Mitä mieltä aikuisesta ystävästä, joka ei voi nähdä ystävää viikonloppuna jos samana viikonloppuna jo joku muu meno?

Kuormittava työ? Uupumus?

Ymmärrän jos hänellä on lapsia, ei voi joka päivä olla omia menoja vaan pitää sopia myös puolison kanssa

Tai ehkä hän kuormittuu ja haluaa että viikossa on yksi päivä ilman suunnitelmia. Esimerkiksi pelkästään kulkeminen ja aikataulujen suunnittelu ei ole kaikille ihan niin yksinkertaista kuin että 'ajat vaan siihen'

Ymmärrän täysin tätä ystävääsi. Osa ihmisistä kuormittuu mukavistakin tapaamisista tai muusta ohjelmasta. On tärkeää osata rajata menoja oman jaksamisen mukaan.

Kyllä minua ainakin ärsyttää, jos minulla on vaikka meno lauantaina ja joku ystävä haluaisi tulla käymään sunnuntaina. Tarvitsen omaa aikaa lepäämiseen ja rentoutumiseen viikonloppuna. Viikonloppu on mennyt ihan hukkaan, jos molempina päivinä on jotain ohjelmaa.

Hän ei vaan halua tavata sua, ei kehtaa sanoa suoraan joten keksii tekosyitä.

Olen ihan samanlainen kuin ystäväsi. Toiset tarvitsevat oikeasti enemmän palautumisaikaa sosiaalisista menoista, vaikka ne olisivat kuinka mieluisia ja kivoja tahansa.

Olin tällainen jo siis ennen lapsia, nyt kun on lapsia niin en jaksa/voi/halua sopia usein mitään viikonloppuihin. Arki menee töissä ja viikonloput ovat ainoaa aikaa jolloin ehtii olla perheen kanssa. Ystäviä haluan toki nähdä, mutta valitettavasti se tarkoittaa vaan vähän harvempia kertoja tässä elämänvaiheessa.

Ehkä hän on introvertti? 

Introvertille mukavatkin sosiaaliset tilanteet ovat kovin kuormittavia, ja ystävien tapaamisesta toipuminen saattaa kestää muutamia päiviä.

Introvertti kuormittuu tapaamisista. Voi tarvita jopa useita vuorokausia toipumiseen edellisestä.

Mitä valitat ap.  Tapaa muita ystäviäsi, silloin kun et voi tavata tätä nimenomaista ystävääsi.

Ihmiset ovat erilaisia.  Kaikki eivät ole mitään räpätätejä, jotka jaksavat jatkuvasti nähdä ja tavata ja puhua ystäviensä kanssa, etenkin jos vielä työ on sellaista, että pitää olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa.

Samalla tavalla voi ajatella myös sinusta mutta päinvastoin.

Ja oletko itse ollenkaan työelämässä,  kun ärsyttää jos et saa tavata ystävääsi juuri silloin kuin itse haluat.

Jos on vaativa ja stressaava työ ja perhe ja lapsia, niin on ymmärrettävää, ettei jaksa ja halua joka päivälle jotain ohjelmaa. Haluaa viettää aikaa lastenkin kanssa. Haluaa nukkua pitkään ja elää ilman aikatauluja jonkun päivän. Ja ruuhkavuosissa se, ettei ole mitään ohjelmaa, ei sulje pois sitä, että pitäisi ehkä käydä kaupassa, siivota, laittaa ruokaa, hankkia koululaiselle uudet syysvaatteet kun edelliset on pienet, käydä auttamassa vanhaa äitiä jne.

Tää on suomalaisten oma kansansairaus, jotenkin suurinosa porukasta on ihme kotimöllöttäjiä.

Arkiviikko kokonaan kotona löhöillen, sitten viikonloppuna ihan rikki jos täytyisi nähdä peräkkäisinä päivinä pari tuntia ihmisiä.

Eipä ihme että 400k suomalaista popsii mielialalääkkeitä...

Jotkut ihmiset kaipaa välillä rauhaa ja hiljaisuutta, eikä kestä jatkuvasti hälinää ja muiden ihmisten seuraa. Varsinkin lyhyen viikonlopun aikana, saattaa haluta vaan relata välillä hiljaisuudessa. Tajuan sen kun olen itsekin tälläinen ihminen...jotkut taas haluaa ympärilleen jatkuvasti muita ihmisiä. Meitä on monenlaisia.

Riippuu vähän myös siitä kuinka helppoa toisen kanssnaon sopia tapaamisia ja millinen suhde muuten on.

