Ei-suunniteltu raskaus ja mies haluaa abortin

up

Joko mies tottuu ajatukseen, tai sitten ottaa eron. Kyllä sä pärjäät ilman miestäkin, joten tee ihan miten tuntuu.

Onnea! Pidä lapsi ehdottomasti. Parempaa aikaa saada lasta ei ole.

Tulisit katumaan aborttia.

t. Ihanan vahinkolapsen äiti

#3 jatkaa vielä: miehellä menee tn. koko raskausaika siihen ajatukseen totuttautumiseen, että hänestä tulee isä. Ajattele vain, että sinä pärjäät, vaikka mies ei niin rakentava aina olisikaan. 

Jos teet abortin miehen tahdosta, voi olla, että et toivu siitä koskaan. Ei se ole mikään ylimääräisen kasvaimen poisto ja sillä hyvä, se jättää jälkensä, ja hyvin todennäköisesti voi tuhota suhteenne. Sanoisin että abortti on ok, mutta ei todellakaan toisen tai anopin aloitteesta, se on sinun sisälläsi vaikka miehen munasta se sinne meni. Sinä kärsit sekä fyysiset, että henkiset oireet ja päätös on silloin sinun, vain ja ainoastaan sinun. Googlaa ja tutki asiaa ja esitteli se miehellekin, luulisi tajuavan, että se ei ole mikään läpihuutojuttu. Jos ei tajua, niin no mitäs sinä sellaisella idarilla sitten. 

Mielestäni pitää kuunnella miehenkin mielipidettä. Lapsi ansaitsee sen että molemmat vanhemmat toivovat sitä. En luottaisi siihen että mies on hyvä isä enkä haluaisi tieten tahtoen tehdä lasta yksin. 

Sinä tunnet miehesi ja tiedät onko hänestä isäksi vasten tahtoaan, ja oletko hätätapauksessa valmis yksinhuoltajaksi. Mieti sitä.

Mies ei voi vaatia sinulta aborttia. Teet kuten itse parhaaksi näet koska elät seurausten ja kehosi kanssa.

ole vahva ja anna miehesi rauhassa sulatella asiaa.toivon kovasti että miehesi mieli muuttuu olet onnekas kun olet saamassa lapsen kaikki eivät ymmärrä sitä.

en kyllä ymmärrä miten anoppisi voi sanoa noin?

Miehiä tulee ja menee..lapsia ei niinkään. Pidä se.

Tee ehdottomasti miltä sinusta tuntuu! Minä tein, no ei olla enää miehen kanssa saman katon alla mutta olen NIIIIIN todella iloinen yllätyslapsen äiti :) Kyllä se mies siihen varmasti tottuu ja kantaa vastuunsa ja tulee vielä joskus olemaan iloinen että pidit pääsi, mutta vaikka ei menisi ihan niin, niin kyllä nainen pärjää yksinkin lapsen kanssa :)

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 22:29"]

Joo, pahoittelen heti alkuunsa otsikkoa, on pää vaan niin pyörällä, etten tuon parempaan otsikkoonkaan juuri nyt kykene.

Tilanne on se, että olen ollut mieheni kanssa vähän reilu 2vuotta yhdessä. Olen itse 24-v, mies 26. Miehelläni on vakituinen työpaikka, ja itse valmistuin toukokuussa lähihoitajaksi, ja sain juuri tänään työpaikan (!!). Juuri tänään kävin lääkärissäkin ja raskaanahan tässä ollaan, viidennellä viikolla. Ainakin sen tiedän, että ei ole kohdunulkoinen, vaikkakaan sydänääniä ei vielä kuulunut jne, mutta lääkäri ei epäillyt, että kyseessä voisi olla ns tuulimunaraskaus.

