Lue keskustelun säännöt.
Miten hitossa te yh-äidit jaksatte?
25.09.2013 |
Meillä mies puolet kuusta kotona, puolet töissä. Yksi, helppo alakoululainen ja yksi helppo koira.
Mies lähti lauantaina töihin ja olen taas jo ihan rättipoikkipuhki. Ylitöitä, kotitöitä, harrastuskuskausta, lisää kotitöitä, läksyjen kuulustelua, koiran lenkitystä ja huomisen päivän varusterumbaa ja aikataulutusta (mummo onneksi pikkukoululaisen "apukuskina") illasta toiseen.
Ajattekin kerrankin mennä ajoissa nukkumaan kun alkaa tota univelkaakin taas olla, kun illat venyy mutta hokasin just ennen petiin menoa että koirapolo oli oksentanut sohvalle. Eli odottelen tässä, että pesukone pyykkää sohvanpäällisen ja sitten pääsen unelle ennen kuin kello taas soi 06.00.
Olenko mä vaan niin hidas ja saamaton kun olen ihan poikki tästä arjen pyörityksestä?
Ja mulla sentään isona apuna mummo, joka kuskaa tarvittaessa tuota YHTÄ lasta kouluun/harrastuksiin.
Miten ihmeessä te useamman lapsen yh:t jaksatte rumbaa viikosta toiseen..?
Kommentit (87)
Jos jälkeenjäänyt lyö teitä, lyöttekö te takaisin. Te ette kuuntele tai ole läsnä itse keskustelussa kyllä yhtään. Kompeisoitteko omaa epävarmuuttanne tällä kaikella. Oletteko tuleet aikoinaan itse lyödyksi ja nyt löytte takaisin.
Tämä ei ole edes ajanvietteenä käytävää harmiotan keskustelua vaan veristä sotaa kuka onnistuu eniten raiskaamaan kenenkin itsetuntoa. Ja sitten ihmettelette, että naisia kohdellaan eritavalla yhteiskunnassa kun miehiä ja sitten riittää näitä aloituksia, kaupassa nähtyä... Miten V****:ssa lapset osaisivat käyttäytyä, kun ei aikuisetkaa ei osaa.
Tämä avautuminen ei kyllä liity aloitukseen yhtään, mutta sivuraitelle lähteminenkin on niin meidän naisten tapa. Mutta luotto sille, että suurin osa kuitenkin osaa lukea tämän pilkesilmäkulmassa, vai mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 09:33"]
Raskainta on yrittää olla välittämättä siitä kuinka rumasti meihin yh-äiteihin suhtaudutaan. Mulla on ollut vaikeaa koska eroa edelsi mieheni yhtäkkinen sairastuminen vakavaan mielisairauteen ja ennen kuin se diagnosoitiin niin elämämme oli painajaista ja ennen kiltti mies niin pelottava käytökseltään että en toivu siitä varmaan ikinä.
Mies on nyt ollut jo vuosia laitoshoidossa ja minä lasten kanssa kolmestaan. Mulla ei ole apuna ketään sukulaisia ja miesystävää mulla ei ole eron jälkeen enää ollut. Yksinäisyys, pelot, muistot on ikävintä. Lasten kanssa pärjään.
[/quote]
Todellakin. Itse olen niin toope, että kun kuulin radiosta yh-valittelua: miten huonosti niillä menee ja kuinka kaikki ovat yhteiskunnallisten tukien varassa, ajattelin että voi kauhiaa, pitänee antaa noille keräyksessä rahaa.
Ja sitten iski, että PAM nehän puhuu musta. Saatana, en ole yhteiskuntaa verottanut mitenkään, pikemminkin se on ollut saamapuolella koko ajan, eikä meillä mene todellakaan huonosti. Vaikka töitä on saanut paiskia kuin aasi koko ajan.
Tunsin itseni todella loukatuksi!
[/quote]
Et ole verottanut yhtään ja olet saamapuolella?! Enemmän sinun työpaikkasi maksaa tällä yhteiskunnalle, kuin pelkkien yhteiskunnan tukia saavien tuet. Ansiotulojen verotuksella ei kateta edes 10% valtion menoista ja yritystuet yms. on enemmän kuin mitä yritykset tuottaa verotuloina.
