Lue keskustelun säännöt.
Masentuneet
29.08.2020 |
Kertokaa kuinka oletteko onnistuneet pitämään kaverisuhteita yllä vai oletteko menettäneet ystäviä/kavereita? Itse alan olla siinä pisteessä etten enää kehtaa kertoa asioistani ja välttelen tapaamisia, koska minulla ei ole ystävilleni oikein enää mitään annettavaa tässä tilassa jossa olen. Välillä onnistun esittämään tekopirteää jos ystävä soittaa tai pyytää kahville. Toisinaan se piristää ihan oikeasti, mutta toisiaan taas vie vain enemmän voimia. En haluaisi esittää mitään, mutta joskus tuntuu, että on pakko ettei kaikki ihmiset katoaisi ympäriltä.
Kommentit (71)
Johanna_sos kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Hoidon tulisi olla masentuneille pakollista
Ystävä rakas, suurin osa ei saa masennukseensa toimivaa hoitoa edes vaatimalla. Et tiedä mistä puhut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Mielenterveysongelmat syövyttävät aivot hitaasti, niin kuka jaksaa loputtomiin? Jokaisella tulee se murtumispiste, eikä toivoa paremmasta enää ole, niin ymmärrän hyvin ettei jaksaisi kituuttaa. Itse mietin lapsiani etten haluaisi lähteä tästä maailmasta, koska he jäisivät suremaan.
Toisaalta taas kun minusta ei enää ole kunnolliseksi pullantuoksuiseksi äidiksikään enää, jonka he tunsivat joskus menneisyydessä, niin tekisinkö vain palveluksen jos päättäisin elämäni? Loppuisi se kärsimys kun äiti on niin raunioina ettei hermot kestä enää mitään ja asiat/paikat täysin rempallaan.En tiedä.. olen täysin epäonnistunut luuseri!
Ap
Tee nyt ensin kuitenkin kaikki mahdollinen. Veljeni hoki 8 vuotta ettei jaksa enää yhtään, ennen kuin suostui laittamaan elämänsä kokonaan uusiksi. Älä sinä odottele niin kauan. Et ole mm. muuttannut itse pois, et ole laittanut miestä muuttamaan pois, et ole jäänyt sairaslomalle, et ole vaihtanut työpaikkaa, et ole lähtenyt opiskelemaan. Et ole vaihtanut paikkakuntaakaan. Eli aika paljon on asioita joita et vielä ole tehnyt. En oikein usko että oman elämän päättymisestä varsinaisesti hyötyy kukaan. Sinäkään, koska etpä pääse nauttimaan päiviesi päättymisestä itse.
Minusta ei ole enää opiskelemaan tai vaihtamaan työpaikkaa. Muuttaminen varmaan on ainoa asia, joka tulee väistämättä eteen jos selviän sinne asti. Aivot ovat täysin lukossa, enkä jaksaisi nyt yhtään mitään opiskelua tms kun en pysty ottamaan uutta infoa vastaan.
Sähköhoito toimii masennukseen, skitsofreniaan ja personallisuushäiriöihin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
No sulla on nyt sellainen tilanne, että olet masentunut ja mikään ei auta. Voit ihan hyvin siis vain alkaa tehdä kaikenlaista. Eihän se masennus sillä lähde, mutta mitä sitten, kun ei se kerran lähde millään muullakaan.
Minulla on hyvin harvoin voimia edes nousta sängystä, ja nyt puhun ihan todella sellaisesta kokonaisvaltaisesta mahdottomuudesta nousta. En kirjoittele leikilläni prosessorin yskimisestä tai sen sammuttamisesta - harvempi varmasti niin tekee. Sinulla ei liene kovinkaan tarkkaa kuvaa ole hyvin vaikeasta masennuksesta. Sitä ei diagnosoida huvikseen vaikeaksi.