No. Miehelleni tietysti asiasta kerroin heti, kun lääkäristä pääsin. Hänen kantansa on ehdoton, abortti pitäisi tehdä. Itselläni ajatukset ovat niin sekaisin kuin olla voi. En olisi vielä halunnut raskaaksi, ehkäisykin on aina hoidettu (kumia käytetty, pillerit lopetin toukokuussa siitä syystä, että mieluummin elän ilman mitään lääkkeitä, jos mahdollista.) Mies tottakai on asiasta tietoinen, ja yhdessä pilleireiden lopetuksesta päätimmekin. Vastuu on siis molemmilla tässä asiassa, tietysti. Itse kun mietin, en millään kykenisi aborttiin, en siis millään. Ainakaan nyt en pidä sitä vaihtoehtona. Ahdistaa niin kovasti tämä, mies haluaa abortin, siskoni oli sitä mieltä että lapsi kannattaa pitää, anoppi taas ajatteli, että meidän tilanne ei ole juuri nyt sellainen, että lapsi kannattaisi pitää. TIEDÄN, ettei kukaan voi tehdä päätöstä puolestani, tiedän, että minun on tämä suuri päätös jotenkin ratkaistava, mutta... Ähh, ahdistaa niin kovasti. Olen ihan kuin puun ja kuoren välissä, joka puolelta ahdistaa joku ja jokin, mies ei ymmärrä kantaani tässä asiassa ja KAIKKI ON IHAN SEKAISIN.

En tiedä mitä tällä tekstilläkään edes haluan kertoa. Varmaankin jonkinlaista tukea haen, ja kysyn, onko joku ollut tässä tilanteessa? On varmasti, mutta miten siitä eteenpäin, jne?

Ahdistaa. Kun kuulin olevani raskaana, olin alkuun todella iloinen. Haluan vielä joskus pitää tätä lasta sylissäni ja rakastaa häntä. En haluaisi hänestä luopua, vaikka näin alussa vielä ollaankin ja kaikkea voi tapahtua.

Olen sekaisin. :)

[/quote]

Ymmärrätkö sinä miehen mielipidettä?

Minä olisin kolmannen kohdalla halunnut abortin. Vaimo ei halunnut siitä edes keskustella. Nuorimmainen on jo neljä, mutta välillä huomaan pohtivani millaista elämämme olisi illman häntä. Rakastan kyllä lastani, mutta se, ettei mielipiteelläni ollut näin isossa asiassa mitään merkitystä jätti jälkensä.

Ymmärrän kyllä, että raskaus ja abortti on naiselle vielä konkreettisempi asia kuin miehelle. Mutta kyllä mieskin joutuisi aborttipäätöksen kanssa loppuikänsä elämään.

Päätös on lopulta sinun, mutta keskustelkaa rohkeasti eri vaihtoehdoista yhdessä. Toivottavasti löydätte yhteisen mielipiteen.

Hyväksyn kyllä abortin mutta minusta teillä ei ole mitään syytä aborttiin. Mä en  haluu, ei ole mikään syy aborttiin, abortti ei ole ehkäisykeino.

Miksi miehesi on abortin kannalla? Hänellä työpaikka, sinullakin työpaikka ja koulut käyty, olette ehtineet olla yhdessä jo jonkun aikaa..... Mikä siis on se ongelma?

Suosittelen että menette yhdessä juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Jos mies haluaa abortin voi hänet mielestäni velvoittaa vähintäänkin keskustelemaan asiasta. Miettikää kumpikin erikseen ja yhdessä mitä abortti merkitsisi teidän tapauksessanne ja mitä lapsen saaminen merkitsisi. Toivon että kumpikin osaa ottaa toisen ajatukset huomioon ja päätös tehdään vasta sen jälkeen. Kuten kirjoittaja 11 mainitsi, vaimo ei hänen kanssaan edes keskustellut aborttimahdollisuudesta ja se kummittelee näemmä mielessä vieläkin.

