Lue keskustelun säännöt.
Masentuneet
29.08.2020 |
Kertokaa kuinka oletteko onnistuneet pitämään kaverisuhteita yllä vai oletteko menettäneet ystäviä/kavereita? Itse alan olla siinä pisteessä etten enää kehtaa kertoa asioistani ja välttelen tapaamisia, koska minulla ei ole ystävilleni oikein enää mitään annettavaa tässä tilassa jossa olen. Välillä onnistun esittämään tekopirteää jos ystävä soittaa tai pyytää kahville. Toisinaan se piristää ihan oikeasti, mutta toisiaan taas vie vain enemmän voimia. En haluaisi esittää mitään, mutta joskus tuntuu, että on pakko ettei kaikki ihmiset katoaisi ympäriltä.
Kommentit (71)
Mulla on vaan yksi kaveri jonka kanssa voidaan jakaa huolet ja murheet. Muiden kanssa oleminen on just sitä saatanan teeskentelyä, jos erehtyy sanomaan että menee muuten ihan päin vittua taas kaikki niin se tekohymy ja vieno "niin..." saa mut niin raivon partaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kadottanut todella paljon ihmisiä, mm. kaikki lapsuuden ja nuoruuden kaverit. Masennus saa minut vetäytymään ja en oikein jaksaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Minulla on ns. kulissit kunnossa. Perhe, työpaikka ja harrastuksia. Tosi asiassa en jaksa enää edes harrastaa, koska olen menettämässä perheeni. Minulla on isoja repiviö riitoja parisuhteessa ja harkitesen itsemurhaa.
Olen menettänyt ystäviä vuosien varrella ja noin 2 vuotta sitten huomasin alakuloisuuteni, joka muuttui hiljalleen krooniseksi masennukseksi.
Olen jo sen ikäinen etten enää oikein osaa edes aloittaa elämääni uudelleen tai parantaa tilannettani. Pää ei toimi enää kunnolla ja olen menettämässä työpaikkanikin tämän vuoksi. En kestä enää minkäänlaista painetta vaan pelkään, että tämä painekattila räjähtää!
En uskalla enää kertoa kavereilleni/ystäville mitään, koska he ovat oman osansa tehneet. Kuunnelleet, kannustaneet ja varmasti jo väsyneet ongelmiini, joita en saa selvitettyä.
Mies ei ymmärrä masennustani ja oireilee omalla tavallaan. Juo paljon ja välttelee asioista puhumista etten alkaisi huutaa.
Kaikki alkoi oikeastaan parisuhteemme ongelmista, miehen alkavasta alkoholismista ja menneisyydessä tapahtuneista virheistä, joista minun pitäisi kai maksaa lopun elämäni miehelle, jotta hän voisi osoittaa taas lämpöä ja rakkautta minua kohtaan.
Tosi sekava teksti, mutta tässä nyt jotain ajatuksiani.
Ap
En tunne ketään tervettä. kaikki on masentuneita tai bipolaareja. Tavallista elämäähän se on jos tyypistä ei kuulu kuukausiin eikä vastaa. kyllä se sitten joskus ilmoittelee jos on hengissä yhä tai sitten ei.
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menetin kaikki ystäväni. En jaksanut pitää yhteyttä ja ymmärrettävästi eivät ystäväni minuun, kun en koskaan jaksanut lähteä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Menetin kaikki ystäväni. En jaksanut pitää yhteyttä ja ymmärrettävästi eivät ystäväni minuun, kun en koskaan jaksanut lähteä mihinkään.
Kuinka olet kestänyt tähän asti? Saatko mistään elämääsi iloa? Oletko miettinyt elämäsi päättämistä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menetin kaikki ystäväni. Nyt kykenen jo käymään taas töissä ja elämä on ihan ok mutta välillä yksinäistä. Onneksi puoliso jäi.
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Mielenterveysongelmat syövyttävät aivot hitaasti, niin kuka jaksaa loputtomiin? Jokaisella tulee se murtumispiste, eikä toivoa paremmasta enää ole, niin ymmärrän hyvin ettei jaksaisi kituuttaa. Itse mietin lapsiani etten haluaisi lähteä tästä maailmasta, koska he jäisivät suremaan.
Toisaalta taas kun minusta ei enää ole kunnolliseksi pullantuoksuiseksi äidiksikään enää, jonka he tunsivat joskus menneisyydessä, niin tekisinkö vain palveluksen jos päättäisin elämäni? Loppuisi se kärsimys kun äiti on niin raunioina ettei hermot kestä enää mitään ja asiat/paikat täysin rempallaan.
En tiedä.. olen täysin epäonnistunut luuseri!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluatko sinä pitää niitä ystäviä? Minä olen kokenut helpoimmaksi rajata ystäväpiirini mahdollisimman pieneksi. Vain lähimmät ystävät ja heihin pidän yhteyttä lähinnä wa:lla (päivittäin kylläkin), jolloin voin valita oman vointini mukaan siihen kuluttamani energian.
Olen lakannut tuntemasta syyllisyyttä siitä että tarvitsen paljon aikaa latautuakseni yksin.
Mä olen menettänyt kaikki ystäväni vaikka en ole edes masentunut. Kyllähän se tietysti masentaa, kun ei kukaan oikein halua olla kaveri kanssani.
Ap:lla tuntuisi olevan elämäntilannemasennus, kun pääset tuosta pinteestä, niin veikkaan että masennus helpottaa ihan itsestään. Ei kukaan jaksa vaikeassa tilanteessa hoitaa viimeisen päälle ihmissuhteitaan.
