Lue keskustelun säännöt.
Masentuneet
29.08.2020 |
Kertokaa kuinka oletteko onnistuneet pitämään kaverisuhteita yllä vai oletteko menettäneet ystäviä/kavereita? Itse alan olla siinä pisteessä etten enää kehtaa kertoa asioistani ja välttelen tapaamisia, koska minulla ei ole ystävilleni oikein enää mitään annettavaa tässä tilassa jossa olen. Välillä onnistun esittämään tekopirteää jos ystävä soittaa tai pyytää kahville. Toisinaan se piristää ihan oikeasti, mutta toisiaan taas vie vain enemmän voimia. En haluaisi esittää mitään, mutta joskus tuntuu, että on pakko ettei kaikki ihmiset katoaisi ympäriltä.
Kommentit (71)
Masentunut menee hiljaiseksi ajatellessaan karua kohtaloaan, ajatukset ovat samalla sekavia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sinä olet tärkeä ja rakastettava.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä olet tärkeä ja rakastettava.
Anteeksi nyt, mutta mikään tuskin voisi vituttaa enempää kuin tällainen lässytys joka on tyhjää sanahelinää. Mene näyttämään tämä rakkaus ja tärkeys ap:lle ja meille muille vuosikymmeniä kärsineille, tai ole vaihtoehtoisesti hiljaa. Vain teot puhuvat kärsimyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Mielenterveysongelmat syövyttävät aivot hitaasti, niin kuka jaksaa loputtomiin? Jokaisella tulee se murtumispiste, eikä toivoa paremmasta enää ole, niin ymmärrän hyvin ettei jaksaisi kituuttaa. Itse mietin lapsiani etten haluaisi lähteä tästä maailmasta, koska he jäisivät suremaan.
Toisaalta taas kun minusta ei enää ole kunnolliseksi pullantuoksuiseksi äidiksikään enää, jonka he tunsivat joskus menneisyydessä, niin tekisinkö vain palveluksen jos päättäisin elämäni? Loppuisi se kärsimys kun äiti on niin raunioina ettei hermot kestä enää mitään ja asiat/paikat täysin rempallaan.En tiedä.. olen täysin epäonnistunut luuseri!
Ap
Meitä on muitakin, et ainakaan ole ainoa. Elämässä epäonnistuneita, äitinä epäonnistuneita, muiden silmissä pohjasakkaa. En itsekään tiedä mitä tehdä. Apua ei saa. Olen niin yksin, ei ole edes miestä, mikä toisaalta on parempi vaihtoehto kuin että mieskin olisi perässä vedettävänä.
Ainoa turva ja lohtu on siinä että mulla on usko Jumalaan ja siihen että joskus kaikki on hyvin taivaassa.
Voin jutella kanssasi, jos haluat.
Ihana kuulla
ohis, uskova
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä olet tärkeä ja rakastettava.
Anteeksi nyt, mutta mikään tuskin voisi vituttaa enempää kuin tällainen lässytys joka on tyhjää sanahelinää. Mene näyttämään tämä rakkaus ja tärkeys ap:lle ja meille muille vuosikymmeniä kärsineille, tai ole vaihtoehtoisesti hiljaa. Vain teot puhuvat kärsimyksessä.
Sydämeni pohjasta haluaisin tehdä niin, mutta netin välityksellä en pysty enempään. Se mitä sanoin, on vilipitöntä. Olen niin tosissani että melkein suututtaa, jos et tunne että otan vakavasti sinut ap, tai sinut joka äsken kommentoit. Olen kulkenut vuosikymmeniä masennuksesta kärsivän läheisen rinnalla. Jokainen ihminen on tärkeä ja rakastettava, ainutlaatuinen aarre. Vaikka sinusta tuntuisi vuosia siltä että sinulla ei olisi muille mitään annettavaa, sinä, juuri sinä, olet ainutlaatuinen ihminen. Älä anna masennuksesi uskotella sinulle mitään muuta. Masennus valehtelee. Se on sairaus. Sinä et ole masennus. Sinä olet tärkeä. Minä haluan parempia päiviä kaikille masentuneille. Ja jos parempia päiviä ei tule, toivon sydämeni pohjasta, että jokainen joka lukee tämän ja tietää jonkun masentuneen: kulkekaa masentuneiden rinnalla. Se on tärkeä tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin tätä just eilen. Olin tutun perheen lapsen lakkiaisissa ja yritin jutella talon nuorison kanssa. Lopputulos oli että tunsin itseni hölmöksi. Pitää pysyä ikäisessään seurassa, olen kohta 60. Mutta illalla päähän tuli ajatuksia, että elämä on turhaa ja olen hyödytön ihminen, en saa aikaan paljon mitään paitsi kaikkein pakollisimman ja pitäisi muuttaa pois ja asua yksin. Toisaalta kokemus on osoittanut, että päivät ovat erilaisia. Hyviäkin päiviä on ollut välillä.