Kukaan ulkopuolinen ei voi teidän puolestanne päätöksiä tehdä ja näin ulkopuolisena ei lapsen abortoimista tai synnyttämistä voi perustella iällänne, työtilanteellanne tai parisuhteen pituudellakaan. Jos ette pääse yhteisymmärykseen, niin toisaalta sinulla on ammatti ja työpaikka, joten sen puoleen pärjäät kyllä itseksesikin. Tsemppiä!

Minä tein abortin vastaavassa tilanteessa, tosin sillä erolla että siitä oli sovittu jo aiemmin joten se oli molemmille selvää (sovimme siis että jos tulee vahinkoraskaus ehkäisyä käytettäessä niin teen abortin). Minulle se oli itsestäänselvä valinta, eikä ole kaduttanut. Halusin elää normaalia, vapaata ja lapsetonta elämää vielä muutaman vuoden ajan, enkä ole katunut sitä. Sen miehenkin kanssa erottiin parin vuoden kuluttua (olin raskauden sattuessa 22), joten olen siltäkin kannalta iloinen etten kuormittanut kumpaakaan meistä ei-toivotulla lapsella.

Päätös on toki sinun, mutta oli pakko kirjoittaa koska kaikki vastaajat näyttävät puoltavan lapsen saamista. Halusin kertoa oman tarinani. Päätös ei vaikuta vain sinuun, vaan myös mieheen. Jos päätät pitää lapsen, miehesi on pitkään sidoksissa maksamaan ei-toivotun lapsen kuluja jopa siinä tapauksessa, että eroaisitte. Ei kannata siis tehdä tärkeää päätöstä vain tunnepohjalta.

T: nyt 31-vuotias onnellinen kahden pienen lapsen äiti

Ap, samoilla linjoilla 5:sen kanssa siinä, että vaikka abortti on mielestäni jopa ainoa oikea ratkaisu monessa tilanteessa, sen on oltava 100 prosenttisesti sinun, eli mahdollisen abortin hakijan, päätös. Kaikki nämä kommentit siitä, kuinka "lapsen isällä  pitäisi olla sananvalta asiaan" ovat täysin turhia ainakin niin kauan, kun Suomessa ei ole ns. vapaata aborttia. Sille pitää olla joko sosiaalinen tai lääketieteellinen peruste. Hakija, eli  tässä tapauksessa sinä, joutuu sitä pyytäessään täyttämään lomakkeen, jolla ilmoittaa syyn. Syy jää sinun potilastietoihisi. En löydä tähän hätään listaa sosiaalisista perusteista, mutta teidän kohdallanne syistä taitaisi täyttyä lähinnä "pelko yksinhuoltajuudesta", eli tosiaankin joutuisit lääkärille kertomaan miehesi uhanneen jättää sinut, jos pidät lapsen. Tietäväthän anoppisi ja miehesi tämän? 

Onneksi olet vasta rv:lla 5 ja sinulla on vielä muutama viikko aikaa harkita tätä asiaa. Voit rauhallisesti miettiä, miten lapsi vaikuttaisi sinun elämääsi / teidän elämäänne, tehdä hankkia tietoa ja tehdä taloudellisia suunnitelmia.  Kun olet itse käynyt nämä asiat läpi, ne on varmasti myös helpompi esittää miehelle. Tiedän nimittäin myös miehiä, jotka ovat alkujärkytyksestä toivuttuaan  ja ns. faktat läpikäytyään kasvaneet isyyteen. Parisuhde ei ole ehkä kestänyt (myönnän, että olen seurustellutkin parin ns. "vahinkoisukin" kanssa heidän erottuaan lapsen tai lapsiensa äidistä), mutta lapsistaan nämä miehet ovat oikeasti välittäneet.

Ap, mitä sinä haluat? Mieti sitä. Miehen kanta on jo selvillä, mutta nyt pitäisi selvittää, mitä sinä haluat. Sen mukaan tehdään. Älä anna miehen painostaa itseäsi vaan päätä itse, mitä haluat. Sinä kyllä pärjäät yksin lapsenkin kanssa, jos niin päätät ja mies ei halua olla mukana elämässänne. 