Eli lihaksesi ovat jostain syystä kuihtuneet kun et pääse liikkeelle? Jos on kroonikko, niin silloin pitää vain elää sen masennuksen kanssa. Voit olla masentunut luonnossa kävellessäsikin, mikään ei sitä estä. Syy siihen että et nouse sängystä on se että et halua nousta sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Sähköhoito toimii masennukseen, skitsofreniaan ja personallisuushäiriöihin
No eikä toimi. Sinun sen sijaan kannattaa ottaa sitä - se vie lähimuistin ja pysyt poissa täältä hourailemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Mielenterveysongelmat syövyttävät aivot hitaasti, niin kuka jaksaa loputtomiin? Jokaisella tulee se murtumispiste, eikä toivoa paremmasta enää ole, niin ymmärrän hyvin ettei jaksaisi kituuttaa. Itse mietin lapsiani etten haluaisi lähteä tästä maailmasta, koska he jäisivät suremaan.
Toisaalta taas kun minusta ei enää ole kunnolliseksi pullantuoksuiseksi äidiksikään enää, jonka he tunsivat joskus menneisyydessä, niin tekisinkö vain palveluksen jos päättäisin elämäni? Loppuisi se kärsimys kun äiti on niin raunioina ettei hermot kestä enää mitään ja asiat/paikat täysin rempallaan.En tiedä.. olen täysin epäonnistunut luuseri!
Ap
Tee nyt ensin kuitenkin kaikki mahdollinen. Veljeni hoki 8 vuotta ettei jaksa enää yhtään, ennen kuin suostui laittamaan elämänsä kokonaan uusiksi. Älä sinä odottele niin kauan. Et ole mm. muuttannut itse pois, et ole laittanut miestä muuttamaan pois, et ole jäänyt sairaslomalle, et ole vaihtanut työpaikkaa, et ole lähtenyt opiskelemaan. Et ole vaihtanut paikkakuntaakaan. Eli aika paljon on asioita joita et vielä ole tehnyt. En oikein usko että oman elämän päättymisestä varsinaisesti hyötyy kukaan. Sinäkään, koska etpä pääse nauttimaan päiviesi päättymisestä itse.
Minusta ei ole enää opiskelemaan tai vaihtamaan työpaikkaa. Muuttaminen varmaan on ainoa asia, joka tulee väistämättä eteen jos selviän sinne asti. Aivot ovat täysin lukossa, enkä jaksaisi nyt yhtään mitään opiskelua tms kun en pysty ottamaan uutta infoa vastaan.
Miten niin ei ole? Tuo on huonoa itsetuntoa, ei masennusta. Aivot pysyy lukossa niin kauan kuin et tee muutoksia elämässäsi.
Monet koulu-apujat ja muut massamurhaajat ovat kärsineet mieliala häiriöistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
No sulla on nyt sellainen tilanne, että olet masentunut ja mikään ei auta. Voit ihan hyvin siis vain alkaa tehdä kaikenlaista. Eihän se masennus sillä lähde, mutta mitä sitten, kun ei se kerran lähde millään muullakaan.
Minulla on hyvin harvoin voimia edes nousta sängystä, ja nyt puhun ihan todella sellaisesta kokonaisvaltaisesta mahdottomuudesta nousta. En kirjoittele leikilläni prosessorin yskimisestä tai sen sammuttamisesta - harvempi varmasti niin tekee. Sinulla ei liene kovinkaan tarkkaa kuvaa ole hyvin vaikeasta masennuksesta. Sitä ei diagnosoida huvikseen vaikeaksi.
Eli lihaksesi ovat jostain syystä kuihtuneet kun et pääse liikkeelle? Jos on kroonikko, niin silloin pitää vain elää sen masennuksen kanssa. Voit olla masentunut luonnossa kävellessäsikin, mikään ei sitä estä. Syy siihen että et nouse sängystä on se että et halua nousta sieltä.
Onko sinulle koskaan kukaan sanonut että olet persoonallisuushöiriöinen besser wisser jonka kannattaisi kuolla pois? Eikö? No.
Ilmiannettu. Tosi masentunut ei toivo toisten kuolemaa, koska hänellä ei ole siihen voimia.