Mutta joo, jotenkin tuntuu, että onnistun pilaamaan ihmissuhteet. Olen kai liian tyhmä tai kummallinen. Tuttavapiiri on suppea, kun en jaksa ylläpitää suhteita ja väärinkäsityksiä on syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Menetin kaikki ystäväni. En jaksanut pitää yhteyttä ja ymmärrettävästi eivät ystäväni minuun, kun en koskaan jaksanut lähteä mihinkään.
Minulle on käynyt ihan samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä olet tärkeä ja rakastettava.
Anteeksi nyt, mutta mikään tuskin voisi vituttaa enempää kuin tällainen lässytys joka on tyhjää sanahelinää. Mene näyttämään tämä rakkaus ja tärkeys ap:lle ja meille muille vuosikymmeniä kärsineille, tai ole vaihtoehtoisesti hiljaa. Vain teot puhuvat kärsimyksessä.
Sydämeni pohjasta haluaisin tehdä niin, mutta netin välityksellä en pysty enempään. Se mitä sanoin, on vilipitöntä. Olen niin tosissani että melkein suututtaa, jos et tunne että otan vakavasti sinut ap, tai sinut joka äsken kommentoit. Olen kulkenut vuosikymmeniä masennuksesta kärsivän läheisen rinnalla. Jokainen ihminen on tärkeä ja rakastettava, ainutlaatuinen aarre. Vaikka sinusta tuntuisi vuosia siltä että sinulla ei olisi muille mitään annettavaa, sinä, juuri sinä, olet ainutlaatuinen ihminen. Älä anna masennuksesi uskotella sinulle mitään muuta. Masennus valehtelee. Se on sairaus. Sinä et ole masennus. Sinä olet tärkeä. Minä haluan parempia päiviä kaikille masentuneille. Ja jos parempia päiviä ei tule, toivon sydämeni pohjasta, että jokainen joka lukee tämän ja tietää jonkun masentuneen: kulkekaa masentuneiden rinnalla. Se on tärkeä tehtävä.
No lässyn lässyn
Ei ole enää ystäviä, muutama hyvänpäivän tuttu. Heitäkin välttelen jos pakoon pääsen. Mikään ei tunnu miltään, mistään en saa mielihyvää.
Silti jaksan toivoa, että jonain päivänä nousen vielä täältä. Olemisen sietämätön kurjuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet tekevät huomattavan paljon itsemurhia
Mielenterveysongelmat syövyttävät aivot hitaasti, niin kuka jaksaa loputtomiin? Jokaisella tulee se murtumispiste, eikä toivoa paremmasta enää ole, niin ymmärrän hyvin ettei jaksaisi kituuttaa. Itse mietin lapsiani etten haluaisi lähteä tästä maailmasta, koska he jäisivät suremaan.
Toisaalta taas kun minusta ei enää ole kunnolliseksi pullantuoksuiseksi äidiksikään enää, jonka he tunsivat joskus menneisyydessä, niin tekisinkö vain palveluksen jos päättäisin elämäni? Loppuisi se kärsimys kun äiti on niin raunioina ettei hermot kestä enää mitään ja asiat/paikat täysin rempallaan.En tiedä.. olen täysin epäonnistunut luuseri!
Ap
Kannattaa hypätä raiteille.
Masentuneiden hoidossa on huomioitava työelämän nihkeä suhtautuminen masentuneisiin
Jos työnantaja tietää haastateltavan olevan masentunut, hän ei ota henkilöä töihin
Esim työhaastattelussa masentunut saattaa kesken kaiken mennä hiljaiseksi ja alkaa itkemään