadun silti ihan helvetisti!!
[/quote]
Voi, otan osaa. Todella. :( Nää mua just surettaa ihan hirveesti. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Öö, esim. siksi, ettei tarvitse venyttää penniä, lapset saavat harrastaa mitä haluavat ja todennäköisesti itsekin voit harrastaa mitä haluat varsinkaan jos ei tarvitse töissä käydä.
Oma mieheni ei ole edes mikään supermenestyjä ja joutuu silti tekemään ympäripyöreitä päiviä ja jos hän haluaa pitää hiukan keskipalkkaista paremman työnsä, meidän on pakko joustaa hänen työvaatimustensa mukana. Jos vaihtoehtona olisi joku supermenestyjä, vaihtaisin heti! Pöljät eivät tajua milloin iskevät kultasuoneen, muuta ei voi sanoa.
No on rasittavaa. Koko lähisuvun, esim. isovanhempien elämä pitää suunnitella sen kultamunia munivan hanhen ehdoilla. Joka saa tietysti käyttäytyä muita kohtaan täysin paskamaisesti, kun ei pikkuvaimolla ole omaa elämää eikä edes koulutusta, että voisi mennä kunnon töihin, kun lapset ovat isompia. Hys hys vaan, ettei rahakirstu suutu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai jokaisessa suhteessa olla niin tiiviisti yhdessä? Tuollainen suhde voi toimia hyvin jos halutaan tavata vain kun ollaan ihan tosissaan vapaalla, eikä kaivata yhdessäoloa joka arki-iltaan? Myös vähemmän menestyvissä piireissä on kaikenlaisia etäsuhteita ja viikonloppuvanhempia.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 10:38"]
Hmm... Itse luon kansainvälistä uraa ja mieheni lähtee ensi vuonna mukaani komennukselle. Onko mieheni siis uhrautuja?
.....
Olen myös ollut hänen mukanaan maailmalla.
[/quote]
No vain te osaatte vastata tuohon kysymykseen. Teillä tuo vaikuttaa olevan molemminpuolista (?) joten aloitus ei etupäässä teihin viitannut. Mutta uskon, että juuri tällaiset järjestelyt varmaan ovatkin toimivia :) -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ainakin avioeron tullessa voi kääräistä muhkeat massit!
Tunnen yhden yrityselämässä pärjänneen monimiljonäärin. Vaimo on töissä vaikkei tarvitsisi, perheessä on muutama lapsi, asuvat mukavasti Westendissä ja elämä on onnellista, vaikka firmalla on ollut tuulisiakin aikoja. Tunnen myös toisen perheen, missä äiti on menestyksekäs yritysjohtaja ja mies, vaikkakin koulutettu, on täysin koulutustaan vastaamattomissa hanttihommissa, ulkomaankomennuksilla mies hoiti lapset ja Suomessa ollessa rakentanut perheelle talon (tai siis osallistunut täyspäiväisesti siihen. Vastaavasti mies harrastaa paria extremelajia. Ja perhe-elämä on aina sujunut oikein hyvin.
Minä olen meistä se "menestyvämpi" osapuoli; miehelläni on tosin opinnot vielä osittain kesken, joten ei sitä tiedä, vaikka asetelma kääntyisi joskus vielä päälaelleen. Mutta tässä tilanteessa minä kannustan miestäni saamaan enemmän aikaiseksi, en siksi että haluaisin olla vähintäänkin tasavertaisen "menestyjän" puoliso tai etteikö tämä asetelma olisi minusta hyvä, vaan siksi, että näen hänen olevan onneton silloin kun hän ei käytä täyttä potentiaaliaan. Jos tämä potentiaali ei koskaan muutu rahaksi, mutta hän on onnellinen, se riittäisi minulle. Itse asiassa kannustan häntä juuri nytkin alalle, jolla tuskin tienaisi kovin paljon, mutta joka on hänen todellinen intohimonsa.
