G: Elämäsi suurin virhe?

3.3.1994 lähdin töihin ja jätin rakastettuni rypemään häpeään ja itsesääliin. Jos olisin jäänyt, olisimme selvittäneet yön tapahtumat ja saaneet suhteen mitä kumpikin yli kaiken halusi. Sen sijaan yhteys katkesi täysin yli 16 vuodeksi... ja nyt on liian myöhäistä.

Kadun, että tartuin pulloon...

Kaikki synti, mitä olen elämässäni tehnyt.

Kadun, etten ollut rohkeampi ja kertonut tunteistani teini-rakkaudelleni. Vieläkin harmittaa... nyt kumpikin tahoillaan naimisissa ja lapsia.

Kadun sitä, että odotin oikeaa naista elämääni, enkä jahdannut irtoseksiä aikanani, vaikka mieli tekikin.

Nainen löytyi ja perhe on perustettu, mutta tuntuu, että jotain olennaista jäi kyllä kokematta. Ehkä sitä vielä vanhemmalla iällä ehtisi?

T. Mies.

Olisin suorittanut jatko-opiskeluni loppuu aikanaan, enkä lykännyt niitä 18 vuotta, nyt kun olisi halua, ei ole mahdollisuutta. Vain lukio siis käytynä ja ikää jo 39v

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 12:51"]

Olisin suorittanut jatko-opiskeluni loppuu aikanaan, enkä lykännyt niitä 18 vuotta, nyt kun olisi halua, ei ole mahdollisuutta. Vain lukio siis käytynä ja ikää jo 39v

[/quote]

Mahdollisuus on aina! Se vain voi vaatia enemmän vanhemmalta, kun on jo muitakin velvoitteita kertynyt, mutta älä anna periksi!

T. Työn ohessa maisteriksi lukenut.

Elämäni suurin virhe on, että otin mieheni itsestäänselvyytenä ja vaadin häneltä liikaa talomme rakennusvaiheen aikana. Mies paloi loppuun ja jouduimme suureen parisuhdekriisiin. Onneksi siitä selvittiin ja opimme molemmat siitä hurjasti joten en tiedä olisinko ilman sitä kokemusta kuitenkaan. Aina pitäisi muistaa pitää huolta toisistaan.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 12:08"]

Olisi pitänyt valita tunnetaitoinen mies, niin olisin päässyt paljon helpommalla. Ei olla erottu, mutta minun on pitänyt kasvattaa tunnetaitoja lasteni lisäksi miehelleni.

[/quote]

TÄMÄ on kuin mun elämästä! Mies tuli valittua kaksikymppisenä. Nyt lähempänä neljääkymmentä sitä arvostaa ihmisessä muutakin kuin mieletöntä seksiä ja hauskaa seuraa.

Kadun sitä, etten aiemmin tarttunut reippaammin härkää sarvista ja tehnyt asioiden eteen enemmän. Kadun sitä, että pikkusisarukseni ovat jääneet heikommalle huomiolle osaltani. kadun sitä, etten ole säästänyt rahaa säännöllisesti jo ammattikouluajoilta vaan join kaiken tai ostin kaikkea turhaa. Kadun sitä, että annoin muiden ihmisten sanella elämäni tähän asti. Kadun sitä, etten ole pitänyt itsestäni niin hyvää huolta kuin olisin voinut ja ajauduin sänkyyn ilman kumia. Kadun sitä, että olen jäänyt itselleni suureksi mysteeriksi vuosien saatossa mutta tunnen lähipiirin mielenmaisemat paremmin kuin omani. 

suurin virhe oli se että aloin syödä... olen lihava siis läski oikea läski ja tuntuu että tämän asian takia jää moni asia kokematta

Tämä tuli mieleen: olisi pitänyt osata laittaa säästöön jo nuoruudesta asti ja aloittaa asunto-omistus jo aikanaan yksiöstä. Nyt tekee tiukkaa ostaa ensiasunnoksi omakotitalo ilman säästöjä, ikää lähemmäs 40v.

Omia lapsia aion neuvoa tekemään toisin ja patistan olemaan järkevä raha-asioissa.

En rokotuttanut kaikkia lapsia vesirokkoa vastaan.