Täällä joku ehdotti, että menet miehen kanssa juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa. Kannatan ehdotusta lämpimästi. 

Täh, miten ihmeessä anoppi tulee omia mielipiteitään jakelemaan. Onko miehesi perheessä jotain tunne-elämän kylmyyttä?

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 23:30"]

Ymmärrän kyllä, että raskaus ja abortti on naiselle vielä konkreettisempi asia kuin miehelle. Mutta kyllä mieskin joutuisi aborttipäätöksen kanssa loppuikänsä elämään. [/quote]

15 lisää tähän, että eipä joudu, ei samalla tavalla kuin nainen. Lapsen kanssa kyllä, mutta ei sen aborttipäätöksen. Ja sanon tämän naisena, joka on yhden miehen niiltä seurauksilta omalla aborttipäätöksellääni säästänyt.

Itse en aborttia tosiaankaan myöskään  kadu, se oli ainoa oikea päätös minulle tuossa vaiheessa. Vähän kuitenkin epäilyttää, että mies, jolle olin raskaana, kovinkaan usein asiaa tai minua ylipäätään ajattelee. Itselläni tästä on muistutuksena odotetun esikoisen neuvolakortti, jota en hänelle voine näyttää ennenkuin pystyn selittämään, miksi siinä lukee esikoisen raskauden olleen ensimmäiseni. 

Ainoa toimenpide, jota miehen kohdalla voisi mitenkään verrata aborttiin, koska mies ottaa siinä tietoisen päätöksen olla hankkimatta lasta/lapsia niin, että hänen kehoonsa kajotaan, on vasektomia. Tietystikkään ei mitenkään ajankohtainen nuorille miehille, jotka haluavat sen lapsen teoreettisesti "joskus". Mutta kyllä aivan hyvä vaihtoehto miehille, jotka tuntevat lapsilukunsa olevan täynnä, ja haluavat myös säästää kumppaninsa ns. "vahingoilta", jotka näiden tulisi hoitaa. 

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 22:29"]

Ahdistaa. Kun kuulin olevani raskaana, olin alkuun todella iloinen. Haluan vielä joskus pitää tätä lasta sylissäni ja rakastaa häntä. En haluaisi hänestä luopua, vaikka näin alussa vielä ollaankin ja kaikkea voi tapahtua.

Olen sekaisin. :)

[/quote]

Minun mielestäni ap:n vastaus on tässä.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2013 klo 00:02"]

Ap, samoilla linjoilla 5:sen kanssa siinä, että vaikka abortti on mielestäni jopa ainoa oikea ratkaisu monessa tilanteessa, sen on oltava 100 prosenttisesti sinun, eli mahdollisen abortin hakijan, päätös. Kaikki nämä kommentit siitä, kuinka "lapsen isällä  pitäisi olla sananvalta asiaan" ovat täysin turhia ainakin niin kauan, kun Suomessa ei ole ns. vapaata aborttia. Sille pitää olla joko sosiaalinen tai lääketieteellinen peruste. Hakija, eli  tässä tapauksessa sinä, joutuu sitä pyytäessään täyttämään lomakkeen, jolla ilmoittaa syyn. Syy jää sinun potilastietoihisi. En löydä tähän hätään listaa sosiaalisista perusteista, mutta teidän kohdallanne syistä taitaisi täyttyä lähinnä "pelko yksinhuoltajuudesta", eli tosiaankin joutuisit lääkärille kertomaan miehesi uhanneen jättää sinut, jos pidät lapsen. Tietäväthän anoppisi ja miehesi tämän? [/quote]

Lääkäri ei kyllä tuollaisia kysele. Vasta jos pitää tehdä kirjallinen hakemus abortista viikkojen ollessa yli 12 haastattelee psykiatri hakijan jolloin kysytään onko kyse sosiaalisista vai terveydellisistä syistä.