Tämä on uskoakseni se suurin ongelma näissä supermenestyjä-kotirouva-yhdistelmissä, koska se tuntuu olevan tietämilleni "menestyville" miehille tuntematon käsite: siis että sitä kotirouvavaimoakin voisi kannustaa ihan käytännössä toteuttamaan itseään ja käyttämään täyttä potentiaaliaan. Vaikka ihan kotoakin käsin. On varmasti naisia, joille lapsen kanssa oleminen 24/7 ja kodin pitäminen kauniina ja pullantuoksuisena on se elämän suurin onni ja sisältö, mutta ihan yhtä varma olen, että useampi tällainen epäsuhtainen pari olisi onnellisempi, jos nainen kokisi käyttävänsä luovuuttaan, älyään ja kaikkea henkistä pääomaansa jollain konkreettisella tavalla.
Tunnen yhden perheen, jossa kumpikaan ei ole mikään varsinainen "menestyjä" (jos menestyjällä tarkoitetaan poliitikkoja, liikemiehiä yms.) mutta mies on erittäin hyväpalkkaisella alalla ja nainen on sekä kotiäiti että taiteilija. (Vai voiko sanoa kotiäidiksi, jos tekee kotoa käsin töitä?) Joka tapauksessa minusta on erittäin inspiroivaa katsella, miten tämä mies uskoo vaimonsa työn tärkeyteen, kannustaa sitä ja on ylpeä siitä, vaikkei se tuokaan samalla tavalla ruokaa heidän pöytäänsä kuin hänen oma työpaikkansa. Ja nainen on tosiaankin mielettömän hyvä siinä, mitä tekee.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 10:38"]
Hmm... Itse luon kansainvälistä uraa ja mieheni lähtee ensi vuonna mukaani komennukselle. Onko mieheni siis uhrautuja?
Olen myös ollut hänen mukanaan maailmalla. Itse koen, että kaltaiselleni "maailmannaiselle" on hyvä olla kumppani, joka on samanhenkinen. Eli en olisi vaihtanut miestäni mihinkään peräkylän autonrassaajaan, vaikka sitten ei olisikaan tarvinnut uhrata muutamaa vuotta hänen kanssaan toisella puolen palloa.
[/quote]
Samoin meillä.
3 lasta ja homma on toiminut hyvin reippaasti yli 20 vuotta.
Yhteen mennessamme mistaan menestymisesta ei ollut viela tietoakaan. Ymmarsin kylla etta mies osaa paataan kayttaa, on fiksu ja kouluttautunut. Menestyminen on tullut vuosien ja vuosien tyon tuloksena, ja toisenlainen nainen kuin mina, ei olisi varmasti miehen vierella pysynyt. Olen aina ollut koti-ihminen, teininakin jain mieluummin kotiin neulomaan kun kaverit lahti kaljalle. Jos olisin ura ihminen, tuntisin varmasti etta olen joutunut uhrautumaan (liian) paljon ja menettanyt paljon.
En siis mennyt maaratietoisesti naimisiin menestyneen ihmisen kanssa. Menin naimisiin syvan ja avoimen miehen kanssa. Jos olisimme laittaneet lusikat jakoon ensimmaisen kahden avioliittovuoden jalkeen, kummallakin olisi ollut yhta vahan jaettavaa.
Luonteeltani olen kaukana henkilosta joka metsastaa menestyneita miehia. Tunnen sellaisiakin naisia ja se on aika kauhistuttavaa ja sydametonta elamaa. Kuka haluaa menna naimisiin rahan kanssa?
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 10:40"]
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 10:33"]
Naisilla on monenlaista miesmakua. Enemmän minua hämmästyttää asteikon toinen ääripää. Siis ne, jotka jopa toistuvasti ottavat miehekseen jonkun juopon pikkurikollisen kokopäiväluuserin.
[/quote]
No joo, ei tuokaan houkuttele, mutta on siinä välissä muitakin vaihtoehtoja. :)
[/quote]
Työ on kuitenkin aina se tärkein. Siitä saa elannon vielä avioeronkin jälkeen
Ei se aina vaadi toisen uhrautumista, mutta perheen yhteistä tavoitetta sekä kyllä vaatii. Vai kumpi sun mielestä on uhrautunut, Bill vai Hilary?