Se että jumitin yhdessä ja samassa tyypissä 15:sta vuotiaasta lähtien. Jäi kokematta lukion vaihtari vuosi ja yo:n vaihtari vuosi,kun piti vaan nyhjätä yhdessä ja leikkiä kotia.

Asia mikä on alkanut nykyisin harmittamaan oli teini-ikäni kaveriporukan valinta. Päätin että "koviksena" oleminen on kivempaa, vaikka olisin saanut hyviä numeroita pienellä panostuksella. Olen oikeasti miettinyt että jos olisin valinnut kaveripiirini tuolloin erillaiseksi, en olisi ryypännyt (ensin joka viikonloppu, sen jälkeen pian miltei joka päivä), käyttänyt viinaa ja lääkkeitä sekaisin, nussinut ties ketä, käyttänyt huumeita, tullut raiskatuksi... Olisin opiskellut ammatin ja elänyt elämäni paremmin..

Kaveripiirillä on oikeasti isompi vaikutus kuin kotioloilla. Omassa kodissani ei ollut mitään vikaa, mutta koska se "paha" elämä houkutteli enemmän, ajauduin väärälle tielle.

Jos tapaisin teini-ikäisen itseni nyt, läpsin häntä/minua niin kauan kunnes hän/minä lupaisisi että opiskelee kunnolla, eikä jätä kouluja kesken..

Virhe oli se että en muuttanut pois kotikaupungista. Olisi pitänyt olla rohkeampi ja itsenäistyä kunnolla ja muuttaa heti lukion jälkeen pois tosi kauas lapsuuden-nuoruuden ympyröistä. Ja etenkin asua ensin yksin.

kadun sitä, että elin huonon lapsuuden ja surkean itsetunnon vankina yli 30-vuotiaaksi. nyt katson kuvia itsestäni nuorena ja mietin, mihin kaikkeen minusta olisi ollut ja kuinka kaunis olin ja en osannut arvostaa itseäni lainkaan. mennyttä aikaa ei saa takaisin. 

Ei tule mitään mieleen. Korkeakoulutus on, vakityö on, ihana aviomies on, hyviä ystäviä on, terve olen, lapsi tulossa (sen näkee onko se virhe sitten kun on sen aika). Kaikkea on tullut tehtyä, mutta mitään en kadu. En edes nuoruuden itsemurhayritystä ja huonoja ihmissuhteita, sillä ilman niitä kokemuksia en olisi se mikä olen nyt. Nyt osaan arvostaa elämää ja ihania ihmisiä.

Syntymä.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:46"]

Asia mikä on alkanut nykyisin harmittamaan oli teini-ikäni kaveriporukan valinta. Päätin että "koviksena" oleminen on kivempaa, vaikka olisin saanut hyviä numeroita pienellä panostuksella. Olen oikeasti miettinyt että jos olisin valinnut kaveripiirini tuolloin erillaiseksi, en olisi ryypännyt (ensin joka viikonloppu, sen jälkeen pian miltei joka päivä), käyttänyt viinaa ja lääkkeitä sekaisin, nussinut ties ketä, käyttänyt huumeita, tullut raiskatuksi... Olisin opiskellut ammatin ja elänyt elämäni paremmin..

Kaveripiirillä on oikeasti isompi vaikutus kuin kotioloilla. Omassa kodissani ei ollut mitään vikaa, mutta koska se "paha" elämä houkutteli enemmän, ajauduin väärälle tielle.

Jos tapaisin teini-ikäisen itseni nyt, läpsin häntä/minua niin kauan kunnes hän/minä lupaisisi että opiskelee kunnolla, eikä jätä kouluja kesken..

[/quote]

Tätä muuten kannattaa painottaa omille lapsille.

Minä tein yläasteiässä vaikean päätöksen, kun en lähtenyt kovisporukkaan, johon kaikki siihen astiset kaverini lähtivät, vaan etsin uudet kaverit. Se oli näin jälkeenpäin todella rohkea päätös. Yläasteen lopulla kun nuo kovikset tajusivat, että on vaikea päästä kouluttautumaan, kun ei olekaan panostanut kouluun, tulivat oikein sanomaan mulle, että ovat kateellisia mun hyvistä numeroista ja hyvästä itsetunnosta. Ja hyvin olenkin menestynyt kouluissa ja työelämässä. Eli ei aina virran mukaan vaan oman sydämen mukaan.