Heivaa ukko mäelle, ja katso miten käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Mielenterveysongelmat syövyttävät aivot hitaasti, niin kuka jaksaa loputtomiin? Jokaisella tulee se murtumispiste, eikä toivoa paremmasta enää ole, niin ymmärrän hyvin ettei jaksaisi kituuttaa. Itse mietin lapsiani etten haluaisi lähteä tästä maailmasta, koska he jäisivät suremaan.
Toisaalta taas kun minusta ei enää ole kunnolliseksi pullantuoksuiseksi äidiksikään enää, jonka he tunsivat joskus menneisyydessä, niin tekisinkö vain palveluksen jos päättäisin elämäni? Loppuisi se kärsimys kun äiti on niin raunioina ettei hermot kestä enää mitään ja asiat/paikat täysin rempallaan.En tiedä.. olen täysin epäonnistunut luuseri!
Ap
Tee nyt ensin kuitenkin kaikki mahdollinen. Veljeni hoki 8 vuotta ettei jaksa enää yhtään, ennen kuin suostui laittamaan elämänsä kokonaan uusiksi. Älä sinä odottele niin kauan. Et ole mm. muuttannut itse pois, et ole laittanut miestä muuttamaan pois, et ole jäänyt sairaslomalle, et ole vaihtanut työpaikkaa, et ole lähtenyt opiskelemaan. Et ole vaihtanut paikkakuntaakaan. Eli aika paljon on asioita joita et vielä ole tehnyt. En oikein usko että oman elämän päättymisestä varsinaisesti hyötyy kukaan. Sinäkään, koska etpä pääse nauttimaan päiviesi päättymisestä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin myös, että apua on niin vaikea saada, koska meitä avuntarvitsijoita on aivan liikaa tässä maassa. Ihmisillä jotka luovat aktiivisesti uraa ja ovat sosiaalisesti kyvykkäitä on isoimmat mahdollisuudet selviytyä tässä yhteiskunnassa.. me masentuneet ollaan väliinputoajia, hylkiöitäkin, joiden oletetaan parantuvan vain kovalla tahdon voimalla, sekä olemalla tuottavia yhteiskunnan reippaita veronmaksajia. Meidän kulttuuri on sitä työn tekoa ja tekopirteyttä.
Oikeasti ollaan aika harmaa kansa ja vain vahvimmat sekä ehkä narsistisia piirteitä omaavat selviävät tässä maapallossa. Vai ovatko he näitä muodikkaasti nimitettyjä extroverttejä sitten, jotka selviää hengissä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
No sulla on nyt sellainen tilanne, että olet masentunut ja mikään ei auta. Voit ihan hyvin siis vain alkaa tehdä kaikenlaista. Eihän se masennus sillä lähde, mutta mitä sitten, kun ei se kerran lähde millään muullakaan.
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Hoidon tulisi olla masentuneille pakollista
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös, että apua on niin vaikea saada, koska meitä avuntarvitsijoita on aivan liikaa tässä maassa. Ihmisillä jotka luovat aktiivisesti uraa ja ovat sosiaalisesti kyvykkäitä on isoimmat mahdollisuudet selviytyä tässä yhteiskunnassa.. me masentuneet ollaan väliinputoajia, hylkiöitäkin, joiden oletetaan parantuvan vain kovalla tahdon voimalla, sekä olemalla tuottavia yhteiskunnan reippaita veronmaksajia. Meidän kulttuuri on sitä työn tekoa ja tekopirteyttä.
Oikeasti ollaan aika harmaa kansa ja vain vahvimmat sekä ehkä narsistisia piirteitä omaavat selviävät tässä maapallossa. Vai ovatko he näitä muodikkaasti nimitettyjä extroverttejä sitten, jotka selviää hengissä?Ap
Voitko vastata minun viestiini? T: nro 14
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luopunut lähes kaikista ihmissuhteista. Jaksan harvoin mitään, en ole ylenpalttisen kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista , ja vielä vähemmän innokas jakamaan omiani. Elän aika pitkälti pääni sisällä. Vielä viime vuonna kävin terapiassa jakamassa elämääni, mutta kevättalvella sekin kontakti loppui, eikä jatko ole tiedossa. Minun masennukseeni lääkkeet eivät pure. Tavallaan ajattelen asiaa niin, että sammuttelen etäohjelmia prosessorin yskiessä, ja sitten, jonakin päivänä, sammutan myös prosessorin.
No sulla on nyt sellainen tilanne, että olet masentunut ja mikään ei auta. Voit ihan hyvin siis vain alkaa tehdä kaikenlaista. Eihän se masennus sillä lähde, mutta mitä sitten, kun ei se kerran lähde millään muullakaan.
Minulla on hyvin harvoin voimia edes nousta sängystä, ja nyt puhun ihan todella sellaisesta kokonaisvaltaisesta mahdottomuudesta nousta. En kirjoittele leikilläni prosessorin yskimisestä tai sen sammuttamisesta - harvempi varmasti niin tekee. Sinulla ei liene kovinkaan tarkkaa kuvaa ole hyvin vaikeasta masennuksesta. Sitä ei diagnosoida huvikseen vaikeaksi.
Johanna_sos kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Hoidon tulisi olla masentuneille pakollista
Miksi ihmeessä tulisi? Kaikkia masentuneita ei mikään hoito paranna. Ihmisellä tulee kuitenkin olla oikeus päättää elämänsä niin halutessaan.
Näytä vaikka tämä kirjoitus ystäville. Tosiystävyys kestää.