Heivaa alkoholistimies ihan ensimmäiseksi. Olet ansainnut oman rauhan, omat ajatuksesi ilman jonkun toisen henkisiä myrkkyjä. Et varmaan edes enää tiedä kunnolla kuka olet. Yksin asuessasi voisit alkaa saada siitä hiljalleen selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluatko sinä pitää niitä ystäviä? Minä olen kokenut helpoimmaksi rajata ystäväpiirini mahdollisimman pieneksi. Vain lähimmät ystävät ja heihin pidän yhteyttä lähinnä wa:lla (päivittäin kylläkin), jolloin voin valita oman vointini mukaan siihen kuluttamani energian.
Olen lakannut tuntemasta syyllisyyttä siitä että tarvitsen paljon aikaa latautuakseni yksin.
En todellakaan koe, enkä halua/jaksa. En juuri pidä enää kehenkään yhteyttä. Muutamien ystävien kanssa keskustellaan wha/messengerissä, mutta en enää kerro ongelmstani heille juurikaan mitään. Esitän mieluummin, että kaikki ok.
Menetin kaikki vähät ystäväni masennuksen takia. Enkä luonnollisesti osaa/uskalla hankkia uusia. Olen oikeastaan viimeiset 10 vuotta ollut täysin erakoitunut, mitä nyt töissä käyn. Ajoittain on ollut työkuntonikin vaakalaudalla. Toivon saavani pitää työni koska olisi kamalaa olla yksin kotona oman sairaan päänsä kanssa. Viikonloputkin oikeastaan on vaan tätä, että makaan sängyllä ja ootan että pääsisin takaisin töihin.
Toivon että kuolen ennen eläkeikää.
Tällaisille ihmisille pitäisi sallia eutanasia. On todella epäinhimillistä joutua olemaan täällä elämätöntä elämää viettämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin kaikki ystäväni. En jaksanut pitää yhteyttä ja ymmärrettävästi eivät ystäväni minuun, kun en koskaan jaksanut lähteä mihinkään.
Kuinka olet kestänyt tähän asti? Saatko mistään elämääsi iloa? Oletko miettinyt elämäsi päättämistä?
Ap
Mulla on perhe ja muutenkin elämä mallillaan. Pieni lääkitys päällä. Hormonit vaikuttaa myös. Olen aktiivinen ja jo nuorena oli paljon erilaisia harrastuksia. Jos ei olisi ollut masennuskausia, minulla olisi laaja tuttavapiiri. Olen ikäänkuin masennuskausina luonut nahkaani. On hävinnyt muistoista kokonaisia elämänkausia.
Väsymys ja ylirasitus masentaa, kuormitun herkästi. Joskus auttaa ihan päikkäreiden nukkuminen.
Joskus kiitävänä hetkenä mietin, että olisi helpompi olla muualla kuin elää, mutta minulla on tässä maailmassa niin paljon tekemistä vielä. On lapsetkin. Sinnitellään täällä.
Olen hoitanut masennusta niin, että olen järjestänyt elämäni helpoksi. Mahdollisimman vähän stressiä ja luontoa ympärillä. Säännölliset elämäntavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
No sulla on nyt sellainen tilanne, että olet masentunut ja mikään ei auta. Voit ihan hyvin siis vain alkaa tehdä kaikenlaista. Eihän se masennus sillä lähde, mutta mitä sitten, kun ei se kerran lähde millään muullakaan.
Minulla on hyvin harvoin voimia edes nousta sängystä, ja nyt puhun ihan todella sellaisesta kokonaisvaltaisesta mahdottomuudesta nousta. En kirjoittele leikilläni prosessorin yskimisestä tai sen sammuttamisesta - harvempi varmasti niin tekee. Sinulla ei liene kovinkaan tarkkaa kuvaa ole hyvin vaikeasta masennuksesta. Sitä ei diagnosoida huvikseen vaikeaksi.
Eli lihaksesi ovat jostain syystä kuihtuneet kun et pääse liikkeelle? Jos on kroonikko, niin silloin pitää vain elää sen masennuksen kanssa. Voit olla masentunut luonnossa kävellessäsikin, mikään ei sitä estä. Syy siihen että et nouse sängystä on se että et halua nousta sieltä.