Lapset ei ole pienikokoisia aikuisia, ei niiden kuulukaan osata käyttäytyä, tämä numerolle 82.
Itselläni on monta lasta ja mies joka ajoittain paljon pois kotoa enkä ole ainoa Suomessa. Mutta lapsia on hommattu ja saatu tahdotusti näin ja minusta tämä elämä on hyvää ja antoisaa näin.
Kyllä minäkin vähän ihmettelen miten yhdellä lapsella saa elämänsä noin rikki. Ja mies tekee kotona ollessaan kaiken? Ehkä ei sitten pitäisi tehdä jos menee kuuppa sekaisin silloin kun joutuu itse puikkoihin.
On meilläkin lemmikkejä, koti ja autoja joita huoltaa. Se on silti kaikki yhdessä päätetty hommata joten se pitää itse pystyä kaikki hoitaa, yhdessä tai yksin. Ja miettimättä että mummo auttaa, he ovat kasvattaneet omat lapsensa ja heidän mukana olo ei ole pakko, eikä voi kuvitella että mummot pelastaa ja pitää pinnalla tai miten ihmisien kuuluu olla mukana teidän perhe-elämässä.
Toki ihanne on että autetaan ja vietetään yhdessä arkea mutta niin ei vaan aina tapahdu.
Minusta on ihan sallittua että jokainen tuntee väsymystä, vaikka ei olisi ollenkaan lapsia. Syy voi olla jossain ihan muussa kuin lapsen hoidossa. Avaa vaikka vitamiinipurkki ja tarkista mitä syöt? Siis ihan mietin vaan tapoja joista saat voimaa. Ja tee kotitöitä, kurjaa se on kumppanillesikin ehkä tulla töiden jälkeen siivoamaan koti ja syöttämään perhe. Miksi ette tee asioita yhdessä? Ehkä sekin tuntuu sinun arjen jaksamisessa? Ainakin itse saan paljon voimaa siitä että ollaan ME ja tehdään asioita yhdessä. Silloin kun olin kotona hoitamassa lapsia niin parasta arjessa silloin oli kun teki kaiken valmiiksi ennenkö mies tuli kotiin ja meillä oli aikaa yhdessä vaikka olisi ollut harrastamisia jne.
Kenenkään ei sitten enää tarvinut käydä kaupassa, tehdä ruokaa tai pakata tavaroita harkkoihin ja huomista varten, tein ne valmiiksi niin oltiin vaan yhdessä.
Eli ehkä voisi auttaa että sinäkin tekisit kotona ja teillä olisi enempi aikaa yhdessä, kaksin tai kolmisteen?
[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 13:13"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 09:33"]
Raskainta on yrittää olla välittämättä siitä kuinka rumasti meihin yh-äiteihin suhtaudutaan. Mulla on ollut vaikeaa koska eroa edelsi mieheni yhtäkkinen sairastuminen vakavaan mielisairauteen ja ennen kuin se diagnosoitiin niin elämämme oli painajaista ja ennen kiltti mies niin pelottava käytökseltään että en toivu siitä varmaan ikinä.
Mies on nyt ollut jo vuosia laitoshoidossa ja minä lasten kanssa kolmestaan. Mulla ei ole apuna ketään sukulaisia ja miesystävää mulla ei ole eron jälkeen enää ollut. Yksinäisyys, pelot, muistot on ikävintä. Lasten kanssa pärjään.
[/quote]
Todellakin. Itse olen niin toope, että kun kuulin radiosta yh-valittelua: miten huonosti niillä menee ja kuinka kaikki ovat yhteiskunnallisten tukien varassa, ajattelin että voi kauhiaa, pitänee antaa noille keräyksessä rahaa.
Ja sitten iski, että PAM nehän puhuu musta. Saatana, en ole yhteiskuntaa verottanut mitenkään, pikemminkin se on ollut saamapuolella koko ajan, eikä meillä mene todellakaan huonosti. Vaikka töitä on saanut paiskia kuin aasi koko ajan.
Tunsin itseni todella loukatuksi!
[/quote]
Et ole verottanut yhtään ja olet saamapuolella?! Enemmän sinun työpaikkasi maksaa tällä yhteiskunnalle, kuin pelkkien yhteiskunnan tukia saavien tuet. Ansiotulojen verotuksella ei kateta edes 10% valtion menoista ja yritystuet yms. on enemmän kuin mitä yritykset tuottaa verotuloina.
[/quote]
Vaan kun olen ollut valtiolla ihan palkkatöissä ja maksanut 45% veroa. Lääkärissä olemme käyneet yksityisellä ja lapsilisä on ainut sosiaalinen etu, minkä lapsestani olen saanut.
Olen 3 lapsen (1-8v) yh ja jaksan oikein hyvin. Nautin elämästä ja lapsistani. Olen oppinut ottamaan omaa aikaa kotona ollessani (esim. luen kirjaa ja lapset leikkivät) koska en kotoa pääse mihinkään yksin. Tietty myös iltaisin kun lapset ovat menneet nukkumaan on hetki omaa aikaa. Olen hyväksynyt tilanteen (etten nyt pysty itse harrastamaan) ja nyt täytyy mennä lasten ehdoilla, ei ole vaihtoehtoja. Mutta lapseni ovat aivan ihania tyyppejä ja meillä on yhdessä tosi mukavaa. Asumme kerrostalossa joten kotitöitä ei mitenkään valtavasti ole. Kerran tai kaksi viikossa imuroin, pyykkikone pesee pyykit. Ruoat laitan itse ja keittiötä toki sitten täytyy siivota ja tiskata monta kertaa päivässä mutta ei niitä kotihommia niin kamalasti muuten ole.
Se minkä olen kokenut raskaaksi on se että kun yhtä lasta vie lääkäriin/synttäreille/harrastukseen niin kaikki kolme kulkevat mukana. Toki tämä on myös lapsille raskasta.
Silloin kun sairastetaan on aika kamalaa mutta. onneksi helsingissä saa hätätapauksessa ruokaa tilattua kotiin jos siis on siinä kunnossa ettei kauppaan edes pääse. Minulla siis ei ole mitään hoitoapua, oman vanhempani eivät ole lapsista kiinnostuneita ja lasten isän vanhemmat katkaisivat välit eron jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://open.spotify.com/track/6WVMdOhjd00dFImfVbSHs1?si=BkuRuHc8Q1qzR9…
Pullon stolichnayaa ensin kämpillä vain
hilpaisin mä naamaan ja siitä humalaa sain
Sitten päälle kaljaa ja olin taas kännissä
YH, YH, tiedät mistä mies nauttii
YH, YH, sua, susta mä vain unta nään
Aamulla heräsin vieraasta vuoteesta
Vierelläni lojui toista sataa kiloa (YH)
vaaleanpunaista käytettyä ruhoa
YH, YH, tiedät mistä mies nauttii
YH, YH, miehen sä viet taivaisiin
Ooo, sä kosketat tralalaatani
Hyväile mun viiksiä, beibe
Aaaaahhhh
YH, YH, tiedät mistä mies nauttii
YH, YH, miehen sä viet taivaisiin
YH
[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 09:33"]
Raskainta on yrittää olla välittämättä siitä kuinka rumasti meihin yh-äiteihin suhtaudutaan. Mulla on ollut vaikeaa koska eroa edelsi mieheni yhtäkkinen sairastuminen vakavaan mielisairauteen ja ennen kuin se diagnosoitiin niin elämämme oli painajaista ja ennen kiltti mies niin pelottava käytökseltään että en toivu siitä varmaan ikinä.
Mies on nyt ollut jo vuosia laitoshoidossa ja minä lasten kanssa kolmestaan. Mulla ei ole apuna ketään sukulaisia ja miesystävää mulla ei ole eron jälkeen enää ollut. Yksinäisyys, pelot, muistot on ikävintä. Lasten kanssa pärjään.
[/quote]
Todellakin. Itse olen niin toope, että kun kuulin radiosta yh-valittelua: miten huonosti niillä menee ja kuinka kaikki ovat yhteiskunnallisten tukien varassa, ajattelin että voi kauhiaa, pitänee antaa noille keräyksessä rahaa.
Ja sitten iski, että PAM nehän puhuu musta. Saatana, en ole yhteiskuntaa verottanut mitenkään, pikemminkin se on ollut saamapuolella koko ajan, eikä meillä mene todellakaan huonosti. Vaikka töitä on saanut paiskia kuin aasi koko ajan.
Tunsin itseni todella loukatuksi!