Itse esimerkiksi en jaksa enää tavata niin usein yhtä kaveria, kun tapaamisten järjestäminen on aina hirveää säätämistä. Oon itse tosi herkkä ja stressaannun helposti, mulle on tärkeää että sovitusta pidetään edes suht hyvin kiinni jne. Jos tämän kaverin kanssa on sovittu vaikka, että mennään kävelylle la klo 11 niin saattaa laittaakin klo 10 viestiä, että "sori, nyt on ollut hidas aamu, tuunkin vasta klo 12". Tai sitten laittaa klo 10.50 viestin "lähdin juuri"! eli myöhästyy sovitusta ainakin puoli tuntia. Tai jotain muuta säätämistä. Joka ikinen kerta. Ei haittaisi joskus, mutta kun sama juttu on ihan AINA. Jo pelkkä tapaamisten sopiminen on alkanut niin ärsyttämään että tuntuu helpommalta olla näkemättä.

Meni nyt vähän ohi aiheen, mutta itse ainakin huomaan, että jos ystävyyssuhteessa on jotain tällaisia kuormittavia tekijöitä niin en jaksa enää sopia kyseisen kaverin kanssa mitään, etenkin jos viikonloppuna on jo muuta.

Jos on pieniä lapsia, ei voi automaattisesti odottaa, että puoliso hoitaa niitä yksin koko viikonlopun. En itsekään tykkäisi, jos puolisolla olisi aina koko viikonloppu täynnä omia menoja. Lisäksi moni haluaa viettää aikaa myös perheen kanssa, kun on sellaisen perustanut.

Jos tällaista käytöstä ihmettelee, suosittelen lämpimästi esim. lukemaan jonkun kirjan introverteista, niin oppii ymmärtämään tässä suhteessa toisenlaisia ihmisiä (toivottavasti) paremmin. Kuten moni on jo sanonut, toisille kivatkin tapaamiset on energiaa vieviä. Itsekin voisin hyvinkin todeta, että viikonloppu on täynnä, jos siinä on joku yksi meno/kaverin tapaaminen. Riippuen vähän viikosta ja energiatasoista muuten, EI MILLÄÄN TAVALLA siitä, kuinka tärkeä joku ihminen on tai kuinka kiva häntä olisi nähdä.

Mä olen nyt maaliskuun jälkeen nähnyt 4 eri kaveria tai kaveriporukkaa ja kaikkia kerran. Eli noin kerran kuussa. Se on ollut ihan sopiva määrä. En usko, että olisin liikaa rasittunut, jos olisin nähnyt useamminkin, mutta tää on ollut ihan hyvä. Jollekin toiselle kuulostaa varmaan ihan painajaiselta, mutta mulla on teille uutisia: ihmisiä on erilaisia.

Ystävälläni ei ole edes lapsia ja ihan 8-16 päivätyö. Ei mielestäni ole edes mikään introvertti vaan hänellä on paljon kavereita. Aina kun nähdään niin tuntuu että meillä on oikein mukavaa ja hän viihtyy kanssani.

Ap

Aavistuksen ohis, mutta joskus jos joitain kavereita näkee liian usein, niin ei riittäisi puheenaiheet. Olisi aina ne samat jutut, joten parempi nähdä harvoin.

Minä olen ystäväsi kaltainen. Tarvitsen viikossa edes yhden päivän ihan vain itselleni, omassa rauhassani. Ja koska viikossa on seitsemän päivää, joista viisi menee töissä, en todellakaan sovi viikonloppuun kuin yhden tapaamisen/muun menon. Tarvitsen myös säännöllisesti ihan kokonaisen viikonlopun pelkästään itselleni. Silloin en halua tavata ketään, en mielelläni puhu edes puhelimessa niinä viikonloppuina.

Yksin olo on minun tapani rentoutua ja ladata akkuja. Stressaannun ja ahdistun nopeasti, jos en saa riittävästi omaa aikaa. Nautin kyllä ystävieni seurasta silloin kun heitä tapaan, mutta introverttina en vaan jaksa elää niin, että joka päivälle on jotain suunniteltuja menoja. Minun akkuni eivät lataudu sillä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Hän ei vaan halua tavata sua, ei kehtaa sanoa suoraan joten keksii tekosyitä.

Samaa ajattelin ja muitakin hyviä syitä mitä vastaukseksi on kirjoitettu. Sinä et ole ystäväsi tärkeimpiä läheisiä ja rupattelut kanssasi eivät ole hänelle se juttu, mihin hän olisi valmis laittamaan aikaansa.

Ehkä hän ei lehtaa sanoa sitä suoraan, mutta yritä nyt ap ymmärtää, että jatkuva painostus ei ainakaan tee asiasta helpompaa hänelle. Jos hän on ehdottanut kuitenkin kolmen viikon päähän aikaa, niin silloin se on hyvä asia jo ja yritätte pitää tästä kiinni. Ihan turha ap:n on mieltänsä pahoittaa toisen elämästä, vaan ymmärtää, että ihmisillä on muutakin elämää.

Minä pidän tuota ihan normaalina :D toki joskus on pakosti tullut koko viikonlopulle menoa ja se on ihan h*lvetin rasittavaa. 5 päivää viikossa töitä 8-16 ja siihen päälle arkimenot ja sitten viikonloppu, kun pitäisi huilata ja sekin täynnä ohjelmaa, niin yök!