Eli sinulla ei ole minkäänlaista ymmärrystä masennuksesta. Meinaatko että ihmiset vain ihan huvikseen esim tappavat itsensä masennuksensa myötä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
No sulla on nyt sellainen tilanne, että olet masentunut ja mikään ei auta. Voit ihan hyvin siis vain alkaa tehdä kaikenlaista. Eihän se masennus sillä lähde, mutta mitä sitten, kun ei se kerran lähde millään muullakaan.
Minulla on hyvin harvoin voimia edes nousta sängystä, ja nyt puhun ihan todella sellaisesta kokonaisvaltaisesta mahdottomuudesta nousta. En kirjoittele leikilläni prosessorin yskimisestä tai sen sammuttamisesta - harvempi varmasti niin tekee. Sinulla ei liene kovinkaan tarkkaa kuvaa ole hyvin vaikeasta masennuksesta. Sitä ei diagnosoida huvikseen vaikeaksi.
Eli lihaksesi ovat jostain syystä kuihtuneet kun et pääse liikkeelle? Jos on kroonikko, niin silloin pitää vain elää sen masennuksen kanssa. Voit olla masentunut luonnossa kävellessäsikin, mikään ei sitä estä. Syy siihen että et nouse sängystä on se että et halua nousta sieltä.
Onko sinulle koskaan kukaan sanonut että olet persoonallisuushöiriöinen besser wisser jonka kannattaisi kuolla pois? Eikö? No.
Ilmiannettu. Tosi masentunut ei toivo toisten kuolemaa, koska hänellä ei ole siihen voimia.
On hyvin yleistä että masentunut toivoo toisten ihmisten kuolemaa. Hänellä on ajoittain itsesyytösten hetkiä jolloin hän näkee jättämisen johtuneen huonoista ominaisuuksistaan. Hän ei näe tässä tilanteessa muuta ulospääsyä kuin tappamisen. siksi masentuneet ovat hyvin vaarallisia ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
No sulla on nyt sellainen tilanne, että olet masentunut ja mikään ei auta. Voit ihan hyvin siis vain alkaa tehdä kaikenlaista. Eihän se masennus sillä lähde, mutta mitä sitten, kun ei se kerran lähde millään muullakaan.
Minulla on hyvin harvoin voimia edes nousta sängystä, ja nyt puhun ihan todella sellaisesta kokonaisvaltaisesta mahdottomuudesta nousta. En kirjoittele leikilläni prosessorin yskimisestä tai sen sammuttamisesta - harvempi varmasti niin tekee. Sinulla ei liene kovinkaan tarkkaa kuvaa ole hyvin vaikeasta masennuksesta. Sitä ei diagnosoida huvikseen vaikeaksi.
Eli lihaksesi ovat jostain syystä kuihtuneet kun et pääse liikkeelle? Jos on kroonikko, niin silloin pitää vain elää sen masennuksen kanssa. Voit olla masentunut luonnossa kävellessäsikin, mikään ei sitä estä. Syy siihen että et nouse sängystä on se että et halua nousta sieltä.
En ole kukaan aikaisemmista kirjoittajista. Mutta. Et selvästikään ymmärrä asiasta mitään, joten poistu neuvomasta. Minä esim en ole enää masentunut, ja voin pakottaa itseni pystyyn vaikka väsyttäisi paljonkin.
Muistan kuitenkin kun olo masennuksessa oli kokonaisvaltaisen lamaantunut, koko keho ja aivot olivat vain pysähtyneenä, kuin odottamassa kuolemaa. Kaikki liikkeet ja hengitys olivat raskaita vaikka tiesin olevani hyvässä fyysisessä kunnossa. Parempina päivinä jos pääsin kauppaan, ostin älyttömät määrät säilykkeitä ja pakastevihanneksia ja linssejä, koska tiesin että huonompana päivänä en pääse kauppaan vaan syön sitä mitä on (esim siemeniä) tai sitten en syö mitään.
Oma panostus ja asenne ovat tärkeitä terapian lisäksi mutta ne keinot täytyy löytyä sellaiselta tasolta mihin masentunut kykenee, ja ymmärtää että on päiviä jolloin ei kykene mihinkään. Jos saa jonkinlaisia raameja elämäänsä edes joskus sinne tänne vähäksi aikaa niin saa olla jo tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
No sulla on nyt sellainen tilanne, että olet masentunut ja mikään ei auta. Voit ihan hyvin siis vain alkaa tehdä kaikenlaista. Eihän se masennus sillä lähde, mutta mitä sitten, kun ei se kerran lähde millään muullakaan.
Minulla on hyvin harvoin voimia edes nousta sängystä, ja nyt puhun ihan todella sellaisesta kokonaisvaltaisesta mahdottomuudesta nousta. En kirjoittele leikilläni prosessorin yskimisestä tai sen sammuttamisesta - harvempi varmasti niin tekee. Sinulla ei liene kovinkaan tarkkaa kuvaa ole hyvin vaikeasta masennuksesta. Sitä ei diagnosoida huvikseen vaikeaksi.
Eli lihaksesi ovat jostain syystä kuihtuneet kun et pääse liikkeelle? Jos on kroonikko, niin silloin pitää vain elää sen masennuksen kanssa. Voit olla masentunut luonnossa kävellessäsikin, mikään ei sitä estä. Syy siihen että et nouse sängystä on se että et halua nousta sieltä.
Onko sinulle koskaan kukaan sanonut että olet persoonallisuushöiriöinen besser wisser jonka kannattaisi kuolla pois? Eikö? No.
Ilmiannettu. Tosi masentunut ei toivo toisten kuolemaa, koska hänellä ei ole siihen voimia.
On hyvin yleistä että masentunut toivoo toisten ihmisten kuolemaa. Hänellä on ajoittain itsesyytösten hetkiä jolloin hän näkee jättämisen johtuneen huonoista ominaisuuksistaan. Hän ei näe tässä tilanteessa muuta ulospääsyä kuin tappamisen. siksi masentuneet ovat hyvin vaarallisia ihmisiä
Joo kyllä. Heti kun pääsen sängystä kerta viikkoon rollaattorilleni, niin olen Hyvin Vaarallinen Ihminen.
Silloin kun masentunut tappaa ihmisen, masentunut ei koe mitään empatiaa uhriaan kohtaan. Jälkikäteen vasta saattaa pitää itseään huonona ihmisenä kun senkin tein
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin kaikki ystäväni. En jaksanut pitää yhteyttä ja ymmärrettävästi eivät ystäväni minuun, kun en koskaan jaksanut lähteä mihinkään.
Kuinka olet kestänyt tähän asti? Saatko mistään elämääsi iloa? Oletko miettinyt elämäsi päättämistä?
Ap
Mulla on perhe ja muutenkin elämä mallillaan. Pieni lääkitys päällä. Hormonit vaikuttaa myös. Olen aktiivinen ja jo nuorena oli paljon erilaisia harrastuksia. Jos ei olisi ollut masennuskausia, minulla olisi laaja tuttavapiiri. Olen ikäänkuin masennuskausina luonut nahkaani. On hävinnyt muistoista kokonaisia elämänkausia.
Väsymys ja ylirasitus masentaa, kuormitun herkästi. Joskus auttaa ihan päikkäreiden nukkuminen.
Joskus kiitävänä hetkenä mietin, että olisi helpompi olla muualla kuin elää, mutta minulla on tässä maailmassa niin paljon tekemistä vielä. On lapsetkin. Sinnitellään täällä.
Kuulostaa hyvin tutulta. Itsekin kuormitun todella herkästi ja ne harrastukset, joista mainitsin ja joita todella rakastin ovat vähentyneet radikaalisti, koska keho ja mieli ei kestä yhtään rasittumista. Esim. liikunta on jäänyt vähälle, koska tuntuu että jos syke nousee, niin verisuoni katkeaa päästä ja siitä alkaa pahoinvointi. Ennen liikunta oli lääke ja nyt päinvastoin.
En uskalla jättää miestäni, koska pelkään etten selviä enää jos minulla ei ole ketään johon tukeutua. Hyvinä hetkinä hän on paras ystäväni ja pahoina taas, noh..pahin viholliseni. Huh, miten hullulta kuulostaakaan!
Millä voimilla